Oravainen on vuonna 1868 perustettu entinen kunta. Sinne, Oxkangarin saareen, perustettiin 1933 yksityinen Oxkangarin hautausmaa (Oxkangar Gravgård). Oravaisten ja Vöyri-Maksamaan kunnat yhdistyivät 1.1.2011 uudeksi Vöyri-nimiseksi kunnaksi. 

Oxkangar on saaristokylä, jonka kohdalla meressä on Malaktfjärden ja rannalla, hautausmaasta luoteeseen, Malakton. Kaiketi tästä syystä hautausmaatakin kutsutaan joskus nimellä Malakton. Saaressa elettiin kalastuksesta ja maanviljelyksestä. Nimi Oxkangar kertoo, että saaressa oli kesäisin härkiä ja sonnimullikoita laitumella (Oxkangar strändernas by, 2009, s. 11). Puhtaan ruotsin mukaan saaren nimen pitäisi kuulua Oxgangar, mutta Maanmittauslaitos vahvisti vuonna 1964 muodon Oxkangar. 

Valtatie 8:n liittymästä luoteeseen Österövägeniä (yhdystie 7263 Kaitsor-Oxkangar-Lövsund-Sjöberg) pitkin kylän keskustaan on noin kuusi kilometriä. Siitä haarautuu länteen pieni Malaktvägen. Tie kääntyy kohti merenrantaa, hautausmaa on noin kahden kilometrin päässä kylän keskustasta. 

    Hautausmaa näkyy kartassa rajattuna mustin linjoin. Pohjoisosassa on kappelirakennus. Keltaisella merkitty alue länsipuolella on myöhemmin hankittu lisäalue, jossa on uusi uurnalehto. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 3179/MML/15, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 3179/MML/15.

Baptismi leviää Oxkangariin 

Baptismi levisi Ahvenanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle ja sieltä etelään Monåhon ja Oxkangariin. Ensimmäinen kokous pidettiin Anders Nissuksen luona 3.1.1873 (mts. 31). Oxkangarin Baptistiseurakunnan muodosti 17 jäsentä. Evankelis-luterilainen kirkko vastusti baptismia (mts. 32). Baptisteja voitiin estää tulemasta haudatuiksi kirkkomaahan, mutta papiston suhtautuminen vaihteli henkilöstä toiseen (mts. 33). 

    Viitta hautausmaalle Malaktvägenin varrella.

Oxkangarin hautausmaan perustamisidea tulikin baptisteilta, mutta muutkin saaren asukkaat olivat mukana hautausmaata perustamassa. Tärkein perustamissyy oli vaikeat ja huonot yhteydet lähimmille kirkon hautausmaille. Vainajia jouduttiin viemään ensin hevosella, sitten veneellä, sitten taas hevosella. Silta mantereelle, Hällnäsiin, avattiin liikenteelle 4.12.1965 (mts. 52). 

Hautausmaayhdistys perustetaan 

Hautausmaata ylläpitävän yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 2.1.1933 baptistien rukoushuoneella, Oxkangarin kylässä. Läsnä oli yhdeksän henkilöä: Alarik Björk, Anders Johan Berglund, Erik Ekström, Anders Alnäs, Jakob Sjöblom, Mickel Holm, Johannes Lövsund, Johan Nylund ja Mickel Lundberg. Björk toimi kokouksen puheenjohtajana, Berglund sihteerinä. Hautausmaayhdistys, Gravgårdsföreningen Ro, perustettiin yksimielisesti. Hallitukseen valittiin Björk, Berglund, Alnäs, Ekström ja Holm sekä varajäseniksi Nylund ja Lövsund. 

    Kappelirakennus kuvattuna tien puolelta.

Puheenjohtajan valmistelema sääntöehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Hänen tuli hakea yhdistyksen rekisteröintiä ja hautausmaan perustamislupaa. 

