Oskar Emil Kiiras (14.9.1903 Helsinki-10.12.1990 Helsinki) oli helsinkiläinen kirjailija, säveltäjä, liikemies, kansalaisaktivisti ja panteisti. (Wikipedia kertoo syntymäajaksi virheellisesti 14.1.1903, luettu 4.3.2020.) Hän istui Naarajärven varavankilassa kolmen kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen Jumalan ja Jumalan pyhän sanan pilkasta. Osa vankeusajasta suoritettiin Härmälän lentokentän rakennustöissä Tampereen lähellä (A Biografica, Oskari Kiiraan (OK) arkisto, SKS). 

Kiiras oli Totuuden Ystävät -nimisen (900.011) uskonnollisen yhdyskunnan perustaja- ja johtohahmo yhdyskunnan perustamisesta 1957 aina lähes kuolemaansa asti. 

Vanhemmat ja sisarukset 

Kiiraan isä oli poliisikonstaapeli Anders Emil Lindström (27.5.1873 Kirkkonummi-11.4.1937) ja äiti Ida Lindström (28.2.1874 Pielavesi-2.7.1953). Anders Lindström muutti 7.12.1898 Kirkkonummelta Helsingin Pohjoiseen suomalaiseen seurakuntaan. Äiti (o.s. Ryynänen) muutti Mikkelistä Helsinkiin 1896. 

Kiiraan sisarukset olivat Rauha Maria Vilhelmina (1.7.1905-11.4.1992), Karl Gustav Bertel (5.7.1907-8.10.1977), Aino Alice (8.5.1909-29.11.1931) ja Erik Johan Lindström (28.12.1910-14.4.1971). 

    Oskari sisaruksineen. Vasemmalta Erik, Bertel, Rauha, Oskari ja Aino. - Olsson 1995, 96.

Sisaruksista Rauha erosi 5.10.1951 Keski-Helsingin seurakunnasta ja siirtyi Helsingin kaupungin siviilirekisteriin. Aino Alicen toinen etunimi on muodossa Aliisa myöhemmin mainittavan perukirjan liitteenä olevassa virkatodistuksessa. Erik Lindström muutti 18.2.1935 etu- ja sukunimensä kuulumaan Erkki Juhani Kiiras (virkatodistus 8.1.1991. Perukirja 92/0906, Helsingin raastuvanoikeuden (RO) perukirjat 1992, no:t 901-953, Ec 19, Helsingin RO:n arkisto). 

Koulutus 

Kiiras kävi kansakoulun ja viisi luokkaa keskikoulua (OK Carl Öhmanille 22.1.1971. Kirjeenvaihtoa, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Syksyllä 1924 Kiiras kertoo menneensä opiskelemaan laulua, pianonsoittoa ja lausuntaa Konservatorioon. Opinnot olivat kuitenkin epäsäännöllisiä ”eivätkä johtaneet minkäänlaisiin tuloksiin”. 

Musiikkiopistossa hän opiskeli 1925-1926 (Totuuden Ystävät. Aineistoa, kansio 16, OK:n arkisto, SKS). 

Seuraavaksi Kiiras innostui näyttelemisestä. Hän oli Mimmi Lähteenojan oppilaana ja statistina Kansallisteatterissa (pienoiselämäkerta, kansio 11, OK:n arkisto, SKS). Lähteenoja opetti Kiiraalle puhetaitoa. Kansallisteatterissa Kiiras oli vuosina 1929-1930. Hänellä oli rooli venäläisenä upseerina Tolstoyn näytelmässä Elävä ruumis. Myös näytelmässä Paavali ja juutalaiset hänellä oli rooli (OK ohjaaja Edvin Laineelle/Kansallisteatteri 23.8.1984, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Armeijassa 

Kiiras määrättiin astumaan vapaaehtoisena vakituiseen palvelukseen 27.10.1922 Santahaminaan (sotilaskantakortti, SVA). Hän oli evankelis-luterilaisen kirkon, Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsen. 

Kutsuntanumero oli 1145, Kiiras kuului radiojoukko-osastoon. Hän saapui palvelukseen 27.10.1922. Sotilasarvo oli sotamies. Reserviin Kiiras siirrettiin 16.1.1924 täysin palvelleena ja nostoväen I luokkaan 1.1.1943. Ammatiksi mainitaan konttoristi ja piirtäjä, vieraiden kielten taidoksi englanti. 

Nimenmuutos 

Sukunimensä Lindström hän muutti Kiiraaksi 2.10.1933 lukien. Asiasta julkaistiin Kiiraan oma ilmoitus Helsingin Sanomissa (HS 3.10.1933). 

Kiiraan isä ei pitänyt nimenmuutoksesta ja sanoi, että se oli pirullisesti (jävligt) tehty (Richard Floman ja Tjalle Juslin Låt maskinen bli slav. -.Studentbladet 1984:8, 5). 

Kiiras oli hakenut saada ottaa itselleen uusi sukunimi Kiiras sukunimistä 23.12.1920 annetun asetuksen 6 §:n nojalla. Muistutukset asiassa tuli tehdä kirjallisesti 60 päivän kuluessa kuulutuksen julkaisemisesta. Kuulutus annettiin lääninkansliassa, Helsingissä 29.6.1933 ja julkaistiin Virallisessa lehdessä (Virallinen lehti nro 148/1933, s. 3, la 1.7.1933. Mf. 80566 Virallinen lehti 148/1.7.1933-30.12.1933/301, HYK). 

Tiedossani ei ole, miksi uudeksi sukunimeksi valittiin Kiiras. 

Työelämä 

Juoksupoikana rautateillä Kiiras oli 16.11.1918-1.5.1921, jonka jälkeen hän oli piirustusoppilaana Valtion Koskivoimakomiteassa 1.5.1921-6.9.1922. Hän kartoitti Imatran rantoja ja asui Imatran Valtionhotellissa (Biografica, kansio 26; Kirjeenvaihtoa (Bb), kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston virkaa tekevänä nuorempana konstaapelina Kiiras oli 1.6.1924-31.8.1924 ja nuorempana konstaapelina 1.9.1924 lukien. Ylemmän palkkaluokan nuorempi konstaapeli hänestä tuli 1.1.1933. Helsingin poliisilaitoksen poliisiopetuskurssit Kiiras kävi 24.11.1933 (sotilaskantakortti, SVA). 7.9.1936 hänet siirrettiin VI piiriin ja 1.5.1938 takaisin osoitetoimistoon. Virkaa tekevä vanhempi konstaapeli Kiiras oli 1.11.1939-31.12.1939 ja vanhempi konstaapeli 1.1.1940 alkaen. Eron hän otti omasta pyynnöstään 31.10.1944. 

Suojeluskuntaan Kiiras kuului 24.11.1919-20.11.1923 ja ikämiessuojeluskuntaan 27.2.1940-4.11.1944. 

Erottuaan poliisin palveluksesta Kiiras työskenteli liikealalla. Vuonna 1955 hän perusti City Notariaatti -nimisen kiinteistönvälitysliikkeen (HS 14.9.1963). (Ks. alempana City Notariaatin perustaminen vuonna 1955.) 

Siviilirekisteriin 

Siviilirekisteriin Kiiras siirtyi 4.5.1938 Helsingin Pohjoisesta suomalaisesta seurakunnasta. Hän oli naimaton (virkatodistus 2.1.1991 nro 000928). 

Eläkkeelle Kiiras jättäytyi 1960-luvun puolivälissä (HS 7.1.1991, s. A4, nekrologi). Kiiras itse kertoo joutuneensa eläkkeelle 1968 (OK toimituspäällikkö Elo Tuisku-Heikkilälle, Ilta-Sanomat 17.2.1972; Kirjeenvaihtoa (Bb), kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Asumishistoria 

Kiiraan ollessa pieni lapsi perhe asui ensin (1905) osoitteessa Ruoholahdenkatu 4. Tontille on sittemmin rakennettu vuonna 1963 valmistunut uusi rakennus. 

Varsinaiseksi suvun kiintopisteeksi muodostui Asunto-osakeyhtiö Harjula (Eerikinkatu 1). Yhtiön perustava kokous pidettiin 29.11.1903 (Olsson 1995, 39) ja yhtiön ensimmäiset osakkeet merkittiin 30.11.1903. Osakepääoma oli 100.000 markkaa, joka jakautui 100 osakkeeseen. Yhtiöjärjestys hyväksyttiin 21.12.1903 (mts. 40). Yhtiön osakkaalle sallittiin omistusoikeus korkeintaan kuuteen osakkeeseen. Viimeiset tarjolla olevat osakkeet merkittiin helmikuun puolivälissä 1904. 

Rakennus sijaitsee Metson korttelissa (nro 68), tontilla 2. Osakehuoneistoja oli 38 (mts. 47). Niiden koot olivat 1h+k+alkovi, 2h+k+alkovi ja 3h+k. Poikkeuksena oli kolmas kerros, jossa kauppias Salvénin viiden huoneen asunto oli yhdistetty kahdesta huoneistosta. Kolmen huoneen asunnot sijoitettin kaikki A-rappuun. Asuinhuoneiden koko oli noin 21 neliömetriä, keittiöiden 15 neliömetriä. Parhaimpana asunnon sijaintina pidettiin toista tai kolmatta asuinkerrosta (mts. 58). 

    Harjula. Talo on Eerikinkadun ja Yrjönkadun kulmatalo aivan kaupungin keskustassa.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon huhtikuussa 1905 (mts. 9). Tästä talosta poliisikonstaapeli Anders Lindström osti syyskuussa 1905 huoneen ja keittiön asunnon konttoristi Jukka Murtoselta (mts. 95). Huoneisto sijaitsi talon ylimmässä kerroksessa (mts. 97). Lindströmin perhe asutti vain keittiötä, varsinainen huone oli vuokrattu ulkopuolisille. 

Oskarin vanhempien kuoltua huoneistoon jäivät asumaan Oskarin naimattomat sisarukset Rauha ja Bertel (Perttu). Vuonna 1992 huoneiston osti opiskelija Hanna Kiiras, Oskarin Erik-veljen pojantytär (mts. 96; samalla sivulla on yllä oleva valokuva Oskari Kiiraasta ja hänen neljästä sisaruksestaan. Kuvausaikaa ei mainita.). 

1918 osoitteena oli Eerikinkatu 1 C 32 (poliisin osoiterekisteri, mf. 556B Lindström, Olga Aleksandra-Lindvall, Helma Sofia, HKark). 

Armeijasta vapautumisensa jälkeen, tammikuussa 1924 osoitteena oli taas Eerikinkatu 1 C 32. 29.9.1931 osoitteeksi ilmoitettiin Albertinkatu 17 C 36 ja 6.10.1931 jälleen Eerikinkatu 1 C 32. 5.11.1931 Kiiraan osoitteeksi kerrotaan Liisankatu 6 A 6, mutta 3.12.1931 taas Eerikinkatu 1 C 32. 21.9.1932 hän asui osoitteessa Mikonkatu 18 B 5, mutta lokakuussa 1932 taas Eerikinkatu 1 C 32:ssa. 21.1.1934 osoitteena oli Museokatu 33 A 8, sen jälkeen 18.6.1934 taas Eerikinkatu 1 C 32. 8.10.1934 osoitteeksi ilmestyy Eerikinkatu 1 B 13, sen jälkeen 14.11.1935 Siltasaarenkatu 11 B 38 (Arena-talo), jonka jälkeen palataan taas 1.1.1936 osoitteeseen Eerikinkatu 1 C 32. 24.2.1936 osoitteeksi ilmoitetaan uudelleen Siltasaarenkatu 11 B 38 ja sen jälkeen 15.9.1936 Siltasaarenkatu 28 C 47. Uusi osoite 23.10.1936 on Topeliuksenkatu 9 A 12 ja seuraavana vuonna 2.4.1937 Topeliuksenkatu 11 B 41, jonka jälkeen 7.6.1937 on taas vuorossa paluu osoitteeseen Eerikinkatu 1 C 32. 

Sotien jälkeen 20.1.1946 Kiiraan osoitteena tavataan kaupungin keskustasta kaikkein etäisin osoite: Otavantie 5-7 B 49. Osoite on Lauttasaaressa, heti nykyisen metroaseman itäpuolella. Sieltä kaupungin keskustaan on 3,5 kilometriä. Lauttasaaresta Kiiras palaa 3.11.1946 taas osoitteeseen Eerikinkatu 1 B 13, josta muuttaa 15.5.1947 osoitteeseen Eerikinkatu 1 C 32. 

Vuonna 1950 Kiiraan osoitteeksi kerrotaan edelleen Eerikinkatu 1 (Helsingin puhelinyhdistys, mf. 113, 65/1950 Helsinki Fräl- 65/1950 Helsinki Munk. HPY puhelinluettelot 1882-1981, HYK). Puhelinnumero oli 36178. 

Kun kirja Uusi uskonto ja uskonpuhdistus ilmestyi 1954, Kiiraan osoitteena oli Eerikinkatu 1. 

Vuonna 1955 Kiiraan osoitteeksi kerrotaan helmikuusta alkaen Albertinkatu 17 B 20 (Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimisto, osoiterekisteri, osa II, KAU-KIL 1954, Ball:132, HKark). 

Keväällä 1957 Kiiras ilmoitti osoitteekseen Pohjoinen Makasiininkatu 6 A 1 ja puhelinnumeroksi 56778. Puhelinnumero oli City Notariaatti Oy:n numero (HPY 73/1958 hälytyspuhelimet-73/1958 Hels, mf. 146, HYK). Kiiras ei asunut tässä osoitteessa, se oli liikkeen toimipiste. 

    Pohjoinen Makasiininkatu 6, jossa City Notariaatti sijaitsi vuonna 1957.

30.11.1957 on vuorossa osoite Messeniuksenkatu 8 A 33, josta hän poistuu kesäkuussa 1959 muuttaen osoitteeseen Albertinkatu 3 B 44, jossa asui heinäkuuhun 1961 asti. Tämän jälkeen elokuusta 1961 alkaen Kiiras asui Katajanokalla osoitteessa Katajanokankatu 7 A aina huhtikuuhun 1963 saakka. Huhtikuussa 1963 uudeksi osoitteeksi kerrotaan Kirjatyöntekijäinkatu 12, jossa Kiiras viihtyi joulukuuhun 1970 saakka. Joulukuussa 1970 osoitteeksi tuli Saimaankatu 1 B 35, josta hän poistui marraskuussa 1974. Sen jälkeen, tai oikeastaan jo lokakuussa 1974, Kiiraan osoitteeksi tuli Porvoonkatu 23 B 13, Helsinki 51 (Poliisin osoiterekisteri, osa III, HKark). Porvoonkadulla hän asui ainakin vielä vuonna 1977. 

Viime vuotensa Kiiras asui Suomen Kukkasrahasto ry:n (15.285) palvelukodissa Katajanokalla, osoitteessa Merisotilaantori 1 A 301, 00160 Helsinki. Palvelukoti on tarkoitettu yli 60-vuotiaille. Nykyinen koti valmistui 1982 Merisotilaantorin varrelle. 

Kiiras asui aina melko lähellä kaupungin keskustaa. Hän vaihtoi asuinpaikkaa tiheästi palaten usein Harjulaan, Eerikinkatu 1:een. Mahdollisesti tämä monivaiheinen asumishistoria vaikutti siihen, että Kiiras ryhtyi kiinteistön- ja vuokranvälittäjäksi. 

Teokset 

Oskari Kiiras sisaruksineen kuului 1920-luvulla toimineen Tulenkantajat-kirjailijaryhmän vaikutuspiiriin. Rauha harrasti laulua, Oskari sävelsi ja kirjoitti näytelmiä. 

Aurinko ja kotka 

Kiiraan esikoisrunoteos Aurinko ja kotka (63 sivua) ilmestyi 1935 tekijän kustantamana. Sen painoi Kirjapaino-Oy. Sana. 

Teoksessa (s. 9-10) on neljän säkeistön runo Kuolleen siskoni hymy. Siskoa ei mainita nimeltä, mutta hän on Aino Alice (8.5.1909-29.11.1931), joka kuoli 22-vuotiaana. 

Runossa Vaeltajan laulu (s. 35-36) esiintyy sana kiirasyö. Se on tuskainen yö. 

Kun talvisota päättyi 13.3.1940, Kiiras julkaisi runon Suomen armeijalle. 

“Hakkaa päälle, säälimättä lyö / ja tarkkaan ohjaa tuliluikun työ. / 

- Te pelastatte Karjalan / Olette sotureita Koston Herran / mi antaa voiton, kuoleman. / On vapaa maamme kerran. 

On vapauden lunnasraha veri, / sun tunnussanan suomalainen peri, / sen eestä taistelee hän kuolohon. / Kuin David muinoin, vastaan jättiläistä, / te taistelette, Itää ette väistä. / Ylistys, voitonseppel teidän on. 

Niin, suomalainen, hakkaa päälle, lyö / ja tarkkaan ohjaa tuliluikun työ. / 

Teitä saattaa Oikeuden Kaikkivalta / ja uljaat sankarivainaat kumpuin alta, / olette voittamattomat. 

