Sairaalan historiaa 

Entisessä Pitkäniemen kartanossa, silloisessa Pirkkalan kunnassa, aloitti toimintansa 1900 suuri mielisairaala. Sitä kutsuttiin aluksi lehdistössä mm. nimillä Pitkäniemen hourula, Pitkäniemen houruinhoitolaitos ja Pitkäniemen hulluinhoitolaitos, mutta pian myös nimellä Pitkäniemen keskuslaitos. Pitkäniemen keskuslaitos nimeä käytettiin vuoteen 1932 asti ja sen jälkeen nimeä Pitkäniemen sairaala. 

Laitoksen rakentamisen urakkasopimus allekirjoitettiin 17.12.1895 (Kaarninen – Kaarninen 1990, 15). Urakka oli siihen mennessä Suomen suurin yksityiselle taholle annettu urakka (mts. 16). Vuonna 1895 tehtiin vain hieman perustustöitä. Laitos valmistui syksyllä 1899, lopputarkastus oli 13.–14.9.1899 ja eräitä tarkastuksia tehtiin vielä 6.–7.12.1899 (mts. 17–18). Yhteensä valmistui 29 rakennusta. 

Ensimmäinen potilas tuli Helsingistä hoitoon 21.3.1900, jota pidetään laitoksen vuosijuhlapäivänä (Kaarninen 2000, 5). Sairaala suunniteltiin aluksi 800-paikkaiseksi. Vuonna 1900 sairaansijoja oli 355. Enimmillään, vuonna 1941, sairaansijoja oli 854. 

Pirkkala jakaantui 1.1.1922 Etelä- ja Pohjois-Pirkkalaan, Pitkäniemi jäi Pohjois-Pirkkalan kunnan alueelle. Vuonna 1937 Pohjois-Pirkkala jakaantui, kun Pispala liitettiin Tampereeseen ja kunnan jäljelle jääneestä osasta muodostettiin kauppala. Vuonna 1938 Pohjois-Pirkkala otti nimekseen Nokia. 

    Pitkäniemen sairaalan päärakennus.

Ennen sotia ja niiden aikana sairaala oli ylivoimaisesti suurin valtion mielisairaala. Pitkäniemi toimi valtion mielisairaalana vuoteen 1954 saakka. Valtioneuvosto oikeutti 1.7.1954 lääkintöhallituksen luovuttamaan Pitkäniemen sairaalan ja kiinteistöt kuntainliitolle (Kaarninen – Kaarninen 1990, 155). Omistusoikeus siirtyi 1.1.1955 (Kaarninen – Kaarninen 1990, 156). 

Kuntainliiton muodosti 28 kuntaa. Sairaalasta tuli Pohjois-Hämeen mielisairaanhoitopiirin kuntainliiton keskusmielisairaala. 

Vuonna 1991 sairaala liittyi osaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä ja Tampereen yliopistollista sairaalaa (Kaarninen 2000, 5). Sairaala on edelleen psykiatrinen sairaala, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistuksessa ja kuuluu Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (TAYS). 

Sijainti 

Sairaalan hautausmaa sijaitsee noin 900 metriä sairaalan päärakennuksesta luoteeseen, Kappelinmäellä, Sarpatintien pohjoispuolella. Sarpatintieltä johtaa noin 80 metrin mittainen, alkupäästä lukitulla puupuomilla suljettu metsätie hautausmaan portille, joka on lähellä hautausmaan lounaiskulmaa. 

    Kartassa hautausmaa on merkitty ristinmerkillä. Vihreällä merkitty hautausalue on yli kaksi kertaa suurempi kuin itse tila. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 3213/MML/16, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 3213/MML/16.

Tila

Hautausalue on Maanmittauslaitoksen kartassa merkitty vihreällä värillä ja sen pinta-ala on vähän yli 2.000 neliömetriä. Itse tilan, Pitkäniemen Keskuslaitoksen hautausmaan (536–420–1–3), pinta-ala on vain 900 neliömetriä. Tila lohkottiin Pitkäniemi-tilasta (536–420–1–0), jonka pinta-ala oli 224,33 hehtaaria ja joka oli syntynyt isossajaossa sekä rekisteröity 22.10.1785. Hautausmaatilalla on yksi palsta, tila rekisteröitiin 21.7.1919, rasitteita ei ole. 

    Hautausmaan portti. Puuaidanpätkä oikealla. 

