VAPAA AJATTELIJA 1/2021 ALOITTI JULKAISUVUODEN (26.3.2021)
Vuoden ensinumero saapui lukijoille 22.3.2021. Numeroiden sivuluku on alkanut vaihdella numerosta toiseen. Aikaisemmin numeron laajuus oli 32 sivua, numerossa 4/2020 oli 40 sivua ja tässä numerossa on 36 sivua. Lukijoille tarjoillaan noin 27 kirjoitusta noin 19 avustajalta. Avustajat ovat kirjoittaneet kukin yhdestä kahteen kirjoitusta, mutta Esa Ylikoski jopa seitsemän kirjoitusta. Mukana on muutama aivan uusikin avustaja.
Numeron kansikuvana on malli Emerson Santos. Olen ymmärtänyt, että vanha linja jatkuu, eikä kansikuvalla ole mitään yhteyttä lehden sisältöön. Kirkkojen kuvia numerossa ei ole.
Pääkirjoituksen (s. 3) laati liiton varapuheenjohtaja Antti Värri. Liiton puheenjohtaja Jape Lovén kirjoittaa virustorjunnasta (s. 4). Avioliittoon vihkimisistä kirjoitetaan: "Vihkimiset voisi maallistaa ja keskittää valtion virastoihin ...".
Vihkimisoikeuden myöntämisestä sekulaarijärjestöille, mitä liitto on ajanut, ei puhuta mitään. Hanke kuitenkin sisältyy edelleen liiton tavoitteisiin ja strategiaan vuosille 2020–2023 ainakin sillä ehdolla, että uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeus säilyy (ks. Vapaa Ajattelija 4/2020, s. 20). Tämän oikeuden poistamisesta ei ole ollut puhetta.
Hautaustoimen Lovén haluaisi olevan "yhteiskunnan julkinen palvelu". Nyt leijonanosan hautauspalveluista tarjoaa julkisoikeudellinen Suomen evankelis-luterilainen kirkko valtion rahoittamana. Lovén kaiketi kuitenkin tarkoittaa, että maakunnat ja kunnat maallisina tahoina voisivat olla hautaustoimen järjestäjiä. Hän olettaa, että yhdenvertaisuus tällöin saavutettaisiin. Nykyisin siinä on puutteita, eikä kirkko useinkaan ole halukas niitä korjaamaan edes rahallista korvausta vastaan. Lovénin näkemys käykin ilmi edempänä kirjoituksessa. Vaikka liiton jäsenyhdistyksillä on useita yksityisiä, omin varoin ja liiton vähäisellä tuella ylläpidettyjä hautausmaita, Lovén ei kirjoita tästä vaihtoehdosta mitään.
Kuntavaalit 2021
Liiton luovuttua liittokokouksessa 26.–27.9.2020 poliittisesta sitoutumattomuudestaan joudumme varmaan lukemaan politiikka-aiheisia kirjoituksia tavan takaa. Esa Ylikosken kirjoitus Kuntavaalit 2021 (s. 5) tähtää uskonnolliseen sitoutumattomuuteen.
Kari Enqvist pitää uskonnon yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja esillä
Professori Kari Enqvist sai Vapaa-ajattelijain liiton myöntämän Väinö Voipio -tunnustuspalkinnon vuonna 2004 tieteellisen todellisuuskäsityksen puolustamisesta. Häntä haastatteli (s. 5–7) Ylikoski. Järkiperäinen ajattelu on Enqvistin mukaan hienoisessa kasvussa. Hän on itse voimaperäisesti popularisoinut tiedettä. Enqvistin mielestä yliopisto instituutiona ei ole asiassa ollut eturintamassa, vaan tutkijat itse. Yliopisto on vanha ja konservatiivinen instituutio, joka muuttuu kovin hitaasti. Mutta muuttuu kuitenkin. Tässä sitä voisi verrata vaikka kirkkoon ja armeijaan.
