Sijainti 

Ortodoksisen Pyhän Nikolauksen Seurakunnan (OPNS) hautausmaa on Etu-Töölön kaupunginosassa. Tämä uskonnollinen yhdyskunta on yksityinen ja Moskovan patriarkaatin alainen eikä kuulu Suomen ortodoksiseen valtiokirkkoon. 

Hautausmaata rajaa pohjoisessa entinen venäläinen sotilashautausmaa eli Taivallahden sotilashautausmaa (TSH 1826–1918; arviolta kahdeksan haudattua siviilivainajaa tämän jälkeen vuosina 1922, 1923 ja 1927, hautaukset kiellettiin 1930), joka nykyisin on puistona. Idässä hautausmaa rajoittuu Hietakannaksentiehen, etelässä Tuonelankujaan ja lännessä Uuden juutalaisen hautausmaan (UJH) itämuuriin. 

    Hautausmaa-alue on lähes suorakaiteenmuotoinen. Sitä ei ole merkitty ristinmerkillä. Kirkko (täytetty värillä) on pohjoissivulla, huoltorakennus sen itäpuolella. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2443/MML/16, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2443/MML/16.

Tilan nimi, jolla hautausmaan länsiosa, Pyhän Nikolauksen kirkko ja huoltorakennus sijaitsevat, oli Siirtolaisten hautausmaa (91–13–9908–100). Tilalla oli yksi palsta, sen pinta-ala oli 1 860 neliömetriä ja se oli rekisteröity 30.5.1980. Kiinteistötietojärjestelmään ei ollut merkitty tilan omistajaa. (Kaupungeilla ei ole lainhuudatusvelvollisuutta.) 

    Informaatiotaulu hautausmaan itäpäässä. Vasemmalla itäpäädyn aita, jonka takana Hietakannaksentie.

Välittömästi tämän tilan itäpuolella oli Väinämöisen puisto -niminen tila (91–13–9903–101). Hautausmaan itäosa oli tällä tilalla. Tilan pinta-ala oli 1 310 neliömetriä ja se oli rekisteröity 30.5.1980. Hautausmaata täytettiin kohti tämän alueen itäsivua, jossa ovat uusimmat haudat. Vuonna 2015 näissä tiedoissa tapahtui pieniä muutoksia. Siirtolaisten hautausmaa ja Väinämöisen puisto, lukuun ottamatta sen itäsivun kapeaa kaistaletta, yhdistettiin yhteiseksi alueeksi (91–13–9908–1). Alueen pinta-ala on 3 053 neliömetriä ja se rekisteröitiin 3.6.2015. Samalla Väinämöisen puiston pohjoissivua siirrettiin hieman pohjoisemmaksi niin, että koko yhteisen alueen pohjoisrajasta tuli suora. Yhteisen alueen itäpään ja Hietakannaksentien väliin jäi vain kapea kaistale (pinta-ala 274 neliömetriä) Väinämöisen puistoa. Se näkyy kartassa vihreänä. Alueen luoteiskulmassa noin 11x5 metrin (pxl) suuruinen alue kuuluu pohjoispuolella olevaan puistoon. 

Pyhän Nikolauksen kirkko on sijoitettu länsi-itäsuuntaisesti lähelle alueen pohjoisrajaa. Hautausmaa ei ulotu kirkon pohjoispuolelle, mutta ympäröi sitä muilta sivuilta. 

    Tuonelankujan-puoleinen rautaportti, jonka takana pääkäytävä.

Hautausmaan historiaa 

Venäläiset lähtivat maasta Suomen itsenäistymisen jälkeen. Jostakin syystä muutamia protestanttisia siviilivainajia haudattiin vielä TSH:han vuoden 1918 jälkeen kunnes alue suuressa aluevaihdossa 1927 palautui kaupungille. 1930 kaupunki kielsi hautaukset. Tällöin kaupungille tarjoutui tilaisuus luovuttaa TSH:n käyttämättömiä osia niille seurakunnille, jotka niitä anoivat. Loppu TSH:sta hautoineen säilytettäisiin. Tähän tilaisuuteen myös yksityinen kreikkalais-katolinen seurakunta tarttui. 

