Seilin saari kuului 1600-luvulla Nauvon pitäjään. Nauvon, Paraisten, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kunnat yhdistyivät 1.1.2009 uudeksi Länsi-Turunmaan kaupungiksi, jonka nimi muutettiin 1.1.2012 Paraisiksi.

Seili sijaitsee noin 29 kilometriä Turusta lounaaseen.

    Koko Kirkkoniemi on luonnonsuojelualuetta. Kirkko on merkitty violetilla kreikkalaisella ristillä. Hautausmaa on välittömästi sen pohjoispuolella, mutta sitä tai sen rajoja ei ole merkitty karttaan. Maastotiedot © Maanmittauslaitos Kiinteistötiedot © Maanmittauslaitos ja kunnat Merikartta-aineistot © Liikennevirasto 1.1.2015 Syvyystiedot © Suomen ympäristökeskus.

Seilin hospitaalin historiaa

Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf antoi 16.7.1619 määräyksen (käskykirjeen) uuden hospitaalin perustamisesta ”spitaalisille ja houruille” Nauvon pitäjän Seilin saareen. Laitos tulisi olemaan erityslaitos 70 leprapotilaalle (Achté 1991, 22). Tätä ennen hoidokkeja oli hoidettu Turussa, Turun Pyhän Yrjön hospitaalissa ja Turun Pyhän Hengen huoneessa.

Eräiden tietojen mukaan hospitaali perustettiin jo 1619, toisten tietojen (Vuorinen) mukaan 1620 ja kolmansien 1622 tai 1623 (Pesonen 1980, 226; Achté 1991, 23).

    Hautausmaan puuportti, vasemman sivun punainen aita ja aidantolppia.

Ojanperän mukaan ensimmäinen potilaskuljetus Seiliin tapahtui lokakuussa 1622. Vuonna 1624 hospitaaliin alettiin ottaa myös mielisairaita (Achté 1991, 23).

    Kaiverrus portin oikeassa lehdessä.

Seili on suomenkielinen muunnelma ruotsinkielisestä Själö-nimestä (vanhempi kirjoitusasu Sjählö), joka tarkoittaa hyljesaarta. Seili oli eristetty leprasairaalasaari. Sinne siirrettiin 1622 Turussa, Pyhän Yrjön hospitaalissa vielä olleet leprapotilaat ja myös joitakin mielisairaita (Pesonen 1980, 226). Myöhemmin sairaala muuttui mielisairaalaksi, jonne sijoitettiin lopulta vain naispotilaita.

Papit määrittelivät potilaiden taudin usein löyhin perustein. Jälkeenpäin on vaikea selvittää, kuinka moni potilaista todella sairasti lepraa. Fagerlund (1886) on luetteloinut 663 leprasairasta, joita 1600- ja 1700-luvulla ”hoidettiin” Seilin hospitaalissa.

Seiliin passitettiin myös kehitysvammaisia, erilaisia syrjäytyneitä, köyhiä, vanhuksia, kuppatautisia, sotaveteraaneja ja -invalideja sekä harhaoppisia ja toisinajattelijoita. Hoitokeinoina olivat Jumalan pyhä sana, paloviina ja Kupittaan lähdevesi. Spitaalisilla oli vapaa viinanpoltto-oikeus.

    Hautausmaan vasemman kolmanneksen alaosan hautoja kuvattuna kohti porttia. Tässä osassa on eniten hautakiviä ja rautaristejä.

1600-luvun lopussa hospitaalissa oli noin 60 potilasta (Pesonen 1980, 226). 1755 määrättiin, että Seilissä oli hoidettava pääasiassa mielisairaita ja että näiden hoito keskitetään Seiliin. Samanaikaisesti potilaita oli 28–60. Tulijalla piti olla mukanaan 20 taalaria sekä arkkulaudat ja naulat ruumisarkkua varten. Kuolleisuus oli jopa 20–30 prosenttia vuodessa. Viimeinen, 663. leprapotilas, oli Eurasta kotoisin ollut, saarella 52 vuotta viettänyt Malin Matsdotter. Hänet haudattiin 1785. On kuitenkin epäilty sitä, sairastiko Malin lepraa lainkaan. Arkeologi Petro Pesonen sanoo, että pääsääntöisesti leprapotilaat kuolivat tautiin muutamien vuosien kuluessa, kun taas Malin eli saarella yli puoli vuosisataa.

