Turussa, Skanssinmäellä, on Suomen ainoa toiminnassa oleva, itsenäinen, katolinen hautausmaa. Se sijaitsee ortodoksisen hautausmaan kaakkoispuolella. Pohjoisessa sitä rajaa osittain Turun juutalainen hautausmaa. Hautausmaa on kokonaan tai lähes kokonaan Skarppakulla-tilan (853–514–2–0) alueella. Maanmittauslaitoksen kartassa Skarppakullan ja sen eteläpuolella olevan Sotalainen-tilan (853–514–1–0) välinen raja kulkee luode-kaakkosuuntaisesti likimain katolisen hautausmaan eteläsivua pitkin. Raja on kartassa merkitty punaisella katkoviivalla. 

    Pieniä hautausmaita (ortodoksinen, katolinen, juutalainen ja islamilainen) ei ole tässä kartassa merkitty ristillä. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2432/MML/14, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2432/MML/14. 

Maa-alueen omistaa Turun kaupunki. Suuri maa-alue hautausmaatarkoitukseen luovutettiin evankelis-luterilaisille seurakunnille korvauksetta 1807 niin kauaksi aikaa kun alueet ovat hautausmaakäytössä. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä kerrotaan, että heillä on muutama hauta hoidettavana katolisella hautausmaalla. Muutoin katolilaiset hoitavat hautausmaataan itsenäisesti. 

Hautausmaan historia 

Verna Santamala (nykyisin Paloheimo) teki vuonna 2002 Turun yliopiston kulttuurihistorian laitokselle proseminaarityön hautausmaasta. Suurin osa tämän kirjoituksen historiatiedoista on peräisin tästä tutkimuksesta. 

    Rautaportti hautausmaan etusivulla.

Sotilashautausmaa 

Turun kaupunki luovutti hautausmaa-alueen vuonna 1887 Venäjän armeijan sotilashautausmaaksi. Turun ortodoksinen seurakunta sai alueen hallintaansa 1927. Katolinen Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta perustettiin 1926 ja myöhemmin se pyysi hautausmaata hallintaansa. Kaupunki suostui tähän, ja katolinen seurakunta osti alueen ortodoksiselta seurakunnalta. Sen jälkeen alue vihittiin käyttöönsä vuonna 1936 (Kaisti ja Puhakka 2001, 48; vrt. edempänä annettu tieto hautausmaan vihkimispäivästä 9.7.1935). 

Turun venäläisillä oli ollut oma, vuonna 1815 perustettu hautausmaansa Hämeentullin ulkopuolella, hiekkakuopan lähellä (Santamala 2002, 3). Hiekanoton yhteydessä ruumiita oli kuitenkin paljastunut. Siksi kaupunki luovutti 1823 ortodoksisen seurakunnan käyttöön uuden hautausmaa-alueen Skanssinmäellä, evankelis-luterilaisen hautausmaan itäpuolella. Vainajat siirrettiin Hämeentullista uuteen hautausmaahan kaupungin kustannuksella. Vuonna 1848 ortodoksinen hautausmaa laajennettiin nykyiseen kokoonsa (mts. 3–4). Vuonna 1850 se ympäröitiin kiviaidalla, joka on nykyisinkin rajana ortodoksisen ja katolisen hautausmaan välillä. 

Venäläisen varuskunnan anomuksesta kaupunginvaltuusto luovutti sotilaille uuden hautausmaa-alueen ortodoksisen hautausmaan viereltä 1887. 15 004 neliöjalan (1 320 neliömetriä) suuruinen alue luovutettiin korvauksetta. Tästä alueesta tuli myöhemmin nykyinen katolinen hautausmaa. 

Keisarin armeijassa oli jo autonomian ajan alkupuolella katolilaisia, puolalaisia sotilaita. Myös ensimmäiset haudatut vainajat olivat sotilaita, puolalaisia ja baltteja (mts. 2). 