Kaupunki teki asiassa useita järjestelyehdotuksia. Mm. piirustuksesta no 1245 oli vielä jätetty pois venäläisille pakolaisille varattu hautausmaa, ”jonka osoittamista tältä alueelta hallitus ei missään tapauksessa pidä mahdollisena”. (Allekirjoittamaton asiakirja, yleisten töiden hallituksen puolesta, 27.11.1930. Hautausmaat ja krematorio 1914–1948, Ha: 24, HKA.) 

Kirkkoneuvosto jätti 1931 Helsingin kaupunginhallitukselle hakemuksen seurakunnan hautausmaan kaavoittamisesta käytöstä poistuneen venäläisen sotilashautausmaan alueelle. 

    Läntisin hautarivi, jonka takana länsipäädyn kiviaita. Kiviaidan takana oleva rakennus on Uuden juutalaisen hautausmaan varastorakennus.

Asia eteni suotuisasti. Kaupunginvaltuusto päätti 22.3.1934 luovuttaa kaupunginhallituksen esityksen 14.3.1934 mukaisesti Yksityiselle kreikkalais-katoliselle seurakunnalle kartalle numero 1449 kirjaimin F.I.R.S. merkityn alueen 40 vuodeksi hautausmaaksi. Ehtona oli, että alue on luovutettava viiden vuoden kuluttua takaisin kaupungille, jos sitä ei hoideta kaupungin hyväksymällä tavalla. 

Arvokasta tukea hautausmaan perustamiselle antoi paroni R. A. Stackelberg, joka oli Venäjän kolonna Suomessa -yhdistyksen puheenjohtaja. Neuvottelut käytiin käytännössä luterilaisen Rudolf Aleksandrovichin johdolla, joka ennen Venäjän vallankumousta oli keisarin hovin seremoniamestari. 

Rudolf Stackelbergin (20.4.1880–3.9.1940) ja hänen puolisonsa Helene Stackelbergin hauta on Tuonelankujan-puoleisesta portista tultaessa pääkäytävän oikealla sivulla. 

Kaupunginhallitus hyväksyi 14.7.1938 (§ 1394) hautakappelin piirustukset. 

Hautausmaa vihittiin käyttöönsä 1938 ja samana vuonna tapahtuivat ensimmäiset hautaukset (Seppovaara 2002, 123). Seurakunnan historian (luettu 4.6.2016) mukaan kirkon pyhityspäivä oli sunnuntai 11.12.1938.

    Kirkon ja pohjoissivun aidan välissä ei ole hautoja. 

Hautausmaa-alueen laajennus 1939 

Pian seurakunta anoi hautausmaa-alueensa (n. 630 neliömetriä) laajentamista. Alueelle oli rakennettu 8x15 metrin suuruinen kappelirakennus. Alue pieneni, kun kappelille tulee tie hautausmaa-alueen kautta. Seurakunnan jäsenmäärä oli 640. Hautausmaksu oli vain puolet siitä, mitä se oli kreikkalais-katolisen valtiokirkon hautausmaalla Lapinlahdessa. Seurakunta pyysi, että sen alueeseen lisättäisiin osa kaupungille palautuneesta, aikaisemmin roomalais-katoliselle seurakunnalle varatusta alueesta ja että alueraja lännessä ja etelässä siirrettäisiin katualueeseen saakka. Jos aluetta laajennettaisiin, ”kävisi myös mahdolliseksi siirtää sinne vainajain ruumiilliset jäännökset niistä haudoista, jotka nykyisin ovat puistoksi määrätyllä alueella”. 

Viime mainittu ajatus tuntuu erikoiselta. TSH:han on haudattu arviolta jopa 5.000 vainajaa. Ehkä seurakunta tarkoitti vain niitä sotilasvainajia (kolmisenkymmentä), joiden hauta ja/tai hautamuistomerkki oli edelleen näkyvissä puistossa. 

    Hautausmaan länsipää on hieman muun hautausmaan pintaa alempana.