12.3.1940 Oskari Kiiras” (HS 14.3.1940). 

Yliuskonnon testamentti 

Yliuskonnon testamentti -kirjan (64 sivua) omisteena on hieman mahtipontisesti: Ihmiskunnalle omistanut Oskari Kiiras. Sen kustansi 1949 Kustannusosakeyhtiö Suomenmaa Helsingissä, joka myös myi kirjaa. Osoite oli Annankatu 28 C 24 ja puhelin 26093. Kirja maksoi 195 markkaa (HS 13.12.1949). 

Nimiösivun kääntöpuolella on panteistinen teoksen pääajatus: ”Vakuutan, että Jumala, Ikuinen Voima, on Yksi ja Ainoa ja jokainen ihminen on tämän jumaluuden symbolinen ilmennys.” Samalla tekstillä teos myös alkaa (s. 3). Kiiras vakuuttaa, että ihmisen on vapauduttava valheesta, tietämättömyydestä ja itsekkyydestä ja tultava tietäväiseksi ja rakastavaiseksi (s. 4). Ihminen on oman kohtalonsa herra. 

Yliuskonto pyrkii elintason kohottamiseen ja ahkeraan työntekoon. Työ oli koneellistettava ja järjestettävä enemmän aikaa täydellisyyttä, kauneutta ja rakkautta varten. 

Yliuskonto on arvioinut kaikki elämänarvot uudelleen. Uudeksi rahaksi on valittu täydellisyyden ja kauneuden kukat (s. 5). Niillä lunastetaan kuolemattomuus. Totuutta ei voi vastustaa, se on voittamaton. 

Kiiraan paljon myöhemmin tarkemmin esittelemä ylituotanto ja työelämän järjestäminen esiintyy jo Yliuskonnon testamentissa. ”... tuotanto kasvaa niin suureksi, että vaikka työaikaa lyhennetään, saa palkallaan sentään ostaa enemmän tarvikkeita kuin ennen. … hyödykkeet pyritään tekemään niin halvalla kuin mahdollista ja niin nopeasti kuin mahdollista ja niin paljon kuin mahdollista.” (s. 21). Työaika lyhenee ja jää enemmän aikaa kehittyä tietäväiseksi ja rakastavaiseksi. 

Ikuinen Voima on ainoa voima. Mitään kielteistä, pahaa vastavoimaa ei ole olemassa (s. 28). Pahuus ja erehdykset johtuvat ihmisen omasta tietämättömyydestä ja valheesta sekä pelon ja toiveen aiheuttamasta henkisestä sokeudesta. 

Kaikki eettiset ja moraaliset teot on tehtävä hyveen antaman palkkion toivossa ja yhteishyvää silmällä pitäen (s. 30). Yksilö ei ole mitään, on vain yhteishyvä, teko sinänsä ei ole mitään, on vain teon vaikutus ja paljonko se hyödyttää yhteishyvän tulevaisuutta ja täten vaikuttaen minun omaan ja jälkeläisteni tulevaisuuteen (s. 30-31). 

Ihmisen valittavana on kaksi tietä (s. 31). Tietäväksi ja rakastavaiseksi kehittymällä saavuttaa menestyksen, onnen ja oman täyttymyksen. Itsekkyys ja valhe vievät rappioon, tuhoon ja kuolemaan. 

Välimuotoja ei ole. Ei tule hyväksyä ketään tuomarikseen (s. 32). Omatuntoa kehittämällä voit hahmottaa valheen ja totuuden. Itsevastuu on eettisten ja moraalisten tekojen perusta. Jos ajattelee muiden arvosteluja, ei ole vapaa ihminen, vaan oman valheen ja tietämättömyyden orja. Oma valhe ja itseviha ovat tuhoisia. 

Yliuskonnon avioliittokäsitys 

Kiiraalla oli korkea käsitys avioliitosta (s. 33). Aviorikosta ei kenelläkään ole oikeus antaa anteeksi ja avionrikkojaa kohtaa jumalallinen kosto. Avionrikkojalla on ”rikollinen himo pyrkiä takaisin eläinkuntaan ja oman minuutensa tuhoon.” Hänen ”otsaansa pitäisi leimata merkki tästä rikoksesta.” Yksi ohituskaista on kuitenkin olemassa: ”Ainoastaan korkeanasteinen, yhteishyvää tuottava teko, voi sovittaa tämänkaltaisen rikoksen.” 

Kiiraan mielestä ei myöskään tule antautua sukupuoliyhteyteen ennen avioliittoa (s. 33). Tämä oli hänestä onnellisen ja menestyksellisen avioliiton perusta. 

Koteja tulee olla naimisissa olevien ja naimisiin menevien käytettävissä ”tarvittava määrä” ja yhteiskunnan on huolehdittava tästä (s. 39). 

Teoksen loppupuolella (s. 54-57) on vieläpä luku täydellisestä avioliitosta. Sen mukaan avioliitto ”on alituista rakkauden luovan sisällyksen ja muodon organisoimista.” Avioliitto on myös rakkauden energiaa ja yhteiskunnan perussolu (s. 54). Kiiraan mielestä ihminen rakastaa ja haluaa olla rakastettu (s. 55). Avioliitossa pettäjä on ”rikollinen, varas ja kavaltaja. Hänen tekonsa on henkinen itsemurha ja toisen harkittu henkinen murhaaminen.” (s. 56). Naisen tulee aviopuolisona kehittyä sydämelliseksi, suloiseksi, helläksi ja viehkeäksi (s. 57). Aviomiehen on puolestaan kehitettävä ritarillisuutta, oikeamielisyyttä, rohkeutta ja nerokkuutta. 

Se, joka viettelee jonkun muun kuin aviopuolisonsa sukupuoliyhdyntään, on ”syypää harkittuun henkiseen murhaan”, Kiiras kirjoittaa (s. 35). Sukupuolirakkautta ei tule alentaa nautinnonvälineeksi. Myös ”henkilöt, kustannusyhtiöt, sanomalehdet, radio, filmit, teatterit ja muut laitokset, jotka tuotteillaan loukkaavat yliuskonnon sukupuolimoraalia, ovat ihmiskunnan vihollisia, joiden toiminta on estettävä ja poisjuurutettava.” (Ibid.). 

Vaikka Kiiras näin ylisti avioliittoa, hän itse ei kuitenkaan koskaan sellaista solminut. 

Muita yliuskonnon näkemyksiä 

Kiiras kannattaa täystyöllisyyttä ja työn koneellistamista (s. 36), jolloin työaikaa voitaisiin lyhentää. Edelleen hän puolustaa demokratiaa (s. 37) ja vaatii ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta. Ikuisen Voiman ja ihmisen välissä ei saa olla ketään välittäjää (s. 39). Välittäjiä ovat esimerkiksi papit. 

Yliuskonnon seurakunta 

Kiiraan kaavaileman seurakunnan seurakunnallisia toimituksia oli kuusi: (1) vihkimys avioliittoon, (2) nimenanto lapselle, (3) konfirmaatio, (4) täyttymyksen lunastaneen vihkimys, (5) vihkimys haudan lepoon ja (6) vainajan muiston kunnioittaminen (s. 61). 

Yliuskontoon kuuluivat seurakunnalliset tilaisuudet ja rukouksia (s. 61-62). Yleisiä rukouksia oli muun muassa itsenäisyyspäivänä, presidentin astuessa virkaansa, rukous tieteen puolesta, rukous taiteen puolesta, rukous olympialaisten kisojen alkaessa ja rukous talouselämän kukoistuksen puolesta. Henkilökohtaisia rukouksia oli neljä: (1) maamiehen rukous kyntö- ja kylvöaikana, (2) maamiehen rukous elonaikana, (3) raskaana olevan äidin rukous ja (4) rukous sairaan puolesta. 

Kirjan mukaan Yliuskonnon Tunnustajain Seurakunta -yhdistyksen perustamisesta oli tehty ilmoitus ministeriölle (s. 63). Yhdistyksen lisäksi on perustettu myös samanniminen uskonnollinen yhdyskunta, jolle oli tarkoitus pyytää valtioneuvoston vahvistusta uskonnonvapauslain 2 luvun 13 §:n mukaisesti. Erikseen huomautettiin, että kirkollismaksut ja seurakunnalliset maksut tulevat olemaan vapaaehtoisia, samoin liittymismaksu (s. 64). Seurakunnan osoite oli Annankatu 28 C 24 Helsingissä. Kiiras pyysi seurakunnan jäseniä perustamaan yhdyskunnan haaraosastoja eri puolille maata. 

Oikeudenkäynti Suomen Sosialidemokraattia ja Hufvudstadsbladetia vastaan 

Yliuskonnon testamentti ilmestyi joulukuun alkupuolella 1949. Kirjailijalla oli suuret odotukset. Hän myös julkaisi sanomalehdissä mainoksia vauhdittamaan kirjansa menekkiä. 

Kun heti mainosten julkaisemisen jälkeen Suomen Sosialidemokraatissa (SSD) nimimerkki Inka ja Hufvudstadsbladetissa (HBL) nimimerkki Cab kirjoittivat teoksesta ja sen suurista lupauksista humoristiset jutut, Kiiras loukkaantui niistä pahoin. Hän haastoi lehdet oikeuteen julkisesta kunnianloukkauksesta (Rikosasian diaari, Helsingin RO Ad:117; saapunut arkistoon 15.12.1949. Asiakirjavihko 12/1950. Vastaajana päätoimittaja Penna (Bernhard) Tervo. Osasto X.). 

Vastaajana päätoimittaja Penna Tervo 

Haaste Penna Tervolle oli päivätty 16.12.1949, Tervo kuittasi sen saaduksi 27.12.1949. Kiiras haasti hänet vastaamaan “kunnianloukkauksesta ja uskontoni pilkasta” RL:n 10 luvun ja 27 luvun mukaisesti. Rikosten sanottiin tapahtuneen SSD:ssa 13.12.1949 nimimerkki Inkan kirjoituksessa Yliuskonto. Vahingonkorvausvaatimus oli 2.100.000 markkaa. 

Istunto 13.1.1950 

Ensi kertaa juttu oli esillä RO:n X osastolla 13.1.1950 (11 §). Istunnossa esiintyivät Kiiras itse ja Tervon valtuuttama asiamies, varatuomari Aarne Kesänen, jolle oli annettu avoin asianajovaltakirja 31.12.1949. Kantaja Kiiras pyysi lykkäystä kanteen kehittämistä varten sekä toimittaakseen oikeudelle vastaajan virkatodistuksen ja rikosrekisteriotteen. 

Vastaajan edustaja Kesänen katsoi kanteen aiheettomaksi vaatien sitä hylättäväksi. Hänen mielestään kantajalla ei ollut oikeutta vaatia rangaistusta uskonnon pilkkaamisesta, koska se oli virallisen syytteen alainen rikos. Lisäksi hän vaati kantajan velvoittamista korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut. Juttu lykättiin käsiteltäväksi 10.2.1950. 

Istunto 10.2.1950 

Toisessa istunnossa 10.2.1950 olivat jälleen läsnä Kiiras ja Kesänen (7 §). Kiiras antoi oikeudelle leikkeen SSD:sta (13.12.1949, nro 336/1949, s. 8), luki leikkeen tekstin ja antoi oikeudelle myös teoksensa Yliuskonnon testamentti (Kukaan ei elä hengestä. Yliuskonnon perustaja alensi korvausvaatimuksia. -.HS 11.2.1950, s. 2, mf. laatikko 50524, 1/2.1.1950-12.2.1950/41, HYK). 

Edellisessä istunnossa Kiiras oli vaatinut molemmilta lehdiltä suuria vahingonkorvauksia uskontonsa pilkasta. Nyt korvausvaatimus aleni 0,5 miljoonaan markkaan molempien lehtien osalta. 

SSD:ssä kirjaa koskeva ilmoitus oli ollut kahden palstan levyinen ja kuuden senttimetrin korkuinen. Porvarillisissa lehdissä ilmoitus oli julkaistu neljän palstan levyisenä. Inkan kirjoituksessa Kiirasta kutsuttiin apostoliksi. Yliuskonnon sanottiin lupaavan kaiken sen, mitä muut uskonnot eivät ole luvanneet – ja vielä tässä elämässä. Kirjoituksen sävy oli humoristinen. Toistettiin kirjailmoituksen mukaisesti, että Suomen kansa tulee estämään atomisodan, ratkaisee sukupuoliongelmat ja tekee naiset kauniiksi sekä miehet rohkeiksi ja voimakkaiksi. ”Kun raha kirstuhun kilahtaa, niin voima jäseniin vilahtaa!”, irvailtiin. Olisiko kirjan lukeminen kilpaurheilijoilta kiellettävä ”kuten muukin huumausaineiden käyttö”, sanailtiin. 195 markalla, mikä oli kirjan hinta, ”saa teräsmiehiä rintamalle tekemäään lopun sodasta”, Inka kirjoitti. ”Ihania näköaloja! Uudelta uskonnolta ei puutu enää muuta kuin pappiskunta ja kirkollisverot”, Inka lopetti. 

Kiiraan oikeudelle toimittaman, 8.2.1950 päivätyn kirjeen mukaan Yliuskonnon Tunnustajain Seurakunta -niminen yhdistys oli perustettu 8.12.1949. Kiiras toimi sen puheenjohtajana. Yhdistyksen perustamisesta jätettiin ilmoitus yhdistysrekisterille. Neljä päivää sen jälkeen 12.12.1949 ilmestyi Yliuskonnon testamentti Kustannusyhtiö Suomenmaan kustannuksella. 

Kiiraan mielestä Inkan kirjoitus oli pilkallinen. Hän vaati rangaistusta vastaajalle uskonpilkasta ja kunnianloukkauksesta sekä vahingonkorvausta taloudellisista tappioistaan. Inkan kirjoitus ”mitä törkeimmällä tavalla loukkaa minua” ja saattaa Kiiraan henkilökohtaisesti ja yliuskonnon sinänsä pilkan aiheeksi. Tämä estää kirjan myynnin ja haittaa Kiiraan elinkeinon ja ammatin harjoittamista. 

Kuitenkin kirja oli ”eettisesti korkeanasteinen ja sisältää elämänarvoja, jotka toteutettuna edustavat korkeanasteista inhimillisyyttä”, Kiiras totesi. Inkalla oli tietoinen pilkkaamishalu eikä huumorintajua. Kirjan tietopuolinen sisällys perustui ”nykyaikaiseen tieteeseen”. Tietolähteinä olivat professori Albert Einstein, Charles Darwin, Ivan Pavlov sekä Sigmund Freud. Kirjan pääaate oli kokonaisvaltaisuus, jonka korkeimpana oikeusturvana Kiiras piti Yhdistyneitä Kansakuntia (YK). Hän katsoi, että persoonallinen jumalsuhde oli lain suojaama silloinkin, kun sen omaaja kuului siviilirekisteriin. 

Siviilirekisterin pitämisestä annettiin asetus 22.12.1917 (115/1917), joka tuli voimaan 1.1.1918 (Asetus sivilirekisterin pitämisestä niistä henkilöistä, jotka eivät kuulu mihinkään laillistettuun uskontokuntaan). Laillistettuja uskontokuntia olivat evankelis-luterilainen ja ortodoksinen valtiokirkko, roomalais-katolinen kirkko ja eriuskolaislain (11.11.1889; K. A. niistä uskontokunnista Suomenmaassa, jotka ovat muuta protestanttista uskonoppia kuin evankelis-luterilaista) nojalla perustetut protestanttiset uskontokunnat. Näitä oli vain kaksi: metodistit ja baptistit. 

Näin jatkui vuoteen 1970. 1.1.1971 siviilirekisteri muuttui väestörekisteriksi ja siihen kirjattiin myös ne henkilöt, jotka kuuluivat muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuin valtiokirkkoihin. 

Kiiras pyysi oikeutta rankaisemaan Tervoa rikoslain 10 luvun 2 §:n mukaan uskonnon pilkasta, jota on harjoitettu julkisesti painotuotteen avulla ja joka on kohdistunut yliuskontoon sinänsä sekä hänen henkilöönsä. Rikoslain 9 luvun 2 §:n mukaisesti Tervo oli velvoitettava maksamaan vahingonkorvausta 500.000 markkaa, koska kirjan myynti oli estetty ja kirjahanke oli tuottanut taloudellista tappiota. Rikoslain 27 luvun 1 §:n mukaan Tervo oli tuomittava kunnianloukkauksesta. Kunnianloukkaus saattoi Kiiraan halveksunnan alaiseksi. 

Kiiras oli sijoittanut Kustannusosakeyhtiö Suomenmaahan 50.000 markkaa, kirjan painatus ja ilmoituskustannukset olivat noin 100.000 markkaa ja lisäksi kirjoittajan työaika oli 350.000 markan arvoista. Nämä tulot jäivät saamatta. Näin korvausvaatimus oli 500.000 markkaa. Vielä Kiiras pyysi, että oikeus velvoittaisi SSD:n julkaisemaan annettava tuomio. 

Vastaajan puolelta mainittiin, ettei Kiiraan nimeä ollut mainittu Inkan kirjoituksessa. 

Läsnä ollut virallinen syyttäjä, hovioikeuden auskultantti Bror Kankkonen, ei ottanut puhevaltaa jutussa. 

Istunto päättyi oikeuden välipäätökseen, ja juttu siirrettiin käsiteltäväksi 24.3.1950 kello 10. 

