Jatkan uutistani Ortodoksit voittivat osaksi kantelun Kirkkonummen ruotsinkielisestä katsomusaineiden yhteisopetuksesta (13.11.2017) [HTML].

Nyt tarkastelen Kirkkonummen kunnan ruotsinkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan selvityksen ja lausunnon 14.12.2016 liitettä 1: Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen vuosikello, liitettä 2: Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen vuosikellon täydennys sekä liitettä 6: Eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma, ote Kirkkonummen kunnan ruotsinkielisen perusopetuksen opetussuunnitelmasta. Nämä koskevat vuosiluokkia 1-6 ja otettiin käyttöön 1.8.2016. Opetussuunnitelman mukaan "(perusopetuksessa) Kirkkonummen ruotsinkielisissä kouluissa opetetaan eri katsomuksiset oppilaat samassa ryhmässä".

Lisäksi tarkastelen kanteluun sisältyvää aineistoa.

a) Kanteluun on liitetty tiedote Elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetus ruotsinkielisissä kouluissa Kirkkonummella (15.8.2016). Siinä ainoa nimeltä mainittu oppikirja on sähköinen PULS vuosiluokille 1-3 ja 4-6. Verkkosivun perusteella kirjan nimi on PULS Religion, ja kyseessä on oireellisesti ruotsalainen uskontotiedon (religionskunskap) oppikirja. Lainaus opetussuunnitelmasta 2016 on alkuosaltaan vain uskonnonopetusta koskeva; elämänkatsomustiedosta vaietaan.

b) Kantelija lähetti 22.8.2016 sähköpostitse tiedustelun rehtori Kristiina Kolille, johon tämä vastasi seuraavana päivänä. Kantelija moitti, että vanhemmilta ei ollut kysytty opetussuunnitelman valmistelun yhteydessä katsomusaineiden opetuksen perustavanlaatuisista muutoksista. Oli vaadittu, että huoltajat olivat tulleet esiin ja pyytäneet valistusta huhuista. Tähän vastaus oli, että vanhempia oli kuultu asiassa, joka koskee koulun uuden opetussuunnitelman arvopohjaa. Aineittaiset osat olivat opettajat valmistelleet sisäisesti ainekohtaisissa opettajaryhmissä. Rehtorit olivat tiedottaneet uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta syksyn ensimmäisessä tiedotteessa.

Siis yhteisopetusratkaisu olisi huoltajien kannalta tehty opetuksen arvopohja kirjattaessa! Tämän arvopohjan on kuitenkin oltava sama kuin valtakunnallinen, opetussuunnitelman perusteisiin sisällytetty, eikä arvopohjaa sovi noin vain vääristellä. Kuinka yksikään huoltaja olisi voinut edes lukea opetuksen arvopohjasta mitään sellaista yhteisopetussuunnitelmaa? Kelvoton vastaus! Kaiketi ainekohtaiset opetussuunnitelmat olivat kuitenkin olleet verkossa kommentoitavissa opetussuunnitelmasta 1.6.2016 tehdyn päätöksen selityksen mukaan, mutta saattoi olla, että se olisi ollut liian myöhäinen ajankohta puuttua yhteisopetusjärjestelyyn.

c) Vastineessaan 1.1.2017 kantelija huomautti, että olisi parempi, jos opetuksessa käytettäisiin oppikirjoja, joita on olemassa. Hän ei ollut nähnyt mitään opetuksessa käytettyä materiaalia, mutta pitäisi olla olemassa vihko, oli hänen poikansa kertonut.

Vastineessaan kantelija totesi myös, että hän ei ollut vanhempana nähnyt kotitehtäviä uskonnosta ja että hän on kuullut, että uskonnontunneilla työskennellään ryhmissä. Opetuksen yhteistyö kotien kanssa ei siis toimi. Kuitenkin aiemmassa uutisessani pohdiskelin kysymystä, mitä keskusteluja kotona olisi käytävä, jos mitään, uskonnon/elämänkatsomustiedon kotitehtävistä.

d) Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat vuosikursseille 1-2 ja 3-6 oli laadittu valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden runkoon. Suunnitelmat olivat vuosiluokittaiset. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksen tavoitteita oli tarkennettu laveimmin, elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteita suppeammin, ortodoksisen uskonnon tavoitteita ei lainkaan. Katolisen uskonnon, juutalaisen uskonnon ja islamin tavoitteet (kylläkin samat kuin muiden uskontojen oppimäärissä) oli jätetty mainitsematta, koska näitä oppimääriä ei ainakaan toistaiseksi opeteta. Tavoitteiden tarkennukset ev.-lut. uskonnossa saattoivat olla hyvin mielivaltaisia, pakolla puristettuja.

e) Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen vuosikello lukuvuodeksi 2016-2017 oli esitetty kullekin vuosiluokista 1-6 kuukausittaisina (elo-touko) teemoina tai ilmiöinä. Vuosikellon täydennyksessä nämä teemat/ilmiöt oli yhdistetty uskonnon eri oppimäärien (ev.-lut., ortod.) ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman mukaisiin sisältöihin ja tavoitteisiin.

Opetusohjelmaa oli arvosteltu Opetushallituksen lausunnossa.

e1) Tarkastelen aluksi esimerkkinä ensimmäistä teemaa. Vuosikurssilla 1 elo- ja syyskuun teemana on yhdessä. (Tämän uutisen alkuperäinen versio sisälsi vielä sen sekasotkun, että siinä olin vuosikellosta vahingossa ottanut vuosikurssin 2 ensimmäisen, ystävyyttä koskevan teeman vaikka kuitenkin olin ottanut vuosikellon täydennyksestä sen, mikä koski vuosiluokan 1 ensimmäistä teemaa. Valitettavasti virheen korjauksen seurauksena on pientä toistoa teeman käsittelyssä.)

Ev.-lut. uskonnossa teema liitetään sisältöalueeseen S3 Hyvä elämä, joka kuuluu seuraavasti:

Opetuksessa käsitellään elämän kunnioittamisen, ihmisarvon ja lasten oikeuksien merkitystä. Opetuksessa aloitetaan oppilaan elämänkysymysten pohdinta ja avataan kristillistä näkökulmaa niihin. Keskeisiä sisältöjä ovat eettinen pohdinta, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ja Kultainen sääntö. Pohditaan oppilaiden arjesta nousevia kysymyksiä ja yhdistetään niitä valittuihin Raamatun kertomuksiin. Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan sekä eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Pohditaan omia tekoja ja niiden seurauksia sekä vastuuta toisista ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta.

Nähdään, että yleisinhimillisen yhdessä-teeman varjolla yhteisopetuksessa tuputetaan Raamatun kertomuksia kaikille, sikäli kuin ne tulisivat esille jo tämän teeman puitteissa. Mutta tuskinpa ev.-lut. uskonnossa edettäisiin puolitoista kuukautta vaikenematta kristinuskosta, kun jo oppilaan elämänkysymysten pohdintaan pitäisi avata kristillistä näkökulmaa. Kultaista sääntöä käytetään arvatenkin uskontojen propagoimiseen, kun voitaisiin perustellusti kertoa sen olevan yleisinhimillinen periaate, ja voidaan ilmaista myös eläytymisellä toisen asemaan. 

Tässä vaiheessa koulun on myös tuotava peliin mukaan kristinuskon jumala, Jumala. Onhan opetuksessa otettava huomioon, että eivät kenties kaikki kirkkoon kuuluvat oppilaat ole olleet päiväkodissa eivätkä esiopetuksessa eivätkä varsinkaan kuulleet kotoaan mistään jumalista, joten asia ei olisi näille entuudestaan tuttu.

