Opetushallitus antoi 12.1.2018 seuraavat neljä ohjetta (ohjeisiin liittyi yhteinen mediatiedote mutta, kuten otin selvää, ei saatekirjeitä):

Ohje varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa (OPH-55-2018) [PDF]

Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa (OPH-56-2018) [PDF]

Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa (OPH-76-2018) [PDF]

Ohje uskonnollisista tilaisuuksista ammatillisissa oppilaitoksissa (OPH-77-2018) [PDF]

Näistä ensimmäinen on ensimmäinen laatuaan. Neljäs on 16.9.2014 annetun ensimmäisen laatuaan olleen ohjeen päivitys. Kaksi keskimmäistä ovat päivityksiä 11.5.2016 annetuille ohjeille, jotka taas olivat päivityksiä 16.9.2014 annetuille ohjeille, joista osittain menestyksellisesti kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Näitä kahta ohjetta edelsivät vuonna 2006 annetut ohjeet, joihin osaltaan johtivat kanteluni eduskunnan oikeusasiamiehelle alkuperäisistä 6.6.2003 annetuista ohjeista.

Lukio-ohjeessa otsikoiden numeroiden 3, 3.1., 3.2 ja 4 sijasta pitäisi olla 2, 2.1, 2.2 ja 3.

Ammatillisia oppilaitoksia koskevassa ohjeessa teksti "nuorille järjestettävässä koulutuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa" on kumotusta ammatillisesta koulutuksesta annetusta laista (630/1998), ei alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden huoltajiin viittaavasta uudesta, 1.1.2018 voimaan tulleesta ammatillisesta koulutuksesta annetusta laista (531/2017).

Eri ohjeissa on pyritty yhdenmukaiseen ilmaisuun keskenään. Mediatiedotteen mukaan kolmen jälkimmäisen ohjeen pääperiaatteet eivät ole muuttuneet ja ne ovat samat kuin varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatusta koskevassa ohjeessa taas todetaan, että ohjeeseen sisältyvät säännösten tulkinnat tulevat pääsääntöisesti perusopetuksesta mutta että niitä voidaan soveltuvin osin noudattaa myös varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatusta koskevassa ohjeessa sanotaan, että ohje koskee kaikkea varhaiskasvatuslaissa säädettyä toimintaa eli päiväkoteja, perhepäivähoitoa sekä muuta varhaiskasvatusta ja että ohje koskee myös erityiseen katsomukseen, kuten kristillisyyteen, perustuvaa varhaiskasvatusta.

a) Kanteluideni kohteista. Tarkastelen nyt eräitä sellaisia uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämistä koskevia seikkoja, joihin olen puuttunut kanteluissani eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Yhdenmukaisuuden vuoksi seuraava lukiota koskeva ohjekohta on hiukan aiempaa ankarammin muotoiltu, koska siinä on seurattu perusopetusta koskevaa ohjetta:

Opiskelijoille tulee korostaa, että katsomusopetusta koskevissa valinnoissa pyritään samalla tavoin kuin muidenkin opintojen valinnoissa siihen, että ratkaisu on pysyvä, eikä valintaa voida muuttaa. Jos opiskelijan uskonnollinen yhdyskunta muuttuu tai opiskelija ei enää kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, opiskelijalla on kuitenkin oikeus muuttaa valintaa.

Mutta uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton opiskelija saa ohittaa tämän Opetushallituksen yrityksen rajoittaa lakia ja vaihtaa vapaasti mahdollisen lukion alussa tekemänsä tyhmän ev.-lut. uskonnon valinnan elämänkatsomustiedon valinnaksi. Ohjekohdasta on sekä lukion että perusopetuksen osalta kanneltu tuloksettomasti eduskunnan oikeusasiamiehelle joka kerta aiemmin, kun Opetushallitus on näitä ohjeita antanut vuodesta 2003 lähtien.

Kanteluissani moneen kertaan esittämäni seuraavassa kursiivilla oleva sujuvakielinen muotoilu ei vain ole mennyt Opetushallituksen ohjeissa läpi (ei lukionkaan osalta):

Huoltajan pyynnöstä uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta ja joka ei osallistu oppilaiden enemmistön uskonnon opetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa.

Perusopetusta koskevan ohjeen virke "Jos oppilas ei osallistu enemmistön ..." on säilyttänyt kielellisesti kelvottoman muotoilunsa seuraavan kanteluissani esittämäni selväkielisen muotoilun sijasta:

Jos uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva oppilas ei osallistu enemmistön uskonnon opetukseen eikä elämänkatsomustiedon opetukseen eikä hänelle järjestetä oman uskonnon opetusta, hänelle järjestetään muuta opetusta tai ohjattua toimintaa. Oppilas voi osallistua (tämän sijasta) oman uskonnollisen yhdyskuntansa antamaan opetukseen.

Tämän yhteydessä on muistettava, että tuollaisessa tilanteessa oman uskonnon opetusta ei sellaiselle oppilaalle järjestetä, jonka huoltaja ei ole sitä pyytänyt.

