Turun Vapaa-ajattelijoiden (TUVA) keskustelutilaisuudessa ”Humaanisti maallinen” perjantaina 17.2.2017 uskontotieteilijä ja joogaopettaja Janne Kontala esitteli väitöskirjaansa Emerging Non-Religious Worldview Prototypes: A Faith Q-sort-study on Finnish Group-affiliates. Väitöskirjan aiheena olivat uskonnottomien järjestöihin sidoksissa olevien maailmankatsomukset. Väitöskirja kuului osana Åbo Akademin uskontotieteen laitoksen laajempaan tutkimusprojektiin Viewpoints to the World, jonka johtajina olivat professori Peter Nynäs ja tutkijatohtori Mika Lassander. 

    Janne Kontala valmistelemassa esitystään.

Tilaisuus pidettiin Åbo Akademin Arkki-rakennuksen Parnassos-salissa klo 13-15 ja oli Kontalan mukaan ensimmäinen suomenkielinen esitelmä, jonka hän oli tässä talossa pitänyt. Kontalan äidinkieli on suomi, mutta nykyisin hän asuu Ruotsissa. 

Osanottajia tilaisuudessa oli noin 20. Paikalla oli yhdistyksen puheenjohtaja Ritva Ahosen ja pitkäaikaisen järjestöaktiivi Hannu Raitasen lisäksi mm. Michele Alppi ja Mikko Mäkitalo. Kolme viimemainittua ovat joskus olleet liiton luottamuselinten jäseniä. Entinen Turun humanistiyhdistyksen jäsen Panu Ahokas oli myös paikalla. Sen sijaan joukosta puuttuivat mm. Arres Lindqvist (Turussa asuva Raision Vapaa-ajattelijat ry:n sihteeri), Miika Heino (pääsihteeri Esa Ylikosken varajäsen liittohallituksessa) ja Mari Kivijärvi (o.s. Vaalto), TUVA:n pitkäaikainen jäsen. Myöskään Tauno Lehtosta tai muita vanhoja ”kukkoslovakkeja” ei paikalla näkynyt. 

Eutanasiaa ja ET:tä kaikille? 

TUVA:n puheenjohtaja Ritva Ahonen avasi tilaisuuden muutamalla sanalla vapaa-ajattelijoiden yleisistä tavoitteista, jotka hänen mukaansa voitiin jakaa toimintaan uskonnottomien etujärjestönä, yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusasioihin sekä uskonnottomien juhlien kehittämiseen. 

    Ritva Ahonen, Turun Vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtaja. 

Avauspuheenvuoro sivusi kahta vapaa-ajattelijoiden keskuudessa jonkin verran kiistanalaista tavoitetta, eutanasian laillistamista ja elämänkatsomustiedon opetuksen avaamista kaikille oppilaille. 

Ahosen mukaan Vapaa-ajattelijain liitto oli hiljattain tehnyt kyselytutkimuksen, jonka mukaan yli 70 prosenttia vastaajista haluaisi ”avata” ET-opetuksen kaikille. Kuten hänkin myönsi, tällöin seuraavaksi keskeiseksi kysymykseksi nousee oppiaineen sisältö: kenen ehdoilla sitä tulisi opettaa, jos se ei enää ole poissulkevasti vain uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille suunnattua opetusta. 

Kriittisten arvioiden mukaan tällaista kysymystä ei käytännössä edes syntyisi. Olisi jo päätetty etukäteen, että oppiaineen sisällöstä päättää kirkko. Kirkko tahtoo valvoa, mitä sen jäsenille opetetaan kouluissa – ja nykyisellään kirkolla on myös valtaa saada näille vaatimuksilleen legitiimi asema. 

Eutanasian laillisuudesta vallinnee vapaa-ajattelijoiden kesken laajempi yksimielisyys. Ahosen mukaan jotkut kuitenkin pelkäävät, että siitä saattaisi muodostua automaatti, jolla sairaaloissa päästään eroon vanhenevista heikon ennusteen potilaista. Huomautin, että ranskalainen filosofi Michel Foucault (1926-1984) esitti aikoinaan tähän dilemmaan ratkaisuksi erillisiä itsemurhataloja; eutanasioita ei siis institutionalisoitaisi osaksi sairaalahoitoa, vaan mahdollisuus niihin olisi avoin kaikille lääketieteellisistä perusteista riippumatta. Johtoajatuksena oli, että arvoneutraalin sosiaalivaltion kuuluisi auttaa ihmisiä yhtälailla kuolemaan kuin elämään, heidän omien arvovalintojensa mukaisesti. 

Michel Foucault'n mukaan modernien hallintokoneistojen vallankäyttö pohjautui kirkollisen vallan tuottamiin rakenteisiin, joiden sisällöt olivat maallistuneet. Yhtenä esimerkkinä hän näki lupauksen elämästä, joka teki itsemurhan valtion näkökulmasta ongelmalliseksi.

