KIRKOSTA EROAMIEN LASKI SELVÄSTI VUONNA 2020 (1.1.2021)


Erovirta kirkosta laski toista vuotta peräkkäin. Eroakirkosta.fi-palvelussa jäätiin selvästi alle 50.000 eron, mikä tapahtui viimeksi vuonna 2016. Mittari pysähtyi lukemaan 39.623, jossa on laskua edellisvuodesta 12.214 eroa (23,56 %). Näin vaisu tulos löytyy viimeksi vuodelta 2007.

Vuosi
Eronneet
2007
33 000
2008
49 699
2009
40 410
2010
84 110
2011
46 502
2012
41 261
2013
55 745
2014
79 393
2015
45 349
2016
48 927
2017
50 535
2018 57 490
201951 837
202039 623

Vain kymmenen päivää ennen vuodenvaihdetta palvelun oma arvio vuoden eroista oli noin 48 000. Palvelu on ylivoimainen markkinajohtaja eroliikkeessä, mutta tuhansia seurakuntalaisia eroaa myös muita kanavia pitkin. Palvelu arvioi, että joulukuussa sen osuus eroajista oli 85 prosenttia. 

Palvelu avautui 21.11.2003. Erovirran laantumisesta huolimatta palvelun suosio on säilynyt. Palvelun koko toiminta-aikana sen avulla valtiokirkoista on eronnut nyt 768 146 seurakuntalaista. 800 000 eron rajapyykki sivuutettaneen alkavan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Kimmo Sundström


Pääsivu Tiedotteet Palvelut Lehdet Uutisia ja artikkeleita
Kirkosta eroaminen Mitä uutta?