Vapaa Ajattelijan syysnumero 3/2022 ilmestyi ajallaan (31.12.2022)
Odottelin numeron 3/2022 saapumista syyskuun loppupuolella, koska se oli luvattu syyskuuksi. Sitä ei kuulunut. Kun toiset lehden lukijat olivat saaneet numeron 20.9.2022, aloin muutaman viikon päästä tiedustella, missä lehteni viipyy. Olin maksanut 28.1.2021 paikallisyhdistykseni jäsenmaksun vuodelta 2021, minkä perusteella jäsenetulehden piti tulla kuten tulivat numerot 1 ja 2. Myös vuoden 2022 jäsenmaksun olin maksanut 3.1.2022. Jäsenyhdistykseni oli tilittänyt liittomaksut liitolle vuodelta 2021, eli minulla oli oikeus saada jäsenetulehteni.
Yhteydenottoni paikallisyhdistykseni puheenjohtaja Anne Sinilaaksoon ei tuottanut tulosta. Pääkaupunkiseudun ateistit ry:n lehtitilauksia Vapaa-ajattelijain liitossa on hoitanut Marja Vinni. Yhteydenotto häneenkään ei korjannut tilannetta. Lopulta yhteyttä otettiin päätoimittaja Esa Ylikoskeen, joka postittikin minulle lehteni. Sain lehden 19.12.2022.
Aina välillä lehden tulo katkeaa joltakulta jostakin syystä. Ollessani töissä Vapaa-ajattelijain liitossa tällaiset häiriöt hoidettiin enintään kuudessa tunnissa. Nyt korjaukseen meni kolme kuukautta.
Numerossa on jopa 48 sivua. Kirjoituksia on noin 33, yhteensä 19 kirjoittajalta. Osa kirjoituksista on suomennoksia ja muutama kirjoitus on kahden henkilön yhdessä laatimia. Eniten (5) kirjoituksia on taas Ylikoskelta. Lisäksi hän on laatinut kaksi kirjoitusta yhdessä Jori Mäntysalon kanssa.
Kansikuvan sanotaan esittävän nuorta naista eroamassa kirkosta sata vuotta sitten. Se sopiikin teemaan, sillä kirkosta eroaminen liittymättä mihinkään toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan tuli mahdolliseksi 1.1.1923.
Sitouttamattomuudessa porsaanreikä
Ylikosken pääkirjoituksessa (s. 3) halutaan tukkia sitouttamattomuudessa oleva porsaanreikä. Jumalanpalveluksia on nimittäin tungettu kouluun ”muiden yhteisten tapahtumien” siivellä. Asia on lain kiertämistä, sillä jumalanpalvelus on aina uskonnonharjoitusta eikä sovi kaikille. Niiden tunkeminen koulun ohjelmaan ei myöskään ole opetussuunnitelman tavoitteiden mukaista. Katsomusopetuksen tulee olla kokonaan sitouttamatonta. Mitään harmaata aluetta, johon ujutetaan uskonnollista työtä, ei voida sallia. Sen salliminen olisi ovi mielivaltaan ja lapsiin kohdistuvaan sopimattomaan markkinointiin.
Varhaiskasvatuksessa tällaista porsaanreikää ei ole.
Ylikoski vaatii, että Opetushallitus ohjeistaa selvästi uskonnollisten tilaisuuksien siirrosta koulujen ja päiväkotien toiminnan ulkopuolelle perheiden ja uskonnollisten yhdyskuntien asiaksi.
Tämä tietäisi koulujen toiminnan loppua kristillisenä lähetyskenttänä.
Kansainvälisen humanistiliiton kokous Glasgow´ssa
Liiton varapuheenjohtaja Antti Värri vieraili kesäkuussa Skotlannin Glasgow´ssa Kansainvälisen Humanistiliiton (Humanists International, HI) kokouksessa (s. 6–7). Kokouspaikka oli entinen, hyötykäyttöön muutettu kirkko, joka on nyt Glasgow´n yliopiston auditorio. Rakennuksen nimeksi annettiin Sir Charles Wilson Building yliopiston entisen rehtorin mukaan.