Lukiota koskevassa ohjeessa on vastaava kohta, mutta koska sitä ei ollut ohjeen edellisessä versiossa, kerron sen ensimmäisen virkkeen seuraavassa sujuvakielisemmin ottaen myös huomioon sen, että ilman pyyntöä oman uskonnon opetukseen ei ole pakko osallistua (muotoilusta olen kannellut muistaakseni ainakin Espoon osalta):

Jos [uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva] opiskelija ei osallistu enemmistön uskonnon, ei elämänkatsomustiedon eikä myöskään koulutuksen järjestäjän lukiossa järjestettyyn opiskelijan oman uskonnon opetukseen, opiskelija voi osallistua oman uskonnollisen yhdyskuntansa antamaan opetukseen.

Perusopetuksessa mahdollisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevan oppilaan huoltajan tahdonilmaisun on oltava oppilaan huoltajien yhteinen ollakseen pätevä korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksen 2004:99 nojalla. Tämän seikan huomioonottamista Opetushallituksen ohjeissa olen turhaan kanteluissani vaatinut, eikä se tälläkään kertaa toteutunut.

Ohjeissa ei vieläkään osata puhua ortodoksisesta kirkosta. Valtionkirkkojamme pidetään ohjeissa vieläkin (Suomessa) rekisteröityinä uskonnollisina yhdyskuntina, kun oikeasti ne ovat jälkimmäisten ohella uskonnonvapauslaissa tarkoitettuja uskonnollisia yhdyskuntia.

b) ''Kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella''. Sekä perusopetusta että lukiokoulutusta koskevasta ohjeesta voi saada sen väärän käsityksen, että uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva oppilas/opiskelija voi huoltajan pyynnöstä/omasta pyynnöstään osallistua myös sellaiseen uskonnon opetukseen, joka oppilaan/opiskelijan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan. Mutta laeissa tämä säännös koskee vain uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia oppilaita/opiskelijoita. Yhteen rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva ei siis voi osallistua toisen rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan mukaisen uskonnon opetukseen, vaikka tuntisi sen läheiseksikin. Pienissä kristillisissä yhdyskunnissa tätä aikoinaan valitettiin. On huomattava, että ongelma ei koske (yleis)islamin opetukseen osallistumista.

c) Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus. Tästä on asianomaisen ohjeen johdannossa maininta, joka on juuri oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksesta säätävän perusopetuslain 46 §:n muuttamista koskevan yhdistyksemme 7.4.2017 tekemän lakiesityksen ydintavoitteen mukainen: Ohjeessa tarkoitetuista huoltajan valinnoista päättää huoltajan sijasta (alaikäinen) opiskelija itse. Tästä syystä laadin 19.1.2018 neljännen täydennyksen lakiesityksemme perusteluihin [PDF]. Mutta sama seikka olikin ollut ohjeissa jo vuodesta 2014 lähtien, kuten minulle yllättäen paljastui. Tästä seurasi viides täydennys lakiesityksemme perusteluihin [PDF]. Ks. Kantelut-osasto, kohdat 1.21-1.23.

d) 18 vuotta täyttäneen lukiolaisen vapaa valinta. Ohjeessa toistetaan lain säännös, että opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen 18 vuotta täytettyään, opetetaan hänen valintansa mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Olisi pitänyt tämän lisäksi selittää, miten vaatimus lukiokoulutuksen aloittamisesta 18 vuotta täytettyään on tulkittava, kun lukioasetuksesta poistui tämän vaatimuksen määritelmä. Tulkinta ei voi olla aiempaa ankarampi, joten sananmukainen tulkinta, joka ei sallisi päivänkään lukio-opintoja ennen 18 vuoden täyttämistä, ei kävisi. Silloin jäljelle jäisi vain seuraava uutisotsikkoni mukainen tulkinta: Elämänkatsomustieto 1.1.2018 alkaen 18-vuotiaan vapaasti valittavaksi [HTML].

Opetus- ja kulttuuriministeriön luonnos 24.1.2018 hallituksen esitykseksi lukiolaiksi pitää uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevan pykälän ennallaan. Yhdistyksemme lausunnossa vaadimme lakia päivitettävän 18 vuotta täyttäneiden opiskelijoiden osalta; ks. uutiseni 25.1.2018 [HTML] asiasta.

Mutta riittääkö suorittaa yksi uskonnon ja yksi elämänkatsomustiedon pakollinen kurssi vai pitääkö suorittaa molemmat elämänkatsomustiedon pakolliset kurssit?

e) Eri katsomusaineiden yhteisopetus. Opetushallituksen mediatiedotteen 12.1.2018 mukaan perusopetusta ja lukiota koskevaa ohjetta on täydennetty myös katsomusaineiden opetusryhmien muodostamista koskevilla tarkennuksilla. Tällä tarkoitetaan yhdistyksemme ehdottamasti vastustamaa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen vaikka vain osittaistakin yhdistämistä.

