Hinnerjoki on 1864 perustettu entinen kunta, joka liitettiin 1970 Euran kuntaan. Siellä, Vaaljoen kylässä, on yksityinen Keltnummen hautausmaa, jota on kutsuttu myös Lehtisen hautausmaaksi Matti Lehtisen (17.11.1857–6.6.1929) mukaan. Hän on ensimmäinen hautausmaalle haudattu vainaja. 

    Hautausmaa sijaitsee lammen kohdalla, tien ja sen länsipuolella olevan pellon välissä, välittömästi tieltä pellolle johtavan pienemmän tien (musta katkoviiva) pohjoispuolella. ©Maanmittauslaitos, lupa nro 2331/MML/13, Kiinteistörajat ©Maanmittauslaitos lupanro 2331/MML/13. 

Hautausmaan perustamissyyt 

Hautausmaan hoitaja Merja Valtanen kertoo, että Satakunnassa oli voimakkaana herätysliikkeenä rukoilevaisuus. Vaaljoen herätys sai alkunsa jo 1880-luvulla, jolloin sen johtajana oli omaperäinen ja suurikokoinen mies, Juho Mattila. Rukoilevaiset halusivat pitää Kaarle XII:n aikaisen, vuoden 1695 virsikirjan ja kirkkokäsikirjan, jota tosin oli paranneltu vuonna 1857. Mattila johti liikettä vuoteen 1890, jolloin muutti Ypäjälle. Frans Lundén seurasi Mattilaa liikkeen johdossa. Häntä kuvataan sukkelasanaiseksi ja hyvin eloisaksi mieheksi. 

Herätys valloitti koko kylän vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Kotiseuroja pidettiin usein. Kirkosta etäännyttiin, jumalanpalveluksissa "ei käyty koskaan ja pappeja katsottiin karsaasti". 

Hautausmaan perustajajoukko kuului rukoilevaisiin. Heti uskonnonvapauslain voimaantulon (1.1.1923) jälkeen he perustivat oman seurakunnan, Pyhän Kolminaisuuden seurakunnan. Valtanen mainitsee joskus kuulleensa, että myöhemmin syntynyttä hautausmaatakin olisi kutsuttu Pyhän Kolminaisuuden hautausmaaksi. 

Alla kerrotaan kuinka kärkiryhmään kuuluneita henkilöitä erosi Hinnerjoen seurakunnasta maaliskuussa 1923. Pyhän Kolminaisuuden seurakunta perustettiin Frans Lundénin johdolla, joka oli Isotalo-tilan omistaja. 

Hautausmaan perustamiseen vaikutti toinenkin seikka. Frans Lundén ei antanut evankelis-luterilaisen seurakunnan papin kastaa poikaansa Viljo Olavi Lundénia (16.10.1925–4.11.1925) vaan kastoi tämän itse. Muutaman viikon ikäinen poika sairastui seudulla riehuneeseen tuhkarokko- ja hinkuyskäepidemiaan ja kuoli. Hinnerjoen seurakunta kieltäytyi luovuttamasta hautapaikkaa poikavainajalle. Pitkän maanittelun jälkeen Lundén sai hankittua hautapaikan pojalleen Honkilahden seurakunnan uudelta hautausmaalta. Tämä hautausmaa sijaitsee Koskeljärven pohjoisrannalla ja vihittiin käyttöön 31.7.1892. Poika haudattiin 21.11.1925. 

Lundén lahjoitti omista maistaan alueen hautausmaata varten; Keltnummen hautausmaa syntyi. 

    Hautausmaan portilla olevat koivut, portti, portinpylväät ja aita.

Perustamislupahakemus 

Hinnerjoella 14.10.1927 päivätyn perustamislupahakemuksen (AD (1406/343) 1927 OPM, SVA) jätti valtakirjan ja yhdeksän liitteen kera 1.12.1927 vahtimestari H. Lindfors. Haluttiin perustaa yksityinen hautausmaa Vaaljoen kylässä sijaitsevalle Frans Lundénin omistamalle Isotalo-tilalle (rno 1:39). 

