Vuoden 2018 viimeinen Vapaa Ajattelijan (tuttavallisesti Vajari) numero tuli lukijoille 13.12.2018 eli luvatusti. Sivuja on taas 32, kirjoituksia on 26 ja kirjoittajia noin 15. Joidenkin kirjoitusten tekijää ei mainita. Tuttuun tapaan useimmat kirjoitukset ovat toimitussihteeri Eero Suorsan ja päätoimittaja Esa Ylikosken tekemiä. Molemmilta on nyt neljä kirjoitusta. Taaskaan liiton puheenjohtaja Kaj Torrkullalta ei ole kirjoituksia. 

    Liittyykö kansikuva johonkin numeron aiheeseen tai juttuun, on arvoitus. Ehkä nainen kuvaa rikollista? Tai sitten hän voisi olla vajaritonttu punaisessa joulupaidassaan?

Pääkirjoitus 

Pääkirjoituksen (s. 3), jonka otsikko on Yhdenvertaisuutta on monenlaista, laati tällä kertaa liittovaltuuston puheenjohtaja Jape Lovén. Yhdenvertaisuus nähdään ihmiseen kohdistuvana kohteluna tai sen tuloksena, siksi Lovén on sitä mieltä, että syntyessämme tilanne on vielä ”melko neutraali”. 

Lovénin mukaan ”vain aktiivisuudella voimme vaikuttaa yhteiskunnan tilaan” ja sillä hän tarkoittaa kevään eduskuntavaaleja. Kehotus on: äänestäkää. Mennään vielä hieman pitemmälle. Suomen nykyhallitus nimetään lahkolaishallitukseksi, joka Lovénin mielestä on pelottava. 

Äänestäminen on politiikkaa. Olen aikaisemmin kertonut suhtautuvani penseästi poliittisiin vetoomuksiin Vapaa Ajattelija -lehdessä. Tästä myöhemmin lisää. 

Toukokuuksi Lovén lupaa yhdistysten ja liiton aktiivien toiminta- ja työseminaarin. Hän kertoo myös, että vuoden 2020 liittokokoukseen on jälleen tulossa liiton sääntöjen muutosesitys. 

Olen aiemmin kirjoittanut, että viimeisen 15 vuoden aikana nähty jatkuva sääntöjen vatkaaminen ei osoita sääntöosaamista eikä minkäänlaista johdonmukaisuutta. 

Abortti on ihmisoikeus! 

Yllä oleva väliotsikko on Markku Myllykankaan kirjoituksen (s. 4) otsikko. Myllykangas kirjoittaa rankkaa tekstiä: nykyinen paavi on ”lapsia raiskanneiden pappien suojeluspyhimys”, Timo Soini on ”Suomen aborttiministeri” ja ”sinisten takiaisten ylipappi”, Päivi Räsänen huokuu ”jumalista julmuutta” ja Argentiina on ”paska maa”. Aborttikysymys sisältää suuria tunteita ja raskaita rikoksia. 

Skepsis pitää hajurakoa uskontokritiikkiin

Robert Brotherus kertoo kirjoituksessaan Samalta viivalta (s. 5), että häntä alkoi hiertää Skepsiksen ja skeptikkoliikkeen pitämä hajurako uskontokritiikkiin. 

Satuin olemaan eräässä tilaisuudessa, jossa Skepsiksen silloinen tunnetuin hahmo, Nils Mustelin (11.8.1931 Turku – 28.4.2004 Helsinki), käsitteli tätäkin asiaa. Hän sanoi, että uskonnot ja kirkko ovat mahtavia voimia, ja pieni Vapaa-ajattelijain liitto on urheasti kamppaillut pitkään niitä vastaan. Työnjaon nimessä Skepsis sen sijaan keskittyi uudempiin ja toisenlaisiin huijauksiin. Minut tämä puhe vakuutti. Ovathan ongelmat osin erilaisia, samoin tarvittava osaaminen niiden ratkomisessa ja ihmiset nyt vain harrastavat eri asioita. 

