Kittilän kunnan Alakylässä on yksityinen Marttakummun hautausmaa (Marttakumpu 261–401–17–4), jota ylläpitää Marttakummun hautausmaayhdistys r.y. Maa sijaitsee noin 40 kilometriä Kittilän keskustasta etelään, etelästä tultaessa kantatie 97:n (Rovaniemi-Kittilä-Muonio) vasemmalla puolella, Kittilän evankelis-luterilaisen seurakunnan Alakylän hautausmaan (Hautausmaa 261–401–3410; pinta-ala 1,2832 ha) takana, kantatien ja Ounasjoen välissä. Etäisyys kantatiestä on noin 200 metriä ja Ounasjoesta pienimmillään noin 80 metriä. Kiinteistöllä on kulku- ja tieoikeus tiehen, joka johtaa hautausmaalle.

    Hautausmaalle johtava tie, taustalla kantatie 97. Oikealla aidan takana evankelis-luterilaisen seurakunnan Alakylän hautausmaa.

Hautausmaa on nelikulmio, pinta-ala on 4 000 neliömetriä.

    Marttakummun hautausmaa Kittilän Alakylässä. Kartassa näkyy huoltorakennuksen sijainti maan itäreunassa. Hautausmaan ja kantatien välissä on evankelis-luterilaisen seurakunnan isompi, Alakylän hautausmaa. Maanmittauslaitoksen kartoissa hautausmaan merkkinä käytetään latinalaista ristiä. © Maanmittauslaitos, lupa nro 367/MML/12, Kiinteistörajat © Maanmittauslaitos lupanro 367/MML/12.

Marttakummun hautausmaayhdistys

Marttakummun hautausmaayhdistys r.y. (129270) perustettiin Alakylässä, Katri Rantajääskön talossa 10.6.1977 ja rekisteröitiin 15.4.1980. Perustajajäseniä on 13: Eino Ylitalo, Ensio Kortelainen, Sauli Ylitalo, Rauha Säärelä, August Ylitalo, Katri Rantajääskö, Erkki Ollikainen, Kalle Kulpakko, Kalervo Kaukonen, Vilmes Säärelä, Veikko Rantajääskö, Veikko Säärelä ja Sulo Säärelä.

Yhdistyksen asiakirjoissa mainitaan opetusministeriön hautausmaata koskeneesta päätöksestä ilmenneen, ettei hautausmaata voitu perustaa yksinomaan uskovaisille, kirkosta eronneille. Sääntöehdotuksen pykälät 10–33 oli kehotettu poistamaan. Sääntöehdotusta ei ole asiakirjoissa.

Sääntöjen 3. pykälän mukaan "... tarkoituksena on tarjota hautapaikka ensi sijassa kirkkoon kuulumattomille hautausmaalla, joka on Kittilän Alakylässä olevasta Rantajääskön perintötilan RN:o 17 maasta tarkoitusta varten lahjoitettu. Haluttaessa voidaan hautausmaahan haudata myös kirkkoon kuuluvia . ...".

"Yhdistys painattaa ja myy Marttakummun hautausmaayhdistyksen adresseja, joiden tuotto käytetään hautausmaan kunnossa pitoon ja muihin hautojen hoidosta aiheutuviin menoihin."

Parikymmentä vuotta sitten näitä taiteilija Hietaniemen suunnittelemia adresseja oli vielä myytävänä, mutta ei enää.

Sääntöjen 4. pykälän mukaan yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä kirkkoon kuulumaton, paikallinen henkilö. Yhdistyksellä ei ole jäsenmaksua.

Sääntöjen 10. pykälän mukaan yhdistyksen purkautuessa, sen kaikki varat luovutetaan Suomen Punaiselle Ristille.

Vuodesta 2003 lukien puheenjohtajana on toiminut Juha Ylitalo ja sihteerinä Tapani Rantajääskö, molemmat Kittilän Alakylästä.

Hautausmaan uskonnollinen juuri

Hautausmaan juuri on vapaaevankelisessa uskonsuunnassa, jota kutsutaan myös skutnabbilaisuudeksi saarnaaja Axel (Akseli) Alfred Skutnabbin (27.12.1875–23.11.1929) mukaan. Liike syntyi 1900–1906 Skutnabbin toimesta, kun tämä jätti vapaakirkollisuuden, jossa aiemmin oli toiminut saarnaajana.