Hakemuksen oli allekirjoitanut kuusi henkilöä: Frans Lundén, Matti Lehtinen, torppari Kustaa E. Wirtanen Munttisista Mynämäeltä, Gustaa Lindberg, palstatilallinen Jalmari Wieno Nihattulasta Mynämäeltä ja Juho Järvinen. Hakemuksen todistivat tilallinen Matti Mattila (Mynämäki, Nakkila) ja tilallinen Juho Hiljanen Hinnerjoelta. 

    Frans Lundénin hauta.

Piirilääkärin lausunto 

Frans Lundén oli pyytänyt piirilääkäri Hj. Nordlingia (myös kirjailija Hj. Nortamo) tarkastamaan alueen, mikä tapahtui 24.7.1927. Piirilääkärin Porissa 26.7.1927 antaman lausunnon mukaan hautausmaa oli aiottu "Frans Isotalon ja muutamien muiden Vaalijoen kyläläisten perheiden ja heidän tuttaviensa hautausmaaksi". 

Maa-alue oli suoviljelysten keskellä kohoavan hiekkaharjanteen hiukan länteen viettävällä rinteellä. Kaivoja tai asumuksia ei ollut 3/4 kilometriä lähempänä. Maanlaatu oli karkearakeista hiekkaa, joka ulottuu useampien metrien syvyyteen. Haudan syvyyteen kaivetun kuopan pohjalle ei kokoontunut vettä. Nordling lausui, että maa-alue oli "hautausmaaksi erittäin sopiva". 

Tarina kertoo, että tarkastuskäynnillä piirilääkärin ajoneuvo juuttui kiinni huonokuntoisella tiellä ja loppumatka kuljettiin Lundénin hevosella. Piirilääkäri oli tapahtuneesta hieman suivaantunut ja tokaisi: "Paikka on hyvä, mut mil saatanal tän saa nää haaskat vietyy." 

"Siivoa ja rehellistä väkeä" 

Hakemukseen on liitetty kolmen henkilön virkatodistukset, joista käy ilmi, että hankkeen asiakirjoja oli alettu hankkia jo viimeistään syyskuussa 1924. Itsellinen Juho Vilho Järvisen (s. 25.1.1858 Laitilassa) virkatodistus oli annettu Porissa 29.9.1924. Hän oli naimaton ja siirtynyt Hinnerjoen evankelis-luterilaisesta seurakunnasta siviilirekisteriin 22.3.1923. Tilallinen Frans Aukusti Lundén (s. 6.6.1875 Honkilahdella) oli naimisissa ja siirtynyt samasta seurakunnasta siviilirekisteriin samana päivänä kuin Järvinen. Suutari Kustaa Adolf Lindberg (s. 12.4.1859 Hinnerjoella) oli hänkin naimisissa ja siirtynyt samasta seurakunnasta siviilirekisteriin samana päivänä kuin Järvinen ja Lundén. 

Hinnerjoen seurakunnan kirkkoherra Allan Lybeck koetti suostutella eroajia jäämään kirkkoon selittäen, että muutoksissa oli kyse lähinnä kielivirheiden korjaamisesta. Kirkosta erot herättivät suurta huomiota laajalti. Tuomiokapituli myöntyikin siihen, että jumalanpalveluksia sai pitää myös vanhan käsikirjan mukaan. 

Hinnerjoen kunnallislautakunnan esimies Vihtori Kallio todisti 2.10.1924, että Lundén oli "siivo, rehellinen ja yleistä luottoa nauttiva". Samat sanat hän lausui Järvisestä ja Lindbergistä. 

Toisen, päiväämättömän, Hinnerjoen kunnallislautakunnan esimies Emil Mäkilän todistuksen mukaan Lundén, Lindberg, Lehtinen ja Järvinen ovat "siksi varakkaita", että voivat pitää hautausalueen kunnossa. 

Maaherralla ei muistuttamista 

Turun ja Porin läänin maaherra Ilmari Helenius lausui 5.12.1927, ettei hänellä ole muistuttamista hakemuksen johdosta, mutta alisti harkittavaksi olisiko hakijain lohkaistava alue erilleen. 

