Kaikille yhteistä katsomusainetta peruskouluihin vaativa kansalaisaloite aloitti kannatusilmoitusten keruun 13.8.2015. Varoitamme osallistumasta aloitteeseen. 

Yhdistyksemme vastustaa kaikenlaisia hankkeita yhteiseksi katsomusaineeksi. Sellaisessa oppiaineessa uskontojen opit vain esitettäisiin totena, varhain ja laajasti. Raamatun kertomusten annettaisiin toimia niiden sepittäjien tarkoittamalla tavalla pienissä lapsissa uskoa luovasti; tästä esimerkki lopussa. Oppiaine, "uskontotieto", olisi vain yksi muoto (luterilaista) uskonnonopetusta, mutta pakotettuna kaikille. Oppiaine olisi ateistien ihmisoikeuksien vastainen. 

Joku voisi kuvitella kannatusilmoituksen teon vain pieneksi näpäytykseksi kirkolle, mutta se olisi harkitsematonta, sillä tunnetun uskontotiedon ajajan, Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professorin Arto Kallioniemen mukaan uusi oppiaine ei voisi olla pelkästään sekulaari (www.kotimaa24.fi, 17.8.2015). On huomattava, että kansalaisaloitelaki ei säädä oikeutta peruuttaa kannatusilmoitus (toisin voisi olla, jos keruuaika olisi säädetty puolen vuoden sijasta vaikkapa vuodeksi). 

Ymmärrettävästikin moni ehdottaisi sekulaaria elämänkatsomustietoa sen sinänsä kaikille sopivan sisältönsä perusteella yhteiseksi oppiaineeksi. Tähän kuitenkin tavallisesti tulee kirkkopuolen vastaus: Kyllä, mutta ... Ja sitten seuraakin vaatimus uskontojen ymppäämisestä opetukseen eli oppiaineen muuttamisesta uskontotiedoksi. 

On huomattava, että Opetushallitus määrää eri oppiaineiden opetussuunnitelman perusteet. Tämän kirjoittaja on monissa kanteluissaan nähnyt nurjuuden elämänkatsomustietoa kohtaan eri kuntien koulutoimessa, Opetushallituksessa ja puolustusvoimissa. On vain realismia, että jos eduskunta säätäisi yhteisen katsomusaineen minkä nimisenä tahansa, vaikkapa elämänkatsomustietona, Opetushallituksessa se muuntuisi uskontotiedoksi. 

Yhdistyksemme tavoite on kaikenmuotoisen uskonnonopetuksen poistaminen koulusta. Elämänkatsomustieto saisi silloin ohessa mennä. Tavoitteemme on siis saada kaikki muista oppiaineista erillinen katsomusopetus lakkautetuksi. Mutta hyväksyisimme peruskouluunkin filosofian etiikkaan painottuvana yhteisenä oppiaineena. Sen sijaan etiikka-niminen oppiaine uskonnollistettaisiin. 

Vuoden 1922 uskonnonvapauslaki mahdollisti vuoden 1923 alusta alkaen uskonnollisista yhdyskunnista eroamisen ja valtionkirkkoihin kuulumattomien oppilaiden uskonnonopetuksesta vapautumisen. Tässä uskonnonvapauden kehittymisessä Suomi eroaa ratkaisevasti edukseen muista Pohjoismaista. 

Yhteinen katsomusaine merkitsisi koulun osalta siis peruuttamista takaisin lähes sadan vuoden takaiseen tilanteeseen, aikaan ennen vuotta 1923. 

On myös muistettava itse elämänkatsomustiedon synty. Uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille järjestettiin kansakoulussa vähäisessä määrin uskontojen (aluksi uskonnon) historian ja siveysopin opetusta, oppikoulussa ei lainkaan. Peruskoulussa uskonnonopetuksesta vapautetuille, uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille oppilaille opetettiin aluksi uskontojen historiaa ja siveysoppia. Mutta Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikainen kanteli vuonna 1978 kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen noudattamista valvovalle YK:n ihmisoikeuskomitealle, että oppiaine oli ateistivanhempien osalta ristiriidassa sen sopimusmääräyksen kanssa, että vanhemmilla on vapaus taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen kasvatus omien vakaumustensa mukaan. Ratkaisuksi tuli sekulaari elämänkatsomustieto vuodesta 1985 alkaen, myös lukiossa. Tätä ennen ratkaisumahdollisuudeksi nousi ateistien salliminen korvata koulun antama opetus heidän itsensä antamallaan opetuksella. 