Esillä oli suunnitelma korvata Euroopan humanistifederaation (EHF) toiminnot siten, että HI palkkaa Euroopan edunvalvontasihteerin Brysseliin. Jonkinlainen Euroopan neuvotteluryhmä myös perustetaan. Se tekee yhteistyötä Euroopan sihteerin kanssa. Kolmanneksi on käynnistetty Euroopan voimavara- ja verkostoitumisprojekti, jonka vetäjäksi on palkattu Tanskan yhdistyksen puheenjohtaja. Projektin painopiste on seremoniapalveluiden kehittämisessä ja lisäämisessä.
Glasgow´n tapahtuma kesti kolme päivää 3.–5.6.2022. Värri osallistui 4.6.2022 Skotlannin humanistien järjestämään konferenssiin, joka koostui paneelikeskusteluista alustajina muun muassa skeptikko, pilapiirtäjä sekä Guatemalan humanistien puheenjohtaja sekä IH:n varapuheenjohtaja ja tapasi IH:n varapuheenjohtajan.
5.6.2022 pidettiin IH:n yleiskokous. Vaihtovuorossa olleet puheenjohtaja Andrew Copson ja kaksi muuta valittiin uusille kolmivuotiskausille. Vastaehdokkaita ei ollut. Erikoisin tapaaminen mielestäni oli Alankomaiden armeijan ”kenttähumanistin” kanssa (ei-uskonnollinen tukihenkilö). Värri kirjoittaa, että ”ilmeisesti hyvinkin useissa” Nato-maissa asevoimien henkisessä tuessa on muitakin kuin kristillistä kirkkoväkeä. Jos Suomesta joskus tulee Nato-maa, tämä voisi koskettaa meidänkin asevoimiamme.
Humanistit vaarassa
HI:n Humanists at Risk -ohjelman koordinaattori Emma Wadworth-Jones kertoo (s. 8) vaarassa olevien humanistien auttamistyöstä. Suurin osa avunpyynnöistä tulee maista, joissa islam on valtauskonto (Afganistan, Bangladesh, Pakistan, Iran ja Irak). Maailmassa on 57 valtiota, joissa jumalanpilkasta rangaistaan vankeudella, ja seitsemän valtiota, joissa kuolemantuomiokin on siitä mahdollinen.
Qatar
Ylikosken suomentama laaja (s. 10–13) arvio Qatar – ajatuksen vapauden ja ihmisoikeuksien roistovaltio on kotoisin HI:n The Freedom of Thought Report -julkaisusta. Katse suunnattiin tähän valtioon jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen takia. Ajatuksen vapauden ja ihmisoikeuksien tilanne on ”erittäin huono kautta linjan”. Valtauskonto ja valtionuskonto on islam, ja sharia tärkein lainsäädännön lähde.
Poliittisten puolueiden perustaminen on kielletty. Kansalaisjärjestöt tarvitsevat hallituksen hyväksynnän, ja niiden toimintaa seurataan. Oikeuslaitosta ei pidetä riippumattomana, emiiri nimittää tuomarit. Shariaa sovelletaan yleensä perhe- ja perintöoikeuteen sekä useisiin rikollisiin tekoihin, ja se koskee pääasiassa muslimiväestöä. Kuolemanrangaistus on sallittu, mutta teloituksia ei ole pantu täytäntöön vuoden 2003 jälkeen.
Julkinen syöminen ja juominen päiväsaikaan ramadanin aikana voi johtaa sakkoon tai vankeuteen. Avioliiton ulkopuolinen yhteisymmärryssuhde on kriminalisoitu. Islamista luopumisesta seuraa kuolemanrangaistus, mutta vuoden 1971 jälkeen ei ole kirjattu yhtään rangaistusta.
Virallisesti rekisteröityjä uskonnollisia ryhmiä on vähän: sunni-islam, shia-islam ja kahdeksan kristillistä kirkkokuntaa. Lähetystyö tai jo sitä koskevan aineiston hallussapito johtaa vankilaan.