Se oli ainakin minun tilanteeni, sillä olin onneksi säästynyt kotona kaikelta uskonnolta, joten olin ateisti sitä vain tietämättäni. Kansakoulun alkua odottaessani kysyin äidiltäni, mikä se outo oppiaine uskonto on - mihin siinä pitää uskoa? Äitini ei osannut tai halunnut vastata, vaikka uskova onkin. Sain sitten koulussa vastauksen kysymykseeni, enkä valitettavasti uskolta välttynyt. Totean, että usko ei koskaan minulle mitään antanut. Päinvastoin, usko kansakouluikäisenä oli vain mieltä sekottavaa. Sitten uskonnonopetus kävi kohdaltani turhaksikin ja kohta aivan vastenmieliseksi. Muistan, kuinka oppikoulun ensimmäisellä luokalla (siis viidentenä kouluvuotenani) uskonnonopettaja, miellyttävä pappi, esitti luokalle kysymyksen, kuinka sunnuntaita olisi vietettävä. Viittasin, sillä kyseessä oli oppitunti ja minä ahkera, mutta otin myös huomioon oppiaineen luonteen, ja vastasin seuraavasti: "On mentävä kirkkoon." Silti en kuitenkaan koskaan itse mennyt kirkkoon, enkä vastakaan olisi mennyt. Opettajan reagointi oli minut nolostuttava ja siksi juuri muistiini jäänyt: "On levättävä." Tietysti, ajattelin, mutta eihän sitä varten tarvittu uskontoa eikä uskonnonopetusta! Ei siis elämää varten lainkaan. Viimeistään silloin minut olisi pitänyt vapauttaa uskonnonopetuksesta, eikä sitä olisi koskaan saanut aloittaakaan.

On siis niin, että koulu (tai jo varhaiskasvatus) on se, ei juuri koti, joka tuottaa jumaluskoisia (Kirkkonummen yhteisopetuksessa luterilaisia ehkä ortodokseistakin). Mutta yhteisopetus uskonnon kanssa on todellinen ongelma elämänkatsomustiedon oppilaille, sillä he myös joutuvat tuon Jumala-julistuksen kohteeksi. En oikein kuvittele, että opettaja selittää ET-oppilaille, muun opetusryhmän kuunnellessa, että ei Jumalaa, ei minkäänlaisia jumalia, ole oikeasti olemassa ja että ET-oppilaiden ei pidä hairahtua Jumalaan uskomaan, ei ainakaan sen tähden, että toisaalta uskonnonopetuksessa virallisesti olevat oppilaat pitää saada uskomaan Jumalaan, jotta uskonnonopetus voisi ylipäätään toimia. Jos olisin ET-oppilaan vanhempi, en päästäisikään lastani koulussa uskonnonopetukseen, olipa kyseessä sitten Kirkkonummen tapainen yhteisopetus tai mahdollinen virallinen uusi uskontotieto-oppiaine.

Kirkkonummen ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta sanoo selvityksessään, että yhteisopetuksen kautta eri katsomusryhmät saavat ymmärryksen omaa ja muiden identiteettiä ja näkötapoja kohtaan. Lähtökohtaisesti opetus tuottaa jokaiseen oppilaaseen valtakirkon uskon identiteettiä. Ymmärrys ainakin valtakirkkoon kuuluvien oppilaiden identiteettiä ja näkötapoja kohtaan voidaan silloin samaistaa ymmärrykseksi valtakirkon uskoa ja näkötapoja kohtaan. Tämän ymmärryksen aikaansaaminen taas tarkoittaa sitä, että myös valtakirkkoon kuulumattomat oppilaat on saatettava valtakirkon uskoon, mikä on väärin. Opetuksen tavoite ymmärryksestä toisten identiteettiä kohtaan toteutuisi paremmin ja ainoalla tavalla oikein, kun koko uskonnonopetus julkisen vallan koulutuksessa ja opetuksessa lakkautettaisiin, jolloin mahdolliset uskonnolliset identiteetit, olkoot ne sitten sisäisiä (käytännössä uskovia oppilaita olisi tietysti vähemmän kuin nykyisin) tai ulkoisia (eli uskonnollisia yhteisöjä koskevia), eivät näkyisi koulun toiminnassa eivätkä muussakaan ihmisten julkisessa yhteiselämässä eivätkä täten vaatisi mitään erityistä ymmärtämistäkään. Ihmiset tulisivat paremmin toimeen keskenään, kun uskonnolliset yhteisöt oppeineen eivät tulisi heidän väliinsä eivätkä myöskään vaatisi ulkopuolisten huomiota; katsomukset olisivat yksityisasia.

Yritän vielä tiivistää. Puhun ensin vain nykyisestä uskonnonopetuksesta. Uskonnonopetus luo uskonnollisen identiteetin; tällaiset uskonnolliset identiteetit ovat sitten tosiasia; tämän tosiasian tähden näistä identiteeteistä on oltava opetusta; siis on oltava uskonnonopetusta. Näin uskonnonopetus oikeuttaa itse itsensä; tämä on vallitseva perustelu uskonnonopetukselle. Oppilaat erillisessä elämänkatsomustiedon opetuksessa säästyvät tältä kehäperustelulta. Ongelma ET:n oppilaille tulee yhteisopetusmuotoisesta uskonnonopetuksesta kuten Kirkkonummella tai virallisesta uskontotiedosta, sillä opetuksen tavoitteena on, että kaikkien oppilaiden on ymmärrettävä mahdollista uskonnollista identiteettiä; opetuksen on siksi tuotettava tai se joka tapauksessa tuottaa uskonnollisen identiteetin kaikille; uskonnolliset identiteetit ovat siten tosiasia; ja tämän tosiasian tähden tarvitaan uskonnonopetus kaikille. Se, joka myöhemmin pystyy karistamaan uskonnollisen identiteettinsä, ei pysty oikaisemaan opetuksen tilannetta edes lastensa osalta, sillä elämänkatsomustiedon opetus on jo tuhottu tai poistettukin. Mutta minkälaisen suhteen uskonnollisiin identiteetteihin hänellä silloin ajatellaan olevan? Siitä ei kai välitetä, sillä onhan saatu toteutuksi uskonnonopetuksen pakko kaikille ja sen nojalla tämän opetuksen ikuinen olemassaolo.

Elämänkatsomustiedossa teema liitetään sisältöalueisiin S1 Kasvaminen hyvään elämään, S2 Erilaisia elämäntapoja ja S3 Yhteiselämän perusteita. Vuosiluokilla 1-2 ET:n sisältöalueissa ei ole ainakaan suoraan viitattu katsomuksiin, saati erityisesti (institutionaalisiin) uskontoihin ja niiden oppeihin. Elämänkatsomustieto ei ole ateismin opetusta. Siihen eivät kuitenkaan kuulu Raamatun tarinat eivätkä (muut?) kristilliset näkökulmat pohdittaviin oppilaan elämästä nouseviin kysymyksiin. Raamatun tarinat kuuluvat vain kristinuskoon. Erityisesti ne eivät kuulu esimerkiksi "suomalaiseen yleissivistykseen". Eivät ne useimmiten kuulu edes ev.-lut. kirkkoon kuuluvan perheen elämään eivätkä "uskomiseen toisin kuin kirkko opettaa", vaan korkeintaan kirkkouskovien kotielämään. Kouluopetuksessa ne siis antavat väärän kuvan yhteiskunnasta. Mutta ennenkaikkea ne antavat sen väärän kuvan, että elämä pitäisi muka rakentaa kristinuskolle ja että kristinuskolla olisi ylipäätään muka jokin oikeus olla jopa uskonnottomien kotien lasten elämässä. Jeesus on jätettävä yhteisen luokkatilan ulkopuolelle, varsinkin ensimmäisellä vuosikurssilla. Kuulumattomuus uskonnollisiin yhdyskuntiin voi hyvinkin olla osoitus sekularismista ihanteena ja tietoisena tavoitteena sulkea erityisesti valtakirkon uskonto Jeesuksineen pois mielestä.

Jo tämä ensimmäinen teema osoittaa, että yhteistunneissa on kyse (valtakirkon) uskonnonopetuksesta, mutta pakotettuna vain kaikille ja loukaten silloin elämänkatsomustiedon oppilaiden uskonnonvapautta.

Ortodoksisessa uskonnossa teema yhdistetään samoin aihepiiriin Hyvä elämä, jonka sisältöjen valinnassa otetaan huomioon ortodoksiseen ihmiskäsitykseen liittyvä opetus vapaudesta ja vastuusta ja jossa tarkastellaan elämää ja kuolemaa sekä eettisiä kysymyksiä Vanhan ja Uuden Testamentin kertomusten ja arjen esimerkkien avulla.

