Laatimani kirjoitussarja ”vaihtoehtoisista” hautausmaista ei käsittele Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eikä Suomen ortodoksisen kirkon hautausmaita. Ne yksityisten ja julkisyhteisöjen omistamat hautausmaat, jotka vuosikymmenten kuluessa ovat siirtyneet valtiokirkkojen omistukseen, on myös ainakin toistaiseksi rajattu pois kirjoitussarjasta. Norvajärven saksalaisen sotilashautausmaan osalta tehdään poikkeus, vaikka se siirtyi valtiolta Rovaniemen seurakunnan omistukseen. Seurakunta on tässä tapauksessa vain tilan omistaja, ei muuta.

Suomessa on vain kaksi itsenäistä, saksalaista sotilashautausmaata, vaikka saksalaisia sotilasvainajia on haudattu kymmenille muillekin hautausmaille. Kun Honkanummen hautausmaasta julkaistiin jo artikkeli (ks. Honkanummen saksalainen sotilashautausmaa Vantaalla (13.7.2017)), tämä artikkeli saattaa toisenkin tällaisen hautausmaan sarjan piiriin. Muutenkin hautausmaa on omintakeinen. Toivottavasti tämä herättää lukijain mielenkiinnon. Näille hautausmaille voidaan edelleen haudata uusia, nykyisen Suomen alueelta mahdollisesti löytyviä sotilasvainajien jäänteitä. Kaikki vainajat tulevat kuitenkin olemaan saksalaisia sotilasvainajia.

    Mustalla katkoviivalla merkitty hiekkatie johtaa hautausmaalle. Keilanmuotoinen merkki rannalla tarkoittaa muistomerkkiä. Harmaa neliö lähellä pohjoisrajaa on huoltorakennus. Maastotiedot © Maanmittauslaitos Kiinteistötiedot © Maanmittauslaitos ja kunnat Merikartta-aineistot © Liikennevirasto 1.1.2015 Syvyystiedot © Suomen ympäristökeskus.

Kirjoittaja vieraili Norvajärven hautausmaalla 26.7.2008, jolloin tässä kirjoitussarjassa oli ilmestynyt vasta yksi artikkeli. Tällöin otettiin valokuvia, mutta tarkemmat muistiinpanot tehtiin maastossa vasta 18.7.2017. Samalla otettiin lisää valokuvia.

Sijainti

Hautausmaa sijaitsee Rovaniemen keskustasta noin 17 kilometriä pohjoiseen, suuren Norvajärven itärannalla, Rovaniemen Lentosataman ja uimarannan välissä olevan niemen kärjessä. Risteyksestä, jossa Norvatie ja Poikajärventie yhtyvät, alkaa Lentosatamantie. Sen pituus on noin 620 metriä. Tien päässä on pysäköintialue sekä yleisö-wc. Nämä kunta rakensi pääasiassa hautausmaalla käyviä vierailijoita varten. Tien päässä on myös suuria irtokiviä sekä metallipuomi, jonka luota alkaa noin 3,5–4 metriä leveä hiekkatie hautausmaalle. Noin 450 metriä pitkä tie johtaa mäntyvaltaisen metsän halki hautausmaan portille. Hiekkatie on hyväkuntoinen. Sen varrella on yksi samanlainen roska-astia kuin mausoleumilla.

Historiaa

Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge e.V. (VDK, kotipaikka Kassel; Saksan sotahautojen huoltoyhdistys ry, SSH) anoi vuonna 1958 sisäasiainministeriöltä lupaa yhdistää Suomessa olevat saksalaiset sotilashaudat kahdeksi tai kolmeksi hautausmaaksi ja rakentaa niille muistomerkit. SSH vastaa saksalaisten sotilaiden hautausmaista ympäri maailmaa.

    Viittoja Lentosatamantien alussa.