Kaikissa kouluissa on pakollinen islamin opetus, ei-islamilainen opetus on kielletty. Opetussuunnitelma on politisoitu ja korostaa kovan linjan islamia. Väkivaltaa ja kuolemaa ylistetään. Kristityt ovat vääräuskoisia, juutalaisia vihataan.
Naisia syrjitään avioliitossa, -erossa, kansalaisuudessa, perinnössä ja vapaassa liikkumisessa. Nainen ei saa avioitua ei-muslimin kanssa. Koraani vaatii miestä lyömään vaimoaan, jos tämän epäillään tulevan ”tottelemattomaksi” ja ”kapinalliseksi”. Qatarin rikoslaki on ristiriidassa kansainvälisen ihmisoikeuslain kanssa. Hallitus sensuroi ja kieltää lehtiä, kirjoja ja elokuvia, jos niiden seksuaalinen, uskonnollinen tai poliittinen sisältö ei sitä miellytä.
Rikoslaki kieltää islamin opetuksen epäilemisen ja kriittisen ajattelun suosimisen. Kiellon rikkomisesta seuraa vankeutta. Jumalanpilkka on kriminalisoitu.
Tällaisessa maassa humanisteilla on vielä enemmän säätämistä kuin kristityissä maissa.
Uskontopakko Suomessa
Ensimmäinen uskonnonvapauslaki annettiin 10.11.1922 ja tuli voimaan 1.1.1923. Tätä edeltävää aikaa koskettelee Mäntysalon ja Ylikosken laatima juttu Ennen 1923 uskonnonvapauslakia. Uskontopakon vaiheita Suomessa (s. 14).
Kirjoituksen mukaan kristinusko tuotiin Suomeen ristiretkien ja lähetystyön avulla 1100-luvulla.
Hiljan on tosin uutisoitu arkeologisista tutkimuksista, jossa tämä on voinut tapahtua varhemmin, jopa jo 800-luvulla.
Ennen Kustaa Vaasaa vallinneesta katolisesta miehityksestä olisi ollut mukava saada hieman enemmän tietoja. Nyt siitä on vain pari lyhyttä kappaletta. Se kesti joka tapauksessa karkeasti 500 vuotta, yhtä kauan kuin luterilainen miehitys on kestänyt sen jälkeen.
Kirjoituksen mukaan ensimmäinen särö uskontopakkoon tuli 1741, kun ulkomaalaiset saivat harjoittaa muuta reformoitua uskontoa kuin evankelis-luterilaista. Talouspolitiikan vaatimukset vaikuttivat myös uskontopolitiikkaan jo 1700-luvulla. Ortodoksien asema parani tietysti radikaalisti, kun Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta 1809.
Uskonnonvapauslaki 1923
Toinen samojen kirjoittajien juttu (s. 16–18) koskee uskonnonvapauden kehitystä ensimmäisestä uskonnonvapauslaista lähtien. Siviilirekisteriyhdistykset kerrotaan ”vapaa-ajattelijain alkuna” ”1930-luvun alussa”.
Tässä olisi pitänyt sentään muistaa ainakin Vapaa Ajatus -lehti (1910–1917), ja autonomian ajan merkittävin ateisti Sven Elof Kristianson. Kirkostaeronneiden yhdistysten perustaminenkin alkoi jo 1920-luvun loppupuolella. Esimerkiksi Kotkan Kirkostaeronneiden Yhdistys r.y. perustettiin (sopimuskirja allekirjoitettiin) 9.10.1929.
YK:n ihmisoikeuskomitealle tehdyn kantelun johdosta syntyi elämänkatsomustieto-oppiaine (ET). Kirjoittajat eivät mainitse kantelun tekijää, Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikaista. ET:n opetus alkoi kouluissa elokuussa 1985.
Hautaustoimilaki 2003
Kirkon hautaustoimen rahoittaa valtio. Jutun mukaan ”Muut hautausmaat on ohitettu valtionavustuksissa”. Tämä on likimain totta ja hyvin valitettavaa. Kuitenkin vuonna 2021 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi uskonnollisille yhdyskunnille 500.000 euron erityisavustuksen kesätyöntekijöiden palkkaamiseen kesällä 2021. Vaikka melkein koko avustus meni valtiokirkoille, avustusta sai myös viisi muuta uskonnollista yhdyskuntaa. Näistä yksi oli jopa juutalainen ja yksi islamilainen yhdyskunta (ks. Lisää avustuksia uskonnollisille yhdyskunnille (11.8.2021).