Missään tapauksessa eutanasia ei olisi vaihtoehto saattohoidolle, jota varten vapaa-ajattelijoilla on jo kirkollisten piirien tavoin omat edustajansa. 

”Uskonto” tutkimuksen viitepisteenä 

Uskontotieteen laitoksen tutkimus on nimensä mukaisesti keskittynyt uskontoihin, mutta se on osa humanistista tiedekuntaa. Vapaa-ajatteluun on perinteisesti kuulunut osana uskontokritiikki, joten vapaa-ajattelijoiden maailmankuvan voi jollakin tavoin olettaa määrittyvän suhteessa uskontoihin. Myös sekularismin tutkimus voidaan siten nähdä osana laitoksen yleistä tutkimusalaa, koska se on käytännössä erottumista uskonnosta. 

Tutkimusprojekti, johon tämä tutkimus kuului osana, sijoittuu maailmankuvatutkimuksen alaan, joka on jo vertailevassa uskontotieteessä pitkälle vakiintunut. Tällöin pyritään kartoittamaan kvalitatiivisten eli laadullisten haastattelujen kautta, minkälaisia maailmankuvia ja arvoprofiileja löydetään tutkimusmateriaalista. 

Sekularismin Kontala oli valinnut tutkimusaiheeksi kolmesta eri vaihtoehdosta, joille edellä mainitussa tutkimusprojektissa oli tarjolla rahoitusta. Kaksi muuta vaihtoehtoa olisivat olleet konservatiivisten kristittyjen tai ympäristöjärjestöissä toimivien ihmisten maailmankuvat. 

Ruohojuuritason yhteistyötä 

Kontala kiitti uskonnottomien järjestöjen ja ihmisten yhteistyötä – etenkin vapaa-ajattelijoita, jotka olivat levittäneet hänen tutkimuskutsuaan laajalti omilla foorumeillaan. Ylivoimaisesti suurin osa tutkimukseen osallistuneista olikin vapaa-ajattelijoita. Yhteistyövalmius oli ylittänyt odotukset. 

Riittävänä perusteena tutkimukseen osallistumiselle Kontala oli pitänyt osallisuutta jonkin uskonnottomien järjestön sähköpostilistalla. Kuitenkin lähes kaikki haastateltavat olivat olleet jonkin järjestön jäseniä. 

Projekti oli kestänyt yli neljä vuotta. Haastateltavia oli kertynyt 77, joista 64 oli jonkin vapaa-ajattelijayhdistyksen jäseniä. Muut vastaajat olivat olleet mukana jossakin humanisti- tai ateistiyhdistyksessä, Skepsis ry:ssä tai Prometheus-leirin tuki ry:ssä. Kolme vastaajaa ei ollut mukana minkään järjestön toiminnassa. 

Sekularismin tutkimus nousussa 

Kontalan mukaan uskonnottomuuden viimeaikaisia kehityssuuntia olivat uskontokriittisten teoksien myyntimenestys, jonka hän yhdisti ongelmalliseen ”uusateismin” käsitteeseen – sekä toisaalta uskonnottomien määrän tasainen kasvu. 

”Raflaavimpana tilastona” jälkimmäisestä Kontala mainitsi WIN/Gallup Internationalin vuonna 2012 julkistaman tuloksen, jonka mukaan uskonnottomia tai ateisteja olisi peräti 36 prosenttia koko maapallon väestöstä. Tällöin uskonnottomuus olisi hänen mukaansa jopa maailman suurin yksittäinen maailmankatsomus. 

Kolmantena trendinä Kontala kuitenkin mainitsi uskonnottomuuden monimuotoisuuden, joka tekee ongelmalliseksi nähdä uskonnottomia tai ateisteja minkään tietyn yhtenäisen maailmankatsomuksen edustajina. 

Colin Campbell, Rationalist Press Associationin jäsen vuodesta 1958.

Jo 1970-luvulla brittiläinen uskontososiologi ja humanistiliikkeen jäsen Colin Campbell (1940-) alkoi kartoittaa sekularistisia trendejä todeten, että uskonnottomuuden kokemukset olivat yhtä monimuotoisia kuin uskonnolliset kokemukset. Kontalan mukaan Campbellista on tullut modernin uskontotutkimuksen klassikko – mutta vasta jälkikäteen, kun sekularismin tutkimukselle alkoi saada rahoitusta. ”Vuosien 2007-2011 välillä on tehty enemmän tutkimusta kuin koko näitä edeltäneen sadan vuoden aikana.” 

Fenomenografia ja maailmankuvat 

Kontalan mukaan sekularismin tapauksessa on ongelmallista tutkia uskoa, joten tutkimus sijoittuu luontevasti maailmankuva-nimikkeen alle. Väitöskirjan tekstistä ei käynyt ilmi, onko worldview maailmankuva vai maailmankatsomus, mutta Kontala käytti suomeksi sanaa maailmankuva. 