Istunto 24.3.1950 

Kolmas ja viimeinen istunto jutussa pidettiin 24.3.1950. Läsnä olivat Kiiras, varatuomari Kesänen ja virallinen syyttäjä Brynolf Kyrklund, joka ei ottanut asiassa puhevaltaa (§ 9). 

Luettiin Kiiraan 23.3.1950 päivätty kirjoitus oikeudelle. Sen mukaan kirjan tarkoitus ei ollut liikeasia vaan toiminta oli ollut altruistista (epäitsekästä). Tekijä on uhrannut kirjan kirjoittamiseen yli vuoden parhaasta liikemiesajastaan. Sinä aikana hän ei “ansainnut mitään”, vaan käytti säästöjään ja myi omaisuuttaan noin 300.000 markan arvosta elääkseen. Lisäksi Kiiras käytti kirjan painatukseen ynnä muuhun 165.000 markkaa ja kärsi 125.000 markan tappion. Hän ei ollut toiminut itsekkäässä tarkoituksessa. 

Vuonna 1935 Kiiras oli julkaissut omalla kustannuksellaan runoteoksen Aurinko ja kotka sekä vuonna 1940 lukudraaman Sota on loppunut. Näissä ennakoidaan samoja aatteita kuin Yliuskonnon testamentissa. Ainoa vaikutin oli ollut idealistinen motiivi kansani ja Yhdistyneitten Kansakuntien parasta ajatellen, Kiiras sanoi. Päävaikuttimina ovat samat aatteet, jotka sisältyvät YK:n sopimuskirjaan. 

SSD oli estänyt tarkoituksen julkaista kirjasta 20 000 kappaleen painos. Tämä oli tuottanut Kiiraalle ja yhdistykselle aineellisesti ja henkisesti raskaan tappion, joten miljoonan markan korvausvaatimus oli kohtuullinen. Samalla Kiiras ilmoitti, että mahdollinen korvaus tullaan käyttämään henkisen vahingon korvaamiseen siten, että sen avulla perustetaan ”Valheen-Torjunta Säätiö” -niminen rahasto. Sitä hoitaa Yliuskonnon Tunnustajain Seurakunta -niminen yhdistys. Jos raastuvanoikeuden päätökset eivät tyydyttäisi Kiirasta, hän tekisi oikeudenkäynnistä raportin YK:n Ihmisoikeuksien valiokuntaan ja pyytäisi toimenpiteitä vetoamalla YK:n sopimuskirjan 1 luvun 1 artiklan 3 pykälään. 

Kiiras toimitti oikeudelle myös yhteenvedon Kustannusosakeyhtiö Suomenmaan tuloista ja menoista Yliuskonnon testamentti -kirjaa myytäessä 12.12.1949-31.1.1950. 

Oikeuden päätös 

SSD:n 13.12.1949 ilmestyneessä numerossa 336 ”on ollut kevyeeseen pakinatyyliin laadittu kirjoitus” Yliuskonnon testamentti -kirjasta. Kyseisen kirjan opit ”eivät ilmeisesti sisällä minkään täällä tunnustetun, luvallisen tai suvaitun uskokunnan käsityksiä uskonnosta ja kun kyseellisessä pakinassa ei myöskään ole loukattu kantajan kunniaa, niin raastuvanoikeus harkitsee oikeaksi hylätä syytteen ja korvausvaatimukset.” 

Kiiras velvoitettiin korvaamaan vastaaja Penna Tervon oikeudenkäyntikulut 7.000 markalla. 

Kiiras ilmoitti heti tyytymättömyytensä päätökseen. 

Vastaajana päätoimittaja Egidius Ginström 

Jutut SSD:ia ja HBL:ia vastaan käsiteltiin kumpikin erikseen. Oikeudenkäynti HBL:ia vastaan sujui Kiiraan kannalta yhtä heikosti kuin juttu SSD:ia vastaan (Helsingin RO:n X osaston rikosasiainasiavihko no 13/1950, SVA). 

Istunto 13.1.1950 

Ensimmäinen istunto oli 13.1.1950. Kiiras edusti itseään ja vastaajalehden (HBL) päätoimittaja Egidius Ginströmiä edusti varatuomari Rubin Degerth (§ 12). Degerth oli lakiasiaintoimisto Arthur Söderholm Westerback & Degerthin palveluksessa ja oli saanut valtakirjan Ginströmiltä 10.1.1950. 

Haaste oli vastaanotettu 22.12.1949. Rikos oli haastehakemuksen mukaan tapahtunut 14.12.1949. 

Toisin kuin Penna Tervo, Ginström ei ollut pysytellyt lain kaidalla polulla. Hän oli saanut Helsingin RO:n III osaston tuomion 13.11.1944 rikottuaan määräystä vastaan, joka kielsi tiettyjen tiedonantojen ja huhujen levittämisen. Ginström oli tuomittu 15.000 markan sakkoon. 

Kiiras ilmoitti, ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan vaan siviilirekisteriin. Hänen ehdotuksestaan juttu lykättiin perjantaiksi 10.2.1950 kello 10. 

Istunto 10.2.1950 

HBL:ssa olleen pakinan otsikkona oli ollut Atomålders religion (atomiaikakauden uskonto). Lehden avustaja pyysi lykkäystä, mikä tapahtui. 

Kiiras selitti, että sen jälkeen, kun oli perustettu Yliuskonnon Tunnustajain Seurakunta -niminen yhdistys, nimimerkki Inka oli käsitellyt asiaa SSD:ssä “mitä törkeimmällä tavalla”. (Rekisteröityjen tai purkautuneiden yhdistysten tietokannoista ei löydy tällaista yhdistystä.) Kiiraan mukaan hänen kirjoittamansa kirjan tietopuolinen sisällys perustui nykyaikaiseen tieteeseen, Albert Einsteinin, Charles Darwinin, Ivan Pavlovin ja Sigmund Freudin ynnä muiden oppeihin. 

Kun vastaajan avustaja huomautti Kiiraan lähtevän siitä, että uuden uskonnon perustamisen pitäisi tuottaa taloudellista hyötyä, Kiiras vastasi, että nyky-yhteiskunnassa pohjana on raha. Kukaan ei elä pelkällä hengellä. 

Istunto 6.3.1950 - “Kirjani ei ole best seller” 

Seuraavan kerran juttu oli esillä X osastolla 6.3.1950 (§ 8). Läsnä olivat Kiiras itse sekä Ginströmin edustaja Karl Rubin Degerth. (“Kirjani ei ole best seller”. -.HS 7.3.1950, s. 6). 

Kiiras kertoi, että jos hän voittaa jutun, mahdollisesti määrättävät korvaukset on käytettävä “Valheen-Torjunta Säätiön” perustamiseksi. Säätiön toimintaa hoitaisi Yliuskonnon Tunnustajain Seurakunta. 

Kirjastaan hän sanoi olleensa jo etukäteen varma, ettei se ole “best seller” (myyntimenestys). Kirjan kirjoittamiseen Kiiras oli uhrannut yli vuoden. Elääkseen hänen oli käytettävä säästöjään ja myytävä omaisuuttaan noin 300.000 markan edestä. Kirja oli tuottanut tappiota noin 125.000 markkaa ja sen tulevaisuus oli “henkisesti murhattu” suurlehden auktoriteetilla. Kiiras esitti vastaajalle miljoonan markan korvausvaatimuksen. 

Degerth sanoi, että 11.12.1949 HBL:ssa julkaistu kirjamainos oli laadittu siten, että asiaa hyvin voitiin käsitellä pakinana. Vastaajan kirjelmässä 4.3.1950 verrataan toisiinsa Kiiraan kirjasta julkaistua mainosta ja nimimerkki Cabin pakinaa. Yliuskonnon mainostettiin estävän uuden maailmansodan, ratkaisevan seksuaaliongelmat, tekevän naiset kauniiksi ja miehet rohkeiksi ja voimakkaiksi. Pakinan kautta Kiiraan kirja sai ilmaismainontaa. Miten Kiiraan omien ilmaisujen toistaminen loukkaisi Kiirasta?, vastaaja ihmetteli. Kiiras, joka tekee maailmanhistoriaa, tuntee itsensä loukatuksi syyttömän pakinan takia? Pakina ei sisällä kirjan arvostelua eikä vahinkoa ole aiheutettu. Kaikki julkaistu vain kiihottaa ostohaluja kirjaa kohtaan eikä päinvastoin. 

Vastaaja kiisti kantajan korvausvaatimuksen. 

Yleinen syyttäjä Brynolf Kyrklund ei ottanut asiassa puhevaltaa. 

Istunto päättyi siihen, että juttu lykättiin maaliskuun 24. päiväksi. 

Kiiraan häviö 

RO hylkäsi kanteen 24.3.1950 molempia lehtiä vastaan (Kiiras hävisi. - HS 25.3.1950, s. 4). Kiiras oli väittänyt, että julkaistuissa pakinoissa oli pilkattu hänen uskontoaan ja samalla loukattu hänen kunniaansa. 

Kiiras valitti oikeuden päätöksestä. Hän selitti jättävänsä jutun tutkimisen YK:n ihmisoikeuksien valiokunnalle. Samalla hän kertoi jo vuonna 1935 julkaisseensa teoksen Aurinko ja kotka sekä vuonna 1940 draaman Sota on loppunut. Niissä ennakoitiin samoja aatteita kuin Yliuskonnon Testamentissa. Kiiras jätti oikeudelle kahdeksanliuskaisen kirjelmän Avain yliuskonnon ymmärtämiseksi. Siinä hän muun muassa käsittelee atomifysiikkaa ja uskontonsa kaavaa. 

Oikeus totesi, etteivät vastaajat ole voineet syyllistyä uskonnon pilkkaan, koska yliuskonto nimistä uskontoa ei ole hyväksytty uskonnoksi. Kunnianloukkaussyytteet oikeus katsoi jääneen toteennäyttämättä. 

Uusi uskonto ja uskonpuhdistus 

Kiiraan seuraava kirja, Uusi uskonto ja uskonpuhdistus (137 sivua), ilmestyi omakustanteena 1954 ja painettiin Keravan Kirjapainossa Keravalla. 

Kirjassa on Helsingissä 3.9.1954 päivätty julkinen väittelyhaaste jo tuolloin Suomessa tunnetulle, yhdysvaltalaiselle evankelista Billy Grahamille aiheesta ”Onko uskonpuhdistus välttämätöntä meidän aikakaudellemme vai ei.” 

Kirjailijan mukaan Uusi Uskonto esitti uskontojen kehityksessä niiden korkeinta muotoa, joka oli panteismi, kaikkijumaluus. Siinä luonto ja jumala olivat yhtä ja samaa ja luonnonlait toimivat järkähtämättömästi muuttumattomina (s. 6). 

Kristinusko ei sopinut nykyajan ihmiselle, se oli tehty primitiivistä ihmistä varten (s. 8). Tieto oli ainoa vapauttaja. Mitä enemmän ihminen tietää, sitä vapaampi hän on. Uusi uskonto asetti rankaisemisen ja palkitseminen tilalle erehtymisen ja oppimisen (s. 9). Kristinusko teki harjoittajastaan mielisairaan (s. 13). Jeesus Nasarealainen oli itse kirkon vastustaja (s. 14). Käsitys, että Jumala ja luonto olisivat erillisiä, oli väärä (s. 33). 

Avioliittoa Kiiras arvosti suuresti. Se oli yhteiskunnan ja ihmiskunnan olemassaolon perussolu, joka toteutti Ikuisen Voiman täyttymyksen (s. 75). Ennen avioliittoa ei tullut antautua sukupuoliyhteyteen (s. 125). 

Teoksessa kannatettiin demokratiaa (s. 110, 128). Yhteishyvä ohitti yksilön (s. 122). 

Syyte Jumalan pilkasta Helsingin raastuvanoikeudessa 

Kiiraan hankkeet jatkuivat. Hän perusti muun muassa Totuuden Sanomat -lehden. Lehdessä oli raflaavia ja sensaatiohakuisia juttuotsikoita, esimerkiksi: 

Millä tavalla KRISTINUSKO tekee ihmisestä mielisairaan, Ristiinnaulitseminen oli oikea tuomio, Oliko Jeesus Kristus psykopaatti?, Kirkollisverojen maksajat Antakaa rahat köyhille ja sairaille, Opettaako Raamattu tappamaan, Evankelista Bill Graham on pelkuri. 

Kristityt ja valtio eivät pitäneet lehdestä. Kiiras sai syytteen Jumalan pilkasta (HS 2.4.1955, nro 90, s. 3). Virallinen syyttäjä esitti 1.4.1955 kello 10 alkaen Helsingin RO:n osastolla IX kirjelmän, jonka mukaan kirjassa Uusi uskonto ja uskonpuhdistus sekä Totuuden Sanomissa, lehden ensimmäisessä numerossa, on RL:n 10 luvun 1 ja 2 §:issä tarkoitettua Jumalan pilkkaa. 

Syytteeseen oli johtanut erään papin valitus Totuuden Sanomista oikeusministeriöön (Richard Floman ja Tjalle Juslin Låt maskinen bli slav. - Studentbladet 1984:8, 5.) 

Istunnossa puheenjohtajana oli oikeusneuvosmies Onni Seppä ja muina jäseninä oikeusneuvosmies H. V. Boehm sekä v.t. oikeusneuvosmies Heikki Lasola, joka laati pöytäkirjan. Virallisena syyttäjänä toimi Nils-Erik Segercrantz. 

Kiiras saapui paikalle itse. Oikeudenkäyntiavustajana hänellä oli postinhoitaja Anselm Kaste Sysmästä (ks. Kasteesta tarkemmin Anselm Fabian Kaste – valokuvaaja, postinhoitaja, ateisti (18.4.2019)). 

Syyttäjä antoi oikeudelle oikeusministeriön Helsingissä 21.2.1955 päivätyn kirjelmän. Asiana oli painokanteen nostaminen. Oikeusministeriö katsoi, että Keravan kauppalassa painetussa ja Kiiraan vastuulla julkaistussa Uusi Uskonto -lehden 14.9.1954 ja 24.10.1954 julkaistuissa näytenumeroissa olevat monet kirjoitukset sekä Helsingissä, päätoimittaja Kiiraan vastuulla julkaistussa Totuuden Sanomat -lehden helmikuun 1955 numerossa olevat kirjoitukset sekä samoin Kiiraan kirjoittama, Keravan kauppalassa painettu kirja Uusi uskonto ja uskonpuhdistus sisälsivät sellaista pilkkaa, josta RL:n 10 luvun 1 ja 2 §:issä säädetään. Näin oikeusministeriö kehotti kaupunginviskaalinvirastoa ryhtymään toimiin rikosten tutkimiseksi Helsingin RO:ssa, jonka tulee jättää asia Helsingin hovioikeuden ratkaistavaksi. Kirjelmän olivat allekirjoittaneet (ammatti)ministeri W[eio] Henriksson ja vanhempi hallitussihteeri Olavi Merimaa. 

    Uusi Uskonto -lehden ensimmäinen näytenumero 14.9.1954.

Syyttäjä antoi oikeudelle vielä poliisitutkintapöytäkirjan ja virkatodistuksen. Helsingin III kaupunginviskaali (Helsinki 20.3.1955, no 125) oli pyytänyt, että rikospoliisiosasto toimittaisi Kiiraan kuulustelun ja hankkisi muun tarvittavan selvityksen. 

Poliisikuulustelun oli toimittanut komisario Tauno Erjola. Läsnä oli ollut kuulustelutodistajana vanhempi konstaapeli Unto Mänty. Kiiraasta kerrottiin muun muassa, että tämä oli ollut töissä 1924-1944 Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimistossa, jonka jälkeen tämä oli toiminut liikemiehenä ansionaan 1.500 markkaa/päivä. 

Kiiras myönsi kirjoittaneensa kaiken mainitun itse, tarkoituksellisesti ja harkitusti. Hänen tarkoituksenaan ei ollut kuitenkaan pilkata sitä Jumalaa, joka esitetään Uudessa testamentissa (UT), vaan oli hän tarkoittanut pilkallaan Vanhan testamentin (VT) Jumalaa. 

Syyttäjä pyysi, että oikeus tutkisi asian. 

Kiiraan kirjelmä oikeudelle 

Kiiras luki 30.3.1955 päivätyn kirjelmänsä oikeudelle. Hänen johtotähtenään oli aina ollut pyrkimys itsenäiseen ajattelutapaan ja sitä tietä totuuteen. Hän oli hylännyt kaikki entiset jumalat ja luonut kokonaan uuden jumalsuhteen. Kiiras oli filosofi, totuus kiinnosti häntä tavattomasti. 

Kiiras oli julkaissut kirjan Uusi uskonto ja uskonpuhdistus ynnä muuta, jotta myös toisilla olisi mahdollisuus tutustua hänen uuteen jumalsuhteeseensa sekä hävittääkseen taikauskoa ja mitätöidäkseen vanhoja uskonnollisia käsityksiä. Näiden pyrkimysten tuotteiden Kiiras sanoi olevan “elämäni kallisarvoisimpia saavutuksia”. Rangaistusvaatimus oli Kiiraan mielestä keskiaikaista inkvisitiota. Painokanne oli väärä ja perusteeton. VT:n Jahvella ja UT:n Taivaallisella Isällä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. RL:n 10 luvun 1 §:ssä mainittu jumala on UT:n jumala, jota hän ei ollut loukannut. Näin oikeusministeriön syytevaatimus perustui Kiiraan mielestä vääriin olettamuksiin. 