Tuomiokapituli: Ei riittäviä takeita kunnossapidosta 

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin lausunnon oli allekirjoittanut Turussa 7.1.1928 arkkipiispa Gustaf Johansson. Siinä katsottiin, ettei hautausmaan vastaisesta kunnossapidosta ollut riittäviä takeita, kun hakijain "henkilökohtaista takausta tuskin voitanee pitää riittävänä". Tuomiokapitulin mielestä maaherran olisi vahvistettava taksa hautasijamaksuille "sekä nimenomaan määrättävä, ettei evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä saada siihen haudata". Muutoin yhdyttiin maaherran lausuntoon, kuitenkin niin, että hakijat olisi velvoitettava lainhuudattamaan saantonsa ennen kuin ruumiita saa haudata. 

Lausunto kuvastaa kahta evankelis-luterilaisen kirkon päähuolta yksityisten hautausmaiden osalta: (1) Mikään yksityinen taho ei kirkon mielestä saanut hyötyä rahallisesti hautausmaan perustamisesta; (2) kilpailua hautausmaa-asioissa evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ei tullut sallia. 

Päätös 

Myönteinen päätös annettiin 21.4.1928. Hinnerjoen evankelis-luterilaisesta seurakunnasta eronneet hakijat oikeutettiin perustamaan hautausmaa itseään ja muita kirkosta eronneita varten Isotalon tilalle (Päätöskonseptit 21.4.1928). 

Hautausmaan sijainti 

Isotalo-tilan päärakennus sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä kyläkeskuksesta kaakkoon, Kaupunginpääntien varrella (Kaupunginpääntie 192). Hautausmaa on tästä parisataa metriä etelään, tien oikealla puolella, tien ja pellon välissä. Hakemusasiakirjojen mukaan hautausmaan aiottu pinta-ala oli noin 1 500 neliömetriä. Aidattu hautausalue on kuitenkin vain noin 20x20 metrin suuruinen eli noin 400 neliömetriä. 

Isotalo-tilan (50–424–1–195) omistaa nykyisin Merja Anne Elise Vainikka, jolle on myönnetty lainhuuto 6.7.1989. Tilan rekisteritiedoissa ei ole merkintää hautausmaasta. Koska hautausmaata ei ole erotettu omaksi tilakseen, hautausmaan sijainti, muoto tai rajat eivät näy Maanmittauslaitoksen kartoissa. 

    Hautausmaan kuusi hautamuistomerkkiä. 

Hautausmaan vihkiminen käyttöön 

Hautausmaan käyttöönotosta kertoo pieni lehtiuutinen, että se tapahtui sunnuntaipäivänä. Kun leike on päiväämätön, ajankohta ei selviä siitä. Tervehdyksen ja rukouksen piti Humppilan seurakunnan vanhin, "I. W. Partanen Mietoisista", joka myös toimitti vihkimisen. Yleisöä oli noin 200 henkeä. 

Epäilemättä Partanen on maallikkosaarnaaja, kirkosta eronnut Lassi Wille Partanen Humppilan Kristuksen Pyhästä Seurakunnasta, josta olen kirjoittanut aiemmin (ks. Kristuksen Pyhä Seurakunta ja Vallan nummen hautausmaa Humppilassa). 

Ympäristö 

Hautausmaata ympäröi pääasiassa mäntymetsä. Eteläsivun suuntaisesti kulkee päätieltä pieni tie hautausmaan länsipuolella olevalle pellolle. Hautausmaan portin ulkopuolella on portin molemmin puolin iso koivu. 

Hautausmaa on puutonta ja pensaatonta varpunummea, jossa kasvaa lähinnä puolukkaa ja sammalia. 

Ohikulkevan tien itäpuolella, hautausmaan kohdalla, on lampi, joka on syntynyt hiekanoton seurauksena hautausmaan perustamisen jälkeen. Lammesta saadaan kasteluvesi kukille. 

Varustukset 

Varustuksiin kuuluu aita, portti, roska-astia ja jakkara. Sähköä, vesijohtoa, kaivoa tai rakennuksia ei ole. 

Tuomo Hurmeen lehtiartikkelin mukaan hautausmaalle rakennettiin uusi aita ja portti 1980-luvulla. Kirjoituksessa on kuva tästä lauta-aidasta ja vaaleasta puuportista. Portin alareunassa on suuri auringonpuolikas, josta nousee yhdeksän sädettä puoliympyrän muodossa. 

