Sijainti 

Vanha juutalainen hautausmaa (VJH) sijaitsee Lapinlahdessa, joka on puistomainen osa Helsingin läntistä kantakaupunkia. Hallinnollisesti Lapinlahti kuuluu Länsisataman kaupunginosaan. Hautausmaa on Suomen Islam-seurakunnan Helsingin Tataarihautausmaan pohjoisosan länsipuolella ja rajoittuu idässä ja etelässä siihen. Hautausmaiden pohjoisrajat ovat samassa linjassa. Pohjoisrajalla on vastassa Suomen kaartin hautausmaa (SKH) samoin kuin länsirajalla. 

Hautausmaa on likimain neliönmuotoinen. Itäsivu ei kulje aivan suoraan pohjoiseen vaan hivenen koilliseen. Sen pituus on 27,9 metriä, eteläsivun 29,1 metriä, länsisivun 28,9 metriä ja pohjoissivun 29,9 metriä. Luoteiskulmasta (1,6x6,5):2=5,2 neliömetrin suuruinen kulma on SKH:n aluetta. Arvioidaan tässä hautausmaan pinta-alaksi noin 830 neliömetriä. 

Maanmittauslaitoksen kartassa itä- ja eteläsivuja ei ole merkitty. Pohjois- ja länsimuuri näkyvät mustina linjoina. Hautausmaata ei ole kartassa merkitty (kuten yleensä) ristinmerkillä. 

    Vanhaa juutalaista hautausmaata ei ole kartassa merkitty ristinmerkillä. Punainen rajapyykki 396 on likimain sen luoteiskulma. Pohjois- ja länsisivun muuri näkyy mustana linjana kartassa, mutta itä- ja eteläsivun rajoja ei ole merkitty. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2270/MML/16, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2270/MML/16.

Hautausmaan historiasta 

Ensimmäiset juutalaiset saapuivat Suomeen Ruotsista jo 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun puolivälissä. He toimivat käsityöläisinä, peltiseppinä, rihkamakauppiaina, majatalonpitäjinä jne. Oma-alotteisesti juutalaisia tuli vähän, mutta 1830-luvulta alkaen enemmän Venäjän armeijan sotilaina. 

    VJH:ta ei mainita viitoissa. Portilla, joka johtaa Suomen kaartin, Suomen Islam-seurakunnan ja Helsingin juutalaisen seurakunnan Vanhalle juutalaiselle hautausmaalle, on opaste, jossa VJH mainitaan.

Suomen nykyinen juutalaisväestö onkin pääosin peräisin Venäjän armeijan juutalaisista sotilaista ja heidän perheenjäsenistään sekä myöhemmin Venäjältä saapuneista muuttajista (Heino 2002, 212). Suomessa pitkään palvelleet (palvelusaika oli 25 vuotta) juutalaiset sotilaat saivat 1858 virallisesti oikeuden asettua Suomeen (mts. 213). Juutalaisuuden keskukseksi muodostui Helsinki (mts. 213). 

    Metalliketjulla ja riippulukolla lukittu hautausmaan rautaportti. Pohjoissivun tiilimuuri, näkymä länteen.

Juutalaisseurakuntia on Suomessa ollut neljä: Helsinki, Viipuri, Turku ja Tampere. Viipurin seurakunta hajosi Viipurin luovutuksen yhteydessä ja toisen maailmansodan päätyttyä perustettu Tampereen seurakunta lakkautettiin 1981 jäsenistön määrän huvettua yhdeksään. 

Hautausmaata käytettiin jo 1840-luvulla. Senaatin asiakirjoissa sitä kutsutaan juutalaisten ja tattarien hautausmaaksi (Seppovaara 2002, 131). Myös Pehkosen mukaan (Pehkonen 2008, 81) VJH on 1840-luvulta. Selvitellessään näiden alueiden omistus- ja käyttöoikeuksia varhaisempi tutkija Uggla ei kyennyt selvittämään juutalaisen hautausmaan ensimmäistä ajankohtaa. Uudemmat tutkijat ovat lainanneet hänen selvityksiään. 

    Yleisnäkymä kohti länsimuuria. Hautausmaan keskiosassa kaksi vanhaa metalliaitausta, joiden sisällä hauta, hautakivi ja suureksi kasvanut puu. 

Maasto 

Maan pinta on tasainen ja nurmea. Hautausmaalla kasvaa kuusi mäntyä, kaksi koivua, yksi vaahtera sekä yksi pihlajapensas ja yksi pieni vaahtera. 