Perusopetusta koskeva ohje sanoo asiasta seuraavan:

Eräät koulut ovat järjestäneet eri katsomusaineiden opetusta samassa ryhmässä. Tällaisissa järjestelyissä tulee ottaa huomioon, että eri katsomusaineilla on opetussuunnitelman perusteissa määritellyt omat erilliset tavoitteensa ja oppisisältönsä. Uskonnon eri oppimäärien ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien perusteet ovat erilliset, vaikka niissä esiintyy samoja aiheita. Uskonnon opetus toteutetaan oppilaiden uskonnollisen yhdyskunnan mukaisesti oman uskonnon opetuksena erillisten oppimäärien mukaan. Elämänkatsomustiedon tehtävänä on rohkaista ja tukea oppilaiden pyrkimyksiä rakentaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan.

Oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen oman katsomusaineensa oppimäärän mukaisesti. Säädökset eivät kiellä opettamasta eri oppiaineita tai saman oppiaineen eri oppimääriä samalla oppitunnilla, mutta oppilas ei voi opiskella kuin yhtä katsomusaineen oppimäärää. Opetus tulee antaa opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laaditun opetussuunnitelman mukaan kunkin oppimäärän mukaan opiskelevalle oppilaalle. Eduskunnan oikeusasiamies on antanut samassa ryhmässä opettamisesta mm. seuraavat ratkaisut: dnro 1771/4/14 ja EOAK/3469/2016. Viimeksi mainitun ratkaisun mukaan opetusryhmien muodostamisessa tulee huolehtia siitä, että kunkin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksessa toteutuu perusopetuslain 30 §:n vaatimus opetussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Myös yhdenvertaisuuden periaate ja syrjinnän kielto ohjaavat ja rajoittavat opetuksen järjestäjän harkintavaltaa opetuksen käytännön järjestelyistä päätettäessä. Oppilaiden oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotot merkitsevät käytännössä sitä, että eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus voidaan järjestää samassa opetusryhmässä vain rajatuilta osin. Opettajalla tulee lisäksi olla jäljempänä todettu kelpoisuus antaa opetusta kunkin samassa ryhmässä opetettavan uskonnon ja elämänkatsomustiedon osalta.

Kyseiset kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle koskivat ortodoksisen uskonnon opetusta Kulosaaren yhteiskoulussa (yläkoulu) ja Jyväskylässä (viikkotunneista toinen neljännellä luokalla).

Lukiota koskevan ohjeen vastaava kohta on melkein sanasta sanaan sama. Sen lopussa on lisäys, että ratkaisuissa esitettyjen linjausten voidaan katsoa soveltuvan myös lukiokoulutukseen. Itse tekstissä puhutaan oppilaiden sijasta opiskelijoista, ja on täsmennetty (toteutuneessa opetuksessa) eräiden koulujen tarkoittavan eräitä peruskouluja ja opetuksen perusopetusta.

Erityisesti vaatimus opettajien pätevyydestä tuntuisi purevan. Educa-messuilla la 27.1.2018 Opetushallituksen järjestämän seminaarin "Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy koulussa" päätteeksi yleisöstä nousi Seinäjoen kaupungin perusopetusjohtaja Jari Jaskari, joka oli tuohtunut tästä seikasta. Hän väitti, että 17 Etelä-Pohjanmaan kunnassa toteutettava valtaosin yhteinen, vain vähäiseltä osin eriytetty katsomusopetus olisi muka ekstremismin vastaista. Mutta siinä on kyse vain valtauskonnon öykkäröinnistä, joka saa karttamaan koko seutua, kun kuvittelee itselleen tilanteen, jossa olisi kouluikäisten lasten vanhempi. Sellainen opetus on siis itsessään, jos ei väkivaltaista, niin pois pakottavaa.

Oleellista olisi, että oman katsomusaineen opiskelu otettaisiin oikeasti tarkoittamaan, että silloin ei opiskella muita, vieraita katsomusaineita. Jos yhteisopetuksessa on aihe, joka ei omaan katsomusaineeseen kuulu, niin eikö sen saa jättää opiskelematta tai, vielä vahvemmin, eikö se nimenomaan pitäisi vääränä torjua?

f) Yhteinen katsomuskasvatus esiopetuksessa. Valitettavasti ohjeen edellisen version kohta esiopetuksen uskontokasvatuksesta ja sille vaihtoehtoisesta elämänkatsomustietokasvatuksesta tai sitten muusta opetuksesta vanhentui 1.8.2016, josta lähtien on noudatettu uusia esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Nyt tämä kohta kuuluu seuraavasti:

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan esiopetus on eheytettyä opetusta, jonka lähtökohtana ovat lasten kiinnostuksen kohteet sekä opetukselle asetetut yhteiset tavoitteet. Esiopetukseen kuuluu lapsiryhmän yhteistä katsomuskasvatusta.

Esiopetuksen katsomuskasvatuksessa tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja katsomukset. Uskonnottomuutta tarkastellaan esiopetuksessa muiden katsomusten rinnalla. Kasvatus liitetään arjen asioihin, juhliin ja ajankohtaisiin tapahtumiin, joilla on uskonnollista tai katsomuksellista merkitystä. Tavoitteena on muun muassa auttaa lapsi ymmärtämään erilaisia perinteitä, tapoja ja käsityksiä.