Vielä Maunu Lundénin eläessä todettiin aidan vaativan kunnostusta. 2000-luvun alussa hautausmaan ylläpitoon saatiin Kanadasta, Matti Lehtisen vaimon sukulaisilta, lahjoitus. Lisäksi kunnostukseen saatiin avustus Juho Nummen Säätiöltä. 

Hurmeen lehtikirjoituksen ansiosta tieto tulevista kunnostustalkoista levisi. Asiassa tuli yhteydenottoja Merja Valtaselle ja uusiakin talkoolaisia ilmaantui mukaan hankkeeseen. Kunnostustalkoot pidettiin keväällä 2003. Aidan kivipylväitä lisättiin. Nyt osa pylväistä on vanhoja, osa uusia. Myös nykyiset, korkeammat portinpylväät asetettiin paikoilleen ja vanhat pylväät siirrettiin pois. Vaalea, puinen aurinkoportti vaihdettiin mustaan metalliporttiin, jonka lahjoitti Hinnerjoen seurakunta. Projektin valmistuttua Matti Lehtisen sukulaisia Kanadasta tuli vierailemaankin hautausmaalla. 

Pystylauta-aidan korkeus on 88 cm. Vaakajuoksut ovat kyllästettyä, höylättyä, kulmapyöristettyä puuta. Aidan harmaiden kivitolppien koko on 16x20x114 cm. Niitä on etusivulla kolme, portilta katsoen vasemmalla sivulla viisi, takasivulla viisi ja oikealla sivulla viisi. Tässä kulmatolpat on laskettu kahdesti. Kaikkiaan kivitolppia on 14. 

Kivitolppien välissä on 9x9x75 cm:n kokoiset puutolpat. Kivitolppien välissä on aina kaksi puutolppaa. Puutolppia on yhteensä 33. 

Mustan rautaportin portinpuolien koko on 113x95 cm. Molemmissa portinpuolissa on risti. Portinpylväät ovat harmaata kiveä ja kooltaan 30x35x149 cm ja 30x35x154 cm. 

Roska-astia ja jakkara ovat hautausmaalta katsoen vasemman portinpylvään juuressa, hautausmaan sisäpuolella. Roska-astiaan kootaan esimerkiksi käytetyt hautakynttilät. 

Haudat 

Lehtijutussa Lehtisen hautausmaa ja vanhat virret muistoina Vaaljoen herätysliikkeestä haastateltu 74-vuotias hinnerjokinen kunnallismies, räätälimestari Jussi Aaltonen, kertoo, ettei haudoilla ollut muistomerkkejä paitsi Lehtisen haudalla. 

Vierailin hautausmaalla 24.8.2013. Hautoja on yhteensä kuusi, haudattuja vainajia seitsemän. Kaikilla haudoilla on nyt hautamuistomerkit. Haudoilla ei ole reunakiviä eikä hautakumpuja paitsi uusimmalla, Urpo Vainikan haudalla on hiekkakumpu. 

Kun hautoja on vähän, luetellaan ne kaikki: 

1. Tilallinen Matti Lehtinen (17.11.1857– 6.6.1929), musta metalliristi, ensimmäinen maalle haudattu vainaja; Amanda Mari Lehtinen (31.8.1876– 11.3.1953), edellisen vaimo. 

Matti Lehtinen isännöi Koskeljärven Suomenperän kaakkoispuolella sijainnutta Tankan yksittäistilaa. Hän oli hyvä puhuja ja herättäjä. Hänen arkkunsa kuljetettiin Tankan rannasta ruuhella järven yli Kalattomaan tai ehkä Lehtimäen rantaan. Saattoväkeä oli niin paljon, että jono ulottui Koskeljärveltä haudalle saakka. Arkunkantajia vaihdettiin matkalla useampaan kertaan, ja saattoväki veisasi Abraham Achreniuksen virsiä. Hautausmaalla väkeä oli tienoo mustanaan, arviolta 400– 500 henkeä. Pappia ei ollut haudalla, vaan Lehtisen siunasi hautaan uskonveli, maallikkosaarnaaja Mietoisista. Lehtinen haudattiin 11.6.1929. Vainajan mukaan hautausmaata alettiin kutsua myös Lehtisen hautausmaaksi, joskin tämä nimi on vähemmän tunnettu. 

