|
Uutisissani Varhaiskasvatuslaki uhka ateisminvapaudelle [HTML] (11.4.2015)
ja Kommentoimme varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistamista [HTML]
(20.11.2015) kertomani pelkoni yhteisestä katsomuskasvatuksesta
varhaiskasvatuksessa näyttäisi toteutuvan ainakin osittain. Ensimmäisessä
varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden luonnoksessa Vasu2017
(11.4.2016) sanotaan luvun 4.5 "Oppimisen alueet" osassa "Minä ja
meidän yhteisömme" seuraavaa: "Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksessa
yhteisen
tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja
katsomukset."
Tätä ennen on sanottu: "Toiminnassa huomioidaan yhteistyö huoltajien
kanssa
kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kunnioittaen." Mutta se,
millaista katsomuskasvatus olisi ja miten huoltajien kanta siitä
otettaisiin
huomioon, on kohteena alla lainaamissani kommenteissani (22.4.2016)
Opetushallituksen verkkokyselyssä. Yhtenäisempi selvitykseni Vasu2017-luonnoksen ongelmallisuudesta saa odottaa
hiukan aikaa. *** Opetushallitus ilmoitti verkkouutisessaan 8.4.2016 toivovansa palautetta
varhaiskasvatussuunnitelman perusteluonnoksesta: "Varhaiskasvatuksen
järjestäjiltä, yksityisiltä palvelun tuottajilta sekä valituilta sidosryhmiltä
kerätään 11.-22.4.2016 kommentteja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden
ensimmäisestä luonnoksesta." Kommentointi toteutettaisiin sähköisenä
Webropol-kyselynä. Linkki kyselyyn lähetettäisiin vastaajille sähköisesti
11.4.2016. Oph piti tärkeänä, että lisäksi myös lapsilta ja heidän huoltajiltaan
kerättäisiin palautetta. Mutta millä tavalla? Oph kertoi myös, että elokuussa 2016 järjestetään virallinen lausuntokierros,
että varhaiskasvatussuunnitelman perusteet valmistuvat lokakuun 2016 loppuun
mennessä ja että paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien tulee olla valmiit
ja varhaiskasvatuksen järjestäjien virallisesti hyväksymät ennen 1.8.2017. *** Olin pitkään odottanut mahdollisuutta tutustua perusteluonnokseen ja
kommentoida sitä. Mutta yhdistyksemme ei kuulunut valittuihin, eikä Oph edes
julkistanut perusteluonnosta verkkosivuillaan. Suurkiitos Hannu Raitaselle siitä, että hän välitti 14.4. viestin, jossa Oph:n
asiantuntija Kirsi Tarkka kiitti jotakuta tahoa halukkuudesta kommentointiin.
Silloin nimittäin minäkin havahduin pyytämään yhdistyksemme puheenjohtajana
Tarkalta kommentointimateraalin, jonka hän sitten lähettikin pitäen hyvänä, jos
ehtisin kommentoida. Jälkimmäisellä kommentointiviikolla luin perusteluonnoksen
ja kirjoitin kommentit, molemmat isoja urakoita. Moniosaisen vastauslomakkeen sivulta toiselle hyppiessäni kävi muutamaan
kertaan niin, että tulin painaneeksi ennenaikaisesti Lähetä-nappulaa.
Toivottavasti kuitenkin lopullinen vastaukseni (pe 22.4.2016 klo 02.35) ja
vain se osataan ottaa huomioon. Seuraavassa on osa Opetushallituksen kyselylomakkeen tekstistä sekä vastaukseni
ja niiden perusteluni tai täydennyskommenttini. Vastausvaihtoehdoista olen
esittänyt vain valitsemani. Joitakin kirjoitusvirheitä on korjattu. ********************* KYSELYLOMAKKEENI: LUONNOS VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIKSI 2016 Sisällysluettelo ja luvut 1-6 Vastaaja: Nimi: Jouni Luukkainen, matematiikan dosentti
Asema: puheenjohtaja
Muu sidosryhmä: Pääkaupunkiseudun ateistit ry Vastaamiseen ovat osallistuneet: Vastaaja yksin PERUSTE-OSIOT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN RAKENNE JA KOKONAISUUS Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden rakennetta kuvaava sisällysluettelo ei
ole vielä lopullisessa muodossaan. Tässä vaiheessa siinä näkyvät kuitenkin
päälukujen otsikot ja kuhunkin päälukuun sisältyvät keskeiset asiat.
Perusteiden kokonaisuus on jäsennetty siten, että se on linjassa esi- ja
perusopetuksen opetussuunnitelmien kanssa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa korostuu varhaiskasvatuksen
järjestämisen lähtökohtien, kuten arvoperustan, oppimiskäsityksen,
pedagogiikan, varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin, oppimisympäristöjen ja
monimuotoisen yhteistyön merkitys. Perusteissa kuvataan laajasti varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan
suunnittelun ja toteuttamisen lähtökohtia. Uutena näkökulmana nostetaan esille
esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista tuttu laaja-alainen
osaaminen, jonka kehittymistä myös varhaiskasvatus tukee osana lasten kasvun- ja
oppimisen polkua. Jokaisen luvun päätteeksi tulee osio, jossa määrätään paikallisesti
päätettävistä asioista. Onko sisällysluettelon ilmentämä uudistuksen suunta oikea? Vastaukseni: Uudistuksen suunta ei ole oikea. Perusteluni: Yltä: "Perusteiden kokonaisuus on jäsennetty siten, että se on linjassa esi- ja
perusopetuksen opetussuunnitelmien kanssa." Luvun 4.5 osuudessa "Minä ja meidän
yhteisömme" mainittu KATSOMUSKASVATUS on Opetushallituksen jo esiopetuksen
opetussuunnitelman perusteissaan (2014) ottamaa USKONNONVAPAUDEN VASTAISTA
OMAVALTAISUUTTA. Katsomuskasvatus tulisi perusteista poistaa, sieltäkin, missä
sitä ei ole nimeltä mainittu. Silloin perusteet olisivat juuri oikein.
Vähintäänkin katsomuskasvatukseen osallistuminen on tehtävä kauttaaltaan
vapaaehtoiseksi. Ellei Oph siihenkään taipuisi, katsomuskasvatuksen tieteen
totuudesta (ja tieteellehän luonto on koko todellisuus) irtoavat eli siis
uskonnolliset osat on jätettävä vapaaehtoisen osallistumisen varaan, ja tämä on
tuotava perusteissa selvästi esiin. Valtiomme tulisi ylipäätään olla maallinen eli tunnustukseton siinä mielessä,
että kirkko olisi erotettuna valtiosta ja uskonnonopetus (kaikissa muodoissaan)
lakkautettuna julkisen vallan koulutusjärjestelmästä. Se ja vasta se takaisi
kaikille uskonnonvapauden. Nyt kuitenkin perusteluonnos pakottaa jopa kaikki
uskonnonopetukseen katsomuskasvatuksen nimellä. Se on ihmisoikeussopimusten
vastaista. Siitä, että perusteissa katsomuskasvatuksen selvästikin halutaan toimivan
sellaisenaan valtakirkon oman uskonnon opetuksena, seuraa, että katsomuskasvatus
ei voi olla ateistikotien katsomusta kunnioittavaa, sillä varhaiskasvatuksessa
julistettuja uskonnon oppeja ei ole lupa saman tien selittää pelkiksi vääriksi
kuvitelmiksi. Tehokasta, käypää ja myös uskontoja kohtaan kauniimpaa olisi
noista opeista kokonaan vaikeneminen. Katsomuskasvatus aivan ilmeisesti pyrkii tuottamaan valtakirkon mukaista uskoa
ja hartausosallistumista, jollaisen kirkkoon kuuluvistakin jakaa vain vähemmistö.