Maailmankuvateoria uskontotieteen alueella voidaan Kontalan mukaan jakaa maailmankuvan kartoittamiseen ihmisen sisäisenä rakennelmana (mm. saksalaisten uskontofilosofien Karl Jaspersin (1883-1969) ja Wilhelm Diltheyn (1833-1911) hermeneuttinen tutkimusnäkökulma) tai maailmankuvien kartoittamiseen ulkoisesti havaittavana ilmentymänä. Jälkimmäistä tutkimusperinnettä uskontotieteessä edustaa mm. skotlantilainen Ninian Smart (1927-2001), jota on toisinaan kutsuttu ”uskontotieteen isäksi”. 

Kontala valitsi sisäisen näkökulman, jossa haetaan erilaisia maailmankuvatyyppejä niistä artikuloinneista, joilla yksittäiset ihmiset itse kertovat omasta maailmankuvastaan. Edeltäviä taustaoletuksia maailmankuvien rakenteesta vältettiin. Tätä hän kutsuu ”psykologiseksi tarkasteluksi”, mutta menetelmien puolesta se sijoittuu fenomenografiaan. 

Maailmankuvan ilmaukset voivat olla sanallisia tai ei-sanallisia. Jälkimmäisiä ovat mielen prosessit, eksplisiittiset fyysiset ilmaukset tai implisiittiset fyysiset ilmaukset. Kontala päätti keskittyä sanallisiin ilmauksiin jo siitä syystä, että maailmankuvan ei-sanalliset ilmaukset (kuten rituaali tai taideteos) vaativat nekin lopulta käytännössä sanallisen selityksen, jotta ne olisi mahdollista ymmärtää osana jotakin tiettyä maailmankuvaa. Tämä poikkeaa puhtaasti psykologisesta tarkastelutavasta, jossa saatetaan tutkia esimerkiksi mietiskelyn tai rukoilemisen havaittuja psykofyysisiä vaikutuksia. 

Q-menetelmä ja FQS 

Valitun tutkimusmenetelmän ongelmaksi Kontala mainitsi, että ”harvat pystyvät systemaattisesti esittelemään maailmankuvaansa” lukuun ottamatta ehkä ammattifilosofeja. Sen sijaan useimpien on verraten ”helppo ottaa kantaa puolesta tai vastaan” yksittäisiin lauseisiin (esim. lause ”Evoluutioteoria selittää maailmaa paremmin kuin luomiskertomus”). 

Haastattelujen strukturoinnin metodina Kontala oli käyttänyt Q-menetelmää, jossa yhdistyvät sekä laadullinen että määrällinen analyysi. Q-menetelmässä ihmisiä pyydetään arvottamaan tietyn asteikon avulla heille esitettyjä maailmankuvaa koskevia väittämiä. Tavoitteena on löytää tietyn ilmiökentän sisäisiä variaatioita sen sijaan, että esimerkiksi ateistien vakaumusta verrattaisiin suoraan jumalaan uskovien ihmisten vakaumukseen. Näin tutkimuksen tuloksetkin ovat jo lähtökohtaisesti tutkimuksen kohteena olevan ilmiökentän (tässä tapauksessa uskonnottomien järjestöissä toimivien ihmisten) sisäisiä ja heidän välisiään. 

Maailmankuvaa koskeva väitejoukko oli lainattu David Wulffin kehittämästä Faith Q-sort -menetelmästä (FQS), jota on aikaisemmin käytetty uskonnollisten ihmisten maailmankuvien kartoittamiseen. FQS on verraten uusi menetelmä, joka koostuu 101 kortin pakasta, joista jokainen kortti sisältää jonkin maailmankuvaa koskevan väitteen. Haastateltava sijoittaa kortit ”avaruuspeliä muistuttavalle” pelilaudalle sen mukaan, miten kaukana tai lähellä ne ovat hänen omaa maailmankuvaansa. Lauseita ei pisteytetä, vaan ne asetetaan suhteessa toisiinsa. 

    FQS-menetelmän ”pelilauta”, jolle yksittäisiä lausumia edustavat kortit asetellaan sen mukaan, miten kaukana (punainen) tai lähellä (vihreä) ne ovat haastateltavan maailmankuvaa.

Pelilaudan tarkoituksena on selvittää, mitkä lauseet kullakin yksittäisellä vastaajalla tulevat esille vahvemmin kuin muilla. Näin pyritään saamaan esille säännönmukaisuuksia, jotka erottavat mahdollisia prototyyppejä toisistaan. Binaarisina vastaukset voidaan syöttää tietokoneohjelmaan, joka etsii niistä säännönmukaisuuksia. 

