Sijainti 

Suomen Islam-seurakunnan Helsingin Tataarihautausmaa sijaitsee Lapinlahdessa, joka on puistomainen osa Helsingin läntistä kantakaupunkia. Hallinnollisesti Lapinlahti kuuluu Länsisataman kaupunginosaan.

Hautausmaata rajaavat pohjoissivulla lännestä itään ensin Suomen kaartin hautausmaan (SKH) etelämuuri, sen jälkeen Helsingin juutalaisen seurakunnan Vanhan juutalaisen hautausmaan (VJH) eteläsivun verkkoaita ja koilliskulmassa vastassa on SKH:n huoltoalue. Itäsivulla vastassa on Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaa. Eteläsivulla hautausmaa rajoittuu Porkkalankatuun. Länsisivulla hautausmaa rajoittuu eteläosassa Porkkalankadun alikulun katokseen ja Itämerensolaan. 

    Suomen Islam-seurakunnan hautausmaata ei ole kartassa, oikealla, alhaalla, merkitty ristinmerkillä. Huoltorakennusta koilliskulmassa ei ole merkitty, myös muistomerkkiä tarkoittava merkki puuttuu. VJH:n pohjoinen tiilimuuri näkyy mustana, vaakasuorana linjana. VJH on likimain neliönmuotoinen. Sen itä- ja eteläsivut, joilla on metalliverkkoaita, eivät näy kartassa. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2270/MML/16, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2270/MML/16.

Nykyisin hautausmaasta käytetään nimitystä Suomen Islam-seurakunnan Helsingin Tataarihautausmaa. Muita islamilaisia hautausmaita ei Helsingissä toistaiseksi ole. 

    Opaste hautausmaille Lapinlahdentien päässä.

Muslimien tulo Suomeen 

Suomeen saapuneista muslimeista on hajamainintoja aikakirjoissa jo 1500-luvulta alkaen (Karvonen 1975, 6). Enemmän muslimeita alkoi tulla maahan 1800-luvun alkupuolella, kun he osallistuivat Viaporin linnoitus- ja parannustöihin. Viaporissa palveli Venäjän armeijan sotilaina jonkin verran muslimeja. Heitä kerrotaan olleen jo vuonna 1812. Muslimien uskonnollisia toimituksia alkoi Viaporissa ensimmäisenä johtaa Kazanin kuvernementistä kotoisin ollut sotilasimaami Biktšäntäi Bikbaumpoika vuonna 1836 (Pehkonen 2008, 79; Seppovaara 2002, 139; Halén 2012, 4). 

Myös jotkut Venäjältä tulleet tataarit anoivat täältä opiskelu- ja työlupaa (Heino 2002, 215). 

Venäjällä asuvia turkkilaisia kansoja on usein kutsuttu yhteisnimikkeellä "tataarit" (Ketola 2008, 183). Suomen vanha islamilainen yhteisö koostui lähinnä mishääriheimon edustajista. Vuosina 1929–1930 Suomeen saapui uusia muslimipakolaisia, maitse ja meritse, luvalla ja luvatta, kunnes raja lopullisesti sulkeutui. Siihen mennessä tataariyhteisön koko oli vajaa tuhat henkilöä. 

    Alhaalla oikealla sotilasimaamin nimikirjoitus venäjänkielisessä asiakirjassa.

Suomen Islam-seurakunta 

Suomen Islam-seurakunta (Finlandiya Islam Cemaati; rekisterinumero 900063) on tataarien islamilainen yhdyskunta. Vuonna 1921 Ahsen Böre ja joukko muita tamperelaisia muslimeja ehdotti imaami Hakimille seurakunnan järjestäytymistä (Leitzinger 2006, 167). 

Yhdyskunnan perustamiskirjan allekirjoitti 15.9.1924 27 henkilöä. 17.9.1924 päivätty hakemus saapui valtioneuvostolle 18.9.1924 ja sen jätti ylimääräinen notaari K. E. Sjöstrand (17.9.1924/18.9.1924 VN AD (4097/657), AD (1103/276) OPM, SVA). Allekirjoittajista kymmenen oli Helsingistä, kuusi Porista, viisi Turusta, kolme Tampereelta ja Kotkasta, Lahdesta ja Viipurista kustakin kaupungista yksi henkilö. Kaikki tai lähes kaikki allekirjoittajat olivat kauppiaita paitsi imaami Hakim.

Yhdyskunta rekisteröitiin 24.4.1925 nimellä Suomen muhamettilainen seurakunta (Karvonen 1975, 8). Vuonna 1963 nimi muutettiin kuulumaan Suomen Islam-seurakunta (Ketola 2008, 184). 

Vuonna 1925 yhdyskunnan jäsenmäärä oli 528, vuoden 1974 lopussa 817 (Karvonen 1975, 43). 31.12.2015 jäseniä oli 505 (Tilastokeskus). 

Suomen tataarit ovat sunnimuslimeja. Hautausmaa on varattu yksinomaan Suomen Islam-seurakunnan (SIS) jäsenille. 

Tataareilla on oma kielensä, mišääri, jota Suomen tataarit puhuvat äidinkielenään. Kieli on tataarin kielen läntinen murre (Seppovaara 2002, 142). 

    Pohjoissivun portti hautausmaalle. Alempana kuusikuja ja takana ruskea eteläsivun kivimuuri.

Hautausmaan historia 

Venäjän armeijassa, Viaporissa palvelleita ja kuolleita, islaminuskoisia vainajia haudattiin Lapinlahden eteläosaan. Näitä vanhoja 1800-luvun hautakumpuja tai -muistomerkkejä ei ole säilynyt. 

Hautausmaan itäpuolella on Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaa, joka on koko Hietaniemen laajan hautausmaa-alueen vanhin hautausmaa. Se perustettiin Ruoholahden pohjoisrannalle, kunnostettiin Viaporin varusväen voimin ja hautaukset aloitettiin 1815 (Seppovaara 2002, 99). Islamilainen hautausmaa syntyi "ennen 1800-luvun puoliväliä" (Seppovaara 2002, 10). Pehkosen (2008, 79) mukaan hautausmaa muslimeja varten perustettiin 1830-luvulla. 

