Sijainti 

Taivallahden sotilashautausmaa (TSH) on entinen venäläisen sotaväen hautausmaa. Se sijaitsee Etu-Töölön kaupunginosassa ja on nyt puistona. Pohjoisessa sitä rajaavat Hiekkarannantie ja Taivallahden Tenniskeskus, idässä Hietakannaksentie, etelässä Ortodoksisen Pyhän Nikolauksen Seurakunnan (OPNS) hautausmaa ja Helsingin juutalaisen seurakunnan Uusi juutalainen hautausmaa (UJH) sekä lännessä Etelä-Hesperiankadun väistötilat ja Hiekkarannantie. 

TSH sijaitsee tilalla Pohjoisen Hesperiankadun puisto-osa (91–12–9903–100), joka on rekisteröity 30.5.1980. Alueen omistaa Helsingin kaupunki. 

    Hautausmaa-alue oli rajoiltaan epämääräinen. Tennishalli on iso värillä täytetty rakennus. Puistossa risteilee polkuja. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2443/MML/16, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2443/MML/16.

Hautausmaan historiaa 

Särön mukaan venäläisiä sotilaita alettiin haudata Taivallahden alueelle heti Suomen valloituksen jälkeen 1809. Hän sanoo hautausmaan ulottuneen nykyisiltä Taivallahden tenniskentiltä Krematorion mäkeen asti. 

Pehkonen (2008, 73) kutsuu hautausmaata Töölön sotilaslasaretin hautausmaaksi ja kertoo, että se perustettiin Töölön lasaretin eli Helsingin venäläisen sotilassairaalan käyttöön. Seppovaaran (2002, 99–100) mukaan hautausmaa palveli Helsinkiin sijoitetun varuskunnan ja Töölön sotilassairaalan tarpeita. Luultavasti hautausmaahan haudattiin myös viimeisenä nälkävuonna 1868 Helsinkiin harhailleita ja täällä menehtyneitä, jotka olivat jääneet sotilassairaalan vastuulle. 

Sotilashautausmaana TSH toimi 1826–1918. Helsingin (Töölön) sotilassairaala liittyi sen käyttäjiin vuonna 1827 (Halén 2001, 5). Halén on tutkinut sotilassairaaloissa kuolleita potilaita. Ensimmäinen mainittu on tykkimies Anton Filipov (1767–1819) Viaporissa, 4. Meritykistöprikaati (Halén, mts. 44). Viimeinen mainittu on Viaporin sotasataman virkailija Aleksej Mafelev (1892–1918). Hän onkin ainoa mainittu vuodelta 1918 (Halén, mts. 164). 

Hautausmaan kaavan piirsi 27.10.1826 linnoitusupseeri ja arkkitehti Pehr Granstedt (1764–1828). Haudatut vainajat olivat Venäjän armeijan venäläisiä, suomalaisia, puolalaisia, virolaisia ja muitakin kansallisuuksia olevia sotilaita, jotka edustivat eri kirkkokuntia (Pehkonen, mts. 73–74). Juutalaiset ja muslimit haudattiin omiin sotilashautausmaihinsa. Arviolta 5.000 Venäjän armeijan miehistöön ja alipäällystöön kuuluvaa sotilasta on haudattu alueelle. 

Hautausmaata laajennettiin useasti. Kun venäläinen sotaväki poistui maasta vallankumouksen (1917) jälkeen, seurasi jonkinlainen väliaika vuoteen 1927 saakka, jolloin alueen hallinta palautui Helsingin kaupungille. Tänä aikana hautausmaan eteläosaan haudattiin muutama siviili. Kaupunki kielsi hautaukset 1930. 

    Kaavio sotilashautausmaan jakamisesta lohkoihin (suunnitelma). Vahvistanut 22. Armeijakunnan vt. komentaja 16.9.1913. Alkuperäispiirros: 22. Sapööripataljoonan kapteeni Pankov. Mittakaava: 10 syltä tuumalla. Hautoja sisältävät lohkot on merkitty vinoviivoituksella ja sotilasosastojen lohkojen rajat pisteviivalla (Halén, mts. 15).