Vuonna 1905 liikkeelle perustettiin oma lehti, Sanomia Armosta, jonka nimi muuttui muotoon Armon Sanomat vuoden 1922 alussa. Liike ei hyväksynyt järjestäytynyttä seurakuntaa, vaan korosti universaalista yleisseurakuntakäsitystä (Kittilä 1980, 105).

Liikettä kutsuttiin myös nimellä evankeliset ystävät. Vuoden 1923 alussa 400-henkinen kokous päätti, ettei uskonnollista yhdyskuntaa perusteta, koska "Kristuksen ruumis on yksi, jakamaton kokonaisuus". Skutnabbilaisuus katsoi myös kutsumuksekseen valtiokirkosta eroamisen (Kittilä 1980, 106).

Kittilässä alkoi vaikuttaa saarnaaja Aatu Heiskanen (1886–1941), josta oli tullut skutnabbilainen vuonna 1923. Heiskanen oli aiemmin ollut saarnaajana lestadiolaisessa uusheräyksessä, mutta tullut opillisista syistä erotetuksi sen puhujalistoilta. Hänen vaimonsa oli ryhtynyt skutnabbilaiseksi jo 1920 (Kittilä 1980, 109). Heiskanen kirjattiin Armon Sanomien evankelistaluetteloon elokuussa 1923, jonka jälkeen hän toimii päätoimisena saarnaajana seitsemän vuotta (Kittilä 1980, 110).

Ensimmäiset skutnabbilaisten suorittamat kasteet tapahtuivat Alakylässä kesällä 1924 (Kittilä 1980, 50), jolloin Ounasjoessa kastettiin neljä henkilöä (Kittilä 1980, 73). Heiskanen itse erosi kirkosta 9.8.1924 (Kittilä 1980, 50). Hän ei hyväksynyt Raamatun mukaisena kasteena lapsikastetta (Kittilä 1980, 113). Ensimmäinen skutnabbilainen erosi Kittilässä kirkosta joulukuussa 1924.

Heiskanen piti saarnoja yhdessä Jaakko S. Ketolan kanssa, joka oli myös suomentaja. He saarnasivat kesäkuussa 1925 Kittilän kirkonkylässä, Kaukosessa ja Alakylässä. Juhannusjuhlilla Alakylässä kastettiin 25 uskovaista (Kittilä 1980, 115). Tästä liikkeestä kehkeytyi hautausmaankin taustavoima ja sen toimijat.

Kittilän mukaan Kittilän kunnassa erosi kirkosta vuosina 1923–1930 yhteensä 269 henkeä, joista 101 lapsia. Aikuisista 75 erosi vasemmistopoliittisista syistä, 71 skutnabbilaisista vaikutteista ja 16 verojen tähden. Sosiaaliselta asemaltaan eronnut väki oli "suhteellisesti paljon varakkaampaa" kuin seurakuntaan jäänyt väestö. Kittilä oli pohjoisen Lapin hallinnollinen, uskonnollinen ja poliittinen keskus. Siellä kirkosta eroaminen oli voimakkainta Lapin ja myös Oulun läänin maalaiskunnista (Kittilä 1980, 4). Vain Kemissä ja Oulussa oli Kittilää suurempi siviilirekisteri (Kittilä 1980, 185).

Kirkostaeronneiden joukossa maataomistavat talolliset olivat suurin ammattiryhmä, noin 62 prosenttia (Kittilä 1980, 37). Voimakkain erovuosi oli 1925 (Kittilä 1980, 34) ja kirkosta eroaminen keskittyi voimakkaasti kirkonkylään sekä eteläisiin Alakylään ja Kaukoseen (Kittilä 1980, 40). Vuonna 1925 erosi kirkosta yhteensä 86 henkilöä, joista 39 lapsia. Näistä todennäköisimmin verojen takia erosi 10, vasemmistopoliittisista syistä 24 ja skutnabbilaisista vaikuttimista 13 (Kittilä 1980, 56). Skutnabbilaiset vaikuttajat erosivat kirkosta ensinnä. Heistä Kittilä mainitsee postinhoitaja Matleena Gullstenin sekä puhujat Juhani Alan ja Olli Alan (Kittilä 1980, 57).

