Kemiläinen Maija Rask, joka oli kansanedustaja (sd) 1991–2007 ja opetusministeri 1999–2003, täytti 70 vuotta tammikuussa. Lukiessani hänen haastatteluaan muistelin yhtä hänen ansiotaan, jota kerratessani havaitsin ällistyttävän seikan uudesta uskonnonvapauslainsäädännöstä ehdotuksen tehneen (uskonnonvapaus)komitean (1998–2001) mietinnössä. 

Komitea luovutti syyskuussa 1999 opetusministeriölle välimietintönsä, jonka tuolloin silmäilin verkossa. Tärkeimmät minua kiinnostaneet asiat oli jätetty auki. Mietintönsä hallituksen esitysten muodossa komitea antoi helmikuussa 2001. Ehdin perehtyä siihen vasta kesäkuussa 2001, jolloin järkytyin, koska edelleen vasta 18 vuotta täyttänyt saattoi ehdotuksen mukaan eroata kirkosta pelkällä omalla päätöksellä. Perustelut olivat naurettavan-itkettävät. Ryhdyin sitten toimintaan tutustumalla aluksi väli- ja loppumietinnöstä annettuihin lausuntoihin. Siitä on siis kohta 20 vuotta. 

Jatkovalmistelu hallituksen esitykseksi uskonnonvapauslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi valmisteltiin opetusministeriössä virkatyönä 2001–2002, ja asia oli eduskunnassa 2002–2003. Tuolloin siis Maija Rask oli opetusministeri, ja hän oli hallituksen sivistyspoliittisessa ministerityöryhmässä hyväksymässä hallituksen esitystä. Mutta en tiedä, kuinka paljon hän pystyi ohjaamaan valmistelua. Joka tapauksessa jäsenyyttä uskonnollisessa yhdyskunnassa sekä liittymis- ja eroamismenettelyä koskevat säännökset sekä selkiintyivät että muutoinkin parantuivat lausunnoissa esitetyn tähden. Erityisesti hallituksen esityksen ja hyväksytyn lain mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen uskonnollisen aseman muutokseen tarvitaan hänen kirjallinen suostumuksensa. Tosin lapsen huoltajana toimineella äidillä oli huoltajien erimielisyyden tilanteessa tois- ja itse asiassa viimesijainen oikeus liittää alle yksivuotias lapsi uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, mutta tämä kirkkoa suosinut ja miehiä sortanut säännös kumottiin samalla, kun avioliittolaki muuttui 2017 sukupuolineutraaliksi, jolloin lapsen huoltajina saattoi olla kaksi juridista äitiä. 

Ev.-lut. kirkkoa koskevassa kirkkolaissa ei jäseneksi liittymiselle ollut muita omia ehtoja kuin kaste. Uuden uskonnonvapauslain tultua 1.8.2003 voimaan kirkkolakia muutettiin vuoden 2004 alusta niin, että alle kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa tai huoltajansa on kirkon jäsen. Mutta 12–14-vuotiaiden lasten suhteen kirkkolakiin ei tullut mitään vastaavaa uskonnonvapauslakia rajoittavaa säännöstä. Eräät tahot väittivät, että uskonnonvapauslakia oli (hallituksen esityksessä) muutettu uskonnonvapauskomitean ehdotuksesta tavalla, jota he eivät olleet oivaltaneet. Siksi eduskunnan hallintovaliokunta liitti mietintöönsä kirkkolain muutoksesta seuraavan lausumaehdotuksen: 

”Eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin uskonnonvapauslain 3 §:n täsmentämiseksi tavoitteena turvata nykyistä selkeämmin alle 12-vuotiaan lapsen uskonnollisen aseman pysyvyys ja 12-14-vuotiaan oikeus antaa suostumuksensa uskonnollisen asemansa muuttamiselle vain silloin, kun huoltaja vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa tai jättäytyy uskonnollisen yhdyskunnan ulkopuolelle.”

Ilmeisesti ehdolla ”vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa” tarkoitettiin yleisemmin ehtoa ”liittyy uskonnolliseen yhdyskuntaan”. Varsinainen tavoite lausumalla oli vaikeuttaa alle 15-vuotiaiden kirkosta eroamista. Lausumassa pyrittiin siis saamaan peruutetuksi uskonnonvapauslain mielestäni paras uudistus. Hallituksen annettua eduskunnalle esityksensä uskonnonvapauslaiksi soitin samana päivänä esittelijänä toimineelle opetusministeriön hallintojohtaja Håkan Mattlinille, sillä olin uudistuksesta yllättynyt ja halusin kuulla varmistuksen asiasta. 