Paikalla tehtiin tarkastus. Hautausmaan länsipuolella olevan pienen tien ja hautausmaan väliin jäänyt 59,4 neliömetrin suuruinen maakaistale voitaisiin luovuttaa seurakunnalle. Lisäksi ajateltiin, että noin viiden metrin levyinen kaistale välittömästi kappelirakennuksen itäpuolelta luovutettaisiin seurakunnalle. Tällä kaistaleella oli ainakin kaksi hoidotta jäänyttä hautaa, jotka seurakunta halusi kunnostaa ja pitää kunnossa. Tällöin seurakunnan hallussa olevan alueen pinta-ala kasvaisi noin 236 neliömetrillä ja olisi noin 866 neliömetriä. Tästä kappelirakennuksen ala oli noin 234 neliömetriä eli hautausalueeksi jäisi noin 632 neliömetriä. Se riittäisi noin 26–31 vuoden tarpeisiin. 

Kiinteistölautakunta päätti 4.9.1939 ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen esiteltäväksi kaupunginvaltuustolle, että hakijan hautausmaahan liitettäisiin kaksi maakaistaletta, 236 neliömetriä, pääalueen luovutusehdoin ja muutoin ehdoin, että 

(1) uusi hautausmaa-alue aidataan 1.6.1940 mennessä kiinteistölautakunnan hyväksymällä siistillä kivi- tai rauta-aidalla; 

(2) kappelirakennuksen itäpuolella, uudella alueella olevat haudat kunnostetaan ensitilassa; 

(3) nykyisen hautausmaan eteläosassa oleva vanha kiviaitajäännös seurakunnan toimesta ja kustannuksella poistetaan. 

    Huoltorakennus kirkon itäpuolella.

Asemakaavaosaston tehtäväksi annettiin ensi tilassa laatia ehdotus järjestelyn aiheuttamiksi asemakaavamuutoksiksi. Muilta osin hakijaseurakunnan anomus evätään (Asemakaava-osasto F. N:o 16 A. Hautausmaat ja krematorio 1914–1948, Ha: 24, n:o 13, HKA). 

Kaupunginhallitus puolsi ehdotuksia muussa suhteessa paitsi kappelirakennuksen itäpuolella olevan viiden metrin levyisen kaistaleen luovuttamista. Ehdotus 59,4 neliömetrin maakaistaleen liittämisestä hautausmaahan entisin luovutusehdoin hyväksyttiin 1939. Uusi hautausalue oli 1.6.1940 mennessä aidattava kiinteistölautakunnan hyväksymällä kivi- tai rauta-aidalla. Hautausmaan eteläosassa oleva vanha kiviaidan jäännös oli seurakunnan toimesta ja kustannuksella poistettava (kokous no 16/1939, s. 15–16). 

Vanhan kartan (Helsingfors stad och dess omgifningar. 1888.) mukaan hautausmaa on jotakuinkin kokonaan vanhaa venäläistä sotilashautausmaata. Seppovaaran mukaan hautausmaasta osa oli vanhaa sotilashautausmaata (Seppovaara 2002, 123). Pehkosen mukaan se on osittain entisen sotilashautausmaan alueella (Pehkonen 2008, 151). Halénin mukaan se on osa sotilashautausmaasta (Halén 2001, 10–11) eikä seurakunnalla ollut 1930 mahdollisuutta vuokrata koko sitä aluetta, jota kaupunki tarjosi vuokrattavaksi. 

Hautausmaan alueella on säilynyt yksi vanha sotilashaudan hautakivi. Kivessä on venäjäksi teksti: 2. suomenmaalaisen tarkk´ampujarykmentin 5. komppanian jefreitteri Timofei Špak. Saanut surmansa Viaporin linnoituksen kapinan kukistamisen yhteydessä 20.7.1906 (Seppovaara 2002, 125). 

Kapina sattui 30.7.1906–2.8.1906 uutta ajanlaskua. Špak olisi kuollut sen mukaan 2.8.1906. 

    Työkalukatos pohjoissivulla.

Pehkosen mukaan hautausmaalla on säilynyt ”muutamia vanhoja sotilashautoja” (Pehkonen, mts. 151). 