Sisäasiainministeriön päätöksellä 17.4.1959 järjestö sai käytettäväkseen korvauksetta ja vuokratta (silloisessa) Helsingin maalaiskunnassa olevan Honkanummen maa-alueen ja (silloisessa) Rovaniemen maalaiskunnassa olevan Norvajärven alueen niin pitkäksi aikaa kuin niitä käytetään hautausmaatarkoitukseen. Alun perin Norvajärven alueen pinta-ala oli noin 4.800 neliömetriä ja Honkanummen alueen pinta-ala 1.000 neliömetriä. Sisäasiainministeriö laajensi Norvajärven aluetta 15.000 neliömetriin 13.7.1959.

Tila

Maa-alue Saksalaisten sotilaiden hautausmaa (699–893–12–4) ei ollut tila, vaan valtion metsämaa. Rekisteriyksikkö rekisteröitiin 27.9.1991 ja lakkasi 30.3.2004. Tila Saksalaisten sotilaiden hautausmaa (699–409–53–20) syntyi lohkomalla valtion metsämaasta, rekisteröitiin 30.3.2004 ja lakkasi 1.1.2006. 1.1.2006 tapahtui kuntaliitos, Rovaniemen maalaiskunta ja Rovaniemen kaupunki yhtyivät. Nykyisin tilan nimi on edelleen Saksalaisten sotilaiden hautausmaa, kiinteistötunnus on 698–409–53–20, rekisteröintipäivä 1.1.2006, pinta-ala 1,5000 hehtaaria ja omistaja Rovaniemen seurakunta. Tilalla on yksi palsta.

    Portti ja portinpylväät. Mausoleumi vasemmalla, jonne polku johtaa.

Valtio halusi päästä eroon joistakin omistamistaan hautausmaista. Tämän hautausmaan luovutus Rovaniemen seurakunnalle tapahtui Lain eräiden kirkollisten kiinteistöjen luovuttamisesta Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, Suomen ortodoksiselle kirkkokunnalle sekä näiden seurakunnille (23.12.1999/1197) nojalla. Seurakunta sai rekisteriyksikköön lainhuudon 13.5.2003. Luovutussopimuksessa seurakunnalle ei koitunut mitään rasitteita. Sen rooli on olla vain alueen omistaja.

Hautausmaan ja mausoleumin rakentaminen

Saksalaisia sotilaita oli ensin haudattu evankelis-luterilaisten seurakuntien hautausmaille, saksalaisten omiin sankarihautoihin. Poliittisista ym. syistä vainajat jouduttiin siirtämään ensin näiden hautausmaiden laitamille ja lopuksi Norvajärven kokoomahautausmaalle. Vainajia oli ensin myös haudattu joukkohautoihin, jolloin vainajien jäänteitä oli sekoittunut toisiinsa.

Vainajia etsivät ja siirsivät poliisit, joista mainitaan entinen Lapin läänin poliisitarkastaja Osmo Lampela, sekä jotkut vapaaehtoiset, joista mainitaan rouva Annikki Sundqvist. Vainajat siirrettiin Norvajärvelle pääosin 1952–1959.

    Pylväshalli, jonka seinustalla kivipenkit.

Hautausmaan rahoitti ja rakennutti Saksan liittotasavallan avustuksella SSH. Järjestö huolehtii saksalaisten sotilaiden jäämistöistä eri puolilla maailmaa. Euroopassa on satoja tällaisia hautausmaita, suurimpiin on haudattu kymmeniä tuhansia saksalaisia sotilasvainajia.

Rakennustyö tapahtui vuosina 1958–1962. Mausoleumin suunnitteli hampurilainen arkkitehti Otto Kindt. Rakennustyön teki Kemin Rakennus Oy Rovaniemeltä, materiaalina käytettiin Vehmaan punagraniittia.

Hautausmaan vihkiäiset

Tie- ja vesirakennushallitus alkoi korjata huonokuntoista tietä Norvajärvelle kesäkuussa 1963, jotta vierailijat pääsisivät tutustumaan muistomerkkiin ja osallistumaan hautausmaan vihkiäisiin. Vihkiäiset järjestettiin lauantaina 31.8.1963 kello 14.00, jolloin hautausmaa avattiin yleisölle.