Yhdistyksen kotipaikaksi tuli Oravainen, mutta sen toimialueena oli myös Vöyrin ja Maksamaan pitäjien saaristo. Sisäänkirjoitusmaksuksi päätettiin 50 mk ja lisäksi oli vuosittainen jäsenmaksu, jonka suuruudesta vuosikokous päätti. 

Sopimuskirjassa yhdistyksen perustajiksi mainitaan vain kolme henkilöä, joskin ”muiden kansalaisten kanssa”: Björk, Löfsund ja Edvard Unger, joista Unger ei ollut läsnä perustamiskokouksessa. 

Hallitus järjestäytyi samana päivänä. Puheenjohtajaksi valittiin Björk, varapuheenjohtajaksi Ekström, sihteeriksi Berglund ja rahastonhoitajaksi Alnäs. 

Kylän vapaakirkollisilla perinteillä oli vaikutusta hautausmaan syntyyn (mts. 100–101). Kärkihahmo oli Alarik Björk Björkskatasta, Djupsundin lähellä. Hän oli baptistiseurakunnan aktiivi ja johtava hahmo tuossa seurakunnassa. Baptistien rukoushuone toimi myöhemmin monet vuodet yhdistyksen vuosikokoushuoneistona. 

Gravgårdsförening Ro r.f. (22565) rekisteröitiin 21.1.1933. 

    Huoltorakennus, jossa varasto ja kaksi käymälää.

Perustamislupahakemus 

Pian yhdistys haki hautausmaan perustamislupaa. Sopivaksi alueeksi oli katsottu alue ”Eidis-nesi”stä. Alueen lahjoitti yhdistykselle Johan Finnman, ”Lundbergs-Joss” (mts. 101). Hänestä tuli myös hautausmaalle ensinnä haudattu vainaja, kun hän 1934 kuoli. Hautamuistomerkkiä ei hänen haudallaan ole. Tieto maa-alueen lahjoittajasta voi olla ristiriidassa sen kanssa, että perustamislupa-asiakirjoissa on kauppakirjan ote maa-alueen ostosta. 

Hautausmaahanke oli liikkeellä jo viimeistään kesäkuussa 1932. 18.2.1933 päivätyn perustamislupahakemuksen (18.2.1933/20.2.1933 AD (219/56) 1933, OPM, SVA) jätti opetusministeriölle valtakirjan ja yhdeksän liitteen kera Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Edvard Haga. Sen mukaan yhdistyksen jäsenet eivät kuuluneet Vöyrin, Oravaisten tai Maksamaan seurakuntiin, ja hautausmaa oli tarkoitettu siviilirekisteriin kuuluville henkilöille. 

    Kaivo ja vasemman sivun kiviaidan päällä olevat vesisäiliöt.

Kauppakirjan mukaan maa-alue ostettiin 15.2.1933 Erik ja Maria Ekströmiltä. Alue myytiin Ekström-tilasta (manttaali 0,0832) nro 7:4 Lundbergin verotaloa nro 7. Sen pinta-ala oli 0,160 hehtaaria. Siihen sisältyi hautausmaalle tarpeellinen tienpätkä. Kauppahinta oli 100 mk, joka oli jo maksettu ja kuitattiin. Ostaja sai kustannuksellaan erotuttaa alueen lohkomalla se itsenäiseksi kiinteistöksi. Ostajan puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Björk ja Berglund. Todistajina toimivat Severin ja Aline Sandqvist. 

Kartta 

Kartan alueesta laati 4.2.1933 maanmittausinsinööri J. G. Sawela. Sen mukaan alueen pohjoissivun pituus oli 31 metriä, itäsivun 43 metriä, eteläsivun 29 metriä ja länsisivun 47 metriä. Eteläpäädyssä oli jo kulkuaukko ja -väylä rantaan. 

    Pysäköintitilaa kappelin pohjoispuolella.

