Opetushallitus päätti 18.10.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2016. Paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat tulee sen pohjalta laatia ja ottaa käyttöön 1.8.2017 lukien. 

Tarkastelen seuraavassa tätä lopullista perusteasiakirjaa. Vertailen sitä Opetushallituksen 15.8.2016 julkaisemaan perusteiden toiseen luonnokseen ja siitä yhdistyksemme antamaan oma-aloitteiseen lausuntoon [PDF], josta oli uutiseni Lausuimme uudesta Vasu2017-luonnoksesta: pelko ei hälvennyt [HTML]. 

Tämä tarkastelu ei korvaa lausuntoamme. Perusteasiakirja ei kovin paljon muuttunut luonnoksesta, joten lausuntomme soveltuu koskemaan myös sitä (sivunumerot ovat tietysti muuttuneet). En siksi kertaa laajaa, 18-sivuista lausuntoamme. Mutta noudatan lausuntomme sisältöjakoa a)-i). 

Opetushallitus julkaisi 26.9.2016 virallisen lausuntokierroksen 15.8.-5.9.2016 lausuntojen (tai ainakin useimpien niistä) keskeiset sisällöt (28 sivua) sekä lausuntojen koosteen (4 sivua). Lausuntoamme ei näkynyt. Opetushallituksesta erityisasiantuntija Kirsi Tarkka vastasi 29.12.2016 minulle, että lausuntoamme ei otettu koosteeseen vaan ainoastaan pyydetyt, viralliset lausunnot, mutta että kaikki palaute huomioitiin, myös lausuntomme. 

Myönnän toki, että lausuntomme lopussa ollut yhteenveto-osuus olisikin ehkä ollut lainattavaksi liian pitkä ja pohdiskeleva tai että lausunnossa olisi lisäksi pitänyt olla lyhyempi, sellaisenaan virkamiehelle lainattavaksi kelvollinen tiivistelmä sen keskeisestä sisällöstä. Toisaalta oli aivan turha toivoa, että mitään vaatimiamme muutoksia katsomuskasvatuksen osalta olisi toteutettu, vaikka lausuntomme olisi koosteeseen päässytkin. 

Joka tapauksessa koosteen selostus lausunnoissa esitetyistä muutos- ja täsmennysehdotuksista sisälsi luvun 4.5 Oppimisen alueet osalta seuraavan virkkeen: "Eettisen ajattelun sekä katsomuskasvatuksen osalta teksti koettiin hyvin suppeaksi." Se koski oppimisen aluetta Minä ja meidän yhteisömme. Ehkä maininta eettisestä ajattelusta johtui osaltaan lausunnostamme. 

Tämän uutisen otsikon sana pelko viittaa siis siihen, että huoltaja, joka tahtoo lapsensa saamassa varhaiskasvatuksessa kauttaaltaan pysyttäydyttävän tieteen mukaisessa naturalistisessa käsityksessä (ihmisen kulttuureineen sisältävästä) luonnosta koko todellisuutena, ei saa pidettyä lastaan varhaiskasvatuksessa erossa uskonnoista ja niiden tieteen vastaisista todellisuuskäsityksistä. 

Lihavoinnit alla ovat omiani, ellen toisin kerro. 

a) Lakiviittauksista. Joitain epäoleellisia korjauksia oli jätetty tekemättä. 

Alaviitteessä 44 laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) on kumottu lailla 287/2016, jonka 2 §:n 2. momentissa kuitenkin lukee: "Tällä lailla kumotun lain soveltamisesta lasten päivähoidon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin säädetään varhaiskasvatuslain (36/1973) 4 a §:ssä." En ottanut lausunnossamme huomioon tätä. Alaviite on kunnossa. 

b) Huomautuksia esityksestä ja kielestä. Useimmat virheet, joista olin huomauttanut, oli joko korjattu tai käyneet aiheettomiksi. Mutta toisaalta asiakirjan kieltä oli muutoinkin kauttaaltaan paranneltu. 