Kiiras viittasi professori Rafael Karstenin teokseen Uskontotieteen perusteet ja professori Edvard Westermarckin teokseen Moraalin synty ja kehitys. Jahven ja muidenkin jumalkäsitteiden kehitys on kehityspsykologinen ilmiö eikä jumalallinen tapahtuma. Jahve on todellinen hirviö, paholainen. VT:n pitäisi kuulua kiellettyjen kirjojen joukkoon eikä sitä pitäisi antaa ainakaan lasten luettavaksi. VT on ”kaiken rikollisuuden oppikirja”. Koko VT on ”jumalan pilkkaa ja niiden arvojen loukkaamista, jotka ovat Uudessa Testamentissa kristinopin perusarvoja.” 

Kiiras kiisti painokanteen. Samoin hän kiisti syytteen, koska oli loukannut vain sellaisia uskonnollisia toimituksia ja sakramentteja, jotka perustuivat VT:iin. Olen ”vain pyrkinyt totuuteen, ajattelemaan vapaasti ja itsenäisesti”, hän sanoi. Kiiras ehdotti, että raastuvanoikeus palauttaa asian oikeusministeriöön huomatuksin, että syyte on perusteeton eikä sitä voida oikeudessa käsitellä. ”En tule peruuttamaan kirjaintakaan siitä, mitä olen kirjoittanut ja tulen edelleen voimieni ja mahdollisuuksien mukaan julkaisemaan lehteäni ja tekemään Uutta Uskontoani tunnetuksi. Maailmassa ei ole sitä valtaa, joka voisi minua siitä estää.” 

Vielä Kiiras sanoi, että hänen toimintansa kaltaista toimintaa ”pitäisi edistää ja tukea” ja pyysi, että RO vapauttaisi hänet. Hän toivoi apua ”taikauskon hävittämisessä ja ihmisen pyrkimisessä tietoon”. Koska kaikki oikeuden jäsenet kuuluvat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, he ovat jäävejä, Kiiras lopetti puolustuspuheensa. 

Oikeudenkäyntiavustaja Anselm Kaste 

Kaste oli Kiiraan hengenheimolainen. Hän selvitti oikeudelle VT:n ja UT:n jumalakäsitteiden eroa. Kaste katsoi Kiiraan halunneen vilpittömästi tuoda julki käsityksensä tarkoittamatta pilkata Jumalaa.

Kasteen mielestä Jeesus oli tavallinen ihminen ja ”monessa suhteessa psykopaattinen”.

Välipäätös 

Kiiras pyysi lykkäystä voidakseen laatia toisen kirjelmän oikeudelle. 

Virallisella syyttäjällä ei ollut mitään lausuttavaa. 

Välipäätökseksi tuli tutkinnan jatkaminen 22.4.1955 kello 10. Syyttäjän tuli olla paikalla ja Kiiraan oli oltava itse paikalla välttämättä. 

Istunto 22.4.1955 

Jutun toinen istunto oli 22.4.1955 RO:n osastolla IX. Puheenjohtajana toimi oikeusneuvos Onni Seppä ja muina jäseninä oikeusneuvosmies H. V. Boehm ja v.t. oikeusneuvosmies Heikki Lasola, joka laati pöytäkirjan. 

Virallisena syyttäjänä oli 11. kaupunginviskaali Sakari Tuomivaara. 

Kiiras oli itse paikalla, samoin hänen avustajansa Kaste. 

Kiiras luki kaksi kirjelmäänsä. Hän ei ollut tahtonut loukata kristittyjen tunteita vaan puolustaa UT:n kristillisiä, tosiuskonnollisia arvoja. Tarkoitus oli aikaansaada uskonpuhdistus. Kaikki VT:iin perustuva piti erottaa kristinuskosta. Ainoastaan UT:n evankeliumien ja vuorisaarnan piti tulla johtaviksi kristillisiksi aatteiksi. 

Kiiras tahtoi, että VT:n opettaminen koulussa kielletään. Hänestä tuntui, että painokanne nostettiin valtiokirkon painostuksesta. Myös J. V. Snellmanin ääni vaiennettiin kirkon taholta tulleen painostuksen kautta. Jos jotakuta pitäisi syyttää Jumalan ja kristinuskon pilkkaamisesta, niin valtiokirkkoa ja sen pappeja, jotka julistavat VT:n rikollisia oppeja. 

Kiiras liitti mukaan lähetystöneuvos, filosofian maisteri Teo Snellmanin pyynnöstään 21.4.1955 laatiman lausuman. Siinä ei kuitenkaan puututtu lainkaan asian juridiseen puoleen. 

Vielä hän viittasi juutalaiseen Albert Einsteiniin, joka vapautui VT:n ajattelutavasta. 

Kaste mainitsi, että RL:n säännökset Jumalan pilkasta olivat vanhentuneita eikä niitä enää pitäisi soveltaa. 

Päätökseksi tuli, että RO toimittaa asiakirjat hovioikeudelle 30 päivän kuluessa. Muistutuskirjelmät tuli toimittaa samassa ajassa. 

RO:n suoritettua tutkimuksen, juttu meni hovioikeuden päätettäväksi. 

RO lähetti oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 2 §:ssä säädetyssä tarkoituksessa tutkimuksensa ja alkuperäiset asiakirjat Jumalan pilkasta epäiltyä liikemies Oskari Emil Kiirasta koskevassa asiassa hovioikeuteen. Oikeudenkäymiskaaren 8 luku on Hovioikeudesta. Sen mukaan törkeä Jumalan ja hänen pyhän nimensä pilkkaaminen on tuomittava hovioikeudessa alioikeuden sitä ensin tutkittua (Suomen laki II, toimittaja Erkki Ailio. Suomen lakimiesliitto, Helsinki 1955, s. 931, 2 §, hovioikeudessa tuomittavat.) 

Helsingin hovioikeuden tuomio 

Helsingin hovioikeus langetti Kiiraalle 30.10.1955 neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. (Tuomiota ei ole löytynyt SVA:n rikos- eikä tuomiotaltioista.) Rapsuja tuli seuraavista painotuotteista: 

(1) Keravan kauppalassa painetusta Uusi Uskonto -nimisen sanomalehden näytenumerosta 14.9.1954 ja lehden toisesta numerosta 24.10.1954; 

(2) Helsingisssä painetusta Totuuden Sanomat -lehden toukokuun 1955 numerosta 3; 

(3) Keravalla painetusta Kiiraan kirjasta Uusi Uskonto ja Uskonpuhdistus (1954) (Mf. 50651 Helsingin Sanomat 274/30.10.1956-20.11.1956/294, HYK). 

Kiiras oli itse levittänyt julkaisuja. 

Turun raastuvanoikeus siirtää jutun Turun hovioikeudelle 

Jutun toista haaraa puitiin Turussa. Syyttäjänä oli virallinen syyttäjä. Turun RO tutki asian (IV osasto, 4.11.1955, pöytäkirjan 6 § ja 25.11.1955, pöytäkirjan 14 §. Turun RO:n IV osaston kirje nro 4193 3.12.1955. Turun HO:n rikosasiain diario 1955 Abb:142, (aukeama) 546, nro 156). 

Päätöksellään 14.6.1956 RO saattoi asian Turun hovioikeuden ratkaistavaksi. Juttu lähetettiin 31.8.1956 Turun hovioikeudelle. 

Turun hovioikeuden tuomio 

Turun hovioikeus langetti Kiiraalle kolmen kuukauden ehdottoman vankeustuomion 12.10.1956 (nro 943). Kiiraan vastuulla oli Turussa julkaistu Totuuden Sanomat -lehti. Lehden toukokuun 1955 numerossa 3 oli ollut nimimerkki Lääkärin kirjoitus Kirje kristittyjen Jumalalle, joka sisälsi pilkkaa (RL 10 luku, 1 ja 2 §:t). Kirjoitus sisälsi hovioikeuden mielestä Jumalan ja Jumalan pyhän sanan pilkkaa. Kiiras tuomittiin RL:n 10 luvun 1 ja 2 §:ien, 2 luvun 17 §:n ja 7 luvun 1 §:n sekä 4.1.1919 annetun painovapauslain 31 ja 37 §:ien nojalla yhdellä teolla tehdystä Jumalan ja hänen pyhän sanansa pilkkaamisesta kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi mainitun lehden numeron ne kappaleet, jotka olivat sanotun lehden julkaisijan, levittäjän tai julkisen myyjän hallussa, julistettiin menetetyiksi ja käyttämättömyyteen saatettaviksi (HS 2.11.1956; 16.10.1957 (nro 2455) (Nro 1007/507) V.D. 1956, Kirjeenvaihtoa, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Tuomion allekirjoittivat Osv. Selander, Ossi Kartimo ja apujäsen Pekka Asanti (Turun HO:n päätöstaltiot 1956, heinä-elo-syyskuu Dbb:307, nro 943; Turun HO:n rangaistusluettelo I 51-57, Bk:39, aukeama 164). 

Valitus korkeimpaan oikeuteen 

Kiiras valitti tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen 9.12.1956 kaksisivuisella kirjelmällä hakien muutosta. Totuuden Sanomat -lehden mottona oli ollut pyrkimys totuuteen. Kun Kiiras oli ottanut lehteen nimimerkki Lääkärin kirjoituksen Kirje kristittyjen jumalalle, hän ei ”hetkeäkään ajatellut sitä, että se loukkaa muiden ihmisten uskonnollisia tunteita. Jos pyrkii totuuteen, ei voi ottaa huomioon toisten ihmisten tunteita”. Kiiras arvioi uskontoja kehityspsykologian ja uskontotieteen mittapuulla totuuteen pyrkimällä. Uskonnot olivat hänelle ”pelkkiä ihmisten keksimiä uskonnollisia järjestelmiä joille en – totuuden taustaa vastaan katsottuna – anna mitään arvoa. Niiden arvosteleminen ei ole pilkkaamista eikä rangaistuksen alainen teko, josta tuomitaan vankeutta”. 

”Että jokin ihmisten keksimä oikeuslaitos nostaa jumalan pilkkaamisesta syytteen minua vastaan ja jumalan sijasta langettaa tuomion, on mielestäni totuuden ja todellisen jumalan pilkkaamista ja korkein rikos minkä ihmisten keksimät tuomioistuimet voivat tehdä itsensä syypäiksi.” 

Kiiras pyysi poistamaan tuomion, mikä helpottaisi hänen pyrkimyksiään totuuteen. Vielä hän huomautti, että alioikeuksien asiaa tutkineet jäsenet olivat jäävejä, koska kuuluivat valtiokirkkoon ja olivat tuomiossaan yksipuolisia. Hän pyysi tuomion poistamista tai ainakin asian palauttamista sellaisen tuomioistuimen tutkittavaksi, jonka jäsenet eivät kuulu valtiokirkkoon. 

Korkeimman oikeuden tuomio 

Korkein oikeus ei katsonut olevan syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä, joka jäi pysyväksi. 16.10.1957 annetun tuomion allekirjoittivat Paavo Kekomäki, Jaakko Enäjärvi, Sakari Sohlberg, Matti [epäselvää tekstiä] ja Eino Eerola (?) (päätös on myös kansiossa 17, Lähteneet kirjeet, OK:n arkisto, SKS). 

Presidentti Kekkonen: ei armoa 

Vielä Kiiras anoi armahdusta presidentti Kekkoselta. Sitä ei tullut. 

Vankilassa 

Kiiras suoritti tuomion 1945 perustetussa Naarajärven varavankilassa Pieksämäellä. Vankila-ajasta on hankalampaa saada tietoja. Ne ovat julkisuuslain 24 §:n 28 kohdan mukaan salassa pidettäviä, vankila kertoo. 

Kuten monissa muissakin valtion laitoksissa, myös vankiloissa on paljon uskonnollista (kristillistä) toimintaa. Kristityt kutsuvat sitä ”sielunhoidoksi”. Naarajärven varavankilassa jumalanpalveluksia pidettiin keskimäärin kahdesti kuussa (Peltomäki 1981, 104). Lisäksi oli hartaustilaisuuksia tai raamattukerhoja viikottain. Jumalanpalveluksissa käynti oli kaikille pakollista (vuoteen 1975 asti). 

Vankilapastorina oli helmikuusta 1956 lähtien rovasti O. Kanervo, hänen jälkeensä vuosina 1957-1962 rovasti K. S. Aaltonen (mts. 105). Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvia vankeja oli tavallisesti vain muutama. Heitä varten oli rovasti Aleksanderi Gavrilov. Vankiladiakonia ei Kiiraan vankeusaikana ollut, sellainen tuli vasta vuonna 1977 (mts. 106). Laulu- ja soitto-ohjelmaa vankien keskuudessa suoritti ”Sana”-kerho (mts. 107). Vähintään kerran viikossa kokoontui Raamattupiiri (mts. 108). 

Kristityt ajattelivat, että Raamattua lukemalla vanki voisi etsiä ”ratkaisuja omaan elämäntilanteeseensa”. Myös helluntaiseurakunnan lähettejä kävi raamattupiirissä. Vankilalähettien puhetilaisuuksia oli 2-3 kertaa kuukaudessa (mts. 109). Vuonna 1957 Naarajärven vankilassa vieraili 211 vankilalähettiä, puhujia tai esiintyjäryhmän jäseniä (mts. 110). Naapuriseurakunnatkin järjestivät ohjelmallisia vierailuja vankilaan. Vielä on ollut niin sanottujen kotipaikkaryhmien vierailuja. Vierailijat ovat useimmiten olleet seurakuntien työntekijöitä (mts. 111). 

Monien vankien osalta pakollisiin jumalanpalveluksiin saapuminen oli vastenmielistä, jolloin tapahtui joitakin mielenosoituksia (mts. 125). 

Myös siveysopetusta annettiin lähinnä esitelmien muodossa sunnuntaisin, jos jumalanpalvelusta ei jostain syystä voitu pitää (mts. 126). Siviilirekisteriin kuuluvat vangit velvoitettiin kuulemaan esitelmiä. Näiden määrä vaihteli alusta lukien 20-30:een. Muutkin vangit saivat seurata esitelmiä. Tavallisesti esitelmiä piti vankilan pastori. Vuodessa pidettiin noin 10-12 esitelmää. 

Ateistivankeja ei erityisesti mainita, jos heitä oli. Ei myöskään mitään näille mahdollisesti suunnatusta tarjonnasta. Ei ole tiedossa, miten Kiiras suhtautui pakolliseen uskonnonharjoitukseen vankilassa. Häntähän kiinnosti totuus, ei uskonto (vrt. Alfred Bernhard Sarlinin kertomuksiin vankila-ajastaan Alfred Bernhard Sarlin – agronomi, kirjailija, anarkisti (26.9.2009). Vertaa myös Sarlinin nimimerkillä Asa Jalas kirjoittamaan teokseen Keinottelu maailman herrana 9. Ihmiskidutus 20:llä vuosisadalla. Vankilat (1917).). 

Vankilatuomion Kiiras kärsi vuonna 1958. Osa tuomiosta suoritettiin Härmälän lentokentän rakennustöissä Tampereen lähellä (Totuuden ystävät. Aineistoa, kansio 16 ja Kirjeenvaihtoa (Bb), kansio 18, OK:n arkisto, SKS). Vapaaksi hänet laskettiin 17.5.1958. 

Totuuden Ystävät perustetaan 

Kiiras ei saanut lain suojaa uskonkäsitykselleen, jota ei oltu oikeuden mielestä hyväksytty uskonnoksi. Hänen tukenaan ei ollut mitään uskonnollista yhdyskuntaa, jonka uskontunnustuksen ja yhdyskuntajärjestyksen opetusministeriö olisi hyväksynyt ja johon Kiiras olisi voinut vedota. 

Tämä vaikutti siihen, että Kiiras ystävineen ja tuttavineen perusti 1.4.1957 Totuuden Ystävät -nimisen (TY) uskonnollisen yhdyskunnan ja haki sen rekisteröintiä (ks. Totuuden Ystävien rekisteröinnistä 60 vuotta (2.10.2018)). Hanke onnistui, yhdyskunta rekisteröitiin 21.1.1958. 

Kiiras luovuttaa Totuuden Ystävien esimiesasemansa Aulis Junekselle 

Paljon myöhemmin, 1980-luvulla, helsinkiläinen lumppuri ja kierrättäjä Osmo Olavi Aulis Junes (s. 16.8.1938 Kemi) tuli mukaan TY:n toimintaan. Hän oli Kiiraan kavereita. 1990-luvulla lehdistössä ja kirjallisuudessa liikkui tietoja, joiden mukaan Junes olisi ollut TY:n ainoa jäsen (Sillantaus 1994; Uusi-Rintakoski 1997; Heino 2002). Heino (2002, 323) kertoo, että yhdyskuntaan liittyi lopulta 21 jäsentä. Mistä Heino sen tietää? Perustajajäseniä oli 25. Edelleen Heinon mukaan (2002, 324) yhdyskuntaan ”on jo pitkään kuulunut vain yksi jäsen”. Mihin tämä tieto perustuu? 