Silloin katsomuskasvatus vääristää uskontososiologista todellisuutta. Varhaiskasvatuksen uskontoinen katsomuskasvatus on väärin jokaista lasta
kohtaan, sillä julkisen vallan kasvatuksen ja opetuksen tulisi pitäytyä
tieteen totuuteen ja jättää katsomuskasvatus kodin tehtäväksi, joko yksin tai
yhdessä mahdollisen uskonnollisen yhteisönsä kanssa. Jokainen saisi sitten
syyttää tai kiittää, kiittää tai syyttää vain kotiaan sen mukaan, yrittikö se
antaa hänelle uskonnollisen vaiko uskonnottoman kasvatuksen. Onko otsikointi selkeä? Vastaukseni: Otsikointi ei ole selkeä. Mitä tulisi selkeyttää? Mitä muuta haluaisitte sanoa perusteiden rakenteesta ja kokonaisuudesta? Kommentini: Otsikointi salaa katsomuskasvatuksen. Pahempaa, perusteet vaikenevat siitä,
kuinka huoltaja saa varmuudella lapsen pidettyä poissa katsomuskasvatuksen
uskonnollisista osista. Uskonnoistahan riittäisi tietää vain niiden nimet. LUKU 1 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA PAIKALLISET SUUNNITELMAT Luvussa 1 kuvataan varhaiskasvatuksen merkitystä osana suomalaista
kasvatus- ja koulutusjärjestelmää sekä varhaiskasvatussuunnitelman
perusteiden tehtävää valtakunnallisena varhaiskasvatusta ohjaavana
asiakirjana. Luvussa avataan paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman sekä
lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman merkitystä sekä niiden
laadintaa ohjaavia linjauksia. Tukeeko luku 1 varhaiskasvatuksen toteuttamista? Vastaukseni: Ei. Perusteluni: Luvun 1.2 osuudessa "Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma" ei lainkaan kerrota,
että lapsen huoltajilta on selvitettävä ja tällöin otettava huomioon, onko
lapsen varhaiskasvatuksen järjestämisessä pysyttävä tieteen
todellisuuskäsityksen puitteissa (naturalismi) ja siis torjuttava uskonnon
vaikuttamismahdollisuudet lapseen. Korkeimman hallinto-oikeuden
vuosikirjapäätöksen 2004:99 nojalla lapsen huoltajista yhden kielteisen kannan
uskontojen osuuteen taas pitäisi riittää. Perusteiden puhe (yhteisestä) katsomuskasvatuksesta yrittää häivyttää sen
ratkaisevan eron, joka ihmisillä on käsityksissään todellisuuden luonteesta:
joko tieteellinen tai uskonnollinen (kysymykseen välinpitämättömätkään tuskin
harjoittavat uskontoa). Katsomuskasvatuksesta luopuminen olisi tieteen
todellisuuskäsityksen mukaista mutta ei sinänsä uskontojen vastaista.
Valtakirkon hegemonian tähden katsomuskasvatus olisi kuitenkin uskonnon
dominoimaa eikä siinä voisi uskontoa kyseenalaistaa; siksi se ei kävisi
uskonnottomille. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on tärkein paikka, jossa kodin katsomus ja
toimenpiteet sen huomioon ottamiseksi voidaan tuoda esiin. Erityisesti siis
uskontojen poissulkeminen. Siksi juuri tästä seikasta olisi perusteissa oltava
painava ohjeistus. Toisaalta itse katsomuskasvatusta olisi tietysti ajateltava
uusiksi. Nyt muutoksen on lähdettävä huoltajista. Mutta tällaista ohjeistusta ei perusteissa siis lainkaan ole. Oph kai täten
haluaa kaikkien lasten osallistuvan yhtäläisesti katsomuskasvatukseen, joka
taas olisi valtakirkon mukaisesti mitoitettua. Sellainen olisi kuitenkin
kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista. Peruskouluun uskonnollisiin
yhdyskuntiin kuulumattomille uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille
aiotun oppiaineen uskontojen historia ja siveysoppi opetussuunnitelma ei
uskonnollisena käynyt YK:n ihmisoikeuskomitealle (Genèvessä), vaan syntyi
(sekulaarin eli siis oikeassa mielessä) tunnustukseton oppiaine
elämänkatsomustieto. Kenties tämä historia on merkityksetöntä Oph:lle ja koko
ongelma sille mitätön. Mutta silloinhan koko katsomuskasvatus voitaisiin
poistaa (mitä yhdistyksemme ajaa) yhtä lailla mitättömänä asiana (mitä se
uskonnonvapauden vastaisena ei yhdistyksemme mielestä ole). Onko luvun 1 ilmentämä uudistuksen suunta oikea?
Vastaukseni: Uudistuksen suunta ei ole oikea. Perusteluni: Katsomuskasvatusta ei yhteisenä voida riidattomasti toteuttaa, sillä
valtakirkko haluaa uskontonsa siinä vaikuttavan hyväksyen tällöin toki muiden
uskontojen tuen. Silloin tieteellinen totuus saa ratkaisevasti väistyä, eikä
kasvatus voi enää olla ateismia kunnioittavaa. Onko luvun 1 teksti ymmärrettävää? Vastaukseni: Teksti ei ole ymmärrettävää. Mitä pitäisi selkeyttää? Kommenttini: Tekstiä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmasta ei voi ymmärtää. Kysymys
todellisuuden luonteesta on niin ratkaisevan tärkeä, että sen huomioon
ottamisesta lapsen vasussa katsomuskasvatuksen järjestämisen suhteen on kaiken
järkeni mukaan oltava selvä ohjeistus, ja kuitenkaan mitään sellaista selvää
ohjeistusta ei perusteissa ole. Ohjeistusta ei voi jättää rivien välistä
luettavaksi. LUKU 2 VARHAISKASVATUKSEN TEHTÄVÄ JA YLEISET TAVOITTEET Luku 2 käsittelee varhaiskasvatuksen tehtävää sekä sen järjestämistä ohjaavia
velvoitteita ja yleisiä tavoitteita sekä varhaiskasvatuksen merkitystä osana
lapsen elinikäistä kasvun ja oppimisen polkua. Luvussa määritellään sekä
varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden laadinnan että varhaiskasvatuksen
toteuttamisen lähtökohtana oleva arvoperusta ja oppimiskäsitys. Luvussa
kuvataan varhaiskasvatuksen ominaislaatu kasvatuksen, opetuksen ja hoidon
kokonaisuutena, jossa varhaiskasvatuslain määritelmän mukaisesti painottuu
erityisesti pedagogiikka. Lisäksi luvussa kuvataan kieleen ja kulttuuriin
liittyviä lähtökohtia. Tukeeko luku 2 varhaiskasvatuksen toteuttamista? Vastaukseni: Ei. Perusteluni: Luvun 2 johdannon mukaan varhaiskasvatus tukee huoltajia kasvatustyössä sekä
mahdollistaa heidän työelämään tai opiskeluun osallistumisensa. Varhaiskasvatus
on yhteiskunnan eli meidän kaikkien veronmaksajien varoilla tuettua, ja lisäksi
jokaisesta varhaiskasvatukseen osallistuvasta lapsesta huoltajat maksavat
suoraan osansa. Toisaalta luvun 2.1 alun mukaan huoltaja päättää lapsen
varhaiskasvatukseen osallistumisesta. Siis lapsen osallistuminen
varhaiskasvatukseen on yleisesti ottaen lapselle hyödyllistä ja oikeutettua
sekä useimmiten vanhemmille välttämätöntä. Silloin varhaiskasvatuksen lupaus
tukea huoltajia kasvatustyössä on otettava tosissaan. Kuitenkin myös luku 2 viittaa yhteiseen katsomuskasvatukseen, joka ei suinkaan
tue lapsen ateistihuoltajia näiden kasvatustyössä vaan on sen vastainen.
Silloin näillä on ongelma, voivatko he lainkaan panna lastaan
varhaiskasvatukseen vaiko olisiko heistä toisen - jos heitä ylipäätään on kaksi
- jäätävä kotiin itse lasta hoitamaan ja kasvattamaan. Yksinhuoltajalla edes
tämä vaihtoehto ei välttämättä olisi mahdollinen. Tämän ongelman tuo uskontojen (lue: valtakirkon) salliminen tunkeutua
varhaiskasvatukseen. Onko luvun 2 ilmentämä uudistuksen suunta oikea?
Vastaukseni: Uudistuksen suunta ei ole oikea. Perusteluni: Jo varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen tavoite "antaa valmiuksia
ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä,
kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa" (luvussa 2.1) on väärä.
Ensinnäkin, mikään uskonnollinen kulttuuriperinne ei voi olla yleinen, vaikka
monesti niin pyritään uskottelemaan ja pelkään, että samoin
varhaiskasvatuksessakin. Viittaukseen uskonnollisesta taustasta palaan, kun
ensin vertailun vuoksi tarkastelen viittauksia kielelliseen ja kulttuuriseen
taustaan. Lapsen vallitsevasta opetuskielestä poikkeavan kielellisen taustan
kunnioittaminen ei vaadi muilta tämän kielen opettelua (vaikka siitä muutaman
sanan opiskelu ei haitallista olisikaan), eikä toisaalta tämän lapsen
vaatiminen oppimaan opetuskieltä loukkaa hänen oikeuttaan omaan kieleensä.
