Saate: Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti eilen 11.5.2017 korottaa Lehtisaaren tonttien vuokria. Yhdistyksemme läheinen yhteistyökumppani Kim Sjöström vaatii kirjoituksessaan, jonka julkaisemme alla, että Lehtisaaren kiinteistöt pitää palauttaa seurakunnilta maallisen yhteiskunnan omistukseen. Keskustelin hänen kanssaan siitä, miten kirkko alunperin maat omistukseensa sai, mutta hän on vakuuttunut siitä, että perusajatus on hänellä oikein.

Jouni Luukkainen, puheenjohtaja

***

Helsingin Lehtisaaressa on kummallinen tilanne, jossa Vantaan (entisen Helsingin maaseurakunnan eli pitäjän eli maalaisten) seurakuntayhtymän ja Helsingin (kaupungin) seurakuntayhtymän hallussa, muka-omistusoikeudella, on laaja maa-alue, kiinteistö, jolla on vuokralle annettuja tontteja.

Valtionkirkon seurakuntien niinsanottu omistusoikeus ei ole perustuslain suojaamaa omistusoikeutta, sillä valtionkirkko ja sen seurakunnat eivät ole yksityissektoria, vaan ne ovat valtion eli julkishallinnon haarakkeita, joiden kaikki "omaisuus" on perimmiltään maallisen valtion omaisuutta. Eettisesti katsoen se omaisuus kuuluu kaikille veronmaksajille.

On aina syytä muistaa, että valtionkirkko on kaikkien yhteiskunnan jäsenten omaisuutta. Siis niidenkin, jotka ovat kirkostaeronneita tai toisuskoisia tai eivät ole ikinä kuuluneet mihinkään uskontoon. Vain sellainen kirkko, joka on alusta lähtien muodostanut itsensä yksityisoikeudelliseksi, eli esim uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, ja omien jäsentensä rahoituksella, ei kuulu yleisesti veronmaksajien omistukseen.

Omaisuutta valtionkirkko on siinä mielessä, että yhteiskunnan jäsenillä pitää olla oikeus tehdä, mitä haluavat kirkolle. Vaikka hajottaa sen. Näin siis vaikka eivät kuuluisi kirkkoon eivätkä usko kirkon oppiin. Omaisuus on asia, joka kuuluu vallankäytön kohteeksi.

Että asumiseen käytetyt kiinteistöt ovat nykyään seurakuntayhtymien nimissä, on purkamatta unohtunutta valitettavaa jäännettä feodaalisesta järjestelmästä jossa valtio, silloin Ruotsin kuningaskunta, oli antanut valtion omistaman kirkon seurakunnille eräiden silloisten asioiden rahoittamiseksi maa-alueiden hallintaoikeuksia ikään kuin läänityksiksi. Silloisessa Helsingin pitäjässä, jotkut silloin vähäisessä käytössä ja asumattomina olleet saariniityt olivat sellaisia alueita. Pappila lienee pitänyt kesäkausina karjaa saarissa.

Yhteiskunnalliset olot ja asutus ovat sen jälkeen paljonkin muuttuneet, laajentuvalla pääkaupunkiseudulla. Kyseisiä saariniittyjä ei ollut annettu seurakunnille talonvuokratuottojen keräämiseksi, vaan karjan laiduntamiseen. Kirkolliset tahot kuitenkin ryhtyivät käyttämään saarialueita tarkoitettujen käyttöoikeusehtojen vastaisiin tarkoituksiin, kun asuintalojen rakentamiselle alkoi olla kysyntää. Kirkon seurakuntayhtymät ovat Lehtisaaren suhteen jo monet vuosikymmenet käyttäneet valtion harhaanjohtunutta hyväntahtoisuutta väärin. Valtio ei tarkoittanut että kirkolliset tahot saisivat noista alueista mitään sen isompaa hyötyä kuin vain mahdollisuuden pitää karjaa kesäkauden lävitse niityllä, veden ympäröimässä paikassa, josta karja ei lähde vaeltelemaan kadoksiin tai kauas.

Yhteiskunnan pitää yleisestikin ottaa kirkolta ja sen seurakunnilta takaisin kaikki omaisuudet, ne, jotka on vanhoina aikoina annettu kirkollisten tahojen kuten seurakuntien nautintaan. Seurakunnat eivät ole maksaneet noista maista mitään. Alueet ovat oikeasti yhteiskunnalle kuuluvaa omaisuutta.

Kun kirkon pakkojäsenyys purettiin aikuisilta 1920-luvun alussa, jo silloin olisi ollut paikallaan peruuttaa kirkolta valtiolle kaikki omaisuudet. Lapsethan valitettavasti nykyään vieläkin ovat pakkojäseninä kirkossa, vaikka kuinka haluaisivat itse erota.

Kuningas Kustaa I peruutti 1530-luvun tienovilla kirkolta paljon kaikenlaista omaisuutta pois. Hän oli kunnon mies siinä asiassa. Valitettavasti, hänen jälkeensä sitten oli taas monia hurskastelevia vallanpitäjiä, jotka antoivat kirkon kahmia ilmaiseksi yhteiskunnalta maaomaisuutta ja etuja.

Kuningas Kaarle XI peruutti aatelisilta pois paljon valtion näille läänittämää maaomaisuutta. Se menettelytapa on hyvä esimerkki siitä, miten kirkollisilta tahoilta nyt voidaan palauttaa maaomaisuuksia, vanhan ajan läänityksiä, takaisin valtiolle.

Lehtisaaren ongelmat ovat nostaneet tikunnokkaan sen, että kirkollisilla tahoilla on yhteiskunnalta ilmaiseksi kirkolle kahmittuja maaomaisuuksia. Muistaen nyt tämän historiallisen taustan, vaadimme, että valtio ottaa omaisuudet takaisin.

Kim Sjöström