Ugglan (1940) mukaan noin vuoteen 1840 asti, jolloin Lapinlahden mielisairaala valmistui (s. 49, alaviitta 1), mainitun "kreikkalais-venäläisen" hautausmaan kaakkoiskulman ja muhamettilaisten hautausmaan välistä aluetta oli käytetty koleraan kuolleiden hautapaikkana. (Sairaala valmistui kuitenkin vasta 1841 ja avattiin 1.7.1841 (Pesonen 1980, 232).) 

    Näkymä kohti itäsivua, jossa rauta-aita. Sen takana ortodoksinen hautausmaa. 

Noin vuonna 1840 uusi kolerahautausmaa sijoitettiin kuitenkin kauempana sijaitsevalle paikalle Lapinniemelle. Sinne oli haudattu ensimmäiset, elokuussa 1831 koleraan kuolleet noin 70 vainajaa, koska näitä ei saanut haudata muuhun hautausmaahan (Pehkonen 2008, 85). 

Alueelle oli aikaisemmin haudattu vankeja ja itsemurhantekijöitä. Alue jäi Lapinlahden mielisairaalan puistoon. 

Kun maistraatti vuonna 1833 luovutti SKH:n alueen suomalaisen tarkka-ampujapataljoonan ja Ensimmäisen suomalaisen meriekipaasin hautausmaaksi, alue ei C. V. Gyldénin kartan (1838) mukaan rajoittunut välittömästi kreikkalais-venäläiseen hautausmaahan tämän länsipuolella. Näiden kahden hautausmaan välissä oli suorakaiteenmuotoinen alue, jota käytettiin "tattarien ja pidätettyjen" hautausmaana ja myöhemmin osittain juutalaisten hautausmaana (Uggla 1940, 51). 

    Vesipiste maan kaakkoiskulmassa. Vasemmalla puuaita, jonka takana hautausmaan tarpeistoa. Oikealla betoniantura, jonka päällä eteläsivun kivimuuri. Betonianturaan nojaa muutamia hautakiviä, joihin ollaan kaivertamassa lisätekstiä.

Lapinlahden kartassa vuodelta 1838 (Plan af Helsingfors utgifven 1838 av. C. W. Gyldén; Claes Wilhelm Gyldén (1802–1872)) SKH on merkitty kirjaimin Ap ja selityksellä Finska Milit. Sen itäpuolella oleva alue on samankorkuinen kuin SKH, mutta sen leveys on vähän yli puolet edellisen leveydestä. Alue on merkitty kirjaimin Ar ja selityksellä För Arrestanter. Ar:llä merkityn alueen eteläpuolella on puolisuunnikas, jonka pohjoissivun leveys on sama kuin kirjaimin Ar merkityn alueen, mutta eteläsivun pituus arviolta vain 3/4 tästä. Alueen korkeus on vähän alle puolet pidätettyjen hautausmaan korkeudesta. Tämä eteläisin alue on merkitty kirjaimin As ja selityksellä För Cholerapatienter. 

Koleraan kuolleiden pienehkö hautausmaa-alue sijaitsi välittömästi muhamettilaisten hautausmaan eteläpuolella. Uggla mainitsee alueen olleen muodoltaan neliö, jonka pinta-ala oli noin 1 200 neliömetriä (Uggla 1940, 58). Lapinlahden mielisairaalan rakantamisen (1840) jälkeen alue katsottiin tarkoitukseen sopimattomaksi ja uusi kolerahautausmaa sijoitettiin Lapinlahden puistoon. Wikipedian (luettu 11.2.2014) mukaan sairaala valmistui 1841. 

    Eteläsivun pitkä kivimuuri kuvattuna Porkkalankadun puolelta.

Suomen kaarti oli viralliselta nimeltään Henkikaartin 3. Suomen Tarkk'ampujapataljoona (1829–1905). Sille yhdessä Ensimmäisen suomalaisen meriekipaasin kanssa luovutetun SKH:n alkuperäinen nimi oli Suomen sotaväen hautausmaa. Vuonna 1837 sen pinta-alaksi mainitaan 6.000 neliömetriä. 

Näin pidätettyjen hautausmaan pinta-ala olisi voinut olla suunnilleen 3.200 neliömetriä ja kolerahautausmaan pinta-ala suunnilleen 1.200 neliömetriä. 

Vuonna 1845 senaatti päätti, että näiden hautausmaiden ympärille oli rakennettava ympärysmuuri. Samalla oli rakennettava ja aidattava niille johtava erillinen tie kreikkalais-venäläisen hautausmaan länsirajaa pitkin (Uggla 1940, 51). Tämä väylä johtaa edelleen Lapinlahdentieltä etelään, hautausmaa-alueen portille. 

    Oikealla länsimuuria lähellä hautausmaan eteläosan lounaiskulmaa.

Tattarien ja pidätettyjen hautausmaalle haudattiin "muhamettilaisia" ja Venäjän armeijan rangaistuskomppanioiden pidätettyjä sotilasvainajia. Pidätetyt näytettiin haudatun alueen koilliseen osaan ja muhamettilaiset alueen eteläiseen osaan (Uggla 1940, 53). 

Ugglan ei onnistunut selvittää, milloin kaupunki oli varannut tarkoitukseensa tämän suorakaiteenmuotoisen välialueen. Kuitenkin sen luoteisosaa käytettiin jo 1840-luvulla juutalaisten hautausmaana. Senaatin asiakirjoissa aluetta kutsuttiin "juutalaisten ja tattarien hautausmaaksi". Juutalaisen hautausmaan ensimmäistä ajankohtaa ei myöskään pystytty selvittämään. 1854 nämä erotettiin Suomen sotaväen hautausmaasta lauta-aidalla. 

    Länsisivun suuri portti hautausmaan eteläosassa.

Muslimisotilaita palveli Viaporin linnoituksessa 1812–1836 välisenä aikana vähintään 120 (Halén 2012, 26). Vuosina 1837–1850 linnoituksen muslimeja kuoli yhteensä 62 (mts. 33). Halén arvelee, että näitä merkitsemättömiä sotilashautoja on hautausmaan eteläisessä osassa, sillä tämä alue oli lähimpänä Ruoholahden tulolaiturilta tuovaa vanhaa tietä. 

