Lehden numero luvattiin syyskuuksi ja se saapui 30.9.2015. Numero on kevyt ja esimerkki tårta på tårta -tuotoksesta. Viisi sivua syövä teema on sinänsä asiallinen, mutta kuuluu johonkin muuhun lehteen. Kansineen päivineen 28-sivuisesta lehdestä hukkaan heitettiin noin kymmenen sivua. Lehti ryömii kohti hautaa. Asia loppuu, lörpöttely jää. 

Karjalan kansa puristuksissa 

Antti Rautiaisen kirjoitus karjalaisista panee taas ajattelemaan vähemmistöjen tai heikkojen kovaa kohtaloa. Suomalaisten nationalistien mielestä Karjalan kansaa ei ollut olemassa, karjala oli väärin puhuttua suomea ja karjalaisten uskonto ryssäläistä hapatusta. Suomesta 1918 paenneet punaiset eivät olleet nationalisteja kohteliaampia. Stalinin heille leikkikentäksi antamassa Itä-Karjalassa suomesta tehtiin virallinen kieli, vaikka sitä puhui vain pieni vähemmistö pakolaisista ja siirtolaisista. 

Sitten Stalin tappoi suomalaisen johdon. Tilalle tulivat 1941 Itä-Karjalaan marssineet toiset suomalaiset. Johtopaikat jaettiin AKS:n veteraaneille. Pakkokollektivisointi jatkui, karjalaisten ja venäläisten välille rakennettiin apartheid. Sen sijaan luterilainen käännytystyö ei sujunut hyvin, kun Suomen ortodoksinen kirkko protestoi sitä vastaan. Suomalaismiehittäjät pyrkivät tuhoamaan eri kansanryhmien yhteiselon, karkottamaan venäläiset ja sulauttamaan karjalaiset. – ”Uskonnonvapaus oli ainoa suomalaismiehityksen karjalaisille tuoma etu verrattuna stalinismiin.” 

Eteen ja taakse – armeijan suunta 

Esa Ylikosken katsaus uskonnonvapauteen armeijassa on hyvää kertausta, mutta mitään uutta siinä ei kerrota. 

Katumus ja kaste 

Taiteiden yössä Helsingissä 20.8.2015 Helsingin Vapaa-ajattelijat ry (HVA) järjesti leikkimielisen taideperformanssin. Tapahtumasta kirjoittaa Kimmo Laine. Kyse on pakkokastetuille tarjotusta rituaalista, jossa kaste pestään pois Katumajärven vedellä. 

Olisiko tässä ainesta uudeksi toimintamuodoksi? Kun teatteri ja rituaalit ovat pappien peruskauraa, heidän kiukkuaan on mielenkiintoista seurata, kun kasteen poispesijä ilmaantuu näyttämölle. Tässä on kysymys hieman samanlaisesta rituaalista kuin hautausmaan kirkollisen vihkimisen poistossa. Lehti julkaisi myös kuvan pesumestarin antamasta puhtaustodistuksesta. Puhtaaksi pestyjen määrää ei mainita, ainakin yksi heitä oli: HVA:n jäsen Keijo Ikonen. 

Voin hyvin uskoa, että rituaali keventää mieltä ja askelta. Parasta olisi tosin mennä Katumajärvelle, pestä kaste pois ja otattaa valokuva uudesta ihmisestä. Sitten valokuva viedään julkaistavaksi Hämeen Sanomiin pienen tekstin kera, jossa kerrotaan puhtaaksi pestyn henkilön nimi, tapahtumapäivä, ehkä pesumestarinkin nimi. 

Uskonnonvapauslaki tarpeeton 

Petri Karisman kirjoitus aiheesta kertaa tärkeitä uskonnonvapausasioita. Tämänkin kirjoituksen puute on, ettei mitään uutta ja mielenkiintoista esitetä. Ajankohtaisia aspekteja olisivat olleet esimerkiksi inkvisition uudet tyrmäystoimet koskien rekisteröidyiksi uskonnollisiksi yhdyskunniksi pyrkiviä yhteisöjä ja luostarien kiinteistöverovapaus. Kirjoittaja ei tunne näitä asioita. 

Lehteen kuulumattomien juttujen lisäksi väljä taitto ja suuret kuvituskuvat syövät liiaksi tilaa. 

Lehti ilmestyy enää neljänä numerona vuodessa. Asiakkaille myydään koko vuosikerta tai ei mitään. Liiton taloudenhoitaja Maarit Fredlund ei vaivaudu harjoittamaan jakolaskua. Näin osa tilausmaksutuloista menetetään, ehkä myös osa lukijoista.  

Kimmo Sundström