Lääkärinlausunto 

Piirilääkäri oli tarkastanut alueen edellisenä kesänä 7.6.1932. Lausunto kertoo, että maalla kasvoi korkeita, kauniita kuusia ja maaperä oli savensekaista hiekkaa. Kaivetut kuopat eivät ulottuneet pohjaveden tasoon asti, joka oli yli kaksi metriä maanpinnan alapuolella. Uudessakaarlepyyssä 8.6.1932 päivätyn lausunnon mukaan paikka sopi hyvin hautausmaaksi. 

Lääninhallitus puoltaa hakemusta 

Antti Inkinen opetusministeriöstä pyysi 20.2.1933 lääninhallituksen lausuntoa asiassa. Maaherra K. J. Martonen vastasi 22.2.1933 puoltavansa hakemusta ehdolla, että jo aloitettu lohkominen saatetaan loppuun asianomaisessa järjestyksessä. 

Asiakirja-akti ei sisällä kirkollisten viranomaisten lausuntoja. 

Yhdistys sai myönteisen päätöksen 28.2.1933 (Päätöskonseptit 28.2.1933). 

    Itäsivun kiviaita ja äärimmäinen hautakivirivi vasemmalla.

Hautausmaan raivaus ja muita tapahtumia 

Tila hautausmaata varten lohkottiin tilasta Ekström (559–405–7–4) 3.11.1933. Lainhuudon yhdistys sai tilaan 2.2.1934. Selvennyslainhuuto on annettu 4.1.2011. Tilalla ei ole osuutta yhteisiin maa- ja vesialueisiin. Tilan nimi on Frid (946–432–7–19) ja pinta-ala nyt 0,1900 hehtaaria. 

Hautausalue raivattiin lapioilla, kangilla ja hakuilla. Vihkimistilaisuus oli sunnuntaina 28.5.1933. Puheenjohtaja Björk avasi juhlatilaisuuden, läsnä oli opettaja Emil Kaustinen ja kaikki kouluoppilaat, Betel-seurakunnan yhtye lauloi ja vihkimisen toimitti pastori Fritjof Sundell (mts. 102). 

Perustamismenoja varten otettiin laina vuonna 1934 (mts. 102). Tuloja saatiin hautapaikkojen myynnistä ja vuosijäsenmaksuista. Vuonna 1933 jäsenyys maksoi 250 mk ja hautapaikka 75 mk. Vuonna 1951 tehtiin päätös rakentaa rantaan laituri (mts. 103), mutta hanke ei toteutunut. Samana vuonna keskusteltiin myös lisämaan ostosta. 1953 Mikael Vesterlund sai tehtäväksi tutkia mahdollisuutta rakentaa kaivo, joka kaivettiin vuonna 1965. 

    Kulkuaukko eteläpäädyn kiviaidassa, josta viedään maatuvia jätteitä ja kiviä hautausmaan ulkopuolelle.

Vuonna 1960 rakennettu ensimmäinen kappeli oli rakennettu osin naapurin maalle. Lisäalue ostettiin Mary Ekströmiltä vuonna 1962. Alue oli kappelin edessä, sen pohjoispuolella. Vuonna 1969 se päätettiin suunnitella ja käyttää pysäköintialueena. Einar Sigfrids valittiin valvomaan työtä. Vuonna 1976 yhdistykselle tarjottiin tilaisuus ostaa lisämaata noin 1,5 hehtaaria Degersten-tilasta, joka oli hautausmaan länsipuolella. Alue ostettiin, kauppakirja allekirjoitettiin 11.10.1976. Kaupan hoitivat turkiseläinfarmari Rurik Skeppar ja metsätyönjohtaja Joel Holm. He myös neuvottelivat 15.000 mk:n pankkilainen ostosta varten. Tästä kiinteistöstä myytiin 29.6.1977 2 000 neliömetrin suuruinen alue kesämökkitontiksi. 

