Kuten tunnettua Turkki kutsuu itseään maalliseksi valtioksi Ranskan tavoin. Luulin aiemmin, ja jotkut tuntuvat luulevan edelleen, että julkisen vallan koulut olisivat siksi Turkissa vapaat uskonnonopetuksesta kuten ne ovat Ranskassa. Mutta se ei valitettavasti ole totta. 

Totta kylläkin on, että uskonto poistettiin peruskoulujen ja lukioiden opetussuunnitelmista vuonna 1935. Mutta tämä tilanne kesti vain vuoteen 1948 saakka, ja tilanne uhkaa nykyään yhä pahentua. 

Turkin tasavallan perustamisen 1923 jälkeen maata johdettiin sekulaarisuuteen eli maallisuuteen eli tunnustuksettomuuteen perustuvalla uudistusohjelmalla. Islam valtionuskontona riisuttiin perustuslaista 1928. Perustuslakiin otettiin maallisuusperiaate vuonna 1937. 

Vanhat islamilaiset opetuslaitokset suljettiin 1924, minkä jälkeen koululaitos uskonnonopetuksineen yhtenäistettiin opetusministeriön alaisuuteen. Vuosina 1924-1932 imaamien ja muiden islamin sananjulistajien opetus järjestettiin valtiollisesti, mutta vaiheittain se lakkasi melkein kokonaan. Peruskoulussa ja lukiossa oli aluksi uskonnonopetusta, mutta vuonna 1931 hallituspuolueen ohjelmaan otetun maallisuusperiaatteen johdosta uskonto osoitettiin etenevässä määrin vain yksityiselämään kuuluvaksi ja uskonnollinen kasvatus vain perheen asiaksi. 

Vuonna 1935 uskonnon kouluopetus lakkautettiin. Muita kuin julkisen vallan kouluja ei ilmeisesti ollut lainkaan. Tai ei ainakaan ollut yksityisiä uskonnollisia kouluja moskeijoiden piirissä. Tilanne ei siis ollut kuten Ranskassa, jossa oli ja on myös yksityisiä uskonnollisia kouluja, varsinkin katolisia. 

Uskonnonopetus palautettiin 1948. Kielto käyttää arabiaa liturgisena kielenä kesti poliittiseen liberalisointiin 1950 asti. 

Pohja maallisuudelle laskettiin siis maailmansotien välisenä aikana, mutta sen jälkeen ei suurempia reformeja ole tehty. Vuoden 1969 jälkeen on noussut poliittinen liike, joka vaatii uskonnolle suurempaa osuutta julkisessa ja poliittisessa elämässä. 

Peruskoulun kolmella ensimmäisellä luokalla ei ole uskonnonopetusta, ei myöskään esiopetuksessa. Myöhempien kouluvuosien pakollisen uskonnonopetuksen, pakollisen ainakin niille oppilaille, joita valtio pitää muslimeina, tuomitsi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vuonna 2007. Erityisesti alawilaisten suuri uskonnollinen vähemmistö on jatkuvasti ollut tätä lähinnä sunnilaisen islamin pakollista opetusta vastaan. Alawilaiset ovat toisaalta esi-islamilaisia ja toisaalta lähellä shiialaisia, ja he ovatkin tukeneet demokraattista sekulaarisuutta, kemalismia. 

Valtio tukee ja kontrolloi monin tavoin sunnilaisuutta, mutta ei tunnusta alawilaisten uskontoa tästä erilliseksi. 

Syksyllä, 4.11.2010, kansallinen opetusneuvosto ehdotti uskonnollis-konservatiivisen puolueen AKP:n muodostamaa hallitusta lähellä olevan opetusliiton aloitteesta uskonnonopetuksen lisäämistä. Pakollisena säilytettävän ja tehostettavan uskonnonopetuksen, "islamin uskon" opetuksen, oheen tulisi vanhempien lapsilleen valittavissa olevia uskonnon lisäkursseja. Neuvosto ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, tulisiko myös niille asteille uskonnonopetusta, joilla sitä ei nykyisin ole, mutta sitä pidetään vaarana. 

Kansallinen opetusneuvosto ehdotti myös, että vuoden 1997 sotilaskaappauksen jälkeinen keskeytymätön kahdeksanvuotinen koulujärjestelmä muutettaisiin 13-vuotiseksi (1+4+4+4). Tämän muutoksen tavoitteena on ilmeisesti helpottaa vuoden 1997 muutoksessa lakkautettujen toisen asteen uskonnollisten koulujen palauttamista. 

Lopetan omilla arvioillani. 

En pidä Turkin valtiota maallisena. Turkin väittämä "maallisuus" ei ole ihanteeni. Valtio toisaalta rajoittaa niin enemmistön uskonnon kuin muidenkin uskontojen toimintaa, ja toisaalta suosii ja rahoittaa enemmistön uskontoa. Kaikki uskonnonopetus julkisen vallan kouluissa, saati pakollinen ja jopa vanhempien tahdon vastainen, yhtenäistämiseen pyrkivä, on vastoin maallisuutta ja uskonnonvapautta. Lapsen tulee saada oppia koulussa tietoa, ei tiedon vastaista uskoa. 

