Anselm Fabian Kaste (20.1.1899 Nastola-9.4.1973 Sysmä) oli 1940- ja 1950-luvuilla ahkera Vapaa Ajattelija -lehden avustaja, Vapaa-ajattelijain liiton yhdistystoiminnan järjestäjä ja myös liiton pääsihteeri runsaan vuoden ajan (6.12.1954-31.12.1955) (Luetteloita (1.7.2007)). Vapaa Ajattelijan toimituskunnan jäseneksi Kaste tuli vuoden 1955 alusta lukien (VAJ 1955:1, 1) ja mainitaan viimeisen kerran sen jäsenenä lehden numerossa 5/1957 (VAJ 1957:5, 69).

Alviina Sievinen (s. 1.1.1877) tuli Hollolasta naimattomana 11.12.1898 Nastolaan. Avioton poika Anshelm Fabian Alviinanpoika syntyi siellä 20.1.1899 (Anselm Kaste, virkatodistus 14.6.1989, Nastolan kirkkoherranvirasto). Poika kastettiin 22.1.1899. Kirkonkirja muistuttaa, että poika oli avioton. Alviina Sievinen oli muonamiehentytär Nastolan Sipilästä. Kasteen todistajina toimivat ratavartija Robert Johansson ja tämän vaimo Anna Helena. Poika kastettiin pappilassa, kastaja oli E. Hyytiäinen (Nastolan seurakunta (2), syntyneet ja kastetut 1899, s. 204, mf. 24 (filmikortin numero), 169 syntyneet/kastetut 1898, SVA).

Jo samana vuonna, 11.12.1899 äiti ja poika muuttivat Orimattilaan (Anselm Kaste, virkatodistus 14.6.1989, Nastolan kirkkoherranvirasto).

Orimattilasta Anselm Kaste muutti takaisin Nastolaan 4.1.1901 (Anselm Kaste, virkatodistus 11.6.1989, Nastolan kirkkoherranvirasto). Tämä virkatodistus mainitsee, että sukunimi Kaste oli otettu käyttöön 1910-luvun alussa, vaikka se virallisesti tapahtui vasta 1920. Kirkonkirjoissa ei ole tarkempaa tietoa nimenmuutoksesta. 

 Anselm Kaste (1930-luvulla?). Puvun liivissä ylinnä teosofien merkki ja alempana Suomen Valokuvaajain Liiton merkki. Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela.

Sotilaskantakortissa isän etunimeksi mainitaan Juho. Lapsuudestaan Kaste kirjoittaa hieman teoksessaan Vain kaksi mahdollisuutta (1947), jota tarkastellaan myöhemmin.

Alkujaan Kasteen nimi oli Anselm Fabian Lindvall. Hän muutti sukunimensä Kasteeksi 31.8.1920 alkaen (Suomen Virallinen lehti nro 200, 31.8.1920, s. 3). En ole saanut selville, miksi Anselm valitsi uudeksi sukunimekseen juuri Kaste.

”Mustanmeren takana”

Vuosien 1919-1921 tienoilla Kaste seikkaili Venäjällä, omien sanojensa mukaan Mustanmeren takana. 70-vuotispäiväuutisessa mainitaankin Mustameri (Postiasemanhoitaja Anselm Kaste 70-vuotias. -.Etelä-Suomen Sanomat nro 18, 20.1.1969, s. 5).

Ensimmäinen avioliitto

Avioliittoon Kaste meni 7.8.1921 Impi Elina Areniuksen kanssa, joka oli syntynyt 12.12.1903 Pornaisissa (Anselm Kaste, virkatodistus 13.6.1989, Kuusankosken kirkkoherranvirasto). He muuttivat 19.4.1923 Nastolasta Kuusankoskelle. 11.6.1989 annetun, toisen virkatodistuksen mukaan muutto Kuusankoskelle tapahtui jo 20.3.1923. Myöhemmin 29.9.1927 parille tuli avioero. Lapsia ei ollut. Erottuaan Anselm Kaste muutti 23.1.1928 Sysmään ja vaimo muutti Helsinkiin, Sörnäisten seurakuntaan. 

Toinen avioliitto

Toiseen avioliittoon Anselm Kaste meni Iida Loviisa Uutelan (1.8.1904-29.4.1988) kanssa Sysmässä 18.9.1928. Iida oli talollisen tytär. Vihkipappina toimi Janne Heino.

Talo Sysmän Suurikylässä

Ennen sotia Kasteet asuivat Kaitela-nimisellä tilalla Sysmässä (781-417-3-48; 417 on Suurikylä).

Maa-alue, jolla Kaitela on, tuli Matti Heleniuksen omistukseen 1904. Heleniuksen tyttäret Katri Helenius, Armi Roukku, Kaisa tai Kaisu Oksanen ja Elli Helenius perivät myöhemmin tilan ja myivät sen 6.4.1927 Anselm Kasteelle. Tila lohkottiin ja rekisteröitiin 12.1.1932. 

Kuulopuheen mukaan tilan jakotoimituksessa tilasta piti tulla Kasteila, mutta nimi oli kuultu väärin ja tilan nimeksi tulikin virallisesti Kaitela. Kasteilasta kuitenkin puhuttiin.

Kasteet rakennuttivat tilalle mansardikattoisen puutalon vuosina 1930-1935. Oli pula-aika ja talo valmistui kahdessa osassa. Kasteen ateljee oli talon yläkerrassa, samoin pimiö. Ateljeeaikana huoneessa oli myös kattoikkuna.

 Anselm Kaste (1940-luvun loppupuoli?). Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela.

Kasteet myivät talonsa 29.9.1937 Venner ja Lyydia Charlotta Toivoselle (Heinolan tuomiokunnan Sysmän käräjäkunnan lainhuudatusasiain pöytäkirja 18.2.1938, § 60, SVA. Pöytäkirjassa on virheellisesti Verner Toivonen). Lyydia Toivonen oli Ari-Juha Uutelan isän äiti, joka leskeksi jäätyään oli mennyt avioon Venner Toivosen kanssa. Näillä oli maatila Suopellossa ja ostettu talo vuokrattiin Alvi Parmoselle, joka jatkoi valokuvaamotoimintaa talossa.

Seuraavan kerran talo vaihtoi omistajaa 29.11.1950. Ostajina olivat Einari ja Lyyli Uutela (Heinolan tuomiokunta, Sysmän kirkonkylä, maakunta-arkisto 107/02/29.11.1950/87). 

Talon kaakeliuunissa on säröjä uuninluukkujen vasemmalla puolella ja yläpuolella olevissa kaakeleissa. Kerrotaan, että kapellimestari George de Godzinsky päätyi seurueineen juhlimaan Kaitelaan slaavilaiseen tyyliin. Juomalasit paiskattiin olan yli takkaan, mutta jokunen meni ohi. Siitä säröt kaakeleissa.

Talon katuosoite on Pusukuja 9. Lopulta Einari Uutelan poika Ari-Juha Uutela myi talon vuonna 2014 Marja Mäkelälle (Hako (2015)). Tapaus poiki lehtiuutisen. Taloa kutsuttiin valokuvaajan taloksi ja itse asiassa tästä sain kimmokkeen kirjoittaa tämä artikkeli.

Valokuvaaja

Anselm Kaste opiskeli omatoimisesti valokuvausta. Hän aloitti harrastuksensa 1922 ja ammattimaisen valokuvauksen 1925. Suomen Valokuvaajain Liitto ry:n (nykyisin Suomen Ammattivalokuvaajat ry) jäsen hän oli 29.1.1929 lukien. Hänet mainitaan ateljeekuvaajana, mutta kyllä hän muutakin kuvasi.

 Kasteiden rakennuttama talo Sysmän keskustassa. Talossa oli Kasteen valokuvaamo. Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela.

Heikki Helinin teoksessa Liikola-Taipale kyläkirja II osa (2008) on julkaistu Kasteen ottama valokuva Sysmän yhteiskoulusta vuonna 1935. Kuvan alareunassa on merkintä K-35 (s. 827).

Saman tekijän teoksessa Sysmän muuttuva keskus I. Lopperista Markkalan risteyksen kautta Simolaan (2009) on julkaistu useita Kasteen valokuvia: 

Edelleen Helinin teoksessa Uutisia Sysmän Sisusta (2012) on valokuva Säästöpankin talosta vuodelta 1930. Kuvan vasemmassa alakulmassa on merkintä K-30 (s. 206).

Helinin uudemmassa kirjassa Sysmän muuttuva keskus II. Meijeriltä Markkalan risteykseen (2014) on julkaistu parikymmentä Kasteen valokuvaa:

 Kasteen ottama luokkakuva valokuvaamotalon pihamaalla. Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela. 