Opetussuunnitelman perusteissa katsomuskasvatus on neljäs kohta oppimiskokonaisuudesta "Minä ja meidän yhteisömme". Muut kohdat koskevat historiaa, yhteiskuntaa ja etiikkaa. Lainauksen jälkimmäinen kappale on lyhennelmä katsomuskasvatusta koskevasta kohdasta. Ohjeesta on jätetty pois koko oppimiskokonaisuutta koskeva vaatimus, että opetuksessa toimitaan yhteistyössä huoltajien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kuullen.

Yhteinen katsomuskasvatus ei voi olla yhteistä, jos ateistivanhempia todella kuullaan. Mutta käytännössä ei kai kuulla, sillä kuulemisen perusteella toimiminen olisi kaiketi liian hankalaa. Siksi yhdistyksemme mielestä esiopetuksen katsomuskasvatus loukkaa ateistien perus- ja ihmisoikeuksia. Tämän toimme esille lausunnossamme 15.10.2013 Opetushallitukselle esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lopullisesta luonnoksesta; ks. tuolloista uutistani [HTML].

g) Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa. Olen arvostellut sekä varhaiskasvatuslakia että Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita 2016 siitä, että katsomuskasvatus loukkaa vakavasti ateisminvapautta. Itse asiassa vaatimukseni oli, että katsomuskasvatuksesta on luovuttava. (Laki ei sisällä termiä "katsomuskasvatus".) Ks. uutistani Kommentoimme OPH:n blogia "Saako
päiväkodissa puhua Jeesuksesta?" (20.12.2017) [HTML], joka on viimeisimpäni aiheesta. Lainaan ohjekohdan kaikki neljä tekstikappaletta. Lihavoimani kohdat ovat sellaisia, jotka ovat lakiin ja perusteasiakirjaan nähden uusia.

Opetushallituksen hyväksymien varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 mukaan varhaiskasvatukseen sisältyy katsomuskasvatusta, jossa yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä olevat uskonnot ja muut katsomukset. Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Varhaiskasvatus on uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Sitouttamattomuus tarkoittaa, että katsomuksia tarkastellaan tasaveroisina arvottamatta niitä. Lasta ei saa ohjata mihinkään katsomukseen eikä häneen saa katsomuksellisesti vaikuttaa.

Lihavoiduista virkkeistä ensimmäinen oli oikeudellisista asioista Opetushallituksessa vastaavan johtajan Matti Lahtisen blogissa, johon viittasin yllä. Kommentissani 19.12.2017 arvostelin tuota sitouttamattomuuden tulkintaa. Jälkimmäinenkin lihavoiduista virkkeistä on puppua, sillä käytännössä katsomuskasvatus on lähtökohtaisesti kristillistä uskontokasvatusta. Vaihtoehtoinen ohjelma seurakunnasta vierailun aikana ei välttämättä ole riittävän laadukasta, ja vaikka se tarkoituksensa mukaisesti eristää lapsen väärästä opetuksesta, lapsi ei välttämättä pysty hyväksymään tätä muusta ryhmästä eristämistä. Lapselle pitäisikin kertoa totuus, että seurakunnan työntekijän tilaisuudessa lapsille tehdään pahaa, jolta hän siten itse säästyy.

Katsomuskasvatus on varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kirjattuna "Minä ja meidän yhteisömme" -oppimisen alueeseen. Katsomuskasvatus on yleissivistävää ja sitä toteutetaan osana varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa. Tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymistä. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin. Luontevia tapoja tarkastella katsomuksia ovat esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja tapahtumat sekä päivittäiset tilanteet. Lasten ihmettelylle annetaan tilaa ja heidän kanssaan pohditaan askarruttavia elämänkysymyksiä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, luku 4.5)

Siis lasten uskonnollistamista harjoitetaan yleissivistävyyden varjolla.

Varhaiskasvatuksen henkilöstö vastaa katsomuskasvatuksesta ja sen käytännön toteutuksesta. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulee toimia ammatillisesti katsomuksellisesti moninaisessa ympäristössä omasta katsomuksestaan riippumatta. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukseen ei kuulu minkään uskonnon tai katsomuksen opetusta.

Mitähän tuo lihavoitu virke mahtaisi muka tarkoittaa? Kaikki valtakirkon oppien esittely on niiden julistamista. Ehkä tarkoitetaan sanoa, että siinä ei kuitenkaan tule pyrkiä sellaiseen systemaattisuuteen kuin perusopetuksessa ev.-lut. uskonnon opetuksessa. Ohje ei ole siis nimennyt mitään yksittäistä uskontoa tai katsomusta. Mutta jos yksikin sellainen päiväkodissa nimetään, on myös ateismi nimettävä, ja silloin on kerrottava ateistien luottavan tieteeseen ja pitävän jumalia ja muita uskontojen oppeja pelkkänä hyödyttömänä ja vahingollisena kuvitteluna. Tämä olisi esitettävä joka kerta, kun uskontojen sepitteitä esitellään, ja silloin juuri niihin sovellettuna.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa seurakunta mainitaan esimerkkinä alueellisesta ja paikallisesta yhteistyötahosta. Myös muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Yhteistyö tapahtuu varhaiskasvatusta ohjaavien asiakirjojen periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Yhteistyössä tulee aina huomioida lapsen etu ja toiminnan tulee olla pedagogisesti perusteltua.