Tämän lisäksi Brotherus mainitsee, että Skepsiksessä lienee edelleen merkittävä määrä uskonnollisia jäseniä. Tämäkin on järjestön näkökulmasta hyvä syy jättää uskontokritiikki muille. 

Politiikkaa 

Pääsihteerin palstalla (s. 6–7) päätoimittaja Esa Ylikoski peräänkuuluttaa kansanedustajaehdokkaiden laatua. Ylikosken mukaan liitto on ”puoluepoliittisesti sitoutumaton”, minkä hän toistaa kolmesti. 

Mutta katsotaanpa liiton sääntöjä. Mitä ne sanovat? Liiton sääntöjen 2 § Tarkoitus ja toimintamuodot määrää liitosta heti kohdassa a) Tarkoitus näin: ”Se on poliittisesti sitoutumaton ...”. 

Olen aikaisemmin arvostellut liittohallituksen toimintaa jopa niin, että se toimii vastoin liiton tarkoitusta ja sääntöjä. Politiikkaan sisältyy tietysti paljon, paljon muuta kuin vain poliittiset puolueet. Ylikosken ei ole lupa omin päin mennä kaventamaan liiton sääntömääräyksiä. Aiemmin liitossa toiminut puheenjohtaja ja pääsihteeri Juha Kukkonen oli patologinen vääristelijä ja valehtelija. En millään halua uskoa, että Ylikoski yltäisi samaan. 

Nyt käsillä oleva kirjoitus sisältää paljon poliittista latausta. Edellä mainitun vääristellyn lähtökohdan lisäksi kirjoitus sisältää poliittisia toimintaohjeita ja ehdotuksia sekä poliittisia arvostuksia ja suosituksia. Toisaalta kirjoitus ei kerro, että noin 30 prosenttia äänioikeutetuista ei äänestä. Kaiken kaikkiaan kirjoitus on poliittinen. Se horjuttaa yleisön käsitystä siitä, että liitto olisi oikeasti poliittisesti sitoutumaton kuten säännöt vaativat. 

Aikaisemmin vapaa-ajattelijat ilmaisivat yhteiskunnallisen tavoitteensa kolmella sanalla: kirkko irti valtiosta. Myöhemmin ateistit lyhensivät tavoitteen kahteen sanaan: sekulaari valtio. Ylikoski lainaa tavoitteen. Se on hyvä tavoite. 

Uskonto ja rikollisuus 

Eero Suorsa on haastatellut oikeus- ja kriminaalipsykologi Jaana Haapasaloa (s. 8–9). Tämä kirjoitus on aiheellista lukea. Tässä joitakin Haapasalon käsityksiä: 

(1) vakavissa psyykkisissä häiriöissä uskonnollissisältöiset harhaluulot ja aistiharhat saattavat lisätä väkivaltateon riskiä; 

(2) joidenkin uskonnollisten ryhmien piirissä on ilmennyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, jossa vahvalla uskonnollisuudella ja siihen liittyvällä väärällä seksuaalisuudella on oma roolinsa; 

(3) terroristisissa teoissa fanaattinen uskonnollisuus on ollut yhtenä keskeisenä elementtinä mukana; 

(4) vankiloissa ei tarvita pappishenkilöstöä; 

(5) uskonnollisuus tai uskovaisuus ei suojaa rikollisuudelta; 

(6) uskonnollisuus vankiloissa on psyykkinen suojamekanismi, joka kehittyy elämän varrella vaikeasti traumatisoituneelle ihmiselle; 

(7) uskonnollisten ajatusten syöttäminen vangille on epäeettistä. Vangin elämässä on vain vähän ulkopuolisia virikkeitä ja vaikutteita. Vankien voi yksinäisyytensä ja alisteisen asemansa takia olla vaikea torjua uskovien yrityksiä; 

(8) uskonto ei takaa ihmiselle turvallista toimeentuloa, terveyttä, hyviä ihmissuhteita tai asuntoa; 

(9) fundamentalistinen uskonnollinen kasvatus on psykologista väkivaltaa. 

Siinä sitä onkin ajattelemista ja pureskelemista. 