Hautausmaa ja sen varustukset 

Kirjoittaja vieraili hautausmaalla 29.5.2015. Se on meren rannassa, eteläisen päätykiviaidan ja meren välissä on vain kapea maasuikale, jolla kasvaa seitsemän koivua, yksi muu lehtipuu ja pensaita. Hautausalueen länsipuolella on hiljan ostettua lisämaata, nurmea, johon tulee alueelle haudattavien vainajien uurnalehto. Uurnalehdon merkkikepit olivat vielä maastossa. Alueen vieressä on iso kivilohkare, johon tulee alueelle haudattujen vainajien nimitaulu tai muu vastaava. Lohkareen korkeus on noin 170 cm ja sivujen leveydet alle metristä yli metriin. Tämän uuden alueen ja hautausmaan vanhan alueen välissä oli vanha kiviaita, joka purettiin pois 1982. 

Merenpuoleiseen päätyaitaan tehtiin aukko 1969, josta voitiin viedä kiviä ja maatuvia jätteitä rantaan. 

Tarkastellaan nyt hautausmaata pohjoispäädystä kohti merta. Maan etupäädyssä on kiviaita hakkaamattomista kivistä (noin 120x70 cm; lxk). Kappelin portailta merenpuoleisen päätyaidan takareunaan on noin 42 metriä. Pituussuuntainen, suora käytävä jakaa hautausmaan kahtia. Se on päällystetty harmaalla, hienolla sepelillä. 

Vasemmassa etukulmassa on jäteastia metallille ja lasille sekä toinen astia kukkaruukuille. Lisäksi on vanerista puukoppi, jonka sisällä lienee vesipumppu. Vasemman sivun kiviaidan päällä on kaksi vesisäiliötä sinisten muovilavojen päällä ja kastelukannuja. Lisäksi on kaivo ja sininen muovitynnyri kasteluvedelle. 

    Kivilohkare, jonka ympärille tulee uurnalehto.

Keskikäytävän vasemmalla puolella on kaksi valkoista, selkänojallista metallipenkkiä (125x40 cm; pxl). Kolmas tällainen penkki on kappelin merenpuoleisella sivulla. 

Kappelirakennus 

Kappelirakennus (11,60x7 m; pxl) on osittain betonisokkelille, osittain betonitolpille pystytetty, puurunkoinen, harjakattoinen, peltikatteinen, valkoinen, rimalaudoitettu rakennus. Peltikate on ruskea, räystäskourut ja syöksytorvet mustat. Kappelin sisällä on viisi penkkiriviä ja istuinpaikka arviolta 60 hengelle. 

Julkisivulla, vasemmalla, on risti (noin 120x50 cm; kxl) ruskeaa puuta sekä oikealla ensin ikkuna ja sitten toinen, kapea ikkuna. Sisäänkäynti on meren puolelta. Tällä sivulla, pääoven oikealla puolella on välinekomero, jossa on erilaisia haravia, harja, kankia, kastelukannuja, kuokka, pensassakset ja pistolapioita. Pääovi on pariovi (199x204 cm; lxk), ruskeaa puuta ja lukittu. 

Ovessa on kyltti, jossa lukee Oxkangar Gravgård ja tietoja ylläpitäjäyhdistyksestä. Tietojen mukaan hautausmaa raivattiin ja suuritöinen kivimuuri rakennettiin vapaaehtoisin miesvoimin. Ensimmäinen kappeli rakennettiin vuonna 1960, työnjohtajana oli Rafael Öling. Joulukuussa 1961 kappeli paloi yöllä, hautauksen jälkeen, ilman, että kukaan näki paloa. Uuden kappelin rakentamisen ottivat urakalla tehdäkseen Joel Flakholm ja Erik Bertlin sitä korvausta vastaan, jonka vakuutusyhtiö yhdistykselle vahingosta maksoi. Uusi kappeli rakennettiin vuonna 1962. 

