Jatkan uutisestani Lausuimme varhaiskasvatuslakiesityksestä sivistysvaliokunnalle (13.5.2018) [HTML]. 

Eduskunta hyväksyi 27.6. hallituksen esityksen (HE 40/2018 vp) varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi sivistysvaliokunnan 19.6. siitä antaman mietinnön (SiVM 5/2018 vp) mukaisena. 

Kyseessä on kokonaan uuden varhaiskasvatuslain säätämisen jälkimmäinen vaihe, eikä siinä puututtu ensimmäisessä vaiheessa säädettyyn lain 3 §:ään Varhaiskasvatuksen tavoitteet, jonka kohta 6 antoi Opetushallitukselle mahdollisuuden määrätä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2016 vastustamastamme yhteisestä katsomuskasvatuksesta. 

Tai itse asiassa hallituksen esityksessä 3 §:n tavoitekohtaan 6 oli kyllä lisätty (myös) yhdenvertaisuuden edistäminen. Mutta katsomuskasvatus on toisaalta hyvin epäyhdenvertaista, kun siinä uskonnollisille käsityksille todellisuuden luonteesta annetaan tilaa - ja valtakirkolliselle hallitseva tila - vaikka sellaisille käsityksille ei aseteta, eikä voida asettaa, vaatimusta todennettavuudesta toisin kuin asetetaan ateismille riittävälle tieteelliselle todellisuuskäsitykselle. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi 12.6. valiokunnalle vastineen valiokunnan saamista lausunnoista. Ministeriö sanoi kommentoivansa yleisellä tasolla lausuntoja, joissa esitettiin muutoksia hallituksen esitykseen sisältyviin koulutuspoliittisiin ratkaisuihin, ja että niihin valtioneuvoston päättämiin ratkaisuihin ministeriö ei ehdottanut muutoksia. Tämä tietysti koski myös lausuntomme a)-osaa, jossa valitimme, että varhaiskasvatuslaki rikkoo ateisminvapautta: yhteinen katsomuskasvatus on mahdoton, epäonnistunut ajatus. Samoin se koski Vapaa-ajattelijain liiton lausuntoa, että perusteiden linjaus varhaiskasvatuksen uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja poliittisesti sitouttamattomuudesta pitäisi nostaa lakiin, jotta sitä myös käytännössä noudatettaisiin. (Ehdotimme samaa; kiitos ajatuksesta!) Muissa lausunnoissa ei katsomuskasvatusta sivuttu. 

Vastineen liitteessä ministeriö esitti valiokunnalle muutosehdotuksia pykäliin. Siihen ministeriö oli lausuntomme b)-kohdan vikalistasta noukkinut 40 §:n 1 momentissa korjattavan kirjoitusvirheen, jonka valiokunta ottikin huomioon. Muut listassamme mainitut kieltä tai viittauksia koskevat korjaukset jäivät tekemättä. Lisäksi huomasin, että 38 §:n 1 momentissa on sama kirjoitusvirhe kuin 35 §:n 1 momentissa. 

Eduskunnan täysistunnoissa (lähetekeskustelu, 1. ja 2. käsittely) katsomuskasvatus oli esillä vain kahdessa puheenvuorossa (1. käsittelyn yleiskeskustelussa 20.6.). Niistä ensimmäisen käytti ajan 18.-25.6.2018 kansanedustajana ollut Oulaisten seurakunnan vs kirkkoherra Eija Nivala, joka valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi. Lainaan hänen puheenvuoronsa kokonaisuudessaan, koskapa se kertonee seurakunnasta käsin nähdystä katsomuskasvatuksen käytännöstä. Olen lisännyt hakasulkuihin sanan, johon yllä viittasin. Toisen puheenvuoron käytti Sirkka-Liisa Anttila, jolta poimin asiaa koskeneen kappaleen. Sitten kommentoin näitä puheenvuoroja. 

