Harmittaa, kun menetin huolimattomuuttani tilanteen yrittää vaikuttaa uskonnonvapautta parantavasti eduskunnan sivistysvaliokunnassa sen käsitellessä viime syksynä hallituksen esitystä (HE 178/2016 vp), jossa ehdotettiin muutettavaksi oppivelvollisuusiän ylittäneille [voimassa olevassa laissa "muille kuin oppivelvollisille"] tarkoitetun perusopetuksen rakennetta koskevaa perusopetuslain sääntelyä. Eduskunta hyväksyi sellaisinaan tätä koskevat perusopetuslain 1 §:n 3 momentin (viittaus 46 §:ään) ja koko 46 §:n muutokset, jotka tulevat lakina 29.12.2016/1507 voimaan 1.1.2018. 

Edelleenkin 46 § sanoo, että oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetukseen sovelletaan, mitä uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevassa 13 §:ssä säädetään, ja 46 § sisältää edelleenkin seuraavan säännöksen: "Opiskelijalle [voimassa olevassa laissa "Oppilaalle"], joka on täyttänyt 18 vuotta, opetetaan hänen valintansa mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa." 

Mutta tähän olisi pitänyt tehdä lisäys, että kuitenkin 13 §:ää on tulkittava niin, että siinä tarkoitetun oppilaan huoltajan ilmoituksen, pyynnön tai päätöksen sijasta kyseessä on opiskelijan itsensä ilmoitus, pyyntö tai päätös. Se olisi siis koskenut 16-17-vuotiaita opiskelijoita.

Siltä perustaltahan myös lukiolain uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskeva 9 § on kirjoitettu. Lukiolain osalta hallituksen esityksen (HE 170/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa sanottiin tältä osin seuraavaa: "Lukiossa puhevaltaa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen liittyvissä asioissa käyttäisi huoltajan sijasta opiskelija. Tämä vastaa koulutuslainsäädännön yleistä lähtökohtaa, jonka mukaan lukiossa opiskelija itse käyttää puhevaltaa opintojaan koskevissa asioissa." 

Uskoisin, että lukiolain mallia olisi voitu käyttää myös nyt. Maahanmuuttajissahan on myös alaikäisinä jopa vailla huoltajiaan tulleita turvapaikanhakijoita, joita asia mitä suurimmassa määrin koskisi. 

Mutta opetus- ja kulttuuriministeriön 21.10.2013 asettama työryhmä, jonka tehtävä oli valmistella oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuutta peruskoulun oppimäärän suorittamiseksi, ei muistiossaan Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus. Kehittämisehdotukset (OKM 2014:23) mainitse uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta. Ministeriö järjesti lausuntokierroksen 22.6.-17.8.2016, josta en tiennyt ja jossa annettuja lausuntoja en ole nähnyt. Siten en tiedä, toiko mikään taho esille mainitsemaani seikkaa, joka sitten vain olisi ministeriössä jätetty huomiotta. Sivistysvaliokunnan saamissa kirjallisissa asiantuntijalausunnoissa ei tähän asiaan puututtu. 

Minun olisi kuitenkin pitänyt itse huomata viime syksynä tuo hallituksen ehdotus (annettu 6.10.) ja laatia sitten valiokunnalle yhdistyksemme lausunto, jossa olisimme vaatineet lukiolain mallin noudattamista. 

Paraillaan (6.-28.2.2017) Opetushallituksen verkkosivuilla on kommentoitavana aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnos. Tavoitteena on, että Opetushallitus päättäisi aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista keväällä 2017. Niiden mukaan laaditut opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.1.2018. 

Mutta opetussuunnitelman perusteissa ei asiaa voi korjata eikä edes tekeillä olevassa valtioneuvoston tuntijakoasetuksessa, vaan se olisi ollut tehtävä juuri perusopetuslain muutoksessa. Joka tapauksessa on hyvä, että uusi 46 § ei enää, toisin kuin tähänastinen 46 §, salli, että opetussuunnitelman perusteissa määrättäisiin 13 §:stä poikkeamisesta. Sellainen poikkeaminen, jollaista ei ollutkaan käytetty, katsottiin hallituksen esityksessä vanhentuneeksi sääntelyksi.

Täydennys 15.2.2017

Kysyin vielä opetus- ja kulttuuriministeriön kantaa. Hallitusneuvos Janne Öberg vastasi, että perusopetuslain 1.1.2018 voimaan tulevan muutetun 46 §:n muuttaminen edellyttäisi uutta hallituksen esitystä eduskunnalle, eikä sellaista ole toistaiseksi valmisteilla. Hänen mukaansa vahvistettu lakimuutos ei sisällä sellaisia uusia tai muuttuvia säännöksiä, joiden perusteella uskonnon ja elämänkatsomustiedon valintaa koskevia menettelyitä olisi muutettava. Mikäli laki on tulkinnanvarainen, tulee sitä vastaisuudessa pyrkiä selkiyttämään. Esitys oli, kuten yllä kerroin, lausuntokierroksella, mutta sen yhteydessä Öbergin mukaan tulkintaongelmia ei noussut tai nostettu esille. 