Lämmitystä varten ostettiin öljykamiina 1964. Sähkölämmitys päätettiin asentaa 1979. Pienempi lisärakennus kappeliin tehtiin 1993 ja isompi 2002, mikä tapahtui talkoilla sekä Nils Bertlinin ja Anna-Lisa Bertlinin rahoituksen turvin. Rakennuksen tilavuus kasvoi huomattavasti. 

Meren puolella on ikkuna merelle pääoven vasemmalla puolella. 

Kappelin itäpäädyssä on kolmeosainen ikkuna. Länsipäädyssä on ruskea, puinen pariovi (198x204 cm; lxk), jolle vie kaksiaskelmaiset puuportaat. Ovesta siirrettäneen tarvittaessa arkku kappeliin sisälle. 

Kappelin länsipuolella on huoltorakennus, jota ei ole merkitty Maanmittauslaitoksen karttaan. Se on puurunkoinen, punainen lautarakennus, jossa on pulpettikatto, peltikate ja valkoiset otsalaudat. Tieltä katsoen rakennuksen vasemmassa päädyssä on varasto, jossa on mm. kottikärryt. Toisessa päässä on käymälä miehille ja toinen naisille. Tässä päädyssä, rakennuksen ulkopuolella, on hautapeitto ja nokkakärryt sen siirtämistä varten. 

    Penkki hautausmaalla. 

Haudat 

Tarkastellaan hautausmaata kappelin portailta käsin meren suuntaan. Käytävän vasemmalla puolella on sen ja vasemman sivun kiviaidan välissä neljä hautakiviriviä, joiden nimisivut ovat kohti käytävää. Käytävästä kohti vasenta kiviaitaa on hautamuistomerkkejä ja niissä vainajien nimiä on näin: 

Näin hautakiviä havaittiin yhteensä 51, rautaristejä 1 ja näissä yhteensä 86 vainajan nimeä. 

Keskikäytävän oikealla puolella on viisi hautakiviriviä. Oikealta kohti keskikäytävää riveissä on hautakiviä ja niissä vainajien nimiä näin: 

Oikeassa puoliskossa havaittiin 93 hautakiveä ja näissä 197 vainajan nimeä. Yhteensä hautakiviä havaittiin 144, rautaristejä 1 ja näissä vainajien nimiä yhteensä 283. 

Hautakivirivit ovat suoria. On paljon mustia hautakiviä, mutta myös harmaita ja punagraniittisia kiviä. Hautakivissä on uskonnollisia symboleita ja aiheita kuten risti ja enkeli, mutta myös luontoaiheita kuten laskeva aurinko ja kukka. Melkein kaikki vainajien nimet ovat ruotsinkielisiä, poikkeuksena nimet Laaja ja Kesti. Oikeassa puoliskossa on sotilasvainaja Enok Unger (21.6.1913–21.2.1940), joka kaatui Talvisodassa. Hänelle yhdistys lahjoitti hautapaikan (mts. 102). 

Haudoilla ei ole isoja reunakiviä. Maan pinta on nurmea ja nurmi on leikattu. Yleisvaikutelma on avara, hoidettu, siisti. Maisema merelle on kaunis, vastapäätä näkyy saaria. 

Hautausmaan hoito 

Hautapaikat varataan vahtimestarilta tai hautausmaayhdistyksen hallituksen puheenjohtajalta. Vahtimestarilla on hautarekisteri, johon on merkitty lähes kaikki vainajat, noin 300. Vuosittain haudataan 2–5 vainajaa. 

Vahtimestari osoittaa hautapaikan ja maata täytetään järjestyksessä. Hautausmaan vanhasta osasta (n. 400 hautapaikkaa) on käytetty noin 80 prosenttia. Uuden alueen kapasiteetti on noin 500 hautapaikkaa. Uurnalehdon viimeistely tapahtuu, kun ensimmäinen uurna haudataan sinne. 