Eroakirkosta.fi täytti 15 vuotta 

Nelisivuinen (s. 10–13) kooste eroakirkosta.fi-palvelun historiasta on hyödyllinen. Sivulla 12 on pylväsdiagrammi, jossa mainitaan vuosien 2003–2017 vuosittaiset eroluvut. Harhautussivun www.erokirkosta.fi perusti eräs pappi, jonka nimeä ei mainita. Pappi oli Kari Kanala, jonka helsinkiläiset myöhemmin saivat riesakseen Paavalin seurakunnan kirkkoherraksi. Hänellä on kaittavanaan Suomen jumalattomin kulmakunta, jonka asukkaista alle 47 prosenttia kuuluu seurakuntaan. 

Deismi ja papillinen vastaisku 

Yllä oleva väliotsikko on myös Timo Airaksisen kirjoituksen (s. 14–15) otsikko. Kirjoituksessa tapaamme Thomas Hobbesin, David Humen, paroni D’Holbachin, Denis Diderot’n, Joseph Priestleyn, markiisi de Saden, Anthony Collinsin, Tom Painen ym. enemmän tai vähemmän jumalattomia hahmoja sekä rovasti George Berkeleyn, joka iskee takaisin. 

Airaksisen tyyli on nokkelaa ja paikoin maustettu huumorilla. Ainakin tässä lehdessä se on paikallaan, kun lehti muuten on tavallisesti puiseva ja jaaritteleva. 

Uskonnottomat hautajaiset 

Stig-Göran Lindqvistin ja Ritva Ahosen jutun osa 1 julkaistiin lehden edellisessä numerossa ja nyt saadaan osa 2 (s. 16–17). 

Vierastan hieman kristittyjen (ja Esa Ylikosken) paljon käyttämiä saattoalkuisia sanoja kuten saattorakennus ja saattotilaisuus, jotka ovat levinneet tähänkin kirjoitukseen. Mihin vainaja saatettaisiin? Taivaan tai helvetin portilleko? Kappelit ovat minulle seremoniatiloja tai -rakennuksia, saattotilaisuudet hautaustilaisuuksia. 

Kirjoituksessa kelaillaan hautausalueiden luonnetta kuten sitä, ovatko ne tunnustuksettomia vai uskonnottomia. 

Hautaustoimilain valossa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tehtävänä ei ole perustaa uskonnottomia hautausmaita. Niiden velvollisuutena on kyllä perustaa tunnustuksettomia hauta-alueita, jotka voivat olla erillisiä hautausmaita tai muusta hautausmaasta erotettuja hautausmaan osia. Näitä maa-alueita ei ole siunattu hautausmaiksi. Sieltä hautasija voidaan osoittaa kenelle hyvänsä, myös seurakuntaan kuuluneelle kristitylle. Haudoille voidaan asettaa uskonnollisia tai uskonnottomia muistomerkkejä. Näin alueiden yleisilme voi muodostua esimerkiksi islamilaiseksi, jos valtaosa vainajista on ollut muslimeja. Näin onkin käynyt esimerkiksi Turun Kärsämäen tunnustuksettomalla hauta-alueella. Harmittaako tämä jotakuta? Ainakin Turussa seurakunta kertoi minulle, ettei tämä alunperin ollut tarkoituksena. Muslimivainajien runsauden takia näin vain kävi. 

    Yleiskuva Turun Kärsämäen hautausmaan tunnustuksettomalta alueelta. Melkein kaikki haudat ovat muslimivainajien hautoja. Tämä näkyy haudoista, hautamuistomerkeistä ja muistomerkeissä olevista nimistä sekä käytetyistä kirjaimistoista. Ainoatakaan ristiä ei näy.

Tuhkansirotteluun on usean kaupungin edustalla käytettävissä merialueita. Kirjoittajat toivovat näiden alueiden lisäksi puistomaisia maa-alueita, joille pitäisi saada myös paikka muistolaatoille. - Mutta tällöin olisi kyseessä jo hautausmaa. 