Ohjelma oli:

J. S. Bachin hengellinen yksinlaulu Liebster Herr Jesu (Rakkahin Jeesus; esitettiin suomeksi)
Pastori W. Slegers Jyväskylästä
Rovasti D. Sentzke Helsingistä
J. S. Bachin Gib Dich zufrieden (Oi tyydy, sielu)
Walter Trepten puhe
Kuolleiden kunnioitus

Lapin Lauluveikkojen mieskuoro Rovaniemeltä lauloi Ilkka Neuvosen johdolla.

    Mausoleumi. Korkea sisääntulohalli, jonka sivuilla seitsemän kapeaa ikkunaa.

Varsinaisen vihkiäispuheen piti SSH:n puheenjohtaja Walter Trepte. Samoin puhuivat pastori W. Slegers (roomalaiskatolilainen) ja rovasti D. Sentzke (luterilainen). Walter Trepte (21.9.1903–joulukuu 1982) oli hänkin evankelinen pappi ja toimi SSH:n puheenjohtajana 1960–1970. Papit siunasivat vainajat.

Lisäksi läsnä oli vainajien omaisia ja Saksan kaupallisen edustuston päällikkö (Myllymäki 2016, 221). Ohjelman ulkopuolella sanottiin, että poliittisen vasemmiston hanketta kohtaan esittämä arvostelu esti virallisten, suomalaisten edustajien läsnäolon tilaisuudessa. Kutsuja näille oli kyllä lähetetty.

Tällöin oli kerätty kokoon 2.495 sotilasvainajaa. Vainajien kokoamistyöhön osallistuneita kiitettiin. Mausoleumi oli suunniteltu 2.500 vainajalle.

Hautausmaahankkeen arvostelu

Viranomaiset asettuvat silloin tällöin vastustamaan yksityisiä hautausmaahankkeita. Sitä vastoin on harvinaista, että kansalaiset vastustavat tällaisia hankkeita. Norvajärven saksalainen sotilashautausmaa herätti kuitenkin ainakin poliittisen vasemmiston vastustusta. Lapin sodan päättymisestä (27.4.1945) oli kulunut vähän yli 18 vuotta. Saksalaiset olivat perääntyessään tuhonneet Rovaniemestä noin 90 prosenttia, ja Lapin tuhot olivat muutenkin hyvin suuria. Natsi-Saksan puolesta taistelleet katsottiin vasemmistossa myös poliittisiksi vihollisiksi.

    Mausoleumin takasivu. Korkeiden ikkunoiden takana muistotila.

Niinpä vihkiäisyleisöä odotti Saarenkylästä Norvajärvelle kääntyvän tien alussa, Suutarinkorvan sillan luona – Ounasjoen siltaa ei silloin vielä ollut – , mielenosoitus 31.8.1963. Väkijoukko kantoi mielenosoituskylttejä, joissa oli saksan- ja suomenkielistä tekstiä. Ydinsanoma oli: menkää kotiinne Lapin tuhoojat! Myllymäen kirjassa on valokuva, kuvaliitteen toiseksi viimeinen kuva, mielenosoituksesta. Kylteissä lukee mm. ”Ihr seid unerwünscht ...” (viimeinen sana ”Geste” ei näy; ”Olette ei-toivottuja ...” (vieraita)), ”DAS GRO... MONUMENT ZUM MUSEU...”, ”GEHE NACH HAUSE, ZERSTÖRER LAPPLANDS: MENKÄÄ KOTIINNE LAPIN TUHOOJAT”, ”JO RII... NATS … ASEVE...”. Mielenosoittajia on vähintään useita kymmeniä, valtaosa miehiä, mutta mukana myös muutama nainen. Myös Risto Kauppisen videon kohdassa 2.22–2.26 on kuva mielenosoituksesta. Siinä näkyy yli 50 mielenosoittajaa ja kuusi mielenosoituskylttiä.

Helsingin Sanomien mukaan mielenosoitukseen osallistui ”vain joitakin satoja henkilöitä” (HS 1.9.1963).