Iida Kasteella oli valokuvaustarvikeliike samoissa tiloissa valokuvaamon kanssa.

Anselm Kaste oli myös innokas radioiden ja kidekoneiden rakentaja. Valokuvaamossaan hänellä oli Lahden Sähkö- ja Koneen Telefunken-radioiden myyntiedustus.

Anselm ja Iida Kasteella oli yksi lapsi, Reijo Arnold Kaste (s. 26.12.1931 Sysmä). Tämä lähti jo nuorena maailmalle merimieheksi ja jäi sille tielle. Hänet siirrettiin Helsingin poissaolevaan väestöön 18.8.1977, jolloin hän asui Antwerpenissä, Pohjois-Belgiassa. Ari-Juha Uutela kertoo tavanneensa Reijon viimeksi vuosituhannen vaihteessa, jolloin tämä edelleen asui Antwerpenissä.

Siviilirekisteriin

Seurakunnasta siviilirekisteriin Kasteet siirtyivät 6.5.1935.

Matka Englantiin

Näyttää siltä, että Kaste kävi valokuvausasioissa englantilaisen Ilford Limited -yhtiön vieraana. Hän oli lähettänyt yhtiölle kirjeen, jonka yhtiön edustaja J. S. Ciarlo sai 3.6.1938. Samana päivänä Ciarlo lähetti vastauksensa. Kirje kertoo, että Kaste oli joutunut lyhentämään vierailuaan. Ciarlo uskoo, että Kaste oli nyt yhtiön Plastika-valokuvauspaperin käyttäjä. Tämä bromidipaperi oli Ciarlon mukaan suuri edistysaskel kehityspapereissa (J. S. Ciarlo A. Kasteelle 3.6.1938, kirje Ari-Juha Uutelan hallussa).

Muutto Kotkaan

Kasteet muuttivat Kotkaan 26.6.1938 (sukuselvitys/ote väestötietojärjestelmästä 4.3.2019). Ensimmäinen asuinosoite siellä ei ole tiedossani, ei myöskään Kotkaan muuton syy. Kotkassa asuessaan vuonna 1938 Iida ja Anselm Kaste molemmat osallistuivat Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräykseen lahjoittamalla siihen kymmenen markkaa.

Rauhantyötä Kotkassa

Kotkassa perustettiin 29.1.1939 Suomen Rauhanliitto (Kansainliittoyhdistys) r.y.:n Kotkan paikallisosasto, joka liittyi samana vuonna 1920 perustettuun keskusjärjestöön. Kasteesta tuli Kotkan osaston puheenjohtaja (ks. Suomen Rauhanliiton (Kansainliittoyhdistys) ry. toimintakertomus vuodelta 1939). Osaston sihteerinä toimi rouva Bertta Montonen (myös von Bonsdorff 1993, 91).

Kotkan paikallisosasto hyväksyttiin Suomen Rauhanliitto (Kansainliittoyhdistys) r.y.:n paikallisosastoksi keskushallituksen kokouksessa 6.4.1939. Sen säännöt luettiin ja niihin tehtiin pieniä muutoksia, jonka jälkeen ne olivat valmiit rekisteröitäviksi (Keskushallituksen kokouspöytäkirjat 3.2.1929-7.11.1970, Suomen Rauhanliiton arkisto, SVA). Yhdistystä ei kuitenkaan koskaan rekisteröity eikä sitä löydy yhdistyksiä koskevista tietokannoista. Suomen Rauhanliitossa saattoi kuitenkin toimia rekisteröimätönkin yhdistys.

Suomen Rauhanliitto (Kansainliittoyhdistys) r.y.:n vuosikokous vuonna 1939 pidettiin Turussa 9.8.1939. Edustajia oli yhteensä 23. Kotkan paikallisosastoa edusti Bertta Montonen (Vuosikokouspöytäkirjat 12.6.1926-19.8.1970, Suomen Rauhanliiton arkisto, SVA).

Kuvaamo Lootus Kotkassa

Kasteet avasivat Kuvaamo Lootuksen vuonna 1939 valmistuneeseen Kotkan Meritorniin (Kymenlaaksonkatu 20). Liikehuoneisto sijaitsi katutasossa, kadulta katsottuna heti talon C-rapun sisäänkäynnin oikealla puolella. Liikkeessä oli kaksi suurta, kadulle antavaa näyteikkunaa ja näiden oikealla puolella neljä porrasaskelmaa, jotka johtivat liikkeen ulko-ovelle. Molemmissa näyteikkunoissa oli valokuvia. Oikeanpuoleisessa ikkunassa oli myös Selo Filmien mainos sekä vinosti ylävasemmalta alaoikealle sommiteltu liikkeen nimi LOOTUS. Oven lasissa oli keskellä aukioloajat ja lasin oikeassa alakulmassa teksti A. KASTE. Liikkeen puhelinnumero oli 1221 (Kotkan ja Ympäristön Puhelinluettelo 1939, s. 95; samoin osastossa Ammattiosoitteita, s. 13 ja luettelossa puhelintilaajat numerojärjestyksessä, s. 115).

 Kasteen valokuvaamo Lootus Kotkan Meritornissa vuonna 1939. Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela.

Kun kerrostalo osoitteessa Kirkkokatu 19 valmistui 1940, kuvaamo Lootus siirrettiin sinne (Kotkan ja Ympäristön Puhelinluettelo 1940-1941 (1940), s. 86; samoin osastossa Ammattiosoitteita, s. XII ja luettelossa Puhelintilaajat numerojärjestyksessä, s. 108). Puhelinnumero säilyi samana kuin aiemmin.

Nimi Lootus kuvannee Kasteen myönteistä ja arvostavaa suhtautumista buddhalaisuuteen, jossa lootuksella on monia merkityksiä. Kenties tunnetuin merkitys on, että lootus on kasvi, joka kasvaa mutaisesta pohjasta ja sen kukka nousee puhtaan valkoisena veden pinnalle. Se viittaa epäpuhtaiden mielenvoimien (ahneus, henkinen sokeus ja tyhmänylpeys, kateus, viha) puhdistumiseen ja muuntumiseen puhtaaksi lootuksen kukaksi. Voitaisiin sanoa, että buddhalaisuus on puhtaiden mielenvoimien ilmentymä ja lootus sen vertauskuva.

Sitten Anselm Kasteella todettiin silmiin liittyvä terveysongelma, jonka takia työskentely valokuvaajana kävi mahdottomaksi. Terveysongelman takia hän joutui luopumaan myös ajokortistaan.

Tällä hetkellä samassa liikehuoneistossa, jossa Lootus sijaitsi, on taas valokuvausalan liike, Valokuva- ja kamerapalvelu FOTO PR. Liikkeenharjoittaja Matti Pukki kertoo, että liikehuoneisto on noin 50 neliömetrin suuruinen. Vanhoissa valokuvissa näkyvä liikkeen puuovi on myöhemmin talon remonteissa vaihdettu metallioveksi.

Talvisodan jälkeen vakinaiseen palvelukseen

Kasteen sotilaskantakortti kertoo tämän käyneen kansakoulua kuusi luokkaa. Hän osasi myös ruotsia ja englantia. Siviilitoimesta tai ammatista mainitaan, ettei sellaista ole, mutta toisaalta hänet mainitaan sähkö- ja radioasentajaksi. 

Pituudeksi kerrotaan 169 cm ja painoksi 69 kiloa.

Osoite oli Kirkkokatu 19. Tälle tontille valmistui uusi kerrostalo vuonna 1940. Talo on edelleen paikallaan.

Varusmieskoulutuksessa Kaste oli saanut talousaliupseerin erikoiskoulutuksen. Talvisota päättyi 13.3.1940. Kaste oli jälkitarkastuksessa 27.3.1940 ja määrättiin astumaan vakinaiseen palvelukseen 3.4.1940.

Kasteen valapäivä oli 29.4.1940. 24.5.1940 hänet siirrettiin Viesti Koulutus keskukseen ja 8.7.1940 Kaste sai ylennyksen korpraaliksi. Samana päivänä hänet vapautettiin täysin palvelleena ja siirrettiin reserviin. Palveluaikaa kertyi 107 vuorokautta. Kotiuttamisen jälkeen osoitteena oli Suopelto Sysmän Voipalan kylässä. Kuitenkin sukuselvityksen 4.3.2019 mukaan Kasteet muuttivat takaisin Sysmään vasta 23.8.1945.