Skutnabbilaisen liikkeen lisäksi kirkosta eronneiden hautasijamaksujen voimakas korottaminen todennäköisesti vauhditti eroliikettä. Jo 1922 kirkonkokous oli vt. kirkkoherra A. J. Heikinheimon johdolla nostanut hautasijamaksuja hautasijojen sijainnista riippuen 2–8 markasta 10–20 markkaan. Kun uskonnonvapauslain tultua voimaan 1.1.1923 seurakunnasta erosi heti tammikuussa yhdeksän jäsentä, kirkonkokous kokoontui 4.2.1923 Heikinheimon kutsumana korottamaan erikseen kirkosta eronneiden hautasijamaksuja (Kittilä 1980, 70). Maksut korotettiin näiden osalta nelinkertaisiksi, 40–80 markkaan (Kittilä 1980, 127). Näin kirkosta eronneiden hautasijamaksut kohosivat alle vuodessa 10–20-kertaisiksi.

Hautausmaan synty

Maa-alueen tulevaa hautausmaata varten lahjoittivat 5.8.1925 Abiel Rantajääskö, Kaisa Rantajääskö, Tuomas Artturi Rantajääskö, Helli Rantajääskö ja Johan Rantajääskö. Lahjoituksen vastaanotti talollinen Tuomas Hietaniemi, todistajina toimivat Lauri ja Olga Karvo.

Lahjoituskirja kertoo: "Tämän kautta lahjoitamme met allekirjoittaneet omistamastamme Rantajääskön 1/6 manttaalin perintö talon maasta No 17 Kittilän pitäjän Alakylän kylässä Kerpuan niityn palstasta, Ounasjoen itäpuolelta, Pyysalon rajalta, ( paikalle jo paalutetun alueen), jonka läntinen ja itäinen sivu ovat 70 metriä arviolta, sekä pohjoinen sivu arviolta 50 metriä, eli noin Kolmetuhatta yhd. sataa kaksik. seits. 3.927 mt² Uskovaisten hautamaaksi, ...".

Myöhemmin Marttakummun hautausmaayhdistys r.y. sai tämän vanhan saantokirjan nojalla tilaan lainhuudon. Sen myönsi Lapin tuomiokunnan Kittilän käräjäkunnan käräjätuomari Kauko Kontio (16.8.1990/349).

Välittömän syyn hautausmaan perustamiseen antoi Abiel ja Kaisa Rantajääskön 15-vuotiaan Martta-tyttären (7.11.1909–9.8.1925) menehtyminen aivokalvontulehdukseen. Hänen mukaansa hautausmaa sai myöhemmin nimensä. 1920-luvun asiakirjoissa ei vielä käytetty Marttakumpu-nimeä, hautausmaata kutsuttiin vain Alakylän hautausmaaksi. Kittilän evankelis-luterilaisen seurakunnan Alakylän hautausmaata ei vielä ollut olemassa, hautaukset sinne alkoivat vasta 1949.

Vt. piirilääkäri Harry Perander tarkasti 6.8.1925 maa-alueen ja totesi sen soveltuvan hautausmaaksi (Kittilä 1980, 129).

Martta haudattiin sunnuntaina 16.8.1925 ja vain vähän tämän jälkeen kuoli hänen isänsä Abiel (23.11.1887–27.8.1925) "pahimpaa laatua olevaan keuhkotautiin" (23.5.1927/24.5.1927 VN AD (2588/448), AD (749/181) 1927). Abiel Rantajääskö haudattiin sunnuntaina 30.8.1925. Oli kesäkuuma, eikä ruumiiden hautausten kanssa alettu enempiä odottelemaan. Perustamisluvan hautausmaa sai vasta myöhemmin.