Hautausmaan laajentaminen 1876 

Hautausmaalla oli tilaa vähän jo vuonna 1873 (Halén, mts. 6). 

Kaupungin komendantti oli tehnyt läänin kuvernöörille anomuksen ryhtyä toimiin sotilassairaalan Taivallahden rannalla olevan hautausmaan laajentamiseksi. Asia jätettiin maistraatin välityksellä kaupungin käsiteltäväksi, mutta sitä ei käsitelty loppuun vuoden 1875 kuluessa (Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta. Vanhempi sarja. Kaupunginvaltuusto. 1. 1875–1878. Helsingin kaupungin tilastotoimiston julkaisema. Helsinki 1933, s. 28). 

Valtuusto päätti (kvsto ptk 14.3.1876, 3 §) hautausmaan laajentamiseksi luovuttaa maksutta kaksi C. Reuterin laatimaan karttaan kirjaimin litt. B ja litt. C merkittyä hautausmaahan rajoittuvaa maapalstaa, pinta-alaltaan yhteensä 1,394 tynnyrinalaa (mts. 108–109). 

Vuoden 1876 laajennuksen jälkeen koko alueen pinta-ala oli noin 12 500 neliömetriä. Ortodoksien lisäksi hautausmaahan oli haudattu ainakin katolilaisia ja luterilaisia. 

Kun hautausmaan ulkorajat olivat epämääräisiä, on todennäköistä, että rajojen ulkopuolellekin on haudattu sotilasvainajia. 

    Kiviryhmä 1, keskellä obeliski. Takana oikealla tennishallin kulma. Sen vasemmalla puolella näkyy ranta ja meri.

Vuonna 1885 hautausmaan pinta-ala oli 20 780 neliömetriä, joka säilyi vuoden 1906 asemakaavassa. Katsottiin, että vain vuosina 1826 ja 1876 luovutetuilla alueilla oli laillinen päätös ainaisesti säilyä hautausmaana (Halén, mts. 6–7). Oli nimittäin epäilys, että hautausmaata olisi laajennettu omavaltaisesti. 

Komppanian päällystö ja asetoverit eivät saaneet jättää muunuskoisia vainajia - siis muita kuin ortodoksisia - huomiotta, vaan näiden tuli olla läsnä ruumiin uloskannossa. 

Hautausmaan lohkominen 1911 

Vuonna 1911 hautausmaa lohkottiin 11 osaan (Halén, mts. 20). Näistä lohko no 5 on osittain nykyisen OPNS:n hautausmaan alueella. Lohko oli tarkoitettu seuraaville yksiköille: Helsingin sotilassairaala (paikallislasaretti) sekä toispaikkakuntalaiset ja täysinpalvelleet sotilaat (1911 yhteisvahvuus 500 miestä). Lohkossa oli yhteensä kolme osastoa (Halén, mts. 26–31) ja se oli hautausmaan suurin hautoja sisältävä lohko. Suunnitelmasta sotilashautausmaan jakamisesta lohkoihin on kaavio. Sen vahvisti 22. Armeijakunnan vt. komentaja 16.9.1913. Alkuperäispiirroksen on tehnyt 22. Sapööripataljoonan kapteeni Pankov (Halén, mts. 15). Mittakaava on 10 syltä tuumalla. 

Keväällä 1912 kapteeni Pankov johti korjaustöitä hautausmaalla (Halén, mts. 9), mutta vielä 1913 kalmisto oli lähes aitaamaton ja melko siivoton. 

    K. A. Arrackin (1845–1899) hautakivi. Takarivissä katkennut hautakivi.

Aluevaihto 1927 

Rahatoimikamari oli tehnyt ehdotuksen aluevaihdoista valtion kanssa, johon ehdotukseen kaupunginvaltuusto yhtyi (ptk 9.1.1927, § 1 ja 26.1.1927, § 56). Vaihdossa valtio luovutti kaupungille entisen venäläisen sotilashautausmaan (pinta-ala 21 000 neliömetriä) heti (Kertomus 1927, 20 ja 22). 