Hautausmaan historiaa 

Kaarnisen teoksessa (Kaarninen 2000, 121) on maininta, että joulukuussa 1901 oli ”laajennetun hautausmaan vihkimisjuhla”. 

Hautausmaata oli laajennettava sotien jälkeen. Raivaus- ja tasaustyöt aloitettiin 1945 (Kaarninen – Kaarninen 1990, 136). Työt saatiin päätökseen kesällä 1946. Piispa Eelis Gulin vihki hautausmaan laajennuksen 22.12.1946. 

Hautausten lopettaminen ja kuntoonpano puistoksi 

Hautausten loputtua 1964 alettiin miettiä hautausmaan kunnostamista ja vastaista hoitoa. Tätä koskien Pohjois-Hämeen mielisairaanhuoltopiirin kuntainliiton liittohallitus teki hakemuksen OPM:lle (27.2.1968/28.2.1968 AD (807/148) 1968 OPM, SVA). OPM:ssä asialle ei tehty muuta kuin siirrettiin se 1.3.1968 sisäasiainministeriölle. 

Sisäasiainministeriössä asia (1553/301/68) pantiin asiaryhmään 301, ”Terveyden ja sairaanhoitoa koskeva lainsäädäntö ja muut yleisluonteiset asiat”. Aktia ei löydy, mutta diaarikortti kertoo, että asia siirrettiin sosiaaliministeriöön. 

Valtio oli luovutuskirjalla 13.11.1954 luovuttanut sairaalan maa-alueet ym. kuntainliitolle. Luovutuskirjan allekirjoittivat Helsingissä valtion puolesta vt. asessori Veikko Kangas ja lääkintöneuvos Leena Sibelius, kuntainliiton puolesta Yrjö Nykänen ja Sampo Toni. Nykänen oli Nokian kauppalanjohtaja, Toni varatuomari. Julkisena kaupanvahvistajana toimi maanmittausinsinööri Kalervo Laitakari ja todistajana sosiaalitarkastaja Artturi Paasonen. Liittovaltuuston kokouksessa 21.12.1954 huomautettiin, että luovutuskirjassa mainittu pinta-ala, 18.768 hehtaaria, oli erheellinen, mutta kartta osoitti oikean pinta-alan. 

Tässä luovutuksessa oli kuitenkin maarekisteriin 21.7.1919 merkitty Pitkäniemen Keskuslaitoksen hautausmaa -niminen tila (rnro 1:3) unohtunut edelleen valtiolle. 

Sairaalan hautausmaata tarjottiin Nokian seurakunnalle 

Vuonna 1964 kuntainliiton liittohallitus tarjosi hautausmaata evankelis-luterilaisille seurakunnille. Se pyysi Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilta toimia, jotta sairaalan hautausmaa siirrettäisiin ”jonkin seurakunnan haltuun”. 

Tuomiokapituli kääntyi asiassa Nokian seurakunnan puoleen. Seurakunta puolestaan kysyi asiassa kirkkohallituksen kantaa. Kirkkohallituksen suositus oli, että sairaala lakkaa käyttämästä aluetta hautausmaana, mutta panee sen siistiin kuntoon ja hoitaa sitä kuin muutakin puistoaan. Vaikka hautausmaa ei ollut eikä siitä tullut seurakunnallista hautausmaata, opastettiin kirkkolain mukaisesti, että paikka on varustettava muistomerkillä, joka osoittaa paikalla olleen hautausmaan. Näin oli tehty Nikkilän mielisairaalan hautausmaalla Sipoossa. Nokian seurakunnan kirkkohallintokunta esitti vielä, että ”hautausmaa-alueelta ainakin puuristit poistettaisiin”. Maa olisi tasoitettava ja kylvettävä yhtenäiseksi nurmikoksi. Jos näin tehtäisiin, olisi pystytettävä muistomerkki, johon olisi mahdollisuus kaivertaa hautausmaahan haudattujen potilaiden nimet, jos niin halutaan. Kirkkohallintokunnan mielestä muistomerkin ei tarvinnut olla ”mikään suuria varoja vaativa taideteos”. Se huomautti myös uskonnonvapauslain 7 §:n mukaisesta luvasta hautausmaan perustamiseksi. (Tätä koskevaa anomusta tai lupaa ei siis ole löytynyt, jos sellainen yleensä on olemassa.) Edelleen huomautettiin kirkkolain määräyksestä, että hautausmaan tuli olla aidalla ympäröity. (Kirkkolaki ei koskenut tätä hautausmaata.) Kirkkohallintokunta totesi, ettei alueen ylläpitämisestä hautausmaana ollut mitään hyötyä seurakunnalle. Se piti epätodennäköisenä, että seurakunta ottaisi hautausmaan vastaan. Sen sijaan seurakunta oli valmis myymään Nokian seurakunnan kerta-hauta-alueelta hautapaikkoja kuten muillekin seurakuntaan kuulumattomille, jos sairaala hautapaikkoja tarvitsisi. 

