Humanisti-Vapaa Ajattelija 1/2025 ilmestyi (2.4.2025)
Vuoden 2024 tavoin Humanisti-Vapaa Ajattelija 1/2025 ilmestyi maaliskuussa. Se on järjestyksessä toinen yhteisnumero, jonka Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen Humanistiliitto (SHL) tuottavat yhdessä. Ulkoasu vastaa entistä. Painopaperi oli numerossa 4/2024 MultiOffset, jonka neliömetripaino on 120 g. Numeron 1/2025 paperi on päällystetty G-Print (115 g/m2) ja kansipaperi MultiArt Silk (130 g/m2). Uudet paperit ovat vähän fiinimpiä, mutta paperilaadut ovat kustannustehokkaita, joten vaikutus hintaan on pieni. Uudet painopaperit tarjoavat paremman luettavuuden, korkean kontrastin ja paremman opasiteetin, josta on iloa eritoten kuvien toistossa.
Jonkin verran kevyempi uusi tuote tietysti on. Mutta numeroiden sivuluku vaihtelee hieman. Kustannusten kannalta ongelma ovat jakelukustannukset, joita on nostettu ronskisti, viimeksi viime syksynä. Paino- ja jakelukustannukset tietysti säästyvät, jos lehti jatkossa ainakin osittain ilmestyy vain verkossa.
Edellisen numeron (4/2024) taitti vielä Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry. Nyt taittajaksi on värvätty Joni Syvänen. Toimitussihteeri Risto K. Järvisen ja taittajan työ on tyylikästä ja huolellista, vaikka painovirheitä voi löytää. Valaiseva on Järvisen kirjoitus sivulla 38, jossa hän kertoo, mitä toimitussihteeri tekee.
Lehti saapui minulle 24.3.2025. Lehden saapumisessa on ollut usein vaikeuksia. Joskus lehteä ei ole tullut lainkaan, vaikka on sanottu, että se on lähetetty kahdesti. Joskus tulee yksi kappale, kuten pitää. Nyt tuli kaksi kappaletta, en tiedä miksi.
Humanistien (Arja Strid, Irma Peiponen ja Jari Papunen) jälki näkyy noin viidessä kirjoituksessa. Yhteensä lehti tarjoaa kolmisenkymmentä kirjoitusta noin viideltätoista kirjoittajalta. Osassa kirjoituksista laatijaa ei mainita. Lisäksi on mainos ja meemejä. Sivuja on 40.
Tämän numeron jälkeen rahapula, jonka Vapaa-ajattelijain liittokin (Poko; pohjoiskoreamaisuudesta) tunnustaa, alkaa vaikuttaa rivijäsenen ja lehdenlukijan arkeen. Seuraava, kesäkuun numero, ilmestyy vain verkossa. Liitto päätti kohdistaa leikkaukset tärkeimpään ja konkreettisimpaan jäsenetuun, jäsenlehteen. Rahapulan poistamisen keinoista lehti ei kerro.
Rahapula johtuu monesta syystä. Valtio leikkasi yleisavustuksen nollaan vuonna 2024, eikä siihen ole saatu muutosta. Kulttuurilehtituki lakkasi jo vuonna 2022. Hakemuksesta huolimatta sitäkään ei saatu tälle vuodelle. Liittomaksua korotettiin vuodelle 2025 vain eurolla, mikä oli virhe. Jäsenmäärän kasvu (+44 jäsentä) vuonna 2023 taittui kahdeksan jäsenen kasvuun vuonna 2024. Sijoitustoiminnan vuokratuottojen kertymässä on joitakin vaikeuksia. Lahjoitukset ovat perinteisesti olleet nolla euroa tai lähellä sitä. Luottamus on heikkoa, eikä lahjoituksista ole Pokon talouden pelastajaksi. Nyt liittohallitus ja liittovaltuusto painavat sentään liittoa kaakkoon yksituumaisesti. Aika pahentaa ongelmia. Näköpiirissäni ei ole, kuinka liitto ratkaisisi ongelman.
Lehden kannen tuotti Yki Räikkälä. Siinä esiintyy Stephen Fry, joka kertoo, että ihmiset eivät välitä tietää. Se on hänestä outo ja typerryttävä ominaisuus. Kansi liittyy lehden sanomaan.
Pääkirjoitus
Strid ja Esa Ylikoski laativat yhdessä pääkirjoituksen (s. 3). He sanovat ”missä kiista ja sota, siellä uskonto”. Heidän mielestään Yleisradio, Helsingin Sanomat ja maakuntalehdetkin ovat ”asemoituneet uskonnon, pappien ja kirkon markkinointialustaksi”. Päiväkoteja ja kouluja käytetään lähetystyöhön. Kun lapsi kärsii uskonnosta koulussa, Yleisradio syyllistää vanhempia, ei virkavastuulla toimivia rehtoreita tai johtajia.
