Entisessä Revonlahden kunnassa, Revonlahden kylässä, Revonlahdentien (8110) länsipuolella, noin 80 metrin päässä Siikajoesta joen itäpuolella, on yksityinen Väinölän hautausmaa. Hautausmaa sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Valtatie 8:sta. Maan pinta-ala on 0,2021 hehtaaria.

Tilan nimi on Väinölä (748–411–18–22) ja se lohkottiin Haapala-tilasta (748–411–18–12). Lohkominen rekisteröitiin 8.10.1935. Viimeinen lainhuutoasian vireilletulopäivä tai lainhuudon antamispäivä on 1.12.1936, ja lainhuuto on Juho Valfrid Junttilan ja Emil Arvid Laurilan nimissä. Molemmat ovat jo kuolleet. 

    Väinölän hautausmaa Siikajoen ja Revonlahdentien välissä. Maanmittauslaitoken kartoissa hautausmaan merkkinä käytetään latinalaista ristiä. ©  Maanmittauslaitos, lupanro 386/MML12, Kiinteistörajat © Maanmittauslaitos, lupanro 386/MML12.

Maa on hautausmaatarkoitukseen hyvää, lähes kivetöntä hiekkamaata. Hautapaikan leveys on noin 1,5 metriä.

Hautausmaahan on haudattu uskonnottomia, jehovantodistajia ym. ja myös evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Myös joitakin vastasyntyneitä on haudattu. Vaskuri-, Niinimaa- ja Junttila-nimisiä vainajia on useita. Asiakkaat ovat nykyisin "sekalaista seurakuntaa", kuka hyvänsä voi ostaa hautapaikan.

Hautausmaalla kasvaa kuusia, koivuja, pensaita ja erilaisia ruohoja.

Perustaminen

Hautausmaahankkeesta on säilynyt pöytäkirja kirkosta eronneiden kokouksesta 30.4.1933, joka pidettiin Revonlahden Kontulassa. Kokouksen puheenjohtaja ja kirjuri oli J. V. Junttila. Hautausmaa päätettiin perustaa yksimielisesti. Asiaa ajamaan valittiin neljän miehen toimikunta (Emil Laurila, Emil Korkala, Matti Niinimaa ja J. V. Junttila). Päätettiin toimittaa jäsenmerkintä ja jäsenmaksuksi määrättiin kymmenen markkaa osuudelta. Lisäksi päätettiin merkitä hautausmaaosuuksia, jotka merkitsivät hautasijaa. Niiden hinnaksi määrättiin kymmenen markkaa.

Hanke eteni niin, että kauppakirja ostettavasta maa-alueesta allekirjoitettiin Revonlahdella 31.10.1933. Jussi Kallio myi omistamastaan Haapala-nimisestä, 0,0069 manttaalin veroisesta, perintötilasta (18:12) noin 25 aarin maapalstan evankelis-luterilaisesta seurakunnasta eronneiden hautausmaaksi. Ostajina olivat J. V. Junttila ja Emil Laurila. Kauppahinta oli 800 markkaa, joka tuli maksaa sitten, kun palsta hyväksytään hautausmaaksi.

Sen jälkeen talolliset J. V. Junttila ja Emil Laurila hakivat (27.11.1933/29.11.1933 AD (1062/277) 1933 OPM, SVA) lupaa hautausmaan perustamiseen Revonlahden pitäjään evankelis-luterilaisesta kirkosta eronneita varten. Hylkäävä päätös annettiin 6.4.1934. (Diaarin sarakkeessa on merkintä "vrt. akti OPM Ab 656/165 1934, (8.2.1988 [kaksi epäselvää kirjainta])". Tämä myöhempi merkintä anomusdiaarissa viittaa uuteen hautausmaan perustamislupahakemukseen.)

Hylkäävää päätöstä perusteltiin sillä, etteivät hakijat olleet esittäneet ”mitään takeita” perustettavaksi aiotun hautausmaan jatkuvasta kunnollisesta hoidosta. Lisäksi, ”hankitun selvityksen mukaan”, Revonlahden seurakunnan hautausmaasta oli erotettu erityinen osa kirkosta eronneiden hautaamista varten, eikä heiltä perittyjä maksuja voitu pitää kohtuuttomina, joten ”nykyisin ei edes ole aivan välttämätöntä tarvetta erikoisen hautausmaan perustamiseen kirkosta eronneita varten”. Opetusministeriö ei katsonut olevan syytä anomukseen ”tällä kertaa” suostua. Päätöksen oli allekirjoittanut vanhempi hallitussihteeri Antti Inkinen (Päätöskonseptit 6.4.1934).