Tämän perusteella asiaa valmistellut työvaliokunta ehdotti, että hautausmaa lopetetaan ja laaditaan suunnitelma alueen kunnostamiseksi. Taas turvauduttiin seurakunnan apuun. Suunnitelman oli lupautunut tekemään Tampereen seurakuntien hautausmaan hoitaja V. Knuutila. Liittohallitus päätti 8.5.1964 (178 §) esityksen mukaisesti. 

Kunnostussuunnitelma 

Hortonomi V. Knuutilan Tampereella 6.7.1964 päivätty suunnitelma oli tällainen: 

1. Puuristit, ”jotka kuitenkin lahoavat ja kaatuvat”, poistetaan kaikki yhdellä kerralla. Sitä ennen tehdään kartta, jotta vainajien paikat voidaan osoittaa. Kivi- ja rautamuistomerkit jätetään paikoilleen. (Kuinka paljon puuristejä hautausmaalla tuolloin oli ja minkäikäisiä ja -kuntoisia ne olivat, ei käy ilmi.) 

2. Hautausmaa-alue ympäröidään aidalla, ”(Tämä on määrätty kirkkolaissa § 298 a.)”. ”Vanhat raskaat betoniset pylväät eivät sovi tähän tarkoitukseen, vaan ne on poistettava.” Pylväiksi tuli panna 2,5 metrin etäisyyksin sementtiperustaan upotetut putket. Aidan (260 metriä) tuli olla panssariverkkoaitaa, kokonaiskustannus noin 18–20 markkaa juoksumetriltä. 

3. Hautausmaan pinta muokataan näin: vanhimmalle osalle (kappelin pohjois- ja länsipuolelle) tuodaan noin 5 cm:n kerros rutaa, joka käännetään ja sekoitetaan vanhan mullan kanssa. Vain suuret kuopat tasoitetaan, pinta jää aaltoilevaksi. Nurmikot, käytävät ja muu sora-alue muokataan yhtenäiseksi nurmikoksi. Uusin hautausmaan osa oli soralla. Se tasataan ja sille tuodaan 10 cm rutaa. Tämä ajetaan jyrsimellä ja mukaan tulee vähän hiekkaa. Typpilannoitus oli eduksi maalle. Rutaa tulisi noin 160 kuutiometriä. Siemensekoitus olisi valkoapilaa ja lampaannataa, 50 kg molempia. 

4. Kappeli voidaan säilyttää, mutta seinät ja katto on maalattava. Jos kappeli puretaan, tilalle pystytetään 6x8 tuuman puusta tehty risti, joka maalataan ruskealla Valtilla. Ristin korkeus on 4,5 metriä, poikkipuun pituus 2,7 metriä ja hinta 300 markkaa. Ristin voi päällystää kuparilla, jolloin koko hinta on noin 600 markkaa. Puut ja pensaat jätetään paikoilleen. Portti kunnostetaan ja maalataan. Aitatolpat muutetaan ja kunnostetaan niin, että portin puoliskot kääntyvät. 

Yhteenveto kertoi kustannukset:

Lisäksi tuli kappelin maalaus. 

Työvaliokunta esitti hyväksyttäviksi kohdat 1. ja 3. Puuristit poistetaan heti, tasoitustyöhön ryhdytään kuluvan vuoden aikana. Aidasta ja hautauskappelin kohtalosta päätetään myöhemmin. Liittohallitus päätti esityksen mukaisesti (ptk 4.8.1964, 259 §). 

Käsittely sosiaaliministeriössä 

Kuntainliiton liittohallituksen puheenjohtaja Yrjö Nykänen ja sihteeri E. J. Takala olivat kirjeellään 27.2.1968 pyytäneet, että ryhdyttäisiin toimii, jotta ”alue saadaan sille kuuluvaan hyvään kuntoon, ja että alueen hoidosta huolehditaan myöhemminkin.”. 