Hautausmaan siistiminen 1930 

Entisten venäläisten upseerien yhdistys oli tehnyt anomuksen kaupungille saada omalla kustannuksellaan puhdistaa ja siistiä hautausmaa. Rahatoimikamari suostui anomukseen edellyttäen, että työt suoritettiin kaupunginpuutarhurin ohjeiden mukaisesti (Kertomus 1930, 204). 

Haudat ja hautakivet 

Kiviryhmä 1 

Ryhmä sijaitsee puistossa noin kymmenen metrin päässä Hietakannaksentiestä ja noin 19 metriä pohjoiseen OPNS:n hautausmaan pohjoissivusta. Kumpare on Hietakannaksentien länsipuolisen puiston korkein kohta. Ryhmässä on kolme riviä. Ensimmäisessä rivissä on seitsemän kiveä, toisessa rivissä samoin seitsemän kiveä ja näiden lisäksi korkea hautausmaan muistokiveksi pystytetty kiviobeliski. Kolmannessa rivissä on kuusi kiveä, joista yksi on katkennut kahteen osaan. Näin hautakiviä on yhteensä 20 ja lisäksi kiviobeliski. Vain yhden kiven edessä on reunakivet. Kivien nimisivut antavat itään, Hietakannaksentielle päin. 

Kiviobeliskiin on kiinnitetty metallilaatta, jossa on teksti ”Sotilashautausmaa 1826–1930 militärbegravningsplats”. Päätevuodeksi on otettu vuosi, jolloin kaupunki kielsi hautaukset. 

Kiviryhmä 2 

    Keskimmäisen hautakiviryhmän takana kukkivat syreenit. Sjöblomien hauta ensimmäinen vasemmalla.

Kiviryhmä 2 on kiviryhmistä lähinnä UJH:n pohjoismuuria, noin kuuden metrin päässä siitä. Koska tämä keskimmäinen ryhmä ei ole sotilashautoja, TSH:ta tutkinut Harry Halén jätti nämä haudat pois tarkastelusta. Haudat ovat vuoden 1918 jälkeen kuolleiden ja haudattujen, nähtävästi protestanttisten siviilien hautoja. Ryhmässä on yksi hautarivi, jossa on viisi hautaa ja neljä hautakiveä. Äärimmäisenä oikealla olevalla haudalla on reunakivet, muttei hautakiveä. Hautakivissä on yhteensä seitsemän vainajan nimet. Vainajista näyttäisi haudatun ensinnä Axel Mikael Sjöblom (4.4.1825–18.2.1922) ja viimeksi Thyra Sjöblom (12.10.1899–15.4.1927). 

Pehkonen ajattelee, että keskiryhmän vainajilla pitää olla jokin yhteys sotilasseurakuntaan ja TSH:han haudattuihin sotilasvainajiin. Sotilaiden perheenjäsenet kuuluivat sotilasseurakuntaan. Miksi heidät muutoin olisi haudattu tähän hautausmaahan, koska Malmilla oli paljon tilaa tulla haudatuksi? Lisäksi hän on sitä mieltä, että alueella on hautoja, joihin on haudattu sotilaan lisäksi tämän perheenjäseniä. Halén taas kirjoittaa, että sotilaan perheenjäsenten hautaaminen sotilashautausmaahan oli kielletty (mts. 7), mutta siviilien haudat syntyivät vasta vuoden 1918 jälkeen. Pehkonen oli itse mukana TSH:n kunnostamistyössä 1990-luvun alussa. 

Kiviryhmä 3 

Lännempänä puistossa, noin 80 metriä kiviryhmästä 2, on kolmas kiviryhmä. Sen etäisyys UJH:n pohjoismuurista on noin kymmenen metriä. Ryhmässä on kaksi riviä. Ensimmäisessä rivissä on kolme hautakiveä ja näissä kolmen vainajan nimet. Toisessa rivissä on neljä hautakiveä ja näissä seitsemän vainajan nimet. Haudoilla ei ole reunakiviä. 

    Läntisin kiviryhmä 3. Vasemmalla UJH:n pohjoismuuri. Suurin osa puiston puista on mäntyjä.