Tulevaisuus
Kristillisen sorron lievittämiseen on tarjolla kaksi raidetta. Ensimmäinen on valtiokirkkojen etu- ja erioikeuksien purkaminen. Tätä puoltaa kirkosta eroamisen jatkuminen, lapsikasteiden väheneminen, uskonnollisen kirjon kasvu ja yleinen maallistuminen.
Toisena kehityssuuntana kirjoittajat näkevät lisäoikeuksien antamisen kaikille uskonnollisille yhdyskunnille ja muillekin katsomusryhmille. Tässä on aikaisemmin ollut esteitä, esimerkiksi vihkimisoikeutta valtio ei halunnut antaa uskonnottomille järjestöille.
Katson, että erilaisten oikeuksien räätälöinti lisäisi eriarvoisuutta ja johtaisi kirppusirkukseen. Valtion olisi vaikeaa, työlästä ja kallista valvoa sitä. Siinä on myös se paha sivumaku, että työn vaikuttimena olisi valtiokirkkojen etu- ja erioikeuksien säilyttäminen.
Euroopan yhteisiin arvoihin kuuluu Euroopan Neuvoston mielestä kirkon ja valtion ero. Suomen pitäisi kehittyä eurooppalaiseksi valtioksi.
Pienpuolueista
Vapaa-ajattelijain liitto luopui poliittisesta sitoutumattomuudestaan Jyväskylän liittokokouksessa 26.–27.9.2020. Tätä koskeva sääntömuutos hyväksyttiin. Mäntysalon puolueita koskeva juttusarja onkin jatkunut lähes kolme vuotta. Sarjan viimeisessä osassa (s. 20) käsitellään pienpuolueita.
Suomen kommunistinen puolue (SKP) ja Liberaalipuolue molemmat kannattavat valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Myös Suomen kansa ensin (SKE) vaatii, että evankelis-luterilaisen kirkon valtiokirkkoasema poistetaan.
Vastakkaisella kannalla on Sinimustat, joka tukisi evankelis-luterilaista kirkkoa. Se haluaisi myös elvyttää suomalaista muinaisuskoa.
Jälkimmäinen on minusta outoa. Juuri kristinusko kukisti muinaisuskonnot miehittäessään maan. Ainoa esikristillinen uskonnollinen yhdyskunta on vuonna 2013 rekisteröity Karhun kansa. Senkin rekisteröintiä kristityt tietysti kampittivat.
Valta Kuuluu Kansalle (VKK) toimii kristillisellä arvopohjalla, kun taas siitä eronnut Vapauden liitto ainoana puolueena mainitsee uskonnottomuuden vapauden. Piraattipuolue vastustaa pikkulasten liittämistä uskonnollisten yhdyskuntien virallisiksi jäseniksi. Tämähän ei ole harmitonta. Siitä seuraa valtiokirkkojen kohdalla muun muassa pakollinen uskonnonopetus koulussa.
Uskonnon oppikirjojen arviointia
Päivi Kovasen laajan jutun jälkimmäinen osa (s. 24–26) jatkaa uskonnon oppikirjojen arviointia. Aiheena on nyt Otavan kirjat Sydän 1, 2 ja 3.
”Lasten hämääminen jatkuu”, Kovanen kirjoittaa, vaikka opetussuunnitelman perusteiden (2014) olisi tullut jo näkyä kirjoissa niin, että tunnustuksellisuus olisi vähentynyt. Sydän 1:ssä uskonnollista tekstiä on noin 70 prosenttia. Uskonnoton kulttuuri jää mainintojen varaan, kun taas uskonto on ihmisten ajatteluun ja elämään vaikuttava tekijä.