Uusi hakemus tehtiin pian, 13.5.1934 (AD (656/165) 1934 OPM, SVA). Työnjohtaja Eemeli Korkala ym. hakivat hautausmaan perustamislupaa Revonlahden seurakunnasta eronneita varten, hakemus saapui ministeriölle 16.5.1934. Asiaan liittyy lisäkirjelmä 5.8.1934, joka saapui 7.8.1934. Lisäkirjelmässä Eemeli Laurila, Eemeli Korkala ja J. V. Junttila sekä vaatturi Kyösti Vaskuri kiirehtivät hautausmaan perustamislupahakemustaan. He kirjoittivat, että eräät paikkakunnan uskonnolliset fanaatikot ovat painostaneet viranomaisia huolehtimaan siitä, että vainaja (Jaakko Väinö Vaskuri), "muka lakivastaisesti haudattuna, olisi siirrettävä pois nykyisestä säilöpaikastaan". Säilöpaikka oli siis hautausmaaksi aiottu maa-alue, jolla ei vielä ollut ministeriön perustamislupaa.

Päätös hakemukseen ja lisäanomuskirjaan annettiin 19.11.1934. Työnjohtaja Eemeli Korkala, maanviljelijä Eemil Laurila, maanviljelijä J. V. Junttila ja vaatturi Kyösti Vaskuri oikeutettiin perustamaan kirkosta eronneita "Revonlahden kuntalaisia" varten hautausmaa Haapala-nimisestä tilasta nro 18:12 Revonlahden pitäjässä ja kylässä erotettavalle noin 25 aarin suuruiselle alueelle. Ehdoksi asetettiin, että "hautausmaan jatkuvaa kunnossapitoa varten hakijat perustavat rahaston ja että sen lisäksi paikkakunnan nimismiehelle esitetään kahden vakavaraisen henkilön semmoinen takaus hautausmaan asianmukaisesta kunnossa pitämisestä, jonka nimismies voi hyväksyä." Päätöksen allekirjoittivat opetusministeri O.[skari] M.[antere] ja vanhempi hallitussihteeri Antti Inkinen (Päätöskonseptit 1934).

Lisäkirjelmässä Eemeli Laurila ym. olivat anoneet, että opetusministeriö kiireellisesti turvaisi pientilallisen Jaakko Väinö Vaskurin ruumiin säilyttämisen mainitussa hautausmaaksi aiotussa maassa. Kun oikeus perustaa hautausmaa oli annettu, asia ei antanut opetusministeriölle enää aihetta enempiin toimiin. Päätöksen allekirjoitti Antti Inkinen.

Kun perustamislupa oli saatu, kuittasi maa-alueen myyjä Jussi Kallio 10.12.1934 kauppasumman täysin maksetuksi. Myöhemmin, 1.12.1936, kihlakunnan oikeus antoi lainhuudon Junttilalle ja Laurilalle Väinölä-tilaan. Näin hautausmaahanke alueen hankkimisen ja perustamisluvan osalta saatiin valmiiksi.

Ensimmäiset haudatut

Revonlahdella syntynyt Väinö Jaakko (etunimet tässä järjestyksessä hautakivessä) Vaskuri (14.6.1884–15.7.1934) haudattiin 21.7.1934 ja oli ensimmäinen Väinölään haudattu vainaja. "Hautuumaa yhtymän" kokouksessa 10.3.1935, jonka puheenjohtajana toimi Emil Korkala ja kirjurina J. V. Junttila, keskusteltiin hautausmaalle annettavasta nimestä. Tällöin nimeksi päätettiin antaa Väinölä. Samassa kokouksessa jäsenmaksuksi hyväksyttiin 20 markkaa, joka oli suoritettava "kerta kaikkiaan" (Pöytäkirja kirkosta eronneiden Revonlahden kuntalaisten hautausmaa yhtymän kokouksesta 10.3.1935, pykälät 3 ja 2).

Hautausmaan vihkiäiset pidettiin 23.6.1936. Niitä varten E. Korkala oli kirjoittanut juhlarunon: 

Elämä edessämme on,
mi päättyy aina kuolohon,
vaikk´ ois se minkälaista.
Ei säästy hirmu petokaan,
ei kukka lehdon kainoinkaan,
kaikk´ ompi katoovaista.

Niin myöskin käypi ihmisen,
- ja kun hän varmaan tietää sen
on tapansa tarkastella, -
mihinkä mittais hautausmaan,
kuhunka kuolleet haudataan,
pois elon tantereelta.

Kun aate uusi uraans´ loi,
ja täältäkin sen ääni soi
- kuultihin kumpua tätä.
Luotuna Luojalta hautausmaaksi,
vaikka oli se otettu laidunhaaksi,
edustaa elämätä.