Saattaa olla, että ortodoksinen ihmiskäsitys ei tule katetuksi yleisemmin kristinuskon näkökulmaa avaamalla. Mutta ei sellainen uskonnollista julistusta vaativa ihmiskäsitys toisaalta kuulu elämänkatsomustiedon opetukseen, vaan se on suljettava siitä pois.

Sekä Opetushallitus että LSSAVI ohittivat yhdessä-teeman käsittelyn ongelmallisuuden, vaikka ne tarkastelivat yhteisopetusta kaikkien katsomusvähemmistöjen osalta, eli niin ortodoksisen uskonnon kuin elämänkatsomustiedon opetuksessa olevien oppilaiden kannalta. Kirkkonummen kunnan ruotsinkielisessä perusopetuksessa ei tämänkään teeman käsittelyn ongelmallisuutta saa kuitenkaan ohittaa, vaan yhteisopetus olisi purettava jo tämän teeman osalta. 

Pohdin vielä opetuksen nimenomaista teemaa "yhdessä". Se näyttää viattomalta ja kaikkien hyväksyttävissä olevalta, ja siksi kai Opetushallitus ei lausunnossaan maininnut tätä teemaa eikä nähnyt sen välttämättä uskontoisen käsittelyn aiheuttamaa jopa huippuunsa kärjistyvää ongelmaa uskonnottomien uskonnonvapaudelle Jumalan julistamisineen (kyllä se on ongelma myös kirkkoon kuuluvien uskonnonvapaudelle, kuten koko uskonnonopetus oli minulle koulun oppilaana, mutta ei siitä tässä nyt enempää). Tai sitten Opetushallitus näki kyllä ongelman, mutta sivuutti teeman avaamisen liian vaivalloisena. Huomautan, että lisäksi "yhdessä" on valheellinen väite, sillä uskonnonopetus pyrkii pois naturalistisesta todellisuuskäsityksestä, joka on muutoin koulun opetuksen kaikille yhteinen perusta. Ev.-lut. kirkon enemmistöasema ei vain kaikille paljasta sitä, että uskonnonopetus on poikkeama yhteisyydestä. Oppilaat myös ovat yhdessä muussa opetuksessa ja tällöin aidolla tavalla, mutta Kirkkonummen yhteisopetuksessa mukaan kaikille tulee oikeudetta ulkopuolinen taho, uskonto.

Katson vielä, mitä tavoitteita yhdessä-teemaan liitetään. Sekä ev.-lut. että ortod. uskonnossa siihen liitetään ainakin tavoitteet T1 "herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa" sekä T4 "kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin". Mutta jos edes yhdessä-teemaa ei voi käsitellä uskonnonopetuksessa käyttämättä sitä oppilaan uskonnollistamiseen, siitä kärsii sekä teeman käsittely että oppilaan suhde uskonnonopetukseen. Uskontojen tavat ja juhlaperinteet viittaavat uskontoinstituutioihin, eivät perheiden todelliseen elämään, ja niiden esittely on uskonnollista julistusta.

Nämä tavoitteet eivät voi mitenkään olla tavoitteita samalla opetettavalle elämänkatsomustiedolle. Elämänkatsomustiedossa teeman tavoitteena ei edes ole T7 "opastaa oppilasta tuntemaan lähiympäristön tapakulttuureja" mutta sen sijaan esimerkiksi T1 "ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua", ja niin näissä kuin muissakin tavoitteissa paino on ihmisissä, ei instituutioissa.

e2) Muita teemoja en pohdi yhtä pitkään. Teemoja on vuosikurssin mukaan 6, 6, 6, 6, 7 tai 8, mutta eri vuosikursseilla voi olla samojakin teemoja. Opetussuunnitelman perusteiden mukaisia sisältöjä uskonnossa on kullakin vuosikurssilla samat 3 sekä opetussuunnitelmassa tavoitteita 8 kummallakin vuosikursseista 1-2 sekä 5, 6, 6 ja 10 vuosikursseilla 3-6 (joilla niitä on yhteensä kaikkiaan 12). Opetussuunnitelman perusteiden mukaisia sisältöjä elämänkatsomustiedossa on kullakin vuosikurssilla samat 4 sekä opetussuunnitelmassa tavoitteita 5 ja 8 vuosikursseilla 1-2 (joilla niitä on yhteensä kaikkiaan 9) sekä 10 kullakin vuosikursseista 3-6. Näistä syntyy hyvin monia eri kombinaatioita, joten kohdan e1) mukainen menettely olisi liian työläs. Ihmettelen kuitenkin, että ev.-lut. ja ortod. uskonto eroavat toisistaan uskontojen eri oppimäärille yhteisten sisältöjen ja tavoitteiden osalta jo vuosikurssin 1 teemoissa.

Käsittelen seuraavaksi kaikki loputkin teemat. Mutta en siis välttämättä kerro ja ota huomioon, mihin oppiaineen tai oppimäärän (ev.-lut. uskonto/ortod. uskonto/ET) sisältöalueisiin saati tavoitteisiin mikin teema vuosikellon täydennyksessä yhdistetään. Jätän myöskin ortod. uskonnon vain vähälle huomiolle. Lisäksi edes tieto teemaa koskevista sisältöalueista ja tavoitteista ei paljoa kerro itse teeman opetuksen sisällöstä, joka sekin riippuu koulusta ja opettajasta. Mutta katson, mitä teemat kulloinkin tuovat mieleeni.

e3) Vuosikurssin 2 elo- ja syyskuun teemana on ystävyys. Teema liitetään ev.-lut. uskonnossa sisältöalueisiin S1 Suhde omaan uskontoon ja S3 Hyvä elämä, joista jälkimmäinen lainattiin kokonaisuudessaan yllä, ja ortod. uskonnossa sisältöalueeseen S2 Uskontojen maailma. Uskonnon eri oppimäärissä uskonnon yleiset keskeiset sisältöalueet ovat tarkennettuina. Mutta kaikkiaan mainituissa sisältöalueissa on uskonto mukana jo niiden otsikoissa. ET:ssä teema on aivan asiallisesti liitetty sisältöalueisiin S1 ja S3. Kuten sanottua, vuosiluokilla 1-2 elämänkatsomustiedon sisältöalueissa taas ei ole viitattu uskontoihin ainakaan laitoksina eli uskontojen opit on suljettu sisällöistä pois. Itse asiassa vuosiluokilla 1-2 elämänkatsomustiedon sisältöalueet kuuluvat seuraavasti:

S1 Kasvaminen hyvään elämään: Harjoitetaan keskustelutaitoja opettelemalla kuuntelemaan toisia kunnioittavasti ja harjoittelemalla selkeää itseilmaisua. Pohditaan yhdessä hyvän, oikean ja väärän merkityksiä ja niiden erottamista sekä ihmisen hyvyyttä. Tutkitaan ystävyyden sisältöä ja merkitystä lasten elämässä.

S2 Erilaisia elämäntapoja: Pohditaan kysymystä "Kuka minä olen?" sekä erilaisia tapoja elää ja ajatella. Tutkitaan erilaisia elämäntapoja liittyen erityisesti oppilaan omaan koti- ja kulttuuritaustaan.

S3 Yhteiselämän perusteita: Perehdytään ihmisten yhteiselämän perusteisiin tutkimalla esimerkiksi säännön, luottamuksen, rehellisyyden ja reiluuden merkityksiä erilaisissa oppilaan elämään liittyvissä arkipäivän tilanteissa ja ympäristöissä. Tutustutaan alustavasti lapsen oikeuksiin ja lapsen asemaan erilaisissa yhteisöissä.

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus: Tutkitaan erilaisia elämänmuotoja maapallolla pohtien samalla elämän rajallisuutta. Perehdytään kertomuksiin maailman synnystä. Tutkitaan oppilaan omaa lähiympäristöä ja tarkastellaan omien valintojen ja toiminnan vaikutusta siihen. Etsitään luontoon liittyviä merkityksellisiä kokemuksia.

e4) Jatkan teemojen käsittelyä, mutta ehkä suppeammin.