Varustukset 

Itä- ja eteläsivulla on metalliverkkoaita, jonka korkeus on 120 cm. Aita pystytettiin 1970-luvulla, jolloin samalta paikalta purettiin huonokuntoinen, mustunut lauta-aita. Itäsivulla on kymmenen metallista aidantolppaa, eteläsivulla 12. Kaakkoiskulman tolppa laskettiin tässä kahdesti. Länsi- ja pohjoissivuilla on punaisesta reikätiilestä (26x12x5 cm) muurattu muuri, jonka korkeus on noin 175 cm. Muurissa on 30–40 cm korkea betoninen alaosa ja tiiliosan yläpuolella on taas seitsemän senttimetrin betonikerros. Tiilimuurissa on samasta tiilestä muurattuja ”pylväitä”, joiden leveys on 40 cm ja ulkonema muurista 13 cm. Samanlainen ulkonema ”pylväissä” on hautausmaan sisäpuolella. Gideon Miramo kertoo, ettei seurakunnan tiedossa ole, koska muuri on rakennettu ja kenen muuri oikeastaan on. 

    Näkymä kohti koilliskulmaa. 

Pohjoissivulla, 2,3 metriä hautausmaan koilliskulmasta länteen, on metalliportti (leveys 100 cm). Portti on suljettu rautaketjulla ja riippulukolla. Portin aukon leveys on noin 115 cm. 

Muita portteja ei ole, ei myöskään rakennuksia. Vesijohtoa, sähköä tai valaistusta ei ole. 

Eräässä lehtijutussa (Näin Helsingissä. -.Helsingin Sanomat 21.7.1991) on valokuva, jossa taka-alalla näkyy pieni, harjakattoinen rakennus, mutta se ei ole VJH:n alueella. Rakennus on sittemmin purettu. Samassa jutussa mainitaan, ettei vuoden 1904 jälkeen VJH:lle ole haudattu ketään, mutta tieto on väärä. 

    Näkymä kohti lounaiskulmaa, jossa kolmen hautausmaan yhteinen kulmapiste.

Hautausmaan hoito 

Hautausjärjestelyistä huolehtii hautausapuyhdistys Chevra Kadišha (”pyhä yhteisö”), joka aloitti toimintansa vuonna 1864 (LeChaim!... 2006, 10; Pehkonen 2008, 81). Kaikille vainajille varataan samanlainen puuarkku, jossa ei ole nauloja. Vuoden kuluttua hautaamisesta haudalla paljastetaan hautakivi (LeChaim!... 2006, 123). 

Kirjoittaja kävi katsomassa hautausmaata 19.12.2013 ja 9.5.2016. 

Hautausmaa ei ole enää käytössä eikä kaipaa juuri mitään hoitoa. Juutalaisen tavan mukaan hautausmaata ei somisteta esimerkiksi kukkaistutuksin. Korkein heinä voidaan leikata, oksia ja lehtiä haravoida syrjemmälle ja pitää hautausmaa siistinä. Eteläsivulta lehtiä oli kenties haravoitu keskemmälle hautausmaata, mutta pääosin lehtiäkään ei ollut haravoitu. Koilliskulmaan oli kerätty jonkin verran lehtiä ja lounaiskulmaan jonkin verran puista tippuneita oksia. 

    Näkymä kohti luoteiskulmaa. Etualalla hautakivi, josta yläkulma lohjennut pois.

Haudat ja hautakivet 

Seppovaara mainitsee (mts. 131) hautakiviä olevan jäljellä ”parikymmentä”, mutta niitä on yli 80. Kivet ovat jokseenkin länsi-itäsuuntaisissa riveissä, joita on noin kymmenen. Yleisvaikutelma on kuitenkin epäselvä, koska kivet ovat erisuuruisia eivätkä ne ole riveissä tasavälein. Useimmat kivet ovat mustia tai harmaita. Useiden kivien yläreunassa on kärki tai sitten kiven yläreuna on kaareva. Hautakivet ovat pääasiassa kapeita ja melko matalia. Yli metrin korkuisia hautakiviä on vain noin kahdeksan. Matalia, 20–40 cm korkeita kiviä on useita. 

Hautakumpuja ei ole, mutta muutamissa korkeimmissa hautakivissä on jalustakivi. Hautausmaan keskiosassa on kaksi metalliaidalla rajattua pientä aluetta, joiden sisällä on hauta. 

    Joillakin korkeammista hautakivistä on jalustakivi. Takana eteläsivun metalliverkkoaita, jonka toisella puolella Suomen Islam-seurakunnan hautausmaa.

Suomen Islam-seurakunnan Helsingin Tataarihautausmaalla 14.2.2014 tapaamani haudankaivaja sanoi, että aikaisemmin VJH:lla oli puisiakin hautamuistomerkkejä, mutta ainakin jokin niistä oli viety talteen synagogaan. Oli myös muistomerkkejä, joissa oli puukalikka tms. sisällä ja sen ympärille oli valettu betonikuori. 