Suomen virallisen tilaston mukaan Totuuden Ystävien jäsenmäärä 1.1.1983 oli 20 (Heino 1984, 18; Heino 1985, 19). Tilasto on väärä. Jäseniä oli alle 20. Vaikka perustajajäseniä oli 25, he eivät kaikki ehkä liittyneet yhdyskunnan jäseniksi. Edelleen jäseniä kuoli vuosien 1958-1983 aikana, eikä uusia jäseniä vastaavasti liittynyt yhdyskuntaan. 

Väestörekisterikeskus ei julkaise uskonnollisen yhdyskunnan tarkkaa jäsenmäärätietoa, jos jäseniä on alle 20. Kiiraan mukaan TY:n jäsenmäärä oli 6-7 jo 1980-luvun alkupuolella (Kirjeenvaihtoa, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Jos yhdyskuntaan kuului vain yksi jäsen, Junes tämä jäsen ei ollut. Junes esiintyi yhdyskunnan esimiehenä, muttei ollut yhdyskunnan jäsen. Kiiras oli ikäännyttyään omatoimisesti luovuttanut yhdyskunnan esimiesasemansa Junekselle. Juneksella on tätä koskeva, 8.12.1989 päivätty valtakirja. 

Mahdollisesti TY:n ainoa jäsen oli Kimmo Tapani Sundström (s. 22.1.1957 Lohja). Hänet oli hyväksytty yhdyskunnan jäseneksi ja merkitty yhdyskunnan jäsenluetteloon 22.5.1989 ”täysivaltaisena jäsenenä” (OK:n allekirjoittama virkatodistus, TY:n arkisto). 

Kun tiedustelin jäsenmääräasiaa Väestörekisterikeskuksesta (1.1.2020 lukien Digi- ja väestötietovirasto, DVV), Kirsi Korander virastosta kertoi ensin, että TY:llä on yksi naisjäsen poissaolevassa väestössä (asui ulkomailla). Mutta myöhemmin kerrottiin, että tämä yli 90-vuotias nainen oli julistettu kuolleeksi. 

Ikämiehenä Kiiras tahtoi siirtää vastuuta nuoremmille. Tästä on osoituksena valtakirjakin: 

”VALTAKIRJA 

Täten valtuutan Kimmo Sundströmin toimimaan TOTUUDEN YSTÄVÄT nimisen uskontokunnan edustajana kaikissa aineellisissa ja henkisissä pyrkimyksissä . 

Helsingissä, toukokuun 25 päivänä 1989 

[allekirjoitus Oskari Kiiras] 

Oskari Kiiras 

Esimies 

TOTUUDEN YSTÄVÄT 

uskonnollinen Yhdyskunta” 

Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja, teologi ja pappi Harri Heino (22.4.1944 Pori-2.12.1999 Helsinki) soitteli aika ajoin Junekselle. Hän kyseli, onko TY:llä jäsenluetteloa ja onko Junes TY:n jäsen. Junes kielsi olevansa jäsen. Anarkistina (tarkemmin yksilöanarkistina) Juneksen toimintatapa monissa puolueissa ja yhdistyksissä sekä TY:ssä oli aina välttää kaikkea muodollisuutta, käskyvaltaa, jäsenyyttä ja jäsenmaksuja, samoin kieltäytyä vastaanottamasta mitään julkisia avustuksia. Toiminta itse oli tärkeintä. Junes rahoitti monenlaista toimintaansa itse ja saamillaan yksityisillä lahjoituksilla. Näitä hän sai yksityishenkilöiltä sekä talous- ja elinkeinoelämältä. 

Junes on panteisti. Hän ei kannattanut uskonnon eikä elämänkatsomustiedonkaan (ET) kouluopetusta, joka alkoi elokuussa 1985. Kun jotkut koululaiset tahtoivat vapautua kaikesta koulun katsomusopetuksesta, Junes kirjoitti heille yhdyskunnan puolesta todistuksia, joiden perusteella koulujen rehtorit vapauttivat oppilaat katsomusopetuksesta. Junes ei kuitenkaan merkinnyt oppilaita yhdyskunnan jäsenrekisteriin (Sillantaus 1994; Juneksen itse kertomaa). Hänellä on edelleen tallella osa TY:n arkistoa, jonka Kiiras hänelle luovutti. Arkistossa on tällaisia Juneksen koululaisille kirjoittamia todistuksia. Ainakin kaksi näistä hän on lukenut minullekin. Todistuksia kirjoitettiin vielä 1990-luvun puolella. 

Juneksen muistot Kiiraasta ovat hyvät. 7.10.2018 hän kertoi, että Kiiras oli “jämäkkä äijö”, joka vastusti “vähän kaikkea”. 

Kerroin Junekselle Yrjö Taisto Rosenlundista (7.4.1934-10.10.2019; kuolinilmoitus HS 17.11.2019), joka oli ollut 1950-luvulla nuorena opiskelijana töissä Kiiraan City Notariaatissa. Rosenlund muisti Kiiraasta ainakin sen, että tämä oli kova naisten perään. Kerroin tämän Junekselle. Junes kommentoi, että taisi olla niin, että naiset juoksivat Kiiraan perässä. Kiiras oli komea ja ryhdikäs mies, joka pukeutuikin aina valkoiseen paitaan kuten liikemiehillä oli tapana. Vanhana hän käytti pitkää nahkatakkia ja -saappaita ja oli aika vaikuttava näky. 

TY toimii ja vaikuttaa edelleen. 

Paavi saa lahjan 

Kiiras sävelsi Franciscus Assisilaisen Aurinkolaulun nopeasti keväällä 1983 ja lähetti sen 1988 paavi Johannes Paavali II:lle. Paavi vastasi kiitoskirjeellä. Kiiras tulkitsi sen jonkinlaiseksi lopulliseksi anteeksiannoksi jumalanpilkkarikoksestaan (muistilappu, kansio 8, OK:n arkisto, SKS; muistokirjoitus HS 7.1.1991). 

Aurinkolaulu on ”kaikkien luotujen ylistys”. Siinä sanotaan kuvastuvan Franciscuksen ajatus Jumalasta, joka on läsnä kaikissa luoduissaan eli panenteismi. TY:n oppi ei kuitenkaan ollut panenteismiä vaan panteismia. 

Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat esitti sävellyksen Unkarissa jo syyskuussa 1983 (OK Teatterikoulun johtaja Jouko Turkalle). Suomessa laulun ensiesitys oli kuoron 50-vuotisjuhlassa 1985 Temppeliaukion kirkossa (Muistokirjoitus HS 7.1.1991). Juhlakonsertti pidettiin 27.4.1985 kello 19. 

Kun mun kultani tulisi 

Kiiraan sävellyksen Kun mun kultani tulisi naiskuorolle sovitti Kantelettaren tekstiin Erkki Pullinen. Pullinen toimi Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien johtajana 1968-2001 (Wikipedia, luettu 8.3.2020). 

City Notariaatti Oy:n konkurssi 

Kiiraan mielestä valtiovarainministeriö pani hänen firmansa konkurssiin. Siinä hän menetti kaiken, hänen liikekumppaninsa osoittautuivat Kiiraan mielestä ”pettureiksi” eivätkä maksaneet mitään. 

Aluksi oli toiminimi City Notariaatti, joka merkittiin rekisteriin 26.8.1955 (rekisterinumero 138.479) (1.8.1983 Helsinki, mf. 008 Casa perhepalvelut-. PRH, lakanneet yritykset. Ennen 1.1.2001 lakanneet yritykset, kansio PRH, Lakanneet yritykset, SVA). Kaupparekisteri-ilmoituksessa liike ilmoitti aikovansa harjoittaa asianajoa ja kiinteistönvälitystä (Kiiraan kirjelmä viranomaiselle 13.6.1955). Saatekirjeessään 12.8.1955 kaupparekisteriosastolle Kiiras sanoo anovansa saada suojata City Notariaatti -nimen. Toimisto toimi osoitteessa Bulevardi 16.A.1. Talo oli Kiiraan mukaan hyvin edustava. Hänen hallussaan oli kolme huonetta, yhteensä noin 40 neliömetriä, joissa työskenteli kaikkiaan kolme henkilöä. Rakennuksen omisti Kiinteistö Oy Helsingin Bulevardi 16 (Kampin kaupunginosa, kortteli nro 86). Yhtiön omistaja oli Helsingin seurakuntayhtymä. 

    Bulevardi 16, jossa City Notariaatti sijaitsi vuonna 1955.

Toiminimen liiketoiminta ostettiin ja sitä jatkettiin (Biografica, kansio 26, OK:n arkisto, SKS). Syntyi City Notariaatti Oy. Sen tarkoitus (2 §) oli kiinteistöjen, osakehuoneistojen ja liikeyritysten välitys ja kauppa, 2) vuokrahuoneistojen välitys ja vaihto, 3) omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja osakkeita sekä 4) suorittaa asianajotehtäviä. Yhtiön osakepääoma oli 100.000 markkaa, joka jakaantui 100 osakkeeseen. Kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) vahvisti yhtiön yhtiöjärjestyksen 19.12.1957 (päätös 6825 (AD 5427/1256)). 

80 prosenttia osakepääomasta maksettiin siten, että yhtiö otti apporttiomaisuutena City Notariaatin omaisuutta, jonka arvo oli 80.000 markkaa. Kaupan allekirjoittivat 25.12.1957 Kiiras, Erkki E. Aarros ja Nils-Erik Söderling. Kiiras sai 98 osaketta, insinööri Aarros yhden osakkeen, samoin konttoristi Söderling. 

Kiiras oli tuomittu vuosina 1956-1965 kauppaliikkeen aukioloajoista annettujen määräysten rikkomisesta päiväsakkoihin useampia kertoja, kiinteistövälittäjäasetuksen rikkomisesta päiväsakkoihin, 1958 ilkivallasta ja kahdesta solvauksesta 60 päiväsakkoon, 1962 vuosilomalain rikkomisesta 20 päiväsakkoon ja vuonna 1964 rikoksen kautta saatuun tavaraan ryhtymisestä 80 päiväsakkoon (kansio 16, OK:n arkisto, SKS). 

Firma asetettiin konkurssiin 24.11.1965. Poliisilaitos esitti, että Kiiraalle myönnetty kiinteistönvälityslupa peruutettaisiin. Lääninhallitus peruutti luvan 28.3.1966 lukien. Lupa oli myönnetty 21.1.1956 (päätös nro 417) (Biografica, kansio 26, OK:n arkisto, SKS). 

Puoluepolitiikkaa 

Eläkepäivinään Kiiras alkoi harrastaa politiikkaa erilaisissa pikkupuolueissa. 

Suomen Vapauspuolue 

Suomen Vapauspuolueen puolesta Kiiras lähetti puolueen manifestin urheilija Pauli Nevalalle 28.8.1970. Hän halusi Nevalan puolueen jäseneksi. 

Liberaalien ehdokkaana 

Kunnallisvaaleissa 1.-2.10.1972 Kiiras oli Liberaalisen Kansanpuolueen ehdokkaana (HS 21.1.1973). 

Kansaneläkeläisten puolue 

Kansaneläkeläisten puolueen Kiiras perusti 28.3.1973 Anna-Liisa Korpelan, Mikko Salosen ja Pentti Poutun kanssa. Kiiras oli yksi sen kolmesta varapuheenjohtajasta. 

Puolueen tarkoitus oli toimia rintamamiesten, invalidien, leskien, orpojen sekä eläkeläisten puolueena. Kiiras vaati Kansaneläkelaitoksen muuttamista eläkeläisten pankiksi. Kansaneläkemaksut maksettaisiin sinne, ja jokaiselle annettaisiin pankkikirja, jota vastaan hänellä olisi takaisinlainausoikeus (HS 13.3.1973). 

Eläkeläispuolue oli riitaisa. Sen ensimmäinen kokous pidettiin 28.9.1973, jolloin puolue sai ohjelman. Kiiras erosi varapuheenjohtajan paikaltaan. Puolueesta eronneet perustivat uuden puolueen, Eläkeläisten ja rintamamiesten Liiton (HS 29.9.1973). 

Eläkeläisten ja rintamamiesten Liitto 

Eläkeläisten ja rintamamiesten Liitto ry, josta suunniteltiin poliittista puoluetta, halusi saada toimintansa keulakuvaksi nimekkäämpiä henkilöitä. Yhdistyksen valtuuskunta pyysi tulevan puolueen puheenjohtajaksi kenraali Yrjö Keinästä (OK Yrjö Keinäselle 4.10.1973). Valtuuskunnan kokoonpano oli: majuri Aldar Runala, yliluutnantti Bror Roschier, ylivääpeli Joonas Aittola, ylikersantti William Särkkä, kersantti Pentti Pouttu sekä sotamiehet Erkki Pitkämäki ja Oskari Kiiras. Kiiras oli liiton puheenjohtaja. He halusivat kohentaa eläkeasioita. 

Keinänen suositteli tehtävään eversti Reino Simosta.

Eläkeläisten ja rintamamiesten Liitto – Pensionärernas och frontmännens förbund r.y. merkittiin yhdistysrekisteriin 28.9.1973 (114.125). Kiiras oli sen puheenjohtaja, Pentti Pouttu puoluesihteeri. 

Liiton osoite oli Linnankoskenkatu 10 A 4, Helsinki 25 (HS 23.10.1973). Menestystä puolue ei saanut. Yhdistys purkaantui 4.2.2017. 

Kiiras oli myös Eläkeläisten, Rintamamiesten ja Invalidien sanomat -lehden päätoimittajana (HS 4.4.1975). Lehteä ilmestyi vain yksi numero maaliskuussa 1975 ja se painettiin Hyvinkäällä. Lehden toimituskuntaan kuuluivat Kiiraan lisäksi William Särkkä ja Helge Mäkinen. Lehden toimituksen ja konttorin osoite oli Kiiraan kotiosoite, Porvoonkatu 26 B 13. 

Lehden etusivulla komeili kuva tanskalaisesta Mogens Glistrupista (1926-2008) ja Kiiraasta Tanskan Folktingissä, Kööpenhaminassa. Innoituksen lähde Glistrup oli poliitikko, asianajaja ja vero-oikeuden tuntija, joka oli tunnettu muun muassa verojen minimoimisesta. Kiiras tapasi hänet 26.2.1975. Todettiin, että Tanskassa oli mätää ja syypää siihen oli sosialismi. Veroperusteet oli uusittava. Eläkeläisiltä, rintamamiehiltä ja invalideilta ei tullut periä veroa lainkaan, ja ”Kapitalistinen verotussysteemi on muutettava demokraattiseksi” (s. 5). Kansaneläkejärjestelmä oli uusittava ja pankit sekä vakuutuslaitokset saatava siihen mukaan. Eläkkeet olivat lehden mukaan pienet, koska järjestelmän hallintokulut olivat suuret. Sosiaaliturvamaksuja käytettiin mielivaltaisesti eikä maksajilla ollut takaisinlainausoikeutta, jota vaadittiin. Sosiaaliturvamaksut oli saatava pankkien ja vakuutuslaitosten haltuun. Nämä ”perustaisivat jonkinlaisen kansallisrahaston, joka turvaisi jokaisen kansalaisen edut ja elämän kehdosta hautaan saakka”, lehti vaati. Puolueen perustamista varten piti kerätä 5.000 kannattajajäsentä. 

Kahdeksansivuinen lehti sai myytyä aika lailla ilmoitustilaa. Sen takasivulla oli 14 liikeyritysten ilmoitusta. Muiden muassa Kesko Oy, Orion lääketehdas Oy ja Volvo Auto Oy ostivat ilmoitustilaa. 

Kiiras on esimerkki uskonto- ja kirkkokriitikosta, joka vastusti sosialismia. Hän moitti pienten sirpalepuolueiden keskinäistä riitelyä ja piti tuhon tienä vasemmiston sosialisointisuunnitelmia (Sirpalepuolueet yhteen. -.HS 29.9.1975). 

Suomen Kansallispuolue 

Vielä 80-vuotiaana 1983 Kiiras perusti Suomen Kansallispuolueen vastustamaan väärää talouspolitiikkaa talousdemokratian avulla. Talousdemokratiassa jokainen kansalainen on tasavertainen osakkeenomistaja yhteiskunnassa, ”jossa automaatio ja robotit lyhentävät työaikamme 3 päivään viikossa, poistavat työttömyyden kokonaan, korottavat palkkaamme, eläkkeemme, nuorisopalkat, maksavat puolestamme veromme sekä puhdistavat luonnon kaikista saasteista.” (HS 19.9.1983). Puolueyritys kuivui kokoon nopeasti (HS 7.1.1991). 

SKP torjuu Kiiraan jäsenhakemuksen 

Yllättävä ja erikoinen on Kiiraan jäsenilmoitus SKP:n Alppilan osastolle, jonka puolueosasto käsitteli 27.3.1985. Osasto ei hyväksynyt Kiirasta jäseneksi. Siihen vaikuttivat muun muassa ”aikaisempi jäsenyydestä poisjäänti” (?) (puheenjohtaja Vilho Jokela OK:lle 1.4.1985, kansio 18 (A), OK:n arkisto, SKS). 

Kiiraan eno Smertsi Ryynänen oli ollut kommunisti. Hän tuli Yhdysvalloista Neuvostoliittoon 1920 ja kuoli Petroskoissa, Hiilisuo nro 2 kombinaatissa. 

