Sijainti

Itäharjun kolerahautausmaa sijaitsee Itäharjun kaupunginosassa, korttelissa, jota rajaavat pohjoispuolella Vanha Littoistentie ja eteläpuolella Kalevantie. Korttelin itäpuolelta kulkee pohjoiseen Karjakatu.

    Hautausmaa korttelin keskellä, portti on pohjoissivulla. Maastotiedot © Maanmittauslaitos. Kiinteistötiedot © Maanmittauslaitos ja kunnat. Merikartta-aineistot © Liikennevirasto 1.1.2015. Syvyystiedot © Suomen ympäristökeskus.

Kolera saapuu Turkuun

Vuoden 1831 koleraepidemia levisi Suomeen Venäjältä, joko Pietarista tai Kronstadtin linnoituksesta (Pesonen 1980, 148). Ensimmäinen sairaustapaus Pietarissa havaittiin 14.7.1831 (Fagerlund 1968, 9). Viipurin ulkopuolella oli samoin ensimmäinen koleratapaus heinäkuun alkupuolella 1831 (Fagerlund 1968, 10). Sotilaskuljetusten mukana tauti levisi Sveaborgiin, Helsinkiin. Helsingissä ensimmäinen henkilö sairastui koleraan 19.8.1831.

Turkuun kolera ehti vielä elokuun aikana (Pesonen 1980, 148). Kahta ensimmäistä tautiin Turussa kuollutta ei kirjattu virallisiin tilastoihin. Ensimmäinen kuollut oli nahkurinkisälli, jonka henkilöä ei ole voitu tarkemmin identifioida. Hän oli tullut Helsingistä Turkuun 18.8.1831 ja kärsinyt vatsavaivoista jo matkalla. Hän meni lääkäriin 26.8.1831 ja kuoli 28.8.1831. Toinen kuollut oli vanha eukko (”gumma”), jonka nimi samoin jäi tuntemattomaksi. Hän kuoli 2.9.1831. Ensimmäinen tilastoihin päätynyt uhri oli Abraham Rolig, kaupunginpiiskuri (stadsprofoss) eli vitsarangaistusten toimeenpanija, joka kuoli 4.9.1831 (Fagerlund 1968, bilaga 2, s. 1, nro 1). Toinen tilastoihin päätynyt uhri oli hatuntekijäkisälli Lars Petter Altin (Fagerlund 1968, 52), joka oli Ruotsin alamainen. Hän työskenteli hatuntekijä Johan Wecksellin luona VI kaupunginosan korttelissa 5 ja kuoli 4.9.1831. Viimeinen vuosien 1831–1832 epidemian kuolonuhri sairastui 5.1.1832 ja kuoli 6.1.1832.

    Hautausmaan rautaportti ja kiviset portinpylväät.

Fagerlundin mukaan (s. 65) koleraan sairastui Turussa yhteensä 509 henkeä, joista kuoli 266. Tässä on mukana jo Linnan vankilassa, kehruuhuoneessa ja 46:nnessa jääkärykmentissä (n. 600 venäläistä sotilasta) sairastuneet ja kuolleet. Sotilaista sairastui 117 ja kuoli 22. Jos viime mainitut ryhmät jätetään pois laskuista, sairastuneita oli 384 ja kuolleita 242. Turun siviiliväestön määräksi tuohon aikaan Fagerlund on arvioinut 11.352–13.274 henkilöä (Fagerlund 1968, 75). Kolera riehui Turussa siis noin neljä kuukautta, ”puolta pitempään kuin Helsingissä” (Pesonen 1980, 158).

Koleraan kuolleita ei saanut haudata samaan hautausmaahan kuin muita vainajia. Tartuntavaaran takia näille perustettiin oma hautausmaa aivan kaupungin laidalle. Sen itäpuolella alkoivat hevosten ja lehmien laitumet.

    Kiviaidan sortuma pohjoissivulla.

Hautausmaa perustetaan

Kunnallispormestari Carl Pehr Edvard Gadd (pormestarina 1831–1833), maistraatti ja papisto katsoivat koleran siviiliuhreille kaksi hautausmaapaikkaa ja kolmannen sotilaille. 7.9.1831 ilmoitettiin, että paikat oli aidattu (Fagerlund 1968, 84). Näistä Hämeentullin ulkopuolella oleva hautausmaa oli suurin, 6 716 neliökyynärää (2.369 neliömetriä) (mts. 84, alaviitta 3). Kakolanrinteen hautausmaa oli pienempi ja sotilaille varattu hautausmaa pienin. Molemmat ovat jääneet katujen ja talojen alle. Kakolanrinteen kolerahautausmaa jäi Pakkarin- ja Malminkatujen sekä useiden rakennusten alle. Aika ajoin se on edelleen arkeologien tutkimuskohteena. Tämän kirjoitussarjan kohteena on vain Itäharjun kolerahautausmaa.