Hautausmaahankkeita arvosteltiin eritoten Kansan Uutisissa koko elokuun ajan 1963. Myös Honkanummen saksalaisen sotilashautausmaan vihkiäistilaisuudessa 30.8.1963 oli vasemmistolaisten mielenosoitus. Pohjoisen lehdistä Kansan Tahto hyökkäsi elokuun lopulla vihkiäisjuhlaa vastaan (Myllymäki 2016, 222). 29.8.1963 lehti vaati ”Koko Lappi mukaan fasismin vastaiseen mielenosoitukseen”.

    Sisääntulohalli, jossa veistos Äiti ja poika.

Vielä 1.9.1963 Kansan Uutiset otsikoi uutisensa ”Rovaniemen polttajat Norvajärven juhlissa. Työläisillä voimakas vastalausemielenosoitus” (KU 1.9.1963). Lehti kertoo läsnäolijoiden (200–300 henkeä) olleen pääosin saksalaisia. Virallinen suomalainen osanotto puuttui, paikalla oli vain lehtimiehiä ja valokuvaajia. Lehti kertoi, että useita Lapin tuhoamiseen osallistuneita sotilashenkilöitä oli läsnä, mm. everstit Ostermark, Helder ja Helle. Helle, silloin majuri Helle, oli saksalaisten komentaja Lappia tuhottaessa. Mielenosoitukseen osallistui väkeä eri puolilta Lappia, ainakin Ivalosta, Kemistä, Kemijärveltä, Kittilästä, Sallasta, Sodankylästä ja Torniosta.

Mielenosoituksen jälkeen järjestettiin Rovaniemen työväentalolla purkutilaisuus, jossa täydelle salille puhui kemiläinen kansanedustaja Eino Tainio (SKDL).

Maasto

Hautausmaa-alue on metsäinen niemenkärki, jossa kasvaa eniten mäntyjä, mutta myös kuusia ja pieniä koivuja. Aluskasvillisuutena on puolukkaa, mustikkaa, suopursua, sammalta. Aluskasvillisuus on rehevää ja maasto paikoin hyvin kosteaa.

Pinnanmuoto on tasainen.

Portti

Portinpylväät (2) ovat punagraniittia (180x160x135 cm; lxsxk). Oikeassa pylväässä on kivilaatta (111x76 cm; lxk), jossa teksti: ”DEUTSCHE / SOLDATENFRIEDHOF / SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA / ROVANIEMI-NORVAJÄRVI / 1939–1945”. Portinaukon leveys on noin 85 cm, portinlehtiä ei ole.

    Hautausmaan esittely sisääntulohallin seinällä. Oikealla esitehylly, jossa myös vihreitä vieraskirjoja.

Aita

Pohjoisessa ja idässä aluetta rajaa hakatuista kivistä tehty kiviaita. Sen korkeus portin oikealla puolella on noin 70 cm. Portilta oikealle aita jatkuu alueen oikeaan etukulmaan saakka ja siitä edelleen järvenrantaan saakka. Aidan korkeus on 30–70 cm. Aidan oikea etukulma on pyöristetty kuten Honkanummen hautausmaan kiviaidan kulmat Vantaalla. Myös portista vasemmalle aita jatkuu järvenrantaan saakka. Portista vasemmalle aidan korkeus on noin 90 cm ja vaihtelee sitten välillä 50–90 cm. Aidan leveys on 120 cm. Niemen kärjessä aluetta rajaa järvenranta. Siellä ei ole aitaa.

Mausoleumi

Portilta on mausoleumille nelisenkymmentä metriä.

Mausoleumi on Vehmaan punagraniittia. Sen suunnitteli hampurilainen arkkitehti Otto Kindt ja se rakennettiin vuosina 1958–1963. Rakentaja on Kemin Rakennus Oy Rovaniemeltä. Rakennuksessa voidaan erottaa eri osia, joista on käytetty nimityksiä pylväshalli (ulkona, kohti järveä), tuloaula ja päähalli. Käytän tässä jälkimmäisistä nimityksiä sisääntulohalli (Eingangshalle) ja muistotila (Gedenkraum).