Tässä seurakunta viittaa siis ev.-lut. kirkkoon. Silloin ohjeessa olisi nimettävä myös ateismi. Mutta edes mitään nimenomaisesti ateistista yhteistyötahoa ei siis mainita, vaikka maininta muista uskonnollisista yhteisöistä oli lisätty. On myös huomattava, että eduskunta rajasi seurakuntien osuuden kerhotoiminnan järjestäjiksi hyväksyessään hallituksen esityksessä varhaiskasvatuslain 11 e §:n yksityiskohtaiset perustelut.

On eri asia, kenen ateistin omatunto sallisi olla yhteistyökumppanina varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksessa, jota ainakin itse pidän laittomana ja joka tapauksessa vastustettavana.

Siis uskonnottomuudesta on ainoastaan seuraava teksti: "Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla." Ohjeessa tätä ei avata hiukkaakaan. Onko se muka ateismin tarkastelua tasaveroisena uskontojen, erityisesti valtauskonnon, kanssa, kuten ohjeen mukaanhan sitouttamattomuus vaatisi?

Totta tietysti onkin, että ei ateistin elämä ole yhtämittaista uskontokritiikkiä. Ateismi ei kaipaa uskontoja. "Jumalankieltäjä" on uskovien käyttämä termi. Mutta ei ateisti aloita eikä lopeta päiväänsä sanomalla "Kiellän! Kiellän! Kiellän!". Kuitenkin julistettaessa uskontoja yhteisessä kasvatuksessa tulisi sitä saattaa ateistinen kritiikki.

h) Perinteiset juhlat varhaiskasvatuksessa. Mitkään ohjeista eivät enää mainitse YK:n päivän juhlaa. Onko 24.10. siis muka käynyt merkityksettömäksi päivämääräksi? Kuitenkin sen voisi liittää ihmisoikeuskasvatukseen. Väärin olisi kuitenkin uskonnon ymppääminen mukaan, vaikka valtakirkko siitä muodostikin yhden rukouspäivänsä. Tarkastelen ohjekohtaa sitä lainaillen.

Varhaiskasvatuksessa voidaan viettää perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Varhaiskasvatuksen järjestäjät päättävät juhlista ja niiden sisällöstä. Varhaiskasvatuksessa juhlat ovat osa varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista pedagogista toimintaa ja niiden suunnittelu lähtee lapsiryhmästä ja sen tarpeista.

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa (Varhaiskasvatuslaki 2 a §). Nämä tavoitteet tulee olla lähtökohtana myös juhlaperinteiden vaalimisessa ja kehittämisessä.

Eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavien lasten yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että heillä on mahdollisuus tutustua varhaiskasvatuksen juhlissa suomalaiseen kulttuuriin. Myös lapsiryhmän kulttuurinen moninaisuus otetaan huomioon juhlien suunnittelussa. Tässä voidaan tehdä yhteistyötä huoltajien sekä eri kieli ja kulttuuriryhmien kanssa.

"Suomalainen kulttuuri" tarkoittaa tässä kuitenkin kristillistä, valtakirkollista kulttuuria. Se ei ole kaikkien suomalaisten eikä edes kaikkien kirkkoon kuuluvien kulttuuria. Päinvastoin, kodeissa harvemmin on uskonnollisia juhlatapoja. Siis päiväkodin kristilliset juhlamenot antavat aivan väärän kuvan todellisesta suomalaisesta kulttuurista. Kyse onkin kristillisestä uskontokasvatuksesta. Miksi päiväkodin pitäisi olla uskonnollisempi kuin kodin? On nurinkurista, että uskonto on siirretty kodista kouluun. Muuta syytä ei ole kuin kirkon ja sen tukijoiden halu pitää yllä kirkon hegemoniaa. Se on pahaksi ateistikodeille.

On huomattava, että sisällöltään uskonnosta puhdistavia, ateistisia juhlia ei ole. Se ei ole ateistien henkistä köyhyyttä. Ateistit vain ovat voineet olla kiltisti, koska he ovat pystyneet väistämään uskonnon. Mutta päiväkodin uskonnollisista juhlista mukamas vain pedagogisena toimintana on lapsia hankala ottaa pois. Tällöin itse juhlaan pitää liittää ateistinen kritiikki: Juhlassa käsiteltyjä uskonnollisia olioita ei ole. Sellaista pedagogiikkaa tarvittaisiin.

Juhliin voi sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat samalla tavoin kuin esi- ja perusopetuksessa osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren tai hengellisen laulun laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena (Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp ja 2/2014 vp).