Sosiaaliministeriössä Uuno Nevala pyysi Lääkintöhallitusta antamaan asiassa lausuntonsa 4.3.1968 mennessä. Lääkintöhallituksessa asessori O. Blomqvist kysyi 6.6.1968 kuntainliiton liittohallitukselta karttaa hautausmaan sijainnista ja sitä, milloin aluetta oli viimeksi käytetty hautausmaana. Liittohallitus vastasi 14.6.1968, että sen omistamalla hautausmaan osalla viimeinen hautaus oli tapahtunut kevättalvella 1963. 

Lääkintöhallituksen sihteeri Toini Honkanen kysyi 25.7.1969 Nokian seurakunnan lausuntoa siitä, millä edellytyksillä seurakunta ottaisi huolehtiakseen alueen kunnossapidosta. Hän lähetti 11.9.1969 lausuntopyynnön myös kuntainliitolle samassa asiassa. 

Nokian seurakunnan taloustoimisto vastasi lääkintöhallitukselle 5.9.1969. Kirkkohallintokunta lähetti kuntainliiton 8.5.1964 ja 4.8.1964 tekemät hautausmaata koskevat päätökset kertoen, että liittohallituksella on tarkoitus kunnostaa hautausmaa. Kunnostustoimet olivat kesken. Kirkkohallintokunta esitti mielipiteensä: valtio luovuttaa alueen kuntainliitolle liitettäväksi sen jo ennestään omistamaan alueeseen. Vastauksen antoivat kirkkohallintokunnan puolesta sen puheenjohtaja Jaakko Esala ja sihteeri Ahto Rintala. 

Kuntainliiton talousarvio alueen kunnostamisesta 

Kuntainliiton liittohallitus lähetti 19.1.1970 lääkintöhallitukselle kustannusarvionsa alueen kunnostamisesta: 

Se ehdotti, että Lääkintöhallitus osallistuu kustannuksiin 50 prosentin valtionapuosuudella. 

Lääkintöhallituksen talousosaston taloustarkastaja Seppo Marttala oli kirjeessään mielisairaanhoito-osastolle 2.2.1970 todennut olevan kyse kalmiston kunnostamisesta puistoalueeksi, ei uuden puiston perustamisesta. Näin menot ovat sellaisia käyttötalousmenoja, joihin sairaalalla on oikeus saada valtionapua. 

Lääkintöhallituksen hallinnollisen toimiston vt. toimistopäällikkö Ulf Grotenfelt totesi 3.3.1970 mielisairaanhoito-osastolle, ettei toimistolla ollut huomauttamista hautausmaakiinteistön luovuttamista vastaan. Talon luovuttamiseen tulisi saada ensin valtioneuvoston valtuutus. 

Lääkintöhallituksen lausunto sosiaaliministeriölle 

Lausunto annettiin 6.3.1970. Se kertoi, että kuntainliitto kunnostaa hautausmaan ja huolehtii sen kunnossapidosta, jos valtio luovuttaa maa-alueen vastikkeetta ja lääkintöhallitus osallistuu kunnossapanokustannuksiin ja hoitomenoihin 50 prosentin valtionapuosuudella niin, että menot sisällytetään keskusmielisairaalan käyttötalousmenoihin. Se esitti, että sosiaaliministeriö valtuuttaisi lääkintöhallituksen luovuttamaan tila hoidettavaksi entisenä hautausmaa-alueena. Lausunnon allekirjoittivat pääjohtaja Leo Noro ja vt. toimistopäällikkö Raimo Miettinen. 

Rakennushallitus yhtyy lääkintöhallituksen lausuntoon 

Sosiaaliministeriön terveydenhoito-osastolta Vellamo Kivistö kysyi 13.3.1970 asiassa vielä Rakennushallituksen lausuntoa. 18.3.1970 Rakennushallitus vastasi yhtyvänsä lääkintöhallituksen lausuntoon. Lausunnon antoivat rakennusneuvos H. Sysimetsä ja asianvalvoja J. K. Väänänen. 

Valtioneuvoston ratkaisu 

Asia ratkaisiin valtioneuvostossa, sosiaali- ja terveysministeriön esittelyssä 15.4.1970. Läsnä olivat pääministerin sijainen Virolainen, ministerit Teir, Suorttanen, Alenius, Väyrynen, Raunio, Aitio, Tiekso, Partanen, Helle ja Eskman sekä vt. oikeuskansleri Lindroos. Asian esitteli nuorempi hallitussihteeri Kivistö. Asia oli ollut samana päivänä esillä valmistavasti valtioneuvoston raha-asiain valiokunnassa. Päätös tehtiin valtioneuvoston oikeudesta luovuttaa toisen omaksi valtion erinäistä omaa omaisuutta ja tuloatuottavia oikeuksia annetun lain (175/22) 1 §:n nojalla. Tila 1:3 luovutettiin kuntainliitolle ja ministeriön oli ilmoitettava asiasta kirjeellä Lääkintöhallitukselle asianmukaisia toimia varten (Valtioneuvoston kirjaajankonttorin arkisto, pöytäkirjat IV a. Ca: 665 pöytäkirjat IV a (1970–1970), 1970 huhtikuu IV a, aukeamat 331–332). 

