Opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeen Uusi lukio (#uusilukio) verkkoaivoriihi pyysi 26.11.2017 saakka vastauksia seuraavaan kysymykseen: Millaista osaamista lukion tulee tulevaisuudessa tarjota? Vastasin yhdistyksemme puolesta, vaikka vastaukset olivatkin sitten anonyymejä (taustatiedot kyllä pyydettiin). Kirjoitin 24.11. kahdesti ja, kun se vielä onnistui, 27.11. kerran. En ole aivan varma, menivätkö vastaukseni perille, sillä saattoi olla, että sähläsin jollain lailla, kun otin vastauksiani talteen. Joka tapauksessa kerron nyt kootusti oman näkemykseni.

Vastaukseni ytimeksi esitin saman kuin jo vastauksessani syksyllä 2015 Opetushallituksen verkkokyselyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistamisesta: Asetan ihmiselle tulevaisuuden taidoksi maallisuusperiaatteen ajamisen ja jo nyt sen mukaisesti elämisen.

Maallisuusperiaatteella tarkoitan ihannetta maallisesta, tunnustuksettomasta, sekulaarista valtiosta, jossa siis kirkko on erotettu valtiosta ja kaikenmuotoinen uskonnonopetus poistettu julkisen vallan kasvatuksesta ja opetuksesta sekä uskonto saatettu yksityisasiaksi. Sellainen ja vain sellainen valtio voisi taata kaikkien uskonnonvapauden. Tämä ihannehan asetettiin jo Forssassa 1903. Lisään tässä, että sellaisessa eri katsomuksia aidosti yhdenvertaisesti kohtelevassa valtiossa erikatsomuksisten ihmisten olisi myös helpointa tulla keskenään toimeen.

Jo nyt olisi mahdollisimman monen voitava itse eläytyä tunnustuksettoman valtion tilanteeseen. Tällöin olisi oltava uskonnollisten yhdyskuntien ja uskonnonopetuksen ulkopuolella. Valtionkirkkojen jäsenenä vapaaehtoisesti ollen ei oikein voi maallisuusperiaatetta tehokkaasti ajaa.

Siksi esitin vaatimuksen, että kirkosta olisi voitava erota omalla päätöksellään (perustelluimmin) 12 vuotta täytettyään. Aluksi tarjosin 14 vuoden ikärajaa, mutta se olisi vain kompromissi. Jo perusopetuksessa samassa iässä olevan kirkkoon kuulumattoman tulisi saada jättää uskonnonopetus omalla päätöksellään.

Totesin, että nuoren ihmisen parantunut uskonnonvapaus parantaisi hänen elämänsä laatua, kun hän voisi jättää uskonnon. Silloin hän myös voisi täysillä keskittyä kaikkeen opiskeluun.

Uskonnonopetus kaikille pakollisen uskontotiedon tai yhteisen ja silloin kuitenkin uskontoisen katsomuskasvatuksen muodossa kulkisi juuri päinvastaiseen suuntaan kuin maallisuusperiaate. Vastauksissani vaadin, että lukioon ei tulisi pakollista uskontotietoa. Uskontotieto peruskoulussa tai lukiossa olisi paluuta aikaan ennen uskonnonvapauslain voimaantuloa 1923.

Kauheata kyllä varhaiskasvatuksessa kävi todella juuri noin. Toivottavasti lapsen huoltaja voisi kuitenkin tarmokkaasti toimien saada otetuksi lapsensa pois katsomuskasvatuksen uskonnonjulistusosista. (Varhaiskasvatus ei ainakaan ole pakollista.)

Vaadin edelleenkin, että lukiossa oppiaineen uskonto/elämänkatsomustieto pakollisuus poistettaisiin tai että ainakin sen pakollisten kurssien määrä puolitettaisiin yhteen.

Kerroin, että joka tapauksessa kirkkoon kuuluva lukion opiskelija, joka on päättänyt erota kirkosta ensi tilassa, pystyy kieltäytymään uskonnon kursseista lukion alusta lähtien, kunhan kirkosta eroamisensa jälkeen suorittaa ET:n pakolliset kurssit. Jotta lukion suorittaminen ei sen tähden venyisi, huoltajien tulisi antaa suostumuksensa nuoren kirkosta eroamiselle.

***

Lisään näin jälkikäteen, että maallisuusperiaatetta voisivat silti toki ajaa sekä maallisen valtion tilanteeseen jo nyt eläytyä myös kirkkoon kuuluvat. Miten he tahtoisivat aidosti tunnustuksettoman valtion tilanteessa kirkkonsa ja mahdollisen uskontokasvatuksensa tai uskontoitseopiskelunsa järjestää? Mielestäni kiinnostunut huomaisi paljonkin toiminnan mahdollisuuksia, sillä ainakin minä tuntuisin osaavani antaa siinä kysymyksessä neuvoja kirkkoon moninkin eri tavoin suhtautuville. Mutta tällaisen ulkopuolisen innostus ei kai tarttuisi kirkkoon lopultakin vain laiskanpenseästi kuuluville.

Jouni Luukkainen