    Hautausmaan koilliskulmaan koottuja vanhoja hautamuistomerkkejä.

Vuodesta 1856 Turku ympäristöineen kuului Helsinkiin perustettuun Pyhän Henrikin seurakuntaan. Turussa venäläisen varuskunnan alueella asui 64 katolilaista (mts. 5). Useimmat katolilaiset siviilihenkilöt Turussa olivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa syntyisin Italiasta ja Saksasta. 

Vuonna 1930 Turun katolisessa Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa oli 95 seurakuntalaista, joista italialaisia runsas kolmannes. Vuonna 1940 seurakuntalaisia oli noin 150. 

Sotilashautausmaa luovutetaan ortodoksiselle seurakunnalle 

Vuonna 1927 Turun kaupunginvaltuusto luovutti entisen sotilashautausmaan hoidon ja kunnossapidon toistaiseksi ortodoksiselle seurakunnalle. Kesällä 1934 Turun katolista seurakuntaa tuli hoitamaan kirkkoherra Wilfrid von Christierson. Hän kutsui Turun pappilaan koolle seurakunnan miespuoliset jäsenet ja kokouksessa valittu seurakuntaneuvosto päätti anoa hautausmaata kaupungilta. 5.6.1934 tehtyä anomusta perusteltiin sillä, etteivät ortodoksit olleet käyttäneet haltuunsa saamaansa koko aluetta ja ortodoksisen seurakunnan jäsenmäärä oli alentunut. Venäjän armeijan sotilaista 30–40 prosenttia oli ollut katolilaisia Puolasta ja Liettuasta (mts. 5–6). Anomus tehtiin yhteisymmärryksessä ortodoksien kanssa ja 2.2.1935 allekirjoitettiin seurakuntien kesken välikirja: 

”Jos Turun kaupunki luovuttaa Turun kr.-kat. seurakunnalle sen osan entistä sotilashautausmaata, joka on kr.-kat. vanhan hautausmaan ja Mooseksen uskolaisten hautausmaan seinän välissä ja antaa tähän osaan seurakunnalle käyttöoikeuden niin kauaksi aikaa kun aluetta hautausmaana käytetään, niin luovuttaa Turun kr.-kat. seurakunta muun jälelle jäävän osan n.k. ”sotilashautausmaasta” Turun room.-kat. seurakunnalle käytettäväksi kahdessa erässä suoritettavaa kauppahintaa vastaan, sillä ehdolla, että muistomerkillä varustetut haudat säilytetään.” 

    Yleiskuva hautausmaan oikeasta puolesta. Takavasemmalla näkyy juutalaisen hautausmaan tiilimuuri.

Hautausmaa siirtyy Turun katolisen seurakunnan hallintaan 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen kokouksessaan 9.5.1935, ja sisäasiainministeriö vahvisti 28.8.1935 alueen, jota saa käyttää katolilaisten hautausmaana. 

Katolinen seurakunta maksoi ortodoksiselle seurakunnalle sovitun korvauksen, 11.910 markkaa, sotilashautausmaalla olevasta kappelin kivijalasta, ympärysaidasta portteineen ”ynnä muusta tarkemmin määrätystä”. 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirjan 20.9.1934 8 §:n mukaan sotilashautausmaan osalla oli vain kaksi hautapatsasta, kappelin perustus ja muutamia puuristeillä varustettuja hautoja. Santamala laski kuitenkin vuonna 2002, että ennen vuotta 1934 pystytettyjä kivisiä tai metallisia muistomerkkejä oli 13 (mts. 7–8). 

Hautausmaa siunattiin käyttöön 9.7.1935. Näin katolilaiset saivat oman hautausmaan. Kirkkoherra von Christiersonin toinen haave, kappelin rakentaminen vanhoille perustuksille, ei toteutunut varojen puutteessa. 