Uskontoa itseään tärkeämpää on pitää esillä sen yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja, Enqvist sanoo. Joskus hän on itsekin polemisoinut lapsikastetta vastaan sen yhteiskunnallisten seurausten takia.
Jumala poistui partiolupauksesta
Jori Mäntysalo kirjoittaa partiolupauksen uudistamisesta (Partiolupauksesta poistui Jumala, s. 8–9). Partiokin maallistuu.
Muistan uskonnon olleen loukkauskivi partiossa kauan. Yhdysvalloissa ei ateisti ainakaan takavuosina päässyt partioon millään ilveellä. Suomessa partio kuvitteli ja vakuutti olevansa puolueeton ja sitoutumaton suhteessa uskontoon vielä silloin, kun partion säännöissä mainittiin erikseen Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko. Kävin tästä kirjeenvaihtoa partion kanssa kauan sitten. On tosin mahdollista, että partiojohto ei ollut kovin jumalista eikä pannut suurta painoa tällaisille sääntömääräyksille.
Partio on hyödyllinen ja tervehenkinen harrastus, jos se muuttuu uskonnollisesti sitoutumattomaksi. Partiolainen kuitenkin edelleen hyväksyy, "että on olemassa jotakin ihmistä suurempaa". Mitähän se on? Ihminen on osa luontoa, ja siinä mielessä luonto on ihmistä suurempaa. Eräs ateisti kommentoi tätä, että olisi kuitenkin omituista sanoa, että partiolainen hyväksyy luonnon.
Minulla oli lapsena jonkin verran vetoa partioon, vaikkei minusta koskaan tullut partiolaista. Vaihtoehtoinen harrastus oli kaupungin palokunnan järjestämä palopoikatoiminta. Sinne oli kova hinku ja heti, kun oli täyttänyt kymmenen vuotta, pääsi mukaan toimintaan. Minkäänlaista uskonnollista toimintaa harrastukseen ei sisältynyt, ei palokunnassa eikä kesäleireillä. Joistakin kavereistani tulikin myöhemmin palomiehiä, ja olen lukenut lehtiuutisia heidän erinomaisista pelastustöistään.
Mäntysalon mielestä aatteellisuuden laimentuminen on hyvä asia. Olen samaa mieltä. Uskonnot ja aatteet ovat vahingollisia.
Vihreät, kirkkopuolue vai ei?
Jori Mäntysalon eduskuntapuoluesarjassa esittelyvuorossa on Vihreät. Vuonna 2006 Vihreät vaati, että valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti. Valtion erityissuhde valtiokirkkoihin on lopetettava. Tämä oli hienoa puhetta, mutta mikään ei ole muuttunut. "Erityissuhteesta" puhuminen pyrkii piilottamaan valtiokirkkojen ja valtion suhteen luonteen. Kyse on etu- ja erioikeuksista, jotka ovat jatkuneet vuosisatoja. Kun yhteiskunnassa tasaveroisuuden vaatimus, joskus jopa tasapäisyyden vaatimus, on voimakas, on pettymys, ettei sitä ole voitu ulottaa uskonnolliseen elämään.
Kun Vihreiden puoluekokous vuonna 2006 linjasi asiaa, puheenjohtaja Tarja Cronberg ilmoitti oitis, ettei puoluejohto vie asiaa mitenkään eteenpäin! Tämä muistetaan. Jos puoluekokousten päätöksiä ei noudateta, miksi sellaisia kokouksia pidetään?
Vihreät kannattaa yhteistä katsomusaihetta kouluihin. Se hanke veisi kaikkien vähemmistöjen tallaamiseen ja on hyvä syy olla äänestämättä Vihreitä. Ei se ateistiakaan paljon lohduta, että tallatuksi tulisi myös ortodoksinen valtiokirkko. Monien puolueiden johtoon on viime vuosina valittu kirkkoon kuulumattomia henkilöitä, jopa sekularisteja. Mäntysalo kertoo, ettei nykyinen puoluejohtaja Maria Ohisalo "tiettävästi" kuulu kirkkoon.