Tällöin hoitola varsinaisesti muuttui ”houruinhuoneeksi”. Laitoksessa oli 15 mies- ja 14 naispotilasta. Potilaiden huolenpito muodostui vankilamaisista oloista, vaatteista, ruoasta ja viinasta.

Leprapotilaat tulivat pääosin Lounais-Suomesta ja Ahvenanmaalta. Mielisairaat taas tulivat kaikkialta Suomesta, joitakin myös Venäjältä. Lepra väheni nopeasti 1700-luvun alkupuolella ja isonvihan (1713–1721) jälkeen Seiliin siirrettiin lähinnä mielisairaita.

    Maan keskiosa, jossa on eniten puuristejä, mutta myös rautaristejä ja hautakiviä. Turisteja saapuu portista hautausmaalle.

Vuorinen kertoo viimeisen leprasairaan kuolleen jo 26.4.1766 ja viittaa Fagerlundin teokseen (s. 180, 202).

Vuonna 1791 määrättiin, että muitakin sairaita, vammaisia ja sokeita sai ottaa Seiliin. Ylläpitokustannukset katettiin potilaiden maksamilla lunastusmaksuilla ja hoitolan maatilojen vuokramaksuin.

1819 hospitaalin johtokunta sai määräyksen laajentaa laitos 60-paikkaiseksi. Johtokunnan muodostivat vuoteen 1841 asti maaherra ja Turun piispa. Varsinaista lääkärinhoitoa annettiin vasta 1800-luvun alkupuolella. Vuosina 1623–1785 oli ollut hoidettavana 663 leprapotilasta.

    Valkoisten puuristien ja maan oikean sivun aidan välissä hautausmaan oikeanpuoleinen kolmannes, joka kasvaa ruohoa. Hautamuistomerkkejä ei ole näkyvissä.

1840-luvulla sairaalan virallinen nimi oli Seilin turvalaitos parantumattomasti mielisairaille. Potilaspaikkoja lisättiin 67:ään, kun uusi päärakennus valmistui 1851.

Naismielisairaalaksi Seili määrättiin vuodesta 1889, jolloin miespotilaat siirrettiin sieltä Käkisalmen turvakotiin. Naisilla yleisin syy joutua laitokseen oli lapsensa tappaminen. Seilin laitos suljettiin 1962. Viimeisenä vuonna Seilissä oli hoidettavana 41 potilasta. Näistä 29 oli ollut Seilissä yli kymmenen vuotta, yksi potilas oli elänyt saarella 33 vuotta.

1964 Turun yliopisto perusti Seiliin Saaristomeren tutkimuslaitoksen, joka toimii edelleen.

    Valkoisia hautaristejä kirkon länsipään tuntumassa, portista tultaessa oikealla.

Olof Norman

Seilin sairaala oli myös toisinajattelijoiden karkotuspaikka. Skånelainen Olof Norman (1688–1773) oli Ruotsissa tuomittu harhaopeistaan ja ollut eristettynä Kalmarin linnaan mielipiteidensä takia, mutta sai sielläkin kannattajia. Hän kielsi Pyhän Hengen jumaluuden ja hylkäsi kaiken esivallan, josta kuultuaan palvelijat eivät enää tahtoneet totella haltijoitaan (Pajula 1898, 184). Pajulan teoksessa miestä kutsutaan Nordmaniksi.

Vuonna 1741 Norman tuli Turkuun ja hänellä mainittiin olevan Turussa ”joukko puoluelaisia”. Norman vaikutti näkemyksillään syvästi Turun linnan kappalaiseen (mahdollisesti Samuel Wacklin, linnansaarnaaja 1735–1746).

    Amanda Fredrika Aaltosen (14.7.1864–1918) hautalaatta hautausmaan oikeassa alakulmassa.