Suomen Eläkeläisten Puolue 

Suomen Eläkeläisten Puolueessakin (SEP) Kiiras harrasti puoluepolitiikkaa. SEP perustettiin Vaasassa, ja sen puoluesihteerinä oli Veijo Tapio. Kiiras pyysi ekonomi Jari Komulaista mukaan SEP:een ”nuorison edustajana”. Olisi ollut myös mahdollista perustaa yhdessä kaksoispuolue, Suomen Nuorison Puolue (OK Jari Komulaiselle 2.8.1985). 

Wikipedian (luettu 17.8.2020) mukaan SEP:n ensimmäinen puoluekokous pidettiin Seinäjoella 24.10.1985. 

Kiiras pettyi SEP:een pian ainakin sen vuoksi, ettei se hänen mielestään ymmärtänyt talouspolitiikkaa (muistio 17.11.1987 OK-Kyösti Lallukka. Biografica, kansio 26, OK:n arkisto, SKS). 

Suomen talouspuolue 

Suomen talouspuolue -yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 5.9.1985 kello 19 Helsingissä, Kiiraan huoneistossa, Porvoonkatu 26 B 13. Läsnä olivat Kiiraan lisäksi Veikko Antero Tietäväinen ja Hilma Tietäväinen. Puheenjohtaja oli Kiiras, toiseksi varapuheenjohtajaksi pyydettiin Veijo Tapiota Vaasasta. Läsnäolleet ja Tapio valittiin yhdistyksen hallitukseen ja päätettiin ottaa yhteyttä Suomen Eläkeläisten puolueeseen sekä ehdottaa tälle yhteistyötä. 

Puoluehanke ei liene lähtenyt kunnolla liikkeelle, sillä toisen tiedon mukaan puolue perustettiin vasta 1987 Kiiraan ja kansantaloustieteen tohtoreiden Ahti Molander ja Heikki Hämäläinen voimin. Kiiras havitteli puolueen johtoon kirjailija Paavo Haavikkoa ja pyysi tätä hankkimaan myös kirjailija ja kustannustoimittaja Hannu Tarmion mukaan (OK Paavo Haavikolle 17.10.1987. Lähteneet kirjeet, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Vuonna 1988 Kiiras lähetti puolueen julistuksen KOP:n pääjohtaja Jaakko Lassilalle ja pyysi tätä puolueen puheenjohtajaksi (OK Jaakko Lassilalle 9.2.1988). 

Puolueen julistusta kutsuttiin suomalaiseksi perestroikaksi ja 2.3.1988 Kiiras lähetti sen Suomen Työnatajain Keskusliitolle (STK) (OK STK:lle 2.3.1988. Talousdemokratia, kansio 27, OK:n arkisto, SKS). 

Seuraavaksi Kiiras vieraili Keskustapuoleen Paavo Väyrysen vaalitilaisuudessa. Sen jälkeen hän tarjoutui Keskustapuolueen kunnallisvaaliehdokkaaksi (OK Keskustapuolueelle 1.6.1988). 

Poliittiset pyrkimykset eivät menestyneet. Pikkupuolueet olivat riitaisia, eivätkä saaneet riveihinsä sellaisia tunnettuja vetäjiä, joista tässä mainittiin. 

Kuolema 

Kiiras kuoli 10.12.1990 Helsingissä. Kuolinilmoituksessa symbolina oli lehvä (HS 5.1.1991). Ilmoituksessa oli J. L. Runebergin runo: ”Voi orja herrans eessä / maassa maata, / en ryömiä, en kumarrella saata, / en palkan toivoss´; enkä suosion. / Iloisna seison kasvojesi alla, / vapaalla miellä, otsa korkealla, / se miehen suoraa rukousta on.” 

Perunkirjoitus 

Kiiras oli lahjoittanut 28.8.1989 kaikki tekijänoikeutensa sävellyksiinsä, runoteksteihinsä, muihin kirjallisiin tuotteisiinsa ja keksintöihinsä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry:lle (12.874) ehdolla, että myös Wiipurilaisella Osakunnalla ja Wiipurilaisen Osakunnan Laulajilla on samat oikeudet. Lahjoituksen todistivat Helena Hedberg ja Maire Haavisto (Perukirja nro 92/0906). 

Perunkirjoitus toimitettiin Helsingissä 27.2.1991. Sen hoiti asianajotoimisto Lauri Norros (Runeberginkatu 37 A 3), ja uskottuina miehinä toimivat asianajajat Tapio Norros ja Tapani Norros. Perillisiä oli vähän. Kiiraan vanhin sisko Rauha Lindström ei päässyt tilaisuuteen, koska oli Koskelan sairaalassa. Kiiraan nuorimman veljen Erkki Juhani Kiiraan poika, professori Matti Juhani Kiiras (s. 8.2.1942 Tampere) oli läsnä ja toimi Rauha Lindströmin uskottuna miehenä. Lisäksi paikalla oli SKS:n valtuuttama edustaja, filosofian maisteri Eila Tuovinen. Hänellä oli SKS:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Leinon ja pääsihteeri Urpo Venton Helsingissä 21.2.1991 allekirjoittama valtakirja. Erkki Juhani Kiiraan tytär, sairaanhoitaja Marja-Kaarina Kivisoja (s. 18.2.1944 Lempäälä), oli estynyt saapumasta. 

Kuolinpesä oli Matti Juhani Kiiraan hallussa, joka luovutti pesän. 

Pesä sisälsi käteistä rahaa 540,55 markkaa, Toiminimi Seurapelit toiminimen tilillä olevaa rahaa ja korkoa yhteensä 5.669,87 markkaa sekä Kiiraan talletukset KOP:ssa korkoineen, yhteensä 7.609,40 markkaa. Lisäksi pesässä oli Kiiraan rannekello, Fazer-piano m/59 (4.000 markkaa; piano on edelleen SKS:n hallussa), vähän huonekaluja, televisio, kitara ynnä muuta koti-irtaimistoa. Varat oli arvioitu yhteensä 19.309,82 markaksi. 

Aulis Juneksen käsitys oli, että Kiiras oli varakas mies, mutta mitään kiinteistöjä, asuin- tai muita huoneistoja, kulkuvälineitä tai muuta sellaista omaisuutta Kiiraalla ei kuollessaan perukirjan mukaan ollut. 

Velkoja ja vähennyksiä perukirja sisältää myös. Näiden joukossa oli HPY:n ja muita laskuja suurimpina erinä Suomen Kukkasrahasto r.y.:n hoitomaksut ajalta 1.12.1990-10.1.1991 (2.972,90 markkaa), perunkirjoituskustannukset (1.951 markkaa) ja hautauskustannukset (1.809,50 markkaa). Velkoja ja vähennyksiä oli yhteensä 7.308,40 markkaa, pesän säästöksi jäi 12.001,42 markkaa. 

Testamentti oli päivätty Helsingissä 15.11.1990. Sen mukaan myös Kiiraan kirjoittamat kirjat, näytelmät, runot (”parisataa kappaletta”), hänen filosofiansa manifestit, Talousdemokratia-manifesti, sävellykset (”luettelon mukaan 200 kuorosävellystä”) päätyivät SKS:lle. Testamentissakin muistutettiin aiemmin sovitusta, jonka mukaan Wiipurilaisen Osakunnan Laulajilla oli esitysoikeus Kiiraan sävellyksiin. Testamentin todistivat Kiiraan kanssa samassa palvelukodissa asuneet Aino Rönkä ja Kirsti Jantunen. 

Matti Juhani Kiiras omasta puolestaan ja Rauha Lindströmin uskottuna miehenä sekä Marja-Kaarina Kivisoja hyväksyivät testamentin ja luopuivat oikeudestaan moittia sitä. 

Hauta 

Kiiras haudattiin Lindströmien sukuhautaan Malmin hautausmaalla, Helsingissä (kortteli 35, linja 15, hauta 150). Hautaus oli arkkuhautaus. 

Hautakortteli 35 on hautausmaan portista tultaessa heti pääkäytävän vasemmalla puolella, viimeinen kortteli ennen kappelia. Korttelissa hautojen ensimmäiset vainajat ovat tyypillisesti kuolleet 1920- ja 1930-luvuilla. Lindströmien sukuhauta on korttelin kulmahauta lähinnä hautausmaan porttia. 

    Lindströmien ja Oskari Kiiraan haudan hautakivi Malmin hautausmaalla, Helsingissä.

Haudan mitta reunakivineen on 200x255 cm (lxp). Hautakivi on musta (90x66x18,5 cm; lxkxv), lievästi kaarevaharjainen ja siinä on kuuden vainajan nimet: Anders Emil Lindström (27.5.1873-11.4.1937), Ida (28.2.1874-2.7.1953), Karl Gustav Bertel (5.7.1907-8.10.1977), Aino Alice (8.5.1909-29.11.1931), Oskar Emil Kiiras (14.9.1903-10.12.1990) ja Rauha (1.7.1905-11.4.1992). Miesten nimet ovat kiven vasemmassa laidassa, naisten oikeassa laidassa. Ristisymbolia hautakivessä ei ole, paitsi pienet ristit vainajien kuolinaikojen edessä. 

Runoilija 

Kiiraan runoja julkaistiin 1935-1940 Suomen Kuvalehdessä, Suomen Sosialidemokraatissa ja Urheilijan Joulussa. 

Runokokoelmaansa Runoja tavallisille ihmisille Kiiras tarjosi julkaistavaksi ainakin WSOY:lle ilman tulosta (OK Yrjö A. Jäntille 8.9.1968, Kirjeenvaihtoa, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Arvi A. Karisto Oy:lle Kiiras lähetti tekstejään 1970. Yhtiön puolesta vastasi Erno Paasilinna, jonka mukaan Kiiraan ilmaisussa kyllä oli persoonallisuutta, vapauttavaa huumoria ja originelli elämännäkemys. Mutta teknisesti runot ja proosanäytteet olivat vielä ”kovin puutteellisia”. Tekninen ammattitaito oli puutteellinen eikä julkaisemista voitu odottaa (Erno Paasilinna OK:lle 14.5.1970). 

Kirjailijanimellä K. Olavi Sadevirta Kiiras lähetti runojaan Kustannusyhtiö Otavalle. Ne arvioitiin aika heikoiksi. Paavo Haavikko vastasi Kiiraalle, ettei runoilla näy olevan ”laajempaa kantavuutta” (Paavo Haavikko Sadevirralle 11.11.1971). 

Nimimerkillä Pikku Kerjäläinen kirjoitetun runokokoelman Miksi Sara Rubinstein surmattiin? Kiiras lähetti Tammelle. Matti Suurpää vastasi kustantamosta 11.2.1977, ettei kustantamo voi sisällyttää teosta julkaisuohjelmaansa (Kirjeenvaihtoa, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Romaanikirjailija 

Romaanikäsikirjoitusten vastaanotto oli sekin penseää ja torjuvaa. Joskus kustantamot vain ilmoittivat lyhyesti, ettei Kiiraan teos kiinnostanut heitä. Otavalta Kiiraalle vastasi Hannu Mäkelä. Kaksi Kiiraan lähettämää romaania eivät ”toteutukseltaan täytä niitä vaatimuksia, joita julkaistaville tuotteille olisi asetettava” (Hannu Mäkelä OK:lle 13.5.1974). 

Pertti Lumirae Nuoren Voiman Liitosta kirjoitti: ”Käsikirjoitukset hajoavat moneen suuntaan. Romaanissa Olla nainen on vakava asia ei ole kokonaisuutta, muotoa, hallitsevaa tematiikkaa tai sitovaa ajatusta. Romaani vaeltelee aivan päämäärättömästi päähenkilön mielen sokkeloissa eikä pyri kehittymään mihinkään järkevään suuntaan. Lopussa romaani hajoaa aivan kokonaan ihmeellisiin jumalaseikkailuihin. Jumala ja seksuaalisuus tnntuvat muutenkin riivaavan teitä aika tavalla. Seksuaalihuumoria, josta ei oikein tiedä pitäisikö sille itkeä vai nauraa. Runot turhan rönsyileviä ja aiheesta toiseen hyppelehtiviä.” (Pertti Lumirae OK:lle 20.1. (ei vuotta)). 

Näytelmäkirjailija 

Näytelmiä Kiiras alkoi kirjoittaa 1968 (OK toimituspäällikkö Elo Tuisku-Heikkilälle/Iltasanomat 17.2.1972, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Tässä Kiiras ei ollut huomioinut paljon aikaisemmin kirjoittamiaan näytelmiä. Hän oli nimittäin lähettänyt näytelmänsä Abortti vai lapsi ja Sota on loppunut (1940) Turun kaupunginteatterille ja sai Jorma Nortimon vastauksen. Sen mukaan näytelmiä ei voitu ottaa teatterin ohjelmistoon (Jorma Nortimo OK:lle 12.12.1952, kansio 9, OK:n arkisto, SKS). 

Hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa suomalaisen teatteriväen kanssa ja myös jonkin verran ulkomaisten teattereiden ja teatteriväen kanssa. Kiiras pyrki saamaan näytelmiään teattereiden esitettäviksi. 

Pirkko Mannolalle (Göteborgin kaupunginteatteri) Kiiras lähetti 27.9.1968 näytelmänsä My fair Gentleman ja ehdotti yhteistyötä. 

Vuonna 1973 Kiiras sai kirjailijanimellä Jussi Tulivirta ensimmäisen palkinnon näytelmällään Uutisteatteri Ruotsalaisen teatterin näytelmäkilvassa. Palkinnon jakotilaisuus oli 28.9.1973 (dramaturgi Laura Pape/Svenska Teatern i Helsingfors OK:lle 3.9.1973, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Turun kaupunginteatterille Kiiras lähetti näytelmänsä Oma koti kullan kallis. Hänelle vastasi 14.1.1975 dramaturgi Kari Suvalo, joka moitti teoksen käsittelytapaa ”rajuksi ja yksioikoiseksi”. Näytelmä ei täyttänyt ammattiteatterin vaatimuksia. Dialogi oli ”enemmän omia ajatuksianne ja mielipiteitänne kuin sellaista vuorosanailua, joka olisi näytännöllisesti toimivaa ja todellista” (Kari Suvalo OK:lle 14.1.1975, Kirjeenvaihtoa, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Joensuun kaupunginteatterille Kiiras lähetti näytelmänsä Pro patria. Aseveljet. Hänelle vastasi teatterisihteeri Marja Soininen: ”... ei sovellu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon”. (Marja Soininen OK:lle 18.5.1977).

Imatran teatterilta Kiiras sai palautetta teoksestaan Oma koti kullan kallis. Teoksen aiheena oli väkivalta perheessä. Teatterinjohtaja Seppo Luhtala kirjoitti: ”Draamallisen ilmaisun lainalaisuudet puuttuvat näytelmästäsi.” Laitosteatteri ei voi lähteä suorittamaan suoraa terapeuttista toimintaa (Seppo Luhtala OK:lle 11.7.1977). 

Oulun kaupunginteatterille Kiiras lähetti samoin näytelmänsä Oma koti kullan kallis. Hänelle vastasi teatterinjohtaja Paavo Liski: Näytelmä oli ”melkein pelkästään vuoropuhelua, ei toimivaa draamaa.” ”Myös unikuvaelma saatanoineen on minusta yliammuttua ja jo vanhanaikaiseksikin käynyttä tehontavoittelua”, Liski kirjoitti. Hän toivoi toimivampia draamallisia tekstejä ja tasapainoisempaa kirjallista ilmaisua (Paavo Liski OK:lle, päiväämätön). 

Erästä näytelmäänsä Kiiras oli esitellyt näyttelijöille Seela ja Eelis Sella (Seela ja Eelis Sella OK:lle 29.3.1978). Nämä vastasivat, että teos oli ”meille liian rohkea esitettäväksi”. Juutalaisten kohtalo oli ehkä ”liian lähellä” heitä. 

Näytelmänsä Pro patria. Aseveljet Kiiras lähetti Lilla Teaternille ja sai vastauksen Asko Sarkolalta: ”Jag ser inte mögligheter att framföra den på Lilla Teatern. Jag rekomenderar den för radio med ovannämnda motivering.” (Asko Sarkola OK:lle 1.8.1979, kansio 5, OK:n arkisto, SKS). 

Teoksensa Tervetuloa vallankumous ja Miljardiaivot Kiiras lähetti TV1:n teatteritoimitukselle 1980. Hänelle vastasi Marjatta Lohikoski: ”Käsikirjoituksenne ei valitettavasti vastaa niitä taiteellisia vaatimuksia, joita Televisioteatterissa asetetaan nykyaikana tv-näytelmälle.” Miljardiaivoista sanottiin: ”Olette yrittänyt sanoa yhdessä näytelmässä lähes ”kaiken”. Siitä on seurannut mielenkiinnon hajautuminen, rakenteen hahmottomuus ja yleinen kaoottisuuden vaikutelma teksteissänne.” 