15.55 Eija Nivala kesk:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat ja muut kuulijat! Käsiteltävänä oleva hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi nostaa lapsen edun ensisijaiseksi varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä. Siitä ei voi kuin iloita. Tähän jo YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus meitä velvoittaa: turvaamaan lapsille oikeuden suojeluun ja huolenpitoon, osuuden yhteiskunnan voimavaroista sekä oikeuden osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja yhteiskuntaelämään. Keskeisiä periaatteita sopimuksessa ovat syrjinnän kielto, lapsen etu, lapsen oikeus elämään, henkiin jäämiseen ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten huomioon ottaminen. 

Varhaiskasvatuksen tavoitteista esityksessä säädetään kuten tähänkin asti. Jos kymmenen kohdan listasta poimii vain teonsanat, varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää, tukea, toteuttaa, varmistaa, turvata, antaa, tunnistaa, kehittää ja toimia. Nämä ovat hyvin positiivisia, eteenpäin suuntautuvia ja selkeästi lapsen edun toteutumiseen tähtääviä tavoitteita. Kiinnitän huomioni kohtaan 6. 

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää [yhdenvertaisuutta,] sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Siis tavoite on antaa lapselle valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa. Riittääkö se? Mielestäni tavoitteet eivät ole tässä kohtaa kovin korkeita tai oikeammin syvällisiä. Mielestäni myös lapsen kulttuurisen, uskonnollisen ja katsomuksellisen identiteetin rakentuminen edellyttää varhaiskasvatuksessa aktiivisempaa tukea. Toisen taustan ymmärtämisen ja kunnioittamisen tavoite ei riitä silloin, kun lapsi pohtii eksistentiaalisia, ihmisen peruskysymyksiä omakohtaisesti. Jo nelivuotias kysyy vaikeita kohdatessaan vaikkapa elämän haurauden ja kuoleman todellisuuden omassa lähipiirissään. 

Toivon, että tavoitteeseen 10 on sisäänkirjoitettuna tavoite, joka täydentää kohdan 6 mielestäni ohutta tavoitetta. Siinä sanotaan, että varhaiskasvatuksen tavoitteena on ”toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä”. Tähän mielelläni luen myös kulttuurisen, uskonnollisen ja katsomuksellisen kasvatuksen. 

Iloitsen siitä, että Opetushallituksen hyväksymien vuoden 2016 varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan varhaiskasvatukseen sisältyy myös katsomuskasvatusta, jossa yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä olevat uskonnot ja muut katsomukset. Tavoitteena tässäkin on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan mutta myös tukea lapsen kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymistä. 

Opetushallituksen tammikuussa 2018 antama ohje varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa selkiytti koulujen ja päiväkotien tulkintoja ja käytäntöjä sekä yhteistyön mahdollisuuksia ja rajoja muun muassa seurakuntien kanssa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa seurakunta mainitaan esimerkkinä alueellisesta ja paikallisesta yhteistyötahosta. Myös muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Erityisesti iloitsen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen allekirjoittamassa ohjeessa lauseesta: "Lasten ihmettelylle annetaan tilaa ja heidän kanssaan pohditaan askarruttavia elämänkysymyksiä.” 

16.44 Sirkka-Liisa Anttila kesk:

Edustaja Eija Nivala omassa erinomaisessa neitsytpuheenvuorossaan käsitteli päiväkotien toiminnasta annettua Opetushallituksen ohjetta. Niiden ohjeiden tulkinnassa on nyt kuitenkin ollut ongelmia. Seurakunnat tekevät luonnollisesti yhteistyötä niiden päiväkotilasten kanssa, jotka kuuluvat seurakuntaan ja joiden vanhemmat ovat antaneet siihen luvan. Ihmisen henkinen kasvu on erittäin tärkeä asia ja osa jokaisen lapsen kasvatusta. Siksi tämä tulkinnanvaraisuus, joka nyt on ilmennyt käytännössä, pitäisi poistaa ohjeita selkeyttämällä, että tilanne ei sitä kautta olisi ongelma.