Menneisyydessä maamme teki vakavan virheen, kun se pyrki estämään
saamelaislapsia käyttämästä näiden omaa kieltä välitunneilla tai koulun
asuntolassa oppituntien ulkopuolella. Varhaiskasvatus tuskin syyllistyy
vastaavaan. Kulttuuri on hyvin laajamerkityksinen sana. Esimerkiksi lapsen vanhempien muu
synnyinmaa kuin Suomi vaikuttaisi lapsen kulttuuriin mutta niin myös [lisäksi] vanhempien
poliittinen kanta - kotona ehkä käytäisiin keskusteluja tuon toisen maan
poliittisesta kehityksestä. Mutta siitä kaikesta ei voida varhaiskasvatuksessa
pitää lukua. Tärkeintä olisi muistaa olla tekemättä mitään yksioikoisia
päätelmiä kenenkään kulttuuritaustasta. Erityisesti tämä koskee uskontoa: on
väärin kutistaa ihminen johonkin mahdolliseen uskontoon, sillä se - jos edes
sinänsä oikea - ei hänen identiteettiänsä välttämättä määrittäisi tai edes
siihen kuuluisi. Valmiuden antaminen lapselle ymmärtää ja kunnioittaa mahdollista omaa
uskonnollista taustaansa olisi jätettävä ja riittäisi jättää kodin varaan. Koti
voisi tosiasiassa olla uskonnon suhteen välinpitämätön, ja miksi se silloin
vaatisi muuta lapseltakaan. Uskonnoissa kuviteltuja olentoja ei tiede (siihen
mukaan luetettuna logiikka) rajoita, ja siksi ne eivät julkisen vallan
opetukseen kuulu vaan uskonnollisiin yhteisöihin; toisaalta juuri siksi ne
uskovalle merkityksellisiä ovatkin, ja silloin hän voisi itse opettaa tämän
merkityksellisyyden kokemisensa lapselleenkin. Joka tapauksessa tavoite valmiuden antamisesta kaikille lapsille ymmärtää ja
kunnioittaa kunkin uskonnollista ja katsomuksellista taustaa asettaa
varhaiskasvatukselle väärän ja väärään johtavan tehtävän. Uskonnoissa ei ole
mitään kunnioitettavaa. Enempää kuin korkeintaan nimensä mainitsemista ne eivät
varhaiskasvatuksessa ansaitse. Se ei toisaalta olisi niitä kohtaan
epäkunnioittavaakaan. Päinvastoin, parhaiten niihin voi suhtautua juuri
pidettäessä ne loitolla julkisesta vallasta omalla paikallaan. Sellainen
itsessään myös kunnioittaisi ateismia. Mutta nyt on vaarana, että tavoite valmiuden antamisesta kaikille lapsille
ymmärtää ja kunnioittaa kunkin mahdollista uskonnollista taustaa toteutetaan
antamalla kaikille lapsille valtakirkon uskonnon mukainen kasvatus, sillä
sellaisen ajajat voisivat kysyä, kuinka muutoin kaikki lapset saataisiin
ymmärtämään valtakirkkoon kuuluvien ja sikäli toistaiseksi vielä enemmistön
muodostavien lasten uskonnollista taustaa. Jos lapsen huoltajat eivät haluaisi
tyytyä lapsensa valtakirkolliseen kasvatukseen (tai eivät lainkaan haluaisi
sellaista), heillä olisi toki oikeus itse kasvattaa lasta omien katsomustensa
mukaisesti oikaisemalla tai täydentämällä kotona varhaiskasvatuksen opetusta -
näin saattaisivat sanoa nuo yhteisen (ev.-lut.) katsomuskasvatuksen ajajat. Ei auta, että perusteluonnoksen luvussa 2.1 sanotaan epäselvästi vain, että
varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon lasten erilaiset kielelliset,
kulttuuriset, katsomukselliset ja uskonnolliset taustat. Samoinhan siinä
sanotaan, että varhaiskasvatusympäristön on oltava turvallinen lapsen ikä ja
kehitys huomioon ottaen. Kuitenkin kaikki uskonnollinen on todellisuuden
vastaisena turvatonta lapselle. Kuinka silloin täsmälleen ottaen otetaan
huomioon erityisesti se, jos lapsen koti on uskonnoton? Onko luvun 2 teksti ymmärrettävää? Vastaukseni: Teksti ei ole ymmärrettävää. Mitä pitäisi selkeyttää? Kommenttini:
Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen tavoite antaa kaikille lapsille
valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa kunkin uskonnollista ja katsomuksellista
taustaa olisi tekstissä tulkittava suppeasti jättämällä siitä pois kaikki
katsomuskasvatukseen viittaava. Vain siten voidaan kunnioittaa lapsen taustaa,
kun se on uskonnoton. Tämä ratkaisu ei olisi lapsen taustaa epäkunnioittavaa
silloinkaan, kun se on uskonnollinen; päinvastoin, se syvästi kunnioittaisi
lapsen uskonnollista taustaa jättämällä sen kehittämisen kodille juuri kodin
oman katsomuksen mukaisesti. Samalla kaikki lapset ottaisivat
varhaiskasvatuksessa niin itsensä kuin toisensa juuri lapsina ulkopuolisten
katsomusten rajoittamatta. Ovatko arvoperustaa käsittelevän luvun 2.2 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Perusteiden sanat jokaisen lapsen ainutlaatuisuudesta ja arvokkuudesta juuri
sellaisena kuin hän on ja lapsen kasvusta ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys
totuuteen, tulisi ottaa tosissaan ja jättää lasta uskonnollistava, totuuden
vastainen uskonnollinen katsomuskasvatus pois. Itselleni totuus on ollut
arvoista tärkein, ja se on johtanut minut maallisuusperiaatteen tiukkaan
puoltamiseen. Lainaan 2.2:n tekstiä: "Kasvattajien tehtävänä on luoda moninaisuutta
kunnioittava ilmapiiri, jossa kannustetaan vastavuoroisuuteen ja aitoon
dialogiin. ... Kielten, kulttuureiden ja katsomusten moninaisuuteen
suhtaudutaan kunnioittavasti korostaen eri kieli-, kulttuuri- ja
katsomustaustaisten lasten ja heidän kasvattajiensa keskinäisen oppimisen
arvoa. Varhaiskasvatus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle,
joka muotoutuu lasten, heidän huoltajiensa sekä kasvattajien
vuorovaikutuksessa." (Tässä kasvattaja tarkoittaa siis henkilökuntaan kuuluvaa
kasvattajaa.) Ihmettelen, sallittaisiinko todella kaikkien oppia uskonnottomuudesta
tieteeseen pitäytyvänä käsityksenä, että luonto on koko todellisuus ja
uskontojen opit siis perusteettomille sepityksille rakentuvaa kuvitelmaa.
Mutta niinhän tulisi sallia, jos toisaalta sallittaisiin uskontojen oppien
julkituonti - mitä kyllä ei tulisi sallia. Mielestäni kuviteltavissa oleva
dialogi siitä, onko olemassa jumalia, olisi heti mennyt liian pitkälle sen
hylättyä tieteen rajoitteen, että ei todellisuudessa vaan vain joidenkin
ihmisten kuvitelmissa. Tiede on ainoa objektiivinen perusta ratkaista tämä
kysymys, tai se siis tekee sen tyhjäksi. Siksi uskontojen oppeihin liittyvästä
dialogista on pidättäydyttävä. Se tieto ja taju riittäisi, että eri ihmisillä
voi olla erilaisia uskonnollisia uskomuksia, jotka voivat myös hyvinkin poiketa
uskonnollisten yhteisöjen virallisista opeista, ja että monella ihmisellä ei
ole uskonnollisia uskomuksia lainkaan. Siihen kun pitäytyisi, niin ei tulisi
loukanneeksi kenenkään katsomusta. Mikähän myöskin on tuo suomalainen kulttuuriperintö? Salanimi
luterilaisuudelle? Mutta oikeasti mikään uskontoa sisältävä ei voi olla
yhteistä suomalaista kulttuuriperintöä. Ovatko oppimiskäsitystä käsittelevän luvun 2.3 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen
oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset oppivat ja omaksuvat tietoja ja
taitoja vuorovaikutuksessa toisten lasten, kasvattajien, eri yhteisöjen ja
lähiympäristön kanssa." Uskontoinen katsomuskasvatus pilaa tämän. Uskontojen opit eivät putkahda
laboratorion koeputkesta eivätkä ne ole loogisen päättelyketjun tulos
kaikkien opittavaksi ja omaksuttavaksi, vaan ne on sepitetty, ja sitten ne
julistetaan ja lapset puolustuskyvyttöminä tunnustavat ne todeksi.
