Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi 18.10.2013 muistion Evankelis-luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien sekä muiden uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaaminen (28 sivua, vain verkossa).

Siinä kartoitettiin uskonnollisten yhdyskuntien "yhteiskunnallisia tehtäviä", niiden kustannuksia ja esitettiin vaihtoehtoisia tapoja, joilla valtio voi osallistua kustannuksiin. Selvitys tehtiin VM:n sekä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sisäisenä virkamiestyönä.

Selvitys jakaa "yhteiskunnalliset tehtävät" lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin tehtäviin. Edellisiä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Jälkimmäisiin luetaan "mm. diakonia-, lapsi- ja nuorisotyö sekä muunlaiset sosiaalipalvelut".

"Yhteiskunnalliset tehtävät"

"Yhteiskunnallisten tehtävien" osalta ainakin hautaustoimen ja rakennusten sekä irtaimiston kohdalla voidaan kysyä, onko tämä nimitys sopiva. Kristilliset seurakunnat ovat siunanneet vainajia hautaan, haudanneet näitä ja ylläpitäneet kristillisiä hautausmaita ainakin muutamia satoja vuosia. Tämä toiminta on kristillisen uskon ilmentymä sekin. Valtiokirkot tai rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat eivät ylläpidä muita kuin kristillisiä, juutalaisia, islamilaisia jne., siis uskonnollisia, hautausmaita. Palvelutuotanto ei ole tunnustuksetonta, sitoutumatonta tai neutraalia.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi sanotut rakennukset ja irtaimisto ovat nekin kirkkoja, kellotapuleita, siunauskappeleita, synagogia yms., siis uskonnollisia rakennuksia. Niillä ei ole sen laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Niiden arvokkuus on arvostuksenvarainen seikka.

Vapaaehtoisten tehtävien osalta diakonia-, lapsi- ja nuorisotyö ovat myös kristillisen tai uskonnollisen opin ja sanoman levittämistä. Tämäkään työ ei ole tunnustuksetonta, sitoutumatonta eikä neutraalia. Työn yhteiskunnallinen merkitys on tällä tavoin rajattu. Tavallisesti asiakkaaksi voi tulla vain palvelun tuottajan uskonsuuntaan kuuluva tai sellaiseksi aikova henkilö. Muiden mahdollisuus käyttää tällaisia palveluita on estetty tai kynnys siihen on joka tapauksessa korkea.

Valtiokirkon tärkein tunnusmerkki

Muistio kertoo, että evankelis-luterilaisilla ja ortodoksisilla seurakunnilla on "veronsaajan asema". Oikeastaan ne ovat verotusoikeuden haltijoita. Valtion näille kirkoille suoma etuoikeus kirkkojen omien jäsenten verottamiseen onkin valtiokirkon tärkein tunnusmerkki.

Evankelis-luterilaiset seurakunnat maksavat 4,7 prosentin osuuden verotuskustannuksista. Muistio mainitsee seurakuntien verotuskustannuksiksi 20,5 Meur, muttei mainitse sitä kuinka huokeaa veronkantopalvelu on veronmaksajaa kohti ja suhteessa keskimääräiseen henkilöltä kannettavaan kirkollisveron määrään. Ortodoksinen kirkko ei ole korvannut valtiolle veronkantokustannuksia lainkaan. Ne ovat jääneet kaikkien veronmaksajien maksettaviksi.

Selvityksen mukaan hautaustoimen kulut kasvavat vanhusten määrän kasvaessa. Muista kuluja kasvattavista tekijöistä ei puhuta, ei myöskään kuluja alentavista tekijöistä (mm. tuhkauksen yleistyminen ja tuhkan hautaaminen muualle kuin hautausmaahan).

Kirkollisveron muistio sanoo kehittyvän heikosti. - Tämä kehitys on kuitenkin kirkkojen itse päätettävissä. Korottamalla veroja enemmin, verotulot kasvavat. Verotulojen kehityssuunta on kirkkojen oma valinta. "Kirkon" jäsenmäärän väheneminen mainitaan seurakuntien veropohjaa heikentävänä tekijänä. Tämä seikka ei koskekaan ortodoksista kirkkoa, sen jäsenmäärä kasvaa.

Vaihtoehdot

Selvitys esittää kolme vaihtoehtoa: (1) yhteisövero-osuuden säilyttäminen, (2) lakisääteinen valtionapu ja (3) hautausmaksun käyttöönotto.

