Vapaa Ajattelijan numero 2/2016 luvattiin kesäkuussa ja saapui lukijoille 30.5.–31.5.2016. Teemana on kansainvälisyys. 

Kokonaisuutena numero on parempi kuin lattea numero 1/2016, vaikka sitä vaivaavat muutamat tutut helmasynnit. Numero sisältää 16 kirjoitusta, kirjoittajia on 12. 

Vanhoja helmasyntejä 

Kuvitus on taas väljää. Osa kuvista on turhia, esim. nuijankuva sivuilla 8–9, johon lehti uhraa 2/3 sivua. Sivulla 5 on liki puolen sivun suuruinen kuva Robert Brotheruksesta. Tila menee sillä tavoin hukkaan, että sama kuva on julkaistu aikaisemminkin. 

Olen nähnyt lehden numeroita, joissa ei ole kirkkojen kuvia. Tässä numerossa niitä taas on. Sivulla 20 lähes puoli sivua on uhrattu Uspenskin katedraalille. Sivulla 16 on puolen sivun kuva Nikolainkirkosta, joka on Helsingin rumin rakennus. 

Eräs lehden helmasynti on jatkuva vasemmistopoliitikkojen esittely, vaikka lehden pitäisi olla poliittisesti sitoutumaton. Sivun 16 kirkon edessä esiintyy tällä kertaa punapappi Kai Sadinmaa papinpuvussaan. Vapaa Ajattelija ei tule toimeen ilman kirkkoja ja pappeja. 

Pääkirjoitus 

Puheenjohtaja Petri Karisman kirjoitus Nyt on mahdollista vaikuttaa uskontokeskusteluun ei tarjoa mitään uutta. Sen kärki on mediamyllytyksessä. Vapaa-ajattelijain maisema on kuin katsoisi pyykinpesukoneen ikkunasta sisään. Vuodesta toiseen likapyykki, vesi ja vaahto pyörivät maisemassa edestakaisin. Vaikka Karisma esittää jonkun oikean tilastotiedonkin, kaikki se mitä sanottaisiin visionäärisyydeksi puuttuu. Tämä ei innosta uusia ihmisiä mukaan toimintaan. 

Ateisteja murhataan 

Kolumnisti Antti Rautiainen kirjoittaa nyt Bangladeshissa tapahtuneista ateistien murhista. Maailman lehdistössä ateistit pääsevät esille vain kun heitä tapetaan. Ateisteja ja sekularisteja on tapettu vuoden 2013 jälkeen yksin Bangladeshissa 11. 

Ateismi on vaihtoehto vihalle, muttei saa laajempaa suosiota. 

Konferenssi Tallinnassa 

Kansainvälisyysteemaan liittyy Kimmo Laineen raportti rationalistien konferenssista Tallinnassa 23.4.–24.4.2016. Konferenssin järjestelijä on intialainen Sanal Edamaruku. Martin Vällikin kuvassa osanottajista on 55 henkilöä, monta minullekin tuttua kasvoa. Edamaruku itse on maanpaossa Suomessa. 

Toinen teemaan liittyvä kirjoitus koskee pohjoismaista tapaamista Tukholmassa helmikuussa 2016. Siinä Maarit Fredlund ja Esa Ylikoski kertovat tapahtuneesta. Läsnä olivat kaikkien Pohjoismaiden humanistien edustajat sekä Suomesta myös vapaa-ajattelijoita. Osanottajista otetussa valokuvassa on 24 henkilöä. Hieno uutinen on, että Reykjavikin kaupunki Islannissa on antanut kouluille ohjeen, jonka mukaan jumalanpalveluksia ei enää pidetä koulupäivän aikana. 

Jumalanpalvelukset ovat uskovien itsetyydytystä, mutta kouluaika oppimista varten. 

Maahanmuuttajien uskonnollisuutta liioitellaan 

Laine on kirjoittanut jutun myös Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n (yhdistyksen nimenmuutos on viranomaiskäsittelyssä) 7.2.2016 järjestämästä paneelikeskustelusta, jonka aihe oli maahanmuuttajat ja uskonnonvapaus. Jutussa mainitaan ateismin vuoksi Suomesta turvapaikan saanut Bass Mirzai. 