Vuorovaikutuksesta ei ole kyse. Ovatko varhaiskasvatus osana lapsen kasvun ja oppimisen polkua käsittelevän
luvun 2.4 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Tietojen siirtämisessä voidaan hyödyntää lapsella laadittua
varhaiskasvatussuunnitelmaa." Esiopetuksen katsomuskasvatus on yhtä väärin kuin varhaiskasvatuksen
katsomuskasvatus. Sen korjaamiseksi on huoltajan vaatimuksesta hänen lapsensa
vasuun kirjattava tarkasti, että uskontojen vaikutusmahdollisuus on suljettava
pois. Mutta tästä perusteluonnos on vaiennut jo alunpitäen. Kuitenkin niin
varhaiskasvatus aloitettaessa kuin siitä eteenpäin siirryttäessä tämä olisi
ratkaisevan tärkeä seikka korostaa. Ovatko Yhteistyö varhaiskasvatuksessa luvun 2.5 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön lähtökohtana on luottamuksen
rakentaminen. ... Yhteisellä keskustelulla on erityinen tehtävä laadittaessa
lapsen vasua. ... Yhteiseen kasvatustyöhön liittyvistä arvoista, näkemyksistä
ja vastuista keskustellaan sekä kasvattajayhteisön kesken että huoltajien
kanssa." Mutta tyrmäytyykö luottamuksen rakentuminen heti siihen, että kasvattaja ei
ymmärrä tai halua ymmärtää huoltajan vaatimusta uskontojen
vaikutusmahdollisuuden pois sulkemisesta hänen lapsensa osalta? Eihän tätä
seikkaa edes tämä perusteluonnos esitä. Yhteistyötä siirtymävaiheissa korostettaessa sama seikka sivuutetaan. Mielenkiintoinen on maininta huoltajien keskinäisen vuorovaikutuksen
edistämisestä. "Huoltajien verkostoituminen ja yhteinen toiminta vahvistavat
yhteisöllisyyttä ja antavat tukea kasvattajien työlle." Haikeana totean, että uskonnoton vähemmistö on vain hyvin heikosti
järjestäytynyt oikeutettuja etujaan puolustamaan. Siksi onkin aina ollut
tärkeätä yksittäisten ihmisten itsensä oikeus tehdä oikeita päätöksiä
vapauteen ja totuuteen. Mutta nyt varhaiskasvatuksen katsomusopetuksen
osalta perusteluonnos ei tarjoa tällaista oikeutta. Siksi olisi erinomaisen
hienoa, jos uskonnottomat tai myös uskontoja muuten vain vierastavat
huoltajat löytäisivät toisensa ja verkostoituisivat. Perusteluonnos
mainitsee varhaiskasvatuslain (pykälien peruste[lu]iden)
mukaisesti seurakunnat keskeisinä varhaiskasvatuksen yhteistyötahoina,
nimittäin [mutta tästä rajoituksesta perusteluluonnos vaikenee] kun on
kyse seurakunnan kerhotoiminnasta, joka taas on ongelmallista,
jos sille ei aina ole vaihtoehtona joko kunnan itsensä tai jonkin muun
sekulaarin tahon järjestämää varhaiskasvatusta. Toinen ongelmallinen
seikka,
josta varhaiskasvatuslaki ei puhu suoraan, on kunnan päiväkodin ja
seurakunnan
yhteistyö joko päiväkotiryhmien vierailuina seurakuntaan tai
seurakunnan
työntekijöiden vierailuina päiväkotiin. Edes katsomuskasvatus ei
vaatisi
sellaista. Ovatko varhaiskasvatuksen eri toimintamuotoja käsittelevän luvun 2.6
painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole kaikilta osin oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Olisiko lupa ajatella, että perhepäivähoito sopivalle lapsiryhmälle saataisiin
järjestää ilman uskonnollista katsomuskasvatusta? Tällainen lapsiryhmä voisi
olla huoltajien yhteisymmärryksessä kokoama. Silloin varhaiskasvatuslain
vaatimuksesta laadittavat paikallinen vasu ja lapsikohtaiset vasut
kirjoitettaisiin siis valmiiksi oikeaan muotoon. Tämä olisi mainittava
perusteissa. Ovatko pedagogisesti painottunutta varhaiskasvatusta käsittelevän luvun 2.7
painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Kasvatus on tietoista ja tavoitteellista toimintaa, jonka myötä kulttuuriset
arvot, tavat ja normit välittyvät ja muovautuvat. Osaltaan kasvatuksen tavoite
on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita
seuraavalle sukupolvelle, mutta toisaalta kasvatuksen avulla halutaan myös
uudistaa ajattelu- ja toimintatapoja." Tällaista kieltä on käytetty uskonnonopetuksen puolustamiseksi: kyseessä olisi
perinteen siirto (koska ei luoteta siihen, että ihmiset itse päätyisivät
löytämään uskon). Silloin tuo perusteluonnoksen teksti vaikuttaa osaltaan
puolustavan uskonnollista katsomuskasvatusta, vaikka siinä ei niinkään
haluttaisi ajattelutapojen uudistuvan (uskonnon hylkäämiseksi). Ovatko kieleen ja kulttuuriin liittyviä näkökohtia käsittelevän luvun 2.8
painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Varhaiskasvatuksen tavoitteena on [mm] kasvattaa ja opettaa lapsia arvostamaan
eri kieliä, uskontoja, katsomuksia ja kulttuureja." Mutta tavoite saada lapset
arvostamaan uskontoja on väärä ainakin silloin, jos uskonnot päästetään
vaikuttamaan varhaiskasvatuksessa, jossa lapsen on lupa odottaa opetukselta
totuutta. Tavoite on kyllä väärä myös silloin, jos uskonnot pidetään poissa
varhaiskasvatuksesta, sillä lapsihan saattaa nimenomaisesti kärsiä kotonaan
omaksi väitetystä uskonnostaan. "Lasten
kielten ja kulttuurien tukemisesta sekä kielivalinnoista keskustellaan
huoltajien kanssa osana lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaa"
[oikeasti: osana lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimista].
Tällaista
tekstiä ei ole luvussa 2 uskontojen ja katsomusten suhteen. Onko
perusteiden
ajattelutapa siis se, että väestörekisterin tieto lapsen jäsenyydestä
uskonnonvapauslain mukaisessa uskonnollisessa yhdyskunnassa tai tieto
sellaisten jäsenyyksien puuttumisesta kertoo lapsen uskonnollisen tai
katsomuksellisen taustan? Siis ilman, että lapsen huoltajilta kysytään
tästä?
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumatonta lasta on tietysti pidettävä
taustaltaan uskonnottomana, ja on tärkeätä, että tämä tieto
vahvistetaan
lapsen vasussa. Poikkeuksen toisi vain huoltajien antama toisenlainen
tieto
(jonka olisi oltava huoltajien yhdessä allekirjoittama KHO:n
vuosikirjapäätöksen 2004:99 nojalla). Valtakirkkoonkin kuuluvan lapsen oikea uskonnollinen tai katsomuksellinen
tausta voisi olla "uskonnon suhteen välinpitämätön" tai "uskonnolle
vihamielinen". Tietysti sellaisesta johtopäätöksen tekeminen lapsen vasuun
vaatisi huoltajalta poikkeuksellista aktiivisuutta, sillä kirkkoon kuuluvat
huoltajat saattavat kyllä itse sivuuttaa kaiken kirkollisen mutta eivät
kuitenkaan armahda lastaan siitä varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen
ollessa kyseessä. Ovatko erilaisia kasvatussuuntauksia käsittelevän luvun 2.9 painopisteet
oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole kaikilta osin oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Ihmettelen, kuinka erityiseen maailmankatsomukseen (käytännössä tiettyyn
uskontoon) perustuvassa varhaiskasvatuksessa voidaan oikeasti pitää huolta
siitä, ettei lapsia sitouteta kyseiseen maailmankatsomukseen. Huomautan, että mielestämme siis katsomuskasvatus tulisi poistaa julkisen
vallan varhaiskasvatuksesta. Tällöinkin tiettyyn uskontoon perustuvien
yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen olemassaolo olisi kansainvälisten
ihmisoikeussopimusten turvaamaa, vaikkakin valtiolla olisi edelleenkin oikeus
asettaa niille omat vaatimuksensa. Mitä muuta haluatte sanoa luvusta 2? Minulla ei ollut muuta sanottavaa. LUKU 3 VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKULTTUURI Luku 3 käsittelee varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ja sen tehtävää.
Luvussa määritellään varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittämistä
ohjaavat yhteiset valtakunnalliset periaatteet. Toimintakulttuuri vaikuttaa
varhaiskasvatuksen laatuun. Esimerkiksi vuorovaikutus, toimintatavat sekä
oppimisympäristöt ovat oleellinen osa toimintakulttuuria. Luvussa kuvataan
myös huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa tehtävän yhteistyön
periaatteita. Tukeeko luku 3 varhaiskasvatuksen toteuttamista? Vastaukseni: Ei Perusteluni: Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus on mielestämme ateistien uskonnonvapauden
vastaista. Silloin varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ei voi rakentaa
varhaiskasvatuksen varsinaisten tavoitteiden toteuttamista tukevaksi. Ongelma
voi olla niin hankala, että lapsen huoltajat joutuvat etsimään muuta ratkaisua
lapsensa hoitamiseksi. Onko luvun 3 ilmentämä uudistuksen suunta oikea?
Vastaukseni: Uudistuksen suunta ei ole oikea. Perusteluni: Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus pilaa kaikki uudistukset. Onko luvun 3 teksti ymmärrettävää? Vastaukseni: Teksti ei ole ymmärrettävää. Mitä pitäisi selkeyttää? Kommenttini: Yhteinen katsomuskasvatus on uskonnonvapauden vastaista, minkä ei pitäisi olla
mahdollista varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Siksi luvun 3 teksti on
mahdollista selkeyttää vain jättämällä katsomuskasvatus kaikkineen perusteista
pois. Ovatko toimintakulttuurin merkitystä ja kehittämistä käsittelevien lukujen 3.1
ja 3.2 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Tarkastelen luvun 3.2 jaksoa "Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus". Lainaus: "Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään maan
kulttuuriperintöä ja kansalliskieliä sekä varhaiskasvatusyhteisön ja ympäristön
kulttuurista, kielellistä, uskonnollista ja katsomuksellista monimuotoisuutta." Maan kulttuuriperintö, onko sitä? Sisu? Mikään uskonnollinen ei sitä voi olla.