Luvun 2 Varhaiskasvatuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet alaluvussa 2.1 Varhaiskasvatuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet esitettyyn varhaiskasvatuksen tavoitteet sisältävän varhaiskasvatuslain 2 a §:n (s. 15) kohtaan 1) ei ole lisätty lausuntomme vaatimuksesta huolimatta sanaa "kehitystä" sanan "kasvua" perään, vaikka eduskunta todellakin hyväksyi tuon sivistysvaliokunnan mietinnössä hallituksen esitykseen tehdyn lisäyksen ja sen seurauksena puheen lapsen kehityksen mukaisen kehityksen edistämisestä. Katsoiko Opetushallitus oikeudekseen muuttaa (vaikkakin parantaa) lain sanamuotoa? Huolestuttavampaa on, että tämä ehkä merkitsi sitä, että lausuntoamme ei muutenkaan ollut haluttu tutkia niin tarkasti. 

Joitain huomautuksiani oli jätetty ottamatta varteen. Niinpä luvun 3 Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri ensimmäisessä virkkeessä (s. 28) lukee edelleenkin relatiivipronominin väärällä tavalla huomioon ottavasti "tapa toimia, joka". 

Aivan uusikin kielivirhe oli syntynyt. Luvun 7 Toiminnan arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatuksessa alaluvun 7.1 Pedagogisen toiminnan arviointi ja kehittäminen toisessa virkkeessä (s. 60) lukee "lasten-varhaiskasvatussuunnitelman", kun aiemmin oli aivan oikein "lapsen varhaiskasvatussuunnitelman" (ehkä oli aie kirjoittaa "lasten varhaiskasvatussuunnitelmien"). 

c) Seurakuntien osuus täsmennettävä. Ainoaa suoraa mainintaa seurakuntiin luvun 3.3 Yhteistyö varhaiskasvatuksessa osuuden Monialainen yhteistyö viimeisessä virkkeessä (s. 34) ei ollut täsmennetty, vaikka eduskunta oli päättänyt rajata seurakuntien osuuden kerhotoiminnan järjestäjiksi. 

d) Varhaiskasvatuslaista. Lisään perustetekstin otteisiin nojaavan tarkastelun lapsen huoltajien asemasta. 

Luvun 1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat johdanto antaa perustan uskonnonvapauden vaatimuksellemme: "Huoltajilla on ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta. Varhaiskasvatus tukee ja täydentää kotien kasvatustehtävää." Täten huoltajan tulisi voida uskaltaa antaa lapsensa julkisen vallan varhaiskasvatukseen, mikä on monelle opiskelun tai työn tähden kuitenkin käytännön välttämättömyys. Kysymys lasten hankkimisesta voi palautua tähän. 

Luvun 1.1 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja niiden velvoittavuus mukaan perusteasiakirjassa varhaiskasvatuksen järjestäjällä tarkoitetaan kuntaa, kuntayhtymää tai muuta palvelun tuottajaa (julkinen tai yksityinen), ja käsitettä huoltaja käytetään tarkoitettaessa lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa. Tämä pitää pitää mielessä vertailtaessa perusteita varhaiskasvatuslakiin. 

Luvun 2 johdanto (s. 14) toteaa sen, mihin vetosin jo edellä, että varhaiskasvatus mahdollistaa huoltajien osallistumisen työelämään tai opiskeluun. 

Toisaalta luvussa 2.1 Varhaiskasvatuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet todetaan, että huoltaja päättää lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Mutta se ei anna oikeutta järjestää varhaiskasvatusta lapsen uskonnotonta taustaa loukkaavasti. On kuitenkin hyvä, että huoltaja mahdollisin omin uhrauksinsa voi sellaisen varhaiskasvatuksen torjua. Se, että lapsi olisi mahdollisesti oikeutettu vain osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen eikä kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen, ei vielä riitä siihen, että lapsi siten pelastuisi uskonno(i)lta, vaan siihen ehkä tarvitaan lapsen pitäminen kokonaan poissa varhaiskasvatuksesta. 

e) Etiikan asema turvaton. Totean, että etiikan asema on kyllä parantunut mutta ei edelleenkään ole turvallinen. 