    Laattarivit muistotilan lattialla ja etupäädyssä. Oikealla aukko ja portaat sisääntulohalliin.

Pylväshalli

Pylväshallissa (n. 22x3,6 m; pxl) rakennuksen kattoa kannattelee kulmapylvään lisäksi kahdeksan kivipilaria. Hallin seinustalla on kaksi kivipenkkiä (250x50x46 cm; pxlxk). Käytävän toisessa päässä on ovi sisääntulohalliin. Oven vasemmalla puolella, seinällä on hautausmaan säännöt (Friedhofsordnung; 43x30,5 cm; kxl) vain saksaksi. Samassa päädyssä, hallin ulkopuolella, on metallikannella varustettu roska-astia (53x39x100 cm; lxsxk).

Sisääntulohalli

Sisääntulohalliin johtaa korkea (n. 400x88 cm; kxl) puuovi. Hallin pohja on epäsäännöllinen kuusikulmio. Ovelta katsoen vasemman päädyn pituus on arviolta neljä metriä, koko hallin pituus noin 12 metriä ja oikean päätyseinän pituus noin viisi metriä. Hallin järvenpuoleisessa päädyssä on kolme korkeaa ikkunaa (370x80 cm; kxl). Ovea vastapäätä olevalla seinällä on neljä samanlaista ikkunaa, joista tulee valoa halliin. Ovesta oikealla olevalla seinällä on kivipöytä. Pöydällä on aakkosellinen nimikirja sotilaista (Namenbuch Deutscher Soldatenfriedhof 1939–1945; 30x21 cm; kxl) sekä vieraskirja. Samoin oikealla seinällä on esiteteline (67x35 cm; kxl), jossa on Eero Pajulan laatima esite suomeksi ja saksaksi.

Ovelta katsoen hallin oikeassa kulmassa on kolme lattiaharjaa kivilattioiden lakaisemista varten.

Keskellä hallia on metalliveistos Äiti ja poika (kuvanveistäjä Ursula Querner). Veistoksen äärellä on kukkia, seppele ja seppelnauhoja. Käydessäni paikalla seppeleitä olivat laskeneet mm. Saksalaisten sotilaiden lapset Ry ja SSH.

    Viimeinen tervehdys kotimaasta Georg Mahrille.

Muistotila

Sisääntulohallista johtaa muistotilaan kolmiaskelmainen, 80 cm leveä portaikko. Portaikon molemmin puolin on metallikaide. Muistotilan lattia on 46 cm korkeammalla kuin sisääntulohallin lattia. Sisääntulohallin lattiasta kaiteen korkeus on 120 cm ja 73 cm muistotilan lattiasta.

Portaista tultaessa muistotilan vasemmalla seinällä on teksti: ”AN DIESER STÄTTE RUHEN 2495 DEUTSCHE SOLDATEN VON IHNEN BLIEBEN 690 UNBEKANNT”. (”Tällä paikalla lepää 2495 saksalaista sotilasta, joista 690 jäi tuntemattomiksi.”) Vasemmalla seinällä on myös kivipöytä (119x40 cm; pxl).

Ovelta katsoen oikealla pitkällä seinällä on kahdeksan lyijylasi-ikkunaa (330x72 cm; kxl). Näistä tulee vähän valoa sisälle, mutta tila on silti hämärä. Laseissa on nelikulmioita, harmaata, kirkasta ja punaista lasia. Kuvion nimi on Elämän liekki (Flamme des Lebens).

Lattia on kivilaatoista, sisäkatto puusta. Muistotilan pituus on askelmitoin noin 22 metriä. Takapäädyn pituudeksi arvioin noin kahdeksan metriä ja etupäädyn noin 11 metriä. Tila on korkea, muttei niin korkea kuin sisääntulohalli. Sisääntulohallin korkeus on suurimmillaan kymmenisen metriä.

