Historiaa

Haapasaari (Aspö) on ulkosaari Kotkan saaristossa, noin 25 kilometriä Kotkasta kaakkoon. Se kuului Kymiin ennen vuotta 1913, oli itsenäinen Haapasaaren kunta (Suomen pienin kunta) 1913–1973 ja liitettiin Kotkan kaupunkiin 1974.

Haapasaaren seurakunta itsenäistyi Kymin seurakunnasta omaksi seurakunnaksi 1.5.1910 ja liitettiin Kotkan seurakuntaan 1.1.1967 (Harjunpää 2008, 66; Haapasaari … 1981, 42, 44).

Haapasaaressa oli nykyisen puukirkon (valmistui 1858) paikalla varhaisempi rukoushuone/saarnahuone. Se esiintyy vuodelta 1741 olevassa merikortissa. Merikortin mukaan on piirretty vara-amiraali Tuomas von Rajalinin kartta (Haapasaari... 1981, 32). Rukoushuone purettiin ränsistyneenä ja jotakuinkin samalle paikalle rakennettiin nykyinen puukirkko.

    Tilan Haapasaaren kirkko ja hautausmaa (285–413–878–1) suurempi palsta, joka on Vanhankylänmaassa. Hautausmaan sijaintia ei ole merkitty karttaan, ei myöskään ristinmerkkiä, joka useimmiten on hautausmaasta käytetty symboli. Oikeassa alakulmassa Hautuumaanlahti. Maastotiedot © Maanmittauslaitos. Kiinteistötiedot © Maanmittauslaitos ja kunnat. Merikartta-aineistot © Liikennevirasto 1.1.2015. Syvyystiedot © Suomen ympäristökeskus.

Haapasaaren kappelin hautausmaa lienee sijainnut kirkon vieressä, vaikka siitä ei ole jäänyt mitään merkkejä. Tähän hautausmaahan haudattiin vainajia jo 1600-luvulla. Vuosien 1695–1736 välillä hautauksia oli yli 20. Tämä hautausmaa mainitaan kertomuksissa aina 1940-luvulle asti, muttei sen jälkeen. 1940-luvun lopussa hautausmaa oli jo kadonnut.

Haapasaari on kallioinen soveltuen huonosti hautaamiseen. Siksi saarelaisten hautausmaa on Haapasaaresta noin kolme kilometriä länteen sijaitsevassa Vanhankylänmaa-saaressa (Gamla Aspö). Siellä on ollut asutusta ainakin jo 1500-luvulla, mutta arvellaan asutuksen siirtyneen Haapasaareen viimeistään 1700-luvun alussa.

    Hautausmaan rautaportti.

Vanhankylänmaan hautausmaasta on juttu Matka Haapasaarelle Päivälehdessä 18.8.1890. Tuohon aikaan papisto kävi kahdesti vuodessa pitämässä saarilla kirkonmenoja. Sunnuntai-iltapäivänä 17.8.1890 vihittiin Vanhankylänmaan ”uusi hautausmaa” ja siunattiin ruumiita. Vihkimisen toimitti Kymin kirkkoherra, rovasti J. G. Snellman. ”Uusi hautausmaa” oli samassa kiviaitauksessa kuin vanha hautausmaa. Vihkimisen jälkeen vanhalla hautausmaalla siunattiin useampia ruumiita. Vainajien siunaus tapahtui siis useita kuukausiakin näiden hautaamisen jälkeen.

Kesäkuussa 1914 oli tarkastus. Savonlinnan hiippakunnan piispan edustaja asessori Aleksander Auvinen kehotti seurakuntaa ottamaan lisämaata hautausmaan käyttöön (Harjunpää 2008, 67). Huomautettiin myös, että merenrannan puolella pitäisi olla aita osoittamassa hautausmaa-aluetta.

    Läp'käytävä. Sen oikealla puolella etusivun kiviaitaa.

Tämä saa kysymään, eikö Hautuumaanlahden puolella nykyisin olevaa eli maan etusivun kiviaitaa tuolloin ollut olemassa.

