Tämä teksti on jonkinlainen tiivistelmä mielenkiintoisimmista kohdista Albert J. Menendezin kirjasta Church and State in Canada (Prometheus Books, 1996). Tietoja ei ole tarkistettu tai päivitetty muista lähteistä. 

Kanada on maailman toiseksi laajin maa, 1995 sen väkiluku oli n. 29 miljoonaa, joista 77 prosenttia asui kaupunkialueilla. Virallisia kieliä ovat englanti ja ranska. Asukkaista 62 prosenttia puhui kotikielenään englantia, 25 prosenttia ranskaa ja 13 prosenttia muita kieliä. 

Kirkko, valtio ja opetus 

Kasvatusasioista päätetään suuressa määrin paikallisesti, provinsseissa ja territorioissa. Kulttuuri-, uskonto- ja kielierot vaativat hajautettua päätöksentekoa, jos aiotaan saavuttaa yhteisymmärrys. 

Ontario 

Ontariossa oli aluksi vain kirkkokuntien kouluja. 1840-luvulla viranomaiset harkitsivat verovaroin tuettua julkista opetusta. Tällöin Toronton anglikaaninen piispa John Strachan pyysi, että julkisista varoista annettaisiin tukiaisia kirkkokuntien kouluille. Tästä tulikin malli, joka koski kaikkia kirkkokuntien kouluja. Kuitenkin 1860-luvulle tultaessa useimmat muut kuin roomalaiskatolilaiset olivat menettäneet mielenkiintonsa koulujen ylläpitoon ja alkaneet suosia julkista opetusta. Vuoden 1863 koululaki (The Separate Schools Act) asetti katoliset koulut rahoituksessa samaan asemaan yleisten koulujen kanssa. Katoliset koulut saivat etuoikeutetun aseman, joka on säilynyt. 

Vuonna 1984 lakiehdotus (Ontario Bill 30) takasi katolisille kouluille täyden julkisrahoituksen, jota protestantit, juutalaiset, humanistit ym. arvostelivat. Yksityiset protestanttiset ja juutalaiset koulut eivät saa julkista rahoitusta. Useat kansalaisoikeusjärjestöt kiistivät lain perustuslainmukaisuuden, mutta 1986 Ontarion vetoomustuomioistuin päätti äänin 3-2, että laki oli perustuslainmukainen. Seuraavana vuonna Kanadan korkein oikeus päätyi samaan. Kuitenkin useat tuomarit molemmissa tuomioistuimissa olivat sitä mieltä, että yksinomaan katolisten koulujen rahoittaminen oli lainvastaista, loukkasi omantunnon- ja uskonnonvapautta sekä Kanadan kansalaisten yhdenvertaisuutta. 

Vain yksi poliitikko, Norman Sterling, puhui lakia vastaan: ”En usko, että valtion tulisi vapaaehtoisesti maksaa lapsien indoktrinoinnista yhteen uskontoon ja sulkea kaikki muut pois. Ontario on pluralistinen yhteiskunta ja muuttuu joka päivä yhä enemmän sellaiseksi. Yhteiskuntamme ei tule suvaita kiihkoilua, rasismia tai syrjintää. Lakiehdotus 30 syrjii selkeästi kaikkia muita uskonnollisia ryhmiä suhteessa yhteen uskonnolliseen ryhmään.” 

Ontariossa katolinen koulujärjestelmä käsittää 13 vuotta toisin kuin muualla Kanadassa. Lähes kaikki opettajat ovat katolilaisia. Oppilaista vain noin kaksi prosenttia on ei-katolilaisia. Suurin osa oppilaista on englanninkielisiä. 

Ontarion lain mukaan jokainen katolinen perheenpää voi osoittaa omistamaansa tai vuokraamaansa kiinteistöä tai osakehuoneistoa koskevan kunnallisen omaisuusveron joko julkiselle koulujärjestelmälle tai erilliselle katoliselle koulujärjestelmälle. Tämä tulonlähde muodostaa noin neljänneksen koulujen tarpeesta. Loppu tulee aluehallitukselta. 

Ontariossa katolilaisia on 38 prosenttia, mutta vain 28 prosenttia oppilaista kirjoittautuu katolisiin kouluihin. 

