Suonenjoen kaupungin koulutoimi antoi tammikuussa 2010 Opetushallituksen muistioita selostaen menettelytapaohjeen, jonka mukaan kouluissa ja päiväkodeissa uskonnon harjoittamista voivat olla vain 1) kirkossa käynnit, joissa osallistutaan kirkonmenoihin, ja 2) aamun avaukset esimerkiksi seurakunnan tietyin väliajoin pitäminä. Ohjeessa todettiin, että vaihtelevasti on ollut myös 3) ruokarukouksia, mutta niistä menettelytapa sanoo seuraavaa:

(Ruokarukoukset tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella.)

Tämä (opettajajohtoisten) ruokarukousten lopettaminen selvisi eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan vastauksesta 11.11.2011 (dnro 3634/4/10) asiasta tehtyyn kanteluun.

Kantelija oli yksityishenkilö. Huomasin, että hän on paikallisen ev.-lut. seurakunnan pappi. Kantelun mukaan menettelytapaohje ei ole uskonnonvapauden mukainen eikä tasapuolinen; se kieltää ruokarukouksen lukemisen kaikilta ja samalla asettaa uskonnottoman ruokailuun valmistautumisen muodon pakolliseksi kaikille.

Lopettamiseen johti kaupungin koulunjohtajien kokous. Koulutuslautakunnan kantelusta antamassa, koulutusjohtajan esittelemässä selvityksessä ruokarukouksista kerrotaan tarkemmin seuraavaa:

Ruokarukoukset jokapäiväisenä tapahtumana muutettiin opettajajohtoisesta yhteisrukouksesta tilanteeseen, jossa jokaisella on mahdollisuus rauhoittumisen hetkellä itsekseen lukea ruokarukous, jos hän näin haluaa.

Opettajajohtoisen ruokarukouksen lausumista esiintyi siellä täällä. Jossain opettajat eivät halunneet sitä tehdä ja katsoivat, että se ei kuulu koulun toimintoihin. Tällä yleisellä rauhoittumisella haluttiin suoda tilaisuus niille, jotka haluavat sen ruokarukouksen sanoa, ja kaikille yhteisesti tilanne on hyvien käytöstapojen opettamista ja ruoan kunnioittamisen osoittamista. Ajatuksena oli luoda hetki, jossa kaikkien ajatusmallien / uskontokuntien on mahdollista toteuttaa itseään. Asiassa otettiin huomioon tapahtuman jokapäiväisyys, se että ruokailuun mennään yhdessä ja on ehkä vaikeasti toteutettavissa poistua paikalta ruokarukouksen ajaksi herättämättä huomiota.

Lukiossa ruokailu on aikuisempien oppilaiden ruokailua eivätkä opettajat valvo tai puutu ruokailutapahtumaan.

Suonenjoen koulutoimen menettelytapaohje on tarkoitettu tasapuoliseksi ohjeeksi, joka ei estä positiivista uskonnon harjoittamista. Se toteuttaa negatiivista uskonnon vapautta; kenelläkään, mukaanlukien opettajat, ei ole pakko osallistua tilaisuuksiin, joissa uskontoa harjoitetaan. Menettelytapaohje ei ole muillakaan tavoin uskonnonvapauden vastainen.

Kantelijan vastine pitää menettelytapaohjetta selvityksen jälkeenkin uskonnonvapauden vastaisena: "Jos opettajajohtoinen rukoilu on kiellettyä, kuinka uskonnonvapaus toteutuu opettajan kohdalla? Jos yhdessä rukoilu on kiellettyä, kuinka toteutuu oikeus yhteisölliseen uskonnonharjoittamiseen? Kyseenalaista uskonnonvapauden kannalta on myös se, että on pakko rukoilla toisen uskonnon tai toisten uskontojen edustajien kanssa samanaikaisesti."

Apulaisoikeusasiamies toteaa johtopäätöksissään, että Suonenjoen toimintamallia voidaan hänen mielestään pitää perusteltuna niin positiivisen kuin negatiivisenkin uskonnonvapauden yhtäaikaisen toteutumisen kannalta. Hän jatkaa, että kouluissa on yhä enemmän eri uskontoja ja vakaumuksia edustavia oppilaita, joiden uskonnonvapauden turvaaminen vaatii käytännön kompromisseja ja sellaisten menettelytapojen luomista, jotka ovat perusteltuja myös hienotunteisuuden ja oppilaiden sosiaalisten suhteiden tukemisen näkökulmasta.

Apulaisoikeusasiamies jätti suoraan puuttumatta yllä kertomiini kantelijan kantelukirjeen sekä kantelijan vastineen yksityiskohtaisiin moitteisiin. Moitteet olivatkin mielestäni aiheettomia.

Suonenjoen menettelytapaohjeessa on mielestäni kuitenkin vikana se, jos tuo "yleinen rauhoittuminen" on ymmärrettävä yhtä pitkänä hiljaisena hetkenä kuin jonka opettajajohtoisen ruokarukouksen lukeminen vei. Se oppilas (tai opettajakin), jonka (apulaisoikeusasiamiehen sanoin) "kasvatukseen ja vakaumukseen ruokarukous kuuluu", saa mielestäni tyytyä siihen, että lausuu ruokarukouksen mielessään, vaikka muut jo aloittaisivat aterioinnin --- mutta hänellä on oikeus vaatia, että muut eivät häntä silloin keskeytä.

Mielestäni opettajajohtoiset yhteiset ruokarukoukset ovat laittomia. Niitä ei ole mainittu laeissa, opetussuunnitelmien perusteissa, eduskunnan kannanotoissa eikä Opetushallituksen muistioissa. Ne eivät siis todellakaan kuulu koulun toimintoihin. Niitä on ilmeisen mahdotonta järjestää niin, että oppilas voisi jäädä niistä pois. Puolinaista ratkaisua, että huoltaja kieltäisi oppilaan osallistumisen ruokarukouksen lausumiseen, mutta sallisi tämän silti olla läsnä ruokarukousta lausuttaessa, ei koulu saisi hyväksyä. Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa ei opettajajohtoisia ruokarukouksia kuitenkaan sinänsä katsottu laittomiksi. Mutta minun mielestäni opettajajohtoiset ruokarukoukset ovat jokaisen oppilaan uskonnonvapauden vastaisia, sellaisenkin, jonka huoltajat sellaiseen suostuisivat, sillä kenelläkään ei voi olla oikeutta käyttää koulunkäyntiin kuuluvaa kuuliaisuutta lapsen päivittäiseen uskonnonharjoituttamiseen. Oppilaan, joka haluaisi ruokarukouksen lausua, uskonnonvapauteen taas ei voi kuulua oikeutta vaatia siihen muita mukaan. 

Jouni Luukkainen