Ensimmäinen laajennus 1854–1855 

Tähän aikaan osuu ensimmäinen islaminuskoisille sotilaille tarkoitetun hautausmaan laajennus. Alue oli käynyt ahtaaksi. Ensimmäinen Viaporin sotasataman palveluksessa ollut imaami oli Biktšäntäi Bikbai-ugly (Biktšentei Bikbov, k. 8.9.1857), jonka virkakausi oli 1836–1856. Hän oli 6. Lastiekipaasin varusmestari, aliupseeri, ja toimitti uskonnollisia menoja maavoimien parissa (Halén 2012, 27). Muslimeja olikin eniten juuri 6. Lastiekipaasissa (mts. 30, alaviitta 12). 

    Länsisivun pienempi portti hautausmaan eteläosan luoteiskulmassa. Oikealla portin ohi kulkee SKH:n eteläsivun kivimuuri.

Viaporin sataman ylipäällikkö valitti 29.6.1854, ettei muslimeilla ollut enää paikkaa, jonne haudata. Imaami Bikbov oli kertonut ylipäällikölle, että kaupunginhallitus oli antanut silloisen Helsingin kaupungin ulkopuolelle erotetun muslimihautausmaan käyttämättömän osan kauppias Aleksandr Lebedevin käyttöön, joka oli sen aidannut ja liittänyt omaan puoliskoonsa. Bikbov anoi 2.7.1854 alueen palauttamista muslimeille tai sopivaa paikkaa hautausmaalle muualta (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

Tämän jälkeen vt. kenraalikuvernööri Platon Rokassovski lähetti 5./17.7.1854 kopion Bikbovin kirjelmästä Uudenmaan läänin kuvernöörille. Esitettiin islamilaisen hautausmaan laajentamista, jolloin Viaporin vankilan hautausmaa eli pidätettyjen hautausmaa muuttaisi muotoaan (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

    Rauta-aitaa SKH:n eteläsivun kivimuurista pohjoiseen. SIS:n hautausmaa sekä rauta-aidan takana vasemmalla että kivimuurin takana oikealla.

Asiaa käsiteltiin maistraatissa 14.10.1854 (Uudenmaan läänin kuvernöörin lähete 22.7.1854, 2288/834; Helsingin maistraatin saapuneiden kirjeiden diaari 1854, Ab:I:95, HMA; Maistraatin ptk Ca:164, v. 1854, mf. 14, HKA) ja 13.11.1854, § 9 (Mf. (filmikortti) nro 16, Ca:164, v. 1854, s. 1356–, jossa hautausmaata koskeva asia alkaa sivulta 1400.). Pöytäkirjassa mainitaan mitat 1.850 neliökyynärää (=653 neliömetriä; muhamettilaisten hautausmaa) ja 2 088 neliökyynärää (=737 neliömetriä; pidätettyjen hautausmaa). Kauppias Lebedevin (Lebedeff) aita jakoi hautausmaan muhamettilaisille ja vankilalle kuuluviin osiin. 

4.11.1854 toimitettiin islamilaisella hautausmaalla katselmus. Läsnä olivat raatimies K. V. Kadenius, kaupunginvanhimpiin kuuluva kauppias P. Sinebrychoff, räätälimestari R. Staudinger sekä instrumenttimestari G. Granholm. Kutsuttuna tuli myös kauppias Lebedev (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

Lebedev ilmoitti ottaneensa julkisella kaupalla lääninarkkitehti Wiikin 28.12.1853 tekemän arvion mukaan rakentaakseen puuttuvan aidan, joka jakoi hautausmaan islamilaiseen hautausmaahan ja vankilalle kuuluvaan osaan (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

    Hautausmaan keskiosan luoteiskulma, johon rauta-aita päättyy. Tässä on kolmen hautausmaan yhteinen kulmapiste. Vasemmalle jatkuu VJH:n länsisivun tiiliaita. Suoraan itään kulkee VJH:n eteläsivun verkkoaita. Verkkoaidan oikealla puolella on SIS:n hautausmaa, jolla aidan vieressä penkki.

Selvitysmiehet katsoivat sopivimmaksi, että aita siirretään kulkemaan sen linjan suuntaisesti, joka erotti islamilaisen hautausmaan juutalaisesta hautausmaasta. Tällöin islamilainen hautausmaa laajenisi 1 332 neliökyynärää (470,2 neliömetriä) ja sen pinta-alaksi tulisi 3 182 neliökyynärää (1 123 neliömetriä) (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

Maistraatti päätti määrätä suunnitellun mukaan ja lähetti vastauksen lääninkuvernöörille. 

Aktissa KKK Fa 970, no 125, SVA on virkaatekevälle kuvernööri Platon Rokassovskille osoitettu kirje. Suunnitelma oli tehty 25.11.1854. 

    Koilliskulmassa oleva punatiilinen huoltorakennus, jonka edessä penkki ja roska-astia. Katolla lumikolia.

25 hopearuplan lasku 

Kauppias Lebedev teki työtä käskettyä, purki vanhan, särkyneen aidan ja rakensi uuden. Eri viranomaiset vahvistivat operaation jälkeen, että se oli tehty tyydyttävästi ja hyväksyivät työn. Lebedev lähetti vaivoistaan 25 hopearuplan laskun. 

Uudenmaan läänin vt. kuvernööri Fabian Langenskiöld kirjoitti 2.3.1855 kenraalikuvernööri von Bergille, että työ oli tehty ja lasku saatu (KKK Fa 970, no 125, SVA). 

Laskun maksajasta riideltiin. 2.5.1855 laskun summaa vaadittiin itse imaamilta, koska työ oli tehty muslimien hyväksi. Tämä vastasi, ettei työtä ollut tehty henkilökohtaisesti hänen hyväkseen eikä laskun maksaminen ollut hänen velvollisuutensa. Viaporin esikuntapäällikkö ilmoittikin KKK:lle 3./15.5.1855, ettei laskua suostuta maksamaan. Viimein von Berg kirjoitti KKK:n rahastonhoitaja Javstratoville pyytäen tätä maksamaan laskun summa Lebedeville. Valtio siis maksoi laskun. 

Kun monet korkeat virkamiehet käsittelivät aitalaskua, lukijaa voi kiinnostaa, oliko lasku suurikin nykyrahassa. Eihän se kovin suuri ollut. 25 seteliruplaa vuoden 1855 rahassa oli 451,80 euroa vuoden 2015 rahassa. Kun hopearuplien kurssi vuonna 1855 kuitenkin oli keskimäärin seitsemän prosenttia korkeampi kuin seteliruplien, oli laskun määrä 483,43 euroa vuoden 2015 rahassa. 

