Yhtiö 

Keravan Uurnahautausmaa Oy (KUH; 1100820–0) on vuonna 1997 silloisen helsinkiläisen Juha Pekka Artturi Kukkosen (s. 30.10.1958) perustama kaupallinen osakeyhtiö. Kaupparekisteriin se kirjattiin 13.8.1997. Osakepääoma on 2.522,82 euroa. Yhtiöllä on 15 osaketta, jotka kaikki Kukkonen omistaa. Hän on myös yhtiön hallituksen ainoa jäsen ja yhtiön toimitusjohtaja. 

Kukkosen suunnitelmat 

Kukkosella oli aluksi suuret suunnitelmat perustaa 5–6 uurnahautausmaata, luopua tarkastajan virastaan Valtiokonttorissa, ryhtyä hautausmaayrittäjäksi ja ansaita yritystoiminnalla kohtuullinen elanto. Hän oli myös vuosia Vapaa-ajattelijain liiton luottamustoiminen pääsihteeri (13.6.1993–25.10.1997 ja 20.6.1999–12.6.2005) ja puheenjohtaja (25.10.1997–20.6.1999) (ks. Luetteloita). 

Kukkonen on kotoisin Keravalta, kaupungista, jossa ei ollut edes evankelis-luterilaisen seurakunnan hautausmaata. Hän halusi ensin perustaa uurnahautausmaan Keravalle, sitten myös Espooseen ja Vantaalle. Tätä varten hän halusi ostaa tai vuokrata sopivan maa-alueen. Vaikka moninaisia neuvotteluja käytiin vuosia, Kukkonen usein riitaantui sekä kaupunkien virkamiesten että luottamushenkilöiden kanssa. Loppujen lopuksi suunnitelmat epäonnistuivat kaikissa kolmessa kaupungissa. Näistä tapahtumista on kirjoitettu vähän uutisissa Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hanke Vantaalla ei edisty (9.7.2002), Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hakemus hylättiin Espoossa (21.10.2002) ja Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hankkeet eivät etene (16.1.2003).

Tämän kirjoituksen aihe ei kuitenkaan ole yhtiön toiminta näissä kaupungeissa vaan toiminta silloisessa Enon kunnassa, johon KUH sai perustettua hautausmaan pitkän oikeuskamppailun jälkeen. 

Hautausmaahanke Enossa 

Koettuaan paljon vastoinkäymisiä Keravalla, Espoossa ja Vantaalla Kukkonen päätti perustaa metsähautausmaan Enoon. KUH vuokrasi maa-alueen Juha Kukkosen vanhemman veljen Veikko Johannes Kukkosen jakamattomalta kuolinpesältä, jonka osakkaita olivat Juha Kukkonen ja hänen nuorempi veljensä Mikko Kukkonen (s. 28.10.1959). 

Vuokrasopimus 

Vuokrasopimuksen maa-alueesta Kukkoset tekivät KUH:n kanssa Helsingissä 6.11.2001. Vuokrattiin 45x45 metrin (2.025 neliömetriä) suuruinen maa-alue 110 vuodeksi 2.000 markan (336,38 euroa) vuosivuokralla. Vuokraa korotettaisiin kymmenellä prosentilla kymmenen vuoden välein, ensimmäisen kerran 1.1.2012. Vuokramies sai rakentaa alueelle työkaluvajan ja hautausmaan sisäänkäynnin kohdalle ojan ylittävän sillan (kumpaakaan ei ollut 19.8.2019, jolloin kävin paikalla). 

Ensi kerran Kukkonen oli ottanut yhteyttä Enon kuntaan 19.2.2001 saadakseen lisätietoja hautausmaan perustamisesta. 

    Enon metsähautausmaa. Etusivulla ilmoitusteline. 

Pohjavesi- ja maalajitutkimus 

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus teki alueella pohjavesi- ja maalajitutkimuksen 17.9.2001. Maaperä hautausalueella oli tiivistä siltti- ja hiekkamoreenia, jonka vedenläpäisykyky oli erittäin huono. Alue kuitenkin sopi hyvin hautaukseen. 

Hautausmaan käyttöönotto 

Kukkosen vanhempi veli Veikko Kukkonen (s. 28.5.1952 Eno), ”alatien kulkija”, kuten sukulaiset hänestä mainitsevat, oli kuollut Tanskan Århusissa 30.6.1999. Hänen tuhkauurnansa päätyi Juha Kukkosen haltuun. Kukkonen säilytti sitä kotonaan. Kukkonen piti mediassa yllä keskustelua hautausmaa-asioista kertoen, että hänen hallussaan on muitakin sellaisten vainajien tuhkauurnia, jotka eivät olleet halunneet tulla haudatuiksi kirkollisiin hautausmaihin. Tämä säilytys herätti laajaa pahennusta, muttei se siihen aikaan ollut laitonta. Uuteen hautaustoimilakiin (6.6.2003/457, voimaan 1.1.2004) tulikin määräys, jonka mukaan tuhka ”on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan.” (19 §, 1 mom.). 

Kukkonen säilytti veljensä tuhkaa hautaamattomana yli kaksi vuotta. Sitä, montako muuta tuhkauurnaa, joissa oli vainajan tuhka, Kukkosella oli hallussaan, ei tiedetä. Kukkosen tapana oli valehdella usein asioista, joita ei voitu tarkistaa ja tämä oli sellainen asia. Puheilla ja kirjoituksilla uurnavarastosta hän koetti edesauttaa hautausmaahankkeitaan. Tietysti hän tahtoi myös mahdollisimman paljon julkisuutta. Myöhemmin tällaista toimintaa alettiin kutsua imagofasismiksi sen räikeyden takia. 

KUH ei odotellut Enon metsähautausmaan käyttöönotossa mitään viranomaispäätöksiä vaan hautasi ensimmäisen uurnan perjantaina 9.11.2001 ”kiireellisen tapauksen vuoksi”. Mistä kiire syntyi, kun uurnaa oli jo säilytetty hautaamattomana yli kaksi vuotta, sitä Kukkonen ei kertonut. Kukkonen oli järjestänyt paikallisradion hautausmaalle ja häntä haastateltiin. Tämä oli suuri mediapamaus. Kohta kaikki Pohjois-Karjalassa ilmestyvät sanomalehdet kirjoittivat siitä. Asiassa oli sensaation maku. 