Jatkosodassa

Liikekannallepanon jälkeen Kaste saapui armeijan palvelukseen 11.6.1941. Hänen siviilitoimekseen mainitaan nyt sähköasentaja. Kaste palveli talousaliupseerina ja vartiopäällikkönä. Jatkosota alkoi 25.6.1941.

Taisteluihin Kaste osallistui talousaliupseerina seuraavissa paikoissa: Nuoraa 25.8.1941, Yläsvuolle 27.8.-1.9.1941, Seesjärvi 25.9.-17.10.1941 ja Maaselkä 27.10.-7.12.1941. Hänet vapautettiin ja kotiutettiin 26.2.1942.

Kotkasta takaisin Sysmään

Takaisin Sysmään Kasteet muuttivat 23.8.1945. Ajallisesti tämä sattuu yhteen sen kanssa, että Kaste sai Sysmästä postinhoitajan toimen 1945. Siinä hän jatkoikin aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuonna 1966.

 Kasteiden talo Suopellossa noin vuonna 1947. Talon ja järven välissä kulkee Suopellontie. Kuvan omistaa Ari-Juha Uutela.

 Kuva samasta talosta 1.4.2019. Kuvaaja Pirjo Virolainen-Kuisma.

Auringon ja avaruuden sukulainen

Kaste julkaisi omalla kustannuksellaan ainakin kaksi 16-sivuista vihkosta. Vanhempi näistä on Kotkan kirjapainossa painettu Aurinko on minun vanhempi veljeni ja Avaruus Äitini (1946). Vihkosen pääotsikko on Hyvät teosofi veljet (s. 3). Kaste kertoo suhteestaan Teosofiseen Seuraan.

Hänen mielestään kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan henkisen ja suurimmalta osalta myös aineellisen kehityksen jarruja. Tätä mieltä oli jo J. W. Snellman (s. 4). Kaste sai Suomen Teosofisen Seuran kolmelta johtokunnan jäseneltä kirjeitä. Näistä viimeinen oli ylisihteerin kirje ja sitä edeltänyt varaylisihteerin kirje, mutta Kaste ei mainitse näitä henkilöitä nimeltä. Ylisihteerinä oli 1931-1949 arkkitehti Armas Rankka. Kastetta neuvottiin olemaan sekaantumatta toisten mielipiteisiin ja uskomuksiin, vaikkapa vääriinkin, ”koska kenelläkään ei ole lupa horjuttaa lähimmäisensä vakaumusta.” Häntä kiellettiin toimimasta Teosofisen Seuran luennoitsijana ja käyttämästä niissä tilaisuuksissa teosofista kirjallisuutta ilman seuran johtokunnan lupaa. Kaste tulkitsi tämän johtuvan siitä, että hän toimi ”valtiokirkkojemme hurskaan naamarin taakse kätkeytyvien rumien asioiden paljastamiseksi”. Seuran tällaisen toiminnan Kaste arvioi pelkurimaisuudeksi (s. 6).

Hän oli myös ”hämmästyen” pannut merkille kommunistien sen ”salaisen kunnioituksen, mitä nämä tuntevat kirkkoa kohtaan ja samoista syistä ei heidän johtajansakaan kajoa tähän kysymykseen, kuin myöskään ei heidän lehtensä käsittele uskonnon vastaisia kysymyksiä.”

Kaste ja muutamat muut henkilöt olivat lähettäneet jonkinlaisen vastalauseen Teosofisen Seuran johtokunnalle (s. 10). Hänen mielestään Teosofinen Seura oli muodostunut itsetarkoituksekseen (s. 11). Hän moitti teosofien keskusteluja, joka olivat muodostuneet ”päännyökyttelyksi toistemme lausunnoille, ystävällisen hymyn kirkastaessa kasvojamme ja itsetyytyväisyyden lämmittäessä sydäntämme.” Hän pelkäsi, että Teosofinen Seura jää jälkeen ”nykyaikaisen ajattelun nopeassa edistymisessä” (s. 12). Kristinuskon vaikutus teosofiaan harmitti Kastetta. Teosofisen Seuran keskuudessa ”aivan liian ylivoimaisena, esiintyy kristillisen maailmankatsomuksen puitteisiin sovitettua teosofiaa.” ”Teosofia on menettämäisillään maineensa tieteellisenä ajatteluna ja järkeisoppina ja muuttua suuren yleisön silmissä hymyilyllä kuitattavaksi uskonlahkoksi.”

Teosofia ei ollut mikään oppisuunta vaan ainoastaan tutkimusten avulla selville saatuja luonnon lakeja / ja elämän ja olemassaolon vääjäämättömiä totuuksia (s. 12-13), Kaste ajatteli. Sitä ei tullut kytkeä minkään oppisuunnan linjoihin.

Teosofista Seuraa ei pystytä pitämään sille viitoitetulla tiellä ja on odotettavissa ”sisäisiä maanjäristyksiä” (s. 15). Kasteen mielestä kenelläkään ei ole oikeutta personoida johtamaansa järjestöä. Silloin järjestöstä tulee jäsenten henkistä kasvua ehkäisevä vankila. Tämän vaaran välttämiseksi ei samoja henkilöitä pitäisi jatkuvasti valita samoihin toimiin. ”Monien vähäiset kyvyt vuorotellen on parempi, kuin yhden samat puutteellisuudet liian kauan.”, hän kiteytti sanomansa.

On paljastunut, että Teosofisen Seuran olemukseen on muodostunut ”ryhmämielipide”, joka kiihkeästi ajaa omaa politiikkaansa ja mitä häikäilemättömimmin pyrkii heittämään yli laidan kaiken mikä ei sitä miellytä (s. 16). Kasteen mielestä tämä karkottaa kykenevimmät yksilöt, jotka eivät ole riippuvaisia ulkopuolisista seuroista ja järjestöistä.

Erimielisyydet ja tyytymättömyys näyttävät johtaneen Kasteen valmistautumaan Teosofisen Seuran jättämiseen. Vihkonen loppuu toteamukseen, että teosofia on uhkayritykseni. ”Kun omakohtainen- että tieteellinen tutkimus, loogillinen ajattelu ja Suurten opetukset käyvät yhteen, ei valinnanvaraa ole, miten karuna tie eteen aukeneekin.” Tähän 1946 Suopellossa päivätty teksti päättyy.

Ilmauksen ”teosofia on uhkayritykseni” Kaste lainasi George S. Arundalen (1.12.1878-12.8.1945) kirjoituksesta Teosofia on uhkayritykseni (Teosofi 1945:9-10, 163-166). George Sidney Arundale oli Teosofisen Seuran kolmas presidentti, Annie Besantin seuraaja tässä tehtävässä. Arundalen sanottu kirjoitus on hänen päättäjäispuheensa Etelä-Intian neuvottelutilaisuudessa Adyarissa 1.4.1945. Sen otsikko viittaa kirjaan Jumala on uhkayritykseni (s. 163). Puheessa on sama tunnelma kuin Anselm Kasteen kohdalla, kun tämä oli jättämässä teosofit. Arundale haluaa, että teosofit tulevat ”riippumattomiksi teosofeiksi” eivätkä ole kirjojen, henkilöiden tai perinteiden armoilla.” ”... tahdon, että meidän tulisi koettaa seistä omilla jaloillamme riippumatta auktoriteettiudestamme, ilman kirjojen antamaa kainalosauvatukea...” (s. 164). ”Te voitte saavuttaa pelastuksen vain itsenne kautta.” (s. 166).

Kaste siirtyi Vapaa Ajattelija -lehden avustajaksi. Sotien jälkeen tällaisen lehden sallittiin taas ilmestyä. Lehti aloitti vuonna 1945.

Keijo Kajo: Vain kaksi mahdollisuutta

Kasteen kirjoittelu jatkui vahvana 1940-luvulla. Ensimmäinen kirjoitus ilmestyi Vapaa Ajattelijassa jo 1945. Vuonna 1947 valmistui hänen salanimellä Keijo Kajo kirjoittama teos Vain kaksi mahdollisuutta. Käsikirjoitus on laadittu puoliarkeille (21x15 cm). Siinä on johdanto mukaan lukien 25 lukua, noin 250 koneella kirjoitettua puoliarkkia ja yksi kahden sivun piirros. Teoksen motto on: Kun jokainen on kuningas, ei toisen pidä kumartua tomuun toisen edessä. Tämä vihjaa suorastaan yksilöanarkismiin. Sivun kääntöpuolella on vielä teksti, jonka mukaan kirja on tarkoitettu sellaisen tulevaisuuden puolustajille, ”missä ihmisveljet eivät raatele toisiansa kuin villipedot”. Mutta silloin on luovuttava siitä Jumalasta, joka käskee lapsiansa tappamaan toisiansa ja kirkosta, joka palvelee tätä Jumalaa, kirja kertoo.