Eduskunta hyväksyi kirkkolain muutoksen yksimielisesti. Eduskunta hyväksyi lausuman 16.12.2003 äänestyksessä, jossa annettiin 161 jaa- ja 16 ei-ääntä sekä 3 tyhjää; äänestyksestä oli poissa 19. Mielenkiintoista oli, että Maija Rask ja kaksi muuta kansanedustajaa olivat äänestyksestä poissa, vaikka hetkeä aiemmin he olivat mukana nimenhuudossa ja äänestivät tätä asiaa seuranneessa asiassa. Käsittääkseni he istuivat paikallaan tarkastelemani äänestyksen aikana painamatta mitään äänestysnappia. (Eräät muut olivat nimenhuudossa mutta eivät enää kummassakaan äänestyksessä.) Mielestäni tämä oli Raskilta tarkoituksellista protestointia. Jaa-ääni olisi ollut epäluottamusta hänen itsensä taannoiselle opetusministeritoiminnalle. Ei-ääni olisi tukenut oppositiota. Tyhjä olisi ollut protestiksi riittämätön. Raskilla oli hyvä syy olla syvän tyytymätön lausumaa tukeneelle, asiaa oikeasti ymmärtämättömälle enemmistölle. Tätä tarkastelen alempana. 

Vajaata vuotta myöhemmin havaitsin, että lausuman tavoittelema este lapsen kirkosta eroamiselle olisi kierrettävissä yhdellä kirjeellä, jossa ensin huoltajista yksi ilmoittaisi kirkkoherranvirastolle eroavansa kirkosta, sitten huoltajat yhdessä ilmoittaisivat lapsen eronneeksi kirkosta, lapsen tarvittaessa allekirjoittaessa tälle suostumuksensa, ja lopuksi kirkosta juuri eronnut huoltaja (oletettuna konfirmoiduksi) ilmoittaisi liittyvänsä takaisin kirkkoon. Tiedotin tämän havaintoni opetusministeriöön ja kysyin lausuman tilanteesta. Suuresti ilahduttavaksi vastaukseksi sain, että opetusministeriössä ei ollut vireillä uskonnonvapauslain muuttamista koskevia säädöshankkeita. Lausuma raukesi eduskunnan vaalikauden päättyessä. 

Lapin Kansan mukaan opetusministeri Maija Rask sanoi juhlapuheessaan Kemin seurakunnan ja kirkon 100-vuotisjuhlan päätapahtumassa 8.12.2002, että hänen mielestään uskonnonvapauden ympärillä käyty keskustelu oli ollut yksipuolista sikäli, että puheenvuoroja käyttäneet olivat keskittyneet lähes yksinomaan pohtimaan, minkä ikäisenä henkilö saa erota kirkosta. Hän mainitsi, että edes kirkkoon kuuluvat eivät olleet juurikaan pohtineet sitä, että joku voisi haluta liittyä kirkkoon. Hän kertoi, että esimerkiksi hän itse halusi 13-vuotiaana tulla seurakunnan jäseneksi, mutta että hän ei voinut tehdä sitä ennen kuin täytettyään lain vaatimat 15 vuotta. Täydennän tätä huomautuksella, että hän oli osallistunut uskonnonopetukseen, josta vapauttamista hänen vanhempansa eivät siis olleet vaatineet; tällöin vanhempien oli tietysti syytä mukautua antamaan suostumuksensa hänen kirkkoon liittymisellensä. 