Ympäristön uskonnollisella ja katsomuksellisella monimuotoisuudella saatetaan
tarkoittaa valtakirkkoa, monimuotoisuuden vastakohtaa. Vai kuinka otetaan
huomioon se, että vain vähemmistö kirkon jäsenistä "uskoo kuten kirkko opettaa"
ja enemmistö joko "toisella tavalla kuin kirkko opettaa" tai ei lainkaan. Nuo
toisin uskovat eivät hevin uskonsa sisältöä paljasta, mutta monesti se
varmaankin on jotain hyvin typistettyä ja perimmältään valtionkirkkoa ja
uskonnonopetusta kaipaamatonta. Kirkkorakennukset kyllä näkyvät katukuvassa
mutta vetävät kävijöikseen vain harvoja. (Poikkeuksenkin tiedän omasta
asuinympäristöstäni, mutta kyseinen kirkkohuoneisto ei olekaan valtakirkkoa.) Kuinka sitten uskonnottomuus juuri uskonnottomuutena näkyisi ympäristössä?
Mukaan pitäisi lukea uskonnon suhteen välinpitämättömät. Silloinhan ympäristö
olisi uskonnottomuuden kyllästämää, vaikkakaan uskonnottomuus ei mitään
rakennuksia kaipaakaan. Yksi voisi kuitenkin olla tarpeen, sillä onhan minun
myönnettävä, että olen vieraillut monilla kauniilla vapaa-ajattelijayhdistysten
hautausmailla. Mutta joka tapauksessa perusteluonnoksen viittaus ympäristöön
johtaa varhaiskasvatusta harhaan, ellei sitten ympäristöstä tehdä sitä oikeata
johtopäätöstä, että uskonto(j)a ei tarvita. Toinen lainaus: "Eri [oikeasti: Erilaisista] ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti
ja luodaan uusia tapoja toimia yhdessä." Miten voisi rakentavasti käydä
keskustelua uskonnollisista ajattelutavoista ja uskonnottomasta
ajattelutavasta ja luoda niistä uusia tapoja toimia yhdessä? Miksi edes pyrkiä
mahdottomaan? Tai tärkeämpää, miksi siten tuhota rationaalista, mutta vailla
vallaltaan uskonnollisiin yhteisöihin verrattavien tahojen suojelua olevaa
uskonnotonta ajattelua? Kolmas lainaus: "Kasvattajien on tärkeää tiedostaa oman ajattelunsa
kulttuurisidonnaisuus sekä tunnistaa omia ennakkoluuloja ja asenteita." Tuo kulttuurisidonnaisuus saattaisi olla suomalaista tapaluterilaisuutta,
joka ymmärtäisi muita uskontoja mutta ei uskonnottomuutta. Ymmärtämättömyys
uskonnottomuutta kohtaan loistaa näistä perusteluonnoksista. Ovatko varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä käsittelevän luvun 3.3
painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Oppimisympäristöjen kehittämistä ohjaavat näissä perusteissa määritellyt
arvoperusta, oppimiskäsitys ja toimintakulttuurin kehittämiselle asetetut
tavoitteet." Mutta kun ne kaikki pilaa katsomuskasvatus. "Kielitietoisuutta tukeva ja kulttuurista moninaisuutta esille tuova
oppimisympäristö edistää lasten kielellistä kehitystä. Se antaa myös valmiuksia
ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä,
kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa." Miten kieli ja kulttuuri pannaankaan johtamaan jonkin yleisen
kulttuuriperinteen ja uskonnollisten taustojen kunnioittamiseen? Eikö sallita
kulttuuria ilman uskontokytköstä? Vaikkapa munakoisoja ja jugurttikastiketta
suosivaa iranilaista ruokakulttuuria (kerran Ranskassa avustin sellaisessa
ruoanlaitossa)? Mitä muuta haluatte sanoa luvusta 3? Kommenttini:
Perusteluonnostekstin arvioinnillani olen esittänyt konkreettisia seikkoja,
kuinka katsomuskasvatus (mainittuna siis sivun 38 viimeisessä kappaleessa)
välttämättä joutuu sivuuttamaan ja mitätöimään uskonnottomuuden. LUKU 4 VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN TOIMINNAN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN
Luvussa 4 kuvataan varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan suunnittelun ja
toteuttamisen periaatteita. Luvussa kuvataan varhaiskasvatuksen ominaislaatua
kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuutena, jossa pedagoginen toiminta
läpäisee kaikki päivän toiminnot. Pedagogiset työtavat sekä havainnointi,
dokumentointi ja arviointi ovat keskeisiä varhaiskasvatuksen toteuttamisen
lähtökohtia. Leikin merkitys on luvussa nostettu keskeiseksi lapsen
hyvinvoinnin ja oppimisen lähtökohdaksi. Lapsilla on oikeus myös
sisällöllisesti monipuoliseen toimintaan sekä oppimiseen. Luvussa kuvataan
laaja-alaisen osaamisen merkitys tässä ajassa sekä muuttuvassa yhteiskunnassa.
Oppimisen alueet puolestaan kuvaavat varhaiskasvatuksen toiminnan
suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitavia keskeisiä asioita. Tukeeko luku 4 varhaiskasvatuksen toteuttamista?
Vastaukseni: Ei. Perusteluni: Uskontoinen katsomuskasvatus (luku 4.4) on ateistien uskonnonvapauden
vastaista. Onko luvun 4 ilmentämä uudistuksen suunta oikea?
Vastaukseni: Uudistuksen suunta ei ole oikea. Perusteluni: Uskontoinen katsomuskasvatus on ateistien uskonnonvapauden vastaista. Onko luvun 4 teksti ymmärrettävää? Vastaukseni: Teksti ei ole ymmärrettävää. Mitä pitäisi selkeyttää? Kommenttini: Luvun 4 johdannosta: "Toimintaa suunniteltaessa otetaan huomioon myös
paikallisiin suunnitelmiin sekä lasten henkilökohtaisiin
varhaiskasvatussuunnitelmiin kirjatut tavoitteet." Kuitenkaan tässäkään ei
sanota, kuinka lapsen vasuun saadaan kirjatuksi huoltajan vaatimus, että
lapsi pidetään toiminnassa uskontojen vaikutusmahdollisuuksien
ulottumattomissa. Ylipäätään uskonnonvapaus tulisi varhaiskasvatuksessa turvatuksi vain koko
katsomuskasvatus hylkäämällä. Nyt perusteluonnos sulkee silmänsä ongelmilta. Ovatko monipuolisia työtapoja käsittelevän luvun 4.1 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "[mm] yhteiset juhlat ovat keskeistä toimintaa varhaiskasvatuksessa."
Juhlilla viitattaneen myös uskonnollisiin juhliin. Silloin ne eivät voi
oikeasti olla yhteisiä. Niissä(kin) ilmenee katsomuskasvatuksen
uskonnonvapauden vastaisuus. Edes uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat kodit
eivät välttämättä vietä mitään yllä tarkoittamaani juhlaa uskonnollisesti.
On silloin väärin näitä lapsia kohtaan, jos juhlassa tuodaan esiin uskonnon
liittyminen juhlaan, sillä juhlia sopii myös pelkästään juhlimisen vuoksi.
Vielä pahempaa se on uskonnollisena julistuksena kyseiseen yhteisöön
kuulumattomalle, erityisesti uskonnottomasta kodista tulevalle lapselle. Tuota
uskonnollista julistusta ei voi noin vain ryhtyä kumoamaan pelkkänä
perusteettomana sepitteenä, jos sellainen jälkikäteinen vastaselitys edes
tepsisi. Silloin siitä olisi vaiettava. Uskonnollisista juhlista olisi
parempi luopua kokonaan. On juhlia, joihin eivät uskonnot liity (juhannuskin,
keskikesän juhla liittyy ennenkaikkea kesäpäivänseisaukseen), mutta eipä
juuri ole yleisiä juhlia, joita juhlisivat vain uskonnottomat (en nyt siis
tarkoita uskonnottomia elämänkaarijuhlia, vaan vaikkapa kalenteriin sisältyviä).