Muita vaihtoehtoja ei esitellä: (1) valtiokirkkojen hautausmaiden kunnallistaminen, (2) kunnallisen, tunnustuksettoman vaihtoehdon luominen perustamalla noin 30 uutta kunnallista aluehautausmaata suurimpiin asutuskeskuksiin kattamaan koko maan hautaustarve ja (3) hautaustoimen kirkollisen monopolin lakkauttaminen. Kohta (3) sisältäisi yksityisten hautausmaiden lisäämisen, niiden avustamisen valtion varoista yhdenvertaisesti evankelis-luterilaisen hautaustoimen saaman avun kanssa ja voiton tuottamiskiellon kumoamista hautausmaatoimessa.

Työryhmän työ on tavanomaista, kirkollista kommunismia tukevaa virkatyötä. Siinä ei oikeasti välitetä korkeista monopolihinnoista eikä rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin (muista puhumattakaan) kohdistuvasta syrjinnästä.

Työryhmä ehdottaa esittämistään vaihtoehdoista mallia (2).

Hautaustoimen kulut

Työryhmä esittää lukuja evankelis-luterilaisen kirkon hautaustoimen tuotoista ja kuluista. Nettokulut olivat kirkon mukaan vuonna 2012 112,5 Meur. Hautaustoimi on erittäin raskaasti yhteisöverovaroin subventoitu työala. Muistio ei kerro, että asiakas maksaa (kirkollisista) kustannuksista keskimäärin vain noin 13,5 prosenttia. Loppu kustannetaan kaikkien maksaman yhteisöveron tuotolla. Kilpailu ja hintajärjestelmän toiminta on estetty sekä yleisön hintamielikuva palvelusta tuhottu.

Monopoli ylläpitää moninkertaisia monopolihintoja. Yksityisillä hautausmailla tuotantokustannukset ovat vain noin 1/10 kirkollisesta kustannuksesta. Yksityinen sektori ei saa julkisia avustuksia.

Purkamalla nykyistä järjestelmää ja hyödyntämällä yksityisen sektorin alhaisia tuotantokustannuksia hautaustoimen kustannuksia voitaisiin nopeasti pudottaa 40 miljoonalla eurolla vuodessa. Tämä ei kiinnosta valtiota eikä valtiokirkkoja.

Kirkolliset rakennukset

Selvitys esittelee kirkollisten rakennusten (kirkot, kellotapulit, siunauskappelit) määriä. Se ei ennakoi niiden myymistä ja yksityistämistä. Evankelis-luterilaisen kirkon kiinteistö- ja kirkkokanta on ylisuuri. Ylläpitomenojen siirtäminen kaikkien veronmaksajien maksettavaksi ei ole riittävä eikä tietenkään oikeudenmukainen ratkaisu. Yksityistäminen on pakollista. Näin on käynyt muualla missä kristinuskon kannatus laskee ja sama kehitys on alkanut myös Suomessa. Tarpeettomia ja tyhjiä kirkkoja ei kannata ylläpitää julkisin varoin. Monille niistä löytyy yksityissektorilla hyötykäyttöä, ja ellei löydy, niitä tulee myös purkaa.

Työryhmän muotoilun mukaan evankelis-luterilaisen kirkon kristillinen kulttuuriperintö on "kansallista". Olisi parempi kutsua sitä kristilliseksi. Kristinuskokaan ei missään nimessä ole kansallista. Tämä kulttuuriperintö kuuluu ensi kädessä kristittyjen kirkon jäsenten ylläpidettäväksi. Euro on parempi konsultti kuin työryhmät. Kristittyjen tulisi ottaa huomioon myös se, että heidän kirkkonsa ja kaikki mitä siihen kuuluu, joutuu ennen pitkää maallistuneiden sekularistien hallintaan, jos kirkko ei pysty sopeutumaan yhteiskunnalliseen muutokseen ja toimimaan omalla pohjallaan.

Seurakuntien palvelutyö

Seurakuntien kaikkinainen palvelutyö on kristillistä perustuen kristilliseen sanomaan eikä ole yksinomaan yleishyödyllistä, tunnustuksetonta, sitoutumatonta ja neutraalia. Sen vuoksi se ei ole kaikkien käytettävissä, vaan palvelee parhaiten kristittyjä tai sellaisiksi aikovia.

Ortodoksinen kirkko

Selvitys mainitsee ortodoksisten seurakuntien osalta, että hautaustoimi olisi sen "yhteiskunnallinen tehtävä", vaikka ortodoksiset hautausmaat eivät toimi yleisinä hautausmaina. Nämä hautausmaat ovat selvästi kristillisiä, omaleimaisia ja vielä vahvemmin perustein uskonnon harjoituksen ilmentymiä kuin evankelis-luterilaiset hautausmaat. Valtion ei pitäisi tukea tällaista hautaustointa lainkaan niin kauan kuin yksityisiä, yleishyödyllisiä hautausmaitakaan ei tueta.

