Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n (HVA, 45349; perustettu 2.3.1936) julkaisema Uskomaton-lehti (tuttavallisesti: Uusmunaton) on ilmestynyt vuosien 2011 ja 2012 tapaan, nyt Voima-lehden (8/2013) lokakuun numeron liitteenä. Liite on 16-sivuinen, ja HVA:n tuottamaa aineistoa on sitäkin edellisvuoden tapaan 13,5 sivua.

Tekijät

Lehti sisältää 13 kirjoitusta 10 kirjoittajalta. Tämän lehden päätoimitti Pertti Jarla, joka on HVA:n varapuheenjohtaja. Yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Vuorikurun kirjoituksia ei lehdessä ole lainkaan. Ahkerimmat kirjoittajat (kultakin kaksi kirjoitusta) Jarlan lisäksi ovat Kimmo Laine ja Kaisa Robbins. Esa Ylikosken tai Markku Pääkkösen kirjoituksia ei myöskään ole tässä numerossa, vaikka he molemmat ovat edelleen HVA:n hallituksen varsinaisia jäseniä ja kirjoittivat lehteen vuonna 2012.

Lehden on taas taittanut Heidi Friman. Lehden taitto on parantunut rutkasti entisestä. Jarlan piirrokset ovat ilmeikkäitä ja mukavia. Ateismin aakkoset -osissa annetut selitykset ovat enimmäkseen oikein. Pro-Seremoniat Oy esiintyy (s. 10) silti palvelukeskuksen hunnun alla pyrkien häivyttämään osakeyhtiömuotonsa ja kaupallisuutensa. Sekulaari valtio ei ole "puolueeton" erilaisten maailmankatsomusten suhteen. Tämä väite on vapaa-ajattelijain uutta imagofasismia. Sekularismi on valinnut puolensa. Se tarkoittaa, että hallitus ylisummaan ja sen edustajat on erotettu uskonnollisista instituutioista ja niiden edustajista. Sekularismi on "enemmän" kuin puolueettomuutta, nimittäin riippumattomuutta ja vapautta uskonnollisesta vallasta ja opetuksista. Sekularismi perustuu tämänpuoleiseen maailmaan ja sen ohjelma voidaan testata kokemusperäisesti.

Kansikuva

Vapaa-ajattelijat rakastavat kirkkorakennuksia, niiden kuvat ovat vakiotavaraa heidän julkaisuissaan. Uskomattoman kannessa on nyt kaksi kauheaa kirkkoa ja lisäksi taivaallista vessanpyttyä muistuttava Kampin kappeli. Ideana voi olla, että oikeassa alakulmassa oleva, Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussi kyljessään vapaa-ajattelijain mainos, ajaa rakennusrumilusten väliin ja ne järkkyvät, sillä kirkot näyttävät olevan vähän vinossa.

Kymmenykset

Kimmo Laineen kirjoitus Kymmenykset (s. 3) on hyödyllinen vertailu evankelis-luterilaisen kirkon ja seitsemän kansalaisjärjestön "suoraan hyvän tekemiseen" menevien varojen suhteellisista osuuksista. Kirkon hyväntekeväisyydeksi laskettiin diakonia, yhteiskunnallinen työ ja kansainvälinen toiminta. Kirkko teki hyvää 13 prosentilla, muut keskimäärin 80 prosentilla.

Vasemmistopoliitikko

Vapaa Ajattelija -lehdestä tuttu vasemmistopoliitikkojen esittely on otettu myös Uskomattomaan. Kansanedustaja Silvia Modig (Vas.) kertoo olevansa vasemmistolainen koska on saanut uskonnollisen kasvatuksen. "[T]arinat ja sanomat on aika samoja molemmissa." Sitten hän sanoo: "En usko mihinkään, mutta tavallaan uskon kaikkeen." Ja vielä: "ET:hen pääsemisen pitäisi olla täysin neutraalia."

Jarlan kysymyksiin Modigille on pujahtanut yksi tärkeä virhe. Hänen mielestään eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi, ettei yhden virren laulaminen ole uskonnon harjoittamista. Tällaista apulaisoikeusasiamies ei linjannut. Hän oli sitä mieltä,

(1) ettei yhden virren laulaminen tee koko tilaisuudesta uskonnon harjoitusta;
(2) ettei puheena olleen Suvivirren laulaminen koulun kevätjuhlassa ole asiayhteytenä itsessään uskonnollinen tilaisuus;
(3) ettei Suvivirren kahta ensimmäistä säkeistöä voida pitää sisällöllisesti korostuneen uskonnollisena, kun Jumalakin mainitaan vain kerran.