Kyse ei ole vain nykyisestä hallituksesta, vaan kemalismista alun alkaen. 

Sitä kyllä arvostan, että uskonnonopetusta ei ainakaan toistaiseksi ole kuin vasta peruskoulun neljänneltä luokalta alkaen, mutta tämä seikkahan on vaarassa. 

Aiemmin hallinnut sekulaarinen liike, joka pelkää nyt hallitsevaa islamilaista liikettä, on mielestäni menetellyt väärin pyrkiessään rakentamaan Turkista vastoin todellisuutta yhden yhtenäisen turkkilaisen kansan maata ja kieltäessään eri kansanryhmien eroavuuden toisistaan. Maan kehittäminen paljolti lyötiin laimin vuosikymmenten mittaan, jolloin valtaan pääsi maata kehittämään ja maata kohti EU:ta johdattamaan ryhtynyt uusi liike. 

Itse olisin pitänyt parempana toteuttaa valtion maallisuus heti täydempänä jättämällä uskonto todellakin vain yksityisasiaksi ilman valtion puuttumista ja pitämällä uskonnonopetus kokonaan pois julkisen vallan kouluista. Tuki tälle politiikalle olisi pitänyt hankkia luopumalla yksioikoisesta nationalismista ja kehittämällä maata ripeästi ja epäitsekkäästi. 

Turkin hakemusta EU:n jäseneksi on arvosteltu pitämällä Turkkia islamilaisena ja siksi ei-eurooppalaisena maana. Itse olen ajatellut, että päinvastoin Turkki maallisena valtiona olisi esikuva muillekin Euroopan maille. 

Tällöin kuitenkin minulla oli väärä käsitys, että tärkeimpänä maallisuuden ilmentymänä Turkin kouluissa ei olisi uskonnonopetusta, mutta siinähän olen erehtynyt. Tiesin ne uskonnonvapauden rajoitukset, joita Turkissa asetetaan muille uskonnoille kuin islamille, kuten vähäiselle ortodoksisuudelle, mutta en kuitenkaan siitä pakko(sunni-)islamilaistamisesta, jolla valtio kohtelee suurta (Olli Rehnin mukaan 15-20-miljoonaista) alawilaisvähemmistöään. 

Uskontoasiainvirasto (1924-), jonka velvollisuutena lain mukaan on "toimittaa islamin uskoa, jumalanpalvelusta ja etiikkaa koskevat tehtävät, valistaa yleisöä heidän uskonnostaan sekä hallita pyhiä jumalanpalveluspaikkoja", ei kuuluisi ihanteelliseen, uskonnonvapautta ja eri vakaumusten yhdenvertaisuutta kunnioittavaan eurooppalaiseen valtioon. 

Turkkilaiseen henkilöllisyystodistukseen tulee merkitä henkilön uskonto. En edes tiedä, voiko kohtaan kirjoittaa "ei ole", vai voisiko kohdan jopa kokonaan ohittaa. Sekään ei ole kelpo eurooppalaisuutta. 

Hallitsevan AKP:n tavoite sekularistiseen valtioon pohjautuvasta islamilaisesta demokratiasta saattaa kätkeä tätäkin pelottavampia tavoitteita. Mutta voisiko toivoa, että maan taloudellinen kehittäminen vähentäisi aikanaan uskonnon ja sikäli myös AKP:n itsensä merkitystä ja valtaa. Toisaalta lisättyä pakollista uskonnonopetusta voi jälkikäteen olla hankala saada vähennetyksi, saati kokonaan poistetuksi. 

Kiitokset: 

Tähän kirjoitukseen minut johti tutkija, VTM Pia Alilonttisen (Helsingin ja Tampereen yliopistot) luento "Sekularismi ja islamilainen demokratia" 29.11.2010 (työväenopiston Balkan-sarjaa) Stoassa. Saatoin kysyä häneltä uskonnonopetuksesta, ja hän tiesi AKP:n tuoreen oppiaine-ehdotuksen "usko islamiin" ja lähetti ystävällisesti uutislinkit.  

Jouni Luukkainen

Lähteet: 

Sivut 147-150 seuraavan teoksen luvusta "Sekularism och politisk islam i den moderna Turkiet" (Elisabeth Özdalga): 
Familj - religion - rätt: En antologi om kulturella spänningar i familjen - med Sverige och Turkiet som exempel. Toimittaneet Anna Singer, Maarit Jänterä-Jareborg ja Anna Schlytter; Iustus, Uppsala, 2010. (Eduskunnan kirjastossa) 
Alawimuslimit (wikipedia-artikkeli)
Sekularismi Turkissa (wikipedia-artikkeli)
Turkin uskontoasiainvirasto (wikipedia-artikkeli) 
"Religion continues to mark education debate in Turkey" 
"Alevis set to rally against Turkish education council decisions"

Korjattu 19.1.2011:

Ylle on muutettu nimitys alawilaiset aleviittien sijaan, viitattu heidän osaltaan myös esi-islamilaisuuteen ja lisätty tarkennus "(sunni-)" puhuttaessa heidän pakkoislamilaistamisestaan.