Hautausmaa ja varustukset 

Hautausmaa sijaitsee noin 150 metrin etäisyydellä Uudenmaantiestä (nro 110), loivasti nousevassa maastossa ortodoksisen hautausmaan ja ylös johtavan huoltotien välissä. Alue on likimain suorakaide. Askelin mitattuna sain etusivun leveydeksi 23 metriä ja oikean sivun pituudeksi 78 metriä. Näin mitattu pinta-ala olisi 1 800 neliömetriä, mikä on 480 neliömetriä enemmän kuin edellä mainittu pinta-ala 1 320 neliömetriä. 

    Työkaluvaja hautausmaan vasemmassa etukulmassa.

Etusivulla on portti, jonka aukon leveys on noin 330 cm. Kaksi kivistä portinpylvästä (36x36 cm) ovat vankkoja. Portti on kaksiosainen, musta rautaportti. Portinpuolien leveys on 157 cm ja korkeus 142 cm. Portinpylväiden kärjissä on rautaristi (noin 21x21 cm). 

Vasemmassa alakulmassa (lounaiskulma) on harmaa, puinen, ohuesta höylähirrestä valmistettu työkaluvaja (210x150 cm; lxp). Vajassa on ikkunallinen ovi hautausmaalle päin. Vaja on lukittu. Siellä säilytetään haravia, lapioita, sankoja, kasteluletkua ja kottikärryä. 

Vasempana sivuna on vanha, vankka kiviaita, jonka toisella puolella on ortodoksinen hautausmaa. Kiviaidan takaosassa sen korkeus on noin 120 cm. Aidan yläpäässä on kulkuaukko näiden kahden hautausmaan välillä noin 370 cm:n etäisyydellä juutalaisen hautausmaan tiilimuurista. Takasivulla rajana on ensin luoteesta kaakkoon juutalaisen hautausmaan tiilimuuri (noin 18 metriä), josta oikealle on noin metrin levyinen kulkuaukko. Sen jälkeen takasivuna on noin 13 metriä pensasaitaa, jolloin ollaan hautausmaan koilliskulmassa. Takasivun kulkuaukon ja hautausmaalla ylimpänä olevan piispa Paul Verschurenin haudan välissä on vesipiste. Piispan haudan edessä puolestaan on selkänojallinen penkki (200x40 cm). 

Kasvillisuus 

Hautausmaalla kasvaa ainakin 66 puuta, kuusia, mäntyjä, koivuja ja muita lehtipuita. Aluskasvillisuus on niukkaa, nurmea ja sammalta. 

Etusivulla on nähtävästi pihlajapensasaita. Oikealla sivulla on myös pensasaita, mutta pensaiden lehdet ovat punertavia. Kaakkoiskulmassa on yksi katajakin. Tämä hautausmaan kaakkoiskulma on hieman pyöristynyt. Hautausmaan pinnanmuoto on muutoin tasaista, mutta nousee loivasti mentäessä kohti takasivua. 

Käytävät ja sektorit 

Pääkäytävä kulkee alhaalta ylös lounais-koillissuuntaisesti. Sen vasemmalla puolella on kaksi kapeampaa alhaalta ylös johtavaa pystykäytävää ja oikealla puolella yksi samanlainen käytävä. Poikkikäytäviä on kuusi. 

Santamalan tutkimuksessa on piirros hautausmaan haudoista. Siinä on 13 sektoria. Lisäksi on merkitty työkaluva, vanha kappelin perusta, piispan hauta sekä maan koilliskulmaan kootut vanhat hautamuistomerkit. 

