Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n (HVA, 45349; perustettu 2.3.1936) Uskomaton-lehti ilmestyi tänä vuonna jo kesäkuussa, taas Voima-lehden (5/2014) liitteenä. Vuosina 2011–2013 lehti ilmestyi syksyllä. Lehteä kutsutaan tuttavallisesti Uusmunattomaksi, koska se on suunnattu suuremmalle yleisölle (lähinnä kaupunkilaiselle vihervasemmistolle), ei järkytä ketään sekä käsittelee asioita laajahkoissa kirjoituksissaan, joissa yhtyvät tiedot ja mielipiteet. Lehti ei ole pinnallinen, vaan erittelee ja välittää hyödyllisiä ja ajankohtaisiakin tietoja sekä mielipiteitä vaikeahkoista ja tärkeistä asioista. 

16-sivuisessa lehdessä HVA:n tuottamaa aineistoa on 14 sivua (aikaisemmin 13,5 sivua). 

Tekijät 

Lehden toimitti nyt Kimmo Laine, HVA:n puheenjohtaja. Lehdessä on 11 kirjoittajalta 14 kirjoitusta, joiden lisäksi on useita Pertti Jarlan piirroksia. Taittajana jatkoi Heidi Friman. 

Taitto on minusta ihan mukava ja lehti ilmeikäs. Itse pidän myös hieman pidemmistä kirjoituksista, joita nykyisin ei enää ole esimerkiksi (suomalaisissa) sanomalehdissä. Oikolukijan (Marianna Lindström) pestaaminen saa kannatukseni. Kun lehti on tehty huolella, sitä on mukavampi lukeakin. Lukija saa kuvan, että lehti on yhdistyksellekin tärkeä sellaisenaan. 

Pro-Kuppaus Oy:n mainos puuttuu tästä numerosta, samoin kirkkojen kuvat ja vasemmistopoliitikon esittely. Mikään näistä ei harmita. 

Uskonto päiväkodeissa 

Sarita Vihersalo-Karén kirjoittaa (s. 5) tästä aiheesta. Päiväkodeissa on uskonto-ongelma. Kirjoitukseen on liitetty piirros, jossa kolme päiväkotilasta odottelee jouten päiväkodin käytävällä, kun muut ovat naapurissa olevassa kirkossa veisaamassa. Mutta jos uskonnottomille järjestettäisiin laadukas vaihtoehtotilaisuus, kuinka moni kristitty haluaisi enää mennä kirkkoon? Kirkollisille ohjelmanumeroille on yhteistä se, että niissä uskonto on kuorrutettu kaikella kivalla ja arvokkaallakin (esim. ammattimainen ohjaus, arkkitehtuuri, musiikki, maalaustaide, perinne). Tämä palvelee ihmisen kiinnittämistä uskontoon, sillä pelkkä usko ei ole riittävä vetovoimatekijä. 

Vapaa-ajattelijoissa on mukana kovin vähän sen ikäisiä aikuisia, joilla on päiväkoti-ikäisiä lapsia. On oikein hyvä, että äidit ja isät välittävät päiväkotien ongelmista omakohtaista tietoa muille. Myös palaute päiväkodille menee paremmin perille, kun sitä antaa asiakas, jota ei voida leimata ”ulkopuoliseksi”. On erinomainen asia, että on teema, jostä äiditkin ovat kiinnostuneita, sillä tavallisesti vapaa-ajattelijatouhuissa on vahva miesenemmistö. 

Kirjoituksessa mainitaan ”kaikille sopiva katsomusaine”, joka säästäisi rahaa, kun erillisiä pienryhmiä ei olisi. Pitäisi kertoa joku esimerkki tällaisesta aineesta. En ole koskaan kuullut sellaisesta ja mielestäni se on uskomus, jota ei saada koskaan toteutettua. 

