A) Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi pe 7.11.2014 lausunnon (PeVL 37/2014 vp) eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä (HE 136/2014 vp), jossa ehdotetaan perusopetus- ja lukiolakeja muutettavaksi niin, että muiden uskontojen kuin evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetuksen järjestämiseen tarvittaisiin nykyisten kolmen sijasta kymmenen opetukseen osallistuvaa. 

Valiokunta katsoi, että eri vähimmäisosallistujamäärä eri uskontojen opetukselle asettaisi oppilaat ja opiskelijat eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella vastoin perustuslain syrjintäkieltoa. Valiokunnan mukaan esitystä on siksi muutettava niin, että eri uskontojen opetukselle on sama vähimmäisosallistujamäärä. Vain silloin lakiehdotukset voitaisiin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Hallituksen esityksen perustelu taloudellisilla säästöillä (perusopetuksessa vuositasolla 1,2 miljoonaa; tavoite pysyvät säästöt, ei hyväksyttävämpi tilapäinen ratkaisu), pienryhmäisten uskontojen kelpoisten opettajien puutteella sekä ev.-lut. ja ortod. kirkon valtionkirkkoasemalla ei ollut valiokunnalle hyväksyttävä perustelu. 

Saa nähdä, muuttaako sivistyslakivaliokunta mietinnössään eduskunnan täysistunnolle rajan kaikille samaksi, kuten esimerkiksi viideksi, vai luopuuko hallitus heti kokonaan esityksestään. Uusi raja koskisi silloin kaiketi myös elämänkatsomustietoa. 

B) Olettakaamme, että kolmen raja säilyy. Silloin uskontotiedon ajajat saavat vettä myllyynsä "korjata" pienryhmäisten uskontojen opetuksen "ongelmat" pakottamalla näiden oppilaat ja opiskelijat nurinkurisesti luterilaisuuden vallitsemaan uskontotietoon, josta edes oman uskonnollisen yhdyskunnan antama opetus ei vapauttaisi. Noiden pienryhmäisten uskontojen oppilaat ja opiskelijat joutuisivat silloin siis kärsimään perustuslakivaliokunnassa nyt saamansa voiton tähden. 

C) Perustuslakivaliokunnan lausunto sisälsi myös kohdan "Muita seikkoja", joka on kauhea, sillä valiokunta halusi kirjata siihen seuraavan seikan: 

Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että perustuslaki ei estä peruskoulun ja lukion opetussisällön sellaista kehittämistä, jossa oman uskonnon opetuksen sijasta painopistettä siirrettäisiin kaikille yhteiseen uskontotiedon ja elämänkatsomustiedon opetukseen. 

On vielä huomattava, että asiassa ei äänestetty eikä lausunnosta jätetty eriävää mielipidettä. 

Kuinka valiokunta voi etukäteen ottaa tuollaisen kannan uskontotiedosta? 

Lainaamani kohta on peräisin valiokunnassa kuultavana olleen (oikeustieteen) professori Veli-Pekka Viljasen kirjallisesta asiantuntijalausunnosta (jossa: "Perustuslaki ei nähdäkseni estä ..."). 

Valiokunnassa myös kuullun hallintotieteiden tohtori, julkisoikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiaisen lausunto tuo samoin esiin uskontotiedon (s. 3-4): 

HE:n arviointia vaikeuttaa se, ettei siihen sisälly analyysiä erilaisista vaihtoehtoisista malleista, joiden avulla esillä oleviin uskonnonopetuksen järjestämisen taloudellisiin, hallinnollisiin ja käytännöllisiin haasteisiin voidaan vastata. Vaikuttaa ilmeiseltä, että esimerkiksi ehdotettua laajempi uskonnonopetusjärjestelmän kokonaisvaltainen uudistus, jossa siirryttäisiin esimerkiksi täysin yhtenäiseen uskontotiedepohjaiseen katsomusaineiden opetukseen, voisi olla HE:ssä omaksutusta rakennepoliittisesta näkökulmasta perusteltu, ratkaisisi opettajien kelpoisuusvaatimuksiin liittyvät ongelmat ja nostaisi myös esiin vähemmän perusoikeusongelmia. Myös yhdenvertaisuusnäkökulmasta perusoikeusyhtävällisempi ratkaisu, jossa kaikkien uskontojen opetusryhmien vähimmäiskokoa nostettaisiin yhtäläisesti. voisi olla rakennepoliittisesta näkökulmasta perusteltu. Erilaisten vaihtoehtojen analysointi HE:ssä olisi parantanut lakiehdotuksen laatua ja tehnyt sen talous- ja perusoikeusvaikutusten analysoinnista helpompaa. 