Vuosikurssilla 1 lokakuun teema on kestävä kehitys, kuten myös vuosikurssilla 3 elokuun alkajaisiksi. Käytetäänkö sitäkin uskonnon ujuttamiseen? Mutta uskonnonopetuksen tuottama uskonnollinen identiteetti ei useinkaan ole elämän mukana kestävää. Toisin on uskonnoton identiteetti; sitä ei tarvitse erikseen opettaa eikä siitä helposti oma-aloitteisesti luovuta. ET:ssä sisältöalue S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus on vuosiluokilla 1-2 ja 3-6 yksi neljästä, mutta vähänpä se saa tilaa vuosikelloista.

Vuosikurssilla 1 marraskuun teema on lapsen oikeuksien sopimus, kuten myös vuosikursseilla 2, 3 ja 5 marraskuun jälkipuoliskossa ja joulukuussa sekä vuosikurssilla 6 marraskuussa. Tämäkään sopimus ei velvoita julkista valtaa antamaan uskonnonopetusta. Mutta ei kai vain opetuksessa yritetä käyttää tätä sopimusta muka oikeuttamaan yhteisopetus?

Vuosikurssilla 1 on joulu- ja tammikuun teemana juhlat. Sama teema on vuosikurssilla 2 tammi- ja helmikuussa, vuosikurssilla 4 syyskuussa ja lokakuun alkupuolella, vuosikurssin 5 tammikuussa sekä vuosikurssin 6 joulu-, tammi- ja maaliskuussa. Siis yhteensä yhdeksän ja puoli kuukautta teema on juhlat - tai pyhä(päivä)t. Siitä onkin siis kysymys, uskonnollisista juhlista ja näiden juhlien käytöstä (valta)uskonnon oppien ajamiseen.

Vuosiluokalla 1 ev.-lut. uskonnossa juhlien teema liitettiin sisältöalueeseen S1 Suhde omaan uskontoon, johon sisältyy tutustuminen kirkkovuoden keskeisiin juhliin jouluun ja pääsiäiseen sekä niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin. Toki elämänkatsomustiedossa teema on voitu yhdistää tavoitteeseen T7 "opastaa oppilasta tuntemaan lähiympäristön tapakulttuureja", mutta pelkona on ajankohta huomioon ottaen, että oppilas opastetaan tuntemaan kirkollinen joulujuhla osallistuttamalla hänet siihen vähintäänkin julistamalla kristillisen joulun valehistorioita opetuksessa tosina. Joululla on kuitenkin myös talvipäivän seisaukseen ja kekriin liittyvä kristinuskoon liittymätön tausta, mutta siitä kaiketi vaiettaisiin. Voi myös kysyä, kuten jossain muualla joistain muista asioista tavataan kysyä, mitä mieltä Jeesus olisi ollut. Siis mitä Jeesus olisi itse ajatellut siitä, että hänen syntymästään olisi sepitetty sellaisia tarinoita kuin Raamatussa ja niillä olisi sitten myöskin korvattu se, mitä hän mahdollisesti itse ajoi. Ei hyvää, sanoisin, mutta niinpä Jeesus on tullut muutoinkin väärin hyväksikäytetyksi kristinuskon synnyttämisessä. Mielestäni sana tapakulttuuri viittaa ulkokohtaisempaan tarkasteluun ja tosiasiallisiin tapoihin. Ei kristillinen joulujuhla ole tavanomainen kodeissa, jolloin sellaista ei pitäisi myöskään tuoda opetukseen korvaamaan kodeissa harrastamatonta.

Pääsiäiseen liittyvät Raamatun kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksineen vääristävät pahasti lapsen käsityksen todellisuuden luonteesta, mutta olisi uskonnonopetuksen tavoitteiden vastaista ja myöskin elämänkatsomustiedon tavoitteisiin sisältymätöntä selittää nuo kertomukset sepityksiksi, joihin ei pidä uskoa. Ev.-lut. uskonnon sisältöalueessa S1 sanotaan kuitenkin, että opetuksessa tarkastellaan perheiden erilaisia tapoja viettää vuodenkiertoon liittyviä juhlia, mutta sallisiko se todella tuoda esiin nimellisesti luterilaiset perheet, joissa ei juuri pääsiäistä vietetä, ja sen syyn sille, että niissä nimenomaan kiistetään nuo Raamatun kertomukset?

Olen toki opetussuunnitelman perusteiden valmistelun yhteydessä kommentoinut paljonkin mahdollisesti yhteisiä uskonnollisia juhlia koulussa, enkä kaikkea sitä tässä toista. Uskonnottomien vuodenaikaisjuhlat ovat kaikille yhteisiä, vaikka niihinkin on voitu yrittää ympätä yhteyksiä kristinuskoon, eikä niissä ole mitään, jota voitaisiin käyttää uskonnollisten juhlien sisällön oikaisemiseen. Maalliset juhlat ovat kuitenkin riemullisia siksi, että niissä ei ole uskonnon painolastia, mutta mahdetaanko se saada opetuksessa tunnistettua? Juhliminen hyvistä syistä on ihmiselle ominaista, eikä sellaiseen tarvita uskontoja motiiviksi; päinvastoin. Mutta uskonnot tarvitsevat juhlia saadakseen ihmiset valtaansa.

Juhlat ovat siis vielä yhteensä lähes seitsemän kuukauden ajan teemana vuosiluokilla 2 ja 4-6. Sekulaari elämä on kyllä itsessään yhtä juhlaa - ateistina on hyvä olla, eikä vain minun mielestäni -, mutta teeman toistolla pyritään vain saamaan tilaisuus julistaa uskontojen oppeja. Sellaiseenkin protestiksi pitäisi tehdä päätös olla koskaan itse osallistumatta uskonnollisiin tilaisuuksiin. Omalta osaltani olen tuollaisen päätöksen tehnytkin, ja syitä päätökseni pitämiseen on valitettavasti kertynyt vain lisää. Ei siis voida sanoa, että uskonnollisista juhlista pitäisi tietää siksi, että ihminen voisi joutua sellaiseen vieraaksi.

Vuosikurssilla 1 on helmi- ja maaliskuun teemana luomismyytit. Tämä on liitetty elämänkatsomustiedon sisältöalueeseen S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus, jonka mukaan "perehdytään kertomuksiin maailman synnystä", johon taas olin aikanaan pyytänyt onnistumatta täydennyksen ", erityisesti tieteelliseen selitykseen". Nyt, kun mukana on uskonnonopetus, tämän täydennyksen pois jäänti on kohtalokasta, sillä opetusta hallinnee Raamatun luomiskertomus, joka esitettäneen totena. Toisaalta elämänkatsomustiedon opetukseen sopisi hyvin suomalaisen mytologian tarina maailman syntymisestä sotkan (nykynimeltään telkän) munasta. Tarina on varmaankin muualta peräisin, eikä se ainakaan enää hämää ihmisiä vaan yksinkertaisesti viehättää. Kristinuskon kertomus pitäisi vastaavasti esittää muodossa, että ihminen loi jumalan ja tarinan jumalasta maailman luojana.

Vuosikurssin 1 huhti- ja toukokuun teemana on pohdittavana kysymys Kuka olen?, joka on suoraan ET:n sisältöalueesta S2 Erilaisia elämäntapoja, jolloin erilaisia elämäntapoja tutkittaessa niiden olisi liityttävä erityisesti oppilaan omaan koti- ja kulttuuritaustaan. Mutta tätä taustaa eivät ole valtionkirkkojen uskonnot, joten ET:n opetus teemasta vain tuhoutuu yhteisopetuksessa.

Vuosikellossa kesäkuu on aina merkitty lomaksi.

Vuosikurssilla 2 lokakuun kahdesta teemasta ensimmäisenä on kultainen sääntö. Kristinuskon itseymmärrykseen kuuluu, että kultainen sääntö on kristinuskon oma keksintö. Se on kuitenkin vastoin tosiasioita. Uskontojen sotkeminen etiikkaan eli uskonnon tuputus etiikan opetuksen varjolla on etiikalle haitaksi.

Vuosikurssilla 2 lokakuun lopun ja marraskuun alun teema on luonto. Tämäkin teema on mahdollista käsitellä uskontoisesti, kuten kaiketi käsitelläänkin. Mutta se olisi hyvin epäesteettistä sekä täysin vastoin elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman perusteita ja ajan riistämistä ET:n opetukselta. Kuitenkin ET:ssä sisältöalue S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus on yksi neljästä sisältöalueesta sekä vuosiluokilla 1-2 että 3-6.