Kotoutumista heikentää se, että maahanmuuttajien kielenopetuksesta huolehditaan huonommin kuin heidän uskonnonharjoittamistarpeistaan. 

Pastafarssi 

Mikko Ekströmin kirjoitus Pastafarssi (s. 15) käsittelee Pastafarisen Kirkon historiaa Suomessa. Yhteisö pyrki uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, mutta inkvisio tyrmäsi hankkeen. 

Aihepiiri on kiinnostava. Vapaa Ajattelija voisi julkaista kunnnolliset kirjoitukset jokaisesta yhteisöstä, jonka yhdyskuntahakemuksen inkvisitio on tyrmännyt. Varsinaisesti inkvisitio ei tee tyrmäyspäätöstä, mutta yhtään tapausta, jossa Patentti- ja rekisterihallitus olisi poikennut inkvisition kannasta, ei tunneta. Kaikki inkvisition jäsenet ovat mitä ilmeisimmin kristittyjä. 

Punapappi kehuu vapaa-ajattelijoita 

Aika, jolloin punapapit tekivät pahojaan sekä yhteiskunnassa yleensä, että vasemmistopuolueissa erityisesti, on kaukana takana. Yksi punapappi on jäljellä, helsinkiläinen Kai Sadinmaa. Kahden sivun jutussaan Suvi Auvinen on huomannut kuinka Sadinmaa koettaa provosoida ja hätkähdyttää. 

Sadinmaa on julkisuushakuinen imagopappi, mutta kannatus häneltä puuttuu. Vuoden 2015 vaaleissa hän sai Vasemmistoliiton ehdokkaana 246 ääntä. Sillä ei päästy elättikuntaan. 

Sadinmaa lienee oikea uskova, koska kertoo tulleensa uskoon ja oli mukana helluntaiseurakunnassa. Pappisvihkimyksen mies otti 1994, mutta virkaa ei ole kirkosta tippunut. Kirja 10 käskyä kirkolle ei parantanut tekijän asemia. Hän on katkera siitä, ettei kirkollinen media huomioinut käskykirjaa. Pahinta imagomaakareille on, että heidät jätetään kiukuttelemaan kentän laidalle. 

Sadinmaa on etsinyt huomiota ja julkisuutta huonotapaisin keinoin, mm. vertaamalla Björn Wahlroosia norjalaiseen joukkomurhaaja Anders Behring Breivikiin. Tällaisesta saisi normaalisti vähintään sakkoja. Ymmärrän, että Wahlroos joutui vihan kohteeksi, koska hän on varakas, jopa rikas, ei siksi, että hän vaikuttaa ateistilta ja on joskus varovasti arvostellut kirkkoakin. Breivik taas on tyhjätasku kristitty, joka istuu vankilassa 77 ihmisen murhaamisesta. Joku raja tässä julkisessa huomion kerjäämisessäkin pitäisi olla, vaikka vihaaminen toisikin tyydytystä. 

”Vapaa-ajattelijat ovat kristinuskon, Jeesus Nasaretilaisen asialla”, Sadinmaan sanoo. Minustakin tuntuu joskus samalta. Jeesus oli sekopää ja luuli olevansa iso joku. Hän oli aikansa imagofasisti, sai huomiota ja päätti päivänsä nuorena. Sadinmaakin askartelee dokumentin parissa. -.Sen päähenkilö on Kai Sadinmaa.

Sadinmaa myös haluaa ”katsomusneutraalin” uskontotiedon kouluihin siitä syystä, että hänen omat lapsensa, jotka ovat kirkon jäseniä, eivät voi saada elämänkatsomustiedon opetusta. 

Miksi tämä kiukuttelu? Elämänkatsomustieto ei ole tarkoitettu valtakirkkoon kuuluville oppilaille. Sen sijaan, että Sadinmaa erottaisi lapsensa kirkosta, hän tahtookin muuttaa elämänkatsomustiedon kaikkien oppilaiden yhteiseksi ”katsomusneutraaliksi” aineeksi. Tällaisesta aineesta ei ole mitään takeita, uusi aine olisi taas uskonnonopetusta. 