Norman suututti kuningas Fredrik I:n (kuninkaana 1720–1751) vaatimalla valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Hänet karkotettiin perheineen Seiliin 1745.

Norman ei osallistunut kirkolliseen elämään. Hänen tyttärensä kuoli 1751, mutta Norman ei luovuttanut tämän ruumista kirkolle vaan hautasi ruumiin kesällä 1751 puutarhaansa hautausmaan asemesta. Pajulan mukaan ruumis haudattiin hospitaalin puutarhaan (mts. 184). Teko suivaannutti viranomaiset lopullisesti. Norman ei saanut olla enää missään tekemisissä ulkopuolisten ihmisten kanssa.

Normanin kuoltua hänen vaimonsa Maria Norman sai miehensä toisen muona-annoksen. Maria Norman kuoli 1780. Perheen jäljelle jäänyt omaisuus myytiin julkisella huutokaupalla hospitaalin lukuun.

    Hauta, jossa vankat reunakivet. Haudan takana vasemman sivun aita.

Hautausmaa

Kirjoittaja vieraili Seilissä 25.7.2017. Hautausmaa on Kirkkoniemessä, saaren keskivaiheilla, saaren itärannalla, kirkon (rakennettu hirsistä kesällä 1733) takana nousevassa rinteessä. 1600-luvulla Kirkkoniemi oli vielä erillinen luoto, Sjukholmen, sairaiden luoto. 1700-luvulla luodon saaresta erottama salmi katosi maan kohoamisen johdosta. Maanmittari Johan Tillbergin kartassa (1811) on jo kapea maayhteys saarelta Kirkkoniemeen. Nykyisin maan kohoamisvauhti Seilissä on noin 5,5 mm/vuosi eli 55 cm/100 vuotta.

Hautausmaa on tilalla Seilin saariston luonnonsuojelualue (445–548–3–4). Tilan koko pinta-ala on 1.271 hehtaaria ja sillä on 82 palstaa, osa palstoista muualla kuin Seilissä. Palstan, jolla hautausmaa on, pinta-ala on 5,3575 hehtaaria. Tila rekisteröitiin 13.5.2016, omistaja on Suomen valtio ja haltija Metsähallitus. Kirkko on merkitty Maanmittauslaitoksen karttaan, hautausmaata ei. Hautausmaata ei ole erotettu omaksi tilakseen.

Hautaoikeuden haltijat

Henrik Jansson Metsähallituksesta kertoo, että hautaustoiminnan tulee sopia yhteen muinaismuistolain kanssa. Oikeus tulla haudatuksi hautausmaahan on enää 2–3 henkilöllä. Nämä työskentelivät hospitaalissa, asuivat saarella pysyvästi ja heillä on sukuhauta hautausmaalla, johon on jo haudattu joku heidän sukulaisensa. Museovirasto on linjannut asian näin, koska hautausmaa on muinaisjäännösalue.

Hautausmaa siirtyi Museovirastolta Metsähallituksen hallintaan 1.1.2014. Hautaoikeuden omaavien henkilöiden kuoltua tai tultua haudatuiksi jonnekin, hautaustoiminta Seilin hautausmaalla lakkaa.

Edempänä mainittavien Hallanteiden kohdalla Länsi-Suomen lääninhallitus päätti 7.7.2009 antaa luvan perustaa yksityinen hautapaikka hautausmaalle. Lupaa haettiin kolmelle tuhkauurnahautasijalle. Haudattaviksi aiotuista vainajista Kaarlo Veikko Hallantie oli kuollut 24.5.2009. Aune Hallantie oli tällöin 86-vuotias. Kolmas Hallatie-niminen henkilö oli nuorempaa sukupolvea. Lupa myönnettiin vain kahdelle uurnahautasijalle ja ne nimettiin kahdelle vanhimmalle henkilölle. ”Mahdollisten muiden hautasijojen osalta asiaa harkitaan tarvittaessa erikseen”, päätös kertoo. Uusi hauta tuli sijoittaa nk. henkilökunnan rivin pohjoispäähän. Hautapaikan hoidosta ja ylläpidosta oli omaisten huolehdittava vähintään 25 vuoden ajan viimeisen hautaamisen jälkeen. Hautakiven mallista tuli neuvotella ennakkoon Museoviraston rakennushistorian osaston kanssa ja saada osaston hyväksyntä.