Huomioitavaa on, että kaikki haastateltavalle vieraat väitteet eivät pelilaudalla välttämättä mahdu ”punaiselle”, vaan jokainen haastateltava joutuu asettamaan itselleen vieraimmatkin väitteet keskenään johonkin järjestykseen. Tämä saattaa olla uskonnottomille hankalaa erityisesti uskonnollisten väitteiden osalta. Eräs PAT:n (Pääkaupunkiseudun ateistit ry) jäseniin kuuluva haastateltava oli keskeyttänyt haastattelun, koska ei halunnut sijoittaa lukuisia hänelle täysin vieraita uskonnollisia väittämiä keskenään mihinkään arvojärjestykseen, vaan piti niitä kaikkia kategorisesti yhtä käsittämättöminä. 

    Kontala esitteli teemansa zeniläisellä tyyneydellä. Aikaisemmin hän on harjoittanut meditaatiota zenbuddhalaisessa, Krishna-liikkeen ja Sivananda-joogalinjan konteksteissa. Tässä kontekstissa hän pitäytyi selkeästi tutkijan asemassaan.

Kontalan mukaan palaute vapaa-ajattelijoista vaikuttaa suoraan tämän instrumentin kehittämiseen. Menetelmä on kehitetty uskontoja varten ja 50 mainituista 101 väitteestä liittyy nimenomaan uskonnolliseen maailmankuvaan. Kokonaisuutena hän kuitenkin arvioi metodin olevan ”iso edistysaskel uskontotieteen historiassa”, koska useimmat saman tutkimustradition menetelmät ovat ”täysin epärelevantteja uskonnottomuudelle”. 

Kolme uskonnottomuuden prototyyppiä 

Tietokoneanalyysin kautta Kontala oli löytänyt kolme erilaista maailmankuvaprototyyppiä (worldview prototype), joilla ei välttämättä ole aatteellisesti kovin paljon yhteistä. Toisaalta yksikään haastateltava ei tyhjentävästi mahtunut yhteenkään näistä kolmesta prototyypistä. Tulokset eivät myöskään ”missään tapauksessa” edustaneet Suomen ateisteja tai uskonnottomia kokonaisuutena, mutta Q-metodissa ei yleensä edes pyritä tekemään kattavia yleistyksiä. 

Laadullisten tutkimusmentelmien tulokset ovat muotoa ”Nyt on löydetty valkoisia tiikereitä, joten ainakin yksi valkoinen tiikeri on olemassa”. Mikään laadullinen menetelmä ei voi kuitenkaan selvittää, kuinka monta prosenttia tiikerikannasta on valkoisia. Q-metodilla voidaan löytää joitakin olemassa olevia maailmankuvaprototyyppejä, mutta kuinka suosittuja ne ovat, on jo toisenlaisen (kvantitatiivisen eli määrällisen) tutkimuksen asia. 

Kontala jakoi tutkimuksen tulokset kahteen ryhmään: yhtäältä kaikille yhteiset tekijät, jotka kuvaavat koko haastateltavien ryhmää kokonaisuutena; toisaalta keskeiset erottavat tekijät edellä mainittujen kolmen eri profiilin välillä. 

Mainitut kolme prototyyppiä Kontala oli nimennyt (1) tyytyväiseksi altruistiksi (Content Altruist), (2) kokemuksellisesti henkiseksi (Experientially Spiritual) ja (3) yhteisölliseksi uskonnonhylkääjäksi (Communally Irreligious). Yhteistä näille olivat vieraantuminen perinteisestä uskonnollisuudesta, sekulaari humanismi ja uskonnottomuuden kokemuksellinen ulottuvuus. ”Jos uskonto ei ole se, joka tuottaa myönteisiä kokemuksia, niin sitten jokin muu on.” 

Vieraantumisessa nousivat esille islam ja amerikkalainen uskonnollisuus kielteisinä uskonnon muotoina. Vieraana pidettiin yleensä myös persoonallisen jumaluuden puoleen kääntymistä, samastumista johonkin pyhään hahmoon tai roolimalliin ja sellaisia oppeja, jotka olivat ristiriidassa tieteellisen rationaalisuuden kanssa. Uskonto nähtiin inhimillisten toiveiden ja pelkojen tuottamana, uskonnolliset tekstit myyttisinä tai vertauskuvallisina. Uskonnollinen tekopyhyys nähtiin ongelmana. 

Nämä tulokset eivät Kontalankaan mielestä olleet kovin yllättäviä, ”mutta ei ollut aikaisempaa tutkimusdataa, jossa nämä olisi saatu kartoitettua”. 

Sekulaarilla humanismilla Kontala tarkoitti näkökantaa, jonka mukaan moraali ei pohjaudu uskontoon. ”Moraali ei ole pelkästään mahdollista ilman uskontoa, vaan on tärkeä asia seurata moraalisia periaatteita.” Myös yksilöllisen valinnanvapauden arvo korostui erityisesti, jos vapautta harjoitettiin harkitusti ja vastuullisesti. 