No, nyt valtavaksi paisunut Yleisradiokin on joutunut leikkausten kohteeksi.
Tällaisia ovat humanistit
SHL:n puheenjohtaja Peiponen esittelee humanisteja kirjoituksessaan Tällaisia me olemme (s. 4). SHL on sekulaarihumanistinen järjestö. Olen ollut vuosikymmeniä humanistien jäsen, ja kokemukseni mukaan siellä on ollut myös kristillisiä humanisteja. Jonkin verran on myös valtiokirkkoihin kuuluvia kristittyjä. Olen entinen humanisti. 40 euron vuosijäsenmaksu olisi minusta ihan paikallaan Vapaa-ajattelijain liitossa, mutta kun SHL ei enää julkaise Humanisti-lehteäänkään, jäsenmaksu jää maksamatta. Peiponen pitää esillä kuitenkin tärkeitä asioita. Hän mainitsee SHL:n järjestämät seminaarit, joissa on tilaisuus tavata humanisteja. Hän mainitsee uskonnosta vapaan humanistisen etiikan ja negatiivisen uskonnonvapauden. Sekularismista hän sanoo, että sen mukaan erilaiset katsomukset ja uskonnot voivat elää rinnakkain.
Onkin hyvä huomata, että esimerkiksi Pohjoismaat ovat maailman sekulaareimpia yhteiskuntia, vaikka jokaisessa on vanhana jäänteenä massiivinen ja monitahoinen valtiontuki luterilaisille kirkoille, Suomessa myös Suomen ortodoksiselle kirkolle. Näidenkin välillä on valtavia eroja, joista Norja valtiohumanisteineen on tärkein. Peiponen pitää valtiokirkkojen jäsenten osattomuutta elämänkatsomustiedon (ET) opetuksesta ”outona” ja ”eriarvoisuuden suojeluna”.
Tästähän ateistit ovat eri mieltä. Jos henkilö on kirkon jäsen, hänen tulisi olla lojaali kirkolleen. Valtiokirkot ovat olleet sitä mieltä, että niiden jäsenten on ”nautittava” koulussa joko evankelis-luterilaista tai ortodoksista, pakollista opetusta. Miksi valtion pitäisi tätä vastoin pakottaa heidät hylkäämään kirkkojensa opetus ja ”oman uskonnon” opetus? Eikö olisi viisaampaa antaa kirkkojen pitää opetuksensa ja auttaa siitä kärsiviä seurakuntalaisia jättämään kirkko?
Maaksi jälleen
Jori Mäntysalo oli isänsä kirkollisissa hautajaisissa marraskuussa ja kuunteli pappiakin (s. 5). Isä kuului kirkkoon, viljeli ruista ja perunaa, keräsi marjoja ja sieniä. ”Maaksi sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla.” Tähän siunauskaavan osaan Jorikin uskoi.
Jori teki aivan oikein ja kohteliaasti. Minä jäin pois isänäitini (”mammani”) hautajaisista 1980-luvun alussa, vaikka olisin halunnut sinne mennä. En muista, oliko mamma evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Joka tapauksessa hän oli käynyt adventistien seurakunnassa. Kysyin häneltä, miksi hän kävi siellä. Hän vastasi, että seurakunnassa oli ollut niin hyvä saarnamies. Minä olisin halunnut hautajaisiin papin adventtiseurakunnasta. Mutta isäni sisko, joka ainakin oli evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen, järjesti hautajaisiin leipäpapin. Jäin protestiksi pois hautajaisista.
Muistan mammaani hyvällä. Hänellä oli Raamattu tai ainakin Uusi testamentti yöpöydällään ja joskus hän luki siitä itselleen hieman. Minulle hän ei koskaan puhunut uskonnosta mitään. Mietin miksei. Ehkä hän ei halunnut, koska isäni oli ateisti, joskaan ei mikään julistaja eikä vapaa-ajattelija. Mammani oli huomaavainen, viisas ja anteeksiantavainen. Muistan vieläkin, kun pienenä poikana en saanut selkäsaunaa enkä edes pahempia toruja, vaikka kerran kaadoin kannullisen maitoa maahan kantaessani kannua kauppamatkalla. En koskaan riidellyt hänen kanssaan mistään. Kävin hänen luonaan nuorukaisenakin usein ja mielelläni, tein lumitöitä, pilkkosin polttopuita ynnä muuta sellaista.
Politiikkaa
Olen useamman kerran arvostellut Vapaa Ajattelijaa vaalikiihotuksesta vaalien alla. Nyt on kunnallis- ja aluevaalien aika. Vaikka Mäntysalon (s. 6) ja Ylikosken (s. 7–8) kirjoituksissa käsitellään politiikkaa, vaalikiihotusta ei nyt ole.