Joulukuussa 1831 maaherra määräsi, että hautausmaat tuli täyttää hiekalla tai soralla 1,5 kyynärän vahvuudelta ja ympäröidä ojalla. Vuonna 1837 Itäharjun hautausmaa ympäröitiin harmaakiviaidalla (Maistraatin pöytäkirja 18.10.1837). Turun ja Kaarinan seurakuntien mukaan aidan rakentaminen tapahtui vasta 1838 (Ks. Kolerahautausmaa ja kunnallinen  hautausmaa).

    Yleiskuva kohti maan oikeaa etukulmaa. Länsipäässä ei ole hautamuistomerkkejä.

Kiinteistö

Kirjoittaja vieraili hautausmaalla 7.6.2017. Hautausmaa on asemakaava-alueella, virkistysalue (853–12–9903–0), ja rekisteröity 10.4.1964. Alueella ei ole nimeä, sen pinta-ala on yhteensä 29,1299 hehtaaria ja palstoja on 15. Sen palstan koko, jolla hautausmaa on, on 5.368 neliömetriä.

Hautausmaa on suorakaiteenmuotoinen (n. 75x35 m), pinta-ala on noin 2.600 neliömetriä. Maanpinta on lievästi kumpuilevaa nurmea. Korkeimmat kohdat ovat maan etusivulla ja keskellä, josta pinta laskee lievästi kohti maan takasivua. Alin kohta on oikeassa takakulmassa eli lounaiskulmassa.

Kasvillisuus

Portista tultaessa etusivulla, vasemmalla, on neljä vaahteraa, kaksi lehmusta ja syreenipensas. Vasemmassa päädyssä on kolme vaahteraa, kaksi lehmusta ja tammi. Takasivulla on kolme pienehköä tammea ja kolme lehmusta. Oikeassa päädyssä on omenapuu, pihlaja ja kaksi syreenipensasta. Etusivulla, portista oikealle, on kaksi lehmusta. Keskellä hautausmaata on tammi, viisi lyhyttä, haaroittunutta mäntyä ja syreenipensaita.

    Vanhat hautakivet seisovat komeasti paikoillaan.

Varustukset

Vanhalta Littoistentieltä noin yhdeksän metrin päässä on vanha, raskas, takorautainen ja kaksiosainen portti. Portinaukon leveys on noin 2,5 metriä, ja portin korkeus 145 cm. Vanha portin lukko on ruostunut hajalle. Portti on joskus ollut punainen, punaväriä on vielä vähän jäljellä.

Portin vasemman kivipylvään mitta alhaalta on 45x67 cm, mitta ylhäältä 45x43 cm ja korkeus 160 cm. Oikean pylvään alamitta on 49x64 cm, ylämitta 45x44 ja korkeus 147 cm.

Kiviaidan korkeus portin vasemmalla puolella on 118 cm ja oikealla puolella 115 cm.

    Lukion lehtori Anders Gustaf Simeliuksen hautakivi on vaaka-asennossa.

Ladottu, vanha kiviaita ympäröi hautausmaata neljältä sivulta. Hautausmaan sisäpuolella aidan korkeus on pienempi kuin maan ulkopuolella. Portista tultaessa etusivun vasemmalla puolella aidan korkeus on noin 55–80 cm. Aidassa on muutama pieni sortuma hautausmaan puolelle. Vasemmassa päädyssä aidan korkeus on 30–70 cm, takasivulla 35–60 cm, oikeassa päädyssä 40–70 cm ja etusivulla, portista oikealle 40–70 cm.

Koleraan kuolleiden hautaus

Koleraan kuolleiden ruumiit oli kasteltava kloorikalkkiliuoksella ja päälle oli siroteltava tuhkaa tai sammuttamatonta kalkkia tai hienonnettua pajahiiltä. Päällimmäiseksi oli pantava kloorikalkkiliuokseen kastettu liina (Pesonen 1980, 151). Säädösten mukaan vainajat olisi pitänyt haudata vähintään 3,5 kyynärän syvyyteen. (Tukholman kyynärä oli 59,34 cm ja autonomian aikana käytetty venäläinen kyynärä eli arsina 71,12 cm.) Aina hautoja ei kuitenkaan jaksettu kaivaa näin syviksi. Ruumisarkkujen päälle oli siroteltava sammuttamatonta kalkkia (mts. 152).