Tämä luo myönteisiä odotuksia. Pääministeri ei ole kirkon jäsen. Muitakin kirkkoon kuulumattomia kärkipoliitikkoja voi olla hallituksessa. Oppositiossa vaikuttaa Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, joka on kertonut olevansa jopa ateisti. Kokoomuksenkaan tilanne ei ole täysin synkkä. Jymy-yllätys olisi Kokoomukseen valittava, kirkkoon kuulumaton tai ainakin valtiokirkkojärjestelmää kannattamaton puheenjohtaja. Sitä odotamme. Sekin aika vielä tulee.
Ateistinen protestantti
Esa Aallas kirjoittaa itävaltalaisesta Robert Musilista (1880–1942) (s. 13–14), jota pitää ateistisena protestanttina. Musilin vanhemmat olivat kiihkeitä sekularisteja. Siksi poika sai kasvaa ilman uskonnon tuputusta. Hänestä tuli sekä oikeistolaista että vasemmistolaista autokratiaa vastustava individualisti, joka puolusti yksilön autonomiaa valtiosta, luokasta, kansakunnasta ja uskonnosta.
Musil on tunnettu romaaniklassikostaan Mies vailla ominaisuuksia (suomennoksen osa I 1980 ja osa II 1987). Korona-aika tarjoaa enemmän aikaa lukea kirjoja. Tässä yksi vaihtoehto — jos lukukestävyys riittää (suomennoksessa on lähes 1100 sivua).
Aallaksen teksti on painettu lehteen muuta tekstiä pienemmällä kirjainkoolla, jotta juttu on saatu sopimaan kahdelle sivulle. Tämä voi vaikeuttaa lukemista.
Minne vainaja on menossa?
Laura Mäntysalo kirjoittaa siviilihautajaisista (Siviilihautajaisissa vaihtoehtojen määrä on rajaton, s. 15–16). Mitään vallan uutta emme saa lukea, mutta vanhaa kerrataan.
Jo aikaisemmin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että samassa asiassa Esa Ylikoski viljeli paljon kristillistä saatto-sanaa. Nyt kohtaamme taas "saattotilaisuuden", "-puheen" ja "-väen". Tällainen hämmentää ateisteja. Taustalla on kristillinen ajatus vainajan lähtemisestä luotamme jonnekin. Kun saatamme henkilön juna-asemalle, lentokentälle tai satamaan, hän astuu viimein liikennevälineeseen poistuen luotamme. Vanki voidaan saattaa valtioiden rajalle, jossa hänen vartijansa luovuttavat hänet toisen valtion viranomaisille. Vanki on putkessa, hän on menossa jonnekin.
Kristillisen tarinan mukaan Jeesuksen ruumis katosi. Jäi vain tyhjä kalliohauta. Hän meni kai taivaaseen, Isän tykö. Kristinusko kertoo taivaasta hyvin vähän, yhtä vähän kuin Karl Marx kommunismista. Ne ovat utopioita, eivätkä kiinnosta niitä, joita kiinnostaa todellisuus. Voimme vain kuvitella niistä jotakin.
Ateistin mielestä vainaja ei ole matkalla mihinkään. Hän oli kotonaan täällä, hänen elämänsä päättyi, vainaja tai hänen tuhkansa haudataan tai ripotellaan maahan, veteen, ilmaan. Jokainen vainajan ruumiin atomi, jokainen hänen eläessään tekemänsä teko tai sen vaikutus, jokainen muistikuvamme hänestä jää tänne. Mitään ei mene hukkaan. Jumala, Jeesus tai taivas ei saa mitään, he tai ne ovat osattomia. Vainaja muistetaan lyhyemmän tai pidemmän aikaa, pisimmillään tuhansia vuosia. Hänen tekonsa tai muistomme hänestä voivat innoittaa meitä eri tavoin tai toimia varoittavana muistutuksena.