Lokakuussa 1914 asiassa tehtiin kirkonkokouksessa päätös. Tämä hautausmaan laajennus vihittiin käyttöön 2.9.1923. Jo vuonna 1919 tähän osaan oli rakennettu kaksi syltä leveä ja 2,5 syltä pitkä lautavaja paarihuoneeksi ja työkalujen säilytystä varten (vuosina 1887–1892 syli=1,78 m; tämän jälkeen uusi syli=2,0 m). Kirkkoneuvosto valitsi keskuudestaan jäsenen valvomaan hautausmaan käyttöä ja puhtaanapitoa (Harjunpää 2008, 67).

    Puulaatikko maatuville jätteille hautausmaan portin ulkopuolella.

Sijainti

Kirjoittaja vieraili hautausmaalla 30.6.2017. Se sijaitsee kahden merenlahden välissä likimain kaakko-luodesuuntaisesti. Kaakossa on matala ja kivikkoinen Hautuumaanlahti. Hautausmaan etusivu on vain noin 50 metrin päässä rannasta. Hautausmaan takasivusta merenranta, jota kutsutaan Takarannaksi, on luoteeseen satakunta metriä. Hautausmaa on lähes neliö. Mittasin askelin sen leveydeksi 57 metriä ja pituudeksi 52 metriä (pinta-ala n. 3.000 neliömetriä).

Haapasaaren saaret käsittävän rälssitilan viimeinen ulkopuolinen omistaja oli neiti Carolina Indrenius. Hän oli todennäköisesti Vehkalahden kirkkoherran, tuomiorovasti Emanuel Indreniuksen tytär (Haapasaari … 1981, 35). Tältä Haapasaaren luotsit ostivat saaret ja vedet itselleen 6.9.1842. Kunkin talon omistus ilmoitettiin osuuksina, jonka pohjalta suoritettiin osakasjako vuonna 1872. Halkomistoimitus nro 6376 vahvistettiin Kymin kihlakunnanoikeudessa 28.2.1878. Tällöin jätettiin Haapasaaren kylän tilojen rekisterinumerot 1:1–1:43 yhteiseksi alueeksi. Näihin kuului majakkatontti, tulliasema ym.

    Hautausmaan keskivaiheilla oleva kivi, johon hakattu vuosiluku 1805.

Tila Haapasaaren kirkko ja hautausmaa (285–413–878–1) rekisteröitiin 8.3.1990 ja sillä on kaksi palstaa. Palstojen pinta-alat ovat 1,3153 hehtaaria ja 0,2350 hehtaaria. Pienempi palsta on Haapasaaressa. Suurempi palsta, jolla hautausmaa on, on Vanhankylänmaassa. Tilalla on 164 osakaskiinteistöä, lainhuutotietoja ei ole. Osakasluettelo on vahvistettu 11.9.2013, MML 9508/33/2013. Asiakirjat ja kartta ovat tuhoutuneet.

Edellä mainittua palstaa lukuunottamatta Vanhankylänmaan maat omistaa Suomen valtio ja haltijana on valtion liikelaitos Metsähallitus. Alueet ovat vuokralla puolustusvoimilla toistaiseksi jatkuvalla vuokrasopimuksella.

    Hautausmaan vasen etukulma. Hautojen erilaisia reunaratkaisuja.

Hautapaikkaoikeus, hautarekisteri, hautapaikkakartta

Siihen aikaan, kun Haapasaaren seurakunta hoiti hautausmaata, haudan hallintaoikeus maksoi. Riitta Warman äiti Hilkka Warma osti 1951 perheen hautapaikoiksi ensimmäisen etusivunsuuntaisen hiekkakäytävän ja etusivun kiviaidan välistä koko rivin hautapaikkoja. Ensinnä haudattiin käytävänpuoleiseen hautaan Riitta Warman hukkunut veli Reijo Varma (12.9.1945–24.5.1951; hautakivessä Varma). Myöhemmin kuitenkin seurakunnassa tapahtui jokin erehdys, kun keskelle hautariviä haudattiin yksi perheeseen ja sukuun kuulumaton vainaja.

