KATRIINAN SAIRAALAN HILJENTYMISHUONE (21.1.2020)


Katriinan sairaala sijaitsee Vantaalla, Seutulan kaupunginosassa, Helsinki-Vantaan lentokentän luoteispuolella. Se on terveyskeskussairaala, jossa on päiväsairaala ja geriatrinen poliklinikka. Kunnan vanhainkoti, Katriinakoti, aloitti toimintansa 1950-luvun lopussa ja nimi vaihtui Katriinan sairaalaksi vuonna 1969. Potilaspaikkoja on 155. 

    Sairaalaan kuuluu kolme rakennusta. Hiljentymishuone on alinna olevan A-rakennuksen (1979) kellarikerroksessa. 

Vierailin sairaalassa 8.1.2020, minua opasti kaksi henkilöä sairaalan henkilökunnasta. 

Myös ennen vuotta 2011 sairaalassa oli olemassa kappeli, mutta uutta hiljentymishuonetta varten vapautui remonttien yhteydessä tilaa entisestä tarvikevarastosta. Hiljentymishuone otettiin käyttöön 1.4.2011. Myös kylmäsäilytystilat vainajien säilytystä varten ovat sairaalan kellarikerroksessa, lähellä hiljentymishuonetta. Tilaa on samanaikaisesti yhteensä 24 vainajalle. Tässä teknisessä tilassa on myös katafalkki ja vainajien siirtokärry. 

    Sairaalan A-rakennus. 

Sairaanhoitajat siirtelevät päivisin vainajia kärryillä, mutta tarvittaessa he saavat apua sairaalan vartijoilta ja vahtimestareilta. 

Hiljentymishuoneeseen voidaan kulkea hissillä ja sairaalan kellarikerroksen käytäviä pitkin, mutta huoneen oven lähellä on myös ovi sairaalan pihalle. Siitä vainajia on helppo siirtää ruumisautoihin sairaalan pihalla. Sään sallliessa omaiset voivat käyttää tätä ovea tullessaan hiljentymishuoneeseen. 

Hiljentymishuone on suorakulmionmuotoinen, arviolta noin 5x7 metriä. Lattia on harmaa laattalattia. Huoneen toisella päätyseinällä ja sivuseinillä on yhteensä 16 käsinojallista tuolia. Tällä toisella päätyseinällä on myös tarvikekaappi, jonka päällä on suomenkielisiä virsikirjoja ja esitteitä. Sain mukaani Vantaan seurakuntien rukouskortin ja Rukoushetki omaisille -esitteen. Jälkimmäistä voidaan käyttää rukoushetkissä tai saattohartauksissa, jolloin joku läsnä oleva tai kaikki yhdessä voivat lukea sitä. Samalla voidaan soittaa musiikkia CD-levyltä tai laulaa virsi. CD-levyjä on sairaalan puolesta, mutta sopivaa musiikkia voivat osallistujatkin tuoda mukanaan. Mitään uskonnottomille sopia esitteitä en havainnut. 

    Hiljentymishuoneen toinen pääty, jossa neljä matalaa ikkunaa. Luonnonvaloa tilaan tulee niukasti. 

Huoneen toista päätyä hallitsee kristillinen alttaripöytä, jonka vieressä lattialla on hiekka-astia ja siinä pieni lapio. Pöydällä on avoin Raamattu ja puinen krusifiksi (40x26 cm; kxl). Pöydän sillä puolella, joka ei anna huoneeseen, voidaan säilyttää virsikirjoja ja muita tarvikkeita ilman, että ne näkyvät yleisölle. Siellä on myös kirkkokäsikirja. 

Nämä kalusteet ovat pyökkiä. Ne on varta vasten suunniteltu ja valmistettu sairaalassa tätä tilaa varten. Alttaripöydän reunan yli riippui vihreä liina (riipuvan liinanosan mitat olivat 39x58 cm (lxk)). Kuviona liinassa oli purjevene ja vettä kuvaavia aaltoja. 

    Alttaripöytä ja hiekka-astia.

Tarvittaessa hiekka-astia voidaan siirtää pois samoin kuin alttaripöydällä oleva krusifiksi ja Raamattu. 

Alttaripöydän takana on huoneen toinen päätyseinä, jonka edessä on verhoja. Verhovallikoimassa ovat kaikki liturgiset värit paitsi musta. Verhot voidaan asetella myös niin, ettei liturgisia värejä käytetä. Seinusta rakennettiin yhteistyössä Eurokangas-liikkeen kanssa. 

Huoneen valaisimet ovat katossa, ja valaistuksen kirkkautta voidaan säätää. 

Lisäksi huoneen sisustukseen kuuluu seinäpeili, ristiinnaulittua esittävä maalaus, puolipyöreä matto alttaripöydän edessä ja taideteos Palava enkeli, jonka seurakunta lahjoitti, kun hiljentymishuone otettiin käyttöön. Vielä seinällä on Heljä Liukko-Sundströmin keramiikkatyö (1985), joka esittää näkymän ehkä jonkin kirkon käytävältä, joka päässä on ikkuna. Työssä on paikka tuikkukynttilälle, mutta eläviä kynttilöitä ei saa sairaalassa polttaa. 

    Taiteilija Heljä Liukko-Sundströmin keramiikkatyö hiljentymishuoneen seinällä.

Ortodoksisista tilaisuuksista ei opastajillani ollut tietoa, mutta tila on ainakin kaikkien käytössä. Kysyin pitävätkö myös uskonnottomat joitakin tilaisuuksiaan hiljentymishuoneessa. Siitäkään ei ollut tietoja. 

Vantaan seurakuntayhtymän palveluksessa on yhteensä neljä sairaalapastoria, yksi Katriinan sairaalassa, kaksi Peijaksen sairaalassa ja neljäs vanhusten erityisasumistoiminnan käytettävissä. 

Hiljentymishuonetta ei käytetä ihan päivittäin, mutta viikottain kyllä. Sairaalassa kuoli 327 potilasta vuonna 2017 ja 297 vuonna 2018. 

Kysyessäni, onko papin vaatteille jokin säilytystila, minulle näytettiin erillinen huone, johon johti ovi suoraan hiljentymishuoneesta. Siellä on kirjoituspöytä ja paljon säilytystilaa komeroissa. Komeroissa oli papin kaapuja ja kaitaliinoja. Huoneessa oli myös virsikirjoja, maalaus sekä kynttiläjalkoja. 

    Opaste sairaalapastorin huoneeseen sairaalan A-rakennuksen sisääntuloaulassa.

Hiljentymishuoneessa pidetään vainajien kristillisiä hautaansiunaamistilaisuuksia, rukoushetkiä ja ehtoollishetkiäkin. 

Vainajien arkutus tapahtuu samassa tilassa, jossa vainajia säilytetään. Toisaalla sairaalassa on vainajien pesuhuone. Muslimit käyttävät sitä pestessään vainajiaan. 

Kimmo Sundström


Lue myös

Peijaksen sairaalan ”kappeli” on neutraali tila (6.6.2007)
Oikeuslääketieteen laitoksen kappelit ovat kristillisiä (8.6.2007)
Koskelan kirkko ja Koskelan sairaalan kappeli (12.6.2007)
Laakson sairaalan ”kappelille” uusi ilme (14.7.2008)
Malmin sairaalan muistohuone (12.3.2015)
Suursuon sairaalan kappeli (23.9.2016)

Pääsivu Tiedotteet Palvelut Lehdet Uutisia ja artikkeleita
Kirkosta eroaminen Mitä uutta?