Uskonnonopetuksen
voi torjua (Aamulehti 13.8.2002)
Lopussa
tekstiin tekemäni viittaukset [1]-[8].
[Toimituksen lainaus: "Perustuslain
mukaan taas kukaan ei ole
velvollinen osallistumaan uskonnon
harjoittamiseen ..."]
Toimittaja
Taneli Heikka kritisoi (Al 4.8. [1]) sdp:n puoluekokouksen
päätöstä
uskonnon ja elämänkatsomustiedon tekemisestä keskenään
vaihtoehtoisiksi
kaikille. Päätös koski lukion lisäksi peruskoulua [2].
Toisin
kuin Heikka kertoo, vanhemmat eivät voi nytkään pakottaa
lastaan
osallistumaan lukion uskonnonopetukseen eväämällä
suostumuksensa
tämän kirkosta eroamiseksi. Nimittäin lukion
muututtua
luokattomaksi tämän opetuksen voi torjua.
Viimeistään
kirkon jättämisen jälkeen on sitten suoritettava
elämänkatsomustiedon
kurssit. Mutta ellei koulu hyväksy
itseopiskeluun
perustuvia tenttejä, syksyllä syntyneen lukio voi
tällöin
venyä kohtuuttomasti neljänteen vuoteen.
Jo
nuoren täten tosiasiassa kasvaneiden vallan ja vastuun tähden
olisi
uskonnonvapauslain uudistuksessa annettava 15-vuotiaan omalla
päätöksellään
erota kirkosta tai liittyä siihen.
Tätä
nuoremman osalta olisi vähintäänkin sallittava, että kirkkoon
kuuluvat
vanhemmat voivat peruuttaa lapsensa kasteessa tapahtunut
kirkkoon
liittäminen. Kastehan ei edes ole pakollinen. Ainakin
tällöin
lapsi siis voitaisiin ottaa pois uskonnonopetuksesta, ja hän
saisi
oikeuden uskonnottoman elämänkatsomustiedon opetukseen.
Näiden
muutosten tarve tulee siitä, että -- päinvastoin kuin
Heikka
väittää -- uskonto ei sovi yhteen kriittisen järjen kanssa
ainakaan,
kun jälkimmäistä sovelletaan edelliseen. Silloin pakollinen
uskonnonopetus
voi syvästi loukata vakaumukseltaan uskonnottoman,
kirkon
jäseneksi identifioitumattoman, uskontokriittisen koululaisen
uskonnonvapautta.
Hänen laisensa haluaa jättää Heikan mainostaman
"uskon
ja epäilyn vuoropuhelun" kirkkomielisille.
Katsotaanpa
esimerkkiä. Keväällä Aamulehti selosti [3] dosentti Matti
Myllykosken
mielenkiintoista artikkelia [4], joka esittää vakuuttavan
arvion
Jeesuksen ruumiin todellisesta kohtalosta teloitettujen
joukkohaudassa
ja siitä, kuinka tyhjän kalliohaudan kertomukset
Raamatussa
oikein on sepitetty.
Toisaalta
kaiketi parhaita oleva peruskoulun uskonnon oppikirja [5] antaa
tässä
asiassa näiden sepittäjien itsensä kuulua. Tekstin tehoa aivan
sen
alkuperäisessä tarkoituksessa, uskon luomisessa, kuvaa, että
kirja
esittää lisäksi pohdittavaksi kysymyksen, mitä olisi tapahtunut,
jos
Jeesus ei olisi noussut kuolleista.
Nyt
saattaa havaita, että opetuksessa kristillinen yhteisö siis
harjoittaa
ja tunnustaa uskontoaan perustuslain mielessä [6].
Perustuslain
mukaan taas kukaan ei ole velvollinen osallistumaan
uskonnon
harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan, ja tämä on otettava
todesta.
Myllykosken
artikkeli sai hyytävän vastaanoton piispa Juha Pihkalan
kolumnissa
[7] tässä lehdessä. Tieteelle ei piispakaan voi mitään, mutta
sen
kuitenkin päättelisin hänen kolumnistaan, että kirkko ei sallisi
uskonnonopetukseen
tuollaista ylösnousemususkon horjuttamista.
Eikähän
sellainen opetuksen myöhäisessä vaiheessa edes voisi hyvittää
aiempaa.
Sikälikin opetuksella on loppuun asti uskonnon harjoittamisen
luonne.