Olin tuolloin töissä Vapaa-ajattelijain liitossa. Kukkonen tunnettiin vapaa-ajattelijana. Mietimme sitä, että vaikka Kukkonen ajaa uskonnottomien asiaa ja hänellä on oikeus perustaa hautausmaa hankkeen saatua viranomaisten hyväksynnän, hän aiheuttaa mediamyllytyksellään suurta pahennusta ja pilaa vapaa-ajattelijain maineen. Tästä voisi kärsiä erityisesti liiton sikäläinen jäsenyhdistys Joensuun seudun vapaa-ajattelijat ry (143759; perustettu 18.11.1984, rekisteröity 8.1.1986). 

Ilmoitus viranomaiselle hautausmaan perustamisesta

Hautausmaan perustamisesta oli tehtävä terveydensuojelulain 13 §:n mukainen ilmoitus Enon ympäristölautakunnalle. Ilmoitus pitää tehdä hyvissä ajoin. Vaikka KUH teki ilmoituksen 8.11.2001, se katsottiin tehdyn myöhässä. Ilmoitusta (693/24/241/01) täydennettiin 3.12.2001. 

Ilmoituksen mukaan hautausalueen ympärille rakennetaan riukuaita (ei tällaista 19.8.2019, mutta lauta-aita). 

Viranomaiset alkoivat toimia. Ympäristönsuojelusihteeri-terveystarkastaja tarkasti alueen heti seuraavana maanantai 12.11.2001, jolloin todettiin, ettei aluetta oltu merkitty maastoon. Hanketta koskevat muistutukset ja mielipiteet piti antaa 28.11.2001 mennessä. 

    Oikean sivun aita.

Näitä saatiin paljon. Lähteenkorva-tilan (tila, jolle hautausmaa aiottiin perustaa) rajanaapurit ja Kukkosen sukulaiset alkoivat joukolla vastustaa hanketta. Saatiin kolme rajanaapureiden kannanottoa ja muiden hanketta vastustavien mielipiteitä. Leena ja Juho Nousiainen vastustivat hautausmaan sijoittamista kesäasuntonsa läheisyyteen. Näin tekivät myös Mirjam ja Kauko Liimatta (Juha Kukkosen eno) sekä Eira ja Teuvo Liimatta. Lisäksi oli kuusi muuta allekirjoittajaa, jotka vastustivat hanketta. Siiri Loukkola (Juha Kukkosen äidinpuoleinen täti) ja Kalevi Turunen vastustivat hautausmaan sijoittamista kesäasuntonsa läheisyyteen (lisäksi 33 muuta allekirjoittajaa, jotka vastustivat hanketta). Vastustajia oli ainakin 47. 

Hankkeen vastustajien perustelut olivat: (1) Eräällä kesäasunnolla käytetään talousvettä, joka otetaan muutaman sadan metrin päässä olevasta lähteestä; (2) vapaamielisen, ei-kristillisen hautausmaan perustaminen tuntuu ”kiusalliselta ja pelottavalta” eikä sille ole tarvetta; (3) KUH on tiedottanut hankkeesta puutteellisesti; (4) hautaustoiminta aloitettiin ennen tilan rajanaapureiden kuulemista ja ympäristölautakunnan käsittelyä; (5) vaadittiin asian käsittelyn siirtämistä Enon kunnanhallitukselle ja lausunnon pyytämistä Enon seurakunnalta sekä Itä-Suomen lääninhallitukselta. 

Enon ympäristölautakunta 

Ympäristölautakunta käsitteli asiaa 12.12.2001, § 112. Kukkonen oli vastineessaan 11.12.2001 ollut sitä mieltä, ettei lautakunnalla ole terveydensuojelulain tai -asetuksen perusteella oikeutta kieltää uusien hautapaikkojen sijoittamista alueelle ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Lautakunta katsoi kuitenkin kiellon aiheelliseksi. Se kielsi uusien hautapaikkojen sijoittamisen alueelle siihen saakka, kunnes tehty päätös ja Itä-Suomen lääninhallituksen päätös ovat saaneet lainvoiman, ellei valitusviranomainen toisin määrää. 

Päätösmaksu oli 555 euroa (3.300 mk) ja ilmoituksen kuuluttamisesta ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. Risto Kuivalainen jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteensä. 

Sijoituslupapäätös oli myönteinen. KUH määrättiin 

(1) aitaamaan alue ja hakemaan Maanmittauslaitokselta rasite hautausmaaksi varatulle alueelle, joka estää alueen käytön muuhun tarkoitukseen; 

(2) laatimaan asemapiirros alueelle tulevista poluista; 

(3) antamaan ympäristölautakunnalle selvitys alueen jätehuollon järjestämisestä; 

(4) hakemaan Itä-Suomen lääninhallitukselta hautausmaan perustamislupa. 

Myöhemmin päätöksestä valittivat Kuopion hallinto-oikeuteen Kauko Liimatta ja seitsemän muuta allekirjoittajaa. Tätä valitusta täydennettiin 18.1.2002 ja 21.1.2002 saapuneilla kirjeillä. Siinä vaadittiin ympäristölautakunnan päätöksen kumoamista ja määräämään hautaustoiminnalle ”ehdoton toimenpidekielto”. Hautausmaa tuottaa ”kohtuutonta henkistä rasitusta lähimpien naapureiden vakaumukselle”. 

Asiaa käsiteltiin taas paikallisradiossa ja lähes kaikissa Pohjois-Karjalassa ilmestyvissä sanomalehdissä. Kukkonen sai paljon hakemaansa julkisuutta. 

Perustamislupahakemus 

Lääninhallitus kiirehti KUH:ia tekemään perustamislupahakemuksen. Sen KUH teki 15.2.2002, runsaat kolme kuukautta hautaustoiminnan aloittamisen jälkeen (hakemus 15.2.2002, saapui 18.2.2002, ISLH–2002–00854/Ha–5). 

Hautausmaa-alue rajautui Kuikkavaarantiehen ja perustettiin Lähteenkorva-kiinteistön (nykyinen rekisteritunnus 167–437–1–426) itäpäähän. Tuhka haudattiin uurnissa tai siroteltiin suoraan maahan ja peitettiin turpeella. Mahdollista kasteluvettä kukkasille saa tilalla sijaitsevasta lammikosta. Jätehuolto hoituu hautausmaalle sijoitettavalla roskapöntöllä (ei tällaista 19.8.2019, ei roskiakaan). Osa hautausalueesta oli aukiota, osa metsikköä. Kesällä 2002 alueelle hiekoitetaan polkuja (ei polkuja 19.8.2019). 

Mahdollisesti rakennetaan työkaluvaja 1,5x2x2 metriä (pxlxk) (ei vajaa 19.8.2019). Alueelle tulee ”vähän ja pieniä hautakiviä” (ei hautakiviä 19.8.2019). 

