Vapaa Ajattelija -lehden numeron 1/2015 ilmestyminen ajoitettiin huhtikuun alkuun, eduskuntavaalien alle. Vaalit pidetään 19.4.2015, ennakkoäänestys alkaa 8.4.2015. Lehti saapui minulle 1.4.2015. 

Liiton sääntöjen (2 §, kohta a) Tarkoitus) mukaan liitto on ”poliittisesti sitoutumaton”. Eduskuntavaalit ovat poliittista toimintaa ja tällaisen politiikkanumeron julkaisemista voidaan arvostella. Jos etukansia ja takakantta ei lasketa mukaan, numerossa on 25 sivua. Näistä sivut 4–14 eli 11 sivua eli 44 prosenttia lehdestä uhrattiin politiikalle. 

Kansalaisvalta vs. eduskuntavaalit 

Politiikkapaketti jakaantuu kahtia. Ensimmäisestä osasta (s. 4–9) vastaavat anarkistit Antti Rautiainen ja Suvi Auvinen. (Tietenkään lehti ei mainitse anarkismia.) He kirjoittavat kansalaisvaikuttamisesta eli siitä, mitä kansalaiset (ja muutkin) voivat tehdä itse ja suoraan, ilman edustajia. Keinoja tähän tarjoavat mm. lakko, boikotti, lobbaus, mielenosoitus, aloitteet, kansalaistottelemattomuus ja suora toiminta. Nämä on hyödyllistä tuntea. 

Esitellyt keinot suuntautuvat useimmiten pois yksilöstä: lakko kohti työnantajaa, boikotti kohti myyjää tai ostajaa, lobbaus kohti päättäjiä, mielenosoitus kohti eri mieltä olevaa, aloitteet kohti päättäjiä, kansalaistottelemattomuus kohti käskijöitä ja suora toiminta kohti eri mieltä olevia tai kohti toisten omaisuutta. 

Kirjoittaja Auvinen on anarkofeministi. Kaikki yllä oleva viittaa enemmän kollektivismin suuntaan. Yksilöanarkistisia keinoja ei esitellä. 

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla miten anarkisti voi yksin tai yhdessä samanmielisten kanssa pysyä loitolla valtiosta, muista auktoriteeteista, välttää näiden käskyvalta ja kustannukset (verot) sekä elää yksin tai yhdessä muiden anarkistien kanssa sellaista (esim. onnellista) elämää, jota itse tahtoo kieltämättä silti muita tottelemasta ja maksamasta niin paljon kuin nämä haluavat ja kiivailematta suotta siitä, kuka on oikeassa. 

Auvisen kirjoituksen (Kansalaiset vaikuttamassa, s. 6–9) suuri otsikko ja neljä suurta valokuvaa vievät juttuun uhratusta tilasta yli puolet. Vähintään yhden kuvan olisin jättänyt pois. 

Tilan tuhlausta on myös Pro-Seremoniat Oy:n 1/3 sivun mainos sivulla 24. Tuskin yhtiö edes maksaa mitään lehdelle mainostilasta. Muutoin mainoksen hinta olisi noin 165 euroa. 

Politeia vs. kansanvalta (demokratia) 

Ehkä kansalaisvaikuttamisesta (kansalaisvalta eli politeia) kertovan osan tarkoitus on pehmentää kokonaiskuvaa, kun puoluepoliittinen osa on hardcore-aineistoa (s. 10–13). Hardcore on tuttua kaikille, myös niille, jotka eivät kannata kansanvaltaa eivätkä äänestä. 

Jo Aristoteles (384–322 eea.) tunsi kansanvallan heikkoudet. Hän pitää sitä kansalaisvallan vääristyneenä ja turmeltuneena muotona, jossa enemmistö (kansa, köyhät, roskaväki) hallitsi omaksi parhaakseen, ei kaikkien hyväksi. Hänkin myönsi, että esim. valtioiden (ts. kaupunkivaltioiden, polis) luonnonolot ovat erilaisia, joten eri valtiomuodot soveltuvat eri tavoin eri valtioille. 

Ehkei aristokratia eli parhaiden valta menestyisi Suomessa? Sen vakaana perustana tulee olla, että hyvettä ja ansioita pidetään korkeassa kunniassa. Kansanvallassa on silti hyviäkin puolia. Yksi on se, että kansa paremmin kestää ja sietää kaikki siitä seuraavat haitat, kärsimykset ja kustannukset, kun se itse on ne aikaan saattanut. 

Pääkirjoitus 

Petri Karisman pääkirjoituksen (s. 3) otsikko on Valtionkirkon purkaminen myötätuulessa. Kirjoittajan mielestä Leena Sorsan tuoreessa tutkimuksessa ”kirkko ensimmäisen kerran myöntää edes jollain tavalla asemansa valtiokirkkona”. 

Näin ei ole. Valtiokirkko on ollut vakiintunut termi myös kirkkoväen piirissä jo pitkään. Olihan Suomessa valtiokirkko jo kauan ennen kuin Suomen valtiotakaan oli olemassa. Vielä 1970-luvulla kirkolle ei tuottanut tunnonvaivoja kutsua itseään valtiokirkoksi. ”Kansankirkosta” tms. puhuivat epävirallisesti vain erilaiset kansan kosiskelijat, jotkut uskovat ja eritoten poliitikot, niin kristilliset kuin muutkin. 