Pitäisiköhän yrittää kehittää? Varhaiskasvatuksessa ei siis mihinkään
juhlaan voi liittää uskonnottomuutta, ellei sitten maininnalla, että sitä ja
sitä juhlaa viettävät uskonnottomatkin. Toinen lainaus: "Lapsia rohkaistaan kyselemään ja ihmettelemään sekä
päättelemään ja ratkaisemaan ongelmia yhdessä." Virkkeen alkuosan tapaista
puhetta on käytetty, kun on haluttu saada lapset pohtimaan uskonnollisia
pseudokysymyksiä. Esimerkiksi päiväkodissa vieraillut pappi olisi puhunut
taivaasta, ja sitten lapset ihmettelisivät, mitä ihmiselle kuoltuaan
tapahtuukaan. Kyseessä on siis uskonnon luoma kysymys uskonnon uskottelemine
vastauksineen, joka sekoittaa lapsen todellisuudentajua. Vastaukseksi ei käy,
että asiasta ei voida tietää, sillä sekin väite on uskonnollinen. Nimittäin
tieteen mukaanhan elämä päättyy kuolemaan, ruumis hajoaa ja vainajasta jää
vain muisto. Tämä tieto on varmuudessaan lohduttava. Rohkaistaisiinko
varhaiskasvatuksessa lapsia ratkaisemaan kysymys tällä lopullisella tieteen
tavalla? Vai olisiko myös uskonnottoman kodin lapsi toimitettu pappia
kuuntelemaan kertomatta siitä huoltajille mitään ja lapsi jätetty sitten
yksin papin puheen kanssa kasvattajien kertomatta, että pappi yritti vain
huijata? Eikö varhaiskasvatuksen pitäisi päinvastoin olla saattamatta lapsia
tuollaisten (vale)kysymysten pariin, sillä niihin suhtautumisen olisi
jätettävä kodin varaan. Ovatko havainnointia, dokumentointia ja arviointia käsittelevän luvun 4.2
painopisteet oikeat?
Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini:
Arviointiin osallistuisivat siis myös huoltajat, jotka voisivat saada tietoa
lapselta pidemmän ajan kuluessa kerätyistä dokumenteista. Jokin dokumentti saattaisi paljastaa, mutta ei välttämättä mikään dokumentti,
sen, että lapsi olisi altistettu uskonno(i)lle vastoin huoltajien kantaa. Se
kyllä voisi ilmetä lapsen levottomista puheista. Tarvittaisiin tarkka kirjaus
lapsen vasuun uskontojen välttämisestä ja kirjauksen tarkka noudattaminen. Ovatko leikkiä käsittelevän luvun 4.3 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: "Loruttelu, sanaleikit, laulut ja yhteinen hassuttelu luovat positiivisen
tunneilmaston, mikä on kaiken oppimisen lähtökohta." Tällaista toimintaa olisi
perusteissa korostettava ruokailutilanteiden yhteydessä. Olen itse kannellut
lääninhallitukselle ruokarukouksista eräässä peruskoulussa, ja vireillä on
kanteluni eduskunnan oikeusasiamiehelle ruokarukouksista esi- ja perusopetusta
koskevissa Opetushallituksen ohjeissa ja yleisesti. Opettajajohtoinen
ruokarukoiluttaminen on monin tavoin ongelmallista ja se pitäisi saada
lopetetuksi. Ruotsinkielisissä kouluissa saatetaan jopa laulaa
ruokailutilanteessa virsi, joka ei kuitenkaan voisi luoda positiivista
tunneilmastoa mutta ehkä vaikuttaa tunteisiin toisella tavalla kuin lausuttu
rukous. Siksi jo varhaiskasvatuksessa olisi yhdessä lausuttava jokin
"soppaloru", jos mitään. Luvun 4.3 viimeisessä kappaleessa viitataan leikkiympäristöjen yhteydessä
lasten kieli- ja kulttuuritaustaan. Tällöin kulttuuritaustassa ei voine olla
kysymys mistään uskonnoista. Ovatko laaja-alaista osaamista käsittelevän luvun 4.4 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: On erikoista, että eettinen-sana esiintyy näissä perusteluonnoksissa vain kaksi
kertaa: sivulla 9 luvussa 2.1 lakiin sisältyvässä varhaiskasvatuksen
tavoitteessa 8) sekä sivulla 38 luvun 4.5 osuudessa "Minä ja meidän
yhteisömme". Sen sijaan uskonto-sanaa tupataan moneen kohtaan. Kuitenkin
etiikkaa vaaditaan meiltä jokaiselta, uskontoa ei keneltäkään, eivätkä uskonnot
ole etiikkaa. Ainakaan etiikasta yhdessä keskusteltaessa uskontoon vetoaminen
ei keskustelua palvele eikä etiikkaakaan. Uskonnot tuottavat uskonnonvapausongelman katsomuskasvatuksessa. PALAUTE LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN OSA-ALUEITTAIN Ovatko Ajattelu ja oppimaan oppiminen -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Tiedon jäsentäminen ja uuden luominen edellyttävät luovaa ja
kriittistä ajattelua, jonka perusta luodaan varhaiskasvatuksessa." Mutta
katsomuskasvatus on vastoin tätä, sillä uskontojen opit julistetaan totena
ikänsä tähden kritiikkiin kykenemättömille kuulijoille. Ovatko Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu -osuuden painopisteet
oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Kasvattajien avoin ja myönteinen suhtautuminen perheiden eri kieliin
ja kulttuureihin sekä uskontoihin ja katsomuksiin on perusta lasten
kokonaisvaltaiselle kasvulle ja oppimiselle sekä hyvälle yhteistyölle
huoltajien kanssa." Tässä kulttuuri saattaisi tarkoittaa viittausta lapsen taustalla mahdollisesti
olevaan toiseen maahan. Sikäli lapsen sekä kieli- että kulttuuritausta olisivat
oikeata tietoa. Kulttuureita voitaisiin koulussa käsitellä maantiedossa ja
yhteiskuntaopissa. Uskonnot totuusvaatimuksineen olisi koulussa jätettävä vain
vähäiselle huomiolle, ja varhaiskasvatuksessa pelkän nimen varaan. En ole koskaan joutunut selvittämään itselleni enkä muille, mikä minun
mahdollinen oma kulttuurini olisi. Ehdotus, että kyseessä olisi "suomalainen
kulttuuri", olisi triviaalisti totta sikäli, että Suomi nyt on synnyinmaani ja
on ollut pienin poikkeuksin yksinomainen asuinmaani, joten täälläpä olen
tottunut elämään. Mutta kaikki puhe yhteisestä uskontotiedosta tai
katsomuskasvatuksesta eli siis kaikille pakollisesta uskonnonopetuksesta on
saanut minut vakavasti huolestuneena miettimään, onko tämä maa sittenkään enää
minua tai ylipäätään kaltaisiani ateisteja varten. Kuitenkin koen oikeaksi
valtion pohjaksi vain Ranskan mallisen maallisuusperiaatteen. Joka tapauksessa
voisin sanoa, että minulla olisi eri kulttuureita eri elämän alueilla.
Jokainen ihminen on itsessään kulttuurisesti monimuotoinen. Nämä perusteluonnokset eivät ole avoimet eivätkä myönteiset ateismia,
uskonnottomuutta, kohtaan. Kuinka kasvattajat sitten voisivat sitä olla? Toinen lainaus: "Kieli- ja kulttuuritietoisessa varhaiskasvatuksessa
kulttuurit, kielet, uskonnot ja katsomukset nivoutuvat yhdenvertaisina osaksi
varhaiskasvatuksen kokonaisuutta." Tämän yhdenvertaisuuden uskontojen sekä muiden katsomusten välillä toteuttaisi
vain niiden jättäminen ihmisten yksityiseen elämään katsomuskasvatuksesta
luopumalla. (Tästä yksityinen versus julkinen -keskustelusta huomautan, että
kuten yksityisomisteisetkin sanomalehdet ovat osa julkista sanaa, samoin
uskonnolliset yhteisöt olisivat maallisessakin valtiossa halutessaan osa
julkista yleisöelämää.) Kolmas lainaus: "Lasten kanssa harjoitellaan asettumista toisen asemaan." Siis
harjoitellaan etiikkaa, sen universaalia sääntöä. Neljäs lainaus: "Juhlat, leikit ja yhteistyöhön perustuva toiminta luovat
mahdollisuuksia harjoitella käyttäytymistä eri tilanteissa ja erilaisten
ihmisten kanssa. Samalla lapset ja kasvattajat jakavat kokemuksia erilaisista
perinteistä ja tavoista." Olisipas mainiota, jos harjoitella voisi eri maiden leikkejä! Koen kuitenkin
tässä tarkoitettavan viitata uskonnollisiin juhliin. Mutta miksi kenenkään
pitäisi varhaiskasvatuksessa oppia sellaisissa käyttäytymään? Viides lainaus: "Lasten kanssa tutustutaan lähiympäristöön ja sen
kulttuuriseen monimuotoisuuteen, jolloin he saavat mahdollisuuksia kokea ja
oppia niin itselle tutusta kuin muista kulttuureista sekä yleisestä
kulttuuriperinnöstä." Sanalla kulttuuri on tavallisesti ymmärretty kirjallisuutta, musiikkia ja
kuvataiteita. Jokainen näistä kolmesta on hyvin monimuotoinen jo Suomessa
saati maailman laajuudessa. Yleisemmin kulttuurilla on ymmärretty kaikkea
ihmisen luomaa. (Mutta onpas linnuillakin eri laulu- ja
pesänrakennuskulttuureita.) Kuitenkin lainaukseni on peitepuhetta uskonnollisista
instituutioista: tietysti jossain lähistöllä on ev.-lut. kirkon kirkkorakennus,
ja siihen liittyvä kulttuuri on jumalanpalvelus. Ongelma vain on, että
uskonnollinen puhe on epätotta tai tarkemmin sanoen mieletöntä. Esimerkiksi
musiikkia koskee kauneus- vaan ei totuuskysymys. Musiikki voi myös
yksinkertaisesti olla huonoa (joillekin) ja sen kuunteleminen (näille)
silloin ajanhukkaa, mutta muutoin musiikkikulttuuri on kaikkien jaettavissa.