Rakennustyömaalla entisen Venäjän armeijan sotilashautausmaan alueella tuli vuonna 2002 esiin 50 sotilaan jäännökset. Ne haudattiin 11.9.2002 uudelleen OPNS:n hautausmaalle ortodoksisin menoin riippumatta vainajien uskonnosta (Pehkonen, mts. 78 ja 151). 

Tarkoitetaan tietysti riippumatta uskonnosta, jota vainaja eläessään oli kannattanut, jos oli ollut uskova. 

    Vesipiste ja roska-astia.

Laajennus 1960

Yhdyskunta anoi jälleen hautausmaa-alueensa laajentamista 30.8.1959 kaupungille saapuneella kirjelmällä. Lisämaaksi haluttiin kuuden metrin levyinen kaistale hautausmaan itäpuolelta. Hanke menestyi. Kaupunginvaltuusto päätti 7.9.1960 (§ 557), että tällainen alue liitetään olemassa olevaan hautausmaahan ehdolla, että alueella olevaa puustoa ei vahingoiteta (Kiinteistövirasto, kansliaosasto. Diaarikorttilaatikko n:o 32, Ac II:32, HKA; Kertomus 1960, s. 79.).

Sopimus 1975 

Hautausmaan käytöstä tehtiin kiinteistölautakunnassa 22.12.1975 sopimus kaupungin ja hautausmaata käyttävien kahden seurakunnan välillä. Seurakuntien nimet olivat tuolloin Yksityinen kreikkalaiskatolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa, sisarseurakunta Helsingissä (myöhemmin OPNS) ja Yksityinen kreikkalaiskatolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa (myöhemmin Ortodoksinen Pokrovan seurakunta). Seurakunnissa oli tuolloin jäseniä yhteensä noin 1.100, hautapaikkoja oli 416, joista noin 400 oli jo käytetty. Hautausmaa-alue, tuolloin noin 2.260 neliömetriä, luovutettiin seurakuntien hallintaan korvauksetta 31.3.2015 asti. 

Laajennus 1994 

Vuonna 1992 hautausmaan pinta-alaksi kerrotaan 4.000 neliömetriä (?, miksi näin suuri). OPNS pyysi 28.2.1992 päivätyllä kirjeellään kaupunginhallitukselle lisämaata hautausmaalleen. Kaava-alueella oli tällöin voimassa 3.3.1942 ja 22.2.1955 vahvistetut asemakaavat. OPNS:n hautausmaan laajennukseksi merkitty alue (P101) oli vuoden 1942 asemakaavassa merkitty roomalais-katolisen seurakunnan hautausmaaksi, mutta vuoden 1955 asemakaavassa puistoksi. Alueen omisti kaupunki. 

Kaupunkisuunnittelulautakunta totesi 17.3.1994, että lisämaata oli pyydetty. Kaupunginhallitus ehdotti (ehdotus nro 10) kaupunginosan (Etu-Töölö) hautausmaa-, puisto- ja katualuetta koskevan asemakaavan muuttamista. Asemakaavan muutosehdotuksessa noin 1.160 neliömetrin suuruinen osa puistoaluetta silloisen hautausmaan vieressä oli muutettu hautausmaa-alueeksi. Laajennusalueelle mahtuisi noin 200 uutta hautapaikkaa. Hietakannaksentien ja laajennusalueen väliin jäisi kapea puistokaistale. Laajennusosa aidattaisiin samanlaisella aidalla kuin hautausmaata jo ympäröi. Lisäksi pienelle talousrakennukselle oli merkitty rakennusala siten, että rakennusta voitiin hieman laajentaa. Nykyinen Tuonelankuja oli vielä tuolloin nimetön katu. Nimistötoimikunta oli 16.3.1994 ehdottanut kadun nimeksi Tuonelankuja, Tuonelagränden. Alueella oli aikoinaan sijainnut Tuonela-niminen huvila. Ehdotus toteutui. 