Karisma on nyt itse sosialidemokraattien eduskuntavaaliehdokas. SDP:n linja muuttui lopullisesti vasta 1990-luvulla. Jumaluusoppinut Harri Heino (1944–1999) ym. sosialidemokraatit sabotoivat puolueen kirkkopolitiikan. Puolue muuttui konservatiiviseksi, säilyttäväksi voimaksi. Mädätys näkyy viiveellä puolueen kannatuksen alenemisena ja loi tilaa kilpailijoille. 

Kansankirkon käsitteestä on monta mielipidettä, myös jumaluusoppineiden kesken. Yksi tulkinta on sekin, että valtiokirkko voi vielä muuttua kansankirkoksi. Kun suurin osa sen jäsenistä on eronnut, jäljelle jää pohjasakka. Näin syntyy kansankirkko. Sinne jäävät uskovat ja köyhät, tietysti ilman niitä etuoikeuksia, joita valtiokirkolla oli, sillä mahtavat karsivat ne pois. 

Karisma kirjoittaa myös eroakirkosta.fi-palvelusta (EK). Se on ollut tärkeä valtiokirkkokysymyksen esille tuomisessa. 

Se on ollut enemmänkin, sillä palvelu heikentää kirkon taloutta olivatpa ihmisten puheet millaisia hyvänsä. 

Karisma ja Jori Mäntysalo perustivat palvelun vuonna 2003. Kuitenkin asiat tapahtuvat hitaasti. Merkittävämpiä supistuksia kirkon toiminnassa on vasta nyt havaittavissa. Menee vielä toinen vuosikymmen ennen kuin päästään vauhtiin. Ehkä EK:n kautta on siihen mennessä eronnut kirkosta miljoona seurakuntalaista. Kun lievät säätöliikkeet ja juustohöylät eivät enää riitä korjaamaan kirkon asemaa, syntyy jännittäviä tilanteita, ehkä jopa luovaa tuhoa. Etujen takia kirkossa riippuneet menettävät etunsa ja kaikkoavat vähin äänin. Tyytymättömyys ja sitä kautta vallanhalu nousevat pintaan ja kirkosta lohkeaa pienempiä tai isompia palasia omille teilleen. Kun vain 60 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon, poliittinen valta alkaa ottaa siihen etäisyyttä: kirkko on menneisyyden laitos. Jokainen nuori poliitikko tahtoisi olla tulevaisuuden ja voittajien puolella. Vasta silloin valtiokirkko on paineen alla. Samalla muuttuu myös Suomen ortodoksisen kirkon valtiokirkkoasema. Pienenä elättikirkkona sen kohtalo on sidottu evankelis-luterilaisen kirkon kohtaloon. 

Antisemitismi kautta historian 

Mikko Muilun kirja-arvio Teuvo Laitilan uudesta kirjasta Uskonto, isänmaa ja antisemitismi kannattaa lukea. Kristinusko on väkevä antisemitismin lähde. Luterilainen kirkko lopetti juutalaisten syyttämisen jumalanmurhasta 1950-luvulla, katolinen kirkko vasta 1960-luvulla. Valtavan kaukaisia nämä ajat eivät ole. 

Kansalaisluottamus 

Valtio (maistraatti) lähetti äänioikeutetuille ilmoituksen äänioikeudesta. Valtio kieltää äänioikeutettuja luopumasta äänioikeudestaan. Äänioikeutettu on siis saanut valtiolta jotakin, mitä hän ei ole hankkinut eikä pyytänyt ja mitä hän mahdollisesti ei arvosta. Minkä arvoinen tällainen asia on? 

Voit palauttaa ilmoituksen maistraatille. Lähetyksen voi palauttaa postivapaasti lähettäjän osoitteeseen. Mitään syytä palautukseen ei tarvitse merkitä. Haluttaessa voi merkitä ”ei äänestä”, ”ei äänestä, anarkisti”, ”ei kansalaisluottamusta” tms. Viime mainittu tarkoittaa, ettei valtio nauti palauttajan kansalaisluottamusta, ei sitä, ettei kansalainen nauti valtion luottamusta (kuten joskus ennen). 

    Esimerkki palautettavasta äänioikeusilmoituksesta.

Suomessa äänestäminen ei ole pakollista kuten joissakin eurooppalaisissa maissa tai monissa muissa maissa. Suomessa on oikeus olla äänestämättä. Pakkoa ei ole odotettavissa niin kauan kuin enemmistö suostuu äänestämään vapaaehtoisesti. Äänestyspakon maissa äänestämättä jättämisestä seuraa yleensä sakkorangaistus, mutta vankeusrangaistuskin on mahdollinen joissakin maissa. Äänestyspakolla kansanvallan ”kannatus” on saatu nousemaan jopa 95 prosenttiin – mutta ei sitä korkeammaksi. Äänestyspakko johtaa siihen, että tyhjien ja hylättyjen äänien määrä kasvaa voimakkaasti. Välillä tyhjät liput katsotaan hylätyiksi lipuiksi eikä tyhjien ja hylättyjen lippujen määriä aina raportoida yhdessä eikä erikseen vaan tieto salataan yleisöltä. 

Kimmo Sundström