    Aukio hautajaisseremonioiden toimittamista varten. Sen eteläsivulla katafalkki.

Hautausmaan luovutus islaminuskoisille 

Viranomaiset luovuttivat 1870 islaminuskoisten hautausmaaksi alueen, jonka pinta-alaksi mainitaan 1.724 neliömetriä (Karvonen 1975, 35). Kyse oli siis entisestä sotilashautausmaasta, jonka nyt saivat haltuunsa Helsingin vakituiset islaminuskoiset asukkaat (Pehkonen 2008, 80). Seppovaaran mukaan alue saatiin virallisesti käyttöön 1871 (Seppovaara 2002, 139). 

Toinen laajennus 1871 

Pian muslimien hautausmaa osoittautui taas liian pieneksi. Vuonna 1871 siihen yhdistettiin kaupungin viranomaisten suostumuksella pidätettyjen hautausmaa (pinta-ala 7 636 neliöjalkaa=672 neliömetriä). Samalla sanotaan hautausmaa vihityn käyttöönsä. Juutalainen hautausmaa jäi paikalleen. 

Ugglan mukaan juutalaista hautausmaata käytettiin edelleen, joskin harvoin, sen jälkeen, kun juutalaisille oli 1895 luovutettu uusi hautausmaa-alue Taivallahdessa. (Vanha) juutalaisten hautausmaa ja muhamettilaisten hautausmaa oli erotettu toisistaan lauta-aidalla. Ugglan selvitys on päivätty marraskuussa 1922, vaikka käytetyssä lähteessä se on julkaistu 1940. 

Näin hautausmaan pinta-ala kasvoi 1.724 neliömetristä 2.396 neliömetriin. 

"Musulmaanien Hyväntekeväisyys Seura"

Kun Ugglan selvitys laadittiin (1922), ei ollut vielä olemassa muslimien rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa. Tällainen merkittiin yhdyskuntain rekisteriin 24.4.1925. Helsingissä toimi kuitenkin muhamettilainen hyväntekeväisyysyhdistys, jolle Uudenmaan kuvernööri oli 23.7.1915 vahvistanut säännöt. Ugglan mukaan tämän yhdistyksen piti toistaiseksi huolehtia islamilaisen hautausmaan hallinnosta, ja yhdistys olikin palkannut tarkoitukseen yhden vartijan (Uggla 1940, 53, alaviitta 1). 

"Musulmaanien Hyväntekeväisyys Seuran" kerrotaan aloittaneen toimintansa imaami Hakimin johdolla lokakuussa 1915 ja se toimi seurakunnan tapaan (Halén 1998, 36–37). 

    Suuria hautakiviä hautausmaan itäsivulla.

Kartoitus 1918 

Vuonna 1918 hautausmailla tehtiin kartoitus. Sen mukaan VJH:n pinta-ala oli 850 neliömetriä ja muhamettilaisten hautausmaan 1.725 neliömetriä. Molemmat alueet oli luovutettu korvauksetta määräämättömäksi ajaksi hautausmaatarkoitukseen.

Tässä kohdassa on jonkinlainen epäjatkuvuus. Edellä mainittiin, että muslimien hautausmaahan oli 1871 yhdistetty pidätettyjen hautausmaa, jolloin sen pinta-alaksi oli tullut 1.724+672=2.396 neliömetriä. Nyt laajennus ei näykään kerrotussa pinta-alatiedossa. 

Kolmas laajennus 1951 

Ajan oloon muslimihautausmaa kävi taas riittämättömäksi. Vuonna 1951 muslimit onnistuivat hankkimaan 2.171 neliömetrin suuruisen lisäalueen entisen laajennukseksi Abdullah Samaletdinin myötävaikutuksella. Tämän jälkeen hautausmaan pinta-ala oli siis 1 725+2 171=3 896 neliömetriä. 

Tämän kirjoittaja ei löytänyt vuoden 1951 laajennusta koskevia asiakirjoja HKA:sta eikä opetusministeriön arkistosta. Karvosen teoksessa (s. 34) on kuitenkin julkaistu piirros ja hautapaikkakartta hautausmaasta laajennuksen jälkeen. 

Vanhemmalla alueella (I) on 15 hautariviä, joissa yhteensä 191 hautapaikkaa. Näistä paikat 1–187 sijaitsevat piirroksen länsi-itäsuuntaisen linjan pohjoispuolella ja paikat 188–191 sen eteläpuolella, alueen länsireunalla. Laajennusalueelle (II) merkittiin 12 hautariviä, yhteensä 156 hautapaikkaa. Aukio hautajaisseremonioita varten on laajennusalueen koilliskulmassa. Katafalkin paikkakin on merkitty aukion eteläpuolella. Vanhemman alueen koilliskulmassa edelleen olevaa huoltorakennusta ei piirroksessa ole. 

    Piirros ja hautapaikkakartta Suomen Islam-seurakunnan hautausmaasta vuoden 1951 laajennuksen jälkeen. Piirroksessa näkyy hautausmaan pääkäytävän päässä, eteläsivun keskellä oleva toinen, uusi portinpaikka.

Nykyisin SIS:n hautausmaan itäsivun pituus on noin 94,3 metriä ja VJH:n itäpuolella olevan pohjoissivun pituus noin 19,5 metriä. Jos vanhan kolerahautausmaan pinta-ala oli Ugglan mainitsema 1.200 neliömetriä ja se olisi ollut saman levyinen kuin muhamettilaisten ja pidätettyjen hautausmaat sen pohjoispuolella, sen korkeus oli noin 62 metriä. Pidätettyjen ja tattarien hautausmaan (672 neliömetriä) korkeus olisi ollut 34,8 metriä. Tulos täsmää hautausmaan itäsivun nykypituuden kanssa. Tässä arviossa vanha kolerahautausmaa ei kuitenkaan olisi ollut neliö kuten Uggla mainitsee sen olleen, vaan suorakaide. Jos vanha kolerahautausmaa oli neliö, sen sivun pituus oli noin 34,6 metriä. Pidätettyjen ja tattarien hautausmaan itäsivun pituudeksi jäisi tällöin 94,3–34,6=59,7 metriä ja pinta-alaksi 59,7x19,5=1.164 neliömetriä. Tällöin tattarien hautausmaan pinta-ala olisi ollut 1 164–672=492 neliömetriä. Leveyden ollessa 19,5 metriä, korkeus olisi ollut noin 25 metriä eli lähes sama kuin VJH:n korkeus.