Teos lähetettiin julkaisutoivein WSOY:lle. Kustantajan puolesta Martti Haavio vastasi kirjeellä (Helsinki 21.4.1947) ja palautti käsikirjoituksen Kasteelle. Teosta ei julkaistu. Haavio kirjoittaa:

”Käsitellessään kysymyksiä, joita nykyhetki asettaa jokaiselle totuutta tavoittelevalle ihmiselle, teoksenne epäilemättä herättää ajattelua ja ilmestyessään aiheuttaisi myöskin keskustelua. Teos onkin pitkän miettimistyön tulos, ja tarkoituksenne mukaisesti olette onnistunut ärsyttämään vireämmäksi lukijan ajatustoimintaa. Mutta kuitenkin olemme kanssanne eri mieltä siitä tavasta ja niistä keinoista, joilla lukijat saadaan miettimään omia ratkaisujaan näihin samoihin kysymyksiin, sillä liian haastava ja jyrkkä muoto herättää meikäläisessä lukijakunnassa usein jopa vastakkaisia mielipiteitä ja siten vain heikentää itse päätarkoitusta.”

Haavion kirjeen kääntöpuolelle Kaste kirjoitti kommenttinsa Suopellossa 25.4.1947:

”Tämä kirje on vakuuttava todistus siitä, miten arvovaltainen kustantaja ei uskalla julkaista kirjaa, missä vaaditaan uskonnosta poistettavaksi sellaisen Jumalan palvonta, joka käskee ihmisiä tappamaan toisiansa.”

Vielä samana päivänä 25.4.1947 Kaste lähetti käsikirjoituksen nähtävästi Vapaa-ajattelijain liitto ry:n sihteeri Veikko Huuskoselle. Hän toivoo, että kirjeensaaja merkitsisi kohdat, joita ei pidä onnistuneina. Kasteen tarkoitus oli kirjoittaa melkoinen osa kirjasta uudelleen ”ennenkuin tarjoan sitä seuraavalle kustantajalle”.

Tämä olisi parantanut käsikirjoitusta. Tekstin pituuttakin olisi tullut supistaa. Ei ole tiedossani, tekikö Veikko Huuskonen asialle mitään ja paranteliko Kaste koskaan käsikirjoitustaan. Tuskin.

Käsikirjoituksen mukana Kaste lähetti keskustelumuotoisen kirjoituksensa julkaistavaksi Vapaa Ajattelijassa. Kirjoitus on Keskustelen ystäväni kristityn kanssa. Sen ensimmäinen osa julkaistiin lehden numerossa 9/1947. Kirjoitus julkaistiin kymmenessä osassa, viimeinen lehden numerossa 10/1948. 

Kirjeen alareunaan Kaste kirjoitti käsin: ”Kirjaa ei tarvitse palauttaa ennen kuin pyydän.” Tällaista pyyntöä ei koskaan tullut. Käsikirjoitus on tuntematon. En ollut koskaan kuullut siitä keneltäkään mitään edes Vapaa-ajattelijain liitossa.

Kasteen mielestä tietämättömyyden ylläpidosta seuraa hallitseminen taikauskojen avulla. Näistä seuraa inhimillisen viekkauden, vallan ja kunnianhimon yhteiskuntaoppi, joka mahdollistaa muutamille leikkiä miljoonien kärsimyksillä (Johdanto, s. 1). Uusi yhteiskunnallinen ajattelu edellyttäisi maailmankatsomuksellisen ajattelun täydellistä muutosta, mukaan luettuna uskonnolliset ja taloudelliset käsitteet (Johdanto, s. 2).

Äidistään Kaste mainitsee tämän olleen yksinäinen nuori nainen, jolle ”olin tuottanut katkerata häpeää ja suunnatonta epätoivoa jo ennen syntymääni ja jonka syntymäni lopullisesti sysäsi ulkopuolelle sen yhteiskunnan, jonka muodostivat sen aikaiset ”kunnialliset ihmiset”, jotka tietämättömyydessään uskoivat velvollisuudekseen painaa häpeän leima jokaiseen minunlaiseeni lapseen, sekä merkitä ”poltinmerkillä” hänen äitinsä (Lapsuuteni, s. 6-7).

”Vieraan kodin hoidokkina ei lapsuuteeni sisältynyt onnen ja leikin runsautta, vaan jo viidennestä ikävuodesta alkaen kuului velvollisuuksiini pienempien kaitseminen.” (Lapsuuteni, s. 8). Moitteet ja vihanpurkaukset johtivat myöhemmin Kasteen moniin vaikeuksiin ja ristiriitoihin. Täytettyään 12 vuotta Kaste lähti Helsinkiin. Kaikkialla häntä ympäröi pelonvärittämä alistumisen henki. Tätä Kaste pakeni erottautumalla tovereistaan, sulkeutuen omaan maailmaansa kirjojen ja taiteellisten harrastustensa pariin. 

Ari-Juha Uutela kertoo, että Kasteen taiteellinen harrastus oli öljyvärimaalaus. Kaste maalasi lähinnä naturalistisia luontoaiheita. Joitakin hänen Kotkassa maalaamiaan tauluja oli Suopellon talon seinillä, mutta niiden kohtalosta ei ole tietoa talon tyhjennyksen jälkeen vuonna 1988.

Päättäväisyys tosin kasvoi ja Kaste päätti kilpailla ”tiedon ja viisauden rajattomilla alueilla, missä jokaisen naamarin takaa näkyy yksilön todellinen suuruus”. Hän alkoi myös ”epäillä ihmiskunnan luojan hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta” (Lapsuuteni, s. 9).

Kaste puolusti omaa arvoaan niitä vastaan, jotka yrittivät nöyryyttää häntä tai käyttää käskijän valtaansa (Lapsuuteni, s. 10). Hän joutui etsimään lukemattomia työpaikkoja ja opettelemaan yhä uusia ammatteja sekä viettämään kulkurielämää rahatta ja nälkäisenä, mikä lopulta johti hänet ulkomaille. Idässä ja lännessä hän tutustui vieraisiin kansoihin. Hän alkoi myös perehtyä taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin (Lapsuuteni, s. 11).

Käsikirjoitus ei kerro, mitä ammatteja Kaste harjoitti ja missä päin idässä ja lännessä hän seikkaili. 70-vuotispäiväuutinen kertoo hänen olleen neljä vuotta leipurina Helsingissä, jonka jälkeen hän suuntasi Mustallemerelle (Postiasemanhoitaja Anselm Kaste 70-vuotias. -.Etelä-Suomen Sanomat nro 18, 20.1.1969, s. 5). 

Kaste huomasi, että ”henkinen kehittyneisyys oli kääntäen verrannollinen arvoasemaan ja virkaan” (Lapsuuteni, s. 15). ”Tämän kirjan kirjoittamisen tarve onkin syntynyt pääasiassa siitä ärsytyksestä, minkä tutustuminen kirkon suurimpiin on synnyttänyt.”

”Elämän tavoitteena on muuttuminen vähästä enempään, kahleista vapauteen ja tietämättömyydestä tietoon.” (Lapsuuteni, s. 21).

Kaste kertoo myös, että on saanut ”seisoa sotatuomioistuimien edessä ja vankileireillä hoippua nälkäkuoleman rajamailla” (Lapsuuteni, s. 22).

Hän suhtautuu erittäin nurjasti kristinuskoon. ”Kristinuskon länsimaista muunnosta voidaankin pitää ihmisälyn ja viekkauden suurimpana mestariteoksena.” (Kuka on pakana?, s. x 12).

Tärkein tehtävä on ”opettaa ihmiskuntaa tajuamaan sitä luonnon kaikkivaltiasta voimaa, sitä muuttumatonta pohjavirtausta, joka pakottaa kaiken kasvamaan ja joka ennemmin tai myöhemmin pakoittaa jokaisen eteenpäin kehittyvän yksilön kääntymään sen kanssa samansuuntaiseksi, tai sitten tuhoutumaan.” (Tärkein tehtävä, s. x 15). Luonto on todellisten järkiolentojen ainoa tiedon lähde ja ajattelun opas (Tärkein tehtävä, s. x 17).

Massoille Kaste ei anna paljon arvoa, hän on individualisti. ”Todellinen luova kyky on aina ollut outo ilmestys ympäristölleen ja ihmiskunta on ammoisista ajoista halveksinut ja jopa vihannutkin heitä.” (Tärkein tehtävä, s. x 25).