Salissa on kahdeksan riviä suuria simpukkakalkkitauluja, joihin on kaiverrettu kaatuneiden nimet, sotilasarvot, syntymä- ja kuolinpäivät. Kussakin rivissä on seitsemän taulua (140x94 cm; kxl), yhteensä siis 56 taulua. Kussakin taulussa mainitut vainajat ovat arkuissa taulun alla olevissa hautaholveissa.

Huoneen päätyseinissä on myös nimitauluja (140x94 cm; kxl). Molemmissa päädyissä on kuusi taulua eli yhteensä 12 taulua. Muistotilan päätyjen alla oleviin hautakammioihin on haudattu tunnistamattomiksi (unbekannten) jääneet vainajat massa-arkuissa. Päätyseinien tauluissa on näiden vainajien nimet.

Ulkona, rakennuksen eteläpäässä, on metalliluukku, josta hautausmaan hoitajat ovat siirtäneet vainajien arkut hautaholveihin.

    Kävijän jättämä nuoruudenvalokuva kaatuneesta sotilaasta.

Muistomerkki rannalla

Mausoleumilta johtaa polku rannalle. Noin 12 metrin päässä rannasta on punagraniittinen muistokivi (185x90x45 cm; pxlxk), jonka yläpinnassa on teksti: ”WIR GEDENKEN ALLER KRIGSGRÄBER / DIE UNSERER LIEBE UNERREICHBAR SIND / UND BEFEHLEN SIE IN GOTTES FRIEDEN”. (”Muistelemme kaikkia sotilashautoja, jotka ovat rakkautemme tavoittamattomissa ja uskomme ne Jumalan rauhaan.”)

Kiven äärellä on kaksi punagraniittista kivipenkkiä (250x50x45–50 cm; pxlxk). Muistokiven takana on korkea (arviolta 9 m, poikkipuu n. 6 m) teräsristi (24x24 cm).

Huoltorakennus

Portista oikealle, lähellä hautausmaan oikeaa etukulmaa, on pyöröhirsinen mökki (n. 4x4 m), joka toimii huoltorakennuksena. Rakennus on perustettu betonipaaluille, joiden ympärillä on irtokiviä. Mökki on harjakattoinen ja huopakatteinen. Rannanpuoleisessa päädyssä on kapea ikkuna, toisessa päädyssä pari-ikkuna.

Sisällä on pöytä, penkki, neljä kottikärryä, harja, rikkalapio, seppelnauhoja ja muuta hautausmaan tarpeistoa.

Hoito

Aikaisemmin hautausmaata hoiti viitisentoista vuotta yksin Erik Liimanki aina 1980-luvun loppuun saakka. Sitten oli muitakin hoitajia. Rovaniemi-Napapiiri Rotaryklubin hoitovastuu alkoi vuonna 2002. Yhdistyksellä on hautausmaatoimikunta, jonka käytettävissä on noin 40 talkoolaista.

Hoito sisältää roskien keruuta noin kerran viikossa, siivoamista, täyttyneiden vieraskirjojen viemistä pois ja uusien tuomista tilalle, esitteiden varaamista esitehyllyyn, puuston hoitoa, tiedottamista, kaupunkioppaiden kouluttamista, tarvittaessa kukkien toimittamista hautausmaalle ja turistien avustamista hautausmaakäynneillä, porojen pitämistä talvella pois mausoleumista (tällöin ovi suljetaan), kiviaidan ja polkujen pitämistä kunnossa, raportointia Saksaan SSH:lle. Isompia talkoita klubi järjestää keväin, syksyin, tarpeen mukaan.

Raskaimmissa kunnostustöissä on käytetty Saksan puolustusvoimien (Bundeswehr) sotilaitakin, jotka ovat majoittuneet Jääkäriprikaatissa. Näin on saatu mm. isoja graniittikiviä, joita routa oli kääntänyt, oiottua rannassa.