    Uusia hautoja maan eteläosassa. Takana eteläosan länsimuuri ja suuri portti.

Neljäs laajennus 1982 

SIS lähetti kaupungin kiinteistölautakunnalle 9.9.1981 päivätyn, puheenjohtaja Osman Alin allekirjoittaman kirjeen koskien lisämaan liittämistä hautausmaahansa. Hautausmaan pinta-ala oli kirjeen mukaan noin 3 800 neliömetriä eikä uusia hautapaikkoja voitu enää sanottavassa määrin perustaa. Lisämaan tarpeeksi kerrottiin 3 000–5 000 neliömetriä. SIS oli valmis vuokraamaan tai ostamaan lisämaa-alueen. 

    Näkymä kaakkoon. Pääkäytävän varrella suuria hautakiviä ja haudoilla vankkoja reunakiviä. 

Kiinteistölautakunta teki asiasta esityksen 20.10.1981 kaupunginhallitukselle. Noin 1.370 neliömetrin suuruinen, suorakulmaisen kolmion muotoinen puistoalue voitaisiin luovuttaa SIS:lle. Alue rajoittui pohjoisessa SKH:n kivimuuriin, idässä (kolmion kanta) SIS:n hautausmaan tiilimuuriin ja muissa suunnissa Länsiväylän moottoritiehen. Alueen merkitys puistona oli merkityksetön. 

SIS oli hyväksynyt ratkaisun ja ilmoitti, että lisäalue tyydyttäisi arviolta noin 20 vuoden hautausmaatarpeen. 

Kaupunginhallitus päätti 9.11.1981 (2471 §) kuitenkin palauttaa asian valmisteltavaksi. Piti harkita ratkaisua, että alueen vuokraksi tulisi 30.000 markkaa, muttei sitä perittäisi sinä aikana, kun aluetta käytettäisiin hautausmaana. 

Kiinteistölautakunta vastasi, ettei 1800-luvulla alue ollut kaupunkimaisessa käytössä eikä maasta ollut pulaa. Ainoa rakennettu alue oli Lapinlahden sairaala. Tilanne on kuitenkin muuttunut eikä lautakunta halunnut muuttaa 20.10.1981 tekemäänsä esitystä. 

    Näkymä kohti koilliskulmaa. 

Esityksen mukaan 1.366 neliömetrin suuruinen alue vuokrattaisiin hautausmaaksi 1.1.1982–30.12.2030 seuraavin ehdoin: 

(1) Kertakaikkinen vuokra olisi 30.000 markkaa ja se oli maksettava 31.12.1982 mennessä; 
(2) Alueen Länsiväylän puoleiselle rajalle olisi pantava aita kiinteistölautakunnan hyväksymien piirustusten mukaan; 
(3) Aluetta olisi hoidettava hyvin uhalla, että kiinteistölautakunnalla muutoin on oikeus irtisanoa vuokrasopimus viiden vuoden irtisanomisajalla. 

Nyt kaupunginhallitus yhtyi kiinteistölautakunnan kantaan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen 26.5.1982. 

Hautausmaan puutarhuri Esko Löppönen kertoo, että tämän laajennuksen hankki käytännössä pankinjohtaja Naim Sadik.

Asianomaisen sopimuksen allekirjoittivat 22.6.1982 kiinteistölautakunnan puolesta lautakunnan puheenjohtaja Erkki Heikkonen ja kiinteistöviraston kansliaosaston osastopäällikkö Jorma Mustonen sekä SIS:n puolesta A. Ali ja Naim Sadik. 

Asemakaava vahvistettiin 21.3.1983. 

    Hautausmaa laajenee länteen. Laajennusalue on suorakulmainen kolmio, jonka kantana on SKH:n etelämuurin eteläpuolinen osa SIS:n hautausmaan länsisivusta (tunnus S0120–9 12231). Laajennusalueen läntisin kärki ulottuu piirroksessa vielä SKH:n lounaiskulmaan saakka. Myöhemmin tästä kulmasta rajattiin kärki pois. 

Sopimusta on myöhemmin 23.8.2002 muutettu siten, että vuokra-alueen pinta-ala on 1.279 neliömetriä. Laajennuksen jälkeen koko hautausmaan pinta-ala oli noin 5.079 neliömetriä. 

Viides laajennus 2002 

SIS pyysi 22.6.1992 asemakaavan muuttamista niin, että sen hautausmaa-aluetta laajennettaisiin jälleen. 

Kiinteistölautakunta totesi, että hautausmaata voidaan laajentaa sen jälkeen, kun Länsiväylän liikennejärjestelyt on toteutettu. 

Asia käsiteltiin Länsisataman korttelin nro 788 ym. alueiden asemakaavan muuttamisen yhteydessä. Tällöin osa katualueesta muutettiin hautausmaa-alueeksi (EH) Porkkalankadun alikulkukäytävän itäpuolella. Alikulun rampilta oli mahdollisuus järjestää suora sisäänkäynti hautausmaalle. 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotukset 9.12.1998. 

    Kolmionmuotoinen laajennusosa (EH) lisättiin hautausmaahan sen lounaiskulmassa. Hautausmaan kaakkoiskulmassa on toinen, aivan pieni lisäalue (EH).

Asia eteni sopimuksentekovaiheeseen vuonna 2002. SIS:n puheenjohtaja Okan Daher ja varapuheenjohtaja, isännöitsijä Atik Ali lähettivät 1.3.2002 päivätyn kirjeen kaupungin kiinteistölautakunnalle. He kertoivat, että Porkkalankadun korotuksen seurauksena hautausmaan eteläsivulle vuonna 1953 pystytetty portti jäi huomattavasti katutasoa alemmalle tasolle. Sitä ei ole voitu käyttää kulku- eikä huoltotienä. Myös hautausmaan muuri jäi niin alhaiselle tasolle, ettei se enää suojannut melu- ym. haitoilta. Portti joudutaan siirtämään, muuri purkamaan ja uusi, aiempaa huomattavasti korkeampi muuri, rakentamaan. 