Toisin kuin monet sen ajan vapaa-ajattelijat, Kaste ei ollut materialisti. ”Materialismin kieltäessä uskonnon mielettömyydet, se teki oikein, mutta – että materialismi meni kieltämään myöskin tieteen toteamat ja uskonnolle vastakkaiset parapsykologian alaan kuuluvat elämän ilmiöt, teki siitä tyhmyyden toisen navan, uskonnon ollessa toinen.” (Kaksi mielettömän ajattelun muotoa, s. x 29).

Valtiokirkon mahdin murtamisessa Kaste näkee kriittisenä pisteenä kansanopetuksen. ”Valtionuskonnot ovat niitä piilopaikkoja, joissa vanhanjärjestelmän voima säilyy. Sen haavoittuvin kohta on kansanopetus. Niin kauan kuin on olemassa valtiokirkko ylhäisenä ja etuoikeutettuna,niin kauan ei mitään ratkaisevaa muutosta tule tapahtumaan.” (Kaksi mielettömän ajattelun muotoa, s. 44).

”Mitä Jumalaan tulee – kukaan ei ole koskaan häntä tai sitä nähnyt – niin, ellei hän tai se ole tämän rajattoman, ikuisen aineen itse olemus ja luonto, sen enerkia ja liikunto,...” (Kaksi mielettömän ajattelun muotoa, s. xx 5.).

Tässä havaitaan jo samantapaisia ajatuksia kuin myöhemmin Totuuden Ystävien uskontunnustuksessa ja yhdyskuntajärjestyksessä. Totuuden Ystävät on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, joka perustettiin 1.4.1957 ja rekisteröitiin 21.1.1958. Kaste oli sen perustajajäseniä ja valittiin myös yhdyskunnan hallituksen jäseneksi. Kaste ja yhdyskunnan esimieheksi valittu Oskari Kiiras yhdessä vaikuttivat siihen, millainen yhdyskunnan uskontunnustuksesta ja yhdyskuntajärjestyksestä muodostui.

Kasteen luottamus tietoon on vankka. ”... vain tieto vapauttaa kansat ja kykenee muuttamaan yhteiskuntamuodon rakenteen.” (Kaksi mielettömän ajattelun muotoa, s. xx 10). Samoin pysyvä ”yhteiskuntajärjestelmän muutos saadaan aikaan vain opetusjärjestelmän henkeä muuttamalla” (Entisaikojen viisaus, s. 76). 

Kasteen kirjoitukset Vapaa Ajattelijassa

Kaste kirjoitti paljon Vapaa Ajattelija -lehteen vuosina 1945-1954 ja 1957. Hänet mainittiin vuonna 1953 lehden ahkerimmaksi avustajaksi (VAJ 1953:9, 149).

Tämän artikkelin lopussa on luettelo Kasteen kirjoituksista (82 kpl) Vapaa Ajattelijassa. Siihen on lisätty joitakin huomautuksia. Kirjoituksia ei ole vuosilta 1955-1956. Ainakin vuoden 1955 osalta tämä voi liittyä siihen, että Kaste toimi liiton pääsihteerinä.

Liiton järjestäjä ja pääsihteeri

Vaikka Kaste asui pienemmällä paikkakunnalla, Sysmässä, hän oli saavuttanut liittohallituksen luottamuksen, joka valitsi hänet liiton ensimmäiseksi ”järjestäjäksi”. Kaste esiintyi liiton jäsenyhdistysten järjestämissä juhlissa ja kokouksissa, auttoi uusien yhdistysten perustamisessa ja muutoinkin yhdistystoiminnassa (VAJ 1953:9, 149). 1950-luku oli erittäin merkittävä liiton yhdistysverkon laajentamisen kannalta. Jäsenyhdistysten määrä kasvoi vauhdilla ja kirkostaeroaminen edistyi hyvin.

Sysmäänkin perustettiin 13.4.1950 vapaa-ajattelijayhdistys, Sysmän Vapaa-ajattelijat r.y. (55699). Se rekisteröitiin 21.8.1950. Perustajia olivat Kasteen lisäksi peltiseppä Erkki Vilho Erkinpoika Järviö ja kauppias Viljo Saarinen. Yhdistystä oli perustamassa myös Lauri Sievänen Lahden Vapaa-ajattelijoista (VAJ 1950:5, 79). Lauri Aleksander Sievänen oli innokas vapaa-ajattelija, joka toimi myöhemmin kaksi liittokokouskautta (3.6.1963-15.6.1969) liiton puheenjohtajana (ks. Luetteloita (1.7.2007)).

 Anselm ja Iida Kaste Kuopiossa 15.-16.7.1950.

Sysmän Vapaa-ajattelijat r.y. ei enää toiminut aktiivisesti ennen yhdistysrekisterin suursiivousta 1990. Se poistettiin lain (504/89) 4 §:n nojalla yhdistysrekisteristä ja purkautumispäiväksi merkittiin 10.7.1991 (liite Viralliseen lehteen 39/2.4.1990, s. 182).

Toisena esimerkkinä mainitsen Heinolan Vapaa-ajattelijat r.y.:n (58080) perustamisen Heinolassa 18.3.1951. Tällöin hanketta olivat vauhdittamassa Anselm Kaste ja Lahden Vapaa-ajattelijat r.y.:stä Lauri Sievänen sekä Lahden Vapaa-ajattelijain ohjelmaryhmä. Perustaminen onnistui. Yhdistyksen jäseniksi ilmoittautui 23 henkilöä. Perustetun yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Vilho Juvonen.

Postinhoitajina Suopellossa

Sysmän Suopellon kiinteistössä Kasteet toimivat postinhoitajina 1945-1966. Tila (Kaunisto, Kasteiden omistusaikana 781-423-1-62, pa 3,1 ha; nyt 781-423-1-353, pa 1,29 ha) ja talo olivat heidän omiaan. Talo sijaitsee Suopellontien varrella, noin 280 metrin etäisyydellä satamasta, jonne tie päättyy.

Kaunisto oli arvioitu 180.000 markan arvoiseksi (Ilmoitusasiat v. 1945, § 22, Cdb:60, Sysmän käräjäkunta, Heinolan tuomiokunta, SVA). Tila hankittiin tekemällä 3.5.1945 maanvaihtosopimus talollinen Ilmari Johannes Tuomalan ja tämän vaimon Edith Maria Tuomalan (o.s. Mäkelä) kanssa. Jälkimmäiset saivat vaihdossa yhdysviljelyksessä olleet asutustila Toivolan rno 1:27 Sysmän pitäjän Suurikylässä ja Lahdenpohjan perintötilan rno 3:39 Sysmän pitäjän Käenmäen kylässä. Anselm Kaste mainitaan asiakirjoissa maanviljelijänä. Mitään vastiketta ei maksettu eikä mitään irtainta vaihdettu ja omistus- sekä hallintaoikeus siirtyivät heti. Julkisena kaupanvahvistajana toimi Sysmän piirin kruununnimismies Armas Sormunen ja tämän kutsumana todistajana Mari Hellqvist.

27.8.1945 Kasteet antoivat asianajovaltakirjan nimismies Armas Sormuselle, joka pyysi oikeudelta näille lainhuutoa Kaunisto-tilaan.

Eläkkeelle Anselm Kaste jäi 1966 (Postiasemanhoitaja Anselm Kaste 70-vuotias. -.Etelä-Suomen Sanomat nro 18, 20.1.1969, s. 5).

Kirjailija Veijo Meren romaanissa Everstin autonkuljettaja (1966) on muutama sana Suopellosta (kirjassa Metsäpelto), postitoimistosta ja sen hoitajasta (s. 90). Anselm Kasteen näkö heikkeni iän myötä, mutta Iida Kaste auttoi häntä postitoimiston hoitamisessa.

 Kasteiden vene ja kesävieraita Suopellossa kesällä 1950. Anselm Kaste kirjavassa paidassa kuvan keskellä. Toinen henkilö vasemmalta saattaa olla Iida Kaste. Mies veneen ohjaamossa saattaa olla Lauri Sievänen.

Suopellon Nuorisoseura Kulossa

Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:ssä Kaste toimi johtokunnan jäsenenä ja rahastonhoitajana. Ensi kertaa hänet valittiin johtokunnan jäseneksi Aaro Åmanin tilalle seuran vuosikokouksessa 1.10.1947 (Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:n vuosikokouksen pöytäkirja 1.10.1947, 7 §). Samana päivänä hänet valittiin nuorisoseuran rahastonhoitajaksi johtokunnan kokouksessa 1.10.1947 (Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:n johtokunnan kokouksen pöytäkirja 1.10.1947, 1 §). Seurassa oli erikseen taloudenhoitaja. Vuosikokouksessa 29.9.1948 Kaste valittiin seuran Kipinä-lehden päätoimittajaksi (Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:n vuosikokouksen pöytäkirja 29.9.1948, § 19) ja opintokerhon johtajaksi (sama pöytäkirja, § 21). Valinnasta Kipinän päätoimittajaksi kertoo myös Itä-Häme-lehti (Suopellon Ns:n vuosikokous. - Itä-Häme nro 112, 7.10.1948, s. 3).