Tuomas Hietaniemi haki myöhemmin (10.3.1926 AD (385/97) 1926 OPM, SVA) lupaa perustaa hautausmaa "kirkosta eronneita varten" alueelle, "joka lääkintöhallituksen lausunnon mukaan soveltuu puheenalaiseen tarkoitukseen ...". Päätös annettiin 15.9.1926 ja hänet oikeutettiin perustamaan hautausmaa "yksinomaan" kirkosta eronneita varten tarkoitusta varten lahjoitetulle alueelle (Päätöskonseptit 15.9.1926). Päätöskonseptin on allekirjoittanut vanhempi hallitussihteeri Antti Inkinen, mutta hakijalle lähetyn päätöksen on allekirjoittanut myös opetusministeri Lauri Ingman.

    Marttakummun hautausmaa, vasemmalla huoltorakennus.

Palanen siunattua maata

Kolme ensimmäistä hautausmaalle haudattua vainajaa, Martta ja Abiel Rantajääskö sekä Karoliina Vilhelmiina Ala, olivat kuollessaan olleet evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Näistä viime mainittu oli Abiel Rantajääskön anoppi ja kuoli 26.1.1926. Hänet Aatu Heiskanen siunasi hautaan 7.3.1926.

Tämän johdosta kirkko vaati, että haudattujen ruumiit oli kaivettava ylös sekä kuljetettava ja haudattava Kittilän evankelis-luterilaiseen hautausmaahan. Juhani Ala ja Kaisa Rantajääskö erosivat kirkosta ennen kuin poliisikuulustelut asiassa alkoivat (Kittilä 1980, 134). Kuulusteluissa 29.-30.4.1926 skutnabbilaiset kertoivat Kristuksen ylösnousemuksessaan siunanneen kaiken maan, eikä kirkollista siunaamista enää tarvittu (Kittilä 1980, 132).

Kuulusteluissa hautausmaan perustamista edelleen vastustettiin. Sanottiin, että hautausmaa on liian lähellä Ounasjoen rantaa ja ihmisasuntoja sekä terveydelle vahingollinen, mitä satunnaisesti paikkakunnalla toimiva vt. piirilääkäri Harry Perander ei voinut kuivana kesäaikana huomata maa-aluetta tarkastaessaan. Tällaisen lausunnon antoivat viisi kirkkoon kuuluvaa talollista, joista kolme asui hautausmaan eteläpuolella, joen alajuoksulla (Kittilä 1980, 135). Esitetyt seikat johtivatkin pieneen hautausmaa-alueen rajamuutokseen (Kittilä 1980, 136).

Kittilän piirin nimismies Esko Enojärven ehdotuksesta Oulun läänin maaherra Eero Yrjö Pehkonen päätti 16.7.1926, että edellä mainittujen kolmen vainajan ruumiit on siirrettävä evankelis-luterilaiseen hautausmaahan (Kittilä 1980, 137).

Vaaditun välttämiseksi Juhani Ala ja Kaisa Maria Rantajääskö anoivat (26.7.1926 AD (840/201) 1926 OPM, SVA) opetusministeriöltä, että saisivat pitää omaisensa haudattuina Marttakummun hautausmaalla ja että luterilainen pappi saisi käydä siunaamassa näiden ruumiit. Ministeriö ei kuitenkaan, nojautuen kirkkolain 80 §:ään, "nähnyt hyväksi anomukseen suostua" (Päätöskonseptit 10.3.1927). Päätöksen allekirjoitti Yrjö Loimaranta.

Hylkäävän päätöksen saatuaan hautausmaahankkeen toimijat, Aapi Ala, Sofia Susanna Ala, Tilda Leinonen (o.s. Ala), Juhani Ala ja Karoliina Alan lapset Kaisa Maria Rantajääskö (o.s. Ala), Eeli Abelinpoika Rantajääskö sekä J. Ala Abiel Rantajääskön alaikäisten lasten holhoojana lähettivät 4.4.1927 kirjeen Oulun tuomiokapitulille. He selittivät, että hautaukset toimitettiin siinä uskossa, että alueesta tulisi hautausmaa "sekä kirkosta eronneille että kirkon jäsenille", mutta opetusministeriö antoi hautausmaaluvan ainoastaan kirkosta eronneiden vainajien hautaamista varten. Hautausmaan perustajille tapahtui erehdys, eikä ollut kyse uhmasta. Sitten he anoivat, että tuomiokapituli myöntäisi hautasijan erotettavaksi hautausmaasta ja vihkisi sen seurakunnalliseksi hautausmaaksi tai hautasijaksi puheena olevia vainajia varten. Kirjeen lähettäjät lupasivat pitää hautasijan kunnossa, eivätkä toivoneet, että ruumiita nostettaisiin pois haudoista.