Lisäalueen vuokrauksen yhteydessä tapahtuisi myös aluevaihto, jossa SIS:n hallintaan kuuluvaa aluetta siirtyisi takaisin kaupungin hallintaan. Uudelle vuokrattavalle alueelle tulisi rakennus huoltoa, sosiaalitiloja ja kaluston säilytystä varten. Vanha huoltorakennus hautausmaan koilliskulmassa purettaisiin. Seurakunnan tarkoituksena oli käynnistää rakennustyöt kevään 2002 aikana ja se toivoi, että vuokrasuhde alkaisi jo 1.5.2002. 

Kaksi vuokrattavaa lisäaluetta esitettiin kartassa. Näistä isomman pinta-ala hautausmaan lounaiskulmassa oli 809 neliömetriä ja pienemmän, hautausmaan kaakkoiskulmassa, 75 neliömetriä. 

Vuokrauspäätös 

Kiinteistölautakunta päätti 30.7.2002 (kohta A) vuokrata SIS:lle noin 884 neliömetrin suuruiset alueet ajaksi 1.8.2002–31.12.2030 hautausmaata varten. 

Kertakaikkinen vuokra oli 25.641 euroa, joka tuli suorittaa 15.1.2003 mennessä. Vuokraoikeutta ei voitu vapaasti siirtää. Aluetta oli hoidettava hyvin uhalla, että kiinteistölautakunnalla on muussa tapauksessa oikeus irtisanoa vuokrasopimus viiden vuoden irtisanomisajalla. 

Samalla päätettiin (kohta B) muuttaa kaupungin ja SIS:n 22.6.1982 allekirjoittamaa maanvuokrasopimusta nro 12231 siten, että vuokra-alueen pinta-ala on 1.279 neliömetriä. 

Vuoden 2002 laajennuksen jälkeen hautausmaan pinta-ala oli 1.725+2.171+1 366+(809+75)–87=6.059 neliömetriä. 

Sopimus (nro 20485) tehtiin autopaikoitusalueen maanvuokrasopimuksena 23.8.2002, mutta alue vuokrattiin hautausmaata varten. Sen allekirjoittivat kiinteistölautakunnan puolesta kiinteistöviraston va. virastopäällikkö Matti Rytkölä ja kiinteistöviraston kansliaosaston lainopillisen toimiston toimistopäällikkö Teuvo Sarin sekä SIS:n puolesta Okan Daher ja Atik Ali. 

    Penkki. Verkkoaidan takana VJH.

Hautausmaa ei ole oma tilansa 

SIS:n hautausmaa ei ole oma tilansa. Kiinteistötietojärjestelmässä (KTJ) hautausmaa on Lapinniemen alue -nimisen (91–20–9908–102) tilan alueella. Tällä tilalla on kolme palstaa ja sen pinta-ala on 81 329 neliömetriä. Tila on rekisteröity 30.5.1980. Maanmittauslaitoksen kartoissa ei myöskään näy VJH:n itä- ja etelärajoja. 

Varustukset 

Hautausmaan varustuksiin kuuluu aita, kolme porttia, punatiilinen huoltorakennus, vesipisteitä, penkkejä ja roska-astioita. 

Aidat 

Pohjoissivulla on lännestä lukien ensin SKH:n kivimuuri (korkeus 150–160 cm). Kivimuurin pituus on noin 67 metriä, mutta SIS:n hautausmaan aitana siitä on noin 53 metrin pituinen itäosa. 

    Vesi- ja roska-astia.

Kivimuurin itäpäästä 0,6 metriä länteen on kohta, josta alkaa 24 metrin pituinen metalliaita (korkeus 175 cm) pohjoiseen VJH:n lounaiskulmaan saakka. Kulma on kolmen hautausmaan yhteinen rajapiste. Tästä itään, VJH:n eteläsivun suuntaisesti, on metalliverkkoaita (korkeus 120 cm) VJH:n kaakkoiskulmaan saakka. Aidan pituus on noin 29 metriä. Tällä kohtaa on penkki. 

Sitten sama verkkoaita jatkuu pohjoiseen, VJH:n koilliskulmaan saakka tämän hautausmaan itäsivuna. Sivun pituus on noin 28 metriä. Tästä kolme metriä itään on SIS:n hautausmaan pohjoissivulla portti, sitten metalliaitaa ja äärimmäisenä koilliskulmassa punatiilinen huoltorakennus. 

Itäsivulla (n. 94,3 m) on metalliaita (korkeus 130 cm), jonka aidantolppien korkeus maasta on 135 cm. 

Eteläsivulla (noin 103 m), hautausmaan kaakkoiskulmassa on pieni ulkonema, joka on erotettu hautausmaasta puuaidalla. Puuaidan ja korkean (vähän yli 2 metriä) etelämuurin välissä säilytetään hautausmaan tarpeistoa. Siellä on lankkuja, hautapeite ja maa-ainesta. Kaakkoiskulmassa on myös vesipiste. Porkkalankadun puolella muurin korkeus laskee itäpään jälkeen kohti länttä noin 1,6 metriin. Hautausmaan pinta on yli metrin Porkkalankadun tason alapuolella. Hautausmaan puolelta näkyy muurin perustuksena oleva, yli metrin korkuinen betoniantura. 

Hautausmaan kaakkoiskulmaan suunniteltiin uutta huoltorakennusta, mutta sen kustannukset olisivat nousseet liian korkeiksi. Hankkeesta luovuttiin. 

Länsisivun muuri (n. 40,5 m) päättyy pohjoisessa SKH:n etelämuuriin. 

    Suuri hauta, jonka sivulla kivipenkki.

Portit 

Pohjoissivun rautaportti on VJH:n koilliskulmasta kolme metriä itään. Sen leveys ilman portinpylväitä on 265 cm ja korkeus maasta 120 cm. Ulkopuolelta katsoen oikea portinpuoli (leveys 100 cm) on kävelijäin kulkuportti. Se aukeaa ulospäin. Vasemman portinpuolen leveys on 153 cm. 

Länsisivun puolivälin eteläpuolella on suuri metalliportti, jonka leveys on 304 cm ilman portinpylväitä ja korkeus 302 cm. Portinpylväät (41x41 cm) ovat punagraniittia, samoin portin vaakasuuntainen yläosa. Ulkoapäin katsoen portin vasemmassa pylväässä on vuosiluku 1953. Länsisivun pohjoisemman rautaportin leveys portinpylväineen on 350 cm ja korkeus 147 cm. Molempien portinpuolien leveys on 168 cm. 