Mäntysalo kertoo vaalikoneen tuloksista. Poliittiset ehdokkaat voivat vastata siellä vapaa-ajattelijoita askarruttaviin kysymyksiin. Näkymä on vakaa. Se voidaan jakaa kolmia. Myönteisimpiä ovat Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokkaat. SDP:n ja RKP:n ehdokkaat ovat välimaastossa. Tästä hieman uskonnolliseen ja kirkolliseen suuntaan ovat Kokoomuksen ja Keskustan ehdokkaat. Sen jälkeen tulevat Perussuomalaisten ja äärimmäisenä toisessa laidassa Kristillisdemokraattien ehdokkaat.
Nyt esitettiin kaksi kysymystä: ”Tuleeko kuntasi omistamalla maalla olla vainajan tuhkan sirottelupaikka?” ja ”Tulisiko kunnan järjestää tunnustukseton tai monikäyttöinen seremoniatila uskonnottomien ja ei-kristillisten uskontojen hautajaisille?”.
Kaikissa puolueissa vähintään 70 prosenttia ehdokkaista kannatti sirottelualuetta. Sehän ei maksaisikaan juuri mitään. Saattotilaa vastustivat eniten perussuomalaiset ehdokkaat. Puolet heistä ei halua sellaista kunnallista palvelua. Vasemmiston ja Vihreiden ehdokkaat haluavat tilan joka tapauksessa. Muut puolueet ovat ajatukselle suopeita ehdolla, ettei evankelis-luterilainen seurakunta anna tilojaan muiden kuin jäsentensä käyttöön.
80–100 prosenttia ehdokkaista kannatti myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien oppilaiden pääsyä opiskelemaan ET:a. Penseimpiä asialle olivat kristillisdemokraatit, mutta heistäkin yli puolet kannatti sitä.
Ylikosken kirjoituksessa tähytään jo seuraaviin eduskuntavaaleihin ja vaalien jälkeisen hallituksen hallitusohjelmaan. Liitto on koettanut edistää asiaansa. Kun äärivasemmisto ja Vihreät eivät kumpikaan ole mukana nykyhallituksessa, pidän aika luonnollisena, ettei tuloksia tullut.
Vuonna 2019 kärkitavoitteena oli ET-opetuksen salliminen myös valtiokirkkojen jäsenille. Poko on ajanut tuloksetta asiaa syyskuusta 2010 alkaen. Nyt haluttu muutos on kuitenkin saanut kannatusta lukion osalta. Odotetaan, mitä tapahtuu.
Jumalanpilkan dekriminalisointi ei ole edennyt, ei myöskään hautaustoimen humanisointi. Sen sijaan seremoniapuolella tapahtuu koko ajan hidasta liikettä sekulaarimpaan suuntaan. Liitto toivoo myös ”tasapuolisuuden vuoksi” valtion yleisavustusta itselleen. Tässä lain, omien sääntöjen ja järjestökäytännön sekä hyvien tapojen vastainen pokoilu voi olla jarruna. Kuinka paljon puoluepolitiikka vaikuttaa asiaan, on minusta epäselvää. Jos äärivasemmisto muodostaa taas seuraavien vaalien jälkeisen hallituksen, asiaan saadaan ehkä valaistusta.
Ylikoski on toistuvasti propagoinut laajapohjaista komiteaa, jonka työ aloittaisi valtiokirkkojen erityisaseman purkamisen ja jossa olisi myös uskonnottomien edustus.
Koska Pokon tulevaisuutta varjostaa jo vakavasti muun ohella myös taloudellinen alamäki, toistan aiemman näkemykseni: tämä työ siirtyy vähintään 2030-luvulle.
Monet tavoitteet ovat silti oikein kannatettavia. Varhaiskasvatus ja perusopetus ei saa olla sitouttavaa. Lasten sukupuolielinten silpominen on outoa. Puolustusvoimat sekularisoituu hiljalleen. Uskonnollisten yhdyskuntien avioliittoon vihkimisoikeus on jäänne vanhasta maailmasta. Asian oikeudellinen ja muotopuoli tulisi siirtää kokonaan maallisille viranomaisille.
Valtiohumanismia
Henrik Sawela kirjoittaa (s. 9) Norjan humanistien erinomaisesta menestyksestä. Norjalaisista 62,6 prosenttia kuuluu kirkkoon. Vapaa-ajattelijain ja humanistien etujärjestö Human-Etisk Forbund (HEF) perustettiin 1956 (Poko perustettiin 21.11.1937). Alusta alkaen Norjassa seremoniatoiminta on ollut HEF:n toiminnan selkäranka.