Yleistä kulttuuriperintöä taas ei ole olemassakaan, vaikka kristillisyyttä
sellaisena yritetäänkin kaikille pakottaa. Ovatko Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: En osaa sanoa. Ovatko Monilukutaito -osuuden painopisteet oikeat?
Vastaukseni: En osaa sanoa. Ovatko Tieto- ja viestintäteknologia -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: En osaa sanoa. Ovatko Osallistuminen ja vaikuttaminen -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Lasten on tärkeä saada kokea ja tietää, että he lapsina ovat
oikeutettuja aikuisten apuun ja suojeluun. Kasvattajat mahdollistavat lapsille
tietoa sellaisessa muodossa, että lapset voivat vastaanottaa, ymmärtää ja
muistaa asioita." Katsomuskasvatuksessa lapsi jätetään vaille aikuisten apua ja turvaa, kun
kerran siinä sallitaan uskonnoille esiintymisvuoro. Tieto uskontojen opeista
ja merkityksestä on valheellista. PALAUTE OPPIMISEN ALUEITTAIN Ovatko Oppimisen alueet luvun 4.5 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Tarkoitetaankohan tässä luvulla 4.5 koko lukua vaiko vain sen johdantoa
Kielten rikas maailma -osuuteen asti? Vastaukseni on molempien vaihtoehtojen
mukainen. Luvun osuus "Minä ja meidän yhteisömme" vaikuttaa otsikoltaan
mielenkiintoiselta ja ongelmattomalta. Mutta se sisältääkin aivan
tarpeettomasti katsomuskasvatuksen, joka saattaa loukata ateistien
uskonnonvapautta niin paljon, että nämä pitävät lapsensa pois
varhaiskasvatuksesta. Ovatko Kielten rikas maailma -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole kaikilta osin oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Osuuden tekstissä kielistä johdetaan lasten kulttuurisen moninaisuuden
tunnistaminen ja kunnioittaminen. Tämä on ongelmallista, jos kulttuureilla
aiheetta ja oikeudetta tarkoitetaankin uskontoja. Ovatko Ilmaisun monet muodot -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Kulttuurin ja ilmaisun eri muotoihin tutustuminen vahvistaa lasten
osallistumisen ja vaikuttamisen, ajattelun ja oppimisen taitoja sekä
monilukutaidon kehittymistä. Varhaiskasvatuksen arjessa ja juhlissa on
rajattomasti mahdollisuuksia tuoda esille kulttuurista monimuotoisuutta ja
iloita siitä." Juhlat ja kulttuurinen monimuotoisuus yhdessä tarkoittavat uskonnollisia
juhlia, eikä uskontojen esille tuomisen niiden varjolla olisi myöskään mitään
rajoja. Siis ilmaisun harjoittelusta johdetaan uskonnoille rajattomat
vaikuttamismahdollisuudet, ja tästä masentavasta seikasta pitäisi muka iloita. Ovatko Minä ja meidän yhteisömme -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole oikeat.
Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini:* Tiivistettynä osuuden alku sanoo, että varhaiskasvatuksessa lasten kanssa
tutustutaan yhteiskunnan monimuotoisuuteen sekä tutkitaan lähiyhteisöä ja
ympäristöä mm. tutustumalla "lähiyhteisön tapoihin ja katsomuksiin".
Ilmeisestikin lainausmerkeissä esittämäni sanat tarkoittavat niin voimakasta
tutustumista uskontojen oppeihin ja uskonnollisiin menoihin, että
alkukappale päättyy seuraavasti: "TOIMINNASSA HUOMIOIDAAN YHTEISTYÖ HUOLTAJIEN
KANSSA KUNKIN PERHEEN TAUSTAA, KATSOMUKSIA JA ARVOJA KUULLEN." Toivottavasti
verbi "huomioidaan" tarkoittaa vahvemmin "otetaan huomioon" eikä "havaitaan
mutta ollaan välittämättä". Mutta tämä huomioonotto pitäisi kirjata lapsen
varhaiskasvatussuunnitelmaan. Sen vuoksi luvun 1.2 osuudessa Lapsen
varhaiskasvatussuunnitelma pitäisi esittää selvä tätä koskeva sisältövaatimus.
Vai tarkoitetaanko tällä lapsen vasun ohittamisella, että lapsen kirkon
jäsenyys, joka on vielä enemmistöllä, kertoo sinällään huoltajien kannan,
jota ei silloin tarvitse erikseen kirjata, ja uskonnottomista taas viis? Osuuden toinen kappale on tärkeä ihan myönteisessä mielessä: "Lasten kanssa
pohditaan eri tilanteissa esiintyviä tai lapsia askarruttavia tunteita ja
eettisiä kysymyksiä, kuten oikean ja väärän erottamista, oikeudenmukaisuutta
sekä pelon ja ilon aiheita." Ymmärrän tämän tekstin niin, että pohdinta aivan
oikein olisi sekulaaria. Mutta pelkään, että katsomuskasvatuskappaleen
sanoja "arjen asioihin" käytetään etiikan uskonnollistamiseen. Joka tapauksessa
sekulaaria etiikkaa on kappaleen päätös: "Samalla autetaan lapsia ymmärtämään,
että yhteisön säännöt ovat ihmisten luomia sopimuksia." Lainaan osuuden neljännen kappaleen kokonaisuudessaan, niin tärkeä
ongelmallisuudessaan se on yhdistyksemme kannalta: "Lähiyhteisön toimintaa tarkastellaan myös KATSOMUSTEN näkökulmasta.
Varhaiskasvatuksen KATSOMUSKASVATUKSESSA yhteisen tutustumisen kohteena ovat
lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja katsomukset. Uskonnottomuutta
tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Katsomuskasvatus liitetään arjen
asioihin, juhliin ja ajankohtaisiin tapahtumiin, joilla on uskonnollista tai
katsomuksellista merkitystä. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia hiljaisuuteen,
ihmettelyyn ja pohdintaan. Tavoitteena on ohjata lapsia tutustumaan ja
kunnioittamaan sekä omia että toisten lasten ja perheiden erilaisia
katsomuksellisia perinteitä sekä niihin liittyviä tapoja ja käsityksiä.
Pienemmille lapsille katsomuskasvatus luo mahdollisuuksia erilaisiin
kokemuksiin. Isommilla lapsilla tavoitteena on herättää kiinnostusta
lähiyhteisön tapoihin sekä uskontoihin ja muihin katsomuksiin esimerkiksi
juhlaperinteiden vuodenkiertokalenterin avulla. Katsomuskasvatus tukee lapsen
kulttuurisen osaamisen ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä ajatteluun
ja oppimiseen liittyvää laaja-alaista osaamista." Huomautan, että jo aiemmin vastauksessani olen kauttaaltaan lukenut
katsomuskasvatukseen kaikki seikat, joissa on mainittu uskonnot ja katsomukset
(tai myös kulttuurien moninaisuus silloin, kun tämä käsite on jäänyt
epäselväksi). Huomautan, että osuuden alkukappaleen lupaus, että toiminnassa otetaan huomioon
yhteistyö huoltajien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja
kuullen, koskee myös ja nimenomaan katsomuskasvatusta. Teksti "katsomuskasvatuksessa YHTEISEN tutustumisen kohteena" on
uskonnonvapautta loukkaavaa ja ristiriidassa huoltajien kuulemisen kanssa,
sillä huoltaja saattaa aiheellisesti ja oikeutetusti vaatia, että lapsi ei
osallistu ainakaan joihinkin tutustumisen muotoihin. On kovin laimeaa sanoa vain, että uskonnottomuutta tarkastellaan muiden
katsomusten rinnalla, sillä tieteen käsitys, että luonto on koko todellisuus,
on uskonnoton: uskontojen uskomusolennot ovat luontoon mahtumattomina
ristiriitaisia eivätkä todellisia. Uskonnottomuus ei siis ole vain satunnainen
katsomus katsomusten joukossa. Uskonnottomuudelle olisi parasta, että
varhaiskasvatuksessa ei olisi katsomuskasvatusta. Kuinka uskonnottomuudesta
katsomuskasvatuksessa kerrottaisiin? Elämästä totuudessa pitäytyen, ilman
uskomusolentoja? Miten uskonnottoman kerrottaisiin suhtautuvan uskontojen
oppeihin? Sanottaisiinko suoraan kuten asianlaita on: perusteettomina
kuvitelmina? Uskonnottomuutta on myös pelkkä uskonnoista välinpitämättömyys. Uskonnot tarvitsevat kukin oman uskontokasvatuksensa, eivätkä ne, ainakaan
valtakirkko, halua tyytyä itse antamaansa tai siihen kuuluvissa perheissä
annettuun uskontokasvatukseen, vaan se haluaa uskontokasvatuksen julkisen
vallan varhaiskasvatukseen, olkoon sitten vaikka katsomuskasvatuksen nimellä.