Kaikkien hyvien asioiden puolesta 

”Tyytyväisen altruistin” profiilissa sekulaari humanismi näkyy vahvasti pyrkimyksenä muuttaa yhteiskunnan rakenteita ja arvoja. Ihmislajille ei nähdä mitään ylempää tarkoitusta, mutta yleismaailmallinen inhimillinen kehitys nähdään mahdollisena. 

Tyytyväinen altruisti ”tuntee olevansa kotonaan maailmankaikkeudessa”; hän on omistautunut tekemään maailmasta paremman ja toimii aktiivisesti muiden auttamiseksi. Sosiaalinen orientaatio on universaalia; aktivismi ei rajoitu vain uskonnottomien etujen ajamiseen vaan näkyy toimintana muissa järjestöissä. Uskonnon hylkääminen on maltillista ja perustuu usein näkemykseen uskontojen kielteisistä yhteiskunnallisista vaikutuksista. 

Kokonaan erilainen prototyyppi oli Kontalan mukaan ”kokemuksellisesti henkinen”. Tällekin prototyypille ominaista on, että olemassa olevat ja vakiintuneet uskonnollisuuden muodot ovat vieraita. Samaan aikaan prototyyppiä luonnehtii syvä kiinnostus ”henkisiin” ja uskonnollisiin kysymyksiin, vaikka vastauksia ei enää etsittäisi uskonnosta. 

Tämän prototyypin ihmiset tekevät usein henkisiä harjoituksia, kuten joogaa tai meditaatiota. Henkisyys saatetaan kokea myös luonnon keskellä, ”sopusoinnussa Maan kanssa” – vaikkei luonnon kokonaisuuden ulkopuolella nähtäisi mitään jumalaa. 

Kontalan mukaan monet haastatelluista kokivat buddhalaisuuden kiinnostavaksi. ”Ainakin yksi haastateltava suoraan identifioi itsensä buddhalaiseksi.” Tässä kohdin voidaan kysyä, onko buddhalaisuus ristiriidassa ateismin kanssa. 

Jos kaikki buddhalaiset opit otetaan sellaisinaan, kokonaisuutta voidaan selvästikin pitää uskontona tai vähintäänkin spekulatiivisena filosofiana, koska ilman jumalaakin buddhalaisiin oppeihin liittyy selkeästi oletuksia joko yliluonnollisesta tai ainakin sellaisista luonnonlaeista, joiden olemassaoloa ei toistaiseksi voida tieteellisin menetelmin koetella. Toisaalta klassinen buddhalaisuus hylkää varsin tyhjentävin perustein mahdollisuudenkin sellaisen jumalan olemassaolosta, joka täyttäisi samanaikaisesti kaikki muiden kirjoitettujen uskontojen antamat kriteerit jonkin olennon jumaluudelle. 

Henkinen vai hengellinen? 

Erotuksena kaikkiin uskontoihin ”kokemuksellisesti henkistä” prototyyppiä luonnehti Kontalan mukaan yksilökeskeinen suuntautuminen, jossa henkisyys nähtiin inhimillisten voimavarojen hyödyntämisenä. Henkisyyttä saatettiin löytää musiikista, taiteesta ja runoudesta, mutta myös sellaisista paradokseista, joilla monet mystikot eri traditioissa ovat kuvanneet sisäistä kokemustaan. Jotkut saattoivat puhua jopa yksittäisistä ”valaistumisen hetkistä”. 

Vertailevan uskontotieteen piirissä on koulukunta, jonka mukaan uskonto ja mystiikka voidaan tutkimuskohteina erottaa toisistaan. Tunnetuimpia tämän näkökannan puoltajia oli hollantilais-amerikkalainen uskontofilosofi ja kielitieteilijä Frits Staal (1930-2012), joka korosti muinaisen intialaisen ajattelun rationaalista luonnetta. 

Frits Staalin mukaan muinaiseen intialaiseen maailmankuvaan sisältyi Noam Chomskyn modernia kieliteoriaa ennakoiva lingvistiikka sekä pitkälle kehittynyt matematiikka. Filosofisissa väittelyissä ei hyväksytty selviä loogisia ristiriitoja.

Staalin mukaan mystiikka on sellainen mielen alueelle kuuluvan kokemuksen osa-alue, jonka uskonnot ovat historiallisesti sulauttaneet itseensä hiukan samoin kuin uskontojen voidaan nähdä kaapanneen moraalin omaksi sisäiseksi monopolialueekseen. Näennäisesti paradokseilta vaikuttavat intialaisen mystiikan ilmaukset voitiin tulkita tavalla, joka täytti formaalin logiikan vaatimukset; mystiikka ei siten käynyt perustaksi länsimaissa yleistyneelle romantisoivan orientalismin trendille, jossa vieraista kulttuureista haluttiin löytää pakotie länsimaiselta rationaalisuudelta. 