Viisi juutalaista vanhempaa jätti 1991 haasteen koskien sitä, ettei hallitus rahoita samalla tavalla heidän koulujaan. Kantajat katsoivat, että tällainen oli syrjivää ja perustuslain vastaista. Vaatimukset hylättiin seuraavana vuonna. Tuomari William Anderson myönsi, että vanhempien oikeuksia uskonnonvapauteen ja yhdenvertaisuuteen loukattiin, mutta tuomioistuimien tehtävänä ei ollut korjata epäkohtia. Hän ehdotti, että lainsäätäjä harkitsisi uudelleen rahoituskysymystä. 

Québec 

Québec on väestömäärältään Kanadan toiseksi suurin provinssi, lähes täysin ranskankielinen ja 88 prosenttia asukkaista on katolilaisia. Minkäänlaista julkista koulujärjestelmää ei ole, vain katolinen (90 prosenttia oppilaista) ja protestanttinen järjestelmä (10 prosenttia oppilaista). Juutalaiset ja uskonnottomat suosivat yleensä protestanttisia kouluja. Kuitenkin n. 5 000 juutalaisoppilasta käy yksityistä juutalaista koulua, jota julkinen valta ei rahoita. 

Brittiläinen Kolumbia 

Brittiläinen Kolumbia on vähiten katolinen provinssi, n. 19 prosenttia väestöstä on katolisen kirkon jäseniä. Suuri osa väestöstä on uskonnotonta. Väestölaskennassa 30 prosenttia kertoi olevansa uskonnottomia ja 7 prosenttia kertoi kannattavansa muuta kuin kristillistä uskontoa. 20 prosenttia on United Church –kirkon jäseniä (1925 syntynyt metodistien, kongregationalistien ja useimpien presbyteerien yhteenliittymä). Anglikaaneja on 13 prosenttia. Luterilaisia ja United Church –kirkkoon kuulumattomia presbyteerejä on 8 prosenttia. 

Poliittisella kentällä on puolueita, jotka periaatteessa vastustavat seurakunnille annettavia avustuksia, mutta tämä asia ei ole tärkeysjärjestyksen kärjessä. Aborttioikeus, terveydenhoidon laatu, naisasiat jne. ovat olleet tärkeämpiä. Tästä on seurannut, että vanhoillisimmat puolueet onnistuivat saamaan julkista tukea kirkollisille kouluille. 

Katolisissa kouluissa päivittäinen uskonnonopetus on pakollista. Alakoulussa usko on integroitu opetussuunnitelmaan. 

Yksityiskoulujen avustuslaki (The Independent Schools Support Act, 1977) tarjoaa avustusta yksityiskouluille, jotka eivät tue eivätkä edistä rasismia, etnistä ylemmyyttä tai uskonnollista suvaitsemattomuutta ja vainoa. 

Alberta 

Alberta on hyvin vanhoillinen, englanninkieleen suuntautunut, pääosin protestanttinen provinssi. Julkiset koulujen lisäksi on myös julkisrahoitteisia katolisia ja protestanttisia kouluja. N. 17 prosenttia oppilaista kävi katolista koulua. 

Kouluverot ovat yhdyskuntapohjaisia. Kaikki katolilaiset asukkaat joutuvat maksamaan veroa katoliselle koulupiirille, jos sellainen on olemassa. Kaikki muut maksavat veroa julkiselle koulupiirille. Julkisen vallan tuki yksityiskouluille on 75 prosenttia julkisen koulun saamasta rahoituksesta. Edmontonissa sijaitseva Talmud Torah School, joka on avoin vain heprean kielelle ja juutalaisen uskonnon opiskeluun omistautuneille oppilaille, tuli virallisesti julkisen vallan rahoittamaksi ”vaihtoehtokouluksi” 1975. 

Albertan lait sallivat kaikille kouluille enintään 15 minuutin päivittäisen uskonnollisen hartaushetken, mutta hyvin harvat, jos mitkään koulut, järjestävät hartaushetkiä. 

Saskatchewan 

Provinssin koulujärjestelmä on hyvin samankaltainen kuin Ontarion. On julkisia kouluja ja julkisrahoitteisia roomalaiskatolisia kouluja. Julkinen rahoitus kattaa 59 prosenttia hyväksytyistä yksityislukioiden menoista. Protestanttiset koulut eivät saa julkisia avustuksia. 

Katolisten koulujen julkinen rahoitus alkoi 1964. Tuomioistuimen päätöksen johdosta tuli 1965 lähes mahdottomaksi valita julkinen koulu, jos kuului uskonnolliseen vähemmistöön, joka oli perustanut oman erillisen koulupiirinsä. Tällä tavoin uskonnollisten tai etnisten yhteisöjen oikeus tarjota opetusta poikkesi suuresti yksilön oikeudesta valita koulu. 