OPNS:n tarkoituksena oli heti laajentaa hautausmaataan asemakaavan muutoksen tultua voimaan. Muutosehdotusta vastaan ei tehty muistutuksia. Kiinteistölautakunnalla ei ollut lausunnossaan 26.4.1994 kaupunginhallitukselle huomauttamista asemakaavan muutoksesta. 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.6.1994 muutoksen kaupunkisuunnitteluviraston kaavoitusosaston 17.3.1994 päivätyn piirustuksen nro 10174 mukaisena (kvsto:n ptk 15.6.1994, 184 §, ptk 1171994. Liitteet 1–2.). 

    Yleisnäkymä kohti kaakkoiskulmaa.

Varustukset 

Hautausmaan varustuksiin kuuluu aita, kaksi porttia, penkkejä, kaivo, huoltorakennus ja uusi työkalukatos. Lisäksi hautausmaalla on vuonna 1938 rakennettu Pyhän Nikolauksen kirkko. Kirkkoa laajennettiin myöhemmin sen itäpäästä ja laajennettu kirkko pyhitettiin käyttönsä lauantaina 16.12.1950 (luettu 4.6.2016).

Kirkon itäpäädyssä on muistolaatta TSH:n vainajille: ”Herra, muista valtakunnassasi täällä lepääviä venäläisiä sotilaita, joiden nimet Sinä tiedät.” 

Puistoon rajoittuvalla pohjoissivulla (n. 72 m), Hietakannaksentien-puoleisella itäsivulla (n. 41 m) ja Tuonelankujan-puoleisella eteläsivulla (n. 72 m) on metalliaita (korkeus 130–155 cm). 

Länsipäädyssä rajana on kivimuuri, jonka toisella puolella on UJH. Hautausmaan lounaiskulmassa kivimuurin aloittaa 110x65 cm:n vahvuinen tolppa. Kivimuurin korkeus on tällä kohtaa 125 cm ja leveys 45 cm. Alueen luoteiskulmaan mentäessä muurin korkeus alenee noin metriin. Muurin harjalla on betonikerros. 

Eteläsivulla on musta rautaportti. Tuonelankujalta katsoen vasemman portinpuolen leveys on 149 cm ja oikean 148 cm. Portinpylväät (10x10 cm) ovat rautaa ja mustat. Portin korkeus on noin 140 cm ja aidan korkeus 155 cm. 

Pohjoissivulla, työkalukatoksen itäpuolella, on samanlainen portti, mutta portinpylväiden vahvuus on vain 8x8 cm. 

Valaisinpylväitä on kahdeksan. Kirkon länsipäädyn länsipuolella on kaivo. Itäsivun aidan ja itäisimmän hautarivin välissä on opastaulu. 

Hautausmaan länsipää on vähän muuta hautausmaan pintaa alempana. Sieltä nousee viisiaskelmaiset portaat kohti kirkon länsipäätyä, jossa kirkon pääovi on. Portaikon molemmin puolin on kiviset portinpylväät (30x30x115 cm), joiden välissä aiemmin ollut portti on poistettu. Portaiden alapään vieressä on katos, jossa on kelloteline ja kelloja. Ylemmällä tasolla, kirkon länsipäädyssä, on kaksi katosta, joista toisessa on kirkonkelloja ja toisessa penkkejä. 

Eri korkeudella olevien pintojen välillä on kiveys. Sen korkeus portaiden kohdalla on noin 60 cm, josta se laskee kohti eteläsivua, missä korkeus on vain 20 cm. 

    Näkymä kohti lounaiskulmaa.

Rakennukset 

Kirkon lisäksi alueella on kirkon itäpuolella pohjois-eteläsuuntainen, suorakaiteenmuotoinen huoltorakennus (12,2x3,02 m; pxl). Sen kirkkoa kohti antavassa etusivussa on neljä ovea, joista pohjoisin WC:n ovi, ja yksi matala ikkuna. Korkeus on noin kolme metriä. Takasivu on noin 70 cm korkeammalla. Takasivulla on viisi matalaa ikkunaa, jotka on peitetty puusäleiköllä. Rakennuksen korkeus takasivulla on 178 cm. Rakennuksessa on vihreä peltikate. Rakennuksessa säilytetään hautausmaan tarpeistoa. 