Vuonna 1976 HEF:n jäsenmäärä alitti vielä 1 600. Muistan ajan, jolloin Pokon jäsenmäärä oli suurempi kuin HEF:n. Vuonna 1981 säädettiin laki katsomusjärjestöjen julkisesta rahoituksesta. Uskonnottomien taloudellinen sorto lakkasi. Veronmaksajien rahaa alkoi tulla ovista ja ikkunoista sekä valtiolta että kunnilta. 1986 jäsenmäärä oli jo 30 000. Uuden vaiheen voimamies oli Levi Fragell (s. 30.3.1939. Huomaan kirjoittavani tätä Levin syntymäpäivänä!). Olen tavannut hänet muutamia kertoja. Levi on entinen helluntaisaarnaaja sekä mainos- ja tiedotusammattilainen. Hän on hyvä esiintyjä, säteilee lämpöä, oikeastaan karismaattinen hahmo.
Lakimuutoksen myötä humanistit alkoivat saada julkista tukea yhtä paljon kuin Norjan kirkko. HEF:n jäsenmäärä lähti rajuun kasvuun. Jos Suomessa tapahtuisi samanlainen muutos, taloudelliset houkutteet olisivat valtavat. Kävisi kuten Norjassa. Vajareista tulisi valtiovajareita. Nykyisin HEF:n jäsenmäärä on yli 165 000 ja julkinen tuki 18.000.000 euroa vuodessa. Paikallisia toimitiloja oli 20 vuonna 2020. Palkattuja toimihenkilöitä ja puhujia oli yli sata. HEF:n kyky palvella jäseniään on hyvä.
Sawela kirjoittaa, ettei Norjassa ole varsinaista valtiokirkkoa. Mutta kirkko saa koko rahoituksensa valtiolta. Julkinen tuki kirkolle vieläpä kasvaa vuosittain, vaikka kirkon jäsenmäärä laskee. Vuonna 2024 tuen määrä oli 140 euroa/jäsen.
Aikaisemmin kirkko oli myös kristittyjen mielestä valtiokirkko. Kuningas toimi kirkon johtajana vuoteen 2012 asti ja nimitti kirkon piispat. Suomessakin presidentti nimitti aikaisemmin piispat. Maassa oli kirkkoministeri. Valtio maksoi pappien palkat. Suomessa valtio maksoi ennen piispojen palkat, ja piispat olivat valtion virkamiehiä.
Suomessa luterilainen miehitys on jatkunut 498 vuotta. Valtiokirkko on yhä voimissaan. Ateisteja ei enää murhata eikä surmata, ei lähetetä rintamalle eikä vankileireille eikä suljeta mielisairaaloihin. Tavalliseen vankilaankin on ollut vaikea päästä Oskari Kiiraan jälkeen, joka oli vankilassa 1958 (ks. Oskar Emil Kiiras - kirjailija, liikemies, panteisti (17.9.2020)). Nykyään ei enää epäillä edes kommunistiksi, jos esiintyy julkisesti ateistina. On meillä leppoisat olot. Mutta vaikea edes kuvitella, mitä tapahtuisi, jos Suomessa seurattaisiin Norjaa. Ja olisiko se hyväksi?
Ei todisteita yliluonnollisesta
Risto K. Järvisen jutussa ”Todisteita yliluonnollisesta ei ole löytynyt” (s. 10–11) on kysytty asiaa aivotutkija Jukka Häkkiseltä. Tämä vastaa, että yliluonnollisiksi tulkittujen kokemusten kirjo on laaja. Ensiksi on erotettava yhtäältä ilmiön neurotieteellinen ja psykologinen puoli ja toisaalta ilmiön tulkinta. Eri kulttuureissa sama ilmiö voidaan tulkita eri tavoin.
Yksi yleisimmistä ilmiöistä on unihalvaus. Sen syyt johtuvat aivotoimintaan ja psykologiaan.
Kehostapoistumiskokemuksia on voitu tuottaa aivojen sähköisellä ärsytyksellä. Esimerkiksi kuolemanrajakokemuksia on tutkittu laajasti. Mitään yliluonnollista ei ole löytynyt. Kuitenkin Häkkinen sanoo, että ihmiset, joilla on ollut voimakas, myönteinen kuolemanrajakokemus, pelkäävät vähemmin kuolemaa.
Häkkinen koki itsekin unihalvauksen. Hän kuuli unessa ääniä, koki jonkin pahan olennon ilmestymisen sänkynsä päätyyn ja joutui paniikkiin. Sitten hän heräsi. Aivot tuottivat kokemuksen, joka oli pelottava ja mielenkiintoinen.
Elämänkatsomustietoa valtiokirkkojen jäsenille lukiossa
Vajaa-ajattelijain melkein 15 vuotta jatkunut pyrkimys ”auttaa” valtiokirkkojen jäseniä pääsemään ET-opetukseen on toteutumassa osittain. Asiasta kirjoittaa Ylikoski (s. 12–13).
