Uuden Voima-lehden (7/2012) liitteenä ilmestyi nyt toista kertaa Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n (HVA, 45349; perustettu 2.3.1936) Uskomaton. Viime syksynä nähtiin lehden ensi numero. Entiseen tapaan 16-sivuisessa liitteessä HVA:n tuottamaa aineistoa on 13,5 sivua.

Tekijät

Kirjoittajat ja kuvittajat, kymmenisen henkeä, ovat enimmäkseen HVA:n aktiiveja. Päätoimittaja on vaihtunut Esa Ylikoskesta Ilkka Vuorikuruksi. Ahkerimpia kirjoittajia ovat Ylikoski, Markku Pääkkönen ja Kimmo Laine. Myös noin puolet julkaisun kuvista on Laineen. Viime vuoden avustajista ainakin Tommi Paalanen ja Nora Luoto ovat poissa. Juttuja on yhteensä vähän alle 20. Entiseen tapaan lehden on taittanut Heidi Friman.

Sisältö

Kirjoitukset koskettelevat uskonnollista tuputusta lapsille, päiväkoteja, uskonnotonta kotikasvatusta, koulua ja tunnustuksettomuuden puutetta, jota olemassa olevat, vanhat ja voimakkaat instituutiot ylläpitävät.

Ihan oikein on huomattu, ettei ihmisten omaa aktiivista tukeakaan tarvita, jotta asiat menisivät huonosti ja pysyisivät huonolla kannalla, koska välinpitämättömienkin ääni on kasaantunut vahvaan instituutioon. Sellaiset ovat alkaneet edustaa ihmisten yläpuolelle noussutta mahtia.

On erinomaisen hienoa, että lapset ja heidän asemansa on esillä. Lapset ovat pitkään täysin aikuisten armoilla, eivätkä kykene suojautumaan tuputukselta. Tästä teemasta on hyödyllistä lukea myös Katriina Järvisen kirjoitus Fundamentalistiperheen lapsi ja neljännen käskyn kirous Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n verkkosivulta.

Samalla tavalla kuin itse Suomen evankelis-luterilainen kirkko, vapaa-ajattelijat kirjoittavat kristinuskolla, evankelis-luterilaisuudella ja evankelis-luterilaisella kirkolla olevan "poikkeusasema", "erikoisasema" ja "erityinen suhde" valtioon tai yleensä julkiseen valtaan ja sen tuottamaan palveluun. Tämä on turhaa kainostelua. Kyse on etuoikeuksista, siis yhdenvertaisuuden puutteesta, jonka kääntöpuoli on syrjintä. Ylikoski sentään käyttää sanaa "etuoikeusasema" Markku Pääkkösen haastatellessa häntä (s. 12).

Hieman erikoinen on Mikko Ijäksen kirjoitus Uskonnonopetuksen vähentämisestä (s. 8) ja huoli siitä, ettei uskonnonopetuksen sisältöä kehitettäisi. Miksi uskonnon opetuksen vähentäminen ei olisi kestävä ratkaisu? Ainakin ateistit toivoivat, että uskonnon (ja elämänkatsomustiedon) vuosiviikkotunteja olisi vähennetty kolmella, kun niitä vähennettiin vain yhdellä. Se olisi ollut pitempi askel kohti sekulaaria koulua.

Miksi uskonnottomat kantavat huolta uskonnon opetuksen muutoksesta, eihän tämä opetus heitä koske? Uskovaisten on itsensä ratkottava nämä ongelmat, jos he kokevat ne ongelmiksi. Ei uskonnottoman oppilaan tarvitse opiskella lukuisia eri uskontoja päättääkseen, että on uskonnoton. Ateistit tarvitsevat toisenlaisia rakennustarpeita oman henkisen kasvunsa tueksi. He tarvitsevat myös sekulaarin näkökulman, jota Uskomaton muuten edustaa. Tämä näkökulma tarjoaa avaimen moneen käytännön ongelman ratkaisuun, joita Uskomaton myös esittelee.

Ijäksen toinen kirjoitus, Uskonnon vahingollisuudesta (s. 14), oli minusta parempi.

Ylikoski on selvästi ateistien kannattaman sekulaarin valtion, ja kaiken julkisen vallan sekularisoimisen kannalla. Myös informaaliset, kristinuskoa tukevat normit on siistittävä vastaamaan kaikkien yhdenvertaisuutta. On yhä paikallaan muistuttaa kaukonäköisestä Suomen Työväenpuolueen Forssan ohjelmasta (1903). Sen nojalla ateistien ja vapaa-ajattelijoiden iskulause voitiin aiemmin ilmaista kolmella sanalla "Kirkko irti valtiosta!". Nyt iskulauseeksi riittää kaksi sanaa "Sekulaari valtio!". (Kannattaa silti muistaa, että Forssan ohjelmassa oli jotakin kelvotontakin, nimittäin alkoholin kieltolaki. Aivan samasta syystä ateistit eivät kannata uskonnonkaan kieltolakia.)

Painovirheitä lehdessä on vähän. Joskus ne ovat tosin ilahduttavia, esim. "kirkkoon kuluva" (s. 10) tai "pesu" (tarkoitetaan persua) (s. 13).

Lehti on leikattu hiuksen hienosti liian kapeaksi. Joistakin sivuista laitimmaiset kirjaimet jäivät giljotiinin uhreiksi.

Väriläikkää kaivataan

Lehti on parempi ja kiinnostavampi kuin viime syksyn lehti, jonka perusteella Uskomaton nimettiin Uusmunattomaksi. Se ei tarkoita, ettei sellaistakin lehteä tarvittaisi. Uusi lehti on edelleen melko tasapaksu. Jonkinlainen väriläikkä, kärki, pakina tms. olisi piristänyt lukukokemusta. Kimmo Laineen kirjoitus Voi minun Päiviäni (s. 13) on tämän suuntainen. Päivi Räsänen on kuitenkin ehdottomasti kirkon hajottaja. Hän on voimakkaasti ja tuloksellisesti edesauttanut kirkon jäsenkatoa. Useiden puolueiden konsensuspolitiikka mahdollistaa tällaiset ministerit. Vaikka he koettavat tehdä kristillistä politiikkaa, heidän sätkyttelynsä ajan suurta kulttuurivirtaa vastaan auttaa joskus myös ateisteja, vaikka sitten vahingossa.

Kimmo Sundström