Sektori 1, koilliskulma, 6 hautaa, kaikki käytetty. 
Sektori 2, tämän alapuolella, oikealla, 26 hautaa, 7 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 3, tämän alapuolella, oikealla, 32 hautaa, 13 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 4, tämän alapuolella, oikealla, 32 hautaa, 10 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 5, tämän alapuolella, oikealla, 24 hautaa, 14 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 6, tämän alapuolella, h:n oikeassa etukulmassa, 14 hautaa, 1 vapaa, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 7, vasen takakulma, papisto, 14 hautaa, 7 käytetty, 7 varattu. 
Sektori 8, tämän alapuolella, vasemmalla, 25 hautaa, ei vapaita hautoja, kaikki käytetty tai varattu. 
Sektori 9, tämän alapuolella, vasemmalla, 32 hautaa, 14 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 10, tämän alapuolella, vasemmalla, 32 hautaa, 11 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 11, tämän alapuolella, vasemmalla, 24 hautaa, 8 vapaata, loput käytetty tai varattu. 
Sektori 12, tämän alapuolella, vasemmalla, vasemmassa alakulmassa, 14 hautaa, 9 vapaata, loput käytetty tai varattu. 

    Tuhkatun vainajan hauta kivimuurin vieressä.

Piirroksessa olevasta aineistosta laskin arkkuhautapaikkojen määräksi 275, joista piirroksen laatimishetkellä 87 (31,6 %) oli vapaana, loput käytetty tai varattu. Nyt, runsaat 12 vuotta myöhemmin, vainajia on haudattu jonkun verran lisää. Vapaiden paikkojen määrä on vastaavasti vähentynyt. 

Sektori 13 on uurnahautausalue ortodoksisen hautausmaan kivimuurin vieressä, alhaalta ylös. Alueelle on merkitty 55 hautaa, joista vain viisi (9 %) oli käytetty ja loput (91 %) olivat vapaita. Santamalan mukaan uurnahautausalue varattiin hautausmaalle 1990-luvun hautausmaan kunnostuksen yhteydessä (mts. 14). 

Sektoreiden tai hautakortteleiden ulkoreunoilla on maassa kiveyksiä. 

Haudat ja hautamuistomerkit 

Hautausmaan vanhin hautamuistomerkki on vuonna 1902 kuolleen esikuntakapteeni Vladimir Nikolajevitsch Lvov'in haudalla (Kaisti – Puhakka 2001, 48). 

Sotilashautausmaan ajalta periytyvissä hautakivissä ja -risteissä tekstit ovat venäjäksi (Santamala 2002, 15). Suurin osa autonomian ajan muistomerkeistä siirrettiin 1990-luvulla tehdyn hautausmaan kunnostuksen yhteydessä yhdeksi ryhmäksi hautausmaan koilliskulmaan. Kolme vanhaa hautakiveä jäi entisille paikoilleen uusien kivien joukkoon. 

Vanhimmat kivet ovat punagraniittia, niiden alareunassa on kaarevan syvennyksen ympäröimä kreikkalainen risti. Vanhin kaiverrus on Konstantin Salamalin 1831–1863. Kun kivi on vanhempi kuin alueella ollut sotilashautausmaa, tutkijat ovat arvelleet sen siirretyn alueelle muualta. Valurautaristejä on 1860- ja 1870-luvuilta, mutta niitä on aina 1920-luvulle saakka. 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjassa 20.9.1934 8 § mainitaan hautausmaalla olevan puuristein varustettuja hautoja (mts. 17). Ne ovat kadonneet. Santamalan mukaan katolisen ajan hautamuistomerkit muistuttavat muodoltaan ja koristelultaan samoja tyylivirtauksia kuin evankelis-luterilaisilla hautausmailla. 

Hautamuistomerkkien lukumäärä 

Portilta katsoen pääkäytävän vasemmalla puolella on 60 hautakiveä, kolme rautaristiä ja kaksi puuristiä eli yhteensä 65 hautamuistomerkkiä. Pääkäytävän oikealla puolella on 66 hautakiveä, viisi rautaristiä ja yksi puuristi eli yhteensä 72 hautamuistomerkkiä. Näiden lisäksi hautausmaan yläosassa on 11 hautamuistomerkkiä. Näin muistomerkkejä on yhteensä ainakin 148. 