    Lääninkamreeri Gustaf M. Wänerbergin hautakivi.

Kolerahautausmaat olivat kristillisesti siunattuja. Kirkkomaan ulkopuolelle hautaaminen oli rangaistus ja loukkaus, joka usein kohdistui rikollisiin ja itsemurhan tehneisiin (mts. 158).

Lehtikirjoituksessa (Åbo Underrettelser 25.3.1869, s. 1) Itäharjun hautausmaahan haudattuja kuvataan ”aktiivisiksi kansalaisiksi ja arvostetuiksi kaupunkilaisiksi”. Vastaavaa ei esitetty koskien Kakolanrinteen kolerahautausmaata. Kakolanrinteen kaivauksissa on löydetty kahdesta haudasta ortodoksiristi. Arvellaan, että sinne haudattiin myös venäläisiä sotilaita.

Kari Hintsalan mukaan Itäharjun hautausmaahan haudattiin pari sataa koleraan kuollutta (Ks. Turun Itäharjun kolerahautausmaa, 22.9.2012). Vainajat haudattiin jo kuolemaa seuraavana yönä soihtujen valossa. Omaiset eivät saaneet tulla heitä saattamaan, ja hautajaismenojen piti olla mahdollisimman lyhyitä. Koleraan kuollut kunnallispormestari Claës Sacklén (18.3.1789–31.12.1831) haudattiin tosin poikkeuksellisesti vasta uudenvuodenpäivänä 1.1.1832 kello 17.

    Leipurioltermanni Carl Wahlgrenin hautakivi.

Åbo Tidningar -lehden 31.12.1831 julkaiseman tilaston mukaan epidemian alkamisesta lukien koleraan sairastuneita miehiä oli 172 ja naisia 191. Tervehtyneitä miehiä oli 46 ja naisia 66. Miehiä kuoli 115, naisia 110. Tällöin edelleen sairaita miehiä oli 11 ja naisia 15.

Sofia Paasikivi kertoo, että vuosina 1831–1832 koleraan kuoli aikalaislähteiden mukaan 577 henkeä ja tutkimuskirjallisuuden mukaan 659 henkeä (Ks. Pro gradu -tutkielma: ”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa).

Nykyisin hautausmaa on muinaisjäännös. Mahdollisesti hautausmaata on käytetty myös myöhempien koleraepidemioiden aikana. Turussa näitä oli vuosina 1848–1849, 1853, 1856, 1858, 1866, 1872 ja 1874. Ei ole tarkkaa käsitystä siitä, haudattiinko koleraan kuolleita myös tavallisille hautausmaille. Tiettävästi Itäharjun kolerahautausmaa ei ole ollut käytössä enää ainakaan 1900-luvulla.

Hautamuistomerkit

Seitsemän hautamuistomerkkiä on säilynyt. Näistä viisi on hautakiviä ja kaksi rautaristejä. Kaikki ovat vauraiden kaupunkilaisten muistomerkkejä. Puiset muistomerkit katosivat jo kauan sitten.

    Kauppias Gabriel Leinbergin hautakivi. Oikealla takana näkyy hautausmaan itäpäässä Mathias Åkerbergin haudalla oleva rautaristi.

Koska säilyneitä muistomerkkejä on näin vähän, tarkastellaan kutakin hieman.

(1) Hautausmaan itäpäädyssä, lähellä maan vasenta etukulmaa, on musta rautaristi (178,5x96,5 cm (kxl)), jolla on jalustakivi (87x64x15 cm (pxlxk)). Hauta on piirilääkäri Mathias Åkerbergin (27.4.1750–22.12.1831). Hänen tyttärensä pojanpoika oli Jean Sibelius.

(2) Portista tultaessa etuvasemmalla, melko lähellä hautausmaan keskustaa, ovat loput säilyneet muistomerkit. Ensimmäisessä rivissä on punainen vaakakivi (150x88x23 cm (pxlxk)), jonka teksti on ylöspäin. Kivi lepää jalustakiven (196x133x20 cm (pxlxk)) päällä. Kivessä on teksti GYMNASII-LEKTOR ANDERS GUSTAF SIMELIUS / OFFER FÖR EN HÄRJANDE DÖD / D. 18 DEC 1831 / 41 ÅR GAMMAL / SAKNAD AF LÄRJUNGAR / SÖRJD AF VÄNNER. Raivoava kuolema viittaa koleraan. Lukion historian lehtori Simelius oli syntynyt 14.5.1790.