Oulun tuomiokapituli käsitteli kirjeen 14.4.1927 todeten, ettei päätöksenteko ollut sen vallassa, vaan kuului maan hallitukselle. Asiakirjat palautettiin lähettäjille.

Tämän jälkeen hautausmaahankkeen toimijat tekivät 7.5.1927 uuden hakemuksen opetusministeriölle (23.5.1927/24.5.1927 VN AD (2588/448), AD (749/181) OPM, SVA). Tässä kerrottiin, että haudatuilla vainajilla oli ollut "halu ja vakaa tahto" tulla haudatuiksi Marttakumpuun. Erimielisyyksien syyksi hakijat arvelivat Kittilän piirin nimismies Esko Enojärven ja seurakunnan pastori Väinö Havaksen jyrkkää vastustusta. He arvelivat erimielisyyden syyksi "uskonnollisen fanatismin toisin ajatteleviin nähden", joka vaikutti eritoten lestadiolaisissa piireissä, joihin Havaskin lukeutui. Marttakummun perustaminenkin oli koetettu estää, mutta lääkintöhallituksen tarkastuksen perusteella tältä aikeelta katosi pohja.

Kittilä mainitsee, että tuomiokapituli oli lähettänyt Väinö Havaksen (vt. kirkkoherrana 1.5.1926–30.4.1928) seurakuntaan tukahduttamaan skutnabbilaista eriuskolaisliikettä (Kittilä 1980, 59).

Asia ratkaistiin opetusministeriön päätöksellä 24.11.1927 (Päätöskonseptit 1927). Ministeriö suostui siihen, että osa aiemmin hautausmaaksi hyväksytystä alueesta saatiin käyttää evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluneiden henkilöiden hautasijoiksi ehdolla, että "tämä alue erotetaan selvästi havaittavalla tavalla hautuumaan muusta osasta". Päätöksen allekirjoittivat opetusministeri Julius Ailio ja vanhempi hallitussihteeri Antti Inkinen.

Näin hautausmaalla on vieläkin noin 5x2,5 metrin suuruinen, suorakaiteenmuotoinen alue, jonka pastori L. V. Ruskomaa (vt. kirkkoherrana 1.5.1928–31.8.1929) siunaamassa (Kittilä 1980, 82). Ruskomaa oli skutnabbilaisille vähemmän epämiellyttävä henkilö kuin tämän edeltäjä Väinö Havas. Kittilä kutsuu Ruskomaata "maltilliseksi" (Kittilä 1980, 183). Ruskomaa ilmoitti 27.9.1928 suorittaneensa tehtävät eli vihkineensä hautasijat ja siunanneensa ruumiit (Kittilä 1980, 146).

Aluetta rajaavat edelleen viisi vankkaa betonipylvästä, joiden välillä aiemmin oli rautakettinkikin. Alueen sisälle jäi Abiel, Kaisa Maria ja Martta Rantajääskön sekä Karoliina Alan haudat.

    Viisi harmaata betonipylvästä rajaavat hautausmaan osaa, jossa ovat siunatut hautasijat.

    Martta Rantajääskön ja hänen vanhempiensa hautakivi.

Uusi hautapaikkakiista

Kittilän seurakunnan kirkonkokous oli 8.5.1927 päättänyt Marttakummun hautausmaan perustamisen ja uskonnonvapauslain 10 §:n 2 kohdan perusteella kieltää kirkosta eronneitten hautapaikkaoikeuden seurakunnan hautausmailla (Kittilä 1980, V. LIITTEET, Hautausmaakiistoja koskevia asiakirjoja).