Totean, että tulkintaongelma olisi siis se, että perusopetuslaissa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevaa 13 §:ää tulkittaisiin oppivelvollisuusiän ylittäneen alle 18-vuotiaan perusopetuksen opiskelijan tapauksessa lain kirjaimesta poikkeavasti niin, että puhevaltaa käyttäisi huoltajan sijasta opiskelija itse. Mutta ilmeisesti lakia ei siis ole missään siten tulkittu, koska kerran lausunnot eivät sellaisesta kertoneet. 

On eri asia, että mielestäni jonkun opiskelijan itsensä pitäisi yrittää ajaa tuollainen tulkinta läpi. Jos se ei heti onnistuisi, hän voisi ainakin lykätä uskonnon/elämänkatsomustiedon kursseihin osallistumisen siihen asti, kunnes täyttäisi 18 vuotta. Sellainen toiminta taas saattaisi herättää opetusviranomaisissa huomion, että lakia olisi muutettava. 

Öberg jatkoi, että viittaamassani valtioneuvoston tuntijakoasetuksessa, jossa myös on edettävä ripeästi, ei voi tarkentaa lainsäädäntöä mainitsemani asian osalta. Näinhän yllä tunnustinkin. 

Mutta mielestäni siis lainsäädäntöä olisi muutettava, koska siihen sitten olisikaan mahdollisuutta. Kokoan seuraavaan perusteluita tälle muuttamiselle. 

1) Muutos olisi teknisesti helppo toteuttaa lisäämällä perusopetuslaissa oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta koskevaan muutettuun 46 §:ään seuraava virke sen ensimmäisen, sovellettavat perusopetuslain pykälät luettelevan virkkeen perään: "Kuitenkin 13 §:ssä tarkoitetun huoltajan ilmoituksen, pyynnön tai päätöksen tekee huoltajan sijasta opiskelija itse." 

2) Muutos parantaisi uskonnonvapautta antamalla opiskelijalle itselleen päätösvallan hänen uskonnollisen asemansa puitteissa. 

3) Muutos saattaisi samanikäiset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opiskelijat yhdenvertaiseen asemaan, sillä lukiolaissa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevassa 9 §:ssä puhevalta on opiskelijalla itsellään. On myös jopa niin, että oppivelvollisuusiän ylittäneille järjestetään perusopetusta usein juuri aikuislukioissa. Ilman tätä yhdenvertaisuutta seuraava virke jää tärkeältä osaltaan ontoksi Opetushallituksen 6.2.2017 antaman aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnoksen luvun 1.2 toisessa kappaleessa: "Koska aikuisten perusopetusta järjestetään useimmiten aikuislukioissa ja kansanopistoissa, jotka järjestävät myös muuta opetusta ja koulutusta, opetussuunnitelman laadinnassa huolehditaan koko oppilaitoksen tavoitteiden ja käytäntöjen yhdenmukaisuudesta tai keskinäisestä yhteensopivuudesta." 

4) Tulkintaongelma saattaisi syntyä jo nyt, sillä sekä voimassa olevassa 46 §:ssä että uudessa 46 §:ssä luetellut sovellettavat perusopetuslain säännökset sivuuttavat paljolti viittaukset huoltajaan. Erityisesti on sivuutettu 3 §:n 3 momentti ("Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa.") sekä 30 §:n 3 momentti ("Oppilaan huoltaja päättää 11 §:ssä tarkoitettuja oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista. Valittu aine tai oppimäärä voidaan, sen jälkeen kun huoltajaa on asiasta kuultu, muuttaa toiseksi, jos opetusta ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää oppilaan omassa eikä muussa koulussa."). Tässä opetuksen sisältöä koskeva 11 § on 46 §:n vanhassa muodossa mutta ei uudessa muodossa, jossa sen korvaavat 4 ja 5 momentti. Ilmeisesti kyseiset valinnat koskevat ainakin vieraiden kielten valintoja. Mutta voisi ajatella, että niissä olisi silti kyse myös uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevista valinnoista, vaikka näissä opetuksen järjestäjä ei huoltajan tekemään valintaan voikaan puuttua (vaan opetus on järjestettävä kolmen oppilaan vähimmäismäärän täyttyessä). 

5) Uuden 46 §:n mukaan opetuksen järjestäjän ja opiskelijan on yhdessä laadittava opiskelijalle henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Huoltajalla ei siis ole sananvaltaa tässä. 

6) On kuitenkin todettava seuraava seikka. Äidinkielen opetusta koskevat perusopetuslain 12 § myös 46 §:n yhteydessä ja lukiolain 8 § eroavat toisistaan siten, että edellisessä huoltaja mutta jälkimmäisessä opiskelija voi valita sellaisen äidinkielenä opetettavan kielen, joka ei ole opetuskieli. Mutta toisaalta yhdenvertaisuuden vuoksi tämä seikka olisi korjattava 46 §:ssä. Silloin johdonmukaisuuden vuoksi 46 § olisi myös 13 §:n suhteen muutettava vastaavalla tavalla. 