Kuten paikalla ollut PAT:n vanhempi neuvonantaja Kimmo Sundström huomautti, Kontalan väitöskirjassa käytetty sana spiritual ”kääntyy suomeksi sekä henkinen että hengellinen, missä säilyy ero uskonnottoman ja uskontoisen merkityksen välillä.” 

Hylkäysperusteina virheelliset väitteet 

Kolmantena prototyyppinä tutkimuksessa erottui yhteisöllinen uskonnonhylkääjä. Suhde uskontoon ja henkisyyteen oli tässä profiilissa muita selkeämmin systemaattinen hylkääminen. Uskonto nähtiin vain inhimillisten toiveiden harhakuvina, ja jumalan olemassaolon mahdollisuus torjuttiin mm. sillä perusteella, että maailmassa on olemassa pahuutta. Erityisen vahvasti korostui kaikkien tieteelliseen maailmankuvaan kuulumattomien asioiden hylkääminen. 

Yhteisöllisyys ilmeni tässä profiilissa viihtymisenä samoin ajattelevien ihmisten seurassa. Yhteiskunnallinen aktivismi keskittyi uskonnottomien tilanteen parantamiseen sen sijaan, että se olisi ”tyytyväisen altruistin” tavoin hajautunut kaikkiin mahdollisiin hyviin asioihin. Tämä tulos saatiin suoraan haastatteluista, koska FQS-pakassa ei ollut tätä muuttujaa vastaavia kortteja. 

Tässä prototyypissä esille tuli muita voimakkaammin tietoisuus uskontoon kohdistuvista kielteisistä tunteista. Kontalan mukaan data ei kuitenkaan riittänyt johtopäätöksien tekemiseen tältä osin. 

Prototyyppien erot vain sisäisiä 

Kontalan mukaan 39 prosenttia vastaajista ei asettunut selkeästi mihinkään prototyyppiin. Yhdestäkään prototyypistä ei liioin löytynyt mitään selkeää sukupuolijakaumaa. 74 prosenttia vastaajista oli miehiä ja 26 prosenttia naisia, mutta profiileiltaan nämä jakautuivat tasaisesti. 

Loppuanalyysiin tutkimuksessa valittiin avainhenkilöiksi ne, jotka olivat muita lähempänä jotakin näistä kolmesta prototyypistä. Jos tutkitaan valkoisia tiikereitä, silloin tietysti päähuomio kiinnitetään niihin tiikereihin, jotka on jo havaittu valkoisiksi. 

Kokonaisuutena tutkimus toi näin esille merkittäviä eroja suhteessa uskontoon tai henkisyyteen. Tämä suhde näyttäytyi erilaisena kaikissa kolmessa profiilissa. Olennaisia eroja löytyi myös sosiaalisen orientaation laadussa ja siinä, minkälaiset kokemukset olivat tärkeitä. Vaikka monet näistä piirteistä olivatkin vähemmän yllättäviä, Kontalan mukaan tämä tutkimus oli ensimmäinen, jossa ateistien tai uskonnottomien maailmankuvasta löytyi tällaista empiiristä dataa. 

    Janne Kontalan piirtämä taulukko kolmen eri prototyypin (tyytyväinen altruisti, kokemuksellisesti henkinen ja yhteisöllinen uskonnonhylkääjä) välisistä pääasiallisista eroista.

Havaitut erot edustivat Kontalan mukaan nimenomaan ja vain otannan sisäisiä eroja. Esimerkiksi avoimuus henkisyydelle ei yhdessäkään prototyypissä noussut ”läheskään samoihin lukemiin” kuin alustavassa tutkimuksessa suomalaisista joogaopettajista, jonka Kontala oli tehnyt harjoitustehtävänä väitöskirjatutkimusta varten. Yhteisöllisyyden astetta (viihtyminen samoin ajattelevien seurassa) ei liioin voinut verrata luotettavasti esimerkiksi uskonnollisten konservatiivien vastaavaan yhteisöllisyyteen. 

FQS-instrumentin rajoitukset voitiin kuitenkin tutkimuksessa kiertää esittämällä lisäkysymyksiä, kuten ”Miksi laitoit tämän kortin? Haluatko kertoa jotakin muuta, mitä ei ollut tässä instrumentissa?” 

Lisäkysymyksien kautta saatiin selville, että ”tyytyväisen altruistin” prototyyppi hylkää tai hyväksyy uskonnollisuuden ensi sijassa uskontojen vaikutuksen perusteella. Tässä prototyypissä ei välttämättä ole ongelmaa yhteistyöstä esimerkiksi kirkon kanssa, jos vaikutusten oletetaan olevan hyviä. Mahtaakohan tässä olla selitys vapaa-ajattelijoiden ”imagolinjan” keskuudessa viime aikoina yleistyneelle kirkolliselle ateismille? 