Edelleenkin luvussa 2.6 Pedagogisesti painottunut kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuus sana "eettisesti" on kannatettavassa yhteydessä (s. 21). 

Luvun 4 Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen alaluvun 4.5 Oppimisen alueet jaksossa Ilmaisun monet muodot on etiikalle annettu uusi, kannatettava yhteys: "Kyky kuvitella ja luoda mielikuvia on keskeistä myös lapsen eettisen ajattelun kehittymiselle." 

Luvun 4.5 Oppimisen alueet jaksossa Minä ja meidän yhteisömme etiikka on nyt esitetty paremmin (s. 43). Kylläkin jakson johdannossa sanotaan (lihavointi alkuperäinen): "Varhaiskasvatuksen tehtävä on kehittää lasten valmiuksia ymmärtää lähiyhteisön monimuotoisuutta ja harjoitella siinä toimimista. Tehtävää lähestytään eettisen ajattelun, katsomusten, lähiyhteisön menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekä median näkökulmista." Tämä saattaa olla etiikalle vaarallista, sillä luvun 4.5 johdannossa (s. 39) sanotaan jopa, että oppimisen alueet eivät ole erikseen toteutettavia, toisistaan irrallisia kokonaisuuksia, vaan niiden aihepiirejä yhdistetään ja sovelletaan lasten mielenkiinnon kohteiden ja osaamisen mukaisesti. Tätä ennen puhutaan eheytetystä pedagogisesta toiminnasta. Kuinka tällöin yhden ja saman oppimisen alueen, Minä ja meidän yhteisömme, sisällä katsomukset (käytännössä uskonnot, erityisesti ev.-lut.) pidetään aina erossa eettisestä ajattelusta? Eron kuitenkin vaatii etiikan autonomian kunnioittaminen, eikä uskontoja saa ujuttaa varhaiskasvatukseen etiikan varjolla. 

Joka tapauksessa oppimisen alue Minä ja meidän yhteisömme sisältää nyt seuraavan erityisen kappaleen eettisestä ajattelusta (lihavointi alkuperäinen): 

"Eettisen ajattelun taitojen kehittymistä tuetaan pohtimalla lasten kanssa eri tilanteissa esiintyviä tai lapsia askarruttavia eettisiä kysymyksiä. Teemat voivat liittyä esimerkiksi ystävyyteen, oikean ja väärän erottamiseen, oikeudenmukaisuuteen tai pelon, surun ja ilon aiheisiin. Eettisiä kysymyksiä käsitellään lasten kanssa niin, että he voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Lasten kanssa pohditaan myös ryhmän sääntöjä ja niiden perusteita." 

Ne neljä lainausta eettisen ajattelun käytännöstä, jotka lausunnossamme esitin, säilyivät ja löytyvät vastaavasti sivuilta 19, 21, 23 ja 24.

f) "Kulttuurista" runsaasti mutta epämääräisesti. Kulttuuri-sanan käyttö on edelleenkin tuhlailevaa (sanaa "toimintakulttuuri" lukuunottamatta sanan "kulttuur[i]" esiintymiä on 87, joista kolme sisällysluettelossa) mutta epämääräistä. 

Sisällysluettelon jälkeen ensimmäinen esiintymä on luvussa 1.3 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, jonka mukaan jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma lapsen siinä aloitettua, ja suunnitelman laatii henkilöstö yhteistyössä huoltajan kanssa; edelleen suunnitelmaa laadittaessa huomioidaan myös lapsen kielellinen, kulttuurinen ja katsomuksellinen tausta [kielellinen oli tässä uutta] (s. 10). 