Kasteella oli levysoitin, tehokas putkivahvistin ja isot kovaääniset, joita hän käytti perhejuhlissa, nuorisoseuran tansseissa jne. Tällä tavoin hän hankki lisätuloja.

Avustajana jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä

Kaste oli helsinkiläisen liikemies Oskari Kiiraan (14.1.1903 Helsinki-10.12.1990 Helsinki) ystävä.

Heidän ajattelussaan on paljon yhtymäkohtia, erityisesti materialistinen panteismi. Kun Kiiras 1955 sai jumalanpilkkasyytteen oikeusministeriön määräyksestä ja joutui oikeuteen, Kaste toimi hänen oikeudenkäyntiavustajanaan (Rikosasiain diaari 1955 I, alistetut jutut 3/13 1955, Helsingin hovioikeuden arkisto Ab:4, SVA).

Juttu tutkittiin ensin Helsingin käräjäoikeudessa. Ensi kerran Kaste oli avustajana Helsingin raastuvanoikeuden IX osaston, toisen jaoston istunnossa perjantaina 1.4.1955. Tässä istunnossa Kaste selvitti Vanhan testamentin ja Uuden testamentin jumalakäsitteiden eroa. Hän katsoi, että Kiiras oli halunnut vilpittömästi tuoda julki käsityksensä tarkoittamatta pilkata Jumalaa. Myös seuraavassa istunnossa perjantaina 22.4.1955 Kaste oli Kiiraan avustajana (A 1955/13. Asiakirjat Helsingin raastuvanoikeudesta hovioikeuden ratkaistavaksi alistetussa tutkintakirjat jutussa, joka koskee jumalan pilkkaamista ynnä muusta ilmiannettua liikemiestä Oskar Emil Kiirasta. Alistettujen asioiden asiakirjat (1955-1955) Ei:7, Helsingin hovioikeuden arkisto, SVA).

Oikeudenkäymiskaaren 8 luku oli Hovioikeudesta. Sen 2 §:n 5. kohdan mukaan hovioikeudessa oli tuomittava rikokset, jotka koskivat ”törkeää Jumalan ja hänen pyhän nimensä pilkkaamista, alioikeuden sitä ensin tutkittua” (Erkki Ailio (toim.) (1955) Suomen laki I, Suomen lakimiesliitto, Helsinki, s. 931).

Kiiraan ja Kasteen puolustus ei onnistunut vakuuttamaan tuomioistuinta. Kiiras tuomittiin kahdessa hovioikeudessa. Helsingin hovioikeus antoi hänelle neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Turun hovioikeus oli ankarampi. Se määräsi hänelle kolmen kuukauden ehdottoman vankeustuomion ja 3.000 markkaa sakkoa. Kiiras istui tuomionsa Naarajärven varavankilassa (”Kirje kristittyjen Jumalalle” tuli kalliiksi. -.VAJ 1956:11, 167-168).

Totuuden Ystävien perustajajäsen

Kaste oli Totuuden Ystävät -nimisen (TY), rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan perustajajäsen. Kaikki muut 24 perustajajäsentä olivat helsinkiläisiä (ks. TY:n perustajajäsenet Totuuden Ystävien rekisteröinnistä 60 vuotta (2.10.2018)).

Kaste alusti monissa TY:n yleisötilaisuuksissa. Aiheesta Onko Einstein ratkaissut elämän ja kuoleman arvoituksen? hän alusti keskustelutilaisuuksissa, joita järjestettiin (1) 24.1.195? kello 20.30 ja 4.2.195? kello 19.30 osoitteessa Simonkatu 12, Helsinki, talon viidennen kerroksen juhlasalissa; (2) 29.1.195? kello 19.30 osoitteessa Aleksanterinkatu 32, Ratinanlinna, Tampere; ja (3) 30.1.195? kello 19.30 osoitteessa Hämeenkatu 22, Osuuskaupan kerhohuoneisto, Lahti.

Tilaisuutta koskevassa lehti-ilmoituksessa sanottiin, että ajattelun vapaus on kaiken vapauden perusta ja että jokaisella on oikeus päästä kosketukseen tiedon ja totuuden kanssa. Jokaisella oli vapaus ja oikeus pyrkiä ilman välikäsiä omakohtaiseen kosketukseen jumalansa kanssa. Suvaitsevaisuus oli Suomessakin vietävä Sveitsin ja Amerikan tavoin päätökseen erottamalla kirkko ja valtio toisistaan. Totuuden Ystävät tahtoi olla järjestö, joka kokoaisi edistyksellisiä voimia taistelemaan näiden arvojen puolesta. TY:n osoite oli Albertinkatu 17 B 20 ja puhelin 32764 (päiväämätön lehtileike sanomalehdestä, Aulis Juneksen hallussa). Katuosoite oli Oskari Kiiran asuinosoite.

Mitä on elämä atomitieteen valossa

Kasteen toinen 16-sivuinen omakustanne, Mitä on ELÄMÄ Atoomitieteen valossa?, ilmestyi vuonna 1958 ja painettiin Kanervan Kirjapaino Oy:ssä Lahdessa. Siinä Kaste esittelee kosmologisia näkemyksiään. Niiden mukaan maailmankaikkeus on elävä kosminen kokonaisuus (s. 2) eikä sen ohella ole mitään muuta. Elämä ja energia ovat yksi ja sama asia.

Ihminen on Kasteen mukaan tajuava fotosomaattinen yksikkö ja hän aikoi julkaista asiasta myöhemmin kirjan (s. 4). Kosmillisten tietojen vanhin ja virheettömin lähde on hänestä Dzyanin kirja. Jokaisen alkuainemolekyylin äärimmäiset rakenneyksiköt ovat aine-energiapyörteet (s. 9). Kun ymmärretään, että sähkö ja elämä ovat yksi ja sama asia, voidaan hylätä kaikki kuvitelmat aineellisten olentojen häviämättömyydestä (s. 11).

Fyysikko Albert Einstein oli uskontofilosofi sanan tieteellisessä merkityksessä ja kutsui sähkömagneettista avaruusteoriaansa ”kosmiseksi uskoksi”. Parempi nimitys sille on sähkögeneettinen maailmanselitysoppi, Kaste ajattelee. Siinä totuuden lähde on aina alkuperäinen luonnonkirja, jota on mahdoton väärentää ja tehdä epäilyksen alaiseksi. Siinä maailmankaikkeutta käsitellään kosmobiologisena yksikkönä, jonka lisäksi ei ole olemassa mitään toista olemisen tilaa tai muotoa tai hallitsevaa voimaa.

UFO-päivät Sysmän Suopellossa

Suomen ensimmäiset UFO-päivät järjestettiin Sysmän Suopellon nuorisoseuratalolla 26.7.-27.7.1969. 

Nuorisoseuratalo sijaitsee vain noin 400 metrin päässä Kasteiden talosta. Käytännön järjestelyt ja ohjelma olivat etupäässä Tapani Kuninkaan huolena. Osallistujia oli noin sata ja myös Kasteen mainitaan olleen läsnä (Kuningas, Tapani Kesän 1969 muistoja. -.Ultra 2009:7-8, 3). 

Arja Kuningas, Tapani Kuninkaan leski, kuitenkin kertoo, ettei Kaste ollut kokouspaikalla, vaan tämän kotiin tehtiin vierailu, jolloin Kuninkaat tapasivat Kasteen. Timo Pyhälä taas muistelee, että Kaste ainakin käväisi nuorisoseuratalolla.

Kirjoituksia Teosofi-lehdessä

Tätä kirjoitusta varten selattiin läpi Teosofi-lehdet vuodesta 1920 alkaen, jolloin lehti alkoi ilmestyä. Kasteen kirjoituksia ei kuitenkaan löytynyt kuin vasta vuodelta 1967 (Mitä on elämä? – Teosofi 1967:3, 39-40). Tässä kirjoituksessa Kaste sanoo, että Salaisen opin (H. P. Blavatskyn vuonna 1888 julkaistu teosofinen pääteos) Dzyanin runot eivät ole teologinen vaan elektrolooginen kuvaus olemassaolon synnystä ja kehittymisestä (s. 39). Tieteen mukainen maailmankaikkeus sellaisenaan on biosähköinen kokonaisuus (s. 40).