Myös ”kokemuksellisesti henkisessä” prototyypissä esiintynyt avoimuus buddhalaisuudelle kävi ilmi vasta haastattelujen perusteella. Samoin haastatteluista kävi ilmi, että tässä prototyypissä saatettiin arvostaa esimerkiksi Jeesuksen opetuksia, vaikka kristinusko hylättiin. 

”Yhteisöllisen uskonnonhylkääjän” prototyyppi hylkäsi uskonnon muita selkeämmin pääasiassa virheellisten väitteiden perusteella. Vapaa-ajattelijat olivat kaikissa kolmessa profiilissa yleisin järjestötausta, mutta tässä profiilissa Skepsis ry nousi muista poiketen toiselle sijalle. Useimmat skeptikot olivat kuitenkin samalla myös vapaa-ajattelijoita. 

Yleisökeskustelua 

Hannu Raitanen yleisöstä arveli, että ”tyytyväisen altruistin” prototyyppi vastaisi erityisesti protulaisten järjestöidentiteettiä. Kontala kiisti tämän todeten, että kaikissa profiileissa vapaa-ajattelijat olivat suurin ryhmä. Kaikki vastaajat olivat myös täysi-ikäisiä; olisi ollut oman tutkimuksensa paikka haastatella erityisesti Prometheus-leiriläisiä. 

Esitin kysymyksen uusateismi-termin oikeutuksesta. Termiä on pidetty median keksimänä leimakirveenä, koska ateismin sisällöt eivät ole muuttuneet. Kuten Esko Seppänen sanoi uusliberalismi-termin muodikkaasta käytöstä, ei ole olemassa mitään uusliberalismia vaan vain liberalismia. 

Kontalan mukaan uusateismi on ”relevantti sosiaalisena ja poliittisena ilmiönä”. Epäilemättä ateismi on tämän vuosituhannen aikana kyennyt karistamaan itsestään suuren osan kuluneen vuosisadan mittaisista poliittisista leimoista, jotka ovat ateismin kannalta epärelevantteja. 

Yleisökysymyksenä esitettiin, moniko vapaa-ajattelija identifioi itsensä ateisteiksi. Kontalan mukaan näkyvissä on edelleen kaksi profiilia,”uskonnoton” ja ”ateisti”. Hän viittasi Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksen dosentti Teemu Tairan tutkimukseen, jonka mukaan historiallisista syistä ateismi ei Suomessa ole ollut kovin suosittu. ”Uskonnoton” on terminä epämääräisempi ja sen vuoksi monille ehkä helpompi omaksua ilman pelkoa leimautumisesta. Asetelma oli kuitenkin Kontalan mukaan nyttemmin muuttunut ateismin hyväksi. Varsinkaan nuorilla ei enää ole viime vuosisadan painolastista johtuvia syitä olla kutsumatta itseään ateisteiksi. 

Taira oli ollut Kontalan vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa. Kontalan tavoin hänen voidaan sanoa tehneen Suomessa eräänlaista raivaustyötä ateismin ja uskonnottomuuden tutkimukselle. Koska opettajilla on melkoinen vaikutus opiskelijoihin, tällaisten tutkimusten läpimeneminen saattaa vastaisuudessa moninkertaistaa akateemisen kiinnostuksen aihepiirin tutkimiseen. 

Lopuksi Kontalalle esitettiin kysymys tutkimuksen oletetusta hyödystä. Tässä Kontala viittasi rauhantutkimuksesta lainattuun käsitteeseen Peace Psychology. Tämänkaltainen tutkimus voi hänen mukaansa pitemmällä tähtäimellä ehkäistä konflikteja vahvistamalla eri tavoin ajattelevien ihmisten keskinäistä ymmärrystä. 

Loppuarvioita: kohti ateismitiedettä? 

Tutkimuksen keskeiset ongelmat voidaan nähdä kulttuuritieteellisten tutkimusperinteiden sisäisinä. Tämä ei ole kenenkään yksittäisen tutkijan vika. Tässä tapauksessa tutkimuksen tekijä oli sinnikkäästi pyrkinyt välttämään tutkimusalalleen tunnusomaisimmat epämääräisyydet. 

Hämäävää voi olla, että maailmankuvatutkimuksessa ei tehdä käsitteellistä eroa maailmankatsomuksen ja maailmankuvan välillä. Jako on tunnettu ja vakiintunut tieteenfilosofian alueella, jota Suomessa edustaa niiniluotolainen paradigma (Ilkka Niiniluodon mukaan). Erityistieteiden suhde filosofiaan on kuitenkin heikko, vaikka periaatteessa filosofian tehtävänä olisi määrittää eri tieteenalojen metodologiset perusteet, kuten myös käsitteen- ja teorianmuodostuksen yleiset kriteerit. Lyhyesti sanoen filosofian erityistehtävänä on arvioida, minkälainen tutkimus on tiedettä ja minkälainen ei ole. 