Hänen vaimonsa, "Tankan Manta", haudattiin kelirikkoaikana. Arkkua tuonut kuorma-auto juuttui kiinni Kaupunginpään peltoaukealla ja loppumatka hautausmaalle sujui hevosella. Amanda Lehtinen oli siirtynyt helluntaiseurakuntaan ja hänet siunasi hautaan helluntaiseurakunnan pappi. Saattojoukko oli isohko ja tilaisuudessa kuultiin puheita ja mestarilaulajia. 

    Matti ja Amanda Mari Lehtisen hautamuistomerkki. 

2. Kustaa Aadolf Lindberg (12.4.1859– 14.1.1930), valkoinen puuristi. Lindbergin kerrotaan olleen musikaalinen mies, joka säesti viululla virren veisuuta. Suurikokoisen viulun hän oli rakentanut itse. 

3. Frans Aukust Lundén (6.6.1875– 7.7.1932), musta hautakivi. Lundén kuoli vaikeaan sairauteen Helsingin Vanhassa sairaalassa 7.7.1932 kello 21.56. Hänenkin hautajaisissaan 13.7.1932 oli paljon väkeä. 

4. Kustaa Emil Virtanen (27.10.1884– 16.7.1934), musta puuristi. Virtasen sanotaan olleen kirkosta eronnut ei-herännyt. Virtanen asui Karjalassa Laajoella. Hän uskoi kuolevansa nuorena ja oli usein ukonilmalla toivonut, että jospa salama iskisi ja korjaisi hänet pois. Virtanen menehtyi 49-vuotiaana salaman iskiessä hänet kuoliaaksi perunapellolla. Hänet haudattiin 22.7.1934, ja saattamassa oli "valtaisa ihmisjoukko". Haudalla kuultiin turkulaisen uskonveljen, Kustaa Perhon, voimallinen puhe. 

Aluksi Virtasen haudalla ei ollut muistomerkkiä, mistä Frans Lundénin pojan, Maunu Lundénin (k. 1998) leski, Tyyne Lundén, oli pahoillaan. Sen jälkeen hautausmaata hoitava Merja Valtanen sai Hinnerjoen seurakunnalta valurautaisen metalliristin, jonka kunnosti ja asetti haudalle. Myöhemmin risti katkaistiin ja katosi. Sen jälkeen haudalle pystytettiin nykyinen, musta puuristi. 

5. Juho Järvinen (5.1.1858– 8.9.1937), musta metalliristi. Järvisen siunasi hautaan työmies ja uskon mies Kustaa Tarkki. Hautajaisista kerrotaan, että vainajan "saatteli hautaan hiljaisuus". 

6. Urpo Edvard Vainikka (4.5.1923 Viipurin mlk – 22.4.2009 Rauma), hautakivessä on sekä sotainvalidien että sotaveteraanien merkki. Hautausmaan uusin hauta. 

Vainikan hautajaiset olivat tavanomaiset luterilaiset hautajaiset. Vainaja siunattiin hautausmaan portilla. Pappi ja kanttori olivat paikalla. 

    Hautausmaan uusin hauta.

Hautamuistomerkkejä on siis kaksi puuristiä, kaksi metalliristiä ja kaksi hautakiveä. 

Hautapaikkakartta 

Merja Valtasen hallussa on vanha, millimetripaperille piirretty hautapaikkakartta ja Kustaa Virtasen kirjoitus Hautaus maan kartta. Siinä mainitaan hautausmaan sijaitsevan Isontalon tilan Keltanummi-nimisessä maassa. Kartassa hautausmaan perustajat ovat erottaneet itselleen sukuhautalinjat veräjästä sisään tultaessa näin: 

1. linja oikealle on Jalmari Wienon, Karjala, Laajoki; 
1. linja vasemmalle on Juho Järvisen, Hinnerjoen Vaaljoki; 
2. linja oikealle on Kustaa Virtasen, Karjala, Laajoki; 
2. linja vasemmalle on Kustaa Lindbergin, Hinnerjoen Vaaljoki; 
3. linja kokonaisuudessaan on Frans Lundénin, Hinnerjoen Vaaljoki; 
4. linja kokonaisuudessaan on Matti Lehtisen, Hinnerjoen Vaaljoki. 