Toinen Kasteen kirjoitus, Einstein ja jumalaperäinen uskomme (Teosofi 1970:10, 266-268) väittää, että Einsteinin yhdistetty kenttäteoria on yhtä kuin Dzyanin kirja (s. 266).

Kolmannessa kirjoituksessa, Maailmojen synnyn salaisuus (Teosofi 1970:11, 299), Kaste kiteyttää valaistumisen ehdon: ”Valaistumisen ehto on, että irrottaudumme minäkeskeisestä potentiaalisuudesta, eläimellisen luontomme ’maavoimaisuudesta’ ja muunnumme keskihakuisesta keskipakoiseksi auringon lailla – lämmön ja elämän kauneuden lähteeksi.” (s. 299).

Kirjoitus Elonpyörä-lehdessä

Tietäjän testamentti -kirjan viittaus Elonpyörä-lehteen (1959-) johti minut tutkimaan tuota lehteä. Vain yksi Kasteen kirjoitus löytyi: Einstein ja Jumala-uskoinen maailmansynty (Elonpyörä 1970:2, 45-49).

Einsteinille erillinen Jumala oli Kasteen mukaan mahdottomuus (s. 45). Kasteen mielestä Raamatun tarina maailmansynnystä on muunnelma Dzyanin Kirjaa, jonka esi-isämme saivat ”Ufo-viestinä” noin 6,5 miljoonaa vuotta sitten. Kaste selittää, että Einsteinin yleisen kenttäteorian mukaan avaruudellinen kenttä sellaisenaan on kosminen perinnöllisyys häviämättömänä Itsenään. Toisin sanoen aiempien maailmojen kypsyttämä potentiaalisuus on sama kuin muistinomainen magneettisuus, joka on sama kuin elämä, siis kosminen Genesis (synty).

Ylijärjellinen lainalaisuus sähköisenä Itsenä on kosminen Genesis (alku) ja tuota ominaisuutta palvellaan Jumalana (s. 47).

Planeetallamme hallitseva voima on itsekkyys (s. 48).

Viimeiset haastattelut

Viimeisimpiä Kasteen haastatteluja on laajahko, kolmiosainen haastattelu, joka julkaistiin Itä-Häme-lehdessä tammi-helmikuussa 1973. Ensimmäisessä osassa Kaste kertoo ufojen olevan Maan ensimmäiseltä, 36 miljoonaa vuotta kestäneeltä kaudelta siirtyneiden, silloisessa elämässään täysin oppineiksi tulleiden ihmisten henkiolentoja. Hän oli itsekin tavannut Albert Einsteinin ufona ja saanut tältä valtuudet keskenjääneen suhteellisuusteorian selvittämiseen. Nykyinen Maan toinen kausi on nyt kestänyt 18 miljoonaa vuotta. 

Kaste ja hänen vaimonsa olivat kasvissyöjiä. Anselm Kaste ei syönyt muuta kuin keittämättömiä kasviksia. Anselm Kaste oli myös teosofi, mutta hänet erotettiin teosofisesta seurasta kerettiläiseksi syytettynä. Näin hän ainakin itse koki asian. Kaste oli sitä mieltä, että teosofia muuntui nopeasti ns. puolikristilliseksi pelastusopiksi. Siihen tuli mukaan Jeesus Kristus, asia sotkettiin enemmän kristilliseksi kuin avaruustieteelliseksi. Näin syntyivät pian myös lahkot. Ne, jotka halusivat pitää kiinni alkuperäisestä opista kuten Kaste, potkittiin pois, Kaste kertoo.

Haastattelun toisessa osassa hän kertoo vielä ufoista. Yleensä hän tapaa niitä nukkuessaan, mutta Albert Einstein ilmestyi hänelle kauniina kesäpäivänä, ja Kaste näki tämän omin silmin. Hän kertoo myös kokeneensa ruumiista irtaantumisen.

Kolmannessa ja viimeisessä osassa Kaste kertoo, että ufot opettavat meitä ja antavat oikeita tietoja maailmankaikkeutta ja ihmistä koskevista kysymyksistä.

Vuonna 1973 tehty ja julkaistu on myös Koti-Posti-lehden (1973:5, 19-20) haastattelu. Siinä Kaste kertoo elävänsä nyt kolmatta elämäänsä. Hän sanoo tehneensä työnsä ja kuolevansa samana vuonna 1973. Kasteen keuhkoissa oli vettä ja lääkkeet olivat tuhonneet hänen maksansa. Näin hän kertoo. Lisäksi hänellä oli vaikea sydänvika. Kuolema oli Kasteelle vain yksi askel kohti täydellisyyttä. Ihminen syntyy uudelleen noin tuhannen vuoden väliajoin ”kunnes hän on sovittanut syntinsä”. ”Ei kuolema ole meille kummallekaan ongelma”, sanoi Iida Kaste. ”Meillä on ollut pitkä ja rikas elämä.”

Koti-Postin mukaan Kastetta kutsuttiin Sysmässä profeetaksi. Jutusta käy ilmi, että valokuvauksen lisäksi Kaste oli elättänyt perheensä sähkömiehenä ja radiomekaanikkona. Aikaisemmin hän oli toiminut myös kansanparantajana ja käyttänyt mm. hypnoosia hoitokeinona. Vaikka Kaste oli individualisti, hän kuitenkin ajatteli ihmiskuntaa: ”Ihminen saa elää vain niin kauan kuin hänen elämällään on merkitystä ihmiskunnalle.” Kasteen mukaan maailmankaikkeudet syntyvät ja tuhoutuvat aina uudelleen. Avaruus on täynnä aurinkoja, jotka ovat peräisin samasta elämästä. Välillä ne sammuvat, tulee pimeys, mutta sitä seuraa uusi valon aika.

Kaste uskoi, että henkiolentoja eli ufoja on jatkuvasti maapallolla. Nykyinen maailmamme on aiemmin olleen maailman jälleensyntymä.

Kirjoituksia Loimu-lehdessä

Ennen Tietäjän testamentin (1975) julkaisemista, joitakin Kasteen jälkeenjääneitä kirjoituksia julkaistiin jo Juha Olavisen toimittamassa, Helsingissä ilmestyneessä Loimu-lehdessä. Lehteä julkaisi Mysteeni r.y. (106542; ensirekisteröinti 30.4.1971, poistettu rekisteristä 2.2.2017). Lehden osoite oli Mikonkatu 11 (Lackmanin talo) Helsingissä. Nämä kirjoitukset julkaistiin:

Tietäjän testamentti

Kastetta pidettiin viisaana, tietäjänä, salatieteilijänä, teosofina, vapaa-ajattelijana ja jonkinlaisena parantajanakin. Linja-autolasteittain tutkijoita ja opiskelijoita kävi tapaamassa häntä Sysmän Suopellossa.

Pekka Hartolan monogrammi.

Kasteen kuoleman jälkeen hänen ystävänsä kustansivat 202-sivuisen kirjan Tietäjän testamentti (1975). Sen painoi Jorma Elovaaran vuonna 1971 perustama Syndicate Press Oy. Kirjapaino sijaitsi Helsingissä, osoitteessa Laivanvarustajankatu 5. Liikehuoneisto oli katutasossa, talon pihalle vievän rautaportin ja talon B-rapun ulko-oven välissä ja siinä on yksi näyteikkuna kadulle.

Kirjan kannen grafiikka oli Elovaaran tekemä. Kansikuva on teosofien Annie Besant ja C. W. Leadbeater kirjasta Occultic Chemistry (ensipainos 1908). Se kuvaa positiivista UPA:a (Ultimate Physical Atom). Kirja oli luokiteltu tieteiskirjallisuudeksi ja sitä myytiin 20 markalla. Tietäjän testamentista on myöhemmin muodostunut jonkinlainen kulttikirja. Se ei ole helposti saatavissa ja hintakin on noin 30 euroa.

Kirjan käsikirjoitusta tarjottiin turhaan muutamille kustantajille. Lopuksi kirjan kustansivat Kasteen ystävät. Kirjan synnystä kirjoitti Timo Pyhälä (Tietäjän testamentti s. 14-16), mutta toinen kirjan julkaisemiseen osallistunut henkilö jää tuntemattomaksi. Tosin kirjan sivulla 13 on monogrammi. Se on Pekka Hartolan (16.5.1943 Helsinki-7.12.2003 Helsinki) monogrammi. Hän on toinen kirjan koostajista.

 Syndicate Press Oy:n toimitila Laivanvarustajankatu 5:ssä, Helsingissä, jossa Tietäjän testamentti painettiin.