Kiiras koetti edistää näytelmiensä esittämistä myös poliittisin keinoin. Kun Lenin-näytelmää ei esitetty Yleisradiossa eikä helsinkiläisissä teattereissa, Kiiras katsoi sen loukkaavan YYA-sopimusta. Kirjeessään presidentti Kekkoselle hän pyysi tätä ryhtymään toimiin näytelmän esittämiseksi. Jos ei saada ”kuria teattereihin”, Kiiras laatii asiasta raportin Leonid Brežneville! (OK Urho Kekkoselle 15.9.1980, Kirjeenvaihtoa, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Myös SKP:tä Kiiras pyysi vaikuttamaan siihen, että hänen Lenin-näytelmänsä esitettäisiin Kulttuuritalolla Helsingissä (OK SKP:lle 28.10.1980). Jos SKP suhtautuisi asiaan kielteisesti, Kiiras tekisi taas asiasta raportin Leonid Brežneville. 

Kiiras oli pettynyt ainakin Helsingin Kaupunginteatteriin, Suomen Kansallisteatteriin ja Ruotsalaiseen teatteriin Helsingissä. Ne eivät kiinnostuneet hänen näytelmistään (mm. Helsingin kaupunginteatteri/Ralf Långbacka OK:lle 17.4.1986, Kirjeenvaihtoa, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

WSOY:lle Kiiras lähetti teoksensa Päivä ilotalossa. Hänelle vastasi Vilho Viksten 29.3.1982. Teos oli ”auttamattoman mahdotonta tekstiä”. ”...ei siitä voi kirjaa irrota. Ihmiskuvat jäävät alkioiksi, elämän ja yhteiskunnan raakileiksi.” Kiiras oli Vikstenin mielestä synnynnäinen saarnamies, retorikko, puhuja. Hänen runonsakin jäivät pamfletinomaisiksi. ”Tehän kirjoitatte aika paljon lehtiin, eikö siinä ole kylliksi?” (Vilho Viksten OK:lle 29.3.1982). 

Saman teoksen Kiiras lähetti Weilin+Göösille. Tuula Kuusi vastasi, ettei teos täyttänyt julkaisemiselle asetettuja vaatimuksia (Tuula Kuusi OK:lle 23.4.1982). 

Kiiras oli perustanut toiminimen Suomen Videoteatteri (Kotiteatteri), jonka tarkoituksena oli psykodraamojen valmistaminen koteja varten (OK ohjaaja Kalle Holmbergille 23.7.1984). Hanke kuivui kokoon. Videokasettien valmistaminen ja myynti jäi pelkän elinkeinoilmoituksen tasolle. Yhtään kasettia ei valmistettu eikä myyty (OK Helsingin verovirastolle 15.5.1987). 

Sinnikkyydestään huolimatta Kiiras ymmärsi näytelmiensä puutteet. ”Jo riittää. Olisi ollut parempi kirjoittaa yksi hyvä näytelmä kuin kymmenen huonoa.” (OK jollekulle miesnäyttelijälle 11.2.1978, allekirjoittamaton, Kirjeenvaihtoa, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Tämän artikkelin liitteenä on puutteellinen luettelo Kiiraan kymmenistä näytelmistä. Valitsemastani näkökulmasta ne eivät ole ensiarvoisia eikä niistä tässä kirjoiteta enempää. Näytelmäkirjallisuus kyllä on kiinnostava aihepiiri, Kiiraan arkisto tarjoaa siitä paljon aineistoa. Ehkä joku näytelmäkirjallisuuteen perehtynyt henkilö voisi kirjoittaa niistä. Näytelmistä neljä on myös englanniksi. 

Muita kirjoituksia 

Kiiras halusi saada julki muitakin kirjoituksiaan. Hän lähetti niitä muun muassa Apulehdelle. Vastaanotto oli taas torjuva. Kustannusliike Apulehden puolesta Kiiraalle vastasi Aake Jermo 11.1.1974: ”Olivathan nämä aikamoisia juttuja. Koska pyysitte rehellistä lausuntoa, sanoisin, että ne ovat kummallisia, osittain jossain mielessä sairaitakin, enkä minä ainakaan tiedä mitään yhteyttä, missä niitä voitaisiin julkaista.” 

Aforismeja Kiiras kirjoitti noin 200, samoin runoja noin 200. 

Talousdemokratia 

Kiiras kirjoitti talousmanifestin 1970 (OK professori Ahti Molanderille 18.2.1978). Se oli noin 70-sivuinen ja käännettiin myös englanniksi ja ranskaksi. 

Talousdemokratia (TD) perustui Kiiraan mukaan yhteisvaltaan ja oli sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Sen tarkoituksena oli luoda luokaton yhteiskuntarakenne. Jokaisella piti olla omistusasunto, jossa itse asui. Jokaisen piti myös olla osakkeenomistaja yrityksessä, jossa työskenteli. Koneet olivat kansalaisten orjia, työaika lyheni ja vapaa-aika piteni. Veronpidätyksiä ei tehty. TD:ssa verotus perustui ylijäämätuotantoon, kun taas marxilainen järjestelmä orjuutti ihmisiä politrukkien avulla, Kiiras ajatteli. Kiiraan mukaan jokainen kansalainen sai eläkkeen, joka oli yhtä suuri kuin henkilön viimeinen palkka. Raskaantyöntekijät ja tehdastyöläiset pääsivät eläkkeelle 50-vuotiaina. 

TD:n käsitys hyvästä ja pahasta oli Kiiraan mukaan kollektivistinen, ei yksilöllinen. TD hävitti rikollisuuden, ”mielisairaalat, vankilat ja muut patologit virastot”. Rikoksia ei tehdä, koska jokaisella on yllin kyllin kaikkea mitä hän tarvitsee, Kiiras ajatteli. 

Inflaatiota ei tunneta. Työajan lyhentyessä tärkeimmäksi asiaksi tulee vapaa-ajan käyttö. Kommunistimaihin TD ei soveltunut. TD antoi mahdollisuuden toteuttaa vuorisaarnaa, Kiiras sanoi. 

Talousdemokraattisen puolueen perustamisesta tuli farssi. Perustamistilaisuuteen tuli vain neljä opiskelijapoikaa, puolet humalassa, ja yksi vanhempi mies. Kiiraan ajatuksenjuoksu oli ollut sekavaa. Hankkeesta ei tullut mitään (Lähteneet kirjeet, kansio 17, OK:n arkisto, SKS). 

Kirjeitä maailman mahtaville 

Kiiras kirjoitti myös joillekin tunnetuille ulkomaalaisille. Vaikutelma on outo. 

Muammar Gaddafille Kiiras lähetti 12.4.1974 ranskannetun teoksensa Je n´ai pas insulté Dieu : une nouvelle religion et Réforme (1958). Hän kertoo, ettei ole kristitty ja haluaa tehdä yhteistyötä, koska Gaddafi on uskonnollinen mies. Kiiraan mukaan kristinusko on kuoleva uskonto ja nyt on islamin vuoro tehdä ihmiskunta onnelliseksi. Hän ehdottaa Gaddafille konferenssin pitämistä Tripolissa. Sen aiheet olisivat: (a) kaikkien uskontojen on tehtävä yhteistyötä ja kunnioitettava samaa Jumalaa; (b) protestanttien ja katolilaisten Irlannissa on lopetettava taistelut heti; (c) islamin järjestys Euroopassa ja Amerikassa (allekirjoittamaton). 

TD oli käännetty englanniksi (Economic Democracy or Economic Republicanism). Yhdysvaltain entiselle presidentille, Richard Nixonille, Kiiras lähetti talousmanifestinsa 27.11.1978. 

Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterille Kiiras kirjoitti 17.12.1978 ehdottaen, että voi tulla selittämään ideoitaan Valkoiseen taloon (Kirjeenvaihto, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

Yhdysvaltalaiselle taloustieteilijä John Kenneth Galbraith sai Kiiraalta 8.12.1978 ja 5.2.1979 päivätyt kirjeet. Kiiras ja Galbraith voisivat tehdä yhdessä jotakin Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin auttamiseksi, Kiiras ehdotti. Hän pyysi Galbraithia lähettämään Kiiraalle matkaliput, jotta Kiiras voisi tulla luennoimaan Harvardin yliopistoon, jossa Galbraith työskenteli. Kiiras kertoi olevansa myös filosofi ja voisi luennoida myös filosofiasta. 

Kiiras mainosti antimarxilaista talousmanifestiaan ranskalaisessa Le Monde -sanomalehdessä (Le Monde 20.4.1979). Ranskannetun manifestin saattoi tilata maksutta Kiiraalta (Jean-Pierre Caron OK:lle 5.6.1979). 

20.6.1979 Kiiras lähetti manifestinsa Iranin ajatollah Ruhollah Khomeinille. Jos Khomeini haluaisi, Kiiras tulisi auttamaan tätä Teheraniin. Kiiras kertoi, ettei ole kristitty: ”I am not a christian. I have my own relation to God. My relation to God is the same as yours: Allah is Allah and Mohamed is His prophet.” (”En ole kristitty. Minulla on oma jumalsuhde. Suhteeni Jumalaan on sama kuin Teidän: Allah on Allah ja Muhammed on Hänen profeettansa.”) 

Kapellimestari ja säveltäjä Leonard Bernsteinille Kiiras kirjoitti 27.10.1978. Hän kertoi halustaan tehdä musiikillista yhteistyötä tämän kanssa (Kirjeenvaihto, kansio 18, OK:n arkisto, SKS). 

En ole tavannut Kiiraan saamia vastauksia ihan presidenteiltä tai valtionpäämiehiltä asti, mutta esimerkiksi Galbraith kyllä vastasi hänelle. 

Talousdemokratian vastaanotto 

Talousdemokratiaideoiden vastaanotto oli sekin penseää. ”Taloudelliset asiantuntijamme pitävät ajatuksianne epärealistisina ja katsovat, että käsikirjoituksesta puuttuu kansainvälisen talouden perusmekanismien tuntemus”, vastasi Reima T. A. Luoto Kustannusosakeyhtiö Librumin puolesta (Reima T. A. Luoto OK:lle 2.12.1982). 

Keksijä 

Jonkinlainen keksijäkin Kiiras oli. Hänellä oli muun muassa kaksi ”ideakeksintöä”: (1) ohjusten antiase, jonka avulla ohjuksen lentorata saadaan selville ja ohjus omaan hallintaan; (2) ohjusten ja lentokoneiden tekeminen näkymättömiksi. Kirjeessään VTT:n Pekka Jauholle (päiväämätön) Kiiras kysyy, voisiko VTT ottaa keksinnöt kokeiltaviksi. 

10.7.1988 Kiiras jätti vesivoimakoneista patenttihakemuksen. Hänellä oli keksintö aaltoenegian muuntolaitteesta. Kiiras kirjoitti asiasta Imatran Voima Oy:n vuorineuvos Kalevi Nummiselle 12.7.1988. 

Säveltäjä 

Ahkera säveltäjä Kiiras oli myös. SKS:n arkistossa on tallella monta kansiota hänen sävellyksiään. Ne ovat kuorosävellyksiä 1960-1980-luvuilta. Kiiraan mukaan sävellyksiä on yhteensä noin kaksisataa (Sävellykset 1-66, kansio 21; sävellykset 67-102, kansio 22; sävellykset 103-132, kansio 23; (numero 133 puuttuu); sävellykset 134-172, kansio 24 ja sävellykset 173-179, kansio 25 (OK:n arkisto, SKS). 

Kiiras sävelsi suuren määrä lauluja. Sanat olivat ainakin seuraavista lähteistä ja kirjoittajilta: Kanteletar, Muinaisia loitsuja, Aleksis Kivi, Eino Leino, Kaarlo Sarkia, Elias Lönnrot, Aaro Hellaakoski, Uuno Kailas, Yrjö Jylhä, Laura Harmaja, Aale Tynni, Franciscus Assisilainen, Gustaf Fröding, Josef Wecksell, Clemens Brentano, Pär Lagerkvist, Jeppe Aakjær, Karin Boye, Nils Ferlin, Gabriela Mistral ja Goethe. 

Kiiraan käyttämä Suomen kansan muinaisia loitsurunoja -kirjan kappale on tallessa (Talousdemokratia, kansio 28, OK:n arkisto, SKS). Elias Lönnrot kirjoitti siihen esipuheen Sammatissa maaliskuussa 1880, kirja painettiin SKS:n kirjapainossa ja ilmestyi samana vuonna. 

Säveltämisestä hän innostui 1972. Ensimmäinen sävellys oli Kehtolaulu Kaarlo Sarkian runoon (pienoiselämäkerta, kansio 11, OK:n arkisto, SKS). Sarkian runoihin Kiiras sävelsi ainakin 15 laulua kuorolle. Yksi näistä on Hurmio, joka esitettiin Ritarihuoneella, Helsingissä, helmikuussa 1988. Sarkian runoon Unelma Kiiras sävelsi laulun 27.7.1988. Elias Lönnrotin vanhoja loitsuja hän sävelsi noin 20 (Biografica A, kansio 26, OK:n arkisto, SKS).

Vanhoista suomalaisista loitsuista ja Kantelettaresta Kiiras innostui 1974. 

Kiiraas sävellyksiä sovittivat Erkki Pullinen, Jukka Liinasuo, Kimmo Hakola ja Jorma Panula. 

SKS:n arkistoluettelossa sävellykset on numeroitu kahteen jaksoon 1-162 ja 169-181. Siihen on merkitty sanoituksen tekijä, kesto (tahtia) ja viimeiseen sarakkeeseen joskus sovittaja tai henkilö, jolle sävellys on omistettu. Esimerkiksi Lypsyloitsu, sävellys nro 55, on omistettu Johannes Virolaiselle. Viimeisiä Kiiraan säveltämiä lauluja vuonna 1990 olivat Kaarlo Sarkian sanoihin sävelletyt Salattu tarkoitus, Huuto ja Hyvää yötä. 

Oli hänellä aikaisempaakin musiikkiharrastusta. Vuosina 1943-1944 hän oli laulanut ensimmäistä bassoa Poliisikuorossa. 

Tämän kirjoituksen kannalta sävellyksetkään eivät ole ensiarvoisia eikä niistä kirjoiteta enempää. Ehkä joku musiikkiin ja sävellyksiin perehtynyt henkilö voisi tutkia niitä tarkemmin. 

Kiiras on vaipunut unhoon 

Kiiraan säilynyt laaja kirjeenvaihto luo näkymän hänen monitahoiseen toimintaansa. Hänelle tyypillistä oli valtavan toimintatarmon hajottaminen lukuisiin kiinnostuksenkohtaisiin: musiikki ja säveltäminen, kirjallisuus, uskonto ja filosofia, teatteri, politiikka ja kansalaisaktivismi. 

Tämän artikkelin tärkeimpänä aiheena oli kertoa hänen elämästään ja persoonastaan, eritoten hänen filosofiastaan, uskonnollisista ja filosofisista näkemyksistä, näitä koskevista julkaisuista ja jumalanpilkkatuomioista. Viimeisistä seikoista yleisö muistaa yleensä vain kirjailija Hannu Salaman. Salama sai jumalanpilkkatuomion, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Salama ei istunut vankilassa päivääkään. Kiiras ei ollut läheskään yhtä tunnettu henkilö kuin Salama. Häntä ei juuri muisteta. 

Kimmo Sundström 

Lähteet 

Arkistolähteet 

Helsingin kaupunginarkisto (HKark) 
Helsingin poliisilaitos, osoitetoimisto. Osoiterekisteri Helsingin kaupungin asukkaista 1907-1948. 

Helsingin käräjäoikeuden arkisto 
Perukirja nro 92/0906. Helsingin raastuvanoikeuden perukirjat 1992, no:t 901-953, Ec 19. 

Suomalaisen Kirjallisuusseuran Seuran kirjallisuusarkisto. Oskari Kiiraan arkisto 
Arkistoluettelo. 
Kansiot 5, 8, 9 ja 11. 
Totuuden Ystävät. Aineistoa. Kansio 16. 
Lähteneet kirjeet. Kansio 17. 
Kirjeenvaihtoa. Kansio 18. 
Kansiot 21-25. 
Biografica. Kansio 26. 
Talousdemokratia. Kansio 27.

Valtionarkisto (SVA) 
Sotilaskantakortti. 
Rikosasian diaari, Helsingin raastuvanoikeus Ad:117; saapunut arkistoon 15.12.1949. Asiakirjavihko 12/1950. Vastaajana päätoimittaja Penna (Bernhard) Tervo. Osasto X. 
Helsingin raastuvanoikeuden X osaston rikosasiainasiavihko no 13/1950. A 1955/13. Asiakirjat Helsingin raastuvanoikeudesta ratkaistavaksi alistetussa tutkintakirjat jutussa, joka koskee jumalan pilkkaamista ynnä muusta ilmiannettua Oskar Emil Kiirasta. 58 lehteä. 
Turun hovioikeuden arkisto, rikosasiain diario 1955 Abb:142. 
Turun hovioikeuden arkisto, päätöstaltiot 1956, heinä-elo-syyskuu Dbb:307. 
Turun hovioikeuden rangaistusluettelo I 51-57, Bk:39. 

Totuuden Ystävät yhdyskunnan arkisto 
Aulis Juneksen hallussa oleva arkiston osa. 
Esimies Kalevi Korpin hallussa oleva arkiston osa. 