Eero Pajula kertoo, että mausoleumin tulevia remontteja on rappausten kunnostaminen rakennuksen ulkoseinissä. Pajula tekee asiassa esityksiä, kilpailuttaa urakoitsijoita ja valvoo työtä. Sopimukset tehdään Saksassa ja SHH maksaa työt.

Tällä hetkellä vainajien määrä on 2.683, kun mausoleumi rakennettiin 2.500 vainajalle. Vainajista noin tuhat kaatui Lapin sodassa (15.9.1944–27.4.1945). Viimeaikaisimmista vainajista useimmat on löydetty järvistä. Löydetyt vainajat kulkevat Keskusrikospoliisin (KRP) kautta, seuraa omaisten etsintä, joka voi kestää vuosia ja lopuksi hautaaminen (oikeastaan maahanpano) Norvajärvelle. Maahanpaniaisia (Umbettung) varten paikalle kutsutaan seremoniaa suorittamaan pappi Helsingistä. Toimituksen kaava on hieman erilainen kuin tavanomaisissa hautajaisissa.

    Muistokivi, kivipenkit ja teräsristi rannalla.

50-vuotisjuhlat

Hautausmaan 50-vuotisjuhlia vietettiin 7.6. ja 9.6.2013. Tällöin haudattujen vainajien määrä oli jo 2.683. Juhlassa oli vieraita Saksasta, Itävallasta, Venäjältä ja Suomesta. Lauantaina 8.6.2013 kello 11 oli kaikille avoin muistojuhla. Ohjelma oli lähes sama kuin vihkiäisjuhlan ohjelma 31.8.1963. Valtioneuvos Volker Hannemann, kansanedustaja Heikki Autto (Kok.) ja sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg puhuivat. Lapin Lauluveikot lauloi.

Saksasta vieraita oli monta sataa henkeä.

Juhlan järjestivät SSH ja Rovaniemi-Napapiirin Rotaryklubi. Sunnuntaina 9.6.2013 kello 10.00 suomalais-saksalaisessa messussa Rovaniemen kirkossa saarnasi Sallan seurakuntapastori Anja Hauer (Eero Leppänen Norvajärven hautausmaalla vietetään 50-vuotismuistojuhla. – Lapin Kansa 23.5.2015, A13.)

    Muistokiven teksti.

Vierailijat

Joskus Bundeswehrin Lapissa harjoittelevat sotilaat tekevät vierailukäyntejä hautausmaalla. Saatetaan kuulla sotilasmusiikkiakin. Vantaalla olevalla hautausmaalla vietettävää saksalaisten kansallista surupäivää (Folkstrauertag) ei Norvajärvellä vietetä.

Vierailijoista arviolta alle puolet, jopa vain 1/3, kirjoittaa nimensä vieraskirjaan. Arviolta noin kuusi prosenttia vierailijoista on ollut saksalaisia. Esimerkiksi vuonna 2016 kävi 3.343 vierailijaa, jolloin perhe tai ryhmä laskettiin vain yhdeksi vierailijaksi. Näistä 2.743 oli suomalaisia ja 253 saksalaisia. Yhteensä vierailijoita kävi 47 eri maasta. Rotaryklubin kotisivulla arvioidaan vierailijoita olevan yli 10.000 vuosittain.

Vierailijat jättävät muistotilaan kirjeitä vainajille, kynttilöitä, seppeleitä, kukkalaitteita, valokuvia. Aika ajoin nämä korjataan pois.

Tulevaisuus

Mausoleumiin haudataan vain nykyiseltä Suomen alueelta löydettyjä saksalaisten sotilasvainajien jäänteitä. Näitä tavattiin Pajulan mukaan vielä vuosisadan alussa ehkä yksi vuodessa, mutta arviolta vuoden 2008 jälkeen vainajia ei ole enää tullut.

Rovaniemi-Napapiiri Rotaryklubi on hoitanut hautausmaata viitisentoista vuotta. Se on osoittautunut pitkäaikaiseksi hoitajaksi, jollaista juuri 2000-luvun alussa etsittiin.

Kimmo Sundström