Miksi valtio tukee uskontoja rahallisesti? 

Jori Mäntysalon kirjoituksessa Ortodoksisen kirkon valtiontuki (s. 20) kysytään oikea kysymys: Miksi ortodoksista kirkkoa ylipäänsä tuetaan? Tällaisia kirjoituksia toivon lisää. 

Kuitenkin Mäntysalo kirjoittaa: ”Aiemmin muodollisesti molemmat valtionkirkot saivat osuuden yhteisöveron tuotosta.” Miksi muodollisesti? Kyllä ne saivat veron jako-osuuden aivan sisällöllisesti ja konkreettisesti euroina. Vielä hän kirjoittaa, että tukimuoto loppui vuonna 2015. Ei loppunut. Valtiokirkot saivat yhteisöveron jako-osuutta koko vuoden. Yhteisöveron jako-osuus muuttui valtion rahoitukseksi vasta vuoden 2016 alusta lukien. 

Mäntysalon kirjoitukset aihepiiristä jatkuvat tulevissa numeroissa. 

Kallis kirkko 

Esa Ylikosken kirjoitus Kansantaloudellisesti kallis kirkko (s. 24–25) esittelee tanskalaisen Sidsel Kjemsin tuloksia koskien Pohjoismaiden sekä Englannin ja Skotlannin kirkkojen rahoitusta. Suomessa rahoitusosuus suhteessa bruttokansantuotteeseen on korkein. 

Tämä mittari on tärkeä, mutta on otettava myös huomioon, ketkä henkilöt kirkon kulut rahoittavat. Suomessa leijonaosan rahoittavat kirkon jäsenet itse kirkollisveron kautta ja se on kaikkein tärkeintä. Veroprosentin suuruus ja sen korottaminen hillitsevät tuhlailua. 

Suomen kirkko käyttää rahaa 42 prosenttia enemmän kuin Tanskan kirkko suhteessa kansantalouden kokoon. Ero on suuri. Olen kuitenkin valmis nielemään sen ennemmin kuin sen, että saataisiin verrattomasti huokeampi kirkko, mutta varat koottaisiin kaikilta veronmaksajilta. Uskonnon- ja ateisminvapauden kannalta on ensiarvoista, että uskontojen tai aatteiden rahoittamiseen ei pakoteta. Uskonnon harjoittaminen ei ole yleishyödyllistä toimintaa, jokaisen pitää tulla toimeen omillaan. Muu johtaa ennen pitkää verotusoikeuden laajentamiseen muillekin kuin kristityille kirkoille tai valtion varojen lapioimiseen kaikille kuten valtiohumanisteille. Jälkimmäinen on tapahtunut Norjassa. Olisi surkeaa nähdä, jos Vapaa-ajattelijain liiton nykyiseen hömelöintiin annettaisiin rankasti veronmaksajien varoja. 

Rahoitusmalleista ylivoimaisesti paras on vallalla Englannissa ja Skotlannissa. Siellä kirkot elävät lahjoituksista ja rahankeräyksistä. 

Kirjoitus antaa myös hyviä tietoja maallistumisen etenemisestä eri maissa koskien kasteita, kirkollisia vihkimisiä, kirkollisia hautauksia ja kirkon jäsenosuuksia väestöstä. Pohjoismaista Suomi pärjää vain Islannille. Englannissa kirkon jäsenosuus on enää 17 prosenttia ja Skotlannissakin vain 21 prosenttia. Suomi on näistä jäljessä vuosikymmeniä. 

Lehden takakannessa on taas lueteltu liiton jäsenyhdistykset – tai siis osa niistä. Kaikki osoitteet eivät ole ajan tasalla. Luettelosta puuttuu Porvoon seudun vapaa-ajattelijat – Borgånejdens Fritänkare r.y. Yhdistyksen toiminta on tosin lakannut. Myös Varkauden Vapaa-ajattelijat r.y.:n toiminta on lakannut. Tämä yhdistys on mukana luettelossa.  

Kimmo Sundström