Katsomusaineiden kehittämistyöryhmän (2023–2024) maaliskuun alussa julkaistussa loppuraportissa on tulkittu ”epäyhdenvertaisuuden korjaamiseksi” se, että lukiossa valtiokirkkoihinkin kuuluvat oppilaat pääsisivät ET-opetukseen. Tällöin ”oman uskonnon” opetus heidän osaltaan lakkaisi. Oppilas noukkisi vain rusinan pullasta, kun katsoo ET:n rusinaksi. Osa työryhmän jäsenistä jätti asiaan eriävän mielipiteensä. Perusopetukseen tämä ei ulottuisi. Siihen puolestaan Ylikoski jätti eriävän mielipiteensä.
Ylikoskikin perusteli asiaa ”epäyhdenvertaisuuden korjaamisella”.
Tällöin opiskelijan oma valinta syrjäyttäisi hänen ”oman uskontonsa”, hänen yhdyskuntajäsenyytensä, hänen yhdyskuntansa näkemyksen ja mahdollisesti myös hänen huoltajansa kannan. Valtio loisi ohituskaistan sille, mitä valtiokirkot ovat halunneet. Ne ovat halunneet, että kirkon jäsenet opiskelevat ”omaa uskontoaan”. Samoin ohitettaisiin ET:n ajatus, että se on kouluaine uskonnottomille. Alunperin ET-opetuksessa ei ollut edes minkään uskonnollisen vähemmistöyhdyskunnan oppilaita. Nykyisin he pääsevät opetukseen, jopa ortodoksit, jos kolmea ortodoksioppilasta ei ole kunnassa eikä ortodoksiopetusta anneta. Sitäkään ei torjuttu, että opetukseen tulisi evankelis-luterilaisten oppilaiden enemmistö. Kun kirkkoa kiinnostaa se, mitä sen jäsenille koulussa opetetaan, tämä voi avata kirkolle mahdollisuuden vesittää ja muuttaa koko opetuksen luonne.
Perusopetuskaan ei jää rauhaan. Osittain yhdistetty katsomusopetuskokeilu järjestetään. Virallisten kokeilujen ei tarvitse noudattaa opetussuunnitelmia. Yhteisen ja eriytetyn opetuksen määrä kokeilussa vaihtelisi.
Yhteistä katsomusopetusta ei suoraan ehdoteta. Ollaan kuitenkin liukkaalla pinnalla. Esitetään uutta työryhmää katsomusopetuksen yhteisien mallien, muotojen ja sisältöjen pedagogiseksi ja didaktiseksi kehittämiseksi. Tämä viittaa yhteisen katsomusopetuksen suuntaan. Se olisi tietysti pakollista kaikille.
Työryhmä ehdotti ylioppilaskokeeseen islamin uskonnon koetta. Sen opetusministeri Anders Adlercreutz ehti jo tyrmätä.
Nykyisin oppilailla ja opiskelijoilla on oikeus osallistua oman uskonnollisen yhdyskuntansa antamaan opetukseen koulun ulkopuolella. Tämä opetus korvaa koulun katsomusopetuksen. Oppilaan ei myöskään tarvitse osallistua muuhun korvaavaan opetukseen tai ohjattuun toimintaan koulussa. Tämä oikeus poistettaisiin.
Tästä voi seurata ongelmia. Kuinka valtio pakottaa yhdenvertaisuuden nimissä esimerkiksi Jehovan todistajat koulun katsomusopetukseen? Jehovan todistajat voisivat katsoa tämän uskonnonvapautensa kaventamiseksi ja kokea asian yhdenmukaistamiseksi, tasapäistämiseksi.
Ylikoski esitti myös katsomusaineisiin käytettävien oppituntien vähentämistä ja uskontojen sekä katsomusten käsittelyä muissa oppiaineissa. Työryhmän selvä enemmistö torjui molemmat ehdotukset.
Hyvinvointialueille neutraaleja hautajaistiloja
Poko antoi lausunnon hyvinvointialueiden tehtäviä koskevista tavoitteista vuosille 2025–2029 (s. 15). Siinä toivotaan monikäyttöisiä, katsomuksellisesti sitoutumattomia hautajaistiloja. Näitä voitaisiin käyttää myös siviilihautajaisissa.
Kirkkohallituksen suositus on, ettei kirkon tiloja vuokrattaisi ei-kirkollisiin hautajaisiin. Monet seurakunnat kuitenkin toimivat toisin. Etelässä tärkein Kirkkohallituksen suositusta noudattava alue on Espoo. Hautajaistilat eivät kuulu hautaustoimilain piiriin. Niiden käytöstä kirkko yksin päättää eikä se halua asiaan muutosta.