Hautoja 

Hautakirjan n:o 1 pastori Schoemaker myi vuonna 1935 Maria Heiningille 1.000 markalla panimomestari Maximilian Heiningin (1875–23.6.1935) ainaishaudaksi. Kaikkein ensimmäiseksi on Turun katolisen seurakunnan perustamisen jälkeen mahdollisesti tullut haudatuksi kuitenkin pieni lapsi. Hautaus tapahtui hautausmaan ollessa vielä ortodoksisen seurakunnan hallinnassa. Lapsivainaja oli 11.9.1932 kuollut Gaetano di Bernardo. 

Piispan hauta 

Ylinnä, likimain keskellä, on Helsingin piispa Paul Michael Verschurenin (26.3.1925 Breda – 19.2.2000 Helsinki) hauta ja hautamuistomerkki. Hän toimi Helsingin piispana 1964–1998. Hänet haudattiin helmikuussa 2000 ja hän on ensimmäinen Turun katoliselle hautausmaalle haudattu piispa. 

Papiston haudat 

Vasemmassa yläkulmassa on papiston 14 hautapaikan hauta. Vuonna 2002 näistä puolet oli käytetty ja puolet varattu. Dominikaani-isä Martti Vuotilainen (3.12.1926 Tohmajärvi – 7.7.2001 Helsinki) oli viimeksi haudattu vainaja. Sen jälkeen on kuollut samoin ainakin helsinkiläisille tuttu itäriituksen pappi Robert de Caluwé (6.5.1913 Sas van Gent – 21.4.2005 Espoo). 

Varatut sisarten haudat 

Papiston haudan lähellä on varattu alueet birgittalaissisarille, Kalleimman Veren sisarille ja karmeliittasisarille (Santamala 2002, 20). Vuonna 2002 kahdella ensin mainitulla oli muistomerkki, mutta hautoja ei ollut vielä käytetty. Yksi karmeliittasisar oli haudattu tammikuussa 2002. Pääkäytävän toisella puolella on Jeesuksen Pyhän Sydämen sisarten yhteisöhauta, johon oli haudattu kaksi sisarta. 

Useampien vainajien nimet ovat italialais-, saksalais- tai puolalaisperäisiä. Tällaiset nimet olivat hallitsevia vielä 1960-luvulla, mutta 1980-luvulla suuri enemmistö vainajista oli jo suomalaista sukua. 

Uudempia hautoja 

Uudemmissa haudoissa on nimiä, jotka tulkitsin ehkä vietnamilaisiksi. Koillisosassa on Luis Alfonso Yrrazabal Moyan (25.8.1943–8.3.1990) hautakivi, jossa on vasemmalla metallinen liekkimalja, ainoa, jonka havaitsin hautausmaalla. Santamala mainitsee, että hän oli tapaturmaisesti kuollut espanjalainen merimies. 

Vanhat hautamuistomerkit 

Hautamuistomerkeissä olevien tekstien perusteella, haudattuja oli kuollut ainakin vuosina 1907, 1908, 1912 ja 1915. Yhdessä mustassa hautakivessä on ortodoksiristi. 

Hautausmaan yleisilme on avara ja hautapaikkoja on vielä runsaasti vapaana. Lähes joka haudalla on muistomerkki. Yleensä muistomerkit ovat hautakiviä, mutta on myös muutamia rauta- ja puuristejä. Vaikutelma on, että hautausmaa on yksinkertainen, käytännöllinen ja toimiva. 

Iso krusifiksi piispan haudan vieressä kertoo hautausmaan katolisesta ominaislaadusta. Santamalan mukaan hautojen koristelu on monimuotoisempaa kuin suomalaisilla hautausmailla keskimäärin. Hautakivet ovat kuitenkin samantyyppisiä kuin vastaavan ikäiset kivet muilla hautausmailla. 