Uskonnottomuuden esillä pidon on silloin jääminen toiseksi. Katsomuskasvatus
on siis vakava ongelma uskonnottomuudelle. Katsomuskasvatus liitettäisiin "uskonnollista tai katsomuksellista merkitystä"
omaaviin arjen asioihin (pilaamaanko myös yllä kiittämääni eettisten kysymysten
pohdintaa?), juhliin (nimenomaista uskonnottomuuskomponenttia ei kuitenkaan ole
yhdelläkään) ja ajankohtaisiin tapahtumiin (koulussa historian opetus olisi
oikea paikka tarkastella uskonnollista terrorismia). Silti lapsen elämässä ei
välttämättä olisi luonnostaan mitään, millä olisi merkitystä hänelle itselleen
uskontojen tai uskonnottomuuden kannalta. Mutta uskontojen halutaan antaa
vaikuttaa. Lapsille tarjottava mahdollisuus hiljaisuuteen, ihmettelyyn ja pohdintaan on
kirkon kieltä: hiljaisuus on hartautta, ihmettely papin puheen aikaansaamaa ja
pohdinta hedelmätöntä uskonnollista puuhastelua uskonnon kysymysten parissa.
Sellaiseen toimintaan ei voi vaatia yhteisesti osallistuttavan. Oikeasta
todellisuudesta on aihetta oikeaan ihmettelyyn ja oikeaan pohdintaan, mutta
siitähän ei ole kyse. Seuraavaksi pohdin katsomuskasvatuksen tavoitetta ohjata lapsia tutustumaan ja
kunnioittamaan sekä omia että toisten lasten ja perheiden erilaisia
katsomuksellisia perinteitä sekä niihin liittyviä tapoja ja käsityksiä.
Uskonnottomuuteen ei juuri liity omia perinteitä eikä tapoja. Elämänkaarijuhlat
ovat toki uskonnottomat, mutta toisaalta siviilivihkimisen suosio on suuri myös
kirkkoon kuuluvien vihkikumppanien [oikeastaan: kihlakumppanien] parissa. Ohjattaisiinko kaikki lapset
todella kuulemaan uskonnottomien käsitys uskonnoista? Siis "puppua!" tai
"EVVK". Mielestäni on väärin ohjata lapsi kunnioittamaan ja arvostamaan
uskontoja ["arvostamaan": ks. 2.8]; ne eivät sitä ansaitse. Ongelma on myös se, että ei tyydytäkään
tutustumaan lasten ja perheiden itsensä kenties surkastuneisiin (eli siis osin
rationaalistuneisiin) uskonnollisiin perinteisiin ja tapoihin, vaan kutsutaan
pappi apuun kertomaan, miten noiden perinteiden ja tapojen muka kuuluisi olla.
Yhtä kaikki, kertominen uskonnollisista perinteistä, tavoista ja käsityksistä
on uskonnollista julistusta, joka ei julkisen vallan varhaiskasvatukseen kuulu. Puhe katsomuskasvatuksen pienemmille lapsille luomista mahdollisuuksista
erilaisiin kokemuksiin tarkoittaa osallistumista uskonnon harjoittamiseen.
Kokemuksellisuus onkin tehokas tapa ujuttaa uskonto lapsen mieleen. Mutta
sekään ei voi olla yhteistä. Isommille lapsille asetettu tavoite herättää kiinnostusta lähiyhteisön tapoihin
sekä uskontoihin ja muihin katsomuksiin esimerkiksi juhlaperinteiden
vuodenkiertokalenterin avulla rajoittuu käytännössä uskontoihin.
Juhlaperinteiden uskonnollisen merkityksen avaaminen on kylläkin uskonnollista
julistusta, josta eivät välttämättä välitä edes ne, jotka juhlan muuten
omakseen kokisivat. Joulun ja uudenvuoden ajankohtien läheinen liittyminen
talvipäivänseisaukseen tarjoaa kylläkin mahdollisuuden oivaltaa, kuinka luonto
itse on tarjonnut aiheen juhlia päivän pitenemään ryhtymistä, ja juhliahan
ihminen osaa ja haluaakin juhlia tarvitsematta siihen mitään uskontoja. Puhe kulttuurisen osaamisen ja ajatteluun oppimisen kehittymisestä
katsomuskasvatuksen tuella osuu sikäli väärään, että kuvattu katsomuskasvatus
on uskonnollistavaa ja siten tyhmistävää. Kysyn lopuksi retorisesti itse uskonnosta irti viisastuneena, miksi yhteiseksi
tarkoitettu katsomuskasvatus olisi oikeutettu ajamaan uskontojen
kunnioittamista, kun jouduin odottamaan 18-vuotiaaksi asti, jotta sain erota
kirkosta, ja siten kokemaan vuosien ajan asemani valheelliseksi. Ovatko Tutkin ja toimin ympäristössäni -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: En osaa sanoa. Ovatko Kasvan, liikun ja kehityn -osuuden painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole kaikilta osin oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Lainaus: "Varhaiskasvatuksessa tutustutaan suomalaiseen ja kansainväliseen
ruoka- ja tapakulttuuriin yhteistyössä kotien kanssa." Tässä on siis
konkreettisia esimerkkejä kulttuureista. Yksi tapakulttuuri voisi olla sekä
haarukan että veitsen käyttö, toinen pelkän haarukan käyttö. Mutta
mahdollisesti jonkin kodin tapoihin kuuluvaa ruokarukousta ei sopisi
kasvattajajohtoisena varhaiskasvatukseen tuoda. Toinen lainaus: "Päivittäiset ateriahetket toteutetaan kiireettömässä
ilmapiirissä opetellen ruokarauhaa ja hyviä pöytätapoja sekä yhdessä syömisen
kulttuuria." Sellainen on myös ruoan kunnioittamista, jolla koulujen ja
päiväkotien ruokarukouksia on puolusteltu mutta joka tekee ne sikäli
tarpeettomiksi. Yhdessä syömisen korostaminen toimii myös ruokarukoilutusta
vastaan, sillä ruokarukoilutus johtaa monesti lapsiryhmän jakautumiseen. Mitä muuta haluatte sanoa luvusta 4? Kommenttini:
Kuvattu katsomuskasvatus ei uskonnollisena voi olla yhteistä. Siksi vaadin,
että lapsen vasuun on kirjattava mahdollinen lapsen katsomuskasvatusta
rajoittava huoltajan kanta, ja tämä vaatimukseni on puolestaan lisättävä
lapsen vasun sisältöä koskevaan määräykseen. LUKU 5 LAPSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUKI Luvussa 5 kuvataan lapsen kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen
periaatteita sekä yhteistyötä huoltajien ja muiden asiantuntijoiden
kanssa. Lisäksi luvussa kuvataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelman
merkitystä lapsen tuen suunnittelussa ja seurannassa. Luin tarkasti tämänkin luvun, mutta minulla ei ollut siitä sanottavaa. LUKU 6 TOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN
Luvussa 6 kuvataan varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin kokonaisuus
ja kehittämisen periaatteet. Luvussa kuvataan myös lapsen
varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointia. Kerron luvusta 6 vain sen kysymyksen, johon vastasin. Ovatko toiminnan arviointi ja kehittäminen luvun 6.1 painopisteet oikeat? Vastaukseni: Painopisteet eivät ole kaikilta osin oikeat. Mitä pitäisi lisäksi tuoda esiin tai painottaa toisella tavalla? Kommenttini: Olisi vaadittava, että Kansallinen koulutuksen arviointikeskus arvioi
varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen erityisesti katsomusvähemmistöihin
kuuluvien lasten ja huoltajien uskonnonvapauden kannalta. Lapsen, huoltajien ja kasvattajien pohtiessa omilta osiltaan lapsen
varhaiskasvatussuunnitelman arvioinnin yhteydessä, miten yhdessä kirjatut
tavoitteet ja sopimukset on otettu huomion ja toteutuneet varhaiskasvatuksen
toiminnassa, erityinen tarkkaavaisuus olisi kohdistettava
mahdollisiin katsomuskasvatuksesta kirjattuihin tavoitteisiin ja sopimuksiin.
Näiden pohdintojen tulokset taas olisi toimitettava aineistoksi Kansalliselle
koulutuksen arviointikeskukselle sen toteuttaessa yllä vaatimani
katsomuskasvatuksen erityisen arvioinnin. *** Lisäksi ma 25.4.2016 lähetin Oph:n asiantuntija Kirsi Tarkalle
sähköpostiviestin, jossa kerroin huomaamani paino- tai kirjoitusvirheet. Lisään äsken mainitsemani sähköpostiviestini Kirsi Tarkalle
[PDF]. Sen C)-kohta liittyy lukua 2.5 koskeneen kommenttini viimeiseen
kappaleeseen (kysymys seurakunnista yhteistyökumppaneina).
Jouni
Luukkainen
puheenjohtaja
|