Mäntysalon kirjoituksen viimeinen kappale, toistakymmentä palstasenttimetriä, on Pro-Kuppaus Oy:tä koskevaa tekstimainontaa. Jutun jälkimmäisen sivun alakolmanneksessa on yhtiön tavanomainen mainos.
Poliisi valvomassa vapaa-ajattelijain hautauksia
Kotkan Vapaa-ajattelijain (KOVA) puheenjohtaja Liisa Taskinen kirjoittaa (s. 22–23) yhdistyksen hautausmaasta, joka on ollut toiminnassa kohta 90 vuotta. Hän kirjoittaa, että maa on Suomen ensimmäinen, edelleen toimiva vapaa-ajattelijoiden hautausmaa (ks. Piehingin hautausmaa Raahessa (26.9.2012)). Jutussa oli joitakin minulle uusia pikkutietoja, jotka päivitetään tätä hautausmaata koskevaan artikkeliin (Kotkan Vapaa-ajattelijain hautausmaa (24.5.2013)) asianomaisessa hautausmaakirjoitussarjassa.
Jutussa on julkaistu uudelleen valokuva hautausmaan ensimmäisistä, Aili Marja Rämön hautajaisista 4.5.1931. Aikaisemmin sama valokuva julkaistiin pienempänä Vapaa Ajattelijan numerossa 6/1954.
KOVA muistaa hautausmaan merkkipäivää 10.5.2021 kello 12–17 hautausmaalla. Siellä kaupunginjohtaja Esa Sirviö esittää tervehdyksen, samoin Vapaa-ajattelijain liiton puheenohtaja Jape Lovén. Juhlaesitelmän pitää dosentti Ilona Pajari. Luvassa on myös musiikkiesityksiä ja kahvitarjoilu.
Ruotsinkielinen juttu
Vapaa Ajattelijassa ylen harvinainen ruotsinkielinen juttu (Gudomlighet — går det att ifrågasätta?) on julkaistu sivulla 26. Kirjoittaja on Turun Vapaa-ajattelijain jäsen Johan Lindberg. Hän kertoo olleensa agnostikko, mutta silti kirkon jäsen. Kun hän lopulta teki kirkostaeropäätöksen, hän ei ollut kriisissä. Prosessi oli lähinnä vapautus.
Ne, jotka yleensä ovat joskus eronneet kirkosta vähän vanhempina lapsina tai aikuisina, muistavat erotapahtuman. On ihan mukavaa lukea tällaisista omakohtaisista muistoista. Lehti voisi toimeenpanna kirjoituskilpailun aiheesta Kuinka erosin kirkosta ja julkaista lyhyitä tekstejä aiheesta.
Omia muistojaan etsijän tiestä kertoo myös Eino Heikkilä jutussaan Uskonnoton kristillisessä yhteiskunnassa (s. 27–28).
Kaksilla rattailla
Markku Myllykankaan kirjoitus Kaksilla rattailla (s. 29) on tuttua, räväkkää tekstiä. Ihan tulee mieleen vanhemmat, aivan tavanomaiset lehden jutut, joissa uskontoa ja kirkkoa arvostellaan vähemmän diplomaattisesti. Myllykangas käyttää sanoja mustakaapu (pappi), kristintaikausko ja satukirja (Raamattu).
Pastori Mika K. T. Pajunen on sanonut uskonnosta: "Olennaista ei ole tietäminen ja ymmärtäminen, vaan Kristuksen seuraaminen." Vähän samanlaatuinen on israelilaisen historioitsijan ja kirjailijan, Yuval Noah Hararin käsitys uskonnosta: "Kun miljardi ihmistä uskoo keksittyyn tarinaan tuhat vuotta, kutsutaan sitä uskonnoksi."
Seuraava lehden numero luvataan kesäkuuksi.
Kimmo Sundström