Nyt täytetty tahto on Luojan,
saapi vainajat kaunihin suojan,
on mielemme tuntu kiitollinen.
Täällä saa ihminen palkkion vaivaan,
täälläkin lepääjä kohtaapi taivaan,
autuaan asunnon Jumalien.

Paikka on kaunis, kylläpä kelpaa
laskeuda tässäkin maaemon helmaan,
lepohon leikistä elämän herran.
Uskonsa uhrata toivohon yhteen:
leikata saamme viel´ kypsänä lyhteen,
aatteemme autuuden päivänä kerran.

1930-luvulla ei haudattu muita vainajia hautausmaahan. Sitten tulivat sodat. Toinen hautausmaalle haudattu vainaja, Väinö Johannes Vaskuri (9.8.1905–3.8.1941), kuoli rintamalla ja hänet haudattiin Väinölään 10.12.1941.

    Väinö Jaakko Vaskurin ja Kyösti Vaskurin (11.1.1880–29.9.1968) hautakivi. Kiveen on kuvattu laskeva aurinko ja kaiverrettu lause Sallikaa meidän rauhassa levätä.

Nykytila

Syyskuuhun 2012 mennessä haudattuja vainajia on 54. Luettelo kaikista vainajista on olemassa. Siihen merkitään vainajan nimi, syntymä-, kuolin- ja hautauspäivä. Nykyisin vainajat enimmäkseen tuhkataan ja tuhka haudataan uurnassa. Lähin krematorio on Oulussa.

Hautapaikan voi varata etukäteen. Hautapaikan hinta on kymmenen euroa. Maa-alasta on käytetty noin 1/4, hautopaikkoja riittää vielä pitkäksi aikaa. Hautapaikkakartan on laatinut 16.5.1992 maanmittausteknikko Matti Sarkkinen.

Hautausmaalla on pankkitili Osuuspankissa ja tilillä muutama sata euroa varoja. Hautapaikkamaksut ovat kovin pienet. Kunnalta tai muulta julkiselta taholta ei saada mitään avustuksia. Kulutkin ovat pienet.

Hautauksia on vähän, joinakin vuosina ei lainkaan, joinakin muutamia. Tällä hetkellä viimeisin vainaja haudattiin vuonna 2009.

Hoito ja varustukset

Hautausmaan ylläpito tapahtuu vainajien omaisten ja muiden aktiivien toimesta talkoilla.

Hautausmaan yhteyshenkilönä on Raimo Niinimaa, joka peri tehtävän kauan sitä hoitaneelta sedältään. Hän on kohtalaisen yksin suunnittelijana ja hoitajana kutsuen itseään tästä syystä "diktaattoriksi". Kuitenkin joka kevät, yleensä toukokuussa, hautausmaalla pidetään siivoustalkoot.

Niinimaa kertoo, että korkeiksi puiksi kasvanut kuusiaita aiotaan kaataa vielä samalla viikolla, kun tämä kirjoitus valmistui. Yksi hautausmaan sivuista on aitaamaton. Lisäksi hautausmaa kaipaisi hieman vesakoiden raivausta.

    Hautausmaan portti.

Sähköä, vesijohtoa, kaivoa tai mitään työkaluvajaa hautausmaalla ei ole. Muovinen roska-astia on jätehuoltoa varten.

Muuta

Toimittaja, viestintäalan yrittäjä ja erikoisesti Suomi-Georgia-seuran puheenjohtajana tunnetuksi tullut Aila Niinimaa-Keppo (30.1.1952–20.6.2009) on haudattu tähän hautausmaahan.

Helsingin Sanomien muistokirjoitus 8.7.2009 kertoo, että Niinimaa-Keppo "oli tulisieluinen oikeudenmukaisuuden puolustaja ja uskoi totuuden voimaan". Artikkelin verkkoversio. 

Hän ei kuulunut kirkkoon.

Kimmo Sundström

Lyhenteitä

Arkistolähteet

Anomusdiaari 1933, 1934, OPM, SVA
Päätöskonseptit 1934, OPM, SVA
Väinölän hautausmaan arkisto, Raimo Niinimaan hallussa

Lehtikirjoitus

Niinimaa-Keppo, Aila Eikö yrittäjällä ole uskonnonvapautta? - Suomen Sosialidemokraatti 18.1.1989

Haastattelu

Raimo Niinimaa, haastattelu 21.9.2012

Artikkeli pohjautuu tekijän selvitykseen Vaihtoehtoiset hautausmaat Suomessa (2007).

Lue myös