    Vasemman sivun aitaa.

Martti Turunen Sarvingista murehtii 

Pielisjokiseutu-lehdessä oli 18.2.2002 juttu hautausmaasta, johon vastaukseksi Martti Turunen, Juha Kukkosen äidinpuoleinen serkku, kirjoitti 21.2.2002 lehden Lukijan kynästä -palstalle. Hänestä asia on ”murheellinen ja kipeä”, rajanaapureille raskas. Hankkeen vastustajat olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Kukkosen sukulaisia. 

Sukulaiset vaikuttavat lähetyshenkisiltä (SLEY) kristityiltä. Kukkonen vapaa-ajattelijana pääsi nauttimaan näiden lähimmäisenrakkaudesta. 

Oikeudenkäynti hautarauhan rikkomisesta 

Erikoisen sivuhaaran hautausmaa-asia sai keväällä 2002, kun Juha Kukkosen täti kävi kunnostamassa Veikko Kukkosen hautaa hautausmaalla. Juha Kukkonen katsoi sen hautarauhan rikkomiseksi ja teki 12.8.2002 rikosilmoituksen (nro 6140/R/3914/02). Epäiltiin, että hauta oli avattu ja nostettu sieltä keraaminen tuhkauurna. Hautarauhaa epäiltiin rikotun 1.3.2002–6.8.2002 välisenä aikana. Seurasi esitutkinta, useiden henkilöiden kuulusteluja, syytteen nosto ja oikeudenkäynti. 

Siiri Loukkolan kuulustelukertomus 

Juha Kukkosen tädin, Siiri Loukkolan (s. 29.1.1926), syntymäkoti on aivan hautausmaan vieressä. Paikan omisti vuonna 2002 Loukkolan veli Kauko Liimatta. 

Loukkola meni toukokuussa hautausmaalle Kalevi Turusen kanssa etsimään paikkaa, jonne Kukkonen oli veljensä tuhkauurnan 9.11.2001 haudannut. Hän löysi pyöreähkön turvepalasen ihmetellen, onko se Veikko Kukkosen hauta. Loukkola kohotti turvepalasta sen reunalta hieman ilmaan ja silloin paljastui ”valkoiset ilmeisesti muovipussin rivat”. Hän järkyttyi ja veti haudan vierestä lisää maata ripojen päälle, turvepalan alle, ajattellen näin korjailla hautaa. Jos hänelle olisi ollut lapio, hän olisi korjaillut hautaa vielä enemmän. 

Myöhemmin Loukkola kävi hautausmaalla 19.6.2002 Martti Turusen ja Anna Turusen kanssa. Tällöinkin hän nosti haudan päällä ollutta turvetta ja näytti hautaa Martti Turuselle. Tällä kerralla hän ei muistaakseen tehnyt haudalla muuta. 

Tuhkauurnaa haudassa ei näkynyt eikä Loukkola tiedä, mitä haudassa on ja onko se Veikko Kukkosen hauta. Hautausmaalla oli tehty pohjavesitutkimuksia ja useammassa paikassa maata oli avattu ja multaa nostettu ylös. Paikka, jossa Loukkola nosti turvepaakkua, näytti eniten hautapaikalta. Hänen mielestään hauta olisi pitänyt peittää paremmin ja turvepalanen olisi pitänyt panna kunnolla haudan päälle. Talven alla turvepalanen oli painunut. 

Loukkolan mielestä hän ei ole syyllistynyt hautarauhan rikkomiseen eikä hänellä ollut tarkoitus häväistä hautaa, ainoastaan kunnostaa sitä (Rikosilmoitus 6140/R/3914/02. Kuulustelupöytäkirja 29.8.2002, kuulustelija ylikonstaapeli Pekka Sivonen). 

    Suuret puut on jätetty hautausmaan ulkopuolelle.

Juha Kukkosen kuulustelukertomus 

Kukkosta kuulusteltiin asianosaisena 6.9.2002, kuulustelija oli ylikonstaapeli Pekka Sivonen. Kukkonen kertoi, että hautausmaalle on haudattu yksi tuhkauurna ja maa on nyt toimenpidekiellossa. Raimo Toivonen oli kirjoittanut Internetissä uurnan näkyvän haudasta, koska sitä ei oltu haudattu tarpeeksi syvälle ja hauta oli peitetty huolimattomasti. Uurna on Toivosen mukaan keraaminen ja lääninhallituksen virkamiehet Matti Pelli ja Raimo Hartikainen olisivat nähneet sen. 

Kukkonen oli kaivanut ”vajaan metrin syvyisen kuopan” itse ja pannut noin 40 senttimetriä korkean uurnan siihen. Uurnan hän pani kahden muovipussin sisälle, nämä kaikki pahvilaatikon sisälle ja sitten kaikki hautaan. Uurnan päälle tuli maata noin 20–30 senttimetriä. Uurna ei voi olla näkyvissä. Muovipussit eivät voi näkyä, ellei hautaa ole avattu. Hautaa perustettaessa Kukkonen oli pannut turvepaakun ympärille leikkaussaumaan hiekkaa. Käydessään haudalla 13.7.2002 hiekka oli hävinnyt leikkaussaumasta. 

Kukkonen vaati tädilleen rangaistusta sekä korvausta itselleen ja että syyttäjä ajaa oikeudessa korvausvaatimuksen.

Kuulustelun jälkeen 10.9.2002 Kukkonen kertoi tehneensä tutkintapyynnön Raimo Toivosen 6.8.2002 lähettämän sähköpostiviestin johdosta, jossa tämä kertoo, että on haudattu tuhkauurna, lääninhallituksen virkamiehet ovat nähneet uurnan ja uurna on keraaminen. Kuitenkaan kukaan enolaisista kuulustelluista ei myöntänyt nähneensä uurnaa, ei kertoneensa sen näkemisestä Raimo Toivoselle ja lääninhallituksen virkamiehet kieltävät nähneensä uurnaa. Tästä Kukkonen päätteli, että Toivonen on itse nähnyt uurnan tai että tämä levittää perätöntä tietoa. 

Kirjeessään poliisille 17.9.2002 Kukkonen kertoi myös minusta. Kirjoituksessani Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2002 sanoin uurnan olevan ”vaalea keraaminen uurna”, joka olisi haudattu maan pinnasta kymmenen senttimetrin syvyyteen. Hän pyysi poliisia selvittämään, millä perusteella kirjoitan uurnan olevan vaalea ja keraaminen. Kukkosen mielestä tuhkauurnasta levitetty informaatio on ”osittain osoittautunut perättömäksi”. Hän ei itse kertonut minkälainen uurna on. 