Vuosikurssilla 2 maalis-toukokuun teemana on lähiseudun organisaatiot ja yhdistykset. Arvatenkin teeman varjolla vieraillaan kirko(i)ssa ja annetaan papin julistaa vapaasti kirkon oppeja mukamas tietona. Toisaalta on myös ehkä niin, että mikään näitä oppeja vastaan oleva ja sekularismia ajava yhdistys ei suostuisi olemaan vierailukohteena varsinkaan tässä laittomassa, uskonnonvapautta loukkaavassa yhdistetyssä opetuksessa kuten ei tavallisessakaan uskonnonopetuksessa.

Vuosikurssilla 3 hyvä elämä on elokuun päättävä sekä syyskuun teema. Elämänkatsomustiedossa sen asema on keskeinen, mutta se pilataan antamalla sen tulla uskonnonopetuksen ryöväämäksi. Tähän teemaan pureutui jo Opetushallitus lausunnossaan. Ev.-lut. uskonnossa teema liitetään sisältöalueeseen S3 Hyvä elämä, jonka mukaan opetuksessa tarkastellaan kristinuskon tärkeimpiä eettisiä ohjeita: kultaista sääntöä, rakkauden kaksoiskäskyä ja kymmentä käskyä. Rakkauden kaksoiskäsky ei ole "rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi", vaikka tässä jo kaksi rakkauden kohdetta esiintyykin ja vaikka se olisi vain (epärealistinen) variantti kultaisesta säännöstä ja sekulaari sen lailla, vaan sitä edeltää käsky "rakasta Jumalaa yli kaiken". Viimeksi mainittu kehotus on kuitenkin kelvoton elämänkatsomustiedon opetuksessa. Kymmenestä käskystä moni on sisällöltään suoraan uskonnollinen, ja muutoinkin ajatus uskonnon ottamiseksi etiikan pohjaksi on virheellinen elämänkatsomustiedon opetuksessa.

Vuosikurssilla 3 lokakuun ja marraskuun alun teema on erilaisuus ja toleranssi. Opetussuunnitelman perusteissa on pyritty luopumaan
suvaitsevuuden käsitteestä ja puhutaan mieluummin yhdenvertaisesta kohtelusta; siedon käsitettä ei niissä ole käytetty, vaikka monesti myös se on oikea ja realistinen tavoite. Mutta Kirkkonummen laitonta yhteisopetusta ei ET:n puolesta tarvitse edes sietää. Siten uskontoihin nojaamattoman ET:n oppilaat saavat toivoa valtakirkkoon kuulumisen romahdusta, jotta uskonnonopetuksesta päästäisiin. Samaa toivoo tietysti moni varsinaisesti uskonnonopetuksessa oleva, ja heidän määränsä on mahdollisesti paljon suurempi.

Vuosikurssilla 3 pyhät/tärkeät kirjoitukset ovat tammi- ja helmikuun teemana, ja teemaan palataan vuosikurssilla 4 joulu-tammikuussa. Termi pyhä ei kuulu elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman perusteisiin, mihin Opetushallituskin viittasi. Termi itsessään ehkäisee kritiikin, vaikka uskontoja on voitava kritisoida. Miksi millekään kirjoitukselle myönnettäisiin opetuksessa "pyhän" asema? Mikä taas olisi sellainen tärkeä kirjoitus, joka toimisi edes jollain lailla uskontokritiikkinä? Luonnontieteen teokset eivät ole jälkikäteinen lääke uskonto(j)a vastaan. Mutta löytyisikö silti luonnontieteestä tai sen historiankertomuksesta helmiä? Uskonnonopetuksessa kituvia (joita ovat Kirkkonummella myös elämänkatsomustiedon oppilaat) voivat lohduttaa pienetkin pilkahdukset kirjallisuudessa ateismista ja ateisteista. Otteita ateismin klassikoista? Epikuroksen ajatuksia? Päivittäiset lukemat eroakirkosta.fi-sivustolta?

Vuosikurssilla 3 islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden yhtäläisyydet on maalis- ja huhtikuun teemana, joka Opetushallituksenkaan mukaan ei ylipäätään sovi elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman perusteisiin. Miten yhteisopetus noina kahtena kuukautena oli ajateltu toteuttaa? Olisiko tunnit käytetty niin, että teemaa olisi käsitelty ääneen sekä ev.-lut. että ort. uskonnon opetuksissa ja samaan aikaan ET:n oppilaat olisivat opiskelleet hiljaa joitain omia aiheitaan? Ja miksi juuri niin päin; ääneenhän olisi voitu ketään loukkaamatta käsitellä ET:n aiheita, kun taas uskonnon opetuksessa teema olisi hoidettu äänettä työskennellen.

Vuosikurssilla 3 symbolit on toukokuun teema. Mitä ihmeen symboleita ET:ssä opetettaisiin? Kirjaimia, numeroita? Ihmisten uskonnosta vapautumisen symbolina päivän kirkosta eronneiden lukemaa? Ihminen nyt operoi symboleilla. Mutta termiä käytetäänkin uskonnon ja sen opetuksen puolustelussa. Kaikkeen on tahdottu lyödä uskonnon leima yököttävyyteen asti; yksin monet kukat ja linnut tarjoavat tilaisuuden uskonnolliselle julistajalle. Kirkkojen sisustuksissa on paljon symboliikkaa. Kristillistä etiikkaa on kuvattu selittämällä, että "Jumala" on "hyvän" symboli, vaikka silloin on jäänyt oivaltamatta, että kyseinen symboli olisi tuolloin tarpeettomana eliminoitava ja pohdittava vain suoraan hyvän olemusta. Uskonnolliset riitit ovat tietenkin täynnään symboliikkaa, ja siksikö, tilan hankkimiseksi riittien opettamiselle, on haluttu teemaksi symbolit? Näytelmät ovat symbolista toimintaa kaikkien hyväksymällä tavalla, kun taas näytelmien palauttaminen niiden oletetun alkuperän mukaisiksi uskonnollisiksi tapahtumiksi ei hyväksyntää saisi - hyväksyntää ei saisi edes jumalten yllättävän tapahtumien kulkuun puuttumisen sijoittaminen nykyajan näytelmiin.

Vuosikurssilla 4 elokuun teema on kulttuuri ja ajatus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus (ellei sitten kulttuurin, ajatuksen, uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus). Elämänkatsomuksen vapaus onkin ollut aina hyvin tärkeä elämänkatsomustiedossa erityisesti ihmiselle oikeutena olla halutessaan vapaa uskonnoista. Se on myös perusta koko ET:n oppiaineelle erillään uskonnonopetuksesta. Mutta Kirkkonummen yhteisopetus pilkkaa tätä katsomusvapautta. Kirkon pakkojäsenyys uskonnonopetuksen pakkoineen on tietysti aina ollut nuorelle ihmiselle syvä uskonnonvapauden loukkaus. Nykyisen uskonnonvapauslain lapsen huoltajille antama oikeus yhdessä ilmoittaa kirkkoon kuuluva lapsi eronneeksi kirkosta (12 vuotta täyttäneen lapsen tapauksessa ei ilman tämän suostumusta) oli heti voimaan tultuaan syksyllä 2003 uhattuna eduskunnassa, mutta hallitus ei asianomaista eduskunnan suurella ääntenenemmistöllä hyväksymää pontta toteuttanut, ja itse asiassa ponnen tavoite olisikin ollut kierrettävissä. Valitettavasti tätä vapautta ei ole ilmeisesti kovin paljon käytetty, vaikka se juuri mahdollistaa oppilaan siirtymisen uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon opetukseen aiheuttamatta silloin myöskään vaaraa ET:n (sekulaarin mielessä) tunnustuksettomalle sisällölle.

Vuosikurssilla 4 loka-joulukuussa teemana on pyhät/tärkeät rakennukset. "Pyhiin" rakennuksiin voi astua esimerkiksi taidehistoriallisena turistina tai konserttivieraana mutta, kuten yllä esitin, ei välttämättä koskaan minkään "pyhän" toimituksen tähden. Ketään oppilasta ei koulu voikaan pakottaa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Olisiko teeman nimen valinnan tarkoitus, että teemassa käsiteltäisiin vain uskonnollisia rakennuksia, jotka uskonnonopetuksessa kuvattaisiin "pyhiksi" ja ET:ssä "tärkeiksi"? Kuitenkaan ne eivät ole edes tärkeitä varsinkaan ET:n oppilaille. Teemaa käytetään kaikkien, myös ET:n oppilaiden uskonnollistamiseen ja erityisesti valtakirkon aseman hyväksyttämiseen. Mutta vaikkapa museorakennuksen tärkeäksi kokemisen saisi aikaan koululaisjumalanpalveluksen vaihtoehdoksi järjestettävä museoretki.