Lähellä tätä kysymystä on sairaaloiden yhteydessä olevat kappelit, joita on alettu kutsua esimerkiksi hiljaisiksi huoneiksi. Ne suunnitellaan jo monikäyttöisiksi. Tilojen tarkoituksena on palvella potilaita, jotka kuolevat sairaaloissa, ja näiden omaisia. Uskonnottomia ei syrjitä sairaaloissa, tilat ovat kaikkien käytettävissä. On vieläpä seikkoja, joissa sairaalat ovat ottaneet esimerkiksi muslimit paremmin huomioon kuin kristityt tai uskonnottomat (esimerkiksi tilat vainajan pesemistä varten). Olen tutustunut useampaan tällaiseen tilaan ja kirjoittanut niistä tälle sivustolle. Tilat ovat erinomaista palvelua, muttei riittävää hautajaisia varten yleisesti.
Tavoite rakentaa tiloja hyvinvointialueille on osuva. Hyvinvointialueet ovat tarpeeksi isoja vastaamaan niistä verrattuna esimerkiksi yksittäisiin kuntiin. Arvelen, että hyvinvointialueet saavat myöhemmin oman verotusoikeuden, joka ratkaisee rahoitusongelmat. Minusta yleinen hautaustoimi tulisi siirtää niiden vastuulle. Ei se ole kirkon ydintoimintaa muutenkaan. Nykytila johtuu historiallisista seikoista. Tänään tehtävänä olisi rakentaa uusia, tunnustuksettomia ja monikäyttöisiä hautausmaita. Muutama kymmenen tällaista riittää koko maan tarpeisiin. Toistaiseksi poliitikot vastustavat ajatusta kuten he ovat vastustaneet satakunta vuotta kunnallisia hautausmaita. Suomi maallistuu ja monikulttuuristuu, joten muutos on kuitenkin edessä.
Syjintää koulussa
Jutussa Opinnäytetyö paljastaa uskonnottomien syrjinnän koulussa (s. 20–21) Ylikoski ruotii Laurea-ammattikorkeakoulussa tehtyä opinnäytetyötä. Työn tekivät Miia Jansson ja Johanna Kälkäjä vuonna 2024. Sen nimi on Uskontokuntiin kuulumattomien vanhempien kokemuksia lastensa yhdenvertaisuuden toteutumisesta peruskoulussa.
Tekijät opiskelivat sosionomeiksi. Työn tilasi Vapaa-ajattelijain liitto. Työelämäohjaajina toimivat Riku Bähr ja Ylikoski. Jutussa on lainattu työn yhteenvetoa ja johtopäätöksiä. Ylikoski kiittää työtä eettisyydestä ja hyvin perustellusta metodologiasta.
Lainsäädännön ja Opetushallituksen (OPH) ohjeiden noudattamisen toteutumisen vaatiminen oli kuormittavaa vanhemmille. He kokivat vähättelyä ja syyllistäviä asenteita. Tilaisuuksista tiedottaminen oli heikkoa. Tyytyväisiä oltiin vain silloin, kun koulun toimintaan ei sisältynyt uskonnollisia tilaisuuksia. Silloin ei tarvittu tiedottamistakaan.
Uskonnolle vaihtoehtoisen ohjelman järjestämisessä oli laajasti vakavia ongelmia. Tällaiseksi ohjelmaksi tarjottiin esimerkiksi osallistumista toisen luokan äidinkielen tunnille tai videoiden katselua. Eriarvoisuuden tunnetta syntyi, kun muut lähtivät retkelle, mutta vaihtoehtotilaisuuteen osallistuneet jäivät koululle. Uskonnollisiin tilaisuuksiin menijöille saatettiin tarjota herkkuja, muille ei mitään. Rukoilemista ja virsilaulua esiteltiin kaikille sopivina ja niihin joutui osallistumaan.
Kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat kannattivat sitä, ettei uskonnollisia tilaisuuksia järjestettäisi kouluaikana. Vaikkei uskonnonopetuksessa olisi oppikirjaa, pienelle ET-ryhmälle sellaisen hankiminen ”voisi olla perusteltua myönteistä erityiskohtelua”.
Tietysti nykyisin asioita opetellaan paljon myös netistä, mutta ainakin ennen oppikirjat olivat suuri opin lähde. ET:n oppikirjoista ET:n ensimmäinen ylitarkastaja Pekka Elo sanoi minulle, että oppikirja on koulunpidon peruskivi, vaikkei kirjaa joka oppitunti ja joka päivä luettaisikaan. Kun kirja on hankittu, se on jokaisen oppilaan käytettävissä milloin vain haluaa tai kirjaa tarvitaan. Myös opetuksesta kiinnostuneet oppilaan vanhemmat saavat kurkistusikkunan opetukseen kirjan avulla. He tutkivat kirjaa kotona ja keskustevat siitä ja opetuksesta lastensa kanssa.
