|
Uutiseni Raamattu ja lakikirja säilyvät ministerien valassa ja vakuutuksissa (31.8.2020) [HTML] mukaisesti arvostelen virkavalasta ja virkavakuutuksesta
sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta annettuun asetukseen (1183/1987)
perustumatonta mahdollista Raamatun käyttöä virkavala vannottaessa sekä
mahdollista "lakikirjan" käyttöä virkavakuutus (tai tuomarinvakuutus)
annettaessa. Avattu lakikirja pöydällä ja jopa kaksi sormea sillä olisi
keksitty vain vastaavan Raamatun käytön ja siten uskonnollisen valan tueksi. Tässä tarkoituksessa kysyin 11.9.2020 Pääesikunnalta, mikä on Puolustusvoimien
käytäntö kyseisen rekvisiitan suhteen. Ks. alla. Eilen saamani, 28.9.2020 päivätty vastaus [PDF] lainasi Yleistä
palvelusohjesääntöä 2017, joka sisältää vain yllä mainitsemani asetuksen
mukaiset määräykset, sekä totesi, että Puolustusvoimat ei ole antanut tätä
tarkempia määräyksiä tai ohjeita virkavalan vannomisesta tai virkavakuutuksen
antamisesta ja että Puolustusvoimissa ei näin ollen ole annettu määräystä tai
ohjeistusta Raamatun tai lakikirjan käytöstä mainituissa tilanteissa. Olisiko kuitenkin joku virkavalan tai -vakuutuksen vastaanottaja omaksunut
omaksi epäviralliseksi käytännökseen Raamatun ja lakikirjan käytön? Olisivatko
kaikkikin? Näihin kysymyksiin olisin halunnut saada suoran vastauksen. Mutta
haluaisin kuitenkin uskoa, että jokainen pitäytyy Yleiseen palvelusohjesääntöön
varsinkin, kun se samassa luvussa 8.2 ohjeistaa sotilasvalan [v]annomisen ja
sotilasvakuutuksen antamisen osalta yksityiskohtaisesti valan- ja
vakuutuksentekoasennon sekä ortodoksien valantekoasennon. Näihin
asento-ohjeistuksiin ei puolestaan ole viittausta virkavalaa ja -vakuutusta
koskevissa kohdissa, joten niitä ei sopisi vaatia käytettäviksi. Harmi, että
en kuitenkaan oivaltanut kysyä myös tästä. Tärkeintä on, että Raamatun käyttö ministerin virkavalassa sekä (tuore?)
lakikirjan käyttö ministerin virka- ja tuomarinvakuutuksissa eivät saaneet
tukea Puolustusvoimien ohjeista. Totean tässä lisäksi, että vaikka sotilasvalan kaava puhuu yksilöimättömästä
"kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä Jumalasta", sotilasvalaa koskeva
ohjeistus liittää valaan kirkollista toimintaa ja ortodoksisen kirkon jäsenille
siis oman valantekoasentonsa. Kuitenkin asevelvollisuuslain (1438/2007) 54 §
sotilasvalasta ja -vakuutuksesta sekä asevelvollisuudesta annetun
valtioneuvoston asetuksen (1443/2007) 11-13 § sotilasvalan ja -vakuutuksen
kaavoista, niitä koskevasta opetuksesta ja niitä koskevasta menettelystä
kaikki vaikenevat kirkollisesta toiminnasta. ***
Kysymyksiä virkavalan ja virkavakuutuksen käytännöstä (viestini 11.9.2020
Pääesikunnalle)
Pääesikunnalle
Selvittelen virkavalan ja virkavakuutuksen käytäntöä yleensä ja nyt erityisesti
puolustusvoimien osalta muutamalla kysymyksellä, joihin toivon saavani
vastauksen. Kertaan ensin säännökset. Virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja
tuomarinvakuutuksesta annetun asetuksen (1183/1987) 1 §:n 6) kohdan mukaan
puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen sotilasvirassa tai sotilaallisessa
tehtävässä palveleva virkamies on velvollinen vannomaan virkavalan tai antamaan
virkavakuutuksen ryhtyessään hoitamaan virkaansa. Asetuksen 5 §:ssä on säädetty
valan ja vakuutuksen kaavoista. Asetuksen 8 §:n 4) kohdan mukaan virkavalan
vannoo tai virkavakuutuksen antaa puolustusvoimien sotilasvirassa tai
sotilaallisessa tehtävässä palveleva virkamies nimittävälle viranomaiselle
tai joukko-osaston tai sitä vastaavan hallintoyksikön päällikön edessä.