Hengellisiä lauluja ei ole aiemmin mainittu, ja nytkin ne koskevat vain varhaiskasvatusta. Educa-messuilla 26.1.2018 sellaisena hengellisenä lauluna mainittiin Jumalan kämmenellä, vaikka se onkin virsi 499. Mutta se ei liity mihinkään perinteiseen juhlaan, vaan on siihen kuuluvaa leikkiä myöten lapsia kristinuskoon sitouttavaa toimintaa. Mitään muuta tarvetta ei sellaiselle laululle ole. Ohjeessa on kyseessä tarkoitushakuinen perustuslakivaliokunnan kantojen vääristely.

Olisi suuri sosiaalinen tilaus laulusta, joka uskontoa julistavassa ympäristössä julistaisi uskonnon valheellisuutta. Yö-yhtyeen kappale Rakkaus on lumivalkoinen sisältää tekstin "Pihamaalla katson miten kaunis voikaan olla maa vaikkei ole Jumalaa". Tuo ateistinen toteamus "vaikkei ole Jumalaa" on siinä ainakin loppusointujen tähden. Kappaleessa myös tunnutaan aiemmin puhuttavan rukoilemisesta, vaikkakin jonkun toisen osalta. En siis oikein sanoituksen oikeaa ideaa ymmärrä. Joka tapauksessa joku uskova kertoi joskus tunteneensa olonsa vaikeaksi, kun kappaletta oli ollut koulussa laulettava. Kyseessä ei siis kuitenkaan ollut esimerkiksi jonkin virren ivamukaelma, vaan hyvin paljon mietitympi laulu. Oikeaa, lapsillekin sopivaa - tai juuri lapsille sopivaa - laulun sanoitusta kaipaan; säveltää sellaiseen pystyisi sitten monikin. Kirkkokriittisenkin Jaakko Juteinin runo "Laulu Suomessa" eli "Arvon mekin ansaitsemme" on antanut laulun, joka voimaannuttaa ateisteja, mutta vasta valistuneita.

Varhaiskasvatuksen järjestäjien tulee tiedottaa riittävän ajoissa tiedon juhlista ja muista tilaisuuksista, jotka sisältävät uskontoon viittaavia elementtejä tai uskonnon harjoittamista. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia lasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä esimerkiksi silloin, jos huoltaja ei halua lapsen osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. Järjestelyt, kuten lapsen poistuminen juhlatilasta osaksi aikaa, tulee toteuttaa hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi. Järjestelyistä sovittaessa tulee ottaa huomioon lapsen turvallisuus.

Juuri uskonnolliset elementit vaarantavat lapsen turvallisuuden. Siksi juuri lapsi on otettava tuollaisista juhlista pois. Tässäkään kohtaa ei puhuttu mistään ateistisista elementeistä.

i) Perinteiset juhlat esi- ja perusopetuksessa, lukiossa sekä ammatillisessa oppilaitoksessa. Nyt lukio-ohjeessakin on haluta-verbi ("jos opiskelija ei halua"), kun aiemmin oli voida-verbi. Huomautan, että sen sijaan, että haluamattomien juhlatilasta poistuminen osaksi aikaa toteutettaisiin mahdollisimman vähän huomiota herättävästi, poistuminen olisikin toteutettava mahdollisimman paljon, mutta asiallisella tavalla huomiota herättävästi. Siis, kuten puolustusvoimien paraateissa nykyään komennetaan "Valmistautukaa kenttähartauteen!" ja pidetään sitten pieni tauko osallistumattomien poistumista varten, niin koulussa tai oppilaitoksessa pitäisi kuuluttaa esimerkiksi "Valmistautukaa Suvivirteen!". Se antaisi aikaa poistuville. Samalla poistuvat saisivat ansaitsemansa huomion uskonnonvapauden ja maallisuusperiaatteen puolustajina sekä oman, pakotetun juhlaperinteensä, ulosmarssin, noudattajina.

Itse jäin kerran lukiossa pois itsenäisyyspäivän juhlasta niiden militaristisen isänmaallisuuden tähden.

j) Uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset. Tämä osuus on sama näissä neljässä eri ohjeessa.

Varhaiskasvatuksen järjestäjät voivat päättää, järjestetäänkö varhaiskasvatuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia.

Aivan vastaava lukee muissakin ohjeissa, vaikka lainsäädäntö ei edes tunne päivänavauksia ammatillisissa oppilaitoksissa.

Kantelussani vuonna 2016 eduskunnan oikeusasiamiehelle ruokarukouksista valitin vuoden 2014 ohjeiden muotoilua "koulu voi järjestää", koska se näytti Opetushallituksen luvalta erityisesti ruokarukouksiin, kun eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintö (PeVM 2/2014 vp) oli puhunut asiasta vain todeten vaan ei mitään luvaten muodossa "joita mahdollisesti järjestetään" (eli "voi olla, että koulut järjestävät") sekä varoittanut niiden ongelmallisuudesta julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta. Kanteluni torjuttiin. Voisiko kuitenkin olla, että jotain kantelustani näkyy näissä uusissa ohjeissa? Joka tapauksessa muotoilu ”voivat päättää, järjestetäänkö” ilmaisee selvemmin, että ne siis voivat päättää olla järjestämättä.

Ohje lainaa perustuslakia, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, ja perustuslakivaliokunnan siitä esittämää tulkintaa.