Eija Nivala siis kiinnitti huomiota tavoitteeseen antaa lapselle valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa. Olen itse huomauttanut tulkinnasta, että ateistikodin lapsen saaminen ymmärtämään ja kunnioittamaan valtakirkkoon kuuluvien lasten oletettua uskonnollista taustaa tarkoittaa kai sitä, että lapseen itseensäkin on istutettava valtakirkollinen usko. Selvää mielestäni joka tapauksessa on, että valtakirkkoon kuuluvan lapsen osalta tavoite tarkoittaa valtakirkolliseen uskoon kasvattamista välittämättä tällöin, miten yhteiseksi tarkoitetussa kasvatuksessa ateistikotien lasten käy. Nivalan mielestä kuitenkin tavoitteelta puuttuu "syvyys" ja tavoite on "ohut", kun hän halusi siihen suorasanaisen tulkinnan lapsen kulttuurisen, uskonnollisen ja katsomuksellisen identiteetin rakentumisesta ja varhaiskasvatuksen aktiivisempaa tukea sille. Mutta silloin hän tietysti ajattelee asiaa kirkkonsa kannalta. Ateistikodin lapsi ei tarvitsisi mitään kasvatuskasvatusta, saati yhteistä, uskonnollista, hänelle vahingollista. 

Nivala iloitsi siitä, että tuki noiden sanojen muodossa löytyy Opetushallituksen toimesta varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Huomautan, että Opetushallitus on siis omavaltaisesti lisännyt perusteissa tavoitteen tukea lasten katsomuksellisten identiteettien kehittymistä. Sen siis Nivalakin ymmärtää ensijassa uskontokasvatukseksi. Samasta kertoo se, että Nivala poimii perusteista maininnan seurakunnasta yhteistyötahona. 

Nivala iloitsi erityisesti siitä, että Opetushallituksen ohjeen (myös perusteiden) mukaan lasten ihmettelylle annetaan tilaa ja heidän kanssaan pohditaan askarruttavia elämänkysymyksiä. Lausunnossamme tarkasteltiin lasten johdattamista pohtimaan uskonnollista pseudokysymystä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Sellaiseen tietysti yllyttää seurakunnan edustaja. Mutta jo sen väittäminen, ettei asiasta voi tietää, on uskonnollista julistusta. Tiede sanoo, että ihmiselle tapahtuminen päättyy kuolemaan. 

Sirkka-Liisa Anttilan mukaan seurakunnat tekevät varhaiskasvatuksessa yhteistyötä niiden päiväkotilasten kanssa, jotka kuuluvat seurakuntaan ja joiden vanhemmat ovat antaneet siihen luvan. Mutta, kuten lausunnossamme toteamme, seurakunnat ovat pyrkineet koko päiväkotiryhmän opettajiksi. Kysytäänkö siihen lupia? Mielestämme tulisi kysyä, mutta pelkomme on, ettei kysytä. Anttila siis vain kaunisteli tai hänellä oli väärä käsitys. 

Hallituksen esityksen luonnoksen lausuntokierros 6.2.-18.3.2018. Tästä oli uutiseni
Lausuimme varhaiskasvatuslain luonnoksesta (18.3.2018) [HTML]. Katsomuskasvatuksesta lausuivat vain kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä (24), kirkkohallitus (66), Pääkaupunkiseudun ateistit ry (92) ja Vapaa-ajattelijain Liitto ry (104). Yhdenkään yksikään muutostavoite ei toteutunut. Luvut suluissa kertovat paikan opetus- ja kulttuuriministeriön 27.3.2018 julkaisemassa lausuntotiivistelmien yhteenvedossa. Yhteenvedosta pois jääneissä, 5.4. saakka tulleissa lausunnoissa ei ollut katsomuskasvatuksesta.

Jouni Luukkainen