Tässä lapsen kulttuurisen taustan käsitettä ei edelleenkään ole avattu. Vaatimuksemme oli, että lapsen kulttuurinen tausta kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan korkeintaan vain siten, että varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon jotkin nimenomaiset lapsen kulttuuriset piirteet, sellaiset kuten mahdolliset uskonnolla perustellut ruokavaliot. Mutta ei siis saa olla niin, että muutoin lapsen kulttuurisena taustana pidettäisiin jotain "yleistä suomalaista kulttuuria", joka muka sitten sisältäisi luterilaisia perinteitä ja tapoja. 

Luku 1.2 Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma ei enää mainitse huomioon otettavaksi mahdollista kulttuurikasvatuksen suunnitelmaa. 

Lukuun 2.1 Varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevat velvoitteet tehdyn lisäyksen (s. 15) mukaan kaikki lapset voivat osallistua yhdessä varhaiskasvatukseen esimerkiksi tuen tarpeista, vammaisuudesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta. Sama ajatus ("kulttuuritaustasta riippumatta") on edelleen luvun 2.4 Arvoperusta jaksossa Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus (s. 19). Mutta on huolestuttavaa, jos viittauksella kulttuurisesta taustasta riippumattomuuteen tarkoitetaan sanoa, että kaikkien on sitten yhdessä osallistuttava myös uskontoiseen toimintaan. 

Luvun 2.4 Arvoperusta jakson Perheiden monimuotoisuus (s. 19) luettelon alkuun oli lisätty kielet ja kulttuurit. 

Luvun 2.7 Laaja-alainen osaaminen jaksossa Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu lihavoimani sanat ovat lisäystä seuraavassa virkkeessä (s. 23) : "Toimiva vuorovaikutus erilaisista kulttuuri- ja katsomustaustoista tulevien ihmisten kanssa edellyttää oman ja muiden kulttuurin ja katsomuksellisen taustan ymmärtämistä ja kunnioittamista." Lisäys saattaa olla seuraus lausunnostamme. Mutta ei uskontoja siltikään pidä ymmärtää eikä kunnioittaa, vaan ne pitää pitää yksityisasioina; kyseessä on edelleenkin vain tavanomainen uskonnonopetuksen puolustelu. Seuraavassakin virkkeessä lihavoimani sanat ovat lisäystä: "Henkilöstö toimii mallina lapsille erilaisten ihmisten sekä kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen moninaisuuden myönteisessä kohtaamisessa." Mutta ihmisten kohtaaminen olisi riittänyt; uskontoja ei tarvitsisi kohdata. Joka tapauksessa jakson lopussa ollut puhe lähiympäristöön ja sen kulttuuriseen moninaisuuteen tutustumisesta oli jätetty pois, ja se on hyvä, koska se olisi kuitenkin voinut tarkoittaa juuri uskontoja ja erityisesti valtakirkkoa. 

Luvun 4.5 Oppimisen alueet jakson Kasvan, liikun ja kehityn kappaleessa "Ruokakasvatuksen tavoitteena" (s. 46, lihavointi alkuperäinen) ei enää sanota, että varhaiskasvatuksessa tutustutaan suomalaiseen ja kansainväliseen ruoka- ja tapakulttuuriin, vaikka se olisi selventänyt kulttuuri-sanan käyttöä. Myös ohje henkilöstölle ottaa huomioon mahdolliset terveydelliset ja katsomukselliset erityisruokavaliot on jätetty pois; syynä ilmeisestikin on ollut aiheen käsittely kohta valmistuvassa asiakirjassa Syödään ja opitaan yhdessä - Kouluruokailusuositus, josta oli tuore uutiseni Kouluruokailusuositus: Luonnoksen tarkastelua [HTML]. 

Luvun 4.6 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä tarkentavia näkökulmia otsikko täsmentää luonnoksessa ollutta. 

g) Uskonnoista ja muista katsomuksista. Väite, että varhaiskasvatus on uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta, on siirretty lukuun 2.1 (s. 16). 

Luvun 3.1 Toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet jaksossa Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo (s. 30) lihavoimani sana on lisäys seuraavassa virkkeessä: "Lisäksi tulee pohtia, miten esimerkiksi kieleen, etnisyyteen, katsomukseen, vammaisuuteen, sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvät asenteet näkyvät puheissa, eleissä, teoissa ja toimintatavoissa." 