Näin ollen myöskään tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan tai varhaiskasvatuksen järjestäjän itse järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin.

Tässä tai-ilmaisu on asiallinen lisäys perustuslakivaliokunnan tekstiin.

Kantelin syksyllä 2003 onnistuneesti siitä, että Helsingin ja Espoon kaupunkien ohjeet - Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti - rajoittivat perustuslakia, kun niissä ei luotettu ihmisen itsensä ilmoitukseen omastatunnostaan. Se johti Opetushallituksen ohjeiden korjaamiseen. Oikeus kieltäytyä juuri omankin uskonnollisen yhdyskuntansa mukaisesta uskonnonharjoittamisesta on oleellinen. Sitä ei kuitenkaan hyväksynyt uskonnonvapauslaista mietinnön laatineen uskonnonvapauskomitean varapuheenjohtajana toiminut kirkkohistorian emeritusprofessori Juha Seppo (k. 29.1.2018), joka silti myönsi, että lukion opiskelijan, joka ei pääse eroamaan kirkosta omalla päätöksellään, on saatava siksi kieltäytyä lukion uskonnollisista tilaisuuksista. Hullua onkin, että alaikäinen lukiolainen saa itse päättää omastatunnostaan mutta ei silti uskonnollisesta asemastaan. Professori Seppo totesi minulle, että uskonnonvapauslaki (2003) elänee muutoin pitkälle sellaisenaan paitsi, että ensimmäisenä voisi tulla muutos 18 vuoden päätösvallan ikärajaan; hän siis piti tätä ikärajaa kestämättömän korkeana.

Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten aikana on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (PeVM 2/2014 vp). ... Olennaista on, että lapsen huoltajalle jää todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko lapsi uskonnollista ainesta sisältäviin tilaisuuksiin ja toimituksiin.

Uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset tulee järjestää erillään muusta toiminnasta. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia, että vapaus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen toteutuu myös käytännössä, esimerkiksi siten, että vaihtoehtoiset tilaisuudet järjestetään fyysisesti erillään. Erityisesti varhaiskasvatuksen toiminta-ajan sisälle sijoittuvia uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia sekä niille vaihtoehtoista toimintaa harkittaessa tulee varmistua siitä, että niihin liittyvät käytännön järjestelyt voidaan toteuttaa siten, ettei lasten yhdenvertainen kohtelu vaarannu ja ettei leimautumista aiheudu. Varhaiskasvatuksen järjestäjällä on vastuu kaikkien eri toimintoihin osallistuvien lasten turvallisuudesta.

Muissa ohjeissa on aivan vastaavanlainen tekstikappale. Tärkeää uutta on vaatimus fyysisesti erillisyydestä. Koulussa opettajajohtoisen ruokarukouksen ajaksi ei kenties järjestetä vaihtoehtoista tilaisuutta, mutta siihen osallistumaton oppilas on, tarvittaessa henkilökunnan saattamana, kuitenkin ohjattava toiseen tilaan rukouksen ajaksi, ja asiallisimmin juuri ruokasaliin, jossa hän voi aloittaa ruokailun ennen muita. Järjestely toteuttaisi ruokarukouskanteluni keskeisimmän vaatimuksen. Rovaniemen kaupungin Sinetän peruskoulussa oli houkuteltu huoltajat suostumaan siihen, että luokilla 1-6 ruokarukoukseen osallistumattomat oppilaat jäivät luokkatilaan ruokarukouksen ajaksi. Siitä kantelin vuonna 2009 Lapin lääninhallitukselle. Toinen taho kanteli samasta koulusta vuosi minun jälkeeni, mutta en päässyt perille, muuttiko koulu lopulta käytäntönsä vaatimukseni mukaiseksi ennen kuin siellä ruokarukoukset joko loppuivat tai lopetettiin. Ks. mielipidekirjoitukseni Uudet ohjeet ruokarukouksiin (Lapin Kansa 19.2.2018) [HTML].

Varhaiskasvatuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei varhaiskasvatuksen toiminta-aikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia. Varhaiskasvatuksen järjestäjä voi tehdä yhteistyötä paikallisten seurakuntien ja uskonnollisten yhdyskuntien kanssa. Järjestäjä voi sopia, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten huoltajille tiedotetaan mahdollisuudesta osallistua vapaa-aikana eri seurakuntien ja uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiin tilaisuuksiin kuten joulu- ja kevätkirkkoon.