Asetuksen 13 §:n mukaan virkavalan vannonut tai virkavakuutuksen antanut ei
ole velvollinen uudellaan vannomaan virkavalaa eikä antamaan virkavakuutusta. Nyt kysymyksiini. VIRKAVALA. Kehottaako virkavalan vastaanottaja tai kai paremminkin joku muu
valan sanojen esilukija vannojaa asettamaan kaksi sormea avatulle Raamatulle?
Tällaisestahan ei mainitsemani asetus säädä, joten käytäntö olisi molemmille
osapuolille vapaaehtoinen. Sellainen kai oli kuitenkin käytäntö tuomioistumissa todistajanvalan yhteydessä.
Käytäntö olisi kuitenkin ongelmallinen. Virkavalan kaavassa puhutaan kylläkin
kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä Jumalasta mutta täsmentämättä, että kyse
olisi juuri Raamatun tarkoittamasta Jumalasta, saati ev.-lut. kirkon
opettamasta Jumalasta. Moni ev.-lut. kirkon jäsen sanoo uskovansa "mutta
toisin, kuin kirkko opettaa" eli sanokaamme siis "korkeimpaan voimaan", jota
hän silloin voisi tarvittaessa kuvata kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä
Jumalana tähdentäen, että kyse ei välttämättä ole kirkon tarkoittamasta
Jumalasta. Kehotus asettaa kaksi sormea Raamatulle olisi tällöin yritys saada
vannoja paljastamaan, uskooko hän, kuten kirkko opettaa, vaiko - jos hän
kieltäytyisi - toisin. Ortodoksisessa kirkossa virallisena valakäytäntönä taas
on ollut (ehkä edelleenkin voimassa olevan tai ainakin erikseen kumoamatta
jääneen asetuksen mukaan) lausua valan sanat seisoen avatun evankeliumikirjan
(onko Raamattu sellainen?) edessä kolme oikean käden ensimmäistä sormea ylös
nostettuina. Ortodoksisella käytännöllä olisi kaiketi edelleen vain se merkitys,
että siten ortodoksisen vannojan olisi tarvittaessa mahdollista tehdä ero
ev.-lut. kirkon mukaiseksi ymmärrettyyn vannomiskäytäntöön (ev.-lut. kirkolla
ei kuitenkaan itsellään ole mitään säädettyä valamenettelyä). Raamatun käyttö
valan vannomisessa olisi siis joka tapauksessa vapaaehtoista, koska siitähän ei
säädetä alussa mainitsemassani asetuksessa. Mutta tietääkö vannoja välttämättä
sen? Kerrotaanko se [ennen] hänelle ennen valaa? Jos ei kerrota, mihin perustuisi
valan vastaanottajan tai tarkemmin sanoen kai valan kaavan muun esilukijan valta
ylipäätään levittää Raamattua pöydälle saati kehottaa valan vannojaa asettamaan
kaksi sormeaan avatulle Raamatulle tai edes astua Raamatun äärelle? Eikö
kehottaja itse toimisi tällöin lain vastaisesti yrittäessään velvoittaa vannojaa
toimiin, joista ei ole säädetty? Raamatun poisjätölle tyystin ei taas olisi
estettä. Verrattakoon siihen, että Yleisen palvelusohjesäännön yksityiskohtaisen
sääntelyn mukaan ainakaan sotilasvalaa ei vannota Raamatun äärellä. Siis
virkavalan vastaanottaja ei toimisi lain vastaisesti jättäessään Raamatun pois,
eikä vannojakaan voisi vaatia Raamattua esille. Virkavalan käytäntö ei välttämättä olisi sama kaikkialla puolustusvoimissa ja
rajavartiolaitoksessa. Mutta se olisi, aiheellisesti, jos valaan ei
liitettäisi minkään rekvisiitan käyttöä. VIRKAVAKUUTUS. Kehottaako virkavakuutuksen vastaanottaja tai tarkemmin kai siis