Manitoba 

Manitobassa on laaja julkinen koulujärjestelmä, mutta myös katolisia ja protestanttisia kouluja, vaikkakin nämä ovat suhteellisen pieniä. Julkinen sektori rahoittaa n. 20 prosenttia yksityiskoulujen menoista. Myös julkisissa kouluissa uskontokasvatus on sallittua koulupäivän viimeisen oppitunnin jälkimmäisen puoliskon aikana. 

Newfoundland 

Newfoundlandin provinssissa ei ole julkisia kouluja. Kahdeksalla uskonnollisella yhteisöllä on oikeus omiin kouluihinsa. Katolisia kouluja on eniten. 

Kansanäänestyksessä 5.9.1995 äänestivät päättivät lopettaa kirkollisten koulujen julkisen rahoituksen. Ensi kertaa kolmeensataan vuoteen oppilaat käyvät julkista koulua, joka on lähinnä heidän kotiaan, eivät enää erilaisia uskonnollisia kouluja. Provinssin suurin kaupunki on St. John´s. Sen asukkaista 60 prosenttia on katolilaisia, mutta 56 prosenttia äänesti kuitenkin muutoksen puolesta. 

Nova Scotia, New Brunswick ja Prinssi Edwardin saari

Useiden vuosikymmenien ajan kaikissa kolmessa provinssissa oli katolisia kouluja, jotka toimivat katolilaisten ja paikallisten koulupoliitikkojen jonkinlaisen sopimuksen nojalla julkisina kouluina, vaikka tietysti olivat katolisia kouluja. 

Nykyisin kaikissa provinsseissa on julkisia kouluja, eikä yksityiskouluja rahoiteta julkisista varoista. 

Tosin nykyisinkin monet oppilaat edelleen käyvät yksityisissä katolisissa kouluissa. Esim. Saint Johnissa, joka on New Brunswickin suurin metropolialue, 58 prosenttia oppilaista käy katolisia kouluja ja 41 prosenttia julkisia kouluja. 

Yukon ja Luoteisterritoriot 

Näissä on enimmäkseen julkisia kouluja. Kuitenkin Whitehorsessa ja Yellowknifessa on kaksi yksityistä koulua, jotka eivät ole julkisrahoitteisia. 

Valtio ja kirkot 

Vuodesta 1871 alkaen Kanadassa on kerran kymmenessä vuodessa tapahtuviin väestönlaskentoihin sisällytetty uskontoa koskeva kysymys. Väestölaskennan antamat luvut eivät ole hyviä osoittimia aktiivisesta jäsenyydestä, mutta ne kuvaavat kuitenkin jonkinlaista uskonnollista lojaliteettia. 

Brittiläinen Kolumbia on vähiten uskonnollinen provinssi. Katolilaisia on vain n. 20 prosenttia. Se muistuttaa Yhdysvaltojen Washingtonia, Oregonia ja Kaliforniaa, joissa 20 prosenttia väestöstä on uskonnotonta. 

Anglikaanisen kirkon (Englannin kirkon kanadalainen haara ja USA:n episkopaalisen kirkon sisko) jäsenten osuus koko väestöstä on painunut alle kymmenen prosentin. Presbyteerit ja baptistit ovat samoin menettäneet asemiaan. Kirkossa käynti on vähentynyt huomattavasti. Kuitenkin kanadalaiset ovat vähemmän skeptisiä kuin eurooppalaiset. Naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, kuten kaikissa maissa. Toisen maailmansodan jälkeen kulttuuria ovat muovanneet enemmän teknologia kuin moraali, enemmän henkilökohtainen rikastuminen kuin altruistinen palvelu, enemmän mahdollisuus yksilölliseen kehitykseen kuin historiallisten perinteiden voima. Nämä muutokset ovat kauaskantoisia ja todennäköisesti peruuttamattomia. 

Kirkkokunnilla on paljon omia opistoja. Albertassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa kirkollisia opistoja rahoitetaan julkisista varoista 70 prosentin osuudella siitä mitä julkisia yliopistoja. Jotkut kirkolliset opistot ovat valinneet sekulaarin tien. Waterloo Lutheran University Ontariossa esimerkiksi nimesi itsensä uudelleen; siitä tuli Sir Wilfrid Laurier University. 