Pohjoissivulla, portin länsipuolella on sivun suuntainen työkalukatos (n. 5,13x2 m), jossa on samoin vihreä peltikate. Katos on pystytetty vuoden 2013 jälkeen. Se seisoo betonitolpilla, joita on etusivulla neljä ja takasivulla viisi. Etusivulla on aukko, jonka leveys on 235 cm. Katoksen etusivun korkeus on 197 cm ja takasivun noin 220 cm. Katoksen länsipäässä on kottikärryt, lapioita ja haravia. Katoksessa säilytetään lankkuja, hautapeittoa, saaveja ym. hautausmaan tarpeistoa. Lisäksi siellä on kaksi muovista roska-astiaa. 

Muistomerkit 

Hautausmaalla on sotilaskunnian muistomerkki. Se pystytettiin Pyhän Nikolauksen ja Pokrovan seurakuntiin kuuluneiden, 1939–1944 kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Sen pronssilaattaan on valettu 12 vainajan nimet. Näistä yksi kuoli 1939, kolme 1941, seitsemän 1942 ja yksi 1944. Sukunimien joukossa on Sjöberg ja Turtiainen, loput kymmenen ovat venäläisiä sukunimiä. 

Hautausmaalle on haudattu Pyhän Nikolauksen ja Pokrovan seurakuntien papit, näkyvimmät venäläisemigrantit ja muita seurakuntien jäseniä. 

    Timofei Špakin hautamuistomerkki lähellä hautausmaan itäsivua.

Kasvillisuus 

Alueella on noin 20 mäntyä, jotka ovat vain noin 10–12 metriä korkeita. Lisäksi on ainakin yksi kuusi eteläsivulla ja kymmenen vaahteraa. Itäsivunpuoleisen aidan vieressä on kahdeksan pienehköä kuusta ja yksi lehmus. 

Länsimuurin vieressä, lähellä luoteiskulmaa, on muutamia syreenipensaita. Luoteiskulmasta hieman itään on pohjoissivulla neljä pientä kuusta ja yksi tuija. Itäsivulla olevan informaatiotaulun vieressä on myös syreenipensas. 

Haudat ja hautakivet 

Hautausmaa on haudattu melko täyteen ja tiheästi. Uusimmat haudat ovat maan itäpäädyssä, jossa hautausalue täyttyy kohti Hietakannaksentietä. Itäisin hautarivi on vain kuuden metrin päässä itäsivun aidasta. Rivin eteläisin hauta perustettiin vuoden 2013 lopussa. Nyt lähes koko rivi on käytetty. Kirjoittaja vieraili hautausmaalla 23.12.2013, mutta laskelmaa haudoista korjattiin 28.5.2016. Idästä länteen hautarivejä on 25: 

Yhteensä 447 hautaa, joiden lisäksi mainittu sotilaskunnian muistomerkki. Näihin on vielä lisättävä noin 13 vailla muistomerkkiä olevaa hautaa. Arvioin hautojen yhteismääräksi vähintään 460. Haudattuja vainajia on selvästi enemmän kuin hautoja. 

    Sotilaskunnian muistomerkki, jossa 12 kaatuneen nimet.

Hautapaikan koko on 150x80 cm. Muistomerkin maksimikorkeus on 60 cm ja niiden valaminen betonista on kielletty. Hautaoikeuden haltija vastaa haudan ylläpidosta ja hautamuistomerkistä. 

Tunnusomaista on käytävien varrella ja joskus muuallakin olevat penkit, joita on noin 20, runsaimmin hautausmaan itäosassa. 

Puiset ortodoksiristit ovat tunnusomaisia hautamuistomerkkejä. Lähes kaikki niistä ovat valkoisia, mutta on myös joitakin maalaamattomia ristejä. Puuristejä laskin 143, lisäksi oli pari metallista hautamuistomerkkiä. Muut muistomerkit ovat hautakiviä. 

Useat haudat on rajattu reunalaudoilla tai -lankuilla, joita ei yleensä näe luterilaisilla hautausmailla. UJH:lla on reunalaudoin rajattuja uusia hautoja kunnes haudalle tuodaan pysyvä hautakivi ja mahdolliset haudan reunakivet. 

