Kantelin oikeuskanslerille vuonna 2018 Raamatun käytöstä ministerien vannoessa virkavalan ja vuonna 2019 ”lakikirjan” käytöstä ministerien antaessa virkavakuutuksen tai tuomarinvakuutuksen (ks. Kantelut-sivun [HTML] kohdat 26 ja 29). Pidin molempia käytäntöjä oikeudettomina, koska niistä ei ollut säädetty laiessa eikä asetuksissa, koska Raamatun käyttö korosti kristinuskon Jumalaa vastoin valan sanamuotoa ja koska lakikirjan käyttö oli kehitetty selvästikin vain Raamatun käytön tueksi. Tavoittelin, ja tavoittelen edelleenkin, virkavalasta luopumista yksinomaisen virkavakuutuksen hyväksi sekä yksinomaiseen ministerin vakuutukseen siirtymistä. 

Tänään sain postitse oikeuskanslerin vastaukset molempiin kanteluihini. Ratkaisujen mukaan kumpikaan käytäntö ei ole lainvastaista tai muutenkaan laillisuusvalvonnan näkökulmasta virheellistä, eivätkä kanteluni olleet sen vuoksi johtaneet oikeuskansleria toimenpiteisiin. 

Valitettavasti valtioneuvoston kanslialta ei vakuutusten osalta ollut pyydetty selvitystä toisin kuin virkavalan osalta. Vastineessani valasta annettuun selvitykseen en ollut huomannut ihmetellä, olivatko myös mahdolliset ortodoksiseen kirkkoon kuuluneet ministerit valaa vannoessaan (1.7.1964-) todella vannoneet sen nimenomaisesti kaksi sormea Raamatulla. Oikeuskanslerin vastauksessa jälkimmäiseen kanteluuni ei ollut tarkasteltu lakikirjan käytön syntyä; ei edes kysymystä, onko virka- tai tuomarinvakuutuksiin koskaan kytketty lakikirjaa muulloin kuin ministerien vakuutuksissa 6.6.2019. 

(Vastauksissa säännöksiä koskevassa osassa asetuksen 7 §:n sijasta on luettava 5 §.) 

Ratkaisujen mukaan: ”Valan osalta Raamatun käyttö tai käyttämättä jättäminen valaa vannottaessa ei vaikuta velvollisuuden täyttämisen pätevyyteen. Toisaalta Raamatun käyttöön tässä yhteydessä ei myöskään ole oikeudellista estettä.” Ja: ”Lakikirjan käyttö, käytön tapa tai käyttämättä jättäminen vakuutuksia annettaessa ei vaikuta velvollisuuden täyttämisen pätevyyteen. Toisaalta lakikirjan käyttöön tässä yhteydessä ei myöskään ole oikeudellista estettä.” Mutta mahdetaankohan valtioneuvoston kansliassa uusille ministereille korostaa, että virkavalan vannomisen tai virkavakuutuksen antamisen sekä tuomarinvakuutuksen antamisen velvollisuuksien täyttämiseen riittävät ääneen lausutut kaavojen sanat, kun taas toiminnalliset elementit ovat vapaaehtoiset? Tuodaankohan erityisesti molemmat vakuutukset antaville ministereille esille sitä, että lakikirjan käyttö on kehitetty, jotta Raamatun käytöllä voitaisiin tähdentää virkavalan kristillisyyttä, koska kaavan sanat eivät siihen riitä?

Jouni Luukkainen