Luvun 3.2 Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt mukaan lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan (s. 32). Mutta uskonnollisia pseudokysymyksiä, kuten mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ei lapsia pitäisi rohkaista kysymään, eikä niihin ainakaan saa antaa uskonnollista vastausta eikä kysymystä myöskään saa selittää vastauksettomaksi, sillä kaikki sellainen olisi uskonnollista julistusta. 

Luvun 4.5 Oppimisen alueet jaksosta Minä ja meidän yhteisömme lainaan tarkastelua varten seuraavat kaksi perättäistä kappaletta (s. 43-44, lihavointi alkuperäinen): 

"Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksessa yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja muut katsomukset. Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuuristen ja katsomuksellisten identiteettien kehittymistä. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin. Luontevia tapoja tarkastella katsomuksia ovat esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja tapahtumat sekä päivittäiset tilanteet, kuten pukeutuminen ja ruokailu. Lasten ihmettelylle annetaan tilaa ja heidän kanssaan pohditaan heitä askarruttavia elämänkysymyksiä." 

"Katsomuskasvatuksessa tehdään yhteistyötä huoltajien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kuullen ja kunnioittaen. Katsomuskasvatus tukee muun muassa lasten kulttuuriseen osaamiseen, vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä ajatteluun ja oppimiseen liittyvää laaja-alaista osaamista (ks. luku 2.7)." 

Juuri tässä lainauksessa esitetyssä katsomuskasvatuksessa on varhaiskasvatuksen uskonnonvapausongelmien juuri; ateisminvapaus tulee loukatuksi. 

Kappaleista ensimmäistä on muokattu luonnoksesta.

Viittaus lapsiryhmässä läsnä oleviin uskontoihin ja muihin katsomuksiin on uutta. Mutta ei lapsiryhmässä uskontoja ole välttämättä esillä alunperin lainkaan, nimittäin lasten itsensä mielissä. Sen sijaan läsnä on valtakirkko hegemoniallaan, jolloin kohta jokaisessa lapsessakin on valtakirkollinen uskonto, ellei huoltaja halua ja pysty pitämään uskonto(j)a erossa lapsensa varhaiskasvatuksesta. Monen katsomusta "uskoa, mutta toisin kuin kirkko opettaa" eli siis "uskoa johonkin korkeampaan voimaan", jota ei samaista kristinuskon tai minkään muunkaan uskonnon jumalaksi, ei tietenkään lueta varhaiskasvatuksessa läsnä olevaksi katsomukseksi, sillä se on ei-organisoitua. 

Nimenomainen maininta uskonnottomuuden tarkastelusta muiden katsomusten rinnalla on uutta. Mutta rehellinen uskonnottomuuden tarkastelu uskontojen ja tai oikeammin siis valtakirkon uskonnon (tuputuksen) rinnalla vaatisi tuon valtauskonnon tai kaikkien uskontojen selittämisen perusteettomaksi sepitykseksi ja tieteen vastaiseksi ihmisten huijaukseksi. Se, että lapset ensin saatettaisiin valtakirkon uskoon ja sitten kerrottaisiin, että on ihmisiä, jotka ("raukat!") ovat osattomia tästä uskosta, ei ole uskonnottomuuden rehellistä tarkastelua. Ateismissa on pysyttäytyminen tieteen mukaisessa naturalistisessa todellisuuskäsityksessä se ratkaiseva seikka. Siinä suhteessa katsomukset eivät ole samanarvoiset keskenään, eikä niitä siksi saisi myöskään varhaiskasvatuksessa pitää vain erilaisina tapoina hahmottaa maailmaa, jolloin etusija olisi taas käytännössä annettava valtakirkon mukaiselle hahmotukselle. 