Muissa ohjeissa on aivan vastaavanlainen tekstikappale. Sanan "yhteistyötä" sisältävä virke ei selvästikään ole erillinen ohje vaan liittyy sitä seuraavaan virkkeeseen. On hyvä, että uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten järjestämättömyyden mahdollisuutta uudemman kerran korostetaan. Kunhan joulu- ja kevätkirkot ensin saadaan kokonaan siirrettyä vapaa-aikaan, niin voitaisiin sitten luopua niiden mainostamisestakin. Samalla Enkeli taivaan -virsi ja Suvivirsi voitaisiin osoittaa niiden oikeaan paikkaan, kirkkoon, sillä kodit ovat joka tapauksessa ne jo ulkoistaneet.

k) Yhteistyö huoltajien kanssa ja henkilötietojen käsittely. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden katsomuskasvatusta koskevan tekstin mukaisesti ohjeessa sanotaan, että huoltajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kunnioittaen. Mutta kunnioitetaanko kuitenkaan lapsen huoltajien ateismia katsomuskasvatuksessa? Katsooko päiväkoti, että huoltajien on itsensä kerrottava, että päiväkodissa puhutaan jostain jumalasta (tai joistain jumalista) mutta että jumalia ei ole olemassa? Riittääkö se muka edes, jos kuitenkin seurakunnasta saapuu työntekijä, joka julistaa kristinuskon jumalan, Jumalan, tai jos ryhmä viedään kirkkoon, jossa pappi tekee saman? Katsomuskasvatus kun kuitenkin pyrkii esittämään uskonnon elämän pohjana vastoin ateistivanhempien kantaa. Miksi lapsi saatetaan ristiriitaan? Lapsen mieltä voidaan sekoittaa pahasti kodin pystymättä sitä estämään. Kaikesta huoltajille ei välttämättä edes tehdä selkoa.

Esi- ja perusopetusta koskevassa ohjeessa todetaan, että perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Opetussuunnitelman perusteista lainataan, että yhteistyön lähtökohtana on luottamuksen rakentaminen, tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus ja että yhteistyössä otetaan huomioon perheiden moninaisuus. Mutta esiopetuksen katsomuskasvatuksen osalta tämä ei korvaa ohjeesta poisjätettyä täsmällisempää tekstiä.

Varhaiskasvatusta koskevan ohjeen mukaan lapsen huoltaja ilmoittaa, osallistuuko lapsi uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin vai niille vaihtoehtoiseen toimintaan. Mutta entä, ellei vaihtoehtoista toimintaa järjestetä? Vai järjestettäisiinkö aina ruokarukoukselle vaihtoehtoinen ruokaloru eri tilassa? Kelvollinen vaihtoehto olisi toki pelkkä lapsen syömään saattaminen ennen rukoilevaa ryhmää. Joka tapauksessa ohje ei aiempien ohjeiden tapaan aseta vaihtoehdoiksi uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin osallistumista tai niihin osallistumattomuutta.

Mainintaan henkilötietojen käsittelystä johti niistä tehty kantelu, joka pyrki siihen suurempaan tavoitteeseen, että koko henkilötietojen käsittely olisi tarpeetonta, kuten se on seurakunnan vapaa-ajalle järjestämien joulu- ja kevätkirkkojen osalta.

l) Osallistumisesta ilmoittaminen ja henkilötietojen käsittely. Lukiota ja ammatillisia oppilaitoksia koskien ohjeissa on eroteltuna tällainen uusi luku. Nytkään ilmoitusta ei tehdä osallistumattomuudesta, joten vaihtoehtoinen tilaisuus olisi siis järjestettävä, vaikka kaikissa ohjeissa sanotaan vain, että vaihtoehtoinen tilaisuus on järjestettävä "mahdollisuuksien mukaan". Jos siis ohjeet otetaan tiukasti, uskonnollista tilaisuutta tai toimitusta ei saa järjestää, ellei sille todella järjestetä vaihtoehtoista tilaisuutta. Mutta käytännössä kunnollisia vaihtoehtoisia tilaisuuksia ei kaiketi ole järjestetty paitsi ehkä pienimmille. Se kyllä toisaalta ainakin varttuneempien oppilaiden ja opiskelijoiden osalta on vain hyväksikin. Minkälainen tilaisuus voisikaan olla, uskonnollista sisältöä lukuunottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltainen esimerkiksi joulukirkon kanssa? Ei sellaista tilaisuutta ole, eikä tarvitsekaan olla.

m) Aamu- ja iltapäivätoiminta. Ohjeet uskonnollisista tilaisuuksista ja toimituksista koskevat soveltuvin osin myös perusopetuslaissa säädettyä aamu- ja iltapäivätoimintaa. Näin sanotaan esi- ja perusopetusta koskevassa ohjeessa. Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaille. Opetushallitus päätti 19.1.2011 aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista, joiden mukaiseen toimintaan tuli siirtyä 1.8.2011.

Perusteiden luvun 2.4 mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnassa kunnioitetaan lasten omaa kieli- ja kulttuuritaustaa sekä elämäntapaa ja -arvoja. Saman luvun mukaan eri kulttuureihin tutustumalla voidaan monipuolistaa toimintaa, lisätä ymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja sekä rikastuttaa yhdessäoloa. 

Perusteiden luvun 3 mukaan monipuolisella sisältötarjonnalla vahvistetaan lasten kulttuurista identiteettiä. Suomalaiseen ja muihin, lasten eri kulttuuritaustoihin liittyviin perinteisiin tutustutaan
mm. laulujen, leikkien ja juhlien avulla.

Viittaukset kulttuureihin saatetaan ottaa väärin tarkoittamaan eri uskontoja.

Jouni Luukkainen