Apulaisoikeusasiamies ei siis kiistänyt sitä, että virren veisuu on uskonnon harjoitusta. Hän näytti hyväksyvän kirkon käsityksen, että virren veisuu on "yhtä aikaa julistusta, opetusta, sielunhoitoa, rukousta ja yhteyden kokemista". Henkilö, jonka uskonnollisessa ymmärryksessä oli tällä kohtaa aukko, oli kansanedustaja Sari Sarkomaa (Kok.). Ja uskonnon harjoituksesta jokainen voi aina kieltäytyä olipa esim. virressä yksi tai 12 säkeistöä. Miksei Suvivirrestä voitaisi veisata vain ensimmäinen säkeistö, kun se on toista kauniimpi?

Nimiäiset

Kimmo Laineen kirjoituksessa nimiäisistä Pro-Seremoniat Oy on muuntautunut peräti yhdistykseksi (s. 6), jolla "ei vielä ole vihkioikeutta". Osakeyhtiön oikeus vihkiä avioliittoon tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vielä kaukaisemmalta kuin tämän oikeuden myöntäminen uskonnottomille katsomusjärjestöille, jota sitäkään valtio ei (aiheellisesti) halua näille myöntää.

Lasten katsomuskasvatus

Heta Saxellin kirjoitus päivähoitoasioista (s. 8–11) ja Sarita Vihersalo-Karénin kirjoitus uskonnottomista lapsista (s. 9) saavat kiitokseni siitä, että näissä on omakohtaisia, kokemusperäisiä seikkoja, joista on vaikea saada tietoa muuta kuin kokemuksen kautta. Jälkimmäisessä kirjoituksessa on jopa yksi virke, joka on helmi: [Uskonnottomat lapset] "eivät voi tehdä syntiä, ainoastaan virheitä."

Synti kuuluu kristityille ja se onkin kova juttu heille. He tekevät syntejä ja sitten vielä katuvat niitä; kaksinkertainen kärsimys. Myös Riina Simonen kertoo päiväkotipulmistaan ja siitä, että uskonnottomia päiväkoteja on olemassa.

Etiikka syrjäyttää katsomusopetuksen?

Kaisa Robbins haastatteli Helsingin Seudun Rehtorit ry:n puheenjohtaja Heikki Hirvosta.

Haastattelu on esimerkki koulujen haluttomuudesta toteuttaa sitä, että oppilaiden huoltajilla on oikeus valita lastensa moraalikasvatuksen laatu yhdenmukaisesti oman vakaumuksensa kanssa. Koulu on penseä ajatukselle ja tahtoo päästä vähällä. Eikö siis olisi parempi poistaa kaikki katsomusopetus koulusta kuin toistella entisiä luuloja ja virheitä. Jos näin ei tehdä, kasvavia vähemmistöjä on tulevaisuudessa yhä vaikeampi nitistää.

Katsomusaineen opettaminen neutraalisti oppilaille on vaikeaa, tunnetaan vain epäonnistumisia. Oman uskonnon opetuksen variaatiot ja elämänkatsomustieto olivat ratkaisu parempaan opetukseen. Lukujärjestysten laatiminen kyllä muuttuu konstikkaammaksi. Säästöpuheet ovat viimeisin isku katsomusvähemmistöjä kohtaan. Tavoitteena olisi kaikille yhteinen oppiaine, joka "yhdistää elämänkatsomustiedon, eri uskontojen uskontotiedon, etiikan ja moraalikasvatuksen". Varsinaista sekamössöä sekaryhmille. Hirvonen puhuu myös kaikille yhteisestä etiikasta katsomusaineena. Etiikkaa eli moraalin tutkimista ei kuitenkaan voida opettaa, kun katsomuksellista pohjaa ei vielä ole. Etiikan opetus mahdollistuu myöhemmin eikä sitä tule lainkaan opettaa katsomusaineena.

Edelleen korostetaan keskustelun asemaa, vaikkei se voi korvata oppimista. Olen täysin eri mieltä siitä, etteivät eri kulttuurien arvot poikkeaisi toisistaan. Tämä väite esitetään, koska kouluun ei haluta kristinuskon lisäksi muita vaihtoehtoja. Hirvonen ajattelee, että voitaisiin löytää kaikille yhteiset arvot. Niitä ei voida löytää, koskei niitä ole olemassa. Juuri siksi erilaisia kulttuureja on olemassa, että ihmiset ja heidän kannattamansa arvot ovat erilaisia.

Kimmo Sundström