Hautausmaa 

Kirjoittaja vieraili hautausmaalla 13.7.2016. Melko jyrkkä rinne viettää sieltä Sarpatintielle, joka on vain 30–40 metrin päässä. Liikenteen humina kuuluu hautausmaalle. Hautausmaa on sekametsän ympäröimä. Maata peittää nurmi ja maalla kasvaa muutamia koivuja sekä kymmenkunta pihlajaa. Pohjoisreunassa on myös pienehkö vaahtera. Joitakin kantoja on näkyvissä. 

Portilta vie polku hautausmaan halki hautausmaan muistomerkille, joka on aika lähellä tilan eteläkärkeä. Polun oikealla puolella eli itä- ja eteläsivulla maa on tasaista. Polun vasemmalla puolella eli länsi- ja pohjoissivulla maa nousee loivana rinteenä. 

    Polku vie läpi hautausmaan.

Varustukset 

Varustukset ovat niukat. Lähellä lounaiskulmaa, eteläsivulla on kaksiosainen rautaportti. Molempien portinpuolien koko on 130,5x111,5 cm (lxk). Portti on salvaton, mutta lukittu riippulukolla. Portissa on metalliputkesta tehdyt ristit (80,5x42 cm; kxl) molemmissa portinpuolissa. Portti ei ole alkuperäinen hautausmaan portti. Portinaukon leveys on 280 cm. 

Portinpylväät ovat betonia. Oikean pylvään koko korkeus on noin 170 cm. Ensin on 50x50x120 cm:n kokoinen osa, jonka jälkeen pylvään kärkiosa. Kärki muodostuu 10 cm korkeasta reunuksesta, noin 15 cm korkeasta pyramidihatusta ja vielä sen huipussa olevasta kivipallosta, jonka halkaisija on 20 cm. Vasen pylväs on samanlainen, mutta hieman matalampi. 

Portin oikealla puolella on puuaitaa (320x130 cm; lxk), jossa vaakapuut ovat kyllästettyä lautaa ja höylättyä 2x2 tuuman rimaa. Pystylaudoissa (24 kpl) on ristikärki. Muutoin hautausmaa on aitaamaton. 

Sysiharjun teoksessa on kuva hautausmaan vihkiäisistä (Sysiharju 2012, 99). Kuvassa on yli 60 ihmistä ja harjakattoinen rakennus, jonka päätyovi on auki. Rakennuksen harjalla, sen kummassakin päässä, on valkoinen risti. Katon lappeet ulottuvat lähelle maata. Rakennus on ehkä ruumissuoja. Tällaista tai muitakaan rakennuksia ei hautausmaalla enää ole. 

Muistomerkki 

Hautausmaalla on sairaalan terapiayksikön vuonna 1992 pystyttämä muistomerkki. Potilastyö kuvaa elämän portaita (Kaarninen 2000, 18). Se on tehty kolmesta vaakasuorasta kivestä ja näiden päällä olevasta kivimaljasta. Muistomerkin alla on jalustakivi (206x73 cm; pxl). 

    Hautausmaan muistomerkki.

Alimman kiven mitat ovat 150x33x20 cm (pxlxk), keskimmäisen 126x25x30 (pxlxk) ja ylimmän 98x22x32 (pxlxk). Näiden päällä olevan kivimaljan halkaisija on 30 cm ja korkeus 24 cm. Ylimpään kiveen on kiinnitetty metallilaatta, jossa on teksti: ”Tälle paikalle on haudattu 426 Pitkäniemen sairaalan potilasta vuosina 1902–1964. Tämän muistokiven pystyttivät Pitkäniemen sairaalan potilaat vuonna 1992. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani.” 

Muistomerkin edessä kasvaa punaisia pelargonioita. 

    Esikuntakapteeni Emil Nordströmin (30.11.1862–23.8.1918) hautakivi.