Miksi Kukkonen hautasi muuta kuin tuhkauurnan? 

Kukkonen ei kertonut, miksi hän hautasi uurnan lisäksi muovikassit ja pahvilaatikon. Niiden hautaaminen on omituista, ehkä sillä on jokin tarkoitus. Normaalisti haudataan vain uurna ja mahdollisesti jokin laskuhihna, jonka varassa uurna on laskettu haudan pohjalle. Tavallisen muovikassin korkeus on noin 45 senttimetriä ja kantoripojen pituus 15 senttimetriä. Jos haudan syvyys on 80 senttimetriä, uurnan laki on 40 senttimetrin syvyydessä maan pinnasta. Jos hautaa peittävän turvepaakun paksuus on 10 senttimetriä, paakun alapinnan ja uurnan laen etäisyys on 30 senttimetriä. On mahdollista, että kassien kantorivat näkyvät, kun paakku nostetaan pois paikoiltaan, jos tätä välitilaa ei ole täytetty hyvin maalla. 

Uurnahaudan vähimmäissyvyys on 60 senttimetriä. 

Poliisit hautausmaalla 

Poliisit Seppo Romppanen ja Pekka Sivonen kävivät hautausmaalla 16.8.2002. He näkivät haudan kantena lapiolla leikatun ”nurmimaton”, jonka halkaisija oli noin 40 senttimetriä sekä sivussa hiekkaa. Tuhkauurna ei ollut näkyvissä. 

    Hautausmaa kuvattuna tietä kohti. Etuosa on puuton.

Raimo Toivosen kuulustelukertomus 

Toivosta kuulusteli rikosylikonstaapeli Jukka Hakala 24.9.2002. Toivonen kertoi vähät tietonsa saadun toisen käden kautta. Tiedon uurnan hautaamisesta liian matalaan hän sai puhelimitse Martti Turuselta tämän soittaessa hänelle kesä-heinäkuussa 2002. Turunen oli myöhemmin 27.8.2002 soittanut Toivoselle uudelleen ja muuttanut kertomustaan. Lääninhallituksen virkamiehet Pelli ja Hartikainen eivät myöskään olleet nähneet uurnaa, Turunen samalla kertoi. Asiassa oli ollut jokin tiedonkulun katko tai väärinymmärrys Turusen ja muiden välillä. 

Kimmo Sundströmin kuulustelukertomus 

Minua kuulusteli 7.11.2002 vanhempi rikoskonstaapeli Ari Pärnänen. Kerroin kuulleeni uurnan laadusta Raimo Toivoselta, samoin kuin uurnan hautaussyvyydestä. Tämän kirjoitin ”sanasta sanaan” Vapaa Ajattelija -lehdessä. 

Haastehakemus 

Hakemus asiassa (dnro R 03/75) annettiin 13.1.2003, syyttäjänä oli kihlakunnansyyttäjä Lauri Sissala. Vastaaja oli Siiri Loukkola. Syytteessä hautarauhan rikkomisen aikaväli (aiemmin 1.3.2002–6.8.2002) oli kaventunut molemmista päistä ja oli 1.5.2002–19.6.2002. Teonkuvauksessa haudan päällä olleen turpeen nostamista kahdesti sanottiin haudan avaamiseksi. Epäillylle vaadittiin sakkorangaistusta. 

Kukkosen yksityisoikeudelliset vaatimukset 

Kirjeessään 30.1.2003 (saapui 31.1.2003) Kukkonen esitti vaatimuksensa vaatien vahingonkorvausta 200 euroa ja korvausta henkisistä kärsimyksistä 500 euroa. Lisäksi hän vaati korvattaviksi kaikki oikeudenkäynti- ja matkakulunsa sekä korvausta oikeuskirjallisuuteen tutustumisesta yhteensä 500 euroa. 

Oikeudenkäynti 

Oikeudenkäynti (juttu nro 661, dnro R 03/501) oli Joensuun käräjäoikeudessa 12.3.2003. Tuomarina toimi Kalevi Julkunen, lautamiehinä Liisa Soininen, Erkki Leppänen ja Kauko Vaari. Syyttäjä oli kihlakunnansyyttäjä Lauri Sissala. Vastaaja Siiri Loukkolan avustajana oli julkinen oikeusavustaja Juha Matti Konttinen. Asianomistajana oli KUH, edustajana Kukkonen. 

Loukkola kiisti käyneensä Veikko Kukkosen haudalla, mutta jos paikka, jossa hän kävi, osoittautuu Veikko Kukkosen haudaksi, hän pyrki vain ”korjaamaan hautaa peittämällä sitä maalla”. Haudan korjaaminen ei voi olla haudan häpäisyä. Vielä hän kiisti vahingonkorvausvaatimukset perusteiltaan ja paljoksui vaadittuja määriä. Todistelukustannukset oli jätettävä valtion vahingoksi. 

Syyte jäi näyttämättä. 

Uurna kerrottiin aikaisemmin sijoitetun kahteen muovikassiin ja nämä pahvilaatikkoon, joka oli haudattu maahan. Tuomion perusteluissa uurnan kerrotaan taas pannun pahvilaatikkoon ja laatikko muovipusseihin, joissa kaikki oli haudattu. 

Loukkola oli kohottaessaan turvepalaa olettamansa Veikko Kukkosen haudan päällä ja lisätessään maata palan alta paljastuneiden muovikassin valkoisten ripojen peittämiseksi tarkoittanut peittää hautaa, mikä ei missään oloissa voi olla hautarauhan rikkomista. Hän ei siis avannut hautaa rikoslain 17 luvun 12 §:n tarkoittamalla tavalla. 

Käräjäoikeus hylkäsi 12.3.2003 syytteet hautarauhan rikkomisesta ja sen perusteella esitetyt korvausvaatimukset. Määräaika valitukselle oli 11.4.2003. 

    Etusivun kulkuaukon luona, hautausmaan ulkopuolella, muutamia irtokiviä.

KUH valittaa käräjäoikeuden tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen 

Syyttäjä tyytyi käräjäoikeuden tuomioon (nro 03/414), KUH ja Juha Kukkonen eivät. Valitus tuli perjantaina 11.4.2003. 

Taas oli Kukkosen mielestä tapahtunut menettelyvirhe, ja tuomari oli hutiloinut. Kalevi Turunen oli valittajan mukaan jäävi antamaan todistajanlausuntoa. 