Mainitun lain 10 §:n 2 kohta kuuluu: "Kun evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumaton henkilö kuolee eikä häntä varten muuta hautasijaa ole saatavissa, haudattakoon hänet evankelisluterilaisen seurakunnan hautausmaahan. Maksu sellaisesta hautasijasta on suoritettava asianmukaisesti määrätyn taksan mukaan."

Uusi kiista syntyi, kun kirkonkokous 2.12.1928 kielsi säilyttämästä talollinen Frans Oskar Vettasen ruumista kirkon ruumiskellarissa ja eväsi tältä hautapaikkaoikeuden seurakunnan hautausmaalle. Vettanen oli eronnut kirkosta 14.2.1924, oli kommunisti ja kuoli 25.11.1928.

Myös Marttakummun hautausmaan huoltaja Tuomas Hietaniemi kielsi hautaamasta ruumista tähän hautausmaahan perustellen asiaa sillä, ettei Vettanen ollut Alakylästä (vaan Sirkan kylästä) ja hautausmaa oli perustettu vain Alakylässä asuvia, kirkosta eronneita "uskovaisia" varten (Kittilä 1980, 153–154).

Tämän jälkeen Kittilän piirin nimismies Enojärvi lähetti 3.12.1928 päivätyn hakemuksen Oulun läänin maaherra E. Y. Pehkoselle. Kirje saapui lääninkansliaan 12.12.1928. Enojärvi selitti Marttakumpuun jo haudatun muiden kylien asukkaita ja kirkosta eronneita vainajia. Hän anoi, että Marttakummun hautausmaan osakkaat, etupäässä Tuomas Hietaniemi, velvoitettaisiin "viipymättä ja heitä kuulematta riittävän suuren sakon uhalla luovuttamaan hautasija" Vettas-vainajalle ja sallimaan vastaisuudessakin haudata kirkosta eronneita Marttakumpuun.

Kittilän seurakunta ja tuomiokapituli (12.2.1929) molemmat myötäilivät nimismiehen ehdotusta (Kittilä 1980, 156).

Tuomas Hietaniemi taas sanoi, ettei seurakunnan kirkonkokouksen 8.5.1927 tekemä päätös ollut saanut lainvoimaa ja anoi, että nimismiehen pyyntö hylättäisiin ja nimismies velvoitettaisiin korvaamaan Hietaniemen kulut selityksen antamisesta.

Kirkonkokouksen 8.5.1927 tekemästä päätöksestä oli maaherralle valittanut Matti Kariniemi. Hänen asiamiehenään oli varatuomari Erkki Kerttula (S.D. (580/66), 1927). Kantelua ei kuitenkaan otettu huomioon, koska Marttakummun hautausmaa oli olemassa (Päätös Oulun lääninkansliassa 30.12.1927). Päätös jätettiin Kerttulalle 3.1.1928 (n:o 7889).

Maaherra Pehkonen katsoi, että hautausmaata oli pidettävä "yleisenä hautausmaana", josta uskonnonvapauslain 10 § 4 momentti mainitsee, eikä Hietaniemellä ole oikeutta määrätä kuka evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumaton saadaan haudata hautausmaahan ja kuka ei. Hietaniemi velvoitettiin sallimaan hautaus. 14.2.1929 annettu päätös tuli panna kiireellisesti täytäntöön siitä huolimatta, että siitä mahdollisesti valitetaan (Oulun lääninkanslia Da:234, Kirje- ja päätöskonseptit I os /1. 1929. N:o 1134, K.D. 416/365 1928; Kittilä 1980, 156–157).

Tämä oli erikoinen päätös, koskei Marttakumpu ollut syntynyt valtioneuvoston velvoituksesta. Tätä momenttia ei tiettävästi koskaan sovellettu käytäntöön vuoden 1922 uskonnonvapauslain aikana.

Kittilän mukaan kiista heikensi työväenliikkeen ja skutnabbilaisten välejä (Kittilä 1980, 83).

Teloitetun hauta

Hautausmaan erikoisuutena on teloitetun metsäkaartilaisen, Uuno Säärelän (11.6.1913–31.8.1941) hauta. Harmaassa hautakivessä on teksti: "Surmattu vakaumuksensa vuoksi 31.8.1941. Te murhaan syylliset te tietäkää ei palaa entinen, ei väkivalta saata sokaista enää koskaan tätä maata".