Vuosikurssilla 4 helmi-maaliskuun teemana on uskonto ja elämänkatsomus mediassa ja populaarikulttuurissa ja huhti-toukokuun teemana uskonto ja elämänkatsomus taiteessa ja musiikissa. Vaikuttaa siltä, että uskonnon esiintymisen suhteen kyseessä on suoraan osa vuosiluokkien 7-9 tavoitteesta T4. Uskonnonopetuksessa teemaan liitetyt tavoitteet viittaavat vahvasti käsittelyn painottuvan uskontoon ja nimenomaan instituutiona.

Vuosikurssin 5 elokuun teemaa oma identiteetti ja uskonnonvapaus olen yllä jo arvioinut tämän teeman eri osia käsitelleiden vuosikurssien 1 ja 4 teemojen yhteydessä, mutta jatkan kuitenkin kritisointia teeman ympäriltä vielä alempana. Joka tapauksessa tämän vuosikurssin oppilaista jotkut saattavat saavuttaa 12 vuoden iän jo heti vuodenvaihteen jälkeen, joten olisi syytä, että uskonnonvapauslaissa oleva 12 vuoden ikäraja tulisi esille, vaikkakin on niin, että perusopetuksessa huoltajat yhdessä voivat aina ilmoittaa valtakirkkoon kuulumattoman lapsen vastoin tämän tahtoakin enemmistöuskonnon opetukseen.

Jatkan äskeisestä oman identiteetin ja uskonnonvapauden teemasta. Teema siis pilkkaa elämänkatsomustiedon oppilaita, sillä yhteisopetus loukkaa heidän uskonnonvapauttaan ja vääristää ja kenties tuhoaakin heidän oman identiteettinsä rakentumisen siten, kuin sen tulisi oppiaineen opetussuunnitelman perusteella toimia eli ilman opetuksen perustumista uskonnoille. Mutta uskonnonopetus loukkaa myös sen oppilaiden uskonnonvapautta ja omaa riippumatonta identeetin rakentumista uskontoinstituutioiden ajaessa siinä omia oppejaan oppilaan päähän. Lisäksi jotkut uskonnonopetuksessa olevat oppilaat saattavat myös havaita ja myöntää, että jos he vaikka itse pitäisivätkin enemmän yhteisopetuksesta (ja vielä enemmän pelkästä ET:stä) kuin erillisestä uskonnonopetuksesta, niin yhteisopetuksen hintana on ET:n oppilaiden uskonnonvapauden loukkaus.

Vuosiluokan 5 syyskuun teema oikeudenmukaisuus, oikeudet ja vastuullisuus on ET:n sisältöalueesta S3 Yhteiselämän perusteita, mutta se liitetään ET:n tavoitteeseen T8, jossa rohkaistaan oman katsomuksensa ilmaisemisen ohella kuuntelemaan muiden katsomuksellisia kannanottoja, eikä sellaisiin ET:n tavoitteisiin, jotka keskittyisivät oppilaaseen itseensä. Kuitenkin (ev.-lut. ja ort.) uskonnossa teema liitetään tavoitteeseen T10, joka koskee oppilaan omaa etiikkaa ja jonka arviointikriteereissä 6. vuosiluokan päätteeksi asetetaan osaaminen soveltaa opiskelemansa uskonnon eettisiä periaatteita omassa pohdinnassaan. Näyttää siis kaikkiaan siltä, että tarkoituksena on, että tämän ET:n oman teeman opetuksen pyrkimyksenä olisi, että jokainen oppilas osaisi soveltaa kristinuskon eettisiä periaatteita omassa pohdinnassaan. Kuitenkin on mieletöntä jopa uskonnon opetuksessa, että etiikassa pitäisi soveltaa kriteerin tapaisesti ulkopuolisia periaatteita, sillä ainoa tapa opettaa etiikkaa on panna oppilas pohtimaan asioita itse. On toki hyvä ymmärtää, että toiset ihmiset saattavat asettaa itselleen sellaisia ankaria eettisiä vaatimuksia, joita yhteiselämässä on ehkä vain otettava huomioon vaikkakin liikoja erivapauksia antamatta; kyseessä ei kuitenkaan ole etiikan vaan käytännön kysymys.

Vuosiluokan 5 lokakuun alkupuolen teemana on jälleen kultainen sääntö, vaikka esimerkiksi masokisti olisi sitä soveltaessaan sadisti: halutessaan toiselta piiskaa hän antaisi piiskaa tälle toiselle. Mutta pitäähän teeman nimen kautta saada tilaisuus kristilliselle etiikalle.

Vuosiluokan 5 lokakuun jälkipuolen ja marraskuun teemana on riitit ja perinteet, ja se on selvästi uskontoinen. Olen itse miettinyt, että kun esimerkiksi suvivirttä koulun lukuvuoden päätösjuhlan osana puolustetaan mukamas suomalaisena perinteenä, niin virren ajaksi tilaisuudesta ulos käveleminen pitäisi selittää hyvin arvokkaaksi julkisen vallan tunnustuksettomuutta ajavaksi perinteeksi. Voisikohan sille perinteelle keksiä erityisiä muotojakin, kuten lipun näkyvästi marssivan joukon edelle? Ja rehtorin kunnioittavan kuulutuksen tapahtumalle? Siinäpä elämänkatsomustiedon opetukselle pohtimisen ja tekemisen aihetta!

Vuosiluokan 5 helmi-toukokuun teema on ekumeniikka ja yhteiskunta eli ilmeisesti siis ekumeniikka ja sen vaikutus yhteiskunnassa. Tähän teemaan jo Opetushallitus puuttui. Teemalla ei tosiaankaan ole mitään tekemistä ET:ssä eikä olisi islamin opetuksessakaan, sillä se koskee kristillisten kirkkojen yhteyden hakemista. Vai onko Kirkkonummen yhteisopetuksen tarkoituksena nujertaa ET niin tyystin, että ET tulisi kokonaan korvatuksi valtakirkon uskonnonopetuksella, jotta oppilaat kokisivat itsensä kristityiksi ja osallistuisivat teeman käsittelyyn neljän kuukauden ajaksi oman oppiaineensa unohtaen? Jos ekumeniikalla on jotain merkittävää vaikutusta yhteiskunnalle, vaikutus pitäisi ottaa esille historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa; tai pikemminkin historian opetuksessa mainittaisiin lyhyesti itse ilmiöstä.

Vuosiluokan 6 elokuun teema globaali vastuu on uskonnon sisältöalueesta S3 Hyvä elämä, mutta en tiedä, mitä sillä tarkoitetaan; tai nyt tiedänkin ev.-lut. kirkon viimeisimmän kirkolliskokouksen aineistoista: hyvin kirkollista vailla mitään kosketuskohtaa ET:n kanssa. Sen sijaan ET:ssä vuosiluokkien 7-9 tavoite T9 on innostaa oppilasta pohtimaan omien valintojensa vaikutusta kestävään tulevaisuuteen paikallisesti ja globaalisti. Kaikkiaan teeman paikka olisi yhteiskuntaopissa.

Vuosiluokan 6 syyskuun lopun ja lokakuun alun teema etiikka ja moraali kuuluisi filosofiaan, jollainen (lasten filosofointina) pitäisi ottaa perusopetuksen oppiaineeksi erityisenä kohteena juuri etiikka ja moraali siten kuin lukiossa on pakollinen etiikan kurssi filosofiassa ja siten kuin aihetta myös elämänkatsomustiedon opetuksessa lähestytään. Aiheesta tahdon kertoa varhaiselta kansakouluajaltani tavalliseen opetukseen kuulumattoman testin, jossa meidän piti kuvitella saaneemme tietyn tehtävän ja jossa meidän piti kuvailla, miten sen hoitaisimme houkutuksiin sortumatta. Se on jäänyt mieleeni valoisana muistona järkeenkäyvästä sekulaarista eettisestä pohdinnasta kaiken sen uskontomömmön sijasta, jota meille etiikankin opettamisen varjolla syötettiin kuitenkaan mitään etiikalle antamatta.