Loukkolan haudalla tekemä ei ollut valittajien mielestä haudan kunnostusta vaan ”uteliaisuuden tyydyttämistä” ja ”laissa kiellettyä luvatonta haudan avaamista”. Loukkola avasi haudan. KUH ja Kukkonen vaativat Siiri Loukkolan tuomitsemista hautarauhan rikkomisesta ja että hovioikedessa toimitettaisiin pääkäsittely näytön uudelleen arvioimiseksi. Korvausvaatimukset toistettiin. 

Loukkolan oikeusavustaja vaati, että yhtiö ja Kukkonen velvoitettaisiin korvaamaan valtiolle Loukkolan avustamisesta hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 168 euroa korkoineen. 

Raimo Toivosen todistajalausunnon valittajat katsovat erittäin loukkaavaksi. 

Juha Kukkonen oli kärsinyt henkisesti ja KUH taloudellisesti. Nyt joillekin saattaa tulla käsitys, että hautausmaan ylläpitäjä ei olisi luotettava. 

Vielä samana päivänä, mutta kello 16.06 tuli toinenkin valitus tuomiosta, joka kirjattiin saapuneeksi vasta seuraavana maanantaina 14.4.2003. Siinä valittajat toistavat aiemman ja vaativat suullista pääkäsittelyä hovioikeudessa. 

Hovioikeuden tuomio 

Hovioikeuden tuomio annettiin 25.5.2004 (dnro 03/501). Hovioikeuden mielestä Kalevi Turustakin voitiin kuulla todistajana eikä menettelyvirhettä ole tapahtunut. Asiaan ei ollut saatavissa sellaista lisäselvitystä, jolla olisi merkitystä asiaa oikeudellisesti arvioitaessa, joten pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa on selvästi tarpeetonta. KUH:n tämä vaatimus hylättiin. 

Käräjäoikeuden ratkaisua ei muutettu. KUH ja Kukkonen velvoitettiin suorittamaan valtiolle 168 euroa. 

Asian ratkaisivat hovioikeudenlaamanni Jorma Lumiala ja hovioikeudenneuvokset Pertti Jokinen ja Kaarina Heino. Esittelijänä oli Heikki Paasonen. 

KKO ei anna valituslupaa 

Valittajat hakivat vielä valituslupaa korkeimpaan oikeuteen (R 2004/734). Asia esiteltiin 28.9.2004 ja päätös annettiin 1.10.2004: valituslupaa ei annettu eli hovioikeuden tuomio jäi pysyväksi. 

Kukkoselta puuttuu kyky havaita se raja, jonka jälkeen asian ajaminen muuttuu ärhentelyksi ja kiukutteluksi, kun eväitä ei enää ole. Hän tahtoo katsoa asian valitustien loppuun saakka ja tästä aiheutuu turhaa vaivaa, takaiskuja ja maksuja. 

Kukkonen on erittäin taitava ihmisten manipuloija. Hän jallittaa mennen tullen poliiseja, syyttäjiä ja jopa tuomareita, kaikki henkilöitä, joilla pitäisi olla korostetun hyvä harkintakyky ja itsenäisyys. Ainoa ihmisryhmä, jota Kukkonen kokemukseni mukaan ei pystynyt manipuloimaan, ovat verovirkamiehet. Kukkoselta puuttuu järjestelmällisesti totuusnäkökulma asioihin. 

Lääninhallituksen hylkäävä päätös 

Lupa-asiaa käsittelivät virkamiehet Matti Pelli ja Raimo Hartikainen, jotka kävivät hautausmaalla 8.5.2002. Lähimpään kesäasuntoon oli sieltä 250 metriä ja lähimpään jatkuvasti asuttuun kiinteistöön yli kilometri. 

Lääninhallitus oli saanut 23.1.2002 kahdeksalta rajanaapurilta (Kauko Liimatta, Mirjam Liimatta, Siiri Loukkola, Kalevi Turunen, Teuvo Liimatta, Eira Liimatta, Juho Nousiainen ja Leena Nousiainen) vetoomuksen, ettei lupaa myönnettäisi. Vetoomukseen yhtyi 52 henkilöä ja siihen oli tullut lisäyksiä 29.1., 18.4. ja 9.5.2002. Samoin oli tullut kolme kirjettä Raimo Toivoselta, 11.3., 18.3. ja 10.5.2002.

Hakemus hylättiin 10.6.2002. Lääninhallitus katsoi, että hakijan oikeus käyttää kiinteistöä hautausmaana olisi kirjattava erityisenä oikeutena lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kun maan ylläpito ja jatkuvuus tulisi olemaan yksin Juha Kukkosen vastuulla, lääninhallitus katsoi, ettei hakijalla ”ole riittäviä edellytyksiä turvata hautausmaan säilymistä hautausmaana ja asianmukaisesti hoidettuna koko vuokra-ajan”. Sovelletut säännökset olivat uskonnonvapauslain 10 § 1 momentti ja asetus uskonnonvapauslain täytöntöönpanosta 7 § 1 momentti. Päätöksen allekirjoittivat ylitarkastaja Matti Pelli ja lääninterveystarkastaja Raimo Hartikainen. Suoritemaksu oli 252 markkaa. 

    Arvattavasti haudan paikan merkki hautausmaan oikeassa takaneljänneksessä. Mahdollisesti Veikko Kukkosen hauta.

Taas julkisuutta 

Uutinen sai taas julkisuutta. Toimittaja Jouko Kempas kirjoitti siitä 20.7.2002 Karjalaiseen otsikolla Yksityiselle hautausmaalle ei perustamislupaa. Ennakkotapaus: luvan hakija valittaa oikeuteen. Uutisen mukaan hakemuksella on ”Suomessa ennakkotapauksen luonne”. Kukkosen kerrottiin valittavan päätöksestä Kuopion hallinto-oikeuteen, sillä hänestä päätös loukkasi uskonnonvapautta. Lääninhallitus ei voi määrätä hautausmaan hoitotasoa, se on asiakkaan ja hautausmaan ylläpitäjän välinen asia, Kukkonen lisäsi.

KUH:n valitus Kuopion hallinto-oikeuteen 

KUH:n valitus (dnro 01374/02/4800) tehtiin 30.7.2002. Sen pituus oli kahdeksan sivua ja lisäksi kaksi liitettä, yhteensä kolme sivua. Valituksen mukaan hautausmaan perustamisessa tärkein seikka on uskonnon ja omantunnon vapauden toteuttaminen. 