Palataanpa nyt uskonnonvapauskomitean mietintöön. Pykälä alaikäisen uskonnollisesta asemasta oli hyvin mutkikas. Kuten yltä ilmeni, pykälä nimenomaisesti eväsi kirkkoon kuuluvilta huoltajilta oikeuden ilmoittaa kirkkoon liitetty lapsi kirkosta eronneeksi (edes 12 vuotta täyttäneen lapsen tapauksessa tämän suostumuksella). Pykälä alkaa seuraavalla pääsäännöllä: Alaikäinen voidaan liittää sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, johon hänen huoltajansa kuuluvat tai joku huoltajista kuuluu. Tämä olisi tietenkin voitu kiertää niin, että joku huoltajista olisi liittynyt uskonnolliseen yhdyskuntaan lapsen yhdyskuntaan liittämisen ajaksi, mutta esimerkiksi ev.-lut. kirkon tapauksessa se olisi vaatinut huoltajan oman kasteen, rippikoulun ja konfirmaation eli aivan liikaa, jos huoltaja ei olisi aiemmin ollut kirkon jäsen. 

Tarkastellaan äsken mainitun pykälän seuraavaa säännöstä: Huoltajat voivat päättää, että lapsi liitetään huoltajista poiketen uskonnolliseen yhdyskuntaan tai häntä ei liitetä mihinkään yhdyskuntaan, jos päätöksellä turvataan lapsen mahdollisuus saada hänen aikaisemmin saamaansa uskonnollista tai muuta katsomuksellista kasvatusta vastaavaa kasvatusta. Tietysti ilman lakiakin huoltajat olisivat voineet päättää olla liittämättä lasta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa lapsen liittämisestä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, johon kukaan lapsen huoltajista ei kuulu, mainitaan, että tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun lapsi otetaan ottolapseksi perheeseen, jossa uusien huoltajien uskonnollinen asema ei vastaa lapsen aikaisemmin saamaa uskonnollista kasvatusta, ja että tällaisia tilanteita saattaa syntyä erityisesti otettaessa ottolapsia ulkomailta. Edelleen perusteluiden mukaan sovellettaessa tätä säännöstä huoltajien tulee antaa maistraatille kirjallinen selvitys säännöksessä säädettyjen olosuhteiden olemassaolosta; tarvittaessa maistraatti voi pyytää asiasta lisäselvitystä; maistraatin hylätessä hakemuksen asiaan voi hakea muutosta. Maistraatit kylläkin lausunnoissaan totesivat, että niillä ei ole resursseja tutkia tuollaisia huoltajien selvityksiä. Säännös jätettiin joka tapauksessa jatkovalmistelussa sivuun, sillä päätösvalta annettiin suoraan huoltajille (ja yhdyskunnalle omasta puolestaan). Mutta uskonnonvapauskomitea ei huomannut seuraavaa seikkaa: Säännöksen nojalla kirkkoon kuulumattomat huoltajat, jotka olivat panneet lapsen uskonnonopetukseen, olisivat voineet liittää lapsen kirkon jäseneksi. Maistraatti olisi nimittäin välttämättä joutunut toteamaan, että juuri lapsen kirkon jäsenyys turvaisi parhaiten hänen uskonnollisen kasvatuksensa jatkuvuuden. Myöskään yksikään komitean mietinnöstä lausunut taho ei tätä yllättävää seikkaa huomannut. Vai oliko komitea päinvastoin itse havainnut säännöksen tämän tulkinnan mutta tietoisesti vaiennut siitä tarkoituksenaan, että seikka paljastuisi vasta säännöksen tultua voimaan? Sehän paljastuikin vasta nyt! Kirkko olisi toki voinut tehdä omat rajoituksensa, kuten se sitten alle 12-vuotiaiden osalta tekikin. En kuitenkaan usko tällaiseen salajuoneen, vaan kyseessä oli vain uskonnonvapauskomitean uskomaton huolimattomuus. 

Huomasiko edes Maija Rask tuollaista uskonnonvapauskomitean säännösehdotuksen tulkintaa? Sehän olisi soveltunut juuri hänen tapaukseensa ja antanut hänelle siten jälkikäteisen hyvityksen hänen kohtaamaansa uskonnonvapauslain vääryyteen. Toisaalta hänen olisi kyllä silloin ollut pidettävä huoli, että asia, huoltajien täysi päätösvalta, kirjoitettaisiin lakiin aivan suoraan, kuten se kirjoitettiinkin. 

Uskonnovapauskomitean huolimattomuus ja toiminta
harhaluulojen vallassa erityisesti lapsen kirkosta erottamisen mutta myös lapsen kirkkoon liittämisen osalta oli valitettavaa, sillä muutoin komitean olisi ollut mietittävä ikärajojen merkityksiä tarkemmin. 

Jouni Luukkkainen