Hautausmaalta katsoen portin oikeassa kulmassa, hautausmaan sisäpuolella, on muovinen, harmaa sekajäteastia. 

Vesipisteet 

Koilliskulmassa, huoltorakennuksen vieressä on vesiallas. Myös eteläsivulla, kaakkoiskulmassa on vesipiste. 

Huoltorakennus 

Kymmenen metriä pohjoissivun portista itään, hautausmaan koilliskulmassa, on punatiilinen, ikkunaton varastorakennus (372x287 cm; pxl), jonka länsipäädyssä vihreäksi maalattu puuovi (80x184 cm). Rakennus on pystytetty betonisokkelille ja siinä on pulpettikatto sekä aaltopeltikate. 

Katolla on lumikolia. Rakennuksen eteläsivulla on penkki ja peltinen roska-astia. 

Cingiz Safiulla haastatteli 26.6.2014 hautausmaan puutarhuri Esko Löppöstä, jonka mukaan varastorakennus on rakennettu 1930-luvulla. Rakentajista ei ole tietoa. Rakennus kuului jo silloin SIS:lle. Rakennusta tehtäessä hyödynnettiin vanhaa punatiiliaitaa, joka 1930-luvulla jatkui vaakasuorassa aina ortodoksisen hautausmaan länsirajaan asti. Tämä aita purettiin, mutta varastorakennuksen takaseinän osalta jätettiin purkamatta. Takaseinää korotettiin neljän tiilikerroksen verran, jotta rakennuksesta saatiin riittävän korkea. Varastorakennuksen kattovasojen ja katteen osalta Löppönen on uusinut rakennuksen. 

Rakennuksessa säilytetään puutarhurin työkaluja ja työvaatteita. 

    Varaston pohjoissivu on pätkä vanhaa tiiliaitaa. Korotus on neljä tiiliriviä, jonka päällä kattovasat.

Kasvillisuus 

Hautausmaalla kasvaa kuusi, koivu, tuija, vaahteroita ja jonkin verran pensaita. Eteläosassa on lisäksi kuja, jonka molemmin puolin on kuusi suurta kuusta. Kuusikuja näkyy hyvin edellä mainitussa piirroksessa ja hautapaikkakartassa. 

Länsiosaa, jossa on vielä paljon vapaata maata, peittää nurmi. 

Muistomerkki ja katafalkki 

Vuoden 1951 laajennusalueen pohjoisosassa on musta, kaatuneiden Pro Finlandia 1939–1944 -muistomerkki (100x39x221 cm; pxlxk; jalustakivi 201x110 cm; pxl). Se valmistui arkkitehti Mauno Siitosen luonnosehdotuksen pohjalta ja paljastettiin vuonna 1956 (Karvonen 1975, 36). Paljastustilaisuudesta on valokuva Karvosen teoksen sivulla 37. Kuvan kunniavartiossa olevat sotilaat ovat Faruk Hamidulla (vas.) ja Cingiz Safiulla, jotka palvelivat silloin Hämeenlinnassa Ilmavoimien Viestipataljoonassa. Cingiz Safiulla vastasi tätä kirjoitusta varten esittämiini kysymyksiin. 

    Pro Finlandia 1939–1944-muistomerkki.

Karvosen teos mainitsee yhdeksän kaatunutta seurakuntalaista, joista kaksi talvisodan vainajia ja loput jatkosodassa kaatuneita (Karvonen 1975, 36). Ketolan mukaan talvisodassa Suomen armeijassa taisteli 156 muslimia ja kymmenen kaatui (Ketola 2008, 185). SIS kertoo, että 156 miehen lisäksi 21 naista palveli sotien aikana lottina. Kaatuneita oli kymmenen miestä. 

Muistomerkin itäpuolella on aukio, jolla on seitsemän laattariviä. Sen eteläsivulla on punagraniittinen katafalkki (240x90x60 cm, pxlxkorkeus maasta), joka otettiin käyttöön vuonna 1973. Katafalkin äärellä tapahtuvat siunaustoimitukset. 

    Katafalkki punagraniittia.

Haudat ja hautakivet 

Vanhin säilynyt hautakivi hautausmaalla on Orenburgin kasakka Gafurjan Kangatšin haudalla, hautausmaan koilliskulmassa. Hän oli viidennen sotnian rivimies ja kuoli 1916 (Seppovaara 2002, 141). Kangatšin kuoli venäläisessä sotilassairaalassa 1.6.1916 keuhkokuumeeseen (Pehkonen 2008, 79). 

    Kasakan hautakivi hänen haudallaan.

Tämän kirjoittaja vieraili hautausmaalla 17.12.2013, 18.12.2013, 21.1.2014, 14.2.2014, 4.5.2016 ja 5.8.2016. Laskin hautakivien määräksi ensimmäisillä käyntikerroilla 396. 

Hautausmaan pohjoisosassa on kolme pitempää pohjois-eteläsuuntaista käytävää. Tällä alueella useimmat hautakivet ovat kookkaita ja muutenkin näyttäviä. Monet kivet ovat punagraniittia, mutta on myös paljon mustia kiviä. Lähes kaikilla haudoilla on myös reunakivet toisin kuin hautausmaan eteläosassa, jossa reunakiviä ei ole. Haudat ovat melko tiheässä. 

Eteläosassa hautakivet ovat pienempiä. Joillakin uudemmilla haudoilla ei vielä ole hautakiveä. Hautausmaata täytetään eteläosassa kohti länttä. 

Yleisin symboli kivissä on kuunsirppi ja tähti. En havainnut ainuttakaan ristiä. Sen sijaan yhdessä hautakivessä on kuvio, joka näytti kaksihaaraiselta liekiltä. Tämä hautakivi on pohjoisesta portista tultaessa toisella haudalla, pääkäytävän oikealla puolella. 

Laskin hautakivistä ainakin 536 vainajan nimeä. Lukuun sisältyy nimet niistäkin hautakivistä, jotka olivat nojaamassa etelämuuriin, jos nimi oli näkyvissä (kaikissa kivissä ei ollut). Oletan kivien siirretyn sinne lisäkaiverrusten tekemistä varten. Samoin laskin mukaan nimet, jotka olivat väliaikaisissa muistomerkeissä. 