Valitus oli kaksiosainen. Osa 1 koski päätösmenettelyn virheellisyyttä ja osa 2 perusteita hakemuksen hyväksymiselle. Vaadittiin kumottavaksi lääninhallituksen päätös ja myönteistä lupapäätöstä tehtäväksi Kuopion hallinto-oikeudessa. Vielä pyydettiin asian kiireellistä käsittelyä. ”Yhtiölle on luovutettu tuhkauurnia, jotka pitäisi kiireellisesti haudata Enon metsähautausmaahan.” 

Uurnien määrästä ei ole varmaa tietoa (paitsi tietysti Kukkosella). Vielä syksyllä 2008 Kukkonen itse kertoi, että edelleen hautausmaalle on haudattu vain yksi uurna. Tämäkin on väite, jota ei voida tarkistaa. Tämä kiinnittää kriittisen lukijan huomiota. Valituksen tyyli on viipyilevää, siinä esiintyy toistoja, esitelmöintiä ja oletuksia vaatimuksista, joita ei oltu esitetty, spekulointia ja omituisia oletuksia sekä tilkesanoja kuten Kukkosen kirjoituksissa aina. Kuitenkin on kyse vakavasta asiasta ja puolustetaan uskonnottoman henkilön vakamusta ja oikeutta ilmaista se. Valitus sitä paitsi menestyi! 

Päätösmenettelyn virheellisyys. KUH moitti menettelyä siten, ettei lääninhallitus vastoin hallintomenettelylain (1982/589) 15 §:ää varannut yhtiölle tilaisuutta antaa selitystä muiden tekemistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Tällaisia olivat 23.1.2002 lääninhallitukselle toimitettu vetoomus ja sen lisäykset 29.1.2002, 18.4.2002 ja 9.5.2002. Muitakin asiakirjoja oli. Vielä oli Raimo Toivosen 11.3.2002, 18.3.2002 ja 10.5.2002 lähettämät kolme kirjettä, joissa KUH:n mukaan tämä pyrki osoittamaan, että KUH olisi veronkiertäjä ja Kukkonen skitsofreenikko. Lisäksi Toivonen toimitti lääninhallitukselle Martti Turuselle 12.4.2002 osoittamansa kirjeen, jossa esitettiin KUH:n mielestä perättömiä väitteitä hakijasta ja pohdittiin seikkoja, joiden avulla hautausmaahanketta voisi vastustaa. 

Tämän kirjoittajakin mainitaan. Olin Kukkosen mielestä hautausmaatoiminnassa KUH:n kanssa ”kilpaileva henkilö”, joka levittää perättömiä tietoja KUH:sta ja Kukkosesta. Toivonen ja Sundström haluavat haitata KUH:n toimintaa. Sundström oli soittanut 7.2.2002 Kauko Liimatan asiamies Martti Turuselle kertoen, että vapaa-ajattelijat eivät enää tarvitse uusia hautausmaita. Tämä ei päde. Samalla viittaan Martti Turusen antamiin muihin vääriin tietoihin hautarauhan rikkomisasiassa. Siinä Kukkonen koetti järjestää tädilleen Siiri Loukkolalle rikostuomion hautarauhan rikkomisesta. Sundström ja Toivonen tahtovat estää KUH:n hankkeen Kukkosen mielestä. Toivonen katsoi, ettei Kukkonen yksin pysty hoitamaan hautausmaata. 

Näitä asiakirjoja ei siis näytetty KUH:lle ennen hylkypäätöksen tekemistä, joten lääninhallitus toimi virheellisesti ja hallinto-oikeuden tulisi kumota päätös, Kukkonen vaati. 

Perusteet lupahakemuksen hyväksymiselle. KUH pyrki hankkimaan etukäteen kaiken tiedon hautausmaan perustamisesta. Säädöksissä ei kerrota yksityiskohtaisesti hautausmaan perustamisesta eikä perustamisen edellytyksistä. Siksi KUH kysyi 19.2.2001 tarkempia ohjeita Itä-Suomen lääninhallitukselta ja Enon kunnalta. KUH lähetti muun muassa kolme viestiä lääninterveystarkastaja Raimo Hartikaiselle, jolta tuli 19.2.2001 luettelomainen vastaus. Uuden kyselyn KUH teki 22.2.2001 kysyen, mitä hautausmaan koskemattomuus on ja mihin säädökseen vaatimus perustuu. Tähän tuli vastaus, että hautapaikka tai hautausmaa tulee aidata tai muutoin erottaa ympäristöstä. Tuhkauurnakin pitäisi hautarauhan turvaamiseksi kiinnittää alustaansa tai kaivaa maahan siten, että sitä ei pääse tahallisesti tai tahattomasti vahingoittamaan tai siirtämään pois paikaltaan. 

Lääninhallitus kyllästyi jatkuvaan sähköpostien vaihtoon asiassa ja kehotti KUH:ia itse perehtymään asiaan. KUH ei saanut siltä tietoa, onko sillä asiassa joitakin omia ohjeita tai määräyksiä. KUH:n mielestä lääninhallitus antoi sille väärää tietoa (vanha asetus 7 § (1922/334), joka ei enää ollut voimassa). 

Hakemus jätettiin 15.2.2002. KUH sai 14.5.2002 lisäselvityspyynnön. Piti selvittää kuinka se aikoo turvata alueen säilymisen hautausmaana ja sen jatkuvan hoidon vuokra-aikana. KUH vastasi, ettei metsähautausmaa vaadi kohtuuttomia panostuksia ylläpitoon. 

Näin lääninhallitus toimi KUH:n mielestä virheellisesti, kun se ei pyytänyt lisäselvitystä siitä, miten KUH aikoo toteuttaa hautausmaan hoidon riittävän kauan. 

19.2.2001 KUH:n saamassa lupahakemusohjeessa ei vaadittu, että vuokraoikeus olisi pitänyt merkitä kiinnitysrekisteriin, mutta KUH sanoi voivansa sen tehdä eli hakea lainhuudon hautausmaa-alueen hallintaoikeuden turvaamiseksi. 

KUH ei kerro, montaka henkilöä yhtiössä toimii, vaan että henkilöitä on niin monta kuin tarvitaan. Oli tapahtunut menettelyvirhe, kun tästä ei pyydetty selvitystä. KUH:lla on jokaista hautausmaata varten omat toimintaperiaatteensa. Se katsoo, että hoitotaso ja hoidon jatkuvuus ovat hautausmaan ylläpitäjän ja asiakkaan välinen asia. Lääninhallitus ei myöskään huomioinut, että KUH:lla on hautapaikkamaksujen lisäksi puhuja- ja konsulttitoiminnasta saatuja tuloja. 