Helsingin juutalaisen seurakunnan hallintojohtaja Dan Kantor kertoo, ettei Helsingin kaupunki peri seurakunnalta vuokraa VJH:n maa-alueesta eikä Uuden juutalaisen hautausmaankaan (luovutettu 1895, otettu käyttöön 1896) maa-alueesta paitsi sen uudesta laajennusalueesta. 

Haudat ovat periaatteessa ikuisia, joten VJH:kin maa-alue on edelleen hautausmaakäytössä, vaikkei hautauksia enää tehdä. Juutalaisen kulttuurin mukaan samaan hautaan ei myöhemminkään haudata ketään. Mitään seremonioitakaan ei hautausmaalla toimeenpanna. 

    Hautakivi, jota on töhritty ilkivaltaisesti punaisella värillä.

Vaclav Chvatalin tutkimukset 

Vaclav Chvatal teki 2000-luvulla Suomen Kulttuurirahaston avustuksen turvin inventointityyppisiä tutkimuksia juutalaisista hautausmaista (Helsinki 1, Helsinki 2, Helsinki 3 (laajennusalue), Turku, Hämeenlinna ja Hamina) sekä myös joistakin juutalaisista muistomerkeistä Viipurissa. Näissä tutkimuksissa mm. kaikki hautakivet on valokuvattu, niiden tekstit taltioitu ja suomennettu. 

VJH:ta koskevan tutkimuksen karttapiirros hautausmaasta ja hautakivistä on päivätty 29.10.2007. Siihen on merkitty tiilimuuri, rautalanka-aita (verkkoaita), portin kulkuaukko, puut, hautojen kivikehykset (reunakivet), hautoja ympäröivät rauta-aidat, yksi luonnonkivi sekä hautakivet. Hautakivet on eritelty ja merkitty lisäksi siten, että kerrotaan onko hautakivi pystyasennossa, vaaka-asennossa tai onko hautakivi vailla kirjoitusta. Karttapiirroksen mukaan puita on 11, rauta-aidalla ympäröityjä hautoja 2 (numerot 59, 69) ja hautojen kivikehyksiä 5 (numerot 11, 50, 64, 76, 77). Hautakiville on annettu numerot 1–20 ja 22–87 eli hautakiviä on yhteensä 86 kappaletta (eräällä haudalla on pieni, litteä lisäkivi, jossa päiväys 16.11.2003 ja joka ei sisälly 86:een). Näistä vaaka-asennossa on 3 (numerot 2, 37 ja 66) ja vailla kirjoitusta 7 hautakiveä (numerot 4, 12, 29, 42, 47, 56, 65). 

Hautakivet kuvauskohteina on merkitty tunnuksella FA–001–FA–087, joista seitsemää (FA–004, FA–012, FA–021, FA–042, FA–047, FA–056 ja FA–065) ei ole, joten kivien lukumääräksi muodostuu 80. Kivissä miesten ja poikien nimiä on 59, naisten ja tyttöjen nimiä 22, jonka lisäksi kahdesta nimestä vainajan sukupuolta ei voida määrittää. Näin vainajien nimiä havaittiin 83. 

Vanhin kuolinaika hautakivissä on 24.3.1849, uusin 13.12.1909. Näin hautauksia tehtiin vähintään hieman yli 60 vuotta. Oletettavasti vainajia on haudattu jo ennen vuotta 1849, jopa 1830-luvulla. 13.12.1909 kuollut vainaja saattaa olla haudattu vuoden 1910 puolella. LeChaim!-teoksen (2006) mukaan hautausmaalla toimitettiin viimeksi hautaus vuonna 1910 (s. 124). 

Kuolinajat jakaantuvat vuosikymmenittäin näin: 

Täsmällisiä lukuja ei voida saada, koska 

(1) Hautausmaalle on voitu haudata vainajia, joiden haudalla on ollut puinen, sittemmin lahonnut ja kadonnut muistomerkki; 
(2) kaikissa hautakivissä ei ole tekstiä; 
(3) hautakiven tekstiä ei voida tunnistaa; 
(4) ei tiedetä varmuudella, onko hautakiven alla yksi vai esimerkiksi kaksi haudattua vainajaa; 
(5) ei ole varmuutta, onko pienessä lisäkivessä (FA–064; lisäkiven päivämäärä 16.11.2003) mainittu Rebecca Bensky todella haudattu paikkaan, johon lisäkivi on myöhemmin tuotu. 

Esimerkki (FA–005; k. 28.1.1885) hautakiven tekstistä: 

Erääseen lehtijuttuun (Hakehila 3/2004 * 1/5775, s. 62) liittyy Michel Ekmanin ottama valokuva, jonka kuvatekstin mukaan VJH:lla on kaikkiaan 92 hautaa.

Kimmo Sundström