Uuno Säärelä oli Onni Säärelän veli ja hänet teloitettiin sotilaskarkuruudesta veljiensä edessä.

    Teloitetun hautakivi.

Hautausmaan myöhempiä vaiheita

Hautausmaalla on vapaaevankelinen tausta. Vanhoja skutnabbilaisia oli vielä jokunen elossa muutama vuosi sitten, mutta nyt heidätkin on haudattu Marttakummun hautausmaalle. Yhteistyö uskonnottomien vasemmistolaisten kanssa alkoi enemmälti vasta sotien jälkeen 1940-luvulla. Aikoinaan myös kommunismi oli voimakasta paikkakunnalla ja monet sen kannattajista halusivat tulla haudatuiksi Marttakumpuun. Hautausmaan taustavoimina on edelleen ei-kirkollisia tahoja, sekä uskovaisia kristittyjä että uskonnottomia. Kirkosta eronneiden asema yhdistää heitä.

Ennen Marttakummun hautausmaayhdistyksen perustamista eräs lakimies oli neuvonut, että hautausmaan toimijat pääsevät vähimmällä vaivalla, jos hautausmaa pannaan helluntaiseurakunnan nimiin. Myös evankelis-luterilainen seurakunta olisi halunnut ottaa hautausmaan huomaansa. Näihin ehdotuksiin ei suostuttu, vaan hautausmaa on sitä varten perustetun yhdistyksen omistuksessa ja hoidossa.

Nykyisin ryhmäkiistoja ei ole. Hautausmaalle voidaan haudata keitä hyvänsä vainajia, jotka ovat sitä eläessään tahtoneet. Lähes kaikilla haudoilla on muistomerkki, hautakivi, puuristi tms. Hautakivissä on kristittyjen käyttämiä ristejä, mutta myös vapaa-ajattelijoiden ja ateistien käyttämiä liekkimaljoja sekä aurinkoja, tähtiä, puita, kukkia, lintuja ja muita symboleja tai kuva-aiheita. Hautamuistomerkkejä on noin 150, ja haudattuja vainajia on arviolta vähintään noin 230. Tarkkaa hautapaikkakarttaa ei ole olemassa, koska sellaista laatimassa ollut henkilö itse kuoli. Työ jäi kesken, nuorempien jatkettavaksi. Hautaukset jatkuvat, niitä on vuosittain vain muutama. Lähes kaikki hautaukset ovat olleet arkkuhautauksia, mutta tuhkattujakin vainajia on haudattu.

Ylläpito tapahtuu vainajien omaisten toimesta ja talkoovoimin. Lumien sulettua, yleensä kesäkuussa, järjestetään siivoustalkoot. Niistä ilmoitetaan Kittilälehdessä. 

Markka-ajan lopussa, helmikuussa 2002 hautapaikat maksoivat 200 markkaa ja evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenille 400 markkaa. Hautapaikan varausmaksu oli 500 markkaa. Hautapaikkamaksu peritään edelleen, mutta hautapaikan varausmaksusta on luovuttu. Hautapaikan saa valita hautausmaalta mielensä mukaan sieltä, missä hautoja ei vielä ole.

Hautausmaan varustuksiin kuuluu pieni huoltorakennus, jossa on kellari. Aiemmin sitä käytettiin vainajien säilytystä varten, mutta nykyisin vainajat tuodaan haudattaviksi suoraan Kittilässä sijaitsevasta kylmiöstä. Lisäksi hautausmaa on aidattu. Uusin, valkoiseksi maalattu pystypilppuaita rakennettiin 2000-luvun alussa hautausmaalta saadusta omasta puutavarasta ympäristökeskuksen avustuksen turvin.

    Hautausmaan huoltorakennus.

Vesijohtoa tai sähköä ei ole. Kasteluvesi otetaan viereisestä Ounasjoesta, mutta evankelis-luterilaisen hautausmaan kaivoakin on lupa käyttää.

Kimmo Sundström