Vailla minkäänlaista muistomerkkiä oli ainakin kuusi hautaa. Näin haudattujen vainajien määrä on vähintään 542. 

Hautausmaan hallinto 

SIS:n hallitus nimittää vuosittain hautausmaatoimikuntaan jäseniä sekä hallituksesta että seurakunnan asiantuntijajäsenistä. Näistä yksi on kokoonkutsuja, nykyisin Raif Hairulla. Hän on myös hautausmaan isännöitsijä. Nyt toimikunnassa on viisi jäsentä. 

Hautapaikkaoikeus 

Hautapaikkaoikeus on SIS:n varsinaisilla jäsenillä ja heidän perheenjäsenillään edellyttäen, että nämä ovat seurakunnan jäseniä ja islaminuskoisia. Myös niillä Tampereen Islamilaisen seurakunnan jäsenillä, jotka siirtyivät 1943 Suomen Muhamettilaisesta seurakunnasta Tampereen seurakunnan jäseniksi, on oikeus hautapaikkaan. Oikeus on voimassa enintään niin kauan kuin SIS:n Helsingin hautausmaan vanhassa osassa on vapaita hautapaikkoja. Käytännössä hautaukset tapahtuvat nyt hautausmaan uusimpaan osaan. 

Hautapaikat 

Hautapaikat on luovutettu toistaiseksi. Jos ilmenee välitön tarve, voidaan samaan hautaan haudata uusi vainaja terveydensuojeluasetuksen määräämään maatumisajan (15 vuotta) jälkeen. Tällöin samaan hautaan pyrittäneen hautaamaan ensinnä haudatun perheenjäsen tai sukulainen. Asia ei ole ollut ajankohtainen, mutta ohjeistusta asiaan harkitaan. 

Lähtökohtaisesti hautapaikkaa ei voi varata etukäteen, sillä islamin mukaan vainaja pitäisi haudata kuolinpaikkakunnalleen. Poikkeuksena on seurakuntakokouksen ohjeistus, jonka mukaan sisaruksille voidaan varata hautapaikka etukäteen vierekkäistä hautausta varten ehdolla, että hautapaikkoja on käytettävissä. Hautapaikkojen varausmaksua ei ole. Hautapaikka luovutetaan hautausmaajaoston määräämästä paikasta. Ohjeistuksen mukaan on olemassa erikseen hautarivit yksittäis- ja parihaudoille. Toistaiseksi hautapaikat ovat olleet maksuttomia. Lasten haudat sijaitsevat pääasiassa hautausmaan vanhan alueen länsiosassa. 

    Lasten hautoja.

Haudat ovat tavallisia arkkuhautoja, joiden koko on 1x2 metriä sekä lisäksi varaus 30 cm. Haudassa voi olla kaksi tai useampia hautasijoja vierekkäin, nimenomaan aviopareja varten. Eräissä poikkeustapauksissa samaan hautaan on haudattu avioparin lapsi. 

Islamin mukaan vainajien hautaaminen päällekkäin on mahdollista, samoin vainajan hautaus ilman arkkua. SIS:n Helsingin hautausmaalla päällekkäiseen hautaamiseen ei ole ollut tarvetta. 

Uurnahautapaikkoja hautausmaalla ei ole, koska islam ei hyväksy polttohautausta. 

Hautausmaan hoito 

Haudat kaivaa urakoitsija. Vuosittain haudataan 10–15 vainajaa. Hautausmaata hoitaa yksi palkattu puutarhuri. Kesäksi palkataan seurakunnan jäsenistä 1–3 tilapäishoitajaa. 

    Lapiolla avattu hauta.

Seurakunnan jäsenet voivat perustaa haudanhoitorahastoja. Seurakunta vastaa sellaisten hautojen yleishoidosta, joille ei ole avattu haudanhoitorahastoa. Julkista rahoitusta hautausmaan hoitoon ei ole haettu. 

Ilkivaltaa 1987 

Sunnuntainvastaisena yönä 14.6.1987 kaadettiin Hietaniemen Vanhalla (luterilaisella) hautausmaalla, SKH:lla ja SIS:n hautausmaalla 160 hautakiveä. Islam-seurakunnan puheenjohtaja A. Ali sanoi, että satavuotisessa historiassa tapaus oli ensimmäinen kerta, kun hautakiviä turmeltiin (HS 16.6.1987). 

Eniten hautakiviä kaadettiin SKH:lla, 139 kappaletta (HS 15.6.1987). Näin muilla mainituilla hautausmailla olisi kaadettu parisenkymmentä hautakiveä. 

    Lohjennut hautakivi.

Ilkivaltaa 1992 

Lauantainvastaisena yönä 24.7.1992 Hietaniemen hautausmaalla ja SIS:n hautausmaalla kaadettiin ja rikottiin yli sata hautakiveä. Näistä 14 oli SIS:n hautausmaalla ja niistä kolme hajosi palasiksi. Vahingot olivat kymmeniä tuhansia markkoja arvioi seurakunnan puutarhuri Esko Löppönen (HS 26.7.1992). 

Ilkivaltaa 1997 

Lokakuun alussa 1997 hautausmaalla kaadettiin toista sataa hautakiveä. Ilkivalta tapahtui perjantai-illan (3.10.) ja lauantaiaamun (4.10.) välisenä aikana. Osa kivistä särkyi, vahingot olivat mittavat. Lehtijuttuun liittyi valokuva, jossa näkyy 5–6 nurin kaadettua hautakiveä (HS 5.10.1997). 

    Lohjennut hautakivi, jota on korjattu.

Puutarhuri Löppönen kertoo, että kaadettuja kiviä oli noin 130. Tataarien urheilujärjestö Yolduzin jäsenet pyydettiin apuun ja he nostivat pystyyn noin 125 hautakiveä. 

Hautausmaan tulevaisuus 

SIS:n velvollisuutena on toimia siten, että kaikille seurakunnan jäsenille voidaan osoittaa hautapaikka. Siksi seurakunnan hallitsemille hautausmaille haudataan vain seurakunnan jäseniä. Arvion mukaan hautoja ei riitä seurakunnan nykyiselle jäsenistölle (noin 600 jäsentä).

Kimmo Sundström