Tavoite edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan on kummallisesti muotoiltu. Minkä tahojen keskinäistä kunnioitusta? Lasten vai katsomusten? Lasten tulisi tietysti oppia kunnioittamaan keskenään toisiaan, mutta siihen eivät katsomukset taas liity, sillä katsomus on yksityisasia. Tietysti katsomuksilla saattaa olla tai on hyvinkin suuri tai jopa ratkaiseva merkitys ihmisten keskinäisissä läheisissä suhteissa, mutta muutoin ihmisen on tultava toimeen esimerkiksi kaikkien työtovereidensa kanssa, tiesipä toisen katsomusta tai ei. Tarkoituksena on ehkä ollut sanoa, että tavoitteena on edistää eri katsomuksisten ihmisten kunnioitusta ja ymmärrystä toiskatsomuksisten ihmisten katsomuksia kohtaan. Tai suoraan sanoen tietystikin tavoitteena on edistää kunnioitusta uskonnollisia insituutioita ja niiden oppeja kohtaan. Vai millä keinoin edistää kunnioitusta esimerkiksi ihmisen opittomalle, laitoksettomalle uskolle johonkin korkeampaan voimaan, johon hän ei pyri pitämään yhteyttä? 

Lausunnossamme totesin, että on uskonnonvapauden loukkaamista vaatia ketään kunnioittamaan yhtäkään uskontoa. 

Suora maininta tavoitteesta tukea lasten kulttuuristen ja katsomuksellisten identiteettien kehittymistä on uutta. Sillä tietysti tarkoitetaan lasten saattamista valtakirkolliseen uskoon ja sen uskonnollisten tapojen noudattamiseen. Uskonnottomuuden tukemiseen ei taas tarvita koko katsomuskasvatusta, ja toisaalta luonteeltaan välttämättä uskontoinen katsomuskasvatus on oikeasti uskonnottomuuden vastaista. 

Tutustumisen erilaisiin katsomuksiin liittyviin perinteisiin totesin lausunnossamme tarkoittavan vain uskontoja. Huomiota kylläkin pitäisi kiinnittää siihen epäkunnioittavaan tapaan, että kirkoton ihminen haudataan kirkollisin menoin ilman vainajan jättämää selvää eli siis kirjallista lupaa siihen. 

Maininta vuodenkiertoon liittyvistä juhlista ja tapahtumista tarkoittaa tietysti uskonnollisia, erityisesti valtakirkollisia juhlia. Lausuntomme kritisoi luonnoksen peittelevää puhetta juhlista ja tapahtumista, joilla on katsomuksellisia merkityksiä, sillä eihän kuitenkaan olisi ollut osoittaa mitään juhlia, joilla olisi nimenomainen ateistinen merkitys (vaikka esimerkiksi uusivuosi onkin tunnustukseton juhla ja siksi myöskin oikeasti yhteinen - ja vaikka koko ateistinen elämä on yhtä juhlaa, tietysti tällaisia katsomuskasvatuksia paitsi). 

Viittaus pukeutumiseen ja ruokailuun liittyviin tilanteisiin on uutta. Tilanteita perusteltaisiin lapsiryhmässä uskonnolla, kun tosiasiassa kyse on siitä, että lapsen huoltaja tulkitsee omaa uskontoaan siten, että siitä seuraisi pukeutumista tai ruokailua koskevia ohjeita. Siksi lapsille pitäisi kertoa, että näissä ohjeissa on kyse huoltajan ilmoituksesta, jota henkilöstön on seurattava, mutta ei mistään sellaisesta, jota kenenkään lapsen olisi muutoin noudatettava. 

Uutta on myös maininta tilan antamisesta lasten ihmettelylle. Sellaiseen ihmettelyyn tahtoo johtaa lapsiryhmän kohtaava pappi uskonnollisine pseudokysymyksineen. 

Lasten kanssa pohtiminen heitä askarruttavista elämänkysymyksistä tarkoittaa katsomuskasvatuksen yhteydessä juuri tuollaisia uskonnollisia pseudokysymyksiä, joihin vastaaminen olisi syytä jättää huoltajille, kuten lausunnossamme totesin. 