Yleisimmiksi epäkohdiksi uskonnonopetukseen verrattuna mainitiin oppikirjan puute ja tuntisijoittelusta johtuvat hyppytunnit. Muistan, että nämä olivat epäkohtia jo 40 vuotta sitten, jolloin oppikirjoja oli vähän.
Vaikka kirjoitetaan alinomaan eriarvoisuudesta ja epäyhdenvertaisuudesta, puhutaan myös oppilaiden eriarvoisuuden ja epäyhdenvertaisuuden tunteesta ja kokemuksesta. Nämäkin ovat tärkeitä. Tunteet ja kokemukset eivät synny tyhjästä. Niillä on jonkinlainen perusta, johon vaikuttamalla voidaan usein saada parannusta aikaan.
Merkittävimpänä kehittämisehdotuksena mainitaan oppilashuollon mahdollisuudet luoda toimintatapoja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Oppilashuollon ja oppilaiden vanhempien keskustelu parantaisi sekin asiaa. Tärkeänä henkilönä on oppilashuoltoryhmään kuuluva koulukuraattori. Yhdenvertaisuustavoite koskien uskontokuntaan kuulumattomia ja muita vähemmistöjä tulisi kirjata myös koulun yhdenvertaisuussuunnitelmaan.
Ihmettelen, eikö se muka jo ole siellä? Kun koulussa on uskonnollista toimintaa, se luo erilaisuutta ja mahdollisesti myös eriarvoisuutta ja epäyhdenvertaisuutta. Jälkimmäisiä ei saisi syntyä, se johtaa myös muihin ongelmiin.
Eläinoikeudet. Yhteiskunnan musta piste?
Venla Parantaja haastatteli eläinoikeusvaikuttaja Benjamin Pitkästä (s. 22–23). Tämä on Viral Vegans ry:n perustaja ja toiminnanjohtaja. Pitkänen havaitsi yliopistossa opiskellessaan, että orjuuden ja muun sorron ohella eläinteollisuus jäi huomiotta, vaikka ”se on yksi aikakautemme suurimmista eettisistä ongelmista ja yksi ekokriisin pääajureista”.
Pitkäsen ja Pavel Tahkovuoren kirja, Rakkaat eläimet, joita syömme, julkaistiin elokuussa 2024 ja sai mahtavan vastaanoton. Pitkänen elää kasvipohjaista ruokamurrosta ja tekee puhujakeikkoja. Vegaanisessa elämäntavassa vältetään eläinperäisiä tuotteita ruuassa ja kulutustavaroissa. Tavoite on lopettaa pysyvästi eläinten kärsimykset ja hyväksikäyttö.
Pitkäsestä tuli hetkessä vegaani vuonna 2016, kun hän näki dokumenttielokuvan karusta eläinteollisuudesta, joka on täynnä eläinten riistoa. Hän lopetti eläinperäisten tuotteiden käytön. Kalatkin ovat tietoisia yksilöitä, joita hän ei syö.
Monet eläintiloilla työskentelevät ihmiset kärsivät mielenterveysongelmista ”sillä he ovat kykenemättömiä auttamaan hoitamiaan eläimiä”. ”... Suomessakin monet ihmiset joutuvat tekemään töitä näissä oloissa.”
Kysyn, miksi? En usko, että pakkoa on Suomessa. On paljon epäeettisiä työtehtäviä, joita ihmiset tekevät muistakin syistä kuin raha-ansion takia. Siis siksi, että he eivät välitä työn sisällöstä tai jopa nauttivat siitä.
Uskonto ei vaikuta suuresti Pitkäsen elämään. Mutta hän sanoo hyvin tärkeän seikan: uskonnottomuus ei itsessään tee ketään automaattisesti hyväksi tai huonoksi. Suurin osa uskonnottomistakin tukee vielä eläinten tappamista ja kaltoinkohtelua ostamalla eläinperäisiä tuotteita. Moraalinen vääryys sivuutetaan.
Siinäpä miettimistä. Kannattaa muistaa, että eläimet ovat ateisteja, ne eivät harjoita uskontoa millään tavalla. Vaikka joitakin eläimiä on tarmokkaasti koetettu opettaa ymmärtämään, mitä uskonto on, yritykset ovat epäonnistuneet. Vain ihminen kykenee siihen. Siitä syntyy myös uskonto liiketoimintana. On kyse hyödystä.
Lyhyet
Lyhyet uutiset kertovat, että Tampereen yliopiston tohtoripromootion ohjelmassa on tänä vuonna ensi kertaa jumalanpalveluksen rinnalla tunnustukseton vaihtoehto. Yliopisto toisensa jälkeen tarjoaa neutraalin vaihtoehdon tai jopa luopuu kokonaan jumalanpalveluksista.