Sukupolviliikettä
tutkineen Matti Virtasen mukaan [8] sdp on puolue,
joka
kerran vielä vetää nuoria puoleensa ja kaipaa näitä vaikuttajikseen.
Puolueen
siis todella kannattaakin ajaa päättämäänsä nuorten
omantunnon
ja vakaumuksen vapauden kannalta keskeistä asiaa.
Elämänkatsomustiedon
on tällöinkin saatava säilyttää ensisijainen
luonteensa
uskonnottomien kotien lasten opetuksena.
Jouni
Luukkainen
Matematiikan
dosentti
Helsinki
VIITTAUKSET.
[1]
Taneli Heikka: "Sdp sysäisi uskon radikaalien käsiin" (kolumni,
Al su 4.8.02). Hän viittasi vain lukioon.
[2]
Sdp:n puoluekokouksen koulutuspoliittisen kannanoton "kaikille"
viittaa lukion (kohta 16) ohella myös
peruskouluun (kohta 8).
[3]
Myllykosken artikkelia selosti juttu:
"Joutuiko Jeesus
joukkohautaan?" (Al su 24.3.2002).
[4]
Myllykosken artikkeli: "Mitä Jeesuksen ruumiille
tapahtui?" (Teologinen Aikakauskirja
5/2001, s. 407-418). Myllykosken
rekonstruktion lähtökohtana ovat
"evankeliumien passiokertomuksiin
littyvät kirjalliset ja historialliset
ongelmat".
[5]
Mainitsemani peruskoulun oppikirja on Suuri kertomus 3-4 (numerot
viitannevat luokka-asteisiin), WSOY 1998. Sen yhtenä tekijänä on
tunnettu uskonnonpedagogiikan professori
Markku Pyysiäinen. Kohta
on "Hän on noussut kuolleista"
(Luuk. 24:1-12), sivu 225. (Oli muuten
hyvin raskasta ja vastenmielistä tutustua
nykyisiin peruskoulun ja
lukion uskonnon oppikirjoihin, mutta
kaikki ne olen läpi silmäillyt.)
[6]
Perustuslaistahan tässä on kyse. Kiista käydään siitä, onko
kirjoitukseni esimerkin kaltainen
uskonnollinen vaikuttaminen
koulussa uskonnon harjoittamista ja
tunnustamista. Mielestäni
nimenomaan tällainen pikkukoululaisen (ja
vähän suuremmankin)
todellisuuden tajun vääristäminen on juuri
sitä. Kirkko
tukijoineen kieltää kuitenkin tämän. Sitä
kirkko ei kuitenkaan voi
kumota, että uskonnonopetus voi loukata
uskonnonvapautta; loukkasi
se minun uskonnonvapauttani.
[7]
Tampereen piispa Juha Pihkala: "Saha kädessä puunsa oksalla"
(kolumni, Al la 30.3.2002). Pihkala ei
arvostanut eksegeettistä
tutkimusta, mutta siitä ei tarvitse
piitata. Sen sijaan Pihkala
piti Myllykosken tutkimusta
"käsittämättömän kepeänä ihmisen
pilkkana", ja sikäli siis
eksegetiikan tulosten laaja esittely koulun
uskonnonopetuksessa voisi loukata uskovien
(eli opetuksen aiemmin
uskoviksi saattamien) uskonnonvapautta.
Siis opetus ei koskaan
voi palata korjaamaan tuhoisia jälkiään,
ei edes lukiossa. (Eikä
se edes voisikaan korjata: en koskaan anna
anteeksi sitä, että
minulle ylipäätään opetettiin uskontoa).
[8]
Yhteiskuntatieteilijä Matti Virtasen väitöskirjaan ja haastatteluun
perustuva juttu oli Helsingin Sanomissa su
2.9.2002 sivuilla D1-D2.
Hänen näkemyksensä Sdp:stä nuorten suosion
saavana puolueena perustui
siihen, että kohdakkoin julkiselta sektorilta
vapautuu suurten
ikäluokkien eläkkeelleesiirtymisen tähden
300 000 - 400 000 työpaikkaa
nuorille, jotka sitten valitsisivat
"hyvinvointivaltiota tukevan
ideologian". Toivottavasti Sdp:n
kansanedustajat huomasivat tämän
Sdp:n kannalta miellyttävän
tulevaisuudenhahmotelman sekä pitävät
sen mielessään ja ottavat sen huomioon
syksyllä uskonnonvapauslain
eduskuntakäsittelyssä.