    Vanhoja hautapaaluja lounaissivun kiviaidan vieressä. Korkeammassa paalussa erottuu vielä ristinmerkki.

Osakaskunta ei ole saanut ratkaistua sitä, kenellä on oikeus tulla haudatuksi Vanhankylänmaan hautausmaahan. Nykyisin hautapaikat ovat maksuttomia. Haudattujen vainajien määrä on tuntematon. Hautamuistomerkkien määrää laskettiin hautausmaan 200-vuotisjuhlan yhteydessä, mutta haastateltavat eivät muistaneet tulosta.

Hautarekisteriä tai ajantasaista hautapaikkakarttaa ei ole olemassa. Haapasaaresta, Uustinpuolelta, Aimo Laakkosen aitan seinän välistä löytyi korjaustöiden yhteydessä hautapaikkakartta (68–89 cm; lxk) vuodelta 1933. Aimo Laakkosen isä oli ollut seurakunnan kanttori. Kartan laati Simon Laine. Tätä uudemman hautapaikkakartan olemassaolosta ei ole tietoa.

Sukututkija Annikki Yrjölällä oli 1990-luvulla aika hyvä luettelo hautausmaahan haudatuista vainajista ja aikomus laatia hautapaikkakartta, mutta työ kuitenkin jäi. Koska Laineen vanha kartta oli osin suunnitelma hautojen tulevasta sijoittelusta eikä toteutunut, uuden hautapaikkakartan laatiminen pitäisi aloittaa jotakuinkin alusta.

    Erilaisia hautamuistomerkkejä hautausmaan oikeassa puoliskossa.

Nykyisin järjestelmällisyyttä ei ole. Käytännössä vainaja haudataan oman suvun jonkin hautapaikan vanhaan hautasijaan tai suvun hautapaikan viereen.

Haapasaaren seurakunnan yhdistyttyä Kotkan seurakuntaan Kotkan seurakunta kertoi, ettei hautausmaata koskevia asiakirjoja tullut Kotkan seurakuntaan.

Pinnanmuoto ja kasvillisuus

Pinnanmuoto kumpuilee lievästi. Maalla kasvaa lyhyitä mäntyjä, katajia ja pieniä pihlajia. Aluskasvillisuus on kanervaa, mustikkaa, kieloja, sammalta, jäkälää.

    Merikapteeni Efraim Warman ja Eva Elisabet Warman hauta ja hautakivi. Hautausmaan ainoa hauta, jota ympäröi metalliaita.

Varustukset

Hautausmaata ympäröi lohkotuista kivistä tehty harmaakiviaita. Kulmat ovat suorat. Aidan korkeus portilla on 85 cm, etusivulla läp´käytävän oikealla puolella 50–100 cm ja oikealla sivulla 60–95 cm. Takasivulla aidan korkeus on 50–110 cm. Kivien koko vaihtelee paljon, alinna on suuriakin lohkareita. Etusivulla, portista vasemmalle, aidan korkeus on 60–120 cm. Aidan leveys on noin 80 cm. Vain muutaman kiven raukeamia voidaan havaita, muutoin aita on ehjä.

Portti on rautaa (n. 195x100 cm; lxk), portinpylväitä on kaksi. Portti on harmaa ja vaikuttaa 1960–1970-luvun omakotikiinteistön portilta. Portti on kunnostettu ja maalattu vuonna 2016. Portilla kiviaidan pään ja läp´käytävän välinen etäisyys on 185 cm.

    Meritullivahtimestari Karl Henrik Wikmanin hautaristi.

Portin oikealla puolella on läp'käytävä (345x375 cm; lxp), jota on kutsuttu myös kappeliksi. Se on nurkkakiville perustettu, puurunkoinen, harjakattoinen, huopakatteinen, vaaleanharmaaksi maalattu rakennus. Ainakin arkussa haudattavat vainajat oli tapana tuoda hautausmaalle läp´käytävän kautta.