Ensimmäinen lainaamaani kappale alkaa puheella katsomuskasvatuksen yhteisestä tutustumisen kohteesta. Toinen lainaamistani kappaleista taas sanoo, että katsomuskasvatuksessa tehdään yhteistyötä huoltajien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kuullen ja kunnioittaen. Mutta ei mitään yhteistä kasvatusta varten tarvitsisi eikä edes voisi ottaa huomioon kutakin perhettä erikseen. Tässä on siis ristiriita. Voisi ajatella, että halutaan kuitenkin luvata, että lasta ei viedä jumalanpalvelukseen eikä hän osallistu vierailevan seurakunnan työntekijän hartaustuokioon eli että lapsi ei osallistu suoranaiseen uskonnon harjoittamiseen, jos huoltaja on sitä vastaan. Mutta muuta lapsiryhmän eriyttämistä ei puhe yhteisestä toiminnasta sallisi. Tällöin siis lapsen olisi osallistuttava katsomusten esittelyyn ja tällöin kuunneltava vaikkapa papin puhetta siitä, mitä valtakirkon uskonto on. Mutta sellainen puhe ei voi olla kuin uskonnollista julistusta, joka saattaa puolustuskyvyttömän, pienen kuulijansa uskoon tai ainakin uskomaan uskonnollisiin juhliin liittyviin pseudohistorioihin (jotka on toisaalta kyllä sepitetty juuri uskoa luomaan). Huoltajaa, joka olisi sitä vastaan, ei siis kuultaisi. Toisin sanoen väitettäisiin, että uskonnonvapautta ei loukata, koska lasta ei panna harjoittamaan uskontoa, vaikka lapsi muutoin turmeltaisiin uskonnollistamalla hänen mielensä. Myönnettäisiin siis merkitykselliseksi vain ulkoinen mutta ei sisäistä. 

Uskontotiede sanoo, että se tutkii ihmisten uskomuksia ottamatta kantaa niiden totuuteen. Se ei kuitenkaan käy perusteluksi uskontojen oppien esittelyyn pienille lapsille mukamas objektiivisena uskontotieteen opetuksena, sillä luonnontieteet, historiatiede, psykologia ja logiikka kyllä taas ottavat kantaa uskontojen oppeihin: nämä opit ovat ihmisten sepitettä vailla totuutta. Muutoinhan nämä tieteet olisivat ottaneet nämä opit mukaan omaan teoriaansa. 

On myös huomattava, että jakson johdannossa sanotaan, että toiminnassa voidaan käyttää vierailijoita, vierailuja ja lähiympäristön tapahtumia. Luonnoksessa tämä oli eettisen ajattelun yhteydessä, mutta nyt siis se koskee myös tai ennenkaikkea katsomuskasvatusta ja tarkoittaa silloin lapsiryhmän vierailuja kirkkoon seurakunnan työntekijän luo ja seurakunnan työntekijän vierailuja päiväkotiin. 

Jakson Minä ja meidän yhteisömme lopussa (s. 44) mediakasvasvatuksesta sanotaan, että lasten elämään liittyvää mediasisältöä ja sen todenmukaisuutta pohditaan yhdessä lasten kanssa. Mutta katsomuskasvatuksesta olisi ollut sopimatonta sanoa, että uskontojen todenmukaisuutta pohditaan yhdessä lasten kanssa; sellainenhan olisi ollut vastoin tavoitetta edistää kunnioitusta eri uskontoja kohtaan, sillä pohtimisen keinoista olisi tietysti uskonnollinen julistus ollut suljettava pois. 