Kirjallisuus 

Heino, Harri (1984) Mihin Suomi uskoo. Uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset liikkeet, WSOY, Juva. 
Heino, Harri (1985) Mihin Suomi uskoo. Uskonnolliset ja maailmankatsomukselliseet liikkeet. Toinen, korjattu painos, WSOY, Juva. 
Heino, Harri (2002) Mihin Suomi tänään uskoo. Toinen painos, WSOY, Juva. 
Kiiras, Oskari (1935) Aurinko ja kotka. Runoja. Tekijän kustantama, Helsinki, 63 s. (Kirjapaino-Oy. Sana). 
Kiiras, Oskari (1949) Yliuskonnon testamentti. Ihmiskunnalle omistanut Oskari Kiiras, Kustannusosakeyhtiö Suomenmaa, Helsinki, 64 s. 
Kiiras, Oskari (1954) Uusi uskonto ja uskonpuhdistus, omakustanne, Kerava, 137 s. 
(Je n´ai pas insulté Dieu : une nouvelle religion et Réforme (1958). Les presses contemporaines, Paris. (En ole pilkannut Jumalaa : uusi uskonto ja uskonpuhdistus.) 
Olsson, Pia (1995) Oman talon asialla. Asunto-osakeyhtiö Harjulan yhdeksän vuosikymmentä. Asunto-osakeyhtiö Harjula, Helsinki. 
Peltomäki, Tauno (1981) Naarajärven varavankilan historiikki with English summary. Vankeinhoidon historiaprojektin julkaisu n:o 5/1981. Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto, Helsinki. 

Lehtikirjoitukset 

Floman, Richard ja Juslin,Tjalle Låt maskinen bli slav. - Studentbladet 1984:8, 5. 
Helsingin Sanomat 3.10.1933. 
Helsingin Sanomat 14.3.1940. 
Helsingin Sanomat 13.12.1949. 
Helsingin Sanomat 7.3.1950. 
Helsingin Sanomat 25.3.1950. 
Helsingin Sanomat 2.4.1955. 
Helsingin Sanomat 2.11.1956. 
Helsingin Sanomat 14.9.1963. 
Helsingin Sanomat 21.1.1973. 
Helsingin Sanomat 13.3.1973. 
Helsingin Sanomat 29.9.1973. 
Helsingin Sanomat 23.10.1973. 
Helsingin Sanomat 4.4.1975. 
Helsingin Sanomat 29.9.1975. 
Helsingin Sanomat 19.9.1983. 
Helsingin Sanomat 5.1.1991, kuolinilmoitus. 
Helsingin Sanomat 7.1.1991, negrologi. 
Helsingin Sanomat 17.11.2019. 
Sillantaus, Teppo Pienin uskonto. - Helsingin Sanomain kuukausiliite nro 13-14/1994 24.6.1994. 
Suomen Sosialidemokraatti 13.12.1949, nro 336/1949. 
Uusi-Rintakoski, Jarmo Eurooppa yhdentyy Uskonnot hajautuvat. - Yhteishyvä 12/1997, s. 106-109. 

Mikrofilmit 

Helsingin puhelinyhdistys, mf. 113, 65/1950 Helsinki Fräl- 65/1950 Helsinki Munk. HPY puhelinluettelot 1882-1981, HYK. 
HPY 73/1958 hälytyspuhelimet-73/1958 Hels, mf. 146, HYK. 
Mf. 50524 Helsingin Sanomat 1/2.1.1950-12.2.1950/4, HYK. 
Mf. 50651 Helsingin Sanomat 274/30.10.1956-20.11.1956/294, HYK. 
Poliisin osoiterekisteri, mf. 377B, Kiilunen, Margit Matilda-Kiljander, Johan Oskar, HKark. 
Poliisin osoiterekisteri, mf. 556B Lindström, Olga Aleksandra-Lindvall, Hilma Sofia, HKark. 
Mf. 80566 Virallinen lehti 148/1.7.1933-30.12.1933/301, HYK. 

Tiedonannot 

Aulis Junes 7.10.2018 ja 19.2.2020. 
Yrjö Taisto Rosenlund 2018 tai 2019. 

Internet-lähteet 

Wikipedia: Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat 
Wikipedia: Oskari Kiiras

Lyhenteitä 

LIITE 1 

Oskari Kiiraan asumishistoria Helsingissä 

Oskari Kiiras asui aina vain korkeintaan muutamien kilometrien etäisyydellä kaupungin keskustasta. Hän muutti hyvin vilkkaasti osoitteesta toiseen ja palasi usein osoitteeseen Eerikinkatu 1 C 32. Viimeksi hän palasi tähän osoitteeseen heti sotien jälkeen 1946. 

Alla olevat osoitetiedot on koottu eri lähteistä. 

Vilkas muuttaminen saattoi vaikuttaa siihen, että Kiiras perusti City Notariaatin ja ryhtyi kiinteistönvälittäjäksi. Oma asumishistoria oli hyvää harjoitusta tähän. 

(1) Ruoholahdenkatu 4. Ennen syyskuuta 1905. 

(2) Eerikinkatu 1 C 32. 1905-1931. 

(3) Albertinkatu 17 C 36. 29.9.1931-. 

(4) Eerikinkatu 1 C 32. 6.10.1931-. 

(5) Liisankatu 6 A 6. 5.11.1931-. 

(6) Eerikinkatu 1 C 32. 3.12.1931-. 

(7) Mikonkatu 18 B 5. 21.9.1932-. 

(8) Eerikinkatu 1 C 32. Lokakuu 1932-. 

(9) Turuntie 28 C 43. Joulukuu 1933-. 

(10) Museokatu 33 A 8. 21.1.1934-. 

(11) Eerikinkatu 1 C 32. 18.6.1934-. 

(12) Eerikinkatu 1 B 13. 8.10.1934-. 

(13) Siltasaarenkatu 11 B 38 (Arena-talo). 14.11.1935-. 

(14) Eerikinkatu 1 C 32, 1.1.1936-. 

(15) Siltasaarenkatu 11 B 38. 24.2.1936-. 

(16) Siltasaarenkatu 28 C 47. 15.9.1936-. 

(17) Topeliuksenkatu 9 A 12. 23.10.1936-. 

(18) Topeliuksenkatu 11 B 41. 2.4.1937-. 

(19) Eerikinkatu 1 C 32. 7.6.1937-. 

(20) Otavantie 5-7 B 49. 20.1.1946-. 

(21) Eerikinkatu 1 B 13. 3.11.1946-. 

(22) Eerikinkatu 1 C 32. 15.5.1947-. 

(23) Albertinkatu 17 B 20. Helmikuu 1955-. Oikeudenkäyntiaikainen osoite. 

(24) Messeniuksenkatu 8 A 33. 30.11.1957-. 

(25) Albertinkatu 3 B 44. 30.11.1957-. 

(26) Katajanokankatu 7 A. Elokuu 1961-. 

(27) Kirjatyöntekijäinkatu 1 B 35. Huhtikuu 1963-. 

(28) Kajanuksenkatu 7 A, syntymäpäivänä 14.9.1963. Onnittelusähkösanomia. 

(29) Saimaankatu 1 B 35. Joulukuu 1970-. 

(30) Porvoonkatu 23 B 13. Lokakuu 1974-ainakin 19.9.1983 asti. 

(31) Merisotilaantori 1 A 301. Viimeinen asuinosoite.

LIITE 2 

Oskari Kiiraan kirjallista tuotantoa 

Luettelo on puutteellinen. OK:n arkisto on vain alustavasti järjestetty. Sen käyttöä hankaloittaa, että samassa kansiossa voi olla sekaisin käsikirjoituksia, kirjeitä, muistioita, muistilappuja, lehtileikkeitä ym. Joitakin näytelmiä on useampia versioita, valmistumisvuosia ja sivuja puuttuu jne. 

Runokokoelmia 

Aurinko ja kotka. Runoja (1935), ks. kohtaa Kirjallisuus yllä. 

Runoja tavallisille ihmisille (1968?) 

Miksi Sara Rubinstein surmattiin? (1977?) 

Novelleja 

Armomurhakone eli Kansaneläkelaitoksen siunauksellinen toiminta vuosina 1946-1977 (5.9.1978), 32 s. (kirjailijanimellä Jussi Tulivirta). Kansio 1, OK:n arkisto, SKS. 

Koirakoulu (1.12.1978), 1 s. 

My Home is my Castle, 2 s. 

Nauruvapahtajan tarinoita (5.11.1978), 5 s. 

Onanisti tehdään rakastavaiseksi, 5 s. 

Päivä ilotalossa, 23 s. (kirjailijanimellä Jussi Tulivirta) 

Särkyneen avioliiton parantaminen (12.11.1978), 6 s.

Tervetuloa uusi maailma, 58 s. (kirjailijanimellä Jussi Tulivirta) 

Vallankumous saunassa, 17 s. (kirjailijanimellä Jussi Tulivirta) 

Vallankumousoppikirja (31.8.1978), 6 s. 

Romaaneja, tutkielmia 

Je n´ai pas insulté Dieu : Une Nouvelle Religion et la Réforme, 139 s. (1958). Les presses contemporáines, Paris. - (Sisältää Lääkärin kirjeen, s. 137-139, Une lettre au dieu des chretiens (Article du journal Les Amis de la Vérité). 

Kansaneläkeläisen poika, 66 s. (romaani) 

Kolmas tasavalta, 64 s. (romaani) 

Näyttelijä Yrjö Keihään elämä, 130 s. (puuttuu sivut 1-29; romaani) 

Olla nainen on vakava asia, 44 s. (Ritvan romaani; Ritva, nuori nainen) 

Samuusfilosofia 

Terve sielu terveessä ruumiissa. Kansanliikkeen pääpiirteet (1984), 4 s. (Martti Vainion ja Oskari Kiiraan neuvottelut Kouherossa 28.9.1984) 

The New Religion, 100 s. 

Vihreä kirje eurooppalaisille (25.7.1979), 5 s. 

Näytelmiä 

Abortti vai lapsi (1952?) 

Kain ja Abel (Israelin ja Egyptin ristiriidat) 

Caligula (Keisarinäyttelijä, Caligula, Hullu keisari Saapas), yli 100 s. (tragikoominen historiallinen parodia Caligulan elämästä, pääteema hullu tyranni. Nimiehdotus myös Hullu kapitalisti.) Kansio 2, OK:n arkisto, SKS. 

David ja Goljat, 9 s. (lyhyt kuvaelma; myös David and Goliath, 9 s.) 

Hitler elää (näytelmä Hitlerin viimeisistä päivistä) 

Hitler Supertähti (parodia väkivallasta) 

Hullunmylly eli naamiohuvit (draamaterapiaa) 

Ihmepilleri (psykoanalyytikko Sigmund Freudin elämä). Kansio 3, OK:n arkisto, SKS. 

Jumalanlaulut/Jumalan pojat (14.3.1989), 12 s. (nimiehdotuksia myös Saatanan laulut, Saatana on päässyt karkuun ja Pyhä sota) 

Jumalan narri (nimimerkillä Pikku Kerjäläinen) 

Juutalaisen unet 

Juutalaisten murhat keskitysleirillä (23.7.1979), 5 s. (kuvaelma) 

Kenraali Mannerheim (General Mannerheim) 1918 (1968), 86 s. (draama veljessodasta). Kansio 4, OK:n arkisto, SKS. 

Kiven sisässä eli Pyttymies, 68 s. (kaksiosainen näytelmä murhamies Väinö Svahnista) 

Koskisen juttu korkeimmassa oikeudessa, 14 s. (Osmo Koskinen, s. 14.9.1903, on Oskari Kiiraan alter ego) 

Kranbambuli. Hesperia 

Kustaa Kolmas (9.9.1981), 10 s. (psykodraamateatteri) 

Kuuma peruna (3.3.1976), 67 s. (poliittinen operetti tai satiiri Zavidovo-vuodosta, pääteema poliittinen mädännäisyys) 

Lenin, Stalin ja Trotski keskustelevat Suomen kysymyksestä 1918. Kansio 5, OK:n arkisto, SKS. 

Meille on syntynyt poika (24.3.1976), 15 s. (nimimerkki Lapsen syntymä; radiokuunnelma Yleisradiolle) 

Miksi Stalin ei tappanut minua, Otto Ville Kuusista? 

My fair Gentleman (1967), 96 s. englanniksi, suomeksi 89 s. (aiempia nimiehdotuksia Neiti sotamies, Tuplatunteet; musikaali sotilaselämästä). Suomenkielinen näytelmä kansiossa 10. 

Neutronipommi eli sotahullut (1982), 66 s. (puuttuu sivut 1-6; näytelmä) 

Nuorten uutisteatteri (1.7.-2.8.1986), 29 s. 

Kuoleman suukko (17.9.-4.12.1986) (näytelmä aidsista). Kansio 7, OK:n arkisto, SKS.

Olin Stalinin tähtikirjuri (s.a., lokakuu 1974-ainakin 19.9.1983), 19 s. (näytelmä). Kansio 8, OK:n arkisto, SKS. 

Oma koti kullan kallis (26.11.1974), 63 s. (suomalainen tragedia) 

Pikku Jeesus (kevät 1983), 43 s. (Fransiskus Assisilaisen tarina, tämän uskonpuhdistus ja taistelu paavia vastaan; näytelmä) 

Presidenttipeli (Kekkosen kohtalo, vallanhimosta) 

Pro patria. Aseveljet, I osa sivut 1-35, II osa sivut 41-42 ja 49-60 (näytelmä sotainvalideista Kauniaisten Veljeskodissa) 

Professori Ylhäinen ja hänen robottinsa eli Miljardiaivot (1969), n. 200 s. (aiempia nimiehdotuksia Robottitehdas, Toksa, Pretestioperetti, Yli-ihminen; näytelmä suomalaisesta keksijänerosta, professori Arvo Ylhäisestä, hänen robottitehtaastaan ja taistelustaan diktaattoria vastaan) 

Psykoteatteri (1978), 107 s. (psykologinen teatteri) 

Rakkauskoulu (1981), 108 s. (näytelmä sukupuoliasioista). Kansio 9, OK:n arkisto, SKS. 

Eläköön vallankumous (4.7.-2.8.1986), 29 s. (poliittista teatteria) 

Riemupirskeet (1963?), I näytös 20 s., II näytös 28 s., III näytös 41 s. (aiempia nimiehdotuksia Pirskeet, Heikunkeikun, Hei elämää, Kukkokiekuu ja Polkka; kolminäytöksinen komedia naimisissa olevan rouvan edesottamuksista yhden yön aikana) 

Räisänen tappaa lapsensa (lokakuu 1974-ainakin 19.9.1983), 16 s. (psykodraama) 

Seksikristus (1972?) 

Sirkuspellet Jussi ja Pekka, 108 s. (nimimerkki Naura Pajatso; kuvaelma) 

Sota on loppunut (1952), 60 s. (3-näytöksinen näytelmä uudesta maailmansodasta) 

Sotahullut (Hitler elää), 115 s. (näytelmä). Kansio 10, OK:n arkisto, SKS. 

Hitler – Supertähti, 115 s. (aiempi nimi Hitler elää; parodia väkivallasta). Lienee sama kuin Sotahullut, kts. edellä. 

Sotaooppera eli miten neutronipommi kesytetään (25.12.1982), I näytös 24 s., II näytös 40 s. (kaksiosainen näytelmä), kansiossa 5. Kts. edellä, lienee sama kuin Neutronipommi eli sotahullut (1982), 66 s. (puuttuu sivut 1-6) 

Stalinin tähtikirjurina, 19 s. (O. W. Kuusisen ja Stalinin dialogi Kremlissä sodan aikana, teatterikuvaelma) 

Tervetuloa vallankumous (17.2.-10.4.1980), 81 s. (ylevätyylinen kuoronäytelmä Vladimir Iljitš Leninistä) 

Uutisteatteri (1973) 

Vallankumous saunassa, 17 s. (aiempi nimi Riemupieru eli totuuskeskustelua, kuvaelma) 

Vankilateatteri, 8 s. (nimimerkki Rikos on onnettomuus) 

Verta ja kyyneleitä? (perheväkivaltaa) 

Ylijäämänainen (1965?), 21 s. (aiempi nimi Puhelintyttö) 

Öljysota (27.1.1974), 13 s. (näytelmäluonnos öljykriisistä) 

Neljä näytelmää on englanniksi: (1) Kain ja Abel. Israelin ja Egyptin ristiriidat; (2) General Mannerheim, 14 sivua; (3) Mad Impero Galigula (sic) (neljä kappaletta käsikirjoitusta englanniksi) ja (4) My fair Gentleman. 

*** 

Rikoslaki 39/1889 

10 luku - Uskontorikoksista

”1 § 
Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa, rangaistakoon kuritushuoneella korkeintaan neljäksi vuodeksi tahi vankeudella. Jos se tapahtuu ajattelemattomuudesta tahi pikaisuudesta; olkoon rangaistus sakkoa tahi vankeutta korkeintaan kuusi kuukautta. 

2 § 
Joka julkisesti tekee pilkkaa Jumalan pyhästä sanasta, taikka jonkun Suomessa tunnustetun, luvallisen tahi suvaitun uskokunnan opista, sakramenteista tahi kirkollisista tavoista; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi tai enintään kahdensadan markan sakolla.” 

RL:n 10 luvun 1-2 §:t olivat tässä asussa Kiiraan jumalanpilkkoikeudenkäynnin aikana.

***