Uusi Humanisti-lehden numero 2/2013 saapui 18.6.2013. Pääkirjoitus kertoo Suomen Humanistiliiton (SHL) toiminnan pääasialliseksi rahoittajaksi valtion, mutta tänä vuonna valtionapu evättiin. "Tämä on liitolle suuri takaisku ja asettaa vaakalaudalle myös tämän lehden julkaisemisen jatkumisen", päätoimittaja Heta Saxell summaa. Valtionavun määrästä lehti vaikenee. 

Saxell ei tiedä tai kerro miksi valtionapu lakkasi. "Onko humanismi hajutonta ja mautonta?", hän kysyy. SHL on ajanut lehden mukaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, globaalia rauhantyötä, vastuullista eettisyyttä. 

Teemat ovat kovin yleisiä. On kymmeniä lehtiä ja satoja yhdistyksiä, jotka voivat sanoa ajavansa samoja asioita. Pystyykö Humanisti erottumaan näiden joukosta? Tarvitaanko tällaista lehteä lukijoiden mielestä? Pääkirjoitus ei esittele ratkaisuvaihtoehtoja rahoituskriisissä. 

Tämän kirjoituksen otsikko on sama kuin seinäjokisen humanistin, Aaro Vaismaan keskustelupuheenvuorossa (s. 29). Hän kertoo "alkuhurmiostaan" aatteellisen humanismin parissa vuonna 1987. Nyt mieliala on toinen: "Surkeaa todeta, mutta innostukseni on 25 vuoden aikana vaipunut lähes nollatasolle." 

Omavastuisuus vai toveriin nojaaminen 

Hiljan kerroin Vapaa Ajattelija -lehden salanneen lukijoilta kuinka suurella summalla Vapaa-ajattelijain liitto (VAL) avusti SHL:a. Nyt humanisteilla on tilaisuus osoittaa omavastuisuutta, josta he tavan takaa puhuvat. Riippuvuus valtiosta ja ainainen toveriin nojaaminen voidaan lopettaa. 

Olen kertonut aikaisemmasta ideasta yhdistää Vapaa Ajattelija ja Humanisti, joka on huono idea. Tällainen idea oli esillä viime vuosikymmenen loppupuolella. "Kukkoslovakian" kulta-aikoina ehdotettiin myös VAL:n ja SHL:n yhdistämistä. Autoritaariseen menoon kuului, ettei järjestöjen jäseniltä tietenkään kysytty asiassa mitään. Puheet olivat johtohenkilöiden kotkotuksia. 

Kuinka ollakaan, nyt Aaro Vaismaa ehdottaa taas samaa. Vapaa-ajattelijat eivät ole koettaneet tehdä humanisteista vapaa-ajattelijoita. Heistä itsestään on tullut puolihumanisteja. Miksi humanistit koettavat tehdä vapaa-ajattelijoista humanisteja? Yhteisen lehden nimeksi Vaismaa ehdottaa "originaalinimeä" Vapaa Ajatus. Norjalaisen Fritanke-lehden nimi ja laatu on voinut viedä Vaismaan ajatukset tähän suuntaan. En tiedä, tunteeko Vaismaa oikeaa Vapaa Ajatus -lehteä (1910-1917) sen paremmin. 

Ehdotus on huono. Vapaa Ajatus oli radikaali lehti, joka kärsi kristillisestä sensuurista. Sen toimittajia ja avustajia tuomittiin sakkoihin ateististen ajatusten esittämisestä ja he istuivat kristillisissä vankiloissa samasta syystä. Lähes koko ajan lehteä päätoimittanut Sven Elof Kristianson on autonomian ajan merkittävin vapaa-ajattelija. Nämä lehdentekijät olivat pelottomia taistelijoita. He eivät hakeneet eivätkä saaneet valtionapuja ja toteuttivat omavastuisuutta julkaisemalla lehteä, jota ihmiset vapaaehtoisesti halusivat lukea ja ostaa. 

Nykyisten lehtien nimissä ei ole mitään vikaa. Nimen muuttaminen ei tuo lisäarvoa kenellekään. Se on imagopolitiikkaa. Vika on muualla. Keksikää mitä tahansa muuta, mutta jättäkää Vapaa Ajatus rauhaan. Teistä ei kuitenkaan ole tekemään yhtä hyvää lehteä kuin Vapaa Ajatus oli. 

Mitä omavastuisuus on 

Jos humanistilehti tahdotaan pelastaa, ehdotan, että SHL itse alkaa toteuttaa omavastuisuutta. Jäsenmaksu korotetaan 20 eurosta 150 euroon. SHL:n jäsenyhdistyksissä pitäisi olla ainakin noin 100 maksavaa jäsentä; rahoitusaukko paikataan. Koska omavastuisuutta vastustaviakin jäseniä on, he jättävät jäsenmaksunsa maksamatta, eikä 100 euron korotus jäsenmaksuun olisi riittävä. Näin ehdotukseni on 150 euroa. 

Jäsenyyden arvostusta kohennetaan. Rästiläisille ei lähetetä Humanistia ja heidät erotetaan jäsenmaksujen laiminlyönnin takia sääntöjen määräämässä järjestyksessä. Erotettuja ei oteta myöhemmin takaisin yhdistyksiin, elleivät he maksa vähintään kaikkia rästiinjääneitä jäsenmaksujaan. 

Jos 150 euron jäsenmaksu ei riitä, sitä on mahdollista korottaa. Kirkollisveroa maksavat pulittavat valtiokirkoille keskimäärin vähän yli 300 euroa vuodessa. Tämän päälle tulee muu tuki kirkoille. Hiljan uutisoitiin, ettei kolehtihaaviin kannata pudottaa 50 euroa pienempää seteliä. Kirkko ei elä lesken rovoista. Jo 150 euron vuotuinen jäsenmaksu vaikuttaa siihen, että jäsenet vuosikokouksissa ja liittokokouksessa ovat kiinnostuneempia siitä, kuinka heidän jäsenmaksujaan käytetään. 

SHL on pieni järjestö. Sen aktiivit tekevät työtä palkatta tai vain hyvin niukkaa korvausta vastaan. Jos jäsenistö ei ole valmis tukemaan myös rahallisesti järjestöään, järjestöllä ei ole kannatusta. Silloin on harkittava sen toiminnan lopettamista.  

Kimmo Sundström

Kirjoittaja on Länsi-Uudenmaan humanistiyhdistys ry:n jäsen ja entinen humanisti