Läp'käytävän molemmilla sivuilla on ikkuna (89x110 cm; lxk ilman reunalautoja). Ulkoseinät ovat paneelia, jossa on uria. Molemmissa päädyissä on pariovi. Etusivun pariovi (141x202 cm; lxk) on lukitsematon. Hautausmaanpuoleinen pariovi (144x213 cm) on lukittu. Rakennuksen katto ja kate uusittiin vuonna 2016. Räystäskourut ja syöksytorvet ovat muovia ja harmaat. Katolta valuva sadevesi kerätään kahteen vihreään muovisaaviin kasvien kasteluvedeksi.

Kaivoa ei ole, ei aina sadevettäkään. Hautojen hoitajat tuovat kasteluvettä mukanaan. Puolustusvoimat vuokraa edelleen saarta ja armeijalla oli vesijohto. Armeijaa pyydettiin vetämään vesijohto myös hautausmaalle, mutta sitä ei saatu.

    Saarelaisten ammattina luotsi oli hyvin yleinen. Kiven oikeassa alakulmassa on teksti ”J. Kankainen. Kotka.”. Se viittaa Kotkan-Kymin seudulla toimineeseen, vuonna 1909 perustettuun Johan Kankaisen kiviveistämöön.

Läp'käytävä toimii myös työkaluvajana. Siellä on lankkuja, kaksi kottikärryä, muovisia kastelukannuja, lapioita, luutia, haravia, arkun kantoliinat.

Rakennuksen etuovelle nouseva luiska on kivilatomus, jonka päällä on betonilaatta. Ovelle vie kolme porrasaskelmaa.

Hautausmaan ulkopuolella, läp'käytävän vasemmalla puolella, on puulaatikko (203x114x80/90 cm; lxsxk) maatuville jätteille. Laatikon etusivun korkeus on 80 cm, takasivun 90 cm.

    Joosef ja Anna Yrjölän hautakivi, jossa kuva-aiheena ankkuri ja sen molemmin puolin viisisakarainen tähti.

Muistokivi

Likimain keskellä hautausmaata on esiintyöntyvä kallio tai isohko kivi, johon on hakattu vuosiluku 1805. Tämä ymmärretään hautausmaan perustamisvuodeksi.

Todennäköisesti paikalle on haudattu vainajia jo paljon ennen tätä. Ainakin yksi heistä, lapsena kuollut Yrjö Göran Varma, tunnetaan nimeltäkin. Hänet haudattiin 1804 (Harjunpää 2008, 66–67).

Vähän tämän jälkeen eli vuonna 1818 kerrotaan Haapasaaressa olleen 20 taloa ja 129 asukasta (Kymin historia I 1960, 335).

Hautaustoiminta

Aikaisemmin evankelis-luterilainen seurakunta kaivoi haudat. Hautausmaata hoidettiin ikään kuin se olisi ollut seurakunnan omistama. Sitten havaittiin, että omistaja onkin osakaskunta. Sen jälkeen hautojen kaivuu ja hautausmaan ylläpito jäi osakaskunnan ja vainajien omaisten huoleksi. Ainakaan vuonna 1982 seurakunta ei enää kaivanut hautoja. Riitta Warman isän (Lauri Warma 5.3.1915–20.10.1982) kuoltua Riitta Warma kaivautti saaren sotilailla haudan isälleen korvausta vastaan. Lauri Warma haudattiin arkussa. Vielä ainakin yksi onnettomuudessa kuollut poika haudattiin arkussa 1990-luvun alkupuolella. Kukaan ei muista, että arkkuhautauksia olisi enää ollut tämän vuosisadan puolella.

    Koikkalaisten muistomerkki hautausmaan vasemmassa takakulmassa on malalahko, kaarevaharjainen metallilevy, johon on kiinnitetty vainajien tiedot sisältävä metallilaatta.

Silloin, kun Haapasaarella vielä oli pappi, vainajat siunattiin Haapasaarella ja kuljetettiin veneellä Vanhankylänmaahan haudattaviksi. Nykyisin talvella kuolleet vainajat haudataan yleensä mantereelle. Vanhankylänmaan hautausmaalla hautaukset ovat nykyisin tuhkahautauksia. Tuhkauurnat on helppo viedä hautausmaalle, uurna vaatiin pienemmän haudan ja siis vähemmin kaivuutyötä.