Valituksessa liittenä oli 5.11.2001 päivätty Enon metsähautausmaan toimintaperiaatteet. Sen mukaan alueelle rakennetaan erillinen tuhkansirottelualue ja polkuverkosto (ei tällaisia 19.8.2019). Etäisyys lammikkoon, josta saadaan vettä, on 60 metriä. Vielä kerrotaan, että hautapaikka voidaan luovuttaa ennen kuolemantapausta. 

Kantelu oikeuskanslerille 

Aikaa kului. Kukkonen alkoi ajatella, että Kuopion hallinto-oikeus viivyttelee ratkaisun antamisessa. Hän kanteli hallinto-oikeuden käsittelystä oikeuskanslerille 9.6.2003 (ad 709/1/03 MS). Kauko Liimatan ym. valitus Enon ympäristölautakunnan 12.12.2001 antamasta ympäristölupapäätöksestä oli ratkaisematta. Kukkonen väitti, että Kuopion hallinto-oikeus ”viivyttelee täysin perusteettomasti päätöstä”. Toinen seikka, joka korpesi Kukkosta, oli, että hallinto-oikeus oli yhdistänyt edellä mainitun valituksen ja KUH:n oman valituksen lääninhallituksen kielteisestä päätöstä. ”Hallinto-oikeus on täysin perusteetta yhdistänyt valitusten käsittelyn ja on perusteetta suostunut kuntalaisten useisiin pyyntöihin viivyttää päätöksentekoaan”, Kukkonen kirjoitti. 

Lääninhallituksen päätöksestä tehdyn valituksen vastineajat umpeutuivat joulukuussa 2002, mutta hallinto-oikeus otti jatkuvasti vastaan käsittelyn viivyttämistä vaativia, monikymmensivuisia kirjelmiä uurnahautausmaan vastustajilta, vaikka nämä eivät ole asianosaisia eikä heillä ole vastineoikeutta asiassa. Erikoista Kukkonen mielestä oli, että KUH:lta pyydetään vastinetta näihin kirjelmiin ja sille on asetettu tiukat määräajat vastineiden antamiselle, mutta ulkopuolisilta otetaan vastaan asiakirjoja ilman jättöaikoja. 

Lisätietoa Kukkonen lähetti kanteluunsa 8.8.2003. Valitus ympäristöluvasta oli ollut käsittelyssä 19 kuukautta, kun sen piti kestää vain 13 kuukautta. 11.9.2003 Kukkonen kertoi saaneensa jälleen uuden vastinepyynnön, vaikka alkuperäinen valitusaika umpeutui yhdeksän kuukautta sitten. 

Selvityspyyntö Kuopion hallinto-oikeudelle 

Kukkosen kantelu johti siihen, että oikeuskanslerinvirasto pyysi 25.9.2003 asiassa selvitystä Kuopion hallinto-oikeudelta. Se kehotti hallinto-oikeutta antamaan selvityksen, miksi Enon ympäristölautakunnan 12.12.2001 ja Itä-Suomen lääninhallituksen 10.6.2002 antamista päätöksistä tehtyjen valitusten käsittely on viipynyt hallinto-oikeudessa ”selvästi yli asioiden keskimääräisen käsittelyajan”. Selvitys oli annettava 27.10.2003 mennessä. Pyynnön allekirjoittivat osastopäällikkö, esittelijäneuvos Harri Liusvaara ja nuorempi oikeuskanslerinsihteeri Anu Räty. 

Kuopion hallinto-oikeuden vastaus 

Hallinto-oikeudesta vastasi 8.10.2003 ylituomari Risto Hakkarainen. Jutturuuhka haittaa asiain käsittelyä. Vuonna 2003 keskimääräinen käsittelyaika oli kymmenen kuukautta. Valitus Enon ympäristölautakunnan päätöksestä saapui 10.1.2002. Hallintokäyttölaissa ei ole säännöstä siitä, etteivätkö asianosaiset voisi toimittaa hallinto-oikeudelle lisäselvityksiä niin kauan kuin asia on ratkaisematta (hallinnonkäyttölaki 27 § 2 mom.). 

Lääninhallituksen 10.6.2002 tekemään päätökseen kohdistuva KUH:n valitus saapui 30.7.2002. Hallinto-oikeus ei voi kieltää kirjoitusten lähettämistä. Se kiisti ”suostuneensa” pyyntöihin viivyttää päätöstään. Prosessi on ollut lainmukainen. Vaikka välttämätöntä prosessiyhteyttä valitusten välillä ei ole, se katsoi asianmukaiseksi molempien valmistelun yhtaikaa. Niissä oli osittain samat henkilöt, samat vaatimukset ja samat perusteet. Hallinto-oikeus oli nyt ratkaissut molemmat asiat 2.10.2003, mutta päätöksiä ei vielä oltu annettu. Käsittelyajaksi sijoituspaikan osalta tuli noin 20 kuukautta ja lääninhallituksen luvan osalta noin 14 kuukautta. Hallinto-oikeus kiisti aiheettoman viivyttelyn. 

Kuopion hallinto-oikeuden päätös 

Hallinto-oikeuden 3. jaoston päätös 571/3 saatiin 21.10.2003 (dnro 01374/02/4800). 

Lääninhallitus oli lausunut, ettei ole säädetty, millä edellytyksillä lupa hautausmaan perustamiseen voidaan myöntää. Lupamenettelyn tarkoituksena on varmistaa, että hautausmaata ylläpidetään ja hoidetaan vainajien muistoa kunnioittavalla tavalla ja että hautausmaan pysyvyys ja sen hoidon jatkuvuus turvataan. 110 vuoden hallintaoikeus on riittävän pitkä. Sen turvaamiseksi hakijan oikeus käyttää kiinteistöä hautausmaana olisi kuitenkin kirjattava erityisenä oikeutena lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kun hautausmaan ylläpito ja sen jatkuvuus tulisi ”olemaan käytännössä yksin Juha Kukkosen vastuulla”, hakijalla ei ole riittäviä edellytyksiä turvata hautausmaan säilymistä hautausmaana ja asianmukaisesti hoidettuna koko vuokra-ajan. Lääninhallituksen mielestä valitus tulisi hylätä. 