Nykyisin tieteenfilosofian kurssin (yhden sellaisen) läpäiseminen on erityistieteiden jatko-opinnoissa pakollista. Voi olla, että kokeisiin ja mittaamiseen pohjautuvat luonnontieteen tutkimusalat tulevat toimeen ilman systemaattisempaa filosofista osaamista, mutta kulttuuri- ja yhteiskuntatieteistä ei käytännössä voi sanoa samaa. Ilman tarkkaa filosofista erittelyä myös tutkimuksien tuloksilla on taipumus jäädä epämääräisiksi – tai menetelmillä saadaan käytännössä sellaisia tuloksia, joita on ennalta haluttu saada. 

Näin ei onneksi tapahtunut tässä tutkimuksessa. Teemu Tairan aikaisempien tutkimuksien tavoin Kontalan tutkimus oli merkittävä päänavaus ulospäin hänen omaa tutkimusalaansa hallitsevista taustaoletuksista. 

”Uskontotiede” ei menetelmiltään ole mikään itsenäinen tieteenala, vaan pelkkä institutionaalinen nimilappu joukolle sellaisia poikkitieteellisiä tutkimuksia, joita harjoitetaan uskontotieteen laitoksilla. Kontalan ja Tairan tutkimuksia voisikin jo kutsua ateismitieteeksi uskontotieteen sijasta. Colin Campbellin käyttöön ottama nimitys oli Sociology of Irreligion. 

Vastaajajoukon valinta oli täysin ei-satunnainen (non-random) eli sitä ei voinut pitää otantana määrällisen tutkimuksen merkityksessä. Tämä ei ollut tavoitteenakaan. 

Kuten Kontala itsekin oli valmis myöntämään, tutkimuksen suurimmaksi ongelmaksi nousi FQS-menetelmän uskonnollinen painotus. Monille ateisteille uskonnolliset väittämät eivät ole vain virheellisiä, vaan myös vilpittömästi yhdentekeviä. 

Kädellisiä lukuun ottamatta kaikki muut eläimet ovat tiettävästi ateisteja, koska ne ovat täysin vailla uskonnollista ajattelua. Simpanssin on arvioitu älykkyystasoltaan vastaavan noin 4-vuotiasta lasta ja simpanssit ovat oppineet jopa käyttämään FQS-kortteja muistuttavaa kirjoitettua kieltä – mutta olisi silti hauska nähdä, miten simpanssi osaisi sijoittaa käsittämättömiä väitteitä mihinkään järjestykseen sen mukaan, mitkä niistä ovat vieraampia tai vähemmän vieraita. 

Itselleni (olin yksi vastaajista) tämä ei ollut ongelma, sillä voin pitää esimerkiksi ajatusta uskonnosta moraalin perustana huomattavasti typerämpänä kuin sellaista ajatusta, että jonkinlaisia yliluonnollisia ilmiöitä saattaa olla olemassa mutta että ne silti ovat lopulta moraalin kannalta epärelevantteja. Eri uskonnot ja uskonnollisuudet voidaan nähdäkseni selkeästi asettaa typeryys- ja haitallisuusjärjestykseen sen mukaan, miten paljon ne ovat ristiriidassa rationaalisen ajattelun ja tieteellisen tiedon kanssa ja miten vakavasti ne vahingoittavat mahdollisuuksia asioiden moraaliseen arviointiin. 

On kuitenkin ilmeistä, että kaikilla ateisteilla ei ole riittävästi tietoa eri uskonnoista ja uskonnollisuuden muodoista, jotta he osaisivat systemaattisesti arvioida uskontojen maailmaa yllä mainituin arviointiperustein. Jos uskonto koetaan merkityksettömänä, silloin uskontoja koskeva erityistietämys koetaan usein hyvinkin oikeutetusti turhana. 

Keskeinen tausta-ajatus FQS-instrumentin kehittämisessä oli ollut laajentaa käyttökelpoisuutta uskonnottomien näkökulmien suuntaan. Tästä löytyi Kontalan mukaan Wulffin omia lausuntoja. Toistaiseksi tässä tavoitteessa oltiin vasta puolitiessä. 

Kontalan mukaan itse tutkimusinstrumenttia oli jo ”päivitetty”; tässä kohdin oli otettu huomioon myös joitakin tämän tutkimuksen tuloksia. Ehkä piankin saamme nähdä jonkin sellaisen FQS-mallin mukaisen kysymysvalikoiman, joka on suunniteltu ensi sijassa uskonnottomien maailmankuvien kartoittamiseen. 

Janne Kontalan väitöskirjaa on myytävänä hintaan 14 €/kpl, mutta se löytyy myös Åbo Akademin kotisivuilta.

Janne Vainio