Kasvillisuus

Maan vasemmassa kolmanneksessa on neljä vaahteraa ja ylhäällä rinteessä iso kuusi sekä koivu. Lisäksi on pensaita, muun muassa syreenipensas. Keskilohkossa on ylhäällä iso koivu ja mänty. Tämä keskiosa on maan avonaisin osa. Oikeassa kolmanneksessa on neljä isoa ja vanhaa mäntyä, iso koivu ja oikeassa takakulmassa kaksi isoa vaahteraa.

Aluskasvillisuus on heiniä ja ruohoa. Ruoho on ajettu lyhyeksi kirkon lähellä ja keskilohkon osalta melko ylös rinteeseen. Vierailupäivänä keskilohko oli kuivanlainen.

    Kahdeksanpäätyinen ortodoksinen risti Eudokia Hellmanin haudalla maan keskiosassa.

Varustukset

Portinpylväät (2) ovat puuta. Vasemman pylvään (30x30,5 cm) korkeus on 175 cm, oikean pylvään (30,5x30,5 cm) 170 cm. Portti on puuta ja valkoinen. Vasemman lehden koko on 109x125 cm (lxk) ja oikean 107x125 cm (lxk). Ulkopuolella on rautasalpa, portti on lukitsematon. Portin oikean lehden pystypuussa on vuosiluku 2012.

Tummanpunainen, hyväkuntoinen aita puurimasta (7,5x130–135 cm; lxk) ympäröi hautausmaata. Rimojen kärjet on viistottu oikealle. Aidantolpat ovat betonia, mitta tolpan kärjestä on 15x16 cm. Tolpat levenevät hieman kohti maata ja niiden reunat on viistottu. Tolppien väli on 285 cm.

Maan vasemman sivun aita alkaa vasemmasta portinpylväästä, jonka jälkeen on kolme aidantolppaa kirkon vasemman eli länsipäädyn kohdalla. Jokseenkin tästä kohdasta alkavat haudat ja tolppia on tästä lukien vasemmalla sivulla 16. Takasivulla on 12 tolppaa, samoin oikealla sivulla, jonka jälkeen on vielä kirkon oikean eli itäpäädyn kohdalla kolme tolppaa. Näin hautausaluetta reunustavan aidan osassa on yhteensä 16+12+12=40 tolppaa. Tässä kulmatolpat laskettiin kahdesti eli tolppia on tosiasiassa vain 38.

Haudat ja hautamuistomerkit

Maan koko askelmitoin on 29x38 metriä (lxp) eli pinta-ala on noin 1.100 neliömetriä. Pituussuunnassa maa voidaan jakaa kolmeen lohkoon, joista näkyviä hautoja ja hautamuistomerkkejä on pääasiassa vain vasemmassa ja keskilohkossa.

Eniten hautakiviä on vasemmassa lohkossa. Sinne on haudattu saaren asukkaita, sairaalan henkilökuntaa ja näiden perheenjäseniä.

    Lasten hautamuistomerkkejä alhaalla, hautausmaan vasemmassa kolmanneksessa.

Keskilohkossa enin osa hautamuistomerkeistä on valkoisia puuristejä. Nämä ovat sairaalan potilaiden muistomerkkejä. Niissä on vain naisten nimiä, vanhemmat miesten puumuistomerkit 1800-luvulta ovat kadonneet. Puuristien lahottua katsottiin, että hautapaikka on taas uudelleen käytettävissä.

Maan oikea lohko, koko alasta noin 1/3, näyttää haudoista vapaalta lukuun ottamatta alakulmaa, jossa on muutama hauta, mm. Amanda Aaltosen hauta ja ”kaptenska” (kapteeninrouva) Olivia Borodkinin hauta. Aaltonen on Katja Kallion uuden romaanin Yön kantaja (2017) päähenkilö. Aaltosen haudalla on harmaa kivilaatta (40x25,5 cm; lxk), jossa on vainajan nimi, ei muuta.