Hautausmaan hoitajia ja kaunistajia 

Kirkkoherra Laurentius Holtzer piti keväällä 1936 seurakuntalaisille ”vappujuhlan”, jolloin aluetta raivattiin ja siistittiin (Santamala 2002, 8–9). Hän oli tullut kesällä 1935 Turun seurakunnan kirkkoherraksi. Holtzer hoiti hautausmaata 1940-luvulla kesäisin parina, kolmena päivänä viikossa ellei satanut. Kun aitaa ei ollut, hän istutti aidaksi siperianhernettä. Hän teetätti myös kaivon ja vesialtaan hautausmaalle 1940-luvulla. 

Holtzerin siirryttyä Helsinkiin Nils-Åke Toivonen jatkoi töitä hautausmaalla. Tehtäviin kuului lehtien haravointi ja lumen luominen pääkäytävältä (mts. 10). Toivosen jälkeen töitä jatkoi Valerian Dinter. Hänellä oli myös muutama marjapensas kiviaidan vierellä. Sitä vastoin perunamaan perustamishanke epäonnistui, kun kirkkoherra Snijders ei sitä hyväksynyt. Hautausmaata hoitivat myös vapaaehtoiset Vappu Vuokkola, Antonio Casagrande ja Leo Wieczorowski. 

1990-luvulla huonokuntoisia lehmuksia karsittiin ja muutamia suuria mäntyjä ja kuusia kaadettiin. Käytävien reunakiviä suoristettiin ja käytäviä päällystettiin soralla ja sepelillä. Koristepensaita istutettiin 1 200 kappaletta. 

    Uudempi, aasialaisen vainajan hauta.

1990-luvulta lähtien myös palkattua työntekijää on käytetty hautausmaan hoidossa. Talkoot yhteisten alueiden siivoamiseksi järjestetään keväin, syksyin. Vapaaehtoiset hoitavat niitä hautoja, joita omaiset eivät hoida. Osalla haudatuista ei ole omaisia Suomessa. 

Lähetin katoliselle seurakunnalle parisenkymmentä kysymystä lähinnä hautausmaan käytännön hoidosta nykyään. Isä Wieslaw Swiech kuitenkin vastasi 23.5.2014, etteivät he katso tarpeelliseksi vastata niihin ja että saamani historiatiedot riittävät. Näin jotkut käytännölliset yksityiskohdat hautausmaan ylläpidosta, joita tässä sarjassa julkaistuissa kirjoituksissa tavallisesti kosketellaan, jäävät vaille vastauksia. Swiech kuitenkin kertoo, ettei seurakunnalla ole verotusoikeutta suhteessa jäseniinsä. Seurakunta koettaa hoitaa kaiken muun lisäksi hautausmaan, suurelta osin talkoovoimin.

Kimmo Sundström

JK. Pienet hautausmaat (ortodoksinen, katolinen, juutalainen ja islamilainen) lohkottiin syksyllä 2016 omiksi tiloiksi. Tilat saivat nimen sekä kiinteistötunnuksen ja pinta-alan.

    Turun Katolisen Hautausmaan uudet rajat. Maastotiedot © Maanmittauslaitos. Kiinteistötiedot © Maanmittauslaitos ja kunnat. Merikartta-aineistot © Liikennevirasto 1.1.2015. Syvyystiedot © Suomen ympäristökeskus.

Tila, jolla katolinen hautausmaa on, sai nimen Turun Katolinen hautausmaa (853–514–2–6) ja se rekisteröitiin 27.10.2016. Tilalla on yksi palsta. Tilan pinta-alaksi tuli 0,3445 hehtaaria, paljon enemmän kuin aiemmin arvioitiin (0,1800 ha). Vertailemalla karttoja havaitaan, että pinta-alan kasvu johtuu ainakin pääosin siitä, että tilan kaakkoisraja määrättiin ulommas kaakkoon siitä, missä hautausmaan kaakkoisreuna maastossa oli. Hautausmaasta tuli siis vähän leveämpi.