Ortodoksisen kirkon muut "yhteiskunnalliset tehtävät", kuten maahanmuuttajatyö, joka palvelee ensi kädessä jo ortodoksista, pääosin Venäjältä siirtyvää väestöä, ei ole tunnustuksetonta ja sitoutumatonta palvelua, vaan kristillistä, ortodoksista palvelua. Sitä voivat hyödyntää ortodoksit ja sellaisiksi aikovat. Kirkko saakin koko ajan uusia jäseniä näistä maahanmuuttajista, mikä on pitänyt kirkon jäsenmäärän kasvussa. Evankelis-luterilainen kirkko on menettänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 100 jäsentä jokaisena päivänä. Ilman muuttoliikettä myös ortodoksisen kirkon jäsenmäärä vähenisi.

Kirkkorakennusten rakentaminen ja hoito ovat uskonnon harjoittamista, rakennukset ovat uskon ilmauksia. Tämän tehtävän nimeäminen "yhteiskunnalliseksi" on vain ele siihen suuntaan, että kaikkien veronmaksajien muka pitäisi osallistua niistä aiheutuviin kustannuksiin. Ortodoksisiin hautausmaihin haudataan lähes pelkästään ortodoksivainajia. Niiden ylläpitovastuun on kuuluttava ensi kädessä ortodoksisille seurakunnille.

Ortodoksien kirkkokanta on ylisuuri sekin. Kirkkoja ja rukoushuoneita tulee yksityistää, jos niitä ei tarvita eikä pystytä ylläpitämään. 130 kirkkoa ja rukoushuonetta 59 000 jäsentä kohti on liikaa kun vielä otetaan huomioon, että suuri osa ortodokseistakin on melko maallistuneita. Ortodoksisten seurakuntien ansioksi on laskettava se, että kirkollisverot ovat niissä keskimäärin noin 35 prosenttia korkeampia kuin evankelis-luterilaisissa seurakunnissa. Seurakuntalaisia siis kannustetaan omavastuisuuteen, mikä voisi olla voimakkaampaakin.

Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien "yhteiskunnalliset tehtävät"

Näiden yhdyskuntien "yhteiskunnallisiin tehtäviin" pätee sama kuin valtiokirkkojen "yhteiskunnallisiin tehtäviin". Nämä tehtävät ovat yhdyskuntien oman uskonnon ilmenemismuoto, tapa harjoittaa uskontoa. Ne eivät ole tunnustuksetonta, sitoutumatonta ja neutraalia palvelua. Palvelujen kohdejoukkona on usein yhdyskunnan omat jäsenet ja yhdyskunnan edustaman uskonsuunnan kannattajat. Muiden on vaikea käyttää tällaisia palveluja. Miksi joku buddhalainen panisi lapsensa juutalaiseen lastentarhaan? Tai miksi muslimi haluaisi tulla haudatuksi kristilliseen hautausmaahan? Jne.

Yhdyskunnat vastasivat heikosti työryhmän niille tekemään kyselyyn. Sekin kertoo siitä, ettei tällaisista tehtävistä ole paljon kerrottavaa eikä niiden vaikutus ole merkittävä.

Hautaustoimi

Työryhmän mukaan kattavia tietoja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien hautausmaista ja niiden ylläpitokustannuksista ei ole saatavilla.

Ateistit ovat tutkineet näitäkin asioita. Esitetty arvio n. 15 hautausmaasta on liian alhainen. Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien ja niiden paikallisyhteisöjen joukossa lukumääräisesti suurimmat hautausmaajoukot ovat Suomen Vapaakirkolla ja sen sekä Suomen Helluntaikirkon seurakunnilla. Työryhmä arvioi tällaisille yksityisille hautausmaille haudattujen vainajien määrän oikein. Se ei kuitenkaan kiinnitä huomiota yksityisen sektorin tehokkuuteen ja alhaisiin tuotantokustannuksiin, mistä aiemmin mainittiin. Jos puolet (25 000) vuotuisista vainajista haudattaisiin näille yksityisille hautausmaille, hautaustoimessa voitaisiin säästää 40 miljoonaa euroa vuosittain, vaikka valtio subventoisi 1.000 eurolla jokaista yksityissektorin suorittamaa hautausta.

Kunnallisen hautausmaatoimen kustannukset ovat myös korkeat. Tästä huolimatta nykyjärjestelmää parempi vaihtoehto olisi n. 30 uuden, tunnustuksettoman, kunnallisen aluehautausmaan rakentaminen suurimpiin asutuskeskuksiin. Perustamiskustannukset saataisiin takaisin muutamassa vuodessa, kun seurakuntien saama yhteisöveron jako-osuus puolitettaisiin. Vastaavasti perustamiskustannukset voitaisiin kattaa puolittamalla evankelis-luterilaisen kirkon valtionapu siinä tapauksessa, että työryhmän esittämä vaihtoehto (2) toteutettaisiin.