Nämä ohjeet laaditiin 27.10.1929. 

Kun vuonna 2009 mittailtiin Urpo Vainikalle hautapaikkaa, laadittiin kesäkuussa hautausmaan kartta. Siitä selviää, että kaikki viimeistä edelliset haudat vuosilta 1929– 1953 ovat maan oikeassa etuneljänneksessä. Urpo Vainikan hauta on linjassa kahdeksan, portilta katsoen maan oikeassa takaneljänneksessä. Kartan mukaan hautapaikkoja on yhteensä 194, joista on käytetty kuusi. Haudattuja vainajia on yhteensä seitsemän. 

Hoito 

Enska Kallion mukaan hautausmaata ovat hoitaneet Ilomantsista Hinnerjoelle muuttanut Parviaisen pariskunta ja heidän jälkeensä lähellä hautausmaata asuva Alma Läiskä sekä tämän tytär Leena Läiskä. 

Maunu Lundén oli ennen kuolemaansa huolissaan hautausmaasta ja sen hoidosta. Tällöin Merja Valtanen lupasi koettavansa pitää hautausmaan jonkinlaisessa kunnossa. Siitä lähtien hän on hoitanut sitä miehensä Simo Valtasen kanssa. Hautausmaan perustajien toivomusten mukaisesti hautausmaa on säilytetty pitkälti luonnonmukaisena. Hoito tarkoittaa lähinnä maan haravointia keväin syksyin. 

Claudia Vainikka kertoo vieneensä haudoille syksyisin muovikukkia ja hopeakuusen oksia. Myös hänen tyttärensä Anne Vainikka on hoitanut hautausmaata. 

Merja ja Simo Valtanen kaivoivat poikansa kanssa lapiolla Urpo Vainikan haudan. Tällöin havaittiin taas, ettei maaperässä ollut lainkaan kiviä. 

Käydessäni hautausmaalla 24.8.2013, Lehtisten haudalla oli kukkia. Talvisin Jouko Mäki-Jaakkola auraa tien vähintään hautausmaalle saakka, jossa pääsee myös kääntymään autolla. Vainajien omaiset tuovat jouluna kynttilöitä haudoille. Portinpylväiden päähän on pantu palamaan ulkotuli. 

Hautausmaan nykytila 

Vaikka rukoilevaisia on edelleen paljon paikkakunnalla, Merja Valtasen mukaan hautapaikkoja ei jostain syystä kysytty vuosien 1953 ja 2009 välillä. Jossakin vaiheessa oli myös epätietoisuutta siitä, saako hautausmaahan edelleen haudata arkkuja vaiko vain tuhkattuja vainajia. Claudia Vainikka kertoo kuulleensa muutamasta tapauksesta, jossa arkkuhautapaikka olisi haluttu hankkia Keltnummen hautausmaalta. 

Valtanen kertoo saaneensa jo 1990-luvulla tietää Hinnerjoen kirkkoherralta, ettei estettä arkkuhautauksien jatkamiseen ollut. 

Valtasen mukaan hautapaikan Keltnummen hautausmaalta voi saada periaatteessa kuka hyvänsä. Hautaamiseen tarvitaan maanomistajan suostumus. Claudia Vainikka kertoo, että Anne Vainikka antaa suostumuksia, jos haudattavia vainajia ilmaantuu. 

Hautapaikkoja riittää pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki tähänastiset hautaukset ovat olleet arkkuhautauksia. 

Hautauksista on olemassa hautauskirja, joka sisältää tiedot vainajista ja myös hautaustapahtumista. 

Hautausmaan ylläpitoon ei saada mitään julkisia avustuksia. Muitakaan avustuksia ei ole haettu Juho Nummen Säätiöltä saadun avustuksen jälkeen.

Kimmo Sundström