Lausuntomme vetosi luvun 5 Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki (otsikossa siis "kehityksen", ei "kasvun") alaluvussa 5.3 Tuen toteuttaminen varhaiskasvatuksessa olleeseen erääseen mainintaan, jonka nojalla myös katsomuskasvatus tulisi voida järjestää tarvittaessa eriytettynä ja lapsikohtaisesti ohjatusti, mutta oikeasti maininta oli luonnoksen sivulla 42, ei sivulla 45. Nyt kuitenkin luvussa 5.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet ollut maininta (joka oikeasti luonnoksessa oli sivulla 40, ei sivulla 43), että kehityksen ja oppimisen tuki kuuluu kaikille lapsille, oli muutettu rajoittavaan muotoon, että kehityksen ja oppimisen tuki kuuluu kaikille sitä tarvitseville lapsille (s. 52). Mutta ei se poista tuota vaatimustamme tavasta, jolla järjestää katsomuskasvatus uskonnottomien kotien lapsien uskonnonvapautta kunnioittavalla tavalla. 

Lukuun 6 Vaihtoehtoiseen pedagogiikkaan tai erityiseen katsomukseen perustuva varhaiskasvatus ei tullut muutoksia (mutta eikö Steiner-pedagogiikka liity myös tiettyyn katsomukseen?). 

h) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmasta. Luvun 1.3 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma mukaan jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma lapsen siinä aloitettua, ja suunnitelman laatii henkilöstö yhteistyössä huoltajan kanssa. Edelleen suunnitelmaa laadittaessa huomioidaan myös lapsen kielellinen, kulttuurinen ja katsomuksellinen tausta [kielellinen oli tässä uutta] (s. 10). Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on arvioitava, ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa; suunnitelma on kuitenkin tarkistettava aina, kun siihen on lapsen tarpeista johtuva syy (s. 11). 

On selvää, että lapsen kielellinen tausta huomioidaan sikäli, että jos lapsen äidinkieli on suomi tai ruotsi, lapsi sijoitetaan juuri tämän kieliseen varhaiskasvatuspaikkaan. Kulttuurisen taustan huomiointia (miten?) tarkastelin jo yllä f)-kohdassa. Mutta huomioidaanko (kotimaisen) kielellisen taustan lailla ehdottomasti myös lapsen uskonnoton katsomuksellinen tausta? 

Huoltajan on kyllä esitettävä kantansa uskontojen poissa pitämisestä lapsensa varhaiskasvatuksesta aivan heti eikä vasta osaksikaan jälkikäteen. Kanta on kirjattava selvästi lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan, ja kannan toteutumista on huoltajan seurattava. Jos ilmenee, että tätä kantaa ei kaikesta huolimatta ole noudatettu, huoltajan on vaadittava sen kirjaamista aiempaa selvemmin. 

Luvun 1.3 päättävässä luettelossa (s. 11) asioista, jotka lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tulee sisältää, yksi kohta on "lasten, henkilöstön ja huoltajien yhdessä sopimat asiat". Tämä koskee siis erityisesti sopimusta, kuinka lapsen katsomuksellinen tausta otetaan huomioon. Kyseinen kohta ei kuitenkaan täytä katsomuskasvatuksen aukikirjoitettua ja tiukkaa eriyttämistä koskevia lausuntomme vaatimuksia, jotka ovat aivan keskeisiä koko perusteiden kannalta. 

Luvun 1.4 Paikallisesti päätettävät asiat mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää ja kuvaa varhaiskasvatussuunnitelmassa erityisesti lapsen varhaiskasvatussuunnitelman rakenteen, sen laatimiseen ja arviointiin liittyvät käytännöt (s. 12). 

Nähtäväksi jää, kuinka tarkoiksi uskonnottoman katsomuksen huomioon ottamisen suhteen nämä käytännöt kirjoitetaan. 

Paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan tulee myös kohta yhteistyöstä "muiden tarvittavien yhteistyökumppaneiden" kanssa. Kirkon suhteen varhaiskasvatuslain esityöt puhuvat yhteistyöstä vain kerhotoimintaa järjestävän seurakunnan kanssa. Seurakuntia ei saisikaan päästää päiväkoteihin, vaan kuinka on käytännössä? 

i) Yhteenveto. Lausunnon yhteenvedon teksti pätee sellaisenaan, kun kohta "katsomuksellisia juhlia" on päivitetty kuten yllä g)-kohdassa, ja on edelleenkin kattava.

Jouni Luukkainen
puheenjohtaja