Kirjoittajat arvostelevat sitä, että vainajan tuhkan jakaminen ja sijoittaminen ”muutamaan eri paikkaan” on kielletty ilman perusteita. Mutta hautaustoimilaki ei salli sitä millään perusteella. Ennen lain säätämistä, vainajan tuhkasta vaikkapa puolet saatettiin haudata hautausmaalle ja toinen puolikas vainajan kesämökille. Tällainen haluttiin kieltää. 

Kunniaväkivalta ja uskonto yhteydessä toisiinsa 

Binar Mustafan jutussa Kunniaväkivallalla yhteys uskontoon (s. 18–19) esitellään vuoden pakolaisnainen, Irakista lähtöisin oleva Sirwa Farik. Tämä sanoo olevansa ateisti ja on kamppaillut pitkään tasa-arvon puolesta. 

Erbilissä vaikuttaneen imaami Bashirin antama fatwa toteutettiin huhtikuussa 1998 ja Farikin aviomies sekä serkku murhattiin. Kaupungissa valtaa pitävä Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) suojeli imaamia, ja Farik ynnä muut pakotettiin sulkemaan toimistonsa ja lopettamaan Tasa-arvo-niminen kuukausilehtensä. Imaamin ura on edennyt korkealle politiikassa. Syyskuussa 2018 hänet valittiin Irakin eduskunnan varapuhemieheksi KDP:n edustajana. 

Näin suurta valtaa ei Suomessa sentään ole edes tärkeimmillä papeilla. 

Farikin mukaan uskonnon vaikutusta väkivallan tuottamisessa väheksytään ja väkivallalle pyritään löytämään muita selityksiä. Kunniaväkivallan korkein vaihe on kunniamurha. Joidenkin käsityksissä se on ikään kuin hyväksytty. Tekijä tuomitaan, mutta teon takana oleva murhan ”oikeutus” jää tuomitsematta. Sitä ei kyseenalaisteta. 

Farik tahtoo selvittää, onko epäkohtien taustalla kulttuuri vai uskonto. Ongelman juuri pitää tunnistaa. Vasta sen jälkeen ongelma voidaan ratkaista. 

Minun ateismini 

Kirjoitussarja Minun ateismini on edennyt viidenteen osaan (s. 20–21). Nyt Kai ja Matti kertovat tarinansa. Kai muuten mainitsee kirkosta eronsa yhteydessä, 1970-luvun loppupuolella, tilanneensa liitosta Erkki Hartikaisen kirjan Tieteellinen maailmankatsomus ja lukeneensa myös Vesa Oittisen kirjan Marxilainen uskontokritiikki. Nämä olivat Kaille ”lopullinen niitti hyvin vähäiselle uskonnon puolustamiselle”. 

Hienoa, että vanhat kirjat muistetaan! Hartikainen ja Oittinen molemmat ovat aivan tärkeimpiä henkilöitä ateismin edistämisessä Suomessa. Oittinen ei ollut liiton luottamushenkilö, mutta muistan hänen tilanneen Vapaa Ajattelija -lehteä jo 1970-luvulla. Hartikainen päätyi liiton puheenjohtajaksi (20.6.1999–12.6.2005) ja Oittinen akatemiatutkijaksi Helsingin yliopistoon. 

Uusi ET-kirja 

Otavan julkaisemaa uutta ET-kirjaa Kompassi esittelee Esa Ylikoski (s. 25). Ylikoski kehuu kirjaa sisällöllisesti erittäin hyväksi ja opetussuunnitelman mukaiseksi. Kirja on tarkoitettu yläkoulun luokille 7–9. 

Liiton lausuntojen periaatteista 

Jori Mäntysalo askartelee liiton antamien lausuntojen kanssa. Hänen kirjoituksessaan Lausuntojen periaatteista (s. 26) mainitaan myös liiton pyrkimys ET-opetuksen vapauttamiseen myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluville. 