Yhteinen katsomusaine katkaisisi elämänkatsomustiedon jo kolmekymmentä vuotta kestäneen, alati vahvistuvan uran. 

Yhdistyksemme vaatii, jo tähän historialliseen kehitykseenkin vedoten, että mahdollisesta "yhteisestä" katsomusaineesta olisi uskonnonvapauden tähden voitava saada vapautus eli että siihen osallistuminen olisi vapaaehtoista. Olisi sitten tarkoituksenmukaisuuskysymys, tulisiko tilalle sekulaari elämänkatsomustieto joko koulussa tai kotona. 

Eduskunta saattaisi kuitenkin ohittaa tämän historiallisen taustan. Mutta juuri tämän taustan vuoksi uskoisin olevan kannattavaa kannella mahdollisen yhteisen katsomusaineen pakollisuudesta kansainvälisiin ihmisoikeuselimiin. 

Joka tapauksessa olisi syytä pohtia, kuinka tässä maassa - tai ainakin tässä maailmassa - voisi elää, jos Suomeen tulisi yhteinen (uskontoinen) katsomusaine. Siitä minulla oli mielipidekirjoitus
Vastustan yhteistä katsomusainetta [HTML] Helsingin Sanomissa 21.8.2015. 

Yhdistyksemme kanta on, että 12 vuotta täyttäneen tulisi saada omalla päätöksellään erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ja että 12 vuotta täyttänyt uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton peruskoulun oppilas osallistuisi uskonnonopetukseen vain, jos hän itse niin ilmoittaisi, muuten elämänkatsomustiedon opetukseen. Tätä nykyä jo lasten oikeuksien sopimus tuo painetta korjata uskonnonvapauslaissa uskonnollisesta asemastansa itsenäisesti päättämisen ikäraja alemmaksi alkuperäistä ja edelleen voimassa olevaa kovin korkeaa 18 vuoden ikärajaa. 

Palaan yhteisen katsomusaineen, minkä nimisen tahansa, välttämättä uskontoiseen luonteeseen. On selvää, että valtakirkko myötäilijöineen saisi aikaan sen, että opetus toimisi sellaisenaan valtakirkon mukaisena uskonnonopetuksena; uskovien vanhempien ei tarvitsisi opetusta oikaista eikä täydentää. Toisin olisi kaikkien muiden vanhempien laita: he joutuisivat sekä oikaisemaan että täydentämään, jos vähänkään välittäisivät. 

Mielipidekirjoituksessani Uskonnonopetuksen voi torjua [HTM] Aamulehdessä 13.8.2002 tarkastelin uskonnonopetusta käyttäen lehden itsensä tarjoamana esimerkkinä Raamatun kertomusta Jeesuksen tyhjästä kalliohaudasta (neljä kappaletta kappaleesta "Katsotaanpa esimerkkiä." alkaen). Nyt voi ymmärtää, että yhteisessä katsomusaineessa kertomus edelleenkin esitettäisiin pienille lapsille ja nimenomaan totena, sillä kertomuksen kritisointi olisi toki kristittyjen uskonnonvapautta loukkaavaa. Ateistien uskonnonvapaudesta ei tällöin kuitenkaan piitattaisi. Ja miksi koulun ylipäätään pitäisi tarjota ateistien lapsille Raamatun tarinoita? 

Koulun tulisi kauttaaltaan pitäytyä tieteen mukaisessa käsityksessä luonnosta koko todellisuutena, ainakin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien lasten (ensisijaisessa) opetuksessa. Vain tämä tieteen naturalismi voi oikeasti olla objektiivinen, neutraali ja kriittinen lähtökohta katsomuksiin, eli uskonnot olisi jätettävä vähälle tarkastelulle ja myöhäiseen vaiheeseen. Yhteinen katsomusaine ei täyttäisi yhtäkään näistä ehdoista.

Jouni Luukkainen
puheenjohtaja