Haudoilla on myös reunakiviä. Hautamuistomerkkien nimipuolet ovat kohti länttä. Hautausmaan läntisimmän käytävän ja länsimuurin välissä on vain yksi hautarivi. Tämän rivin hautakivien nimisivut ovat kohti itää. Rivi tuli mahdolliseksi kun kapea lisämaakaistale lännessä liitettiin hautausmaahan. 

Läntisimmän hautarivin hautakivien lisäksi on muutama hautakivirivi, joiden nimisivut antavat itään. Näitä ovat neljäs ja viides rivi länsipäädystä lukien, pääkäytävän vasemmalla sivulla oleva rivi sekä neljäs rivi pääkäytävän itäpuolella.

Haudattavat vainajat 

Hautausmaalle haudataan vain Pyhän Nikolauksen ja Pokrovan seurakuntien rekisteröityjä jäseniä ja näiden perheenjäseniä. Ehtona on seurakunnan jäsenvelvollisuuden suorittaminen (kirkon sakramentteihin osallistuminen, kirkollismaksujen suorittaminen). 

Hautauksen yhteydessä veloitetaan hautapaikan hallintamaksu 20 vuoden ajalta hautaushetkestä lukien. Vuonna 2012 tämä maksu oli 340 euroa. Maksu käytetään hautausmaan ylläpitoon. Ylläpidosta koituu vuokra-, vesi-, pyhitys-, jätehuolto-, siivous- ja korjauskuluja. Pokrovan seurakunnan jäsenille maksu on 510 euroa, koska tämä seurakunta ei vastaa hautausmaan kiinteistä kuluista. 20 vuoden kuluttua umpeen, maksu on maksettava uudelleen tai luovuttava hautapaikasta (luettu 12.1.2014). Vuonna 2015 maksua oli korotettu 600 euroon eli 30 euroon/vuosi. Vastaavasti Pokrovan seurakunnan jäsenten maksu oli 900 euroa eli 45 euroa/vuosi (luettu 22.5.2016). 

    Rudolf Stackelbergin ja hänen puolisonsa hauta ja hautakivi.

Uskonnolliset yhdyskunnat 

Yhdyskunnat, joiden jäsenille hautausmaa on tarkoitettu, ovat 1920-luvun jälkipuoliskolta. Yksityinen kreikkalais-katolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa (900097; alkupäivämäärä 23.12.1926, loppupäivämäärä 18.8.2004) perustettiin Viipurissa. Perustajina oli 20 venäläissyntyistä ortodoksia. Perustamisen syynä oli nk. ajanlaskukiista. Yhdyskunnan nimi on nykyisin Ortodoksinen Pokrovan seurakunta ja sen kotipaikka on Helsinki. Sen jäsenmäärä oli 31.12.2015 Tilastokeskuksen mukaan 395. 

Viipuriin perustettu yhdyskunta sai pian (1927) sisarseurakunnan Helsinkiin. Sen nimi oli Yksityisen kreikkalaiskatolisen kirkollisen yhdyskunnan Viipurissa sisarseurakunta Helsingissä. Seurakunta rekisteröitiin 16.10.1954. Nykyinen nimi on Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta (900015; ensirekisteröinti 9.5.1984) ja kotipaikka Helsinki. Sen jäsenmäärä oli 31.12.2015 Tilastokeskuksen mukaan 2 960. Tämänkin jäsenistö oli etupäässä venäläistä. Seurakunta on saanut paljon uusia jäseniä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. 

Kumpikin seurakuntayhteisö on 1940-luvulta lähtien kuulunut Moskovan patriarkaattiin (Seppovaara 2002, 123). 

Hautausmaan hoito 

Hautausmaan yleishoito kuuluu seurakunnalle. Vainajien omaiset hoitavat hautoja, mutta niistäkin suurimman osan hoitaa seurakunta. Polttohautausta ei hyväksytä. Joskus, vaikkakin harvoin, samaan hautaan voidaan myöhemmin haudata vainajan lähisukulainen. Koska seurakunnan jäsenmäärä on kasvanut paljon viime vuosikymmeninä, hautapaikoista on kova pula.

Kimmo Sundström