7) Alaikäinen opiskelija saattaa olla Suomessa ilman huoltajiaan. Perusopetuslain 46 §:n muuttamista koskeneen hallituksen esityksen (HE 178/2016 vp) lainsäädäntöä ja käytäntöä kartoittavan luvun 1.2 mukaan aikuisten perusopetuksen kohderyhmään kuuluvat erityisesti perusopetuksen loppuvaiheessa Suomeen tulleet nuoret, jotka eivät ole ehtineet saada perusopetuksen päättötodistusta valmiiksi oppivelvollisuusikäisinä tai joiden valmiudet ovat jääneet heikoiksi perusopetuksen aikana, ja 17-25-vuotiaat maahanmuuttajataustaiset, jotka eivät voi osallistua oppivelvollisuusikäisille järjestettävään opetukseen ikänsä takia mutta tarvitsevat perusopetuksen päättötodistusta ja opiskeluvalmiuksia jatkaakseen opintoja toisella asteella. On huomattava, että heissä on alaikäisiä ilman huoltajiaan maahan tulleita. Näiden kohdalla taas on ongelma jo siinä, kuka ylipäätään huoltajan päätösvaltaa käyttäisi. Lisäksi, jos tuomioistuin olisi mahdollisesti määrännyt jonkun toiminaan viran puolesta huoltajana, niin olisi kuitenkin vaara, että sellainen virkahuoltaja päättäisi uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen osallistumisesta toisin kuin opiskelija itse päättäisi. Sellainen opiskelija ei varmaankaan olisi ainakaan kummankaan valtionkirkon jäsen, jolloin hänellä olisi sen puolesta oikeus osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta virkahuoltaja saattaisi toimittaa hänet uskonnon opetukseen, monessa tapauksessa varsinkin islamin, ellei sitten mukamas vaikkapa "suomalaiseen kulttuuriperintöön tutustumisen vuoksi" ev.-lut. uskonnon. Kuitenkin opiskelija saattaa olla kaikkia uskontoja vastaan tai joka tapauksessa pitää uskontoihin nojautumatonta, tieteen naturalistiseen todellisuuskäsitykseen pitäytyvää elämänkatsomustietoa itselleen ainoana oikeana sekä myös sopivimpana pohjana kohdata muita opiskelijoita näiden katsomustaustoista riippumatta. 

8) Erityinen perustelu opiskelijan omalle päätösvallalle on seuraava. Ei perusopetuslaki eikä uskonnonvapauslaki anna rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle valtaa päättää jäseniään sitovasti, että jokin nimenomainen perusopetuksen järjestäjän järjestämä uskonnon opetus on tämän uskonnollisen yhdyskunnan oman uskonnon opetusta. Sen ratkaisee huoltaja, sillä perusopetuslaissa tarkoitettu pyyntö saada oman uskontonsa opetusta on oikeus, ei velvollisuus. Erityisesti islamin opetuksen osalta kyseeseen tuleekin 13 §:n viimeinen momentti, jonka perusteella uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua sellaiseen uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan. Mutta sellaisen arvion tekeminen opiskelijan uskonnollisesta katsomuksesta ja sellaisen johtopäätöksen tekeminen siitä vastaa huoltajien yhdessä tekemää opiskelijan liittämistä uskonnolliseen yhdyskuntaan (sillä pakottaahan lapsen liittäminen nimenomaisesti ev.-lut. kirkkoon lapsen osallistumaan ev.-lut. uskonnon opetukseen ja kenties kirkollisveron maksamiseen, mutta ei muuhun), mihin taas tarvittaisiin opiskelijan kirjallinen suostumus. Siksi olisi kovin väärin, jos ratkaisun tekisi joku virkahuoltaja. 

9) Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksestä KHO 2004:99 voi tehdä johtopäätöksen, että jokaisen perusopetuslain 13 §:ssä tarkoitetun huoltajan tahdonilmaisun on oltava huoltajien yhteinen ollakseen pätevä. Maahan muuttaneen opiskelijan tapauksessa kaikkien huoltajien tavoittaminen saattaa olla hankalaa. 

10) Alle 18-vuotias opiskelija saattaa joka tapauksessa henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaansa kirjauttaa, että hän osallistuu uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen vasta 18 vuotta täytettyään voidakseen tällöin päättää asiasta itse. On aivan mahdollista, että tästä ei edes aiheudu mitään viivästystä hänen opinnoilleen erityisesti siksi, että voimassa olevassa valtioneuvoston tuntijakoasetuksessa uskonnon/elämänkatsomustiedon pakollisia kursseja on vain yksi. Olisi kuitenkin parempi, että opiskelija saisi osallistua pakolliseen kurssiin halutessaan heti.

Jouni Luukkainen