Rakennukset

Työryhmä kirjoittaa, että rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat voivat saada avustuksia rakennustensa entistämiseen tai korvausta suojelun aiheuttamasta merkityksellisestä vahingosta tai haitasta.

OKM onkin jakanut avustuksia rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien rakennusten kunnostamiseen. Vuonna 2012 avustuksia myönnettiin 200.000 euroa ja vuonna 2013 150.000 euroa. Suurimmat myönnetyt avustukset vuonna 2013 olivat 12.000 euroa. Kohdennettujen avustusten saaminen on helppoa, mutta tietysti harkinnanvaraista.

Yhteisövero

Työryhmä kertoo, että vuonna 2016 seurakuntien saama jako-osuus yhteisöverosta putoaa, kun määräaikainen korotus poistuu.

Tämä ei ole varmaa. Eduskunta on alinomaan muutellut verontilityslaissa ilmaistuja yhteisöveron veronsaajien jako-osuuksia vieläpä niin, ettei seurakuntien saamaa jako-osuutta ole alennettu takaisin väliaikaisen korotuksen jälkeen kuten oli määrä, vaan jako-osuus on jätetty korkeammaksi. Näin tapahtui ainakin vuonna 2012. Tähän on vaikuttanut upporikkaan kirkon alituinen valitus rahapulasta. Arkkipiispa Jukka Paarmalla oli tässä asiassa erityisen kovera koura, kun hän vaati kirkolle lisää yhteisiä verovaroja.

Ortodoksisen kirkon saamat yhteisöverotilitykset ovat olleet keskimäärin noin 86.000 euroa/vuosi. Määrä on niin pieni, että se olisi tullut yksinkertaisuuden vuoksi poistaa kokonaan vaikka sitten lisäämällä sama määrä kirkon valtiolta saamaan suoraan budjettitukeen. Kun yhteisöveron saamisen pääasiallisena perusteena on yleisten hautausmaiden ylläpito, joka ei koske ortodoksista kirkkoa tai sen seurakuntia, ortodoksisen kirkon saamalta yhteisöverolta puuttuu peruste lähes kokonaan.

Yhteisöveron suhteellinen osuus noussut

Valtiokirkkojen saaman yhteisöveron suhteellinen osuus seurakuntien kaikista verotuotoista on noussut selvästi. Vuonna 1974 se oli 11,8 prosenttia, nyt noin 15 prosenttia.

Lisää valtionapua myös ortodoksiselle kirkolle?

Työryhmän ehdotuksen mukaan evankelis-luterilaisille seurakunnille myönnettäisiin lakisääteinen 114 Meuron valtionavustus vuodesta 2015 lukien. Avun määrä tarkistettaisiin vuosittain kuluttajahintaindeksin muutosta vastaavasti. Lisäksi seurakuntien valtiolle maksamaa verotuskustannuksien korvausta alennettaisiin noin 6 Meuroa, koska seurakunnat eivät enää olisi yhteisöveron veronsaajia.

Mutta mikä on työryhmän täsmällinen esitys koskien ortodoksista kirkkoa? Sitä muistio ei kerro. Työryhmä ehdottaa, että "[m]uille uskonnollisille yhdyskunnille" myönnettäisiin 1 Meuron lisämääräraha. Tämä vie ajatukset siihen suuntaan, että ortodoksinen kirkko saisi kompensaatiota tästä määrärahasta.

Työryhmän jäsen Elina Pylkkänen VM:stä sanoo kuitenkin, ettei mahdollista kompensaatiota ortodoksiselle kirkolle ole tarkoitus jakaa ainakaan kirkon jäsenmäärän perusteella kuten OKM:n avustus rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille jaetaan. Miljoonan euron lisämääräraha on suuri verrattuna nykyiseen 200.000 euron määrärahaan, mutta tausta-ajatuksena on myös ollut valtiokirkkojen ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien eriarvoisen kohtelun lieventäminen.

Työryhmän jäsen Tuula Lybeck OKM:stä kertoo, että ortodoksisen kirkon asema yhteisöveron veronsaajana ratkeaa sen perusteella, mikä tulee olemaan ratkaisu evankelis-luterilaisen kirkon osalta. Vuotta 2013 koskeva arvio yhteisöverosta (n. 77.000 euroa) on melko pieni summa, mutta ortodoksista kirkkoa ei ole kuitenkaan tarkoitus panna samaan laariin rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien kanssa. Jos kompensaatio tulee, se ei sisälly ehdotettuun miljoonan euron lisämäärärahaan, joka on tarkoitettu pelkästään rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille.

Kimmo Sundström