Turussa opettajien ammattiyhdistyksen kantelu menestyi aluehallintovirastossa (AVI). Valituksen aihe oli, että noin puolet uskontojen ja ET:n opetuksesta järjestettiin yhteisopetuksena. Opetushallituksen (OPH) mielestä yhteisopetus voi johtaa liialliseen keskittymiseen yhteen katsomusaineeseen tai siihen, ettei opetus vastaa minkään katsomusaineen tavoitteita tai sisältöjä.
Noin yhdeksän prosenttia ikäluokkaan kuuluvista kirkon jäsenistä (n. 4 500 nuorta) laistaa rippikoulun. Rangaistusta tästä ei tule. Noin 1 400 kirkkoon kuulumatonta nuorta liittyy kirkkoon käydessään rippikoulun. Kouluissa rippikouluja markkinoidaan kirkkoon kuulumattomille, eli koulu toimii lähetyskenttänä. Yle tai lehdistö eivät uutisoi rippikoulukarkureista.
Suojelusenkeli nukahti?
Räikkälän juttu Enkeleitä tiellesi käsittelee ihmisten uskomuksia suojelusenkeleistä (s. 28–29). Kristityt uskovat enkeleihin aina paaviin saakka. Paavi kehottaa ihmisiä jopa noudattamaan enkelien antamia neuvoja.
Minun mieleeni on jäänyt tarina enkelistä, joka ohjasi brasilialaisen kilpa-autoilija Ayrton Sennan (21.3.1960–1.5.1994) auton pyörää. Senna oli Formula 1 -luokan maailmantähti, jota pidetään parhaimpina F1-kuljettajina. Hän voitti F1-sarjan mestaruuden kolmesti. F1-kuljettajista tulee usein myös satumaisen rikkaita, mikä saa monet mystifioimaan kuljettajia. Senna oli niin voitokas kuljettaja, että otettiin enkelin ohjaus selittämään asia. Senna itsekin uskoi Jumalan johdatukseen. Hänellä oli aina mukanaan Raamattu.
Sitten tapahtui kummia. San Marinon GP:ssä auton ohjauspyörä irtosi, Senna ajoi ulos radalta törmäten betoniseinään. Hänellä kävi hyvin huono tuuri. Yhtään mustelmaa ei tullut, mutta auton eturenkaan tukivarsi irtosi tunkeutuen hänen kypäränsä läpi, mikä aiheutti kuolettavan kallovamman. Hänen haudallaan on laatta, jossa lukee suomennettuna ”Mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta”. Nukahtiko enkeli? Vai oliko enkeli musta enkeli, joka vei sankarin?
Mitä tekee toimitussihteeri
Vapaa Ajattelijan toimitussihteeri Risto K. Järvinen kertoo työstään jutussa Mitä jäbä duunaa? (s. 38). Hän on ollut toimessa kolme vuotta. Aluksi hän siirtää lehteen tulevan aineiston toimituskunnan Drivestä koneelleen ja oikolukee aineiston. Pikkuvirheitä korjataan ja joskus tekstejä tiivistetään. Juttuja otsikoidaan, kirjoitetaan ingressejä ja annetaan ohjeita taittajalle. Kuvia valikoidaan, käsitellään, ostetaan ja hankitaan maksuttomista kuvapankeista. Lisäksi toimitussihteeri tekee henkilöhaastattelun jokaiseen numeroon.
Taittajan kanssa päätetään juttujen paikat lehdessä. Palapeli on työn vaativin osa. Sitten taitto lähetetään toimituskunnan arvioitavaksi. Virheitä etsitään. Kun ollaan tyytyväisiä, lehti lähetetään kirjapainoon. Lehden taittaja, Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry, oli tukiriippuvainen, ja maan hallituksen leikkaukset johtivat sen toiminnan alasajoon. Järvinen joutui numeron 4/2024 tuoksinassa sairaalaan, taittajaharjoittelija piti vapaapäivän, tuli viivettä, mutta lehti valmistui.
Yleensä vuoden viimeinen numero on tullut lukijoille sopivasti joulun alla, jolloin sille jää mukavasti lukuaikaa. Nyt lehti saapui minulle 30.12.2024. Mikään katastrofi se ei ole. Kiitos Järviselle, että tästäkin kerrottiin lukijoille.
Numeron 1/2025 takasisäkannessa on tiivistys lehden takana olevista voimista. Vuosikerran 2025 hinta on 30 euroa. Rahapula vaivaa kustantajaa. Seuraava, kesäkuun numero, ilmestyy vain verkkolehtenä.
Pokon jäsenyhdistysten luettelossa mainitaan 16 jäsenyhdistystä. Kolme yhdistystä puuttuu arvaten siksi, että niiden toiminta on lakannut (vrt. Vapaa-ajattelijain liiton jäsenyhdistykset 1.1.2025 (17.2.2025)). Vuosisadan alussa jäsenyhdistyksiä oli 39.
Kimmo Sundström