Tarkemmin kirjan synnystä Pyhälä kertoo haastattelussa 29.1.2019. Hän tapasi Anselm Kasteen Sysmän UFO-päivillä. Kasteella oli omakustannevihkosia ja kotonaan paljon käsikirjoitusaineistoa henkisistä asioista. Silloin Pyhälä ja Hartola saivat idean koostaa käsikirjoituksista kirja. Kaste hyväksyi ajatuksen, uskoi hankkeeseen ja tuli siitä tavattoman onnelliseksi, vaikkei ennättänytkään nähdä valmista kirjaa ennen kuolemaansa.

Kaste antoi Pyhälälle ja Hartolalle ”satoja sivuja” käsikirjoituksia, joista nämä hyvin kevyellä toimittamisella, erinäisiä siirtymäkappaleita sommittelemalla, koostivat Tietäjän testamentin. Käsikirjoituksia ei koskaan palautettu Kasteelle. Näin ainakin ne säilyivät liekeiltä Sysmän Suopellossa vuonna 1988.

Kustantajat torjuivat koosteen pitäen sitä outona. Sen jälkeen Pyhälä alkoi kerätä varoja kirjan omatoimista kustantamista varten. Kirjan valmistus Jorma Elovaaran Syndicate Press Oy:ssä oli huokeaa. Ensin Pyhälä ajatteli, että kootut varat olivat lainaa, joka maksettaisiin takaisin rahoittajille. Myöhemmin rahoittajat kuitenkin ilmoittivat, että varat olivat lahjoituksia. Pyhälä kertoo kahden lahjoittajan nimetkin, mutta toivoo, ettei niitä ainakaan vielä julkaista.

Kirjahanke toteutui. Kirjan ensipainos oli 500 kappaletta, joka myytiin nopeasti loppuun. Sen jälkeen otettiin toinen, identtinen 500 kappaleen painos. Menekkiä riitti. Sekin myytiin myöhemmin loppuun. Kirjaa levitettiin erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja jotkut kirjakaupat ottivat sitä myyntiin. Pyhälä ei muista julkaistiinko minkäänlaisia mainoksia myynnin edistämiseksi.

Kirjaa varten Kaste ei kertonut teoksen koostajille lapsuudestaan, elämästään tai aiemmasta julkaisutoiminnastaan enempää. Myöskään mitään valokuvia he eivät Kasteelta saaneet. 

Kasteen arkiston hävitys

Iida Kasteen kuoleman 29.4.1988 jälkeen Anselm Kasteen arkisto hävitettiin polttamalla Sysmän Suopellossa. Reijo Kaste piti huolta siitä, että kaikki henkilökohtainen aineisto hävitettiin kiinteistöstä. Asiassa auttoi poliisi Ilpo Saarinen.

Kuitenkin joitakin asiakirjoja ja kymmeniä valokuvia säilyi. Yllä mainittu Heikki Helin sai Sysmää koskevia Kasteen valokuvia Ari-Juha Uutelalta kirjojaan varten. Iida Kaste on Ari-Juha Uutelan isän sisko.

Kauniston myynti

Kasteiden ainoa lapsi, autonkuljettaja Reijo Arnold Kaste, asui Antwerpenissä, Belgiassa ja halusi pian äitinsä kuoleman jälkeen myydä Kaunisto-tilan. Hän oli molempien vanhempiensa jakamattomien kuolinpesien ainoa osakas.

Kauppa tilasta tehtiin 9.5.1988, kauppahinta oli 300.000 markkaa (Lainhuudatuspöytäkirja 29.6.1989, § 135, Ccd:107, Sysmän käräjäkunta, Heinolan tuomiokunta, SVA). Ostajat olivat rakennusmestari Yrjö Väinö Samuli Havas (s. 27.3.1930) ja emäntä Eila Havas (s. 7.6.1935), molemmat Keravalta. Kauniston rekisterinumero myyntihetkellä oli 1:79 ja pinta-ala 1,555 hehtaaria. Kauppahinta sovittiin maksettavaksi 16.5.1988 mennessä, omistusoikeus siirtyi heti ja hallintaoikeus 1.6.1988. Tila luovutettiin vapaana rasituksista eikä irtaimiston luovutuksesta sovittu mitään. Julkisena kaupanvahvistajana toimi Arvi Taurama.

Kasteen hautapaikka

Anselm Kaste kuoli maanantaina 9.4.1973 Sysmän sairaalassa 74-vuotiaana (A. H. Anselm Kaste kuollut. – Ufoaika 1973:3, 10; Itä-Häme 10.4.1973).

Hän oli luovuttanut ruumiinsa Helsingin yliopistolle käytettäväksi lääketieteen opetuksessa. Tästä syystä hänet haudattiin vuonna 1975 Malmin hautausmaalle Helsingissä. Kasteen tuhka haudattiin kertauurnahautaan yhdessä muiden tuhkattujen vainajien kanssa. Haudassa oli 12 uurnahautasijaa. Hautapaikka ei ole enää havaittavissa maastossa. Koskemattomuusajan jälkeen tällaisia alueita voidaan hautausmaalla järjestellä uudelleen. Seurakuntayhtymän tiedossa on tarkempi hautausaika, mutta se ei luovuta tietoa. 

Jälkeenjääneitä kirjoituksia

Ihan kaikki Kasteen kirjoitukset eivät tuhoutuneet arkiston hävityksessä. Iida Kaste oli vienyt Sysmän kirjastoon talteen neljä kirjoitusta ja yhden lehtileikkeen: 

Kirjoituksen Maailmojen synnyn salaisuus mukaan yleinen suhteellisuusteoria sulkee pois persoonallisen jumalakäsitteen maailmoiden luojana (s. 1). ”Äitiluonto häviämättömänä ITSENÄÄN on alutonta ja loputonta syntymisen ihmettä ja kuoleminen kehitystä edistävän välineen vaihtamista toiseen (s. 2). Kristillinen ajattelu sumentaa tiedettä ja älyllistä kehitystä pidätellään pelastusopillisen uskon tasolla. Keskustelun on vaientanut kristillinen kirkko ja vuorisaarnasta on otettu pois sen ensimmäinen lause: ”Onnellinen se, jolla ei ole uskoa.” (s. 4). 

Kirjoituksen Mitä on elämä: A. Einsteinin sähkömagneettisen avaruusteorian ja DZYANin kirjojen valossa mukaan Jumala-käsite estää länsimaista älyä tajuamasta käsitettä ”elollinen potentisuus avaruudellisena kenttänä” (s. 1). Teoksessa The Universe and Dr. Einstein Einstein sanoo: ”En usko Jumalaan erillisenä funktiona, vaan Jumalaan, joka ylijärjellisenä Itsenään on yhtä kuin avaruudellinen kenttä värähtelevinä suureina” eli kosminen perinnöllisyys ydinkenttien sieluttajana. 

Vanha versio maailman synnystä on noin 6,5 miljoonaa vuotta sitten Venukselta tullut Dzyanin kirja ja jo tuolloin oli UFOja. Yhtenäinen kenttäteoria on Dzyanin kirjan tulkintaa. 

Einstein ja hänen maailmansa -kirjoituksen mukaan Einstein oli ateisti käsitteen kristillisessä merkityksessä (s. 1). Mutta hän oli myös näkijä ja mystikko. Kaikella mitä on ja kaikella mitä milloinkaan tulee olemaan on synnyttäjänään magneettinen jäänne omaa entisyyttään. ”En usko Jumalaan joka on erillään maailmasta, vaan Jumalaan, joka on maailma”, Einstein sanoo (s. 2-3). 

Jos lukija on perehtynyt Benedictus (Baruch) Spinozan (24.11.1632 Amsterdam-24.2.1677 Haag) filosofiaan, hän huomaa tässä yhtymäkohdan aina sinne saakka. Albert Einsteinhan sanoi, että hänellä on samanlainen käsitys jumalasta kuin Spinozalla. 

Valokuvat Anselm Kasteesta 

Kasteesta on julkaistu muutama kuva Vapaa Ajattelijassa. Tähän kirjoitukseen valittiin alla olevista kuvat (1), (2) ja (4). 

Vielä olen saanut Heikki Helinin välityksellä kuvat 

Lopuksi 

Anselm Kaste on tärkeä henkilö vapaa-ajattelijaliikkeen historiassa. Kaikesta käy ilmi, että hän oli omintakeinen yksilö, joka tiedon ja kokemuksen avulla koko ajan kehitti itseään ja tosiaan kilvoitteli ”tiedon ja viisauden rajattomilla alueilla”.

Kimmo Sundsröm