Selostettujen lohkojen lisäksi lähellä kirkon molempia takakulmia on muutama hauta.

Neljä pystypolkua johtaa rinnettä ylös kohti maan takasivua.

Mitään rakennuksia, rakennelmia, penkkejä, roska-astiaa tms. en havainnut, en myöskään kaivoa.

Hautojen ja hautamuistomerkkien määrä ja laji voidaan esittää näin:

Yhden hautarivin päässä, äärimmäisenä ylhäällä on musta rautaristi Marttilan seurakunnan pastori Karl Isak Nordlundin (21.12.1814–29.11.1853) haudalla. Tämä on varhaisin kuolinaika, joka muistomerkeissä esiintyy. Muistomerkki on hyväkuntoinen ja nähtävästi uusittu tai kunnostettu paljon vainajan kuoleman jälkeen.

Rivin 1 päässä, maan vasemmassa yläkulmassa, on Aune Hallantien (8.2.1923–30.8.2013) hauta. Hänen hautaustaan myöhemminkin on tapahtunut hautauksia. Seilin tutkimusaseman johtaja Jari Hänninen muistelee, että viimeiset hautaukset ovat olleet uurnahautauksia ja viimeisin tällainen tapahtui joulukuussa 2016. Aune Hallantien haudalla olevaa muistomerkkiä uudempia muistomerkkejä en havainnut.

Rivin 7 valkoinen muistomerkki on ortodoksinen puuristi.

Ristit haudoilla ovat rautaristejä tai valkoisia puuristejä, joista kaksi ortodoksiristiä. Lähes kaikilla havaittavissa olevilla haudoilla on muistomerkki. Yhdellä haudalla tosin oli kukkasia, muttei muistomerkkiä.

Hautakivien symboleista risti on tavallisin, mutta myös vailla symboleita olevia kiviä on. Yhdessä Holländerin kivessä on kuvattu tähti ja liekkejä. Varsinaisia liekkimaljoja en havainnut.

    Aune ja Veikko Hallantien hauta maan vasemmassa takakulmassa.

Vainajat

Tälle hautausmaalle on tyypillistä, että muistomerkeissä on vain yksi nimi. Rivissä 1 on kuitenkin Karlssonien hautakivi, jossa on neljänkin vainajan nimet. Katkenneiden muistomerkkien osalta merkittiin yksi vainaja. Riveittäin nimien määrä muistomerkeissä on:

Ainakin viidellä haudalla on reunakivet. Hallantie-pariskunnan haudalla on pienistä kivistä muotoiltu, soikionmuotoinen kehys.

Holländer-nimisiä vainajia on ainakin neljä. Nämä toimivat eläessään, 1800-luvun puolivälistä lähtien, useissa sairaalan korkeammissa viroissa ja olivat erittäin arvostettuja. Sukunimi Hallantie on muokattu Holländer-nimestä.

Useat haudat olivat hoidettuja siten, että niillä kasvoi kukkia, mutta oli myös paljon hoitamattomia hautoja. Oksia, roskia tms. haudoilla ei kuitenkaan ollut.

Muistomerkki

Kirkon edessä, siitä oikealle on Normanin niityn laidassa 1982 pystytetty muistomerkki. Se on betoniin pystytetty vankka (20x20 cm) puuristi, jonka korkeus on 240 cm ja poikkipuun leveys 120 cm. Ristin kärjessä on peltihattu.

Ristiin on kiinnitetty metallilaatta (20x13,5 cm; lxk), jossa on teksti:

”Tälle paikalle 1600–1700 luvuilla haudattujen Seilin saaren asukkaiden muistoksi. Till minnet av de själöbor, som begrovs här på 1600–1700 talen. A.D. 1982”.

Joidenkin tietojen mukaan risti pystytettiin paikalle, johon spitaaliset haudattiin. Arkeologisissa kaivauksissa ei kuitenkaan ole löydetty ihmisten luita tältä paikalta. Petro Pesonen pitää epätodennäköisenä, että paikalla olisi ollut hautausmaa.

Kimmo Sundström