Vainajan tuhka voidaan haudata myös ilman uurnaa. Kotkan krematorio, joka on kirkollinen, luovuttaa lainauurnan myös niiden vainajien tuhkan kuljettamista varten, jotka eivät kuuluneet kirkkoon tai jotka haudataan muualle kuin kirkon hautausmaahan.

Hautausmaan hoito

Hautausmaan yleishoidosta vastaa osakaskunta. Haapasaaren Nuorisoseura r.y. (2602, ensirekisteröinti 3.11.1920) on hoitanut hautausmaata ja antanut avustuksia hautausasioissa. Hoito tapahtuu talkoilla. Pidetään hiekkakäytäviä auki, raivataan pois tuulenkaatoja ja oksia yms. Roska-astiaa hautausmaalla ei ole. Jokaisen on kuljetettava roskansa itse pois.

Aikaisemmin oli tapana järjestää vuosittain ennen juhannusta retki hautausmaalle. Saari oli armeijan käytössä, ja armeija kuljetti retkeläiset saarelle. Muualla kuin hautausmaalla eivät siviilit saaneet liikkuakaan. Nykyisin retkeläiset saavat järjestää matkansa omin neuvoin. Viime vuonna yhteiskuljetus Vanhankylänmaahan tapahtui lauantaina 6.8.2016. Osa talkoolaisista menee saareen omilla veneillään. Ainakaan vakituista asutusta saaressa ei ole.

Kunnossapidosta aiheutuu vähäisiä kuluja. Aikaisemmin avustusta on anottu ja saatu Kotkan seurakunnalta. Kaupungilta avustusta ei ole saatu, ehkei haettukaan.

Haudat

Hautoja on joka puolella hautausmaata. Maastosta ei selviä, mikä osa hautausmaasta on vanhin osa ja mikä tai mitkä osat ovat myöhempiä laajennuksia. Käsityksekseni jäi, että vanhimmat, 1800-luvun lopulta olevat hautamuistomerkit ovat lähimpänä maan muistokiveä. Vanhat ihmiset ovat kertoneet, että hautausmaan vasen takakulma tai -neljännes oli jostakin syystä vähemmän haluttu alue hautausmaalla.

Hautarivit kulkevat pituussuunnassa kaakosta luoteeseen. Haudat tai hautamuistomerkit eivät ole tarkoin linjassa, joten eritoten hautojen määrän laskeminen on hankalaa. Joskus muistomerkkien välissä on painuneita hautakumpuja ja kivikehyksiä. Hautarivien ja muistomerkkirivien etäisyys toisistaan vaihtelee monin paikoin. Osalla haudoista ei mahdollisesti ole ollut muistomerkkiä tai se on lahonnut pois.

    Hilkka Warman ostama hautapaikkarivi Reijo-pojan haudasta kiviaitaan asti. Tekstissä mainittu kuva-aihe keskimmäisessä hautakivessä. Kolmas kivi vasemmalta on haudalla, jonka seurakunta erehdyksessä luovutti jollekulle vieraalle henkilölle.

Hautausmaan oikeasta eli koillissivusta lukien keskellä olevaan muistokiveen saakka laskin kymmenen hautariviä. Hautakivien lukumäärä vaihtelee riveissä kahden ja 11:n välillä. Lähimpänä muistokiveä on neljässä rivissä vanhoja rautaristejä ja myös ainakin yksi puupaalu. Laskin hautakivien määräksi tässä oikeassa puoliskossa 51 ja rautaristien määräksi 12. Hautamuistomerkeissä oli yhteensä noin 107 vainajan nimeä.

Muistokivestä maan lounaissivuun laskin 11 hautariviä, joissa hautakivien määrä vaihteli kolmesta seitsemään. Yhteensä laskin 53 hautakiveä, 18 rautaristiä, neljä puumuistomerkkiä, joista yksi kaatunut puupaalu, sekä yhden muunlaisen metallisen muistomerkin äärimmäisenä maan vasemmassa takakulmassa. Haudattujen vainajien määräksi arvioin noin 96.