Ateistijärjestöt ovat olleet toista mieltä. ET:n tulee säilyä uskonnottomien oppiaineena eikä evankelis-luterilaisia (eikä kirkkoa) kaivata sinne asioita sotkemaan. Yle julkaisi 18.12.2018 uutisen, jonka mukaan Kirkon tutkimuskeskuksen mielestä yksi kirkosta eroamista lisäävä asia voi olla ”institutionaalinen jäykkyys”. Se ilmenee mm. siinä, ettei kirkon jäsen voi peruskoulussa opiskella ET:a. 

Vapaa-ajattelijain liitto haluaisi lievittää kirkon perusjäykkyyttä tarjoamalla myös kirkon jäsenille mahdollisuutta opiskella ET:a. Näin liitto auttaisi kirkkoa sopeutumaan paremmin nykyaikaan ja muutoksiin sekä vähentämään kirkosta eroamista. Kirkon perusjäykkyys näkyy tietysti muuallakin. Ateistijärjestöjen mielestä kirkosta eroamisessa tapahtuu eroavien seurakuntalaisten tahto eikä eroliikettä ole syytä padota. Liikkeen virtaus on ollut 15 vuoden aikana hieman yli 120 seurakuntalaista/päivä. 

Epäpyhäinpäivä 

Jukka Kim (s. 28) raportoi Turussa 3.11.2018 järjestetystä epäpyhäinpäivästä. Nimitys ei minusta ole hyvä, se tuo etsimättä mieleen varjorippikoulun. Tilanne on kypsymätön, kun vapaa-ajattelijoidenkin merkkipäivä saa nimensä kirkollisen pyhäinpäivän välityksellä. 

Päivässä on kyse vapaamuotoisesta kanssakäymisestä vapaa-ajattelijayhdistysten kesken. 

Kirjoituksessa on ylioptimistinen ja ihanteellinen sävy. Kim ei ole huomannut liiton sääntöjensä vastaisesti käymää järjestösotaa omia jäsenyhdistyksiään, liiton työntekijöitä ja luottamushenkilöitä vastaan, taloudellista ja toiminnallista alamäkeä, ei myöskään tulevaisuuden uhkia. ”Me hallitsemme tehtävät ihan varmasti”, Kim kirjoittaa. Onko näin? 

Muita paikallisjuttuja ovat Olavi Korhosen Kesäretki Viikarinsaareen, Keskustelutilaisuus Helsingissä (molemmat s. 29) ja Martti Vaattovaaran Luoteis-Lapissa toimitaan (s. 30). Vaattovaara kertoo, että hautausmaa- ja muissa talkootapahtumissa on ollut keskimäärin kymmenen henkeä. Minusta ilahduttavan paljon. Hautauspuhujatoiminta pyörii yhdistyksen omin voimin ja lisäksi opintokerho opiskelee uskonnottomien edunvalvontaa. Kerho kokoontui tammi-marraskuussa 15 kertaa. Onko missään muualla näin aktiivista paikallistoimintaa, kysyn vaan? 

Jäsenyhdistysluettelossa esiintyy yhdistys ETELÄ-KARJALAN VAPAA-AJATTELIJAT RY. Liitto on käyttänyt tätä nimeä jo syksystä 2018 lähtien. Tätä kirjoitettaessa tämännimistä yhdistystä ei ole yhdistysrekisterissä. Kannattaisi olla tarkempi ja julkaista muuttunut tieto vasta, kun viranomaisen korjauskehotuksiin on vastattu ja uusi nimi on rekisteröity. 

Lehdessä on (s. 31) puolen sivun kokoinen Pro-Kuppaus Oy:n mainos, joka näyttäisi kaksi kertaa kauniimmalta, jos se olisi puolet pienempi. Säästyneen tilan olisi voinut käyttää runon julkaisemiseen. Olen runouden ystävä. 

Kokonaisuutena numero on kiinnostavampi kuin keskimäärin. Poliittinen vaalikiihotus tosin suttaa liiton kuvaa, kun liitto uskottelee olevansa poliittisesti sitoutumaton. 

Numero 1/2019 ilmestyy maaliskuussa. Vuosikerta luvataan edelleen 30 eurolla eli 7,50 euroa/numero.

Kimmo Sundström