Sota-aikana kuolleisuus oli suurinta 

Ainakin sodan aikana kuolleet potilaat haudattiin rivihautoihin, jotka kaivettiin öisin (Sysiharju 2012, 99). Kuolleiden käsittely oli sota-aikana yksinomaan mieshoitajien tehtävänä (Sysiharju 2012, 145). 

    Perämies Johan Edvard Lagerströmin (15.6.1874–27.10.1916) hautakivi.

Esimerkiksi vuonna 1942 kuoli 74 potilasta. Ilkka Taipale ja Ari-Pekka Blomberg ovat tutkineet sairaalan potilaskuolleisuutta. Merkittävin syy kuolleisuuteen oli aliravitsemus. Muita syitä olivat infektiot, sairaaloiden elinolosuhteet ja henkilökuntapula (Sysiharju 2012, 112). Eniten (90) siviilipotilaita kuoli vuonna 1941, kun potilaspaikkoja oli 854, joista sata oli sotilaspaikkoja (Sysiharju 2012, 113). 

    Jalustakivi, jossa katkenneen, metallisen hautamuistomerkin tyvi. 

Haudat ja hautakivet 

Hautausmaata halkovan polun oikealla puolella on kaksi hautakiveä ja ainakin kaksi katkennutta rautamuistomerkkiä, joista on vain lyhyt tyvi jäljellä. Polun pohjoispuolella on hajallaan siellä täällä viisi hautakiveä ja ainakin yksi katkennut rautamuistomerkki. Lisäksi hautausalueen pohjoissivulla on 27 hautakiven ryhmä. Näin havaitsin yhteensä 37 hautamuistomerkkiä, kun katkenneetkin muistomerkit lasketaan mukaan. 

Hautausalueen itäkärjessä on Matti Kauniston (1.8.1871–26.2.1944) hautakivi. Takasivulla on esikuntakapteeni Emil Nordströmin (30.11.1862–23.8.1918) hautakivi, joka lienee hautausmaan erikoisin hautakivi. 

    Hautakiviä maan pohjoissivulla.

Keskellä hautausmaata on selälleen kaatunut, Vihannista kotoisin olleen maanviljelijä Jaakko Honkikankaan (18.10.1866–27.6.1939) hautakivi (99x51,5 cm; kxl). Kivessä on ylhäällä tähti sekä alhaalla risti ja sulka. Kolmen metrin päässä hautausmaan keskellä olevasta suuresta koivusta on perämies Johan Edward Lagerströmin (15.6.1874–27.10.1916) hautakivi. Kivi on kaadettu ja nostettu uudelleen pystyyn, ei kuitenkaan jalustakivensä päälle. 

    Näkymä kohti pohjoissivua. Keskellä hautausmaata suuri koivu.

Enin osa hautakivistä on rinteessä, lähellä pohjoissivua. Ne eivät ole suorissa riveissä ja jotkut kivet ovat vinossa. Suurimmat niistä ovat likimain kokoa 45x30 cm (kxl) ja pienet kokoa 25x30 cm (kxl). Kaikki nämä kivet ovat samantyyppisiä ja karkeaa tekoa. Niiden kärjestä on tavallisesti yläkulmat viistottu pois. Kiven kärjessä on usein risti ja sen alla vainajan nimi ilman syntymä- ja kuolinaikaa. Kaikkia nimiä ei kykene lukemaan, mutta esimerkiksi nimet Väinö Eturouhu, Harald Ceder ja Eino Mononen erottuvat. 

Reunakiviä haudoilla ei ole. 

Portista vasemmalla on hautausmaan ainoa hauta, jonka ympärillä on pieni kiveys. Haudalla kasvaa kukkanen. Hautakiven takana on tammentaimi. Haudalla on putkista tehty rautaristi. Vainaja on Iita Ruohonen (14.3.1887–9.10.1918). 

    Metalliputkesta tehty risti ja kiveys Iita Ruohosen (14.3.1887–9.10.1918) haudalla.

Hautausmaa on yleisilmeeltään karu laitoshautausmaa metsän keskellä ja altis ilkivallalle. 

Hautausmaan nykyinen hoito 

Hautausmaata hoitaa nykyisin Verte Oy. Yhtiön toimitusjohtaja Sakari Ermala kertoo, että perinteisesti sairaalan työkykyiset potilaat ovat hoitaneet hautausmaata kuntouttavana työterapiana. Näin on edelleenkin, lähinnä maalta niitetään heinä pari kertaa kesässä. 

Myös Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistys on mukana hautausmaan hoidossa.

Kimmo Sundström