Näin koko hautausmaan osalta hautamuistomerkkien määräksi sain 140 ja haudattujen vainajien määräksi arvioin 203. Jos selvästi havaittavalla haudalla ei ollut muistomerkkiä tai muistomerkki oli kaatunut eikä vainajien nimien määrä selvinnyt, laskettiin vain yksi vainaja. Kaikki luvut on ymmärrettävä arvioiksi. Tarkempi laskenta tuottaisi luultavasti hieman isompia lukuja.

Joillakin haudoilla on vankatkin reunakivet, joillakin reunalankut, joillakin pienistä kivistä tehty kivireunus, joillakin ei mitään reunusta.

Yleisimpiä sukunimiä muistomerkeissä ovat Laanti, Varma/Warma, Laakkonen, Eerola, Yrjölä ja Tuomala. Ruotsinkielistä tekstiä ei muistomerkeistä juuri löydy, mutta kuitenkin ”Tulvaktmästaren” Karl Henrik Wikmanin (29.9.1835–28.7.1901) muistomerkki seisoo yhä paikallaan. Hän oli kotoisin Pernajasta. Ammateista mainitaan hyvin yleinen luotsi ja myös merikapteeni. En havainnut yhtään muistomerkkiä, jossa olisi lukenut kalastaja. Tämä voi johtua siitä, että yksinomaisia kalastajia oli vähän. Useat miehet kalastivat, mutta jonkun muun toimensa ohessa.

    Ollikaisten hiekkapintainen, uudehko hauta lounaissivun kiviaidan vieressä. Hautaa rajaavat paksut reunakivet.

Hautamuistomerkkien symbolit

Hautausmaa on kristillinen ja ilmeeltään luterilainen hautausmaa. En havainnut yhtään ortodoksihautaa. Yleisin symboli hautamuistomerkeissä oli latinalainen risti. Kuitenkin oli muistomerkkejä vailla symboleita tai muistomerkin kuva-aihe oli maallinen (kukka, auringonlasku, ankkuri jne.). Liekkimaljoja en havainnut symbolien joukossa.

Riitta Warma ideoi isänsä hautakiveen Martti Kajatkarin valokuvaan pohjautuvan kuvan. Siinä takaa kuvattu hattupäinen mies istuu veneessä, joka kulkee kohti Haapasaarta. Valokuva on julkaistu teoksessa Haapasaari – menneisyys ja nykypäivä (1981, 102). Kuvatekstin mukaan Lauri Warma kuljettaa siinä postimoottoria kevätjäiden seassa 1970-luvun alkupuolella.

Ennen muistomerkeissä oli enemmän sukujen puumerkkejä. Nyt havaitsin eräällä haudalla valkoisen, uudehkon puuristin. Ehkä sillä oli korvattu vanha muistomerkki? Joka tapauksessa siihen oli muun ohessa otettu vanha puumerkki.

Hautausmaan ulkopuolelle haudatut vainajat

Hautausmaan etusivun ja Hautuumaanlahden väliin, hautausmaan ulkopuolelle, haudattiin venäläisiä vainajia Oolannin sodan (Krimin sodan taisteluita 1854–1856) aikana. Jäljet näistä haudoista ovat kadonneet. Venäläisiä vainajia haudattiin hautausmaan ulkopuolelle myös toisen maailmansodan aikana. Vielä 1980-luvulla paikalla oli joitakin ortodoksiristejä, jotka nyt ovat kadonneet.

Kimmo Sundström

JK. Aulikki Visamo miehensä kanssa teki hautausmaasta uuden hautapaikkakartan vuonna 2020. Heitä auttamaan tuli kartan piirustusohjelmalla Hannu Laakkonen. Kartta on muistitikulla ja sitä myydään. 

Samana vuonna hautausmaan ilmettä entisöitiin raivaamalla pois pensaita ja pieniä puita. Myös hautojen reunakiviä paljastettiin ja hautakiviä puhdistettiin sammaleesta. Edelleen uudistettiin tunnettuja puupaaluja.