Vuosiluokan 6 lokakuun lopun teema muinaispohjoismainen uskonto on outo, ja herättää kysymyksen, onko se peräisin ruotsalaisesta uskontotiedon oppikirjasta. Ortodoksisen uskonnon vuosiluokkien 7-9 sisältöalueeseen S2 Uskontojen maailma sisältyy tutustuminen suomalaisten muinaisuskontoon. Mutta ovatko Odin kumppaneineen suomalaisia jumaluuksia tutumpia ruotsinkielisille ja ruotsinkielen oppikirjoista suomenkielisille; ovathan ne vaikuttaneet viikonpäivien ruotsinkielisiin nimiin ja sitä kautta suomenkielisiinkin? Aihepiiri olisi sopiva historian opetukseen tai Kalevalan yhteydessä suomenkielisen kirjallisuuden opetukseen. Muistelen, kuinka meille kuudentena kouluvuotena historiassa opetettiin muinaisen Egyptin ja antiikin Kreikan jumalmaailmoista; historian opetus olisi juuri oikea tapa ja paikka opettaa koulussa myös nykyuskonnoista.

Vuosiluokan 6 helmikuun teemaan kirkkohistoria pitäisi riittää historian opetus sillä painolla kuin aiheella on osuutta yleisessä historiassa ja aatehistoriassa. Oikeutta omaan oppiaineeseen sillä ei ole, eikä se käy perusteluksi erilliselle uskonnonopetukselle. Erityisesti on niin, että kirkkohistoria ei elämänkatsomustietoon kuulu. Elämänkatsomustieto ei ole ateismikasvatusta, mutta edes historian opetuksessa ei juuri ateismin historiaa ole, ja saattaa olla, että ET:ssäkin sitä on korkeintaan lukion syventävässä kurssissa ET5 Katsomusten maailma.

Vuosiluokan 6 huhtikuun teemaa Tärkeitä henkilöitä ei ole mainittu ET:n opetussuunnitelman perusteissa. Mutta itse elämänkatsomustiedon oppiaineen olemassaololle ratkaisevan tärkeä henkilö on Erkki Hartikainen, joka Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerinä valitti vuonna 1979 YK:n ihmisoikeustoimikunnalle peruskoulun uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille tarkoitetun uskontojen historian ja siveysopin oppiaineen opetussuunnitelman uskonnollisuudesta. Mutta tuo valitus koskisi yhtä hyvin Kirkkonummen peruskoulujen katsomusaineiden yhteisopetusta. Otettaisiinko tapausta opetuksessa esille? Se on myös oppikirjaesimerkki ensimmäisestä ja menestyksellisestä Suomen valtiosta kansainvälisiin ihmisoikeuselimiin tehdystä kantelusta. Mutta onko teeman oikea tarkoitus vain esitellä uskontojen merkkihenkilöitä?

Vihdoin vuosiluokan 6 toukokuun teema on elämänkelpoisuus. Se saattaa liittyä arvosanaan vaikuttamattomaan uskonnon tavoitteeseen T12, vaikka ev.-lut. uskonnon osalta tavoitetta T12 ei vuosikellon täydennyksessä ole mihinkään teemaan liitettykään - samaa huolimattomuutta kuin koko yhteisopetus. Elämänkatsomustiedon oppilailta yhteisopetus on kuitenkin jo vienyt elämälle kelpoisuuden, sillä nämä ovat suuren vääryyden tähden joutuneet osallistumaan uskonnon opetukseen, jolloin ET:n sopuisa luonne ei ole antanut välineitä torjua tuon opetuksen vaikutusta ja jolloin myöskään ET:n omille tavoitteille ei ole ollut aikaa, seurauksena kaikkiaan oppilaiden rikkinäiset identiteetit. Koulun ei tulisi sisältää minkäänlaista uskontokasvatusta kenellekään, vaan sellainen tulisi jättää kodeille.

f) Viidesluokkalaisen ortodoksisen uskonnon oppilaan oppimateriaali- ja tehtävävihko. Kantelija oli tämän poikansa vihkon liittänyt kantelunsa tai vastineensa liitteeksi; ainakin vastineessa tunnuttiin tällaiseen vihkoon viitatun. En tiedä, millainen olisi vastaava ev.-lut. uskonnon oppilaan tai ET:n oppilaan vihko. Aiheita on seuraavat kuusi. Esitän kustakin mietteitä.

Juhlia kuolleiden muistoksi. Nämä ajankohtineen sekä monien viettotapojensa osalta ovat osaksi peräisin kesän päättäneistä sadonkorjuujuhlista (kelttiläinen samhain, suomalainen kekri). Mutta aihetta on tekstissä käytetty ennenkaikkea kristillisen pyhäinpäivän selittelyyn. Marttyyreistä puhutaan, jolloin peitetään kristinuskosta kärsineet.

Lapsuudenperheeni ei koskaan viettänyt pyhäinpäivää jo siitä syystä, että läheistemme haudat eivät olleet lähellä. Vainajia voi muistella muutoinkin ja koska vain, vailla häiritseviä liitoksia mihinkään kristilliseen.

Halloween on uusi juhla, ja jos se todella tarjoaa hauskuutta (tarjoaako?), niin siitä vain viettämään.

Tekstissä on kuitenkin käytetty (ev.-lut. kirkon ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan) piispa Björn Vikströmiä uskonnollisena auktoriteettina hyväksymään pyhäinpäivän rinnalle halloweenin. Mutta elämänkatsomustiedossa näkökulma olisi päinvastainen. Halloween voitaisiin esitellä poikkeuksellisesti kuolemankin aiheekseen ottavana, sopivasti sekulaarina ja mahdollisesti oikeasti hauskanakin mutta toivottavasti ei lapsia pelottavana uutena juhlana, josta voisi olla opittavaa meilläkin. Sitten voisi pohtia, kuinka suhtautua käytäntöön muistella samoihin aikoihin kynttilöin kirkollisille hautausmaille haudattuja läheisiä, vaikka tämä muistelu ei kirkollista olisikaan. Toisaalta kekrin viettoa on herätelty myös vainajien muistelemiseksi.

Kaste/nimenanto. Tekstissä on verrattu kristilliseen otsikkoon "Kaste" islamin, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden käytäntöjä, sekä tarkasteltu kahdeksaa kristillistä kirkkoa, mutta esimerkiksi juutalaisuus on sivuutettu. Islamista todetaan, että siinä ei ole kastetta eikä muitakaan sakramentteja; poikalapsien silpominen on siis ohitettu. Muistakin kuin lapsikasteista puhutaan.

Mutta mihin näitä tietoja tarvittaisiin? Valtakirkossa arvatenkin kastepappi yrittää kertoa kasteen merkityksestä lapsen vanhemmille niin paljon, kuin vanhemmat sietävät kuunnella, ja sen pitäisi riittää. Nyt aihetta käytetään opetuksessa kirkolliseen julistukseen myös ET:n oppilaille. Minut itseni valitettavasti lapsena kastettiin, ja minun ongelmani oli siitä seurannut (valta)kirkon jäsenyys. Muistan alle kouluikäisenä olleeni joissain kastetilaisuuksissa, mutta onneksi niiden kummallisuuksia ei yritetty minulle selvittää, jos kukaan olisi halunnutkaan.

Tekstissä viimeisenä kohtana on (uskonnoton) nimenantojuhla. Mielestäni erityisesti uskonnottomien vanhempien kannattaisi päättää ja maistraattiin ilmoittaa lapsen tiedot (nimi, kieli) välittömästi lapsen syntymän jälkeen; lapsen mahdollisen juhlan vuoro olisi sitten myöhemmin. Sellaiseen juhlaan antaisi taas itsestään luonnollisen aiheen lapsi itse. Tällaista opetusta ei siihen tarvita.

Onkin niin, että kasteen propagoimista tarvitsevat kirkot itse.

