takaisin otsikoihin

 

Ei kappeliin kannettunakaan (Vantaan Lauri 30.3.2006)

 

Veli-Pekka Hännisen kolumni Uskonnottoman kuolema (VL  16.3.)

on loukkaava. Minulle ei tulisi mieleen tehdä huonoa pilkkaa

kristittyjen hautajaismenoista.

 

Te lehden lukijoista, jotka olette kristittyjä, kuvitelkaa että

joutuisitte hautaamaan omaisianne vieraan uskonnon menoin tai

ainakin vieraan uskonnon harjoittajien ylläpitämään

hautausmaahan. Lisäksi maksaisitte valtion välittämänä yhteisöverona

tälle vieraalle uskonnolle kaksi kertaa sen mitä se käyttää

hautausmaihin, ja vielä jotkin poppamiehet tulisivat pilkkaamaan

vainajan muistoa riiteillään.

 

Näin meitä ateisteja kohdellaan nykyajan Suomessa. Monelle kelpaisivat

hyvin kunnalliset tunnustuksettomat hautausmaat rakennuksineen tai

oikeus tuhkan sirotteluun vainajaa kunnioittaen. Vaihtoehtoisesti

tasapuolinen tuki ja maanluovutus uskontokuntiin kuulumattomien

hautausmaille olisi kohtuullista, jotta niitä olisi tarpeeksi

ja mahdollista ylläpitää. Kunnioittavampaa kohtelua kuollutta

ruumistani kohtaan olisi sen pakkaaminen jätesäkkiin ja vieminen

kaatopaikalle kuin hautaaminen uskontokunnan ylläpitämälle hautausmaalle.

 

Jotkut meistä haluavat käyttää kristittyjen kappeleita hautajaisten

järjestämiseen, kun sinne kristittyjen hautausmaahan kuitenkin on pakko

haudata. Minä en halua mennä sinne edes kannettuna sen paremmin kuin

kirkkoon tai seurakuntakotiinkaan. Poikkeuksena pidän minkä hyvänsä

uskonnon tai todellisuuskäsityksen häitä ja hautajaisia, joihin

osallistun vieraana kunnioittaen asiallisesti rituaaleja ja tiloja.

 

Hänninen antoi ymmärtää, että käyttäisimme sanaa jumalankieltäjä ja

vielä isolla jiillä. Eihän sellaista voi kieltää, mitä ei ole [, koska

ei ole ketään tottelemassa (poist.)]. Myöskään vapaa-ajattelijoiden

saarnamiehiä ei ole, on vain uskonnottomia juhlapuhujia.

 

Voisiko hieman löytyä suvaitsevuutta ja kunnioitusta myös kristityltä

kolumnistilta ainakin niin kauan kuin lehti tulee muidenkin kuin

kristittyjen kotiin? Jos kantani tuntuu tiukkapipoiselta, niin

suosittelen Hännistä kirjoittamaan kolumnin muslimin kuolemasta.

 

Jari Hakkarainen

Pääkaupunkiseudun ateistit