Hautausseremonioita järjestetään hautausmaan kappelissa tai muualla. Usein lähellä hautausmaata asuvat käyttävät kappelia, kauempana asuvat oman kylän seurakunnan huoneistoja tai rukoushuonetta. Muslimeja ei ole toistaiseksi haudattu tälle hautausmaalle eivätkä he ole kyselleet hautapaikkoja. 

Hautausmaan hoito tapahtuu pääosin talkootyönä. Keväisin on siivouspäivä. 

Vuonna 2003 vahtimestarin vuosipalkkio oli 200 euroa ja hautauspalkkio 100 euroa. Rahastonhoitajan palkkio oli 80 euroa. Nykyisinkin vahtimestari saa pienen palkkion. Hän valvoo hautauksia, leikkaa nurmen ja tekee lumitöitä. 

Ennen hautausmaan perustamista vainajat haudattiin Oravaisten tai Vöyrin hautausmaille (mts. 105–106). Oxkangarin hautausmaalle vainajat tuotiin hevosella ja vaunuilla. Talvisinkin haudattiin. Tällöin hautapaikan päällä poltettiin tulta jäisen maan sulattamiseksi. Haudan kaivuu saattoi kestää useita päiviä ja tapahtui lapiolla ja rautakangella. Sisältä hauta puettiin kuusenoksilla. 

1980-luvulta alkaen yleistyi myös tapa sytyttää kynttilöitä haudoille talven juhla-aikoina. 

    Yleiskuva maan oikeasta puoliskosta kuvattuna kohti oikeaa etukulmaa.

Hautapaikkojen hinnat 

Yksinkertainen hauta maksoi vuonna 2003 125 euroa ja parihauta 185 euroa. Hallitus päätti, ettei hautaa voi ostaa etukäteen. 

Aikaisemmin hautapaikkojen hinnat olivat ei-jäsenille ja jäsenille erisuuruiset, nykyisin hinnat ovat samat kaikille. Yksittäinen hautapaikka maksaa 100 euroa, parihautapaikka 200 euroa ja uurnahautapaikka 50 euroa. Lisäksi on jäsenmaksu 15 euroa/vuosi/hautapaikka. Kappelin vuokra on 150 euroa. Hautausmaksu, 200 euroa, maksetaan vahtimestarille. Talvisin on lisämaksu 150 euroa roudan sulatuksesta ja lumitöistä hautapaikalla. 

Varoja yhdistys saa adressien myynnistä ja vuosijäsenmaksuista. Julkisia avustuksia ei ole saatu. 

Yhdistyksen toiminta 

Alkuvuosina vuosikokouksia pidettiin Saron-rukoushuoneella (mts. 104). Betel-rukoushuone mainitaan ensi kertaa kokouspaikkana 1956. Kokouksia pidettiin myös joidenkin hallituksen jäsenten kotona kuten Johan Kestin tai Evert Ekholmin luona Djupsundissa, Joel Holmin luona Teugmossa ja Oskar Kestin tai Gunnar Lundbergin luona Oxkangarissa. 

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Alarik Björk 1932–1955, Mikael Vesterlund 1956–2003 ja Christer Eklund vuodesta 2004. Myös Einar Sigfrids oli jonkin aikaa puheenjohtajana. Hänen kerrotaan irtisanoutuneen puheenjohtajan tehtävästä ja tilalle valittiin Vesterlund vuosikokouksessa 30.1.1967. Sigfrids jatkoi kuitenkin sihteerin tehtävässä. Vahtimestarina toimi Erik Ekström vuoteen 1946 ja sen jälkeen Lennart Andersson. Muita vahtimestareita ovat olleet Alfred Lundberg ja vuodesta 1991 David Björk. Nyt vahtimestarina on Tommi Sundberg. Pääasiassa hautausmaan hoitajat ovat olleet miehiä, mutta Elin Lundberg oli rahastonhoitajana 1982–1995 ja vuodesta 1996 tätä tointa hoiti Gun-Maj Långs.

Kimmo Sundström