Mutta Rautiainen ei ota lainkaan huomioon sitä, että uskontotieto olisi mitä suurimmassa määrin ateistien uskonnonvapauden vastaista, jos siitä ei voisi saada vapautusta. 

Hallituksen esityksen mukaan pienryhmäisten uskonnonopetuksen ryhmiä arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 1000, ja ryhmäkoon nostaminen kymmeneen arvioidaan vähentävän ryhmiä nykyisestä noin 400:lla. Hallituksen esityksessä kerrottujen pienryhmäisten uskontojen oppilasmäärien perusteella esitys tarkoittaisi Viljasen mukaan, että noin 1200 oppilasta menettäisi siis oikeuden saada oman uskonnon opetusta. 

Täten sen "korjaamiseksi", että 1200 oppilasta menettäisi (myönnettäköön, sinänsä epäyhdenvertaisesti, mutta oppilaiden omaksi eduksi) oman uskonnon opetuksen, kaikki ne oppilaat, jotka ovat 1,2 miljoonan uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattoman suomalaisen joukossa, pakotettaisiin uskontoiseen uskontotiedon opetukseen! Mutta todellisuudessa mitkään "taloudelliset, hallinnolliset ja käytännölliset haasteet" eivät oikeuttaisi sellaiseen massiiviseen uskonnonvapauden loukkaukseen. 

Rautiainen katsoo, että "julkistalouden säästöjä koskeva perusoikeustarkastelu on kiinnitettävä perusoikeuden heikennyskieltoon". Lausunnossaan kuten myös artikkelissaan [Perusoikeuden heikennyskielto Suomen perusoikeusjärjestelmässä, Oikeus 3/2013, 261-283] hän viittaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 20/2007 vp) maksujen määräämisestä oppilaille lakiesityksessä Helsingin eurooppalaisesta koulusta. Mutta valiokunnan lailla hänkin ohittaa sen, että laissa toteutettiin uskontotieto. Kuitenkin uskontotieto yleisesti toteutettuna merkitsisi uskonnonvapauden suurinta heikennystä itsenäisen Suomen historiassa. 

Kirjaan Rautiaisen lausunnosta kuiitenkin seuraavan hyödyllisen tiedon (s. 2): 

Haluan tässä yhteydessä todeta elämänkatsomustiedon opetuksen osalta, että hallituksen esityksen normatiivinen tarkastelukulma tavoittaa tosiasiallisen toiminnan vain osittain. Yliopistonlehtori Eero Salmenkiven (Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos) selvityksen mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisvelvoitetta rikotaan kunnissa yleisesti. Vain yhdessätoista kunnassa (31.12.2012 tilanne) on niin vähän 6-14-vuotiaita uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia oppilaita, ettei elämänkatsomustiedon opetusta tarvitse järjestää. Elämänkatsomustiedon opetusta järjestämättömiä kuntia on kuitenkin huomattavasti enemmän. Tätä seikkaa ei tuoda esiin hallituksen esityksessä. Se on kuitenkin merkityksellinen lakiehdotuksen tosiasiallisten vaikutusten analysoinnin kannalta. 

Tulee kyllä mieleen, että joissain kunnissa uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat on vain huoltajien valveutumattomuutta kaikki ilmoitettu ev.-lut. uskonnon opetukseen. (Koko Ahvenanmaalla ei ollut ET:n oppilaita, mutta nyt on.) 

Rautainen kyllä rohkaisevasti viittaa (s. 1) ilmeiseen tarpeeseen ottaa tulevaisuudessa tarkasteltavaksi kansainvälinen ihmisoikeuskehitys lapsen itsemääräämisoikeuden ja negatiivisen uskonnonvapauden osalta. Mutta hullua kyllä hänelle siis pakollinen uskontotieto ei loukkaisi näitä. 

Uskonnonopetusta oikeutetusti kritisoidaan sillä, että se jakaa oppilaat eri ryhmiin, ja vielä elämänkatsomustietoonkin. Mutta uskontotieto olisi tähän asti jo yli 90 vuotta kestäneen uskonnonopetuksesta vapautumisen mahdollisuuden tuho. Oikea ratkaisu ongelmaan on tietysti koko uskonnonopetuksen lakkauttaminen naamioimatta sitä uskontotiedoksi ja kaiken (muunkin) uskonnon harjoittamisen lopettaminen julkisen vallan koulusta. 

Jouni Luukkainen