Taaimmaisen rivin neljäs eli pohjoisin kivi on neljän roomalaiskatolisen, puolalaisen sotilaan yhteishaudalla. Miehet kuolivat 12.4.1918. Heillä oli yllään Venäjän armeijan vaatteet ja he olivat palaamassa Puolaan, kun saksalaiset ampuivat heidät vallatessaan Helsingin. Miehet ammuttiin Tehtaankadun ja Puistokadun kulmassa. Heidät haudattiin 18.4.1918. 

Näin puistossa on jäljellä yhteensä 20+4+7=31 hautakiveä ja lisäksi kiviobeliski. Näistä 27 on sotilashautojen kiviä. Yksi sotilashaudan (Timofei Špak) kivi vuodelta 1906 jäi nykyisen OPNS:n hautausmaa-alueen sisäpuolelle. 

OPNS:n ja kaupungin välisissä hautausmaaneuvotteluissa 1939 puhuttiin tosin ”ainakin kahdesta” hoidotta jääneestä haudasta, jotka tällöin olivat seurakunnan kappelin itäpuolella olevalla alueella. Tämän alueen OPNS tahtoi saada haltuunsa. Oliko myös hautamuistomerkkejä tällöin kaksi tai useampia, en tiedä. 

Halénin mukaan säilyneet 27+1=28 sotilashautojen muistomerkkiä ovat vuosilta 1880–1918 (Halén, mts. 3). 

Vielä 1930-luvulla hautausmaalla oli paljon hautakumpuja ja puuristejä. Pehkosen teoksessa on näistä Jarl Nybergin valokuva vuodelta 1933, jossa näkyy tusinan verran ortodoksiristejä (s. 76). 

Tenniskenttien rakentaminen 1948 

Etelä-Hesperiankadun varrella olevat tenniskentät rakennettiin 1948. Ne ja uudempi tennishalli ovat entisellä hautausmaalla (Merisalo 2007; Merisalo on Helsingin kaupunginmuseon museojohtaja). 

Kirkon alttarin laajennustyöt 1957 

Vuonna 1957 TSH:n naapurissa olevan OPNS:n kirkon alttaria laajennettiin. Kirkko on OPNS:n hautausmaalla. Tällöin löydettiin luita ja pääkalloja, joiden seassa oli sotilaspukujen rippeitä. Siihen aikaan TSH:lla oli roskia ja hautakivet olivat hoitamattomia. 

    Neljän puolalaisen sotilaan hautakivi.

Puiston perusparannus 1992 

Vuonna 1992 rakennusvirasto ja kaupunginmuseo yhdessä suorittivat TSH:n perusparannuksen. Se tehtiin maaherra Eva-Riitta Siitosen käskystä. Kunnostustyön suunnitteli arkkitehti Sakari Siitonen. 

Tällöin kaikki hautakivet ja muistomerkin osat, Pehkosen mukaan 28, huollettiin ja niiden perustukset uusittiin (Pehkonen, mts. 78). Muutama kaatunut, paikaltaan siirtynyt kivi siirrettiin lähelle muita kiviä, mutta suurin osa kivistä on edelleen hautansa kohdalla. Korkea punagraniittinen obeliski löytyi kaatuneena tenniskentän täyttömaan laidalta ilman nimilaattaa. Obeliskiin kiinnitettiin aiemmin kuvattu metallilaatta. 

Halénin mukaan hautakiviä siirrettiin alkuperäisiltä paikoiltaan vuonna 1994 (Halén, mts. 10). Kiviobeliski on ilmeisesti vanha hautamonumentti. On arveltu, että osa hautakivistä on nurmen alla, ”mutta suurimman osan kohtalona lienee ollut sepelimylly”. 

Ilkivaltaa 1993 

Kesällä 1993 TSH:lla tehtiin ilkivaltaa. Puolalaisten sotilaiden hautakivi kiviryhmässä 3 kaadettiin ja töhrittiin maalilla. Kivi kunnostettiin. 

Uudelleenhautaukset 2002 

Vuonna 2002 hautausmaan alueella tehtyjen rakennustöiden yhteydessä useiden kymmenien sotilasvainajien jäännökset tulivat esiin. Ne haudattiin uudelleen ortodoksisin menoin viereiselle OPNS:n hautausmaalle (Pehkonen, mts. 78).

Kimmo Sundström