Vihkiminen ja avioliitto. Aihe on vihkossa käsitelty ortodoksisen kirkon kannalta. Yhtenä aiheena ovat symbolit. Sehän oli yksi yhteisopetuksen teema, joka on tarpeeton ET:n kannalta.

Mahdetaankohan opetuksessa kertoa, että siviilivihkimiset ovat enemmistönä? Ja samansukupuolisille pareille ainakin toistaiseksi ainoa mahdollisuus?

Hautaus. Tämäkin aihe on vihkossa käsitelty ortodoksisen kirkon kannalta.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien tulisi myöntää, että uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattoman henkilön kunniallinen hautaaminen on uskonnoton, ellei vainaja sitten ollut (todistettavasti eli siis kirjallisesti) toivonut saavansa, jos mahdollista, uskonnollisen hautaamisen.

Uskonnottoman hautaamisen järjestelytavan taas jokainen voi löytää itse; siitä opetus ei ole välttämätön. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tuhkan sirottelu äänettä sallitulle merialueelle onnistuisi jokaiselta.

Konfirmaatio/Prometheus-leiri. Prometheus-leirit kerrotaan tarkoitetun ensisijaisesti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille elämänkatsomustiedon opetuksessa oleville 14-15-vuotiaille. Esittely lähtee kummallisesti kirkosta käsin, sillä Prometheus-leirin sanotaan olevan vaihtoehto rippikoululle, vaikka rippikoulu ei voi oikeasti olla vaihtoehto sen mainitulle kohderyhmälle. Protuleirien vaihtoehto on leirittömyys.

Muutoin tekstissä puhutaan konfirmaatiosta eli kasteen vahvistamisesta kolmessa eri kirkossa (ortodoksisessa kirkossa se tapahtuu heti kasteen jälkeen). Protuleirien maininta antoi siis tilaisuuden kirkolliseen julistukseen.

Itse en osallistunut rippikouluun. Sen sijaan olisin halunnut erota kirkosta jo tuolloin, mutta en saanut vanhempieni suostumusta siihen. Puhe konfirmaatiosta koulun opetuksessa on siksi pilkkaa ja puhe protuleireistä turhauttavaa samanlaisessa tilanteessa oleville.

Lapsen oikeuksien sopimus. Tekstissä on lueteltuina sopimuksen kaikki 54 artiklaa ikäkaudelle sopivalla tarkkuudella. Artikla 14 on muotoiltu uskonnoille puolueellisesti: "Sinulla on oikeus uskoa mihin jumalaan vain haluat." Olisi toki pitänyt sanoa täydellisemmin: "Sinulla on oikeus uskoa mihin jumalaan vain haluat tai olla uskomatta mihinkään jumalaan." Tätä symmetriaa puolustaisi artiklan 14 kohta 1 "Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen." sekä kohta 3 "Henkilön oikeudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan ...".

Loppusanoja

Yhteisopetus synkistää. Elämänkatsomustieto (ET) ei ole ateismikasvatusta, jossa uskontojen opit kiistettäisiin; oikeassa opetuksessa ne vain jätetään myöhäiseen vaiheeseen ja vain vähäiselle esittelylle, koska niille ei opetusta rakenneta. Niinpä yhteisopetuksessa ET on aseeton vastustamaan uskonnonopetukseen sisältyvää uskonnollista julistuksellisuutta. Uskonnonopetus tarkastelee elämää uskonno(i)sta käsin, mikä on täysin turhaa ET:n kannalta, eikä ET pääse keskittymään omiin aiheisiinsa. ET:n kannattajat myös paljolti kannattavat sekulaaria valtiota, erityisesti julkisen vallan koulua ilman minkäänlaista uskonnonopetusta. Yhteisopetus, eli kaikille pakollinen uskonnonopetus, on täysin vastoin tätä tavoitetta. Kuitenkin ET:n sellaisenaan pitäisi olla hyvin tyydyttävää uskontojen edustajille, sillä kun uskonnot pysyvät poissa opetuksesta, niitä siedetään elämässä. Mutta siis yhteisopetus tuhoaa ET:n ja sen tavoitteet ja vain herättää vihaa uskontoja kohtaan.

Mainostettuja keskusteluja en löytänyt, sillä valtakirkon uskonto vain puhuu puolestaan. Keskustelu aiheesta, onko jumalia olemassa, osoittaisi toisaalta, että koulu on mennyt liian pitkälle tieteellisyyden vaatimuksesta, kun on ylipäätään herättänyt tuollaisen kysymyksen, ja paljastaisi toisaalta, että koulu luvattomasti tekee kysymyksen asioista, jotka tulee jättää kotiin. Mutta uskonnonopetus nyt julistaa jumalan ja tämä julistus tunnustetaan totena; opetukseen ei sisälly pohdintaa tämän julistuksen jälkikäteiseksi mitätöinniksi. Silti, kun kerran yhteisopetus kattaa myös uskonnonopetukseen muodollisesti osallistumattomat, näille tulisi - myös kirjallisessa materiaalissa - tarjota tilaisuus ottaa kantaa mitätöimättä tätä kysymystä myöskään uskonnollisella väitteellä, että kukaan ei muka voi tietää. Siihen ei kuitenkaan saisi tyytyä, vaan olisi sallittava johtopäätöksenä kielteisestä vastauksesta marssia opetuksesta ulos. Lisäksi pelkään, että yhteisopetus luo ainakin kaikkiin pieniin oppilaisiin jumalauskon, joka ei heti lähde.

En tiedä, mihin kantelun ratkaisu johtaa. Pelkkä opetussuunnitelman muokkaaminen erottamatta ev.-lut. uskonnon, ortod. uskonnon ja ET:n opetusta jälleen omille tunneilleen ei riittäisi, vaan saattaisi johtaa uusiin kanteluihin, joiden seurauksena olisi jälleen muokattava opetussuunnitelmaa. Kanteluiden laatiminen saattaisi toisaalta olla vaikeaa, kun opetussuunnitelma olisi kenties kovin pyöreä, ja opetuksen todellisuus paljastuisi vasta oppitunneilla. AVI itse ei lähtisi oppitunteja tarkkailemaan.

Ongelma on se, että ei haluta tunnustaa, että elämänkatsomustieto on itsenäinen aineensa, jota ei osaksikaan voi yhdistää uskonnonopetukseen, koska nämä oppiaineet on rakennettu vastakkaisia todellisuuskäsityksiä kunnioittamaan; ET siis pitäytymään siinä todellisuuskäsityksessä, jossa muukin koulun opetus. Aivan toissijaista, väistämään joutavaa, tämän rinnalla on tavoite pitää oppilaat samassa opetusryhmässä.

Olen kirjoittanut näin pitkään, koska kantelu oli ainakin osaksi onnistunut, koska jatko saattaa vaatia ET:n puolustajien toimia, koska kanteluaineisto oli etupäässä ruotsiksi ja suomenkielinen tarkastelu siis paikallaan sekä koska kanteluaineisto oli niin laaja ja opetusta lähelle menevä.

Kirjoitusprosessi on ollut raskas ja monien katkojen keskeyttämä. Olen yhä vakuuttuneempi, että jos Suomessa uskonnonopetuksesta tehdään kaikille pakollinen, kuten Kirkkonummen ruotsinkielisessä perusopetuksessa, ja jos olisin kouluikäisten lasten vanhempi, siirtyisimme Viroon, jonka kouluissa ei ole pakollista uskonnonopetusta, jos lainkaan. Suomen ja Viron jalkapallomaaottelussa jo tunsin Viron suosikkijoukkueekseni.

Vielä ajankohtainen täydennys. Helsingin Sanomat kirjoitti 13.11.2017, että Vantaan päiväkodeissa Jeesuksen ja Allahin on mahduttava samaan lauseeseen. Mutta on lisäksi otettava tasavertaisesti huomioon ateismi, ja siksi lauseeseen on mahduttava mukaan myös toteamus, että ei Jumalaa eikä Allahia ole olemassa ja että Jeesus- ja Mohammed-tarinat eivät ole totta. Vastaava koskisi uskontotieto-oppiainetta. Vaatimani lisäyksen haluaisivat varmastikin tehdä ainakin luokanopettajat, joiden lapset olisivat muutoin elämänkatsomustiedossa.

Jouni Luukkainen