vakuutuksen kaavan esilukija vakuutuksen antajaa asettamaan kaksi sormea
avatulle lakikirjalle Raamatun käytön mallin mukaisesti? Voitaisiin käyttää esimerkiksi teoksen Suomen Laki (kustantaja Alma Talent Oy)
osaa I tai eduskunnan kanslian vuonna 2000 julkaisemaa ja jokaiseen
kotitalouteen jaettua vihkosta Suomen perustuslaki. Vakuutuksen kaava kyllä
mainitsee perustuslakien ja muiden lakien noudattamisen, mutta ei sellainen
lakikirjan käyttö olisi millään tavoin välttämätöntä. Käytäntö olisi vakuutuksen
molemmille osapuolille vapaaehtoista, sillä alussa mainitsemani asetus ei säädä
mistään sellaisesta. Puolustusvoimien ylipäällikön eli siis tasavallan
presidentin juhlalliseen vakuutukseen ei liitetä lakikirjan käyttöä, vaikka
vakuutuksen kaava viittaa tasavallan valtiosäännön ja lakien noudattamiseen.
Olisikin asiatonta lisätä mitään perustuslaissa säädettyyn tasavallan
presidentin vakuutuksen menettelyyn. Menettely on juhlallinen itsessään. Tosin
sanalla juhlallinen haluttaneen tähdentää, että tasavallan presidentin valta ei
synny hänen vakuutuksestaan. Vastaava koskee eduskunnan puhemiehen ja
varapuhemiesten juhlallista vakuutusta, josta säädetään eduskunnan
työjärjestyksessä; vaikka vakuutuksen kaava viittaa valtiosääntöön, ei siihen
lakikirjaa liitetä. Jos lakikirjaa mainitsemallani tavalla kuitenkin
käytetään virkavakuutus annettaessa, kertooko vakuutuksen vastaanottaja tai
pikemminkin kai siis muu vakuutuksen kaavan esilukija vakuutuksen antavalle,
että lakikirjan käyttö olisi lakeihin ja asetuksiin perustumattomana
vakuuttajalle vapaaehtoista? Vakuutuksen antaja ei välttämättä muuten itse sitä
tiedä. Jos ei kerro, eikö kehotus lakikirjan käyttöön olisi silloin lain
vastaista velvoittamista? Jo lakikirjan epävirallinen käyttö veisi tilanteelta
juhlallisuutta, saati sen tähdentäminen, että asiasta ei ole säännöstä, sen
pohdinta, mikä olisi sellaisen käytännön perustelu, sekä keskustelu, suostuuko
vakuutuksen antava lakikirjan käyttöön vai ei. Puolustusvoimien ja
rajavartiolaitoksen tapauksessa kyseessä olisi myös sotilasvirassa tai
sotilaallisessa tehtävässä palveleva virkamies, jonka viranhoidossa ei
lakikirja välttämättä tulisi käyttöön. Epäilemäni lakikirjan käytön virkavakuutuksessa ymmärtäisin olevan vain tuki
mahdolliselle monin tavoin ongelmalliselle Raamatun käytölle ja ylipäätään
uskonnolliselle virkavalalle vailla itsenäistä funktiota. Virkavakuutuksen
antava virkamies ei välttämättä haluaisi olla sellaisessa mukana mutta saattaa
tietämättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään olla. Sama saattaa koskea
virkavakuutuksen toista osapuolta. Virkavakuutuksen käytäntö ei välttämättä ole sama kaikkialla puolustusvoimissa
ja rajavartiolaitoksessa. Mutta se olisi, aiheellisesti, jos vakuutukseen ei
liitettäisi minkään rekvisiitan käyttöä.
Terveisin
matematiikan dosentti Jouni
Luukkainen
puheenjohtaja, Pääkaupunkiseudun ateistit ry [www.ateistit.fi] *** Jouni Luukkainen
|