Väestölaskennassa annettuihin tietoihin verrattuna alle puolet baptisteista, luterilaisista, presbyteereistä, anglikaaneista ja mennoniiteista ovat tosiasiassa paikallisseurakuntien jäseniä. Uskonnottomia on eniten Brittiläisessä Kolumbiassa (30 prosenttia), kun keskimääräinen luku koko Kanadassa on 12,3 prosenttia. 

Kanadalainen uskonnollinen elämä muuttuu nopeasti. Uskonto on hyvin erikoistunutta ja suuntautunut kuluttajien makujen mukaisesti - enemmän kuin mikään älyllinen tai kaupallinen tuote. Uskonto on lakannut olemasta elämää muodostava tekijä eikä sillä enää ole keskeistä paikkaa yhteiskunnassa. Kirkossa käyminen on romahtanut. Poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa, korkeammassa opetuksessa, huvituksissa ja jopa henkilökohtaisessa moraalissa uskonnolla on vähän vaikutusta. 

Vuosien 1971 ja 1981 välillä ateistien ja agnostikkojen määrä kasvoi 70 prosenttia. Samana aikana buddhalaiset osoittivat suurinta suhteellista kasvua, 223 prosenttia, järjestäytyneen uskonnon piirissä. Helluntailaiset kasvoivat 54 prosenttia ja mormonit 36 prosenttia, mutta unitaarit menettivät jäsenistään 31 prosenttia. 

Sunnuntairajoitukset 

Brittiläinen tapaoikeus rajoitti sunnuntaikauppaa niinkin varhain kuin 1448.  Varhaiset kanadalaiset seurasivat tätä.  Ylä-Kanadassa hyväksyttiin 1845 laki ehkäisemään sunnuntain halventamista (An Act to Prevent the Profanation of the Lord´s Day), joka olennaisesti säilytti Britannian parlamentin vuonna 1677 säätämän sunnuntaiviettolain (Sunday Observance Act).  1906 liittovaltion parlamentti sääti sunnuntailain (Lord´s Day Act), joka tuli voimaan 1.3.1907.  Mm. julkista uskonnonharjoitusta häiritsevä ampuminen kiellettiin sunnuntaisin, samoin ulkomaisten sanomalehtien myyminen.  Useat provinssit kielsivät myös kaupallisen toiminnan, monet huvittelumuodot ja useimmat ei-välttämättömät sunnuntaityöt. 

Myöhemmin laki alkoi murtua, ja perusteena oli juuri uskonnonvapauden rajoittaminen. Ratkaiseva päätös tuli korkeimmasta oikeudesta 24.4.1985. Lain katsottiin rajoittavan omantunnon ja uskonnon vapautta. 

Yhä monikulttuurisemmassa ja maallistuneemmassa yhteiskunnassa sellaisten lakien toimeenpano on mahdotonta, jotka koettavat uskonnollisista syistä rajoittaa henkilökohtaista valinnanvapautta. 

Valtionuskonto ja valtiokirkko 

Vaikka Kanadan lainsäädännöstä puuttuu valtionuskonnon ja valtiokirkon kielto, monien oppineiden mukaan eräänlainen kirjoittamaton kielto on olemassa eli kirjoittamaton kirkon ja valtion ero vallitsee. Ei ole pelkoa, että mikään hallitus haluaisi perustaa virallisen valtiokirkon. 

Uskonto näyttelee julkisessa elämässä pienempää osaa kuin ennen. 

Kirkon verovapaudet 

Tavallisesti Kanadan kunnat myöntävät kirkoille, kirkollisille toiminnoille ja niille kirkon liiketoimille, jotka palvelevat vain uskonnollisia tarkoituksia, verovapauden. Näitä päätöksiä ei tehdä liittovaltion tai provinssien tasolla, vaan kaupungeissa, kunnissa ja piirikunnissa. 

Papisto ja kirkon täysiaikainen hallintohenkilökunta saa verotuksessa pappilavähennyksen. Se alentaa vähennykseen oikeutettujen verotettavaa tuloa. 

Avustukset kirkoille ja hyväntekeväisyyteen ovat vähennyskelpoisia määrättäessä Kanadan liittovaltion tuloveroa. Samoja sääntöjä sovelletaan provinssien tuloveroihin. 

Kanadassa on sotilaspappeja. Asevoimiin osallistuminen on vapaaehtoista. Tuoreimmat tiedot kertovat, että protestanttisia sotilaspappeja oli 196 ja katolisia 136.  

Kimmo Sundström