Lääninhallitukselle oli saapunut useita asiakirjoja muilta henkilöiltä, muttei näitä pidetty asianosaisina perustamislupa-asiassa. Asiakirjat eivät vaikuttaneet ratkaisuun. Lääninhallitus ei myöskään pitänyt vetoomuksia sellaisina, joista KUH:ia olisi tullut kuulla hallintomenettelylain 15 §:n nojalla. Lääninhallituksella ei myöskään ole ollut velvollisuutta pyytää lisäselvitystä siitä, miksi se on pitänyt hakijan edellytyksiä turvata hautausmaan jatkuva hoito puutteellisina. Hautausmaan hoitotaso ja hoidon jatkuvuus eivät voi olla pelkästään hautausmaan ylläpitäjän ja asiakkaan välinen asia. Ratkaisevaa on ”ylläpitäjän tosiasialliset mahdollisuudet” vastata maan ylläpidosta ja hoidosta riittävän pitkän ajan. Päätös perustui ”olennaisesti siihen, ettei yhtiön toiminnan jatkumisesta ja hautausmaan säilymisestä ole varmuutta tai takeita, jos Juha Kukkonen tulee syystä tai toisesta estyneeksi”. 

Martti Turunen toimitti 19.8.2002 hallinto-oikeudelle vetoomuksen valituksen hylkäämiseksi. Siinä oli yhdeksän allekirjoittajaa. Vielä Martti Turunen ja Siiri Loukkola toimittivat 22.8.2002 hallinto-oikeudelle kirjelmän. Lisäksi Turunen lähetti yhteensä kymmenen kirjelmää: 24.9., 15.10., 22.10. ja 26.11.2002 sekä 17.2., 10.3., 22.4., 12.5., 30.6. ja 1.8.2003. Kirjelmien suuri määrä kertoo, kuinka kovasti ja pitkään hautausmaa-asia hankkeen vastustajia harmitti. 

Tällä kertaa KUH:lle lähetettiin kirjeet tiedoksi ja varattiin tilaisuus vastineen antamiseen. KUH antoi kolme vastinetta: 13.11.2002, 26.5. ja 15.9.2003. Aikaa kului, oli syyskuu 2003. 

Hallinto-oikeuden 21.10.2003 antamassa päätöksessä lääninhallituksen päätös kumottiin ja asia palautettin sinne uudelleen käsiteltäväksi. Todettiin, etteivät Martti Turunen ja asiakumppaninsa ole asianosaisia, heidän kirjoituksillaan ei ole merkitystä ja ne jätetään huomiotta. 

Lääninhallituksen päätöksessä merkityt ”Muut selvitykset” eivät ainakaan kaikki ole olleet KUH:n tiedossa. Jäi epäselväksi, mitkä selvityksistä ovat olleet hallintomenettelylaissa tarkoitettuja selvityksiä eikä ole arvioitavissa ”ovatko tai miten selvitykset vaikuttaneet asian ratkaisuun”. Näin lääninhallituksen menettely on ollut virheellinen. 

”Voimassa olevassa lainsäädännössä, laissa tai asetuksessa, ei ole niitä edellytyksiä, joita lääninhallituksen on arvioitava kyseessä olevaa lupaa myöntäessään. Lääninhallitus ei siten ole voinut päätöksessään mainituilla perusteilla hylätä Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hakemusta.” 

Ennen uutta ratkaisua hakijalle on varattava tilaisuus lausua niistä selvityksistä, joita Kauko Liimatta ynnä muut ovat esittäneet kohdassa ”Muut selvitykset”. Asian esittelijänä toimi Paula Vesterinen ja hallinto-oikeuden jäseninä Risto Hakkainen, Pekka Halllikainen ja Marja-Liisa Nurmi. 

Samalla hylättiin Kauko Liimatan ynnä muiden valitus Enon ympäristölautakunnan päätöksestä. 

Myönteinen perustamislupapäätös 

Ylitarkastaja Matti Pellin ja lääninterveystarkastaja Raimo Hartikaisen allekirjoittama, myönteinen perustamislupapäätös annettiin Itä-Suomen lääninhallituksessa, Joensuussa 13.11.2003. Asian käsittelyvaiheet kerrattiin. Hanketta vastustavan vetoomuksen kannattajia oli ollut 60 henkilöä. 

Lääninhallitus piti ”hautausmaan pysyvyyden turvaamiseksi tarpeellisena, että hakija huolehtii vuokraoikeuden ja vuokra-alueen käyttötarkoituksen kirjaamisesta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.” 

Sovelletut säännökset olivat uskonnonvapauslaki 10 § 1 momentti ja asetus uskonnonvapauslain täytäntöönpanosta 7 § 1 momentti. Suoritemaksua ei peritty (Itä-Suomen lääninhallitus, Joensuun alueellisen palveluyksikön arkisto, Fb:30 kirjatut asiakirjat (ASSI) v. 2003 (ISLH–2003–03657/Ha–5)). 

Perustamislupapäätöksen jälkeisiä tapahtumia 

Alunperin vuokrasopimuksen pituus oli 110 vuotta eli se päättyi vuonna 2111. Vuokra-aikaa on sen jälkeen pidennetty 39 vuodella, se päättyy vuonna 2150. Kirjaus tästä on tehty vuonna 2014. 

Aluehallintovirasto on tehnyt 28.1.2015 ilmoituksen tilaa koskevasta vallintarajoituksesta eli siitä, että kiinteistöä käytetään hautausmaana. Omaksi kiinteistökseen hautausmaata ei ole erotettu, toisin hautaustoimilaki vaatii. 

Arvioita 

Näin KUH ja Kukkonen saivat hautausmaansa. Miltään kukoistavalta liiketoiminnalta hautausmaa ei vaikuta. Kun tutkii tämän kamppailun vaiheita ja lopputulosta sekä sitten perustettua hautausmaata, voi ymmärtää niiden ja Kukkosen persoonan välillä kuitenkin yhteyden.

Kimmo Sundström

Lyhenteitä

Lähteet

Itä-Suomen lääninhallitus, Joensuun alueellisen palveluyksikön arkisto, Fb:30 kirjatut asiakirjat (ASSI) v. 2003 (ISLH–2003–03657/Ha–5, SVA.
Oikeuskanslerinviraston arkisto, kirjeistö 2003, 709/01/03, kotelo Fa:982, SVA.

Lue myös

Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hanke Vantaalla ei edisty (9.7.2002)
Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hakemus hylättiin Espoossa (21.10.2002)
Rikosilmoitus hautarauhan rikkomisesta (25.10.2002)
Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hankkeet eivät etene (16.1.2003)
Joensuun käräjäoikeus hylkäsi syytteen hautarauhan rikkomisesta Enossa (8.5.2003)
Juha Kukkonen ja Keravan Uurnahautausmaa Oy hävisivät juttunsa Itä-Suomen hovioikeudessa (5.6.2005)
Sundström, Kimmo Keravan Uurnahautausmaa Oy:n hakemus hylättiin. –.VAJ 2002:4, 35–36.
Vainio, Janne [Reunahuomautukset]. –.VAJ 2002:4, 36.