Sydän 2:ssa ja 3:ssa uskonnollisen tekstin osuus on noin 75 prosenttia. Myös kirjojen kuvitus liittyy pääosin uskontoon. Omituista on nimetä sellaisia asioita kuin luonto, perhe ja koti pyhiksi. Tällä tarkoitetaankin, että ne ovat arvottajalle äärimmäisen arvokkaita asioita.
Kun ateisti Pentti Linkola sanoo, että luonto on hänelle pyhä asia, se ei tee lausujasta uskonnollista henkilöä. Se tarkoittaa, että hän arvostaa luontoa enemmän kuin mitään muuta. Samoin on silloin, kun joku sanoo, että ihmisoikeudet ovat hänelle pyhä asia. Oltiinpa niistä mitä mieltä hyvänsä, mitään pyhää ne eivät sisällä vaan ovat kokonaan ihmisten tekoa.
Oppikirjat sisältävät paljon toistoa ja lähtevät ajatuksesta, että lapsi on jo aiemmin perehtynyt asiaan. Tarinallisuus puolestaan ylläpitää lapsen ajattelua, jossa kuvitteellinen ja todellinen sekaantuvat. Ihmisen luokittelu pahaksi on kummallista. Kirjat ovat heikosti sitoutuneet tietoon ja erityisesti tiedonhankintaan.
ET-stipendejä
Jotkut vapaa-ajattelijayhdistykset jakavat ET-stipendejä parhaille alueensa ET-oppilaille. Tatjana Aaljoki ja Susanna Söderbacka kirjoittavat (s. 28) nyt kiteeläisestä kevään 2022 ylioppilas Elle Korhosesta. Korhonen kirjoitti Pohjois-Karjalan parhaat pisteet ET:sta.
Stipendejä jakaa Joensuun seudun vapaa-ajattelijat r.y., nyt neljättä vuotta. Stipendin suuruus on sata euroa.
Korhonen alkoi opiskella ET:a vasta lukiossa. Se oli kiinnostavampaa kuin uskonto. Hän uskoo olleensa ainoa ikäluokkansa ET-opiskelija.
Omakohtaisia kokemuksia
Olen puolustanut näissä arvioissa ihmisten omakohtaisten kertomusten julkaisemista siitä, kuinka heistä tuli uskonnottomia. Polkuja on paljon erilaisia, ja kirjoitusten laatu vaihtelee paljon. Mutta niin saa ollakin.
Nyt käsillä olevassa lehden numerossa Anita Istalan (s. 29), Jyrki Seppälän (s. 30–31), Vote Kumpulan (s. 31) ja Matti Heltelän (s. 32–33) kirjoitukset ovat tätä lajityyppiä.
Paikallisuutinen Tampereelta
Uskomattomia kesäpäiviä vietettiin Tampereen Ensilässä Näsijärven rannalla 13.–14.8.2022 runsaan 20 ihmisen voimin (s. 34). Kun niin monen liiton paikallisyhdistyksen toiminta on vaisua ja joidenkin likimain nollassa, on Tampereen Vapaa-ajattelijoissa tarmoa ja touhua. Uutisen asiasta kirjoitti Petra Packalén, jonka hieno valokuva myös koristaa juttua.
Dekkarikirjailija Reijo Mäki
Haastateltavana taiteilijana on nyt dekkarikirjailija Reijo Mäki, ja haastattelijana Risto K. Järvinen (s. 40–43). Uusin ja järjestyksessä 33. Vares-dekkari on Hotel California. Hölmö maailma tyrkyttää aineistoa kirjailijalle. Siitä tämä muokkaa huulenheittoa. Usein se kohdistuu uskontoon ja huuhaa-ilmiöihin.
Mäki kertoo eronneensa kirkosta parikymppisenä ja meni naimisiinkin ilman kirkkohäitä. Sananvapaus on hänelle tärkeä asia. Romaanihenkilöt juovat paljon viinaa ja sitä kirjailija pitää tavallaan dramaturgisena ratkaisuna. Risuja saavat puolestaan salaliittoteoriat, käärmeöljykauppiaat ja telaketjufeminismi. Näin kertoo 2,5 miljoonan myydyn kirjan mies.
Kimmo Sundström