Puumalainen on herättäjä 

Kaisa Robbins kirjoittaa (s. 9), että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen avasi silmiä 24.3.2014 antamallaan ratkaisulla. Sen mukaan opettajien tai seurakuntien ei kuuluisi järjestää kouluissa uskonnon harjoittamista. Robbins arvioi, että asiasta voidaan nyt keskustella, kun vapaa-ajattelijat ovat oppineet käyttäytymään ”sisäsiististi”. 

Kuitenkin esitimme samat asiat jo yli sata vuotta sitten. Ongelmamme on, että olemme niin paljon aikaamme edellä. Ei 1900-luvun kristittyjä saatu koskaan muuttamaan käsityksiään meistä ja asiastamme. Mutta sitten he kuolivat pois. Uusi aika kasvattaa uudenlaisia ihmisiä. Tietysti uskonto joskus poistuu koulusta, sitten, kun oppiminen katsotaan tärkeämmäksi. Julkisen vallan laitokset tarjoavat lähetyskenttiä kirkolle. ”Nuorisotyö” on tietysti käännyttämistä uskoon kuten ”lapsityö” jne. uskonnollisessa sanastossa. Jos kristinuskosta poistetaan käännytystyö, se lakkaa olemasta kristinuskoa. Käännytystyö on kristinuskon elinehto, koska jokainen uskova on käännytyksen tulos. Ei kukaan synny uskovana. Luonnon järjestelmän oletusasetus on ateismi, siksi uskonnon ylläpito vaatiin niin valtavasti työtä, vaivaa ja muiden tallaamista. 

”Jos olisin kristitty, niin tuskin kuuluisin kirkkoon” 

Veikko Sorvaniemi kirjoitti (Ateistia ahistaa, s. 9) lauseen, joka on yllä väliotsikossa. Joskus näitä helmiä löytyy. 

Kirkko on tämän maailman romua. Siihen kiteytyy kristinuskon perusarvot: ahneus, pelko ja viha. Kirkot ovat tai pyrkivät ahneiksi, niitä pelätään niiden väkivaltaluonteen ja vaikutusvallan takia ja viha on niiden kaikkialle tunkeva käyttövoima. No, on olemassa kristittyjä, joille seurakunta riittää... Näiden elämä on onnellisempaa ja tietysti paljon halvempaa. 

Yhdenvertainen Suomi –kansalaisaloite on iso floppi 

Petri Karisma kirjoittaa (s. 11) kansalaisaloitteesta. Sen vaikutukset jäävät mediavaikutuksiksi eli se on yksi kattila, jota imagofasistit rummuttavat. Pravda on kirjoittanut kuulemma oikein pääkirjoituksen aiheesta. Ihanaa. 

Vaikka Karisma erittelee teemaa ihan hyvin, yhdenvertaisuus ei ole vielä tärkeä asia valtaosalle suomalaisista. Se edellyttäisi niin rankkaa kristittyjen etuoikeuksien leikkaamista. Lisäksi kirkko on niin vahva instituutio, ettei sille tahdo löytyä vastusta mistään. Elättikuntakin on kyyryssä. Aivan yleinen suhtautumistapa on ”Maassa maan tavalla – tai maasta pois”. Maan tavan määrää luterilainen enemmistö. 

Armotonta menoa ja monoa 

Kannattaa lukea myös Joni (ei Jouni) Valkilan kirjoitus Armotonta menoa (s. 14). Hän on Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toiminnanjohtaja. Siellä puidaan uskontojen haittavaikutuksia. Evankelis-luterilainen kirkko tuottaa tällaisia uhreja hyvin vähän kokoonsa nähden, mutta tuottaa kuitenkin. Viime aikoina esillä on ollut paljon vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat. Jälkimmäinen leiponee eniten uskonnon uhreja. UUT on ollut valtava menestys järjestökentällä, toisin kuin vapaa-ajattelijat. UUT auttaa myös vapaa-ajattelun uhreja. Järjestöllä on oikein hyödyllinen kotisivu osoitteessa www.uut.fi.

Kimmo Sundström