(3) Simeliuksen kiven takana on lääninkamreeri Gustaf Mauritz Wänerbergin (Vaenerberg) (15.9.1798–22.12.1831) hautakivi. Kivellä on kaksi jalustakiveä, alempi 128x91x20 cm (pxlxk) ja ylempi 89x52x27 cm (pxlxk). Itse hautakiven mitat ovat 71x123 cm (lxk), jossa suurin leveys on mitattu ylhäältä. Kiven ”korvissa” on koristeet, samoin alinna kivessä on ruukun kuva koristeena.

(4) Rivin viimeisenä on toinen punainen pystykivi, jossa ylhäällä on viisisakarainen tähti. Kivessä lukee HÄR HVILAR BAGARE-ÅLDERMANNEN / CARL WAHLGREN / FÖDD DEN 24 JANUARI 1766, I MOTALA SOCKEN I ÖSTERGÖTHLAND / DÖD I ÅBO AF CHOLERAN, / DEN 22. DECEMBER 1831. / HANS EFTERLEMNADE ENKA / MARIA DAHL / LÄT RESA DENNA STEN.

Leipurioltermanni oli ammattikuntansa vanhin, ja Maria Dahl hänen leskensä, joka antoi kiven pystyttää.

Kiven toisella puolella on vielä seitsemän tähteä ja perhonen/hyönteinen sekä teksti CHRISTUS ÄR MITT LIF / DÖDEN ÄR MIN VINNING / PHIL:1:21. Teksti on viittaus Paavalin kirjeeseen filippiläisille, joka nykyisin on suomennettu: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Tekstin alla on vielä koristeena malja.

Alemman jalustakiven koko on 130x84x23 cm (pxlxk), ylemmän 86x44x20 cm (pxlxk). Hautakiven koko on 93x132 cm (lxk). Suurin leveys on mitattu ylhäältä.

(5) Toisessa rinnakkaisessa muistomerkkirivissä on portilta katsoen ensin kauppias Gabriel Leinbergin (9.4.1803–21.12.1831) hautakivi (72,5x138 cm (lxk)), jossa teksti HÄR HVILAR / HANDLANDEN I DENNA STAD / GABRIEL LEINBERG / FÖDD DEN 9 APRIL. 1803 / DÖD DEN 21. DECEMBER 1831. Tälläkin punaisella kivellä on kaksi jalustakiveä. Kiven toisella puolella on teksti: Ett trofastminne teckna skall / uppå den stilla graf / med fröjd du uppfyllt lifvets kall / med fred du somnat af / långt före ålderns silfverhår / du ärans krona nått / ty lifvet måts ej efter år / men efter dygder blott.

(6) Seuraavana rivissä on tehtailija Christopher Richterin (25?.5?.1778–2.11.1831) rautaristi (95,5x178 cm (lxk)). Hänen talonsa toimi Suomen hallituskonseljin kokoontumispaikkana vuosina 1809–1819.

(7) Rivin viimeinen hautakivi on matalampi, harmaa pystykivi (45x31x92 cm), jolla myös on jalustakivi. Kivi kuuluu Turun hovioikeudenneuvos, kamariherra ja ritari Adolf Fredrik Tandefeldtille (17.11.1778–2.11.1831).

    Hovioikeudenneuvos A. F. Tandefeldtin hautakivi.

Hoito

Ennen sotia hautausmaa restauroitiin (Fagerlund 1968, 84). Åbo Underrettelser ehdotti muistolaatan pystyttämistä alueelle hautausmaan täyttäessä sata vuotta (ÅU 10.5.1931).

Sitten hautausmaa kuitenkin jäi vähälle hoidolle, osa hautakivistä kaatui ja alueesta tuli ryteikköä. Museovirasto myönsi Turun kaupungin Viherliikelaitokselle hoitoluvan kolerahautausmaalla 1.7.2009–30.6.2015 väliseksi ajaksi. Hautausmaa siistittiin vuonna 2009, jolloin mm. runsasta syreenipensastoa raivattiin pois. Hautausmaata ylläpitää Turun kaupunki. Käydessäni